Vuosittainen arkisto: 2009

Nilkkahämyttäjän kootut selitykset

Jääkiekon väkivallasta on tullut taas kirjoiteltua tänäkin syksynä aika tavalla. Piipahdin joulun alla keskustelemassa aiheesta Urheilulehden studiossa ilmiön ylipapin Petteri Sihvosen kanssa. Paljon tuli sanottua, mutta aika paljon jäi sellaista sanomatta, mitä olisin halunnut ehtiä tuomaan esille. Juuri siksi tämä kolumni. Oma elämänkatsomuksellinen lähtökohtani on se, että lyöminen on aina väkivaltaa, olivatpa puitteet mitkä tahansa. Myös nyrkkeily on väkivaltainen laji, vaikka lyöminen sääntöihin kuuluukin. Jääkiekon sääntöihin lyöminen kuuluu vain sanktioituna tekona. Jos halutaan nyrkkeilyyn verrata, voisi jääkiekossa tappelemista verrata nyrkkeilyssä sääntöjen vastaiseen tekoon eli esimerkiksi munille lyömiseen. Jos keskustelu väkivallasta jää vain tähän, ollaan perinteisessä juupas-eipäs -hammastamisessa, joka ei johda … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jääkiekko, Urheilu ja yhteiskunta | 29 kommenttia

Kolmea vaille katastrofi

Jopas oli painajaismainen viikonloppu pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupeissa. Hiihtäjien suksi tökki, mäkimiehet räpiköivät ja yhdistetyn hiihtäjät onnistuivat kummassakin edellämainitussa. Suomalaisia oli tulessa selkärepullinen, mutta huippunimistämme vain Aino-Kaisa Saarinen, Janne Ahonen ja Anssi Koivuranta saavat viikonlopustaan suht puhtaat paperit. Saarinen tosin kaiken kurjuuden kärjistämiseksi hylättiin sunnuntain yhteislähtökilpailussa, kun hänen katsottiin hiihtäneen isäntämaan Petra Majdicin eteen. Kuinkahan monta kertaa 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa käy tismalleen samalla tavalla? Veikkaan että noin 100-200 kertaa. Hylkäystä ei olisi ikimaailmassa edes esitetty, ellei kisa olisi käyty Majdicin kotimaisemissa. Naurettavaa, mutta omalla tavallaan inhimillistä. Suomalainen maastohiihto elää varsin mielenkiintoisia aikoja. Osa Vancouverin mitalisuosikeista on tuhannen jumissa, mutta huippurankka Tour … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hiihto, Mäkihyppy | 6 kommenttia

Luvassa pouta(la)a

Suomalainen pikaluistelu on historiallisessa katsannossa tarkasteltuna loistavassa iskussa. Vaikka Pekka Koskelalla onkin omat ongelmansa, Mika Poutalan vauhti on kiihtynyt senkin edestä. Pekka Koskelan nousu maailman eliittiin oli jo sensaatio sillään. Nyt kun Poutala on seurannut samoja jälkiä, voidaan hyvällä syyllä alkaa puhua jo järjestelmästä, joka näitä huippuyksilöitä tuottaa. Eikä Koskelakaan vaikeuksistaan huolimatta mikään sulaneen lumen mies ole. Jos reisivaiva saadaan kuriin, on Koskelalla Vancouverissa kaikki saumat kärkisijoille siinä missä Poutalallakin. Se on aika kova juttu hankalien olosuhteiden maassa, jossa ei ole edes yhtä ainoaa pikaluisteluhallia. Kärkikaksikon takana olympiapaikkoja kyttäävät myös Markus Puolakka, Tuomas Nieminen ja Pasi Koskela. Suomella on tällä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Olympialaiset | 5 kommenttia

Sairas päätös

Mäkihyppääjä Janne Ahoselle kävi viime viikonloppuna vanhanaikaiset. Mies hyppäsi maailmancupin kilpailun lauantaina Lillehammerissa kuumeessa ja sen seurauksena hän joutuu nyt kitumaan sairasvuoteella oletettavasti aika pitkään. Miksi urheilijat eivät koskaan opi? Ahosella oli kilpailupäivän aamuna hänen omien sanojensa mukaan 39 astetta kuumetta. Vaikka mäkihyppy ei fyysisesti niitä kaikkein vaativimpia lajeja olekaan, voidaan perustellusti kysyä, mitä järkeä oli siinä tilassa mennä kilpailemaan? Vaikka kuume saatiinkin lääkityksellä alenemaan 37,5:ään, olisi Ahosen pitänyt maalaisjärjellä ajatellen jäädä petiin kilpailemisen sijasta. Ymmärrän toki tilanteen aiheuttamat paineet; Ahosen on pakko haalia maailmancupin pisteitä, että Suomi saisi mäkiviikosta alkaen enemmän hyppääjiä kisoihin. Mutta silti; mitä järkeä on asettaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Mäkihyppy | 18 kommenttia

Kerran vielä pojat

Suomen A-maajoukkueen maalivahtitilanne on puhuttanut pitkin syksyä. Jussi Jääskeläisen lähes varma ilmoitus maajoukkueuran päättymisestä luo mielenkiintoisen, joskaan ei kovin rohkaisevan, tilanteen seuraavia karsintoja ajatellen. Jääskeläinen on ollut Huuhkajien ehdoton ykköstorjuja Antti Niemen jälkeen. Jos Niemeä ei olisi ollut, olisi Jääskeläinen todennäköisesti dominoinut maajoukkueen tolppien väliä vuodesta 1998 asti. Nythän Jääskeläinen nousi ykköseksi vasta 2005, kun Niemi päätti oman maajoukkueuransa. Voi olla, että tulevina vuosina kivikovaa kaksikkoa tulee moneen kertaan ikävä. Ihan äkkiä ei A-maajoukkueeseen synny vastaavaa tilannetta, jossa niin ykkös- kuin kakkosmaalivahtina on ehdoton huippumies. Niemeen ja Jääskeläiseen Suomi on voinut luottaa 15 vuotta. Ja sitä aikakautta edelsi pitkä jana, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 13 kommenttia

Hannu Hurja

Aika monelta kantilta on jo ehditty spekuleerata Hannu Mannisen käsittämätöntä paluuta suoraan yhdistetyn hiihdon huipulle. On se äijä. Ounasvaaralla hiihdetyssä avauskilpailussaan Manninen oli jo epäilyttävän hyvä. Silloin kävi väkisinkin mielessä, että noinkohan pitkään säästöliekillä palanut elimistö palautuu ja kestää myös Rukan MC-avauksessa. Palautui ja kesti. Tosin sunnuntaina lommoposkisuuden ME:tä lähentelevä Manninen myönsi olevansa jo aika tiltissä. Ahne ja omaa elimistöään tuntematon mies muuttaisi nyt aika äkkiä suunnitelmiaan ja lähtisi ahnehtimaan maailmancupin kisoja ja hankkimaan lisää leikkeleitä oman ja perheensä leivän päälle. Mutta ei Manninen. Toki hänen lentäjäopiskelunsa estävät myös kisojen kiertämisen, mutta en usko, että Manninen tekisi ainakaan kovin paljon … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hiihto | 10 kommenttia

Turpiin vaan ja onnea

Case Mäntylä sai torstaina Helsingin jäähallissa lopun, jollaista kukaan normaalilla järjellä ajatteleva ihminen ei olisi uskonut. IFK:n “viattoman” mainoskampanjan tuloksena oli se, että Tapparan Tuukka Mäntylää laitettiin kiukaaseen ottelussa alta viiden minuutin. Jos tätä tapausta tutkisi täysin puolueeton elin, jolla ei olisi minkäänlaisia tietoja tai ennakkoasenteita jääkiekkomaailman omalakisesta ja näköjään totaalisen ylimielisestä asennoitumisesta yhteisiin pelisääntöihin, voisi lopputulemana olla vain yksi johtopäätös: HIFK uhkaili koko organisaationsa voimin julkisesti Mäntylää ja toteutti uhkauksensa heti, kun siihen tuli tilaisuus. Me jotka ymmärrämme tapauksen taustat, voimme toki kiistellä siitä, kuinka vahvasti seuran markkinointiorganisaatio oli mukana vaikuttamassa tapahtuneeseen. Ehkä mainos oli alunperin “harmiton”, eikä sen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jääkiekko, Urheilu ja yhteiskunta | 114 kommenttia

Väärinkäsityksiä

Urheilun maailma on täynnä väärinkäsityksiä. Vielä eilen Jokerien omistaja Hjallis Harkimo lausui runollisesti, ettei joukkueen surkea tilanne parane päävalmentaja Hannu Aravirran poispotkimisella. Mies nukkui yön yli ja kas kummaa, Aravirran uutisoitiin saaneen potkut keskiviikkona puolen päivän aikaan. Yleensähän yön yli nukkuminen antaa tuskaiselle ihmiselle mahdollisuuden nähdä asiat positiivisemmassa valossa. Hjalliksen kohdalla kävi juuri toisin päin. Mikäs siinä, suunnaton lahjakkuus kiistatta usein kumpuaa erilaisen näkökulman hallitsemisesta sekä valtavirran vastaisen asenteen omaksumisesta. Pitkin syksyä Harkimo on vakuutellut, että hän on jo liian usein uransa aikana joutunut toteamaan, ettei peli parane valmentajaa vaihtamalla. Kerran vielä pojat. Aravirran CV on kova, joten seuraavan päävalmentajan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jääkiekko, Media | 19 kommenttia

Rukoilkaamme

Kaltaiseni vankkumattoman agnostikonkin on nyt äidyttävä rukouksen tielle; isä meidän, joka olet Ilmalassa, suo nyt jumalauta se yksi tehopiste Janne Ojaselle ja päästä meidät pahasta. Eihän tätä viikosta toiseen jatkuvaa Ojanen valmistautuu ennätyspeliin, Ojaselle ei ennätystä, Ojasen ennätyspeli meni puihin ja niin edelleen kestä enää paatuneinkaan jääkiekkofundamentalisti. Meistä lätkäjätkäallergikoista nyt puhumattakaan. Löytyy tähän nöyrään toiveeseen toki humaanimpikin näkökulma; porkkanapöksyisten tamperelaisfanien käsivarret ovat olleet jo pari viikkoa yöt talvet umpihapoilla, kun he ovat niitä pahvikasejaan katsomossa kannatelleet. Manselaisen päivälehden urheilutoimituksessakaan tuskin hurrataan Ojasen tehottomuudelle. Siellä vaivaa muutenkin krooninen mielikuvituksen puute, tämä sitten siihen päälle vielä. Paljastuu vielä totuus tyhmimmällekin lukijalle, jos … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Jääkiekko, Media | 17 kommenttia

Lupaava avaus

Hiihdon maailmancup pärähti käyntiin Norjassa. Avausviikonloppu ei tarjonnut suomalaisnäkökulmasta kovinkaan suuria yllätyksiä. Yleisilme oli silti ilman muuta positiivisempi, mitä odotettiin. Aino-Kaisa Saarinen oli vielä viikko sitten Muoniossa todella tukkoinen, mutta viikko kevennettyä teki ihmeitä. Saarinen on panostanut tällä kaudella aikaisempaa enemmän vapaalle tyylille ja se näkyy jo nyt. Toki eroa kisan ylivoimaisesti voittaneeseen Marit Björgeniin tuli valtavasti, mutta norjalaisten panostus kotikisaan oli aivan eri luokkaa kuin monilla muilla. Yhdeksäs sija henkilökohtaisessa kilpailussa ja hyvä viestin ankkuriosuus antavat odottaa Saariselta loistavaa kautta. Erittäin kiinnostavaa nähdä, kuinka homma toimii viikon päästä Kuusamossa, kun siirrytään perinteiselle tyylille. Riitta-Liisa Roponen ja Virpi Kuitunen hiihtivät … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hiihto | 7 kommenttia