Urheilukentillä näkee nykyisin mitä merkillisimpiä tuuletuksia. Yksi mieleen painuneimmista oli varmasti jalkapalloilija Robbie Fowlerin sniffaustuuletus jokunen vuosi sitten. Fowler meni kontilleen rangaistusalueen rajaviivan tuntumaan ja nuuskasi teatraalisesti kalkkia sieraimeen. Jos Jere Karalahti olisi jalkapalloilija, olisi hänellä tässä vedenpitävä alibi poliisin hallussa olevia valokuvatodisteita vastaan.

Jo vuosikausia muodissa on ollut pelipaidan poisriisuminen. Tempusta saa nykyisin poikkeuksetta varoituksen, mutta harva siitä piittaa; pelipaita on saatava pois ja yläkroppa esille, machokulttuuri suorastaan vaatii sitä. Nyt tätäkin sääntöä yritetään kiertää. AS Roman Mirko Vucinic teki sunnuntaina joukkueensa voittomaalin ja repi pelipaitansa päältään sen jälkeen. Kuinka ollakaan, kaverilla oli paidan alla toinen tismalleen samanlainen pelipaita. Mitenkähän sääntöä tässä tapauksessa tulkitaan? Tuskin kovin helläkätisesti, sillä tapaus sisälsi myös raskauttavia asianhaaroja; Vucinic riisui esityksensä päätteeksi myös pelihousut jalastaan. Se ei ole sääntöjen mukaan kiellettyä -- vielä. Pelaajalla oli sentään kalsarit pelihousujen alla, kovin tyylikkääksi tuota tempausta ei silti voi kehua. Ilman kalsareita tuuletuksessa olisi ollut ainakin enemmän munaa. Ihme on, jos ei Vucinicille sanktioita tule. Jonkinlainen arvokkuus jalkapallokentilläkin pitää sentään olla; lihaksikas yläkroppa vielä kestääpäivänvalon, mutta toisin on reikäisten tuplettien kanssa.

Eric Cantona juhli yleensä maalejaan kaulukset pystyssä ja rinta kaarella nostamatta käsiään ilmaan; kaikesta ylimielisyydestään huolimatta ranskalaisen tuuletus kuvasi erinomaisen hyvin kyseisen pelaajan suuruutta. Fabrizio Ravanelli peitti aina päänsä pelipaidalla, ihme ettei äijä koskaan törmännyt laitamainoksiin. Henkke Larsson näytti kieltä, epäselväksi jäi kenelle. Tyylejä on monia ja niin myös arvostelijoiden makuja. Oi niitä aikoja, kun Numppa Nummelinin viulu soi kiekkokaukaloissa. Se päihitti hellyttävällä aitoudellaan kaikenlaiset teatraaliset hanskan ampumiset ja muut mailalla tykittelyt. Tyylikkään viileänä on jäänyt mieleen myös Newcastlen legendan Alan Shearerin yhden käden vaatimaton tuuletus; käsi nousi aina ylös samassa asennossa, tismalleen samassa kulmassa. Nykyisin sellainen ei enää riitä. Osa riisuu vaatteitaan, toiset heittävät sensaatiomaisia permantosarjoja, joku tyytyy kankeampana väsähtäneeseen kuperkeikkaan.

Aika ajoin muodikkaita ovat olleet tanssiaskeleet kulmalipun ympärillä, tuttituuletukset ja vauvan heijaamiset. Tasaisin väliajoin joku paljastaa pelipaidan alta T-paidan, jonka sanoma liittyy yllättävän usein uskontoon (mikä niitä vaivaa?). Pelipaitaa on vedetty jos jonnekin, erilaisia käsimerkkejä näytelty, koreografioita kehitelty. Kyllä maailmaan tuuletuksia mahtuu. Lisää innovatiivisuutta vain -- tyylikkyyttä silti unohtamatta. Ihme kyllä, yhtään suomalaisen jalkapalloilijan upeaa vakiotuuletusta ei nyt tule mieleen. Paitsi Shefki Kuqin sukellus, mutta se on nähty maajoukkueessa viimeksi vissiin joskus 90-luvulla…