Pitkämäen kurssi kääntyi

Julkaistu 22.5.2013

Tero Pitkämäen alkukausi on ollut miehen paras sitten vuoden 2009. Odotukset 90-metristen löytymiseen ensi kerran sitten kesän 2007 ovat korkealla.

Tuolloin Pitkämäen kolmen ensimmäisen kilpailun keskiarvo oli 86,84, nyt se on ollut 85,39. Viime kauden kolmen ensimmäisen keskiarvo oli surkea 76,80. Paluu Hannu Kankaan ja teknisesti tuttujen mallien pariin on tuonut selkeästi lisämetrejä. Jan Zelezny yritti ajaa Pitkämäelle tshekkityylistä tekniikkaa, mutta se ei tahtonut luonnistua. Viime kesänäkin kaaret alkoivat pidentyä vasta, kun Pitkämäki palasi takaisin vanhoihin perusjuttuihinsa kesken kauden. On hankala arvioida, mihin tie olisi Zeleznyn määräysvallassa johtanut; voi olla että uuden tekniikan omaksuminen olisi kestänyt kauemmin kuin Pitkämäen ura. Siksi nyt pelattiin varman päälle ja ainakin toistaiseksi kaikki näyttää erinomaisen hyvältä. Yksi osasyy uudessa tulemisessa on varmasti myös sillä, että valmentaja Kangas sai ottaa jonkin aikaa hiukan happea koutsaamisesta ja sai aikaa ajatella asioita. Nyt kaksikon yhteistyö toimii taas saumattomasti.

Antti Ruuskasen avauskilpailu Dohassa kaatui varvasvaivaan, mutta mies on kunnossa. Ari Mannion kevätkunnosta on kuulunut epäileviä puheita, mutta Shanghaissa Mannio teki erittäin hyvän sarjan avauskilpailuksi. Ei 83,43:lla vielä kuuhun mennä, mutta siitä on hyvä ponnistaa. Mannion ennätys 85,70 on jo neljän vuoden takaa. Pikkuhiljaa olisi aika reivata ne uusille lukemille. Mannio on ollut viime vuodet hiukan liiankin tasainen heittäjä, joka ei ole tahtonut saada perustasostaan irtoavaa piikkiä aikaan missään vaiheessa kautta. Josko se tänä kesänä tulisi?

Yleisurheilukesä alkaa olla parin viikon päästä kunnon tulilla. Osa porukasta keskittyy vielä harjoitteluun, kun taas toiset availevat jo kilpailukautta. Keskiviikkona maastojuoksun SM-kilpailuissa vakuuttavaa menoa esittänyt Sandra Eriksson juoksee Oslossa 3000 metriä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän kulkee kohti elämänsä kautta. Hänen ennätyksensä tällä matkalla on 8.59, mutta jos ihan kissoja ja koiria ei taivaalta tule, siitä viilautunee jo nyt vähintään pieni pala pois. Sileällä olisi päästävä 8.45 pintaan pystyäkseen esteissä Euroopan kärkikastin tahtiin.

Jonathan Åstrand paukautti hallissa huikean 200-metrisen ja on talvehtinut mukavasti. Hannu Hämäläisen paluu radoille piristää myös miesten pikajuoksukaartia. Ja kun Visa Hongistokin osoitti hallikaudella uuden tulemisen merkkejä, on pikaporukan tilanne parempi kuin aikoihin. Naisten puolella kiinnostaa erityisesti jatkuuko Hanna-Maari Latvalan huima kehitys yhä tänä kesänä? Hän on siitä erikoinen tapaus, että on löytänyt parhaan vauhtinsa vasta aikuisiällä. 19-vuotiaana hän juoksi 100 metriä 12,45. Viime kesänä sen ikäisistä tai nuoremmista löytyi liki 20 tyttöä, jotka menivät tuota kovempaa. Latvala onkin erinomainen esimerkki kaikille nuorilla naisille siitä, että uraa ei kannattaisi lopettaa ensimmäisiin vastoinkäymisiin.

Pituuspaikalla nähdään tänä kesänä taatusti säpinää. Raaka-Eero Haapala uhkuu itseluottamusta loistavan hallikauden jälkeen. Roni Ollikaisen potentiaali on huikea, mutta talvi on mennyt repaleisissa merkeissä. Venyykö konkari Tommi Evilä nuorten haastajien puristuksessa vielä kerran uudelle tasolle?

Mukava on myös nähdä, missä menee viime kesänä muutaman loistojuoksun tehnyt Niclas Sandells. Jos ihmeitä ei tapahdu, siirtyy 1500 metrin ikikulu SE kesällä hänen nimiinsä. Sopivassa jonojuoksussa jopa 3.35 alitus on realismia. Ja se on jo eurooppalaisittain todella kovaa kyytiä.

Hallissa huikeasti 400 metriä juossut Ella Räsänen on kärsinyt keväällä kiusallisesta selkävaivasta. Hänen päätähtäimensä on Moskovan MM-kilpailuissa, mutta myös 19-vuotiaiden EM-karkelot Italian Rietissä kiinnostavat takuulla. Siellä on mahdollisuudet jopa mestaruuteen.

Mitä tekevät seiväsmiehet Jere Bergius ja Eemeli Salomäki? Joko herrat olisivat valmiita ottamaan sen viimeisen askeleen kohti huipputasoa? Ja vieläkö konkari  Osku Torrolta löytyy potkua 230 ylityksiin?

Tampereen 23-vuotiaiden EM-kisoihin tähtäävistä urheilijoista löytyy mielenkiintoista porukkaa. Nooralotta Nezirin läpimurto pika-aitojen Euroopan huipputasolle on vain ajan kysymys. Oskari Mörö on pitkissä aidoissa myös potentiaalinen tekijä selätettyään viimein pitkälliset vaikeutensa. Oona Kettusen talvi ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta silti odotukset 3000 metrin esteissä ovat korkealla. EM-kisoihin on aikaa vielä kaksi kuukautta.

Tallennettu kategorioihin Yleisurheilu | 2 kommenttia

Erilaisia jäähyväisiä

Julkaistu 19.5.2013

Valioliigan viimeisellä kierroksella panosta oli enää Arsenalilla ja Tottenhamilla, jotka pelasivat viimeisestä UCL-paikasta ensi kaudelle. Lontoolaisverivihollisista Tottenham jäi monessakin mielessä nuolemaan näppejään.

Arsenal hoiteli Newcastlessa voiton, mikä riitti varmistamaan paikan Mestarien liigassa. Tottenham sai pientä toivoa ottelun lopussa, kun Gareth Bale iski joukkueen johtoon fantastisen hienolla laukauksella. Se ei kuitenkaan riittänyt. Ja juuri siksi tämä peli saattoi hyvin olla Balen viimeinen Spursin paidassa. Kaveri on antanut ymmärtää, että Mestarien liigaan olisi päästävä pelaamaan, eikä ihme. Bale on tällä hetkellä kiistatta yksi maailman parhaita ja valovoimaisimpia pelaajia. Missä hän sitten ensi kaudella pelaa, on vielä hämärän peitossa. Oma veikkaukseni on, että eräässä manchesterilaisseurassa.

Tästä pääsemmekin natisevalla aasinsillalla Sir Alex Fergusonin jäähyväisiin. Ja millaiset ne olivatkaan! Kymmenen maalin karkeloissa West Bromwichin Hawthornsilla United johti kymmenen minuuttia ennen loppua 5-2, mutta isännät tasoittivat pelin. Se ei kuitenkaan haitannut oikeastaan yhtään ketään. Sir Alex on työnsä tehnyt ja siitä huikealle managerilegendalle kaikki kunnia. Siinä varjossa itselleen hyvin ominaiset eli huomaamattomat jäähyväiset sai myös kentälle viimeiseksi 20 minuutiksi vaihdettu Paul Scholes, varsinainen United-legenda hänkin. 38-vuotias Scholes pelasi aktiivina yli 20 vuotta ja joka ikisen seurajoukkuepelin Unitedin paidassa. Otteluita tuli liki 500 kappaletta ja maaleja reilut sata. Ensimmäinen niistä vuonna 1994 ja sen jälkeen liigamaali joka ikisellä kaudella. Respect. Nöyrä punapää on ollut yksi Unitedin suuruuden kulmakiviä.

Liverpoolissa nähtiin kovaluisen taistelijan Jamie Carragherin jäähyväiset. Hän on palvellut omaa seuraansa umpiuskollisesti Scholesin tavoin. Ensimmäinen liigapeli punapaidassa nähtiin 1995 ja sen jälkeen Carragher on pelannut vain ja ainoastaan Liverpoolissa. On hienoa, että näitä seurauskollisia kavereita yhä löytyy. Tosin tässä taidetaan viedä nyt viimeisiä muinaisjäänteitä, tällainen uskollisuus ei ole valitettavasti enää tätä päivää. Iso hatunnosto Carragherille, joka on raivannut isolla työllä ja suurella sydämellä paikkansa Liverpoolin fanien sieluihin.

Michael Owen lopetti uransa Stoken paidassa paljon vaatimattomammin juhlamenoin. Tuo kerran niin fantastinen hyökkääjä lasketteli uransa viime vuodet pelkkää alamäkeä. Owen oli parhaimmillaan nuorena kollina Liverpoolissa. Siirto Real Madridin kautta Newcastleen ei onnistunut ja Owen alkoi taantua ihmeellisellä vauhdilla. Toki loukkaantumisiakin oli, mutta silti käy jotenkin sääliksi, kun kerran niin suuri pelaaja lähtee näin surkeiden kausien jälkeen; neljän viime kauden aikana syntyi vain murheelliset kuusi liigaosumaa.

Fernando Torres hyvästeli Chelsean tänään Stamford Bridgellä. Ei hullummin, sillä hän teki voittomaalin Evertonia vastaan. Myös Torres pelasi parhaat vuotensa Liverpoolissa, siirto Chelseaan ja aika Lontoossa oli hintalappuun ja odotuksiin nähden lähinnä katastrofi. Vieläkö liki kolmekymppinen espanjalainen nousee urallaan uuteen lentoon toisessa ympäristössä? Veikkaukseni on, että hän suuntaa takaisin kotiin Espanjan kentille.

Rafa Benitezkin sai vilkutella mitä todennäköisimmin viimeisen kerran Stamford Bridgen yleisölle, ensi kaudella kentän reunalla heiluttelee todennäköisesti eräs tyylikkäästi harmaantuva portugalilainen.

FA cupin finaalitappio Wiganille oli liikaa Manchester Cityn sheikeille ja Roberto Mancinille annettiin monoa melko mauttomasti ennen kauden viimeistä ottelua. Tiedä sitten johtuiko juuri siitä, mutta Cityn viimeinen kotiottelu päättyi kammottavaan esitykseen ja 2-3-tappioon Norwichille. Ensi kaudella puikoissa lienee Malagassa loistotyötä tehnyt chileläisvelho Manuel Pellegrini.

Valioliigassa ei nähty tällä kaudella mitään suuria yllätyksiä. Manchester United voitti ylivoimaisesti mestaruuden, UCL:ään menivät Manchester City, Chelsea ja Arsenal. Josko ensi kaudesta olisi luvassa mielenkiintoisempi ja tiukempi taistelu mestaruudesta.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 4 kommenttia

Hiihtoväki hiekkalaatikolla

Julkaistu 15.5.2013

Mikään ei ole niin säälittävää kuin se, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla tapellessaan ainoasta lapiosta. Juuri sellainen riitely on päällä hiihtoväen keskuudessa ennen viikonlopun puheenjohtajavalintaa.

Suomen Hiihtoliitto joka tapauksessa saa uuden puheenjohtajan Seinäjoella. Jos ihmeitä ei tapahdu, hänen nimensä on Jukka-Pekka Vuori. Mutta olen täysin varma siitä, että Vuorikin on jo kaivanut yhden jos toisenkin herneen nenästään ja joutunut miettimään ankarasti, onko tällaista lapsellista porukkaa mitään järkeä edes lähteä vetämään.

Väistyvän puheenjohtajan Matti Sundbergin leiri on tehnyt kaikkensa mustamaalatakseen Vuoren ja koko mäkihyppyporukan. Viimeisillä vallanrippeillä on erotettu toiminnanjohtaja Mika Kulmala ja kävelty mäkihypyn asiantuntijaryhmän yli, kun se päätti, että Pekka Niemelä ei voi jatkaa päävalmentajana. Sundbergin klaani tiesi ja päätti toisin. On siellä viisaita miehiä. Mihin koko asiantuntijaryhmää edes tarvittiin?

Peli on mennyt todella likaiseksi ja mopo karannut käsistä aikoja sitten. Nämä ihmiset eivät ilmeisesti jostain syystä tajua lainkaan, kuinka paljon negatiivista julkisuutta he kylvävät näillä naurettavilla toimilla oman lajinsa päälle. Tässä näkyy konkreettinen esimerkki siitä surullisesta tilanteesta, kun urheilun päättävissä elimissä on ihmisiä, jotka ajattelevat vain omaa herkkää hipiäänsä ja pelaavat valtapelejään. Minä kun olen erheellisesti aina luullut, että esimerkiksi lajiliitoissa toimivat ihmiset ovat lajia ja sen urheilijoita varten. Kaikki toimet pitäisi tehdä oman lajin eteen, mutta Hiihtoliitossa on menossa täysin käsittämätön tuolileikki, jossa itse laji ja urheilijat ovat jo ajat sitten pudonneet mielettömän kauas keskiöstä.

Lajiliitoissa joudutaan aina painimaan sen puntaroinnin kanssa, valitaanko johtopaikoille ihmisiä, jolla on taloussubstanssia vai urheiluosaamista. Harvalla on näitä molempia. Kaikkein kamalin on juuri nyt syntynyt tilanne, jossa taloussubstanssin omaavat henkilöt eivät tunnu syystä tai toisesta edes haluavan ymmärtää johtamansa liiton urheilupuolta. Tilanne on täysin kestämätön.

On väläytetty jopa sellaista korttia, että Seinäjoella juntattaisiin läpi epäluottamuslause koko Hiihtoliiton hallitukselle. Todennäköisesti koko liiton valtarakenteiden räjäyttäminen olisikin nyt parasta, mitä voitaisiin tehdä. Veikkaanpa vain, että uhoamiseksi jää. On paljon helpompi tyytyä olemassa olevaan, vaikka heikompaankin ratkaisuun kuin lähteä lyömään julkisesti nyrkkiä pöytään totaaliuudistuksen tielle. Jos ja kuin näin käy, eivät Hiihtoliiton sisäiset tulehdukset parane tulevaisuudessakaan. Luvassa on siis samanlaista kissanhännänvetoa ja eripuraa kuin tähänkin asti, oli puheenjohtaja kuka hyvänsä. Se on sääli, sillä sekasortoinen sisäinen tilanne ei ainakaan missään tapauksessa auta itse urheilullisissa pyrkimyksissä; Sotshin olympialaisiin on aikaa vaivaiset yhdeksän kuukautta ja pakka on niin sekaisin, että urheilijoiden puolesta alkaa käydä jo sääliksi.

Onhan se toki siviilielämässä ja arjessa ylipäätään vaikea myöntää olevansa väärässä. Jokainen ihminen kohtaa näitä tilanteita väkisinkin. Politiikan kentällä riidellään vielä enemmän ja ollaan radikaalimmin eri mieltä. Mutta se kuuluu kuvioon, sillä puolueet edustavat näkemyksellisesti eri leirejä. Jokaisessa urheilun lajiliitossa tulisi olla sisäinen harmonia, jonka keskelle puhallellaan yhteisiin hiiliin. Toki asioista pitää aina keskustella ja eri mieltäkin saa olla, muuten tapetaan kehitys takuuvarmasti. Mutta kun homma menee tällaiseksi meidän isä on vahvempi kuin teidän isä –tyyppiseksi hiekan potkimiseksi toisten jaloille, ollaan tyystin väärillä jäljillä. Silloin tätä säälittävää peliä pitävien ihmisten tulisi mennä peilin eteen, myöntää virheensä ja vetää johtopäätökset. Valitettavasti kaikensokaiseva vallanhimo estää liian usein johtopäätösten tekemisen.

Tallennettu kategorioihin Hiihto, Mäkihyppy, Urheilupolitiikka | 10 kommenttia

Kuningas lähtee kotiin

Julkaistu 8.5.2013

Sir Alex Fergusonin lopettamispäätöstä on odotettu monena vuonna jopa paljon enemmän kuin nyt. Tämän kauden jälkeen eli reilun kuukauden kuluttua hänen uskomaton manageriuransa on ohi.

Onhan se nykypäivän jalkapallossa suorastaan jo kornia, että yksi manageri valmentaa samaa seuraa 26 vuotta ja voittaa 38 pokaalia. Sellainen sopisi jonnekin viime vuosisadan puoliväliin, muttei enää tähän päivään. Mestarien liigan pyttyjä Sir Alex on nostellut kahdesti ja Valioliigan mestaruustunnelman hän on päässyt kokemaan hämmästyttävät 13 kertaa eli keskimäärin useammin kuin joka kolmannella managerikaudellaan Unitedissa. Tämän isommaksi ei enää legenda tule.

Vaikka Ferguson pystyi tälläkin kaudella piiskaamaan joukkueensa ylivoimaiseen liigamestaruuteen, eväät UCL:ssä oli nopeasti syöty. Sir Alex alkoi hiukkasen pudota nykyjalkapalloilun nyanssien kelkasta, minkä hän lopettamispäätöksensä perusteella oli itsekin vähintään aistimassa. Mutta se ei ole ihme, 71-vuotias legenda on nähnyt jo niin monta ”uutta” taktista aikakautta ja tapaa organisoida peliä sekä uudistunut itse niin moneen kertaan, että jossain vaiheessa jokaisella tulee väkisin raja vastaan. Nyt Ferguson lähtee kotiin viettämään enemmän kuin ansaittuja eläkepäiviä. Leppeitä iltoja nojatuolissa viskilasin äärellä, Sir Alex.

On helppo kuvitella, että Manchester Unitedin ytimessä on juuri nyt hiukan alaston olo. Sitten vuoden 1986 kenenkään ei ole ollut tarvis miettiä managerikysymystä, saati sen vaikutuksia pelilliseen puoleen. Nyt on sen aika. Vaikka sinänsä edes kysymys siitä, kuka voisi korvata Sir Alexin, on vähintään absurdi. Yksi mielenkiintoinen nyanssi on sekin, tuleeko United jatkamaan kärsivällistä linjaansa tulevan managerinsa kanssa? En jaksa oikein uskoa, että nykyhektisessä tuloksentekoyhteiskunnassa se on mahdollista, vaikka sellaista kovasti toivoisinkin. Todennäköisempää on, että jatkuvuuden sijaan United tekee (tai on jo tehnyt) valinnan, jolla pyritään varmistamaan menestys lähivuosina.

Seuraajaehdokkaiden nimiä on jo alkanut pulpahdella. Yksi varteen otettavista voisi hyvin olla Evertonissa pitkään vaikuttanut David Moyes. Hänen ongelmansa saattaa kuitenkin piillä siinä, että hän on joutunut raapimaan viime vuodet kehnoilla resursseilla joukkueistaan kaiken irti ja enemmänkin. Siinä hän on onnistunut erinomaisesti, mutta miten homma mahtaisi toimia, kun pelimerkkejä olisi enemmän ja keskimääräinen pelaajastatus huomattavasti korkeampi? Riittäisikö auktoriteetti Sir Alexin jälkeen? Riittääkö kenelläkään?

Jose Mourinhon ja Dortmundissa fantastista työtä tehneen Jürgen Kloppin nimet ovat vilahdelleet vahvimmin spekulaatioissa Moyesin lisäksi. Tämän tason kaliiberiä United tarvitseekin. ManU ei ole seura, jonka ohjat voi antaa jollekin siipiään kokeilemaan lähtevälle oman kylän pojalle kuten esimerkiksi Englannin maajoukkueen valmennusryhmään kuuluvalle Gary Nevillelle.
Klopp voisi olla ainakin keskipitkänmatkan ratkaisu. Hän on urallaan huikeassa nousussa ja johdattaa pian joukkonsa UCL-finaaliin. Yksi kysymys tietysti on, miksi Klopp haluaisi vaihtaa yhden maailman parhaista seurajoukkueista hiukan heikompaan? Tokko pelkkien perinteiden vuoksi.

Mourinhon ongelma puolestaan on se, että hän on projektivalmentaja. Missään mies ei ole muutamaa kautta pidempään viihtynyt tai häntä ei ole kestetty. Mourinhon ego on jo niin suuri, että se tahtoo ajaa rationaalisten järkiasioiden edelle. Penkittää nyt Iker Casillas ja väittää vakavalla naamalla hänen olevan huonompi maalivahti kuin Diego Lopez…
Toisaalta Mourinho voisi olla hyvinkin mies, joka lietsoisi Unitedin uudelleen UCL:n terävimpään kärkeen. Puolensa siinäkin. Vaikka parin menestysvuoden jälkeen muualle menisikin.

On selvää, että vaikka Mourinho on jo vihjaillut palaavansa Chelseaan, Fergusonin eläkepäätös pistää hänet miettimään uudelleen ja yhä ankarammin omaa tulevaisuuttaan. Ja niin se pistää monen muunkin. Manchester Unitedin managerin paikka on taatusti yksi halutuimmista, vaikka saappaat, jotka pitäisi täyttää, ovatkin joka ikiselle ehdokkaalle aivan liian isot

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 9 kommenttia

Stetson ja sukkanauhat Tamille

Julkaistu 7.5.2013

Suomi ei ole suinkaan ainoa maa, jonka otteet jääkiekon MM-kisoissa ovat olleet hiukkasen nihkeitä. Jos Leijonien esitys olikin Ranskaa vastaan murheellinen, voi lohtua hakea siitä, että yhtään paremmin ei mennyt Ruotsilla Valko-Venäjän kanssa.

Ruotsikin toki voitti 2-1, mutta peliesitys oli kaikkea muuta kuin vakuuttava. Suomi on sentään edelleen ilman tappiota, kun esimerkiksi Tshekki on hävinnyt jo kahdesti, Ruotsi, Slovakia ja Kanada kertaalleen. Tshekillä on vasta kolme pistettä, joten sen puolivälieräpaikka on kaikkea muuta kuin selvä. Etenkin kun Sveitsi porskuttaa lohkon keulilla pelattuaan huimaa peliä: alppimaan miehet ovat niistäneet jo kaikki lohkon kovat eli Ruotsin, Tshekin ja Kanadankin rankkareilla. Toisaalta ei Tshekin tarvitse todennäköisesti kuin hoitaa Norja ja jatkopaikka on selvä.

Kyllähän nämä alkulohkon pelit taas melkoiseksi läpsyttelyksi menevät. Molempien lohkojen kahtiajako on selvä: neljä suosikkia ja neljä selkeästi heikompaa maata. Vaikka usemmankin joukkueen peli tai halu ei tällä hetkellä vielä säkenöi, on hyvin todennäköistä että A-lohkosta jatkavat Venäjä, USA, Suomi ja Slovakia, B:stä Sveitsi, Kanada, Ruotsi ja Tshekki. Joku kyynikko voisi aiheellisesti kysyä, mihin näitä alkulohkoja tarvitaan? Norja selvisi viime vuonna puolivälieriin, mutta sen lohko oli selkeästi heikompi kuin toinen lohko, josta Sveitsi pullahti laulukuoroon. Norjan peli ei ole näissä kisoissa kummoiselta näyttänyt, joten eiköhän Tshekki sen selkä seinää vasten lanaa. Siinä on kuitenkin periaatteessa sauma näiden alkulohkojen ainoalle yllätykselle, joten jäädään odottamaan.

Jääkiekkoperheen halusta kisoja on laajennettu vuosien varrella ja tänä vuonna pelataan tällä formaatilla; ensin seitsemän melko turhaa ottelua, sitten elintärkeä puolivälierä ja lopuksi neljälle parhaalle mitalipelit. Hiukan erilainen jännite saataisiin aikaan, jos kahdeksan selkeästi muita edellä olevaa maata pelaisi ensin seitsemän ottelun alkusarjan, minkä jälkeen pelattaisiin välierät ja mitalipelit. Se kuitenkin valitettavasti vähentäisi otteluiden määrää ja näin muodoin kansainvälisen jääkiekkoliiton rahavirtoja aivan liikaa. Saavutetuista eduista ei luovuta, joten tällainen kuvitelma on silkkaa haihattelua. Siitäkin huolimatta, että silloin jokaisella pelillä olisi iso merkitys ja joukkueiden olisi oltava heti alusta alkaen hereillä. Nyt riittää kun hiihdellään puolivaloilla ensimmäiset kymmenen päivää ja seitsemän peliä. Tähän on tultu ja siihen on tyytyminen.

Formaatilla ei tosin tässäkään turnauksessa näy ihan hillittömästi olevan väliä. Kansa viihtyy sekä kisakatsomoissa että kotisohvilla. Suomi on ollut toistaiseksi maalivahtien ja ykköskentän varassa. Se on vielä riittänyt, muttei riitä loputtomiin. Ratkaisijoita tarvitaan lisää. Toisaalta aika monena vuonna on tuskailtu sen kanssa, ettei oikein yksikään ketju saa maalintekovaihdetta kunnolla silmään. Nyt sentään Petri Kontiolan johtama ykkönen tuntuu onnistuvan koko ajan. Ei se huonoin mahdollinen lähtökohta ole, jos Antti Raanta ja Joni Ortio maalilla jatkavat kahdessa viime pelissä nähtyjä otteita. Keskiviikkona ja perjantaina Suomi kohtaa ensin USA:n ja sitten Venäjän. Niiden pelien jälkeen ollaan vasta viisaampia siitä, missä tämä joukkue menee. 17 laukausta 60 minuutin aikana ranskalaismaalivahteja kohti ei herätä huikeita odotuksia…

Ja sitten on vielä ihan pakko ottaa puheeksi viikon kuuma peruna eli herra Juhani Tammisen stailaus. Taivas varjele, mitä sieltä vielä tuleekaan. Tammisen olemus on melkoinen metafora koko näistä kisoista; karnevaali mikä karnevaali.
Maanantain kalapaita herätti ansaittua huomiota, aika montaa samanikäistä (tai minkä ikäistä tahansa) herrasmiestä pitäisi uhata aseella, että laittaisivat moisen vaatekerran päälleen. Tamminen tekee näin totta kai rahasta, koska hän on brändi. Silti joulukuusena oleminen ei tunnu jatkuvaan huomion keskipisteenä olemiseen tottunutta miestä häiritsevän. Ruututakki, kalapaita ja kaksi eriväristä 10 sentin solmuketta on toistaiseksi näiden kisojen kovimpia suorituksia. Tuosta on hankala laittaa enää paremmaksi. Mitä seuraavaksi? Miten olisi stetson, sydänshortsit ja sukkanauhat…

Tallennettu kategorioihin Jääkiekko | 13 kommenttia

Über alles

Julkaistu 1.5.2013

Kovin harva uskoi syksyllä, että Mestarien liigan finaalissa Wembleyllä toukokuussa 2013 pelaa kaksi saksalaisjoukkuetta. Futismaailman himotuimman pytyn kohtalon ratkovat Bayern München ja Borussia Dortmund.

Ja ettei liian helpoksi menisi, joukkueet kohtaavat ikään kuin kenraaliharjoituksena lauantaina Bundesliigan ottelussa Dortmundissa. Mestaruuden kannalta ottelu on merkityksetön, sillä Bayern johtaa liigaa jo 20 pisteellä. Silti on aivan varmaa, ettei kentällä anneta armoa, kun haetaan askelmerkkejä ja taistelupareja kolmen viikon päästä pelattavaan UCL-finaaliin. Joukkueiden yhdeksän viime kohtaamisen saldo on 5-3 Dortmundille, kerran on pelattu tasan. Finaalissa voi tapahtua ihan mitä tahansa, vaikka Bayern monen papereissa suosikki onkin.

Bayernin välieräesitys Barcelonaa vastaan oli mykistävä. Ilman Leo Messiä Barcelona oli kuin orpo piruparka. Messi ei ole viime vuosien aikana ollut juurikaan loukkaantuneena, vasta nyt Barca on joutunut tilanteeseen, jossa heidän pitäisi selviytyä ilman kultapoikaansa. Ei onnistunut. Se kertoo Barcelonasta vähän liikaakin. On hankala kuvitella Bayernin joukkueesta yhtäkään sellaista pelaajaa, jonka poissaolo näkyisi käytännössä juuri millään tavalla joukkueen suorituksessa. Siinä on näiden kahden joukkueen suurin ero. Ja siksi näistä joukkueista Bayern pelaa finaalissa.

Välierien yhteismaalit olivat Bayernille käsittämättömät 7-0. Saksalaisten maalivahti Manuel Neuer torjui molemmissa otteluissa yhden laukauksen. Miten tämä voi olla mahdollista, kun vastassa oli joukkue, jota on viime vuodet suitsutettu lähes ilman soraääniä maailman parhaaksi? On pakko kysyä, onko Xavin ja Iniestan aika keskikentän maagikoina ohi, vai nähtiinkö nyt vain kaksi peräkkäistä työtapaturmaa? Cesc Fabregas ei ole missään vaiheessa istunut Barcelonan pelisysteemiin, hän oli täysin turha hankinta. Alexis Sanchezista voi sanoa tismalleen samaa. On aivan selvää, että Barcelonan on jatkossa mietittävä entistä tarkemmin, ketä joukkueeseen hankitaan ja mihin rooliin. Jos nämä välieräottelut eivät silmiä aukaise, ei sitten mikään.

Tämä on tietysti mieletöntä jälkihurskastelua, en minä ainakaan nähnyt, että näin voisi koskaan käydä. Mutta niin vain kävi, eikä Barcelonalla ole varaa olla analysoimatta viimeisen päälle tarkasti, miksi moinen tapahtui. Vaikka nyt puhutaankin pelkästään Messistä, on syytä muistaa, että myös Barcelonan alakerran ehdoton liideri ja koko joukkueen henkinen johtaja Carles Puyol puuttui näistä peleistä. Ilman häntä puolustuksesta ei löytynyt koossa pitävää liimaa; tuloksena seitsemän maalia omiin kahdessa pelissä. Puyolin merkitys joukkueelle on vähintään yhtä iso kuin Messin.

Dortmund hävisi 0-2 tiistaina Madridissa, mutta meni ansaitusti finaaliin. Maalipaikkoja molemmilla oli vaikka kuinka, mutta osumat jäivät ihan pelin loppuun. Dortmund vetäytyi hiukan liian aikaisin ja liian syvälle, mutta tällä kertaa se ei kostautunut. Vaikka kokonaistilanne meni tiukaksi, olisi Dortmund voinut hyvin niitata sinetin finaalipaikalleen jo aikaisemmin, mutta Robert Lewandowski ja Ilkay Gündogan eivät tällä kertaa laittaneet paikoistaan sisään. Ensimmäisessä osaottelussa nimenomaan puolalainen Lewandowski onnistui kaikessa.

Pelin jälkeen Jose Mourinho piti tunteikkaan puheen, jossa hän kertoi rivien välistä siirtyvänsä ensi kaudeksi muualle. Eikä kenellekään tainnut jäänä epäselväksi, että määränpää on Chelsea. Real Madridin kausi on ollut paha pettymys ja uudistumista tarvitaan paitsi valmennukseen myös pelaajistoon. Kovin monta vuotta Real ei enää voi jäädä La Ligassa arkkivihollisensa Barcelonan varjoon; viidestä viime mestaruudesta Barca on vienyt nimiinsä neljä. Uusi nousu olisi ollut Mourinholle oiva haaste, mutta hän ei selkeästikään viihdy Madridissa, eikä etenkään seuran ilmapiirissä. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä uutta Mourinho tuo Chelseaan. Hän ei varmasti itse edes mieti epäonnistuvansa, mutta mitä jos niin käy? Silloin lempinimi The Special One on historiaa.

UCL:n saksalaisfinaalista on tulossa huima ottelu. Molemmat joukkueet pelaavat tasapainoista ja kokonaisvaltaista jalkapalloa. Molemmilla on murhaava kyky iskeä maaleja silloin, kun tilaisuus tulee. Kumpikaan ei lähde peruuttelemaan. Ero vuoden takaiseen Bayern-Chelsea –finaaliin tulee olemaan kuin yöllä ja päivällä ja mikäs sen parempaa.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 70 kommenttia

Myöhästynyt aprillipila

Julkaistu 1.5.2013

Vappu ei ole aprillipilojen aikaa, mutta silti oli pakko hieraista silmiä pariinkin kertaan, kun luin uutisen dopingtohtori Eufemiano Fuentesin oikeudenkäynnistä Madridissa.

Fuentes pidätettiin jo 2006, kun hänen epäiltiin avustaneen yli 200 urheilijaa dopingin käytössä. Pääosin pyöräilijöitä, mutta myös jalkapalloilijoita, yleisurheilijoita, tennispelaajia ja nyrkkeilijöitä. Fuentes tuomittiin vuodeksi vankeuteen, ei siinä mitään. Mutta samalla oikeus määräsi, ettei todistusaineistoa saa antaa antidopingjärjestöjen käyttöön kuin pyöräilijöiden osalta. Olisi mukava tietää, miksi. Jos ja kun Fuentesin klinikalla on vieraillut muidenkin lajien huippu-urheilijoita, miksi oikeus päästää heidät kuin koirat veräjästä? Jopa Fuentes itse oli närkästynyt tästä salailusta; hän olisi halunnut kaiken paljastuvan, eihän hänellä ollut enää mitään menetettävää.

Jo vuonna 2006 pyöräilijä Jesus Manzano kertoi nähneensä Fuentesin vastaanotolla monia La Ligasta tunnettuja jalkapalloilijoita. Yhtäkään heistä hän ei toki koskaan ole nimennyt. Ihan pyytämättä ja yllättäen tulee mieleen, että tässä salailussa on näppinsä pelissä liian monilla liian isoilla asianosaisilla. Vaikka nyt oikeudessa esillä olleet näytteet olivat ajalta, jolloin doping ei ollut Espanjassa rikos, se ei niiden todistusarvoa vähennä.

Antidopingtyötä tekevillä mahtaa olla epätoivoinen olo. Todistusaineistoa olisi, jopa isojakin kaloja katiskassa, mutta madridilainen tuomioistuin päättää jäädyttää todisteet. Toivottavasti tämä ei jää tähän. Vaikka ei jäisikään, en jaksa uskoa kaiken koskaan paljastuvan. Ökyrikkailla huippu-urheilijoilla sidosryhmineen on tukenaan valtavia lakimiesten armeijoja, jotka kyllä löytävät pienimmätkin porsaanreiät. Eri oikeusistuimet sekä nämä ”vain työtään tekevät” lakimiehet ovat vetämässä pyttyyn sitä valtavaa dopingin vastaista ponnistelua, mitä ympäri maailman vilpittömästi on tehty. Vihaksi pistää. Nykymeiningillä mennään aina kaksi askelta taaksepäin, kun on juuri valtavan työn kautta päästy yksi eteen.

Dopingin kitkemisen yksi suuri ongelma tällä hetkellä on täydellinen epätasa-arvoisuus. Mitä enemmän urheilijoilla ja järjestöillä on rahaa, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on pimittää ja painaa ikävät asiat villaisella. Toiseksi heikoimmilla ovat ne, jotka joutuvat käyttämään jo vanhentuneita aineita, eivätkä pysty palkkaamaan taakseen ovelimpia lakimiehiä. Kaikkein heikoimmilla ovat ne, jotka yrittävät yhä urheilla puhtain keinoin. Juuri heidän takiaan olisi ollut välttämättömyys, ettei Eufemiano Fuentesin jutun todistusaineistoa olisi tuhottu. Liian usein tuntuu siltä, että väärintekijöiden oikeusturva on suurempi kuin rehellisten -- niin urheilussa kuin normaalissa maailmassakin.

Tallennettu kategorioihin Doping | 4 kommenttia

Vappunaamarit MM-jäälle

Julkaistu 30.4.2013

Jääkiekon MM-kisoissa kaikenlaisia vappunaamareita ja –asuja nähdään lähinnä katsomossa. Miksi pelaajat eivät voisi myös suhtautua MM-kisoihin ilomielellä?

Yleinen klisee on, että kanadalaispelaajat tulevat aina pitämään MM-kisoihin hauskaa. Suomalaiset ovat tainneet pitää oikeasti hauskaa viimeksi Pietarissa 2001.

Nytkin iso nippu maamme kärkikiekkoilijoita jättää MM-kisat väliin; syynsä kullakin. Ilmiselvää on, että kiinnostus näitä kevätkarkeloita kohtaan laimenee vuosi vuodelta. Ehkä olisi syytä ryhtyä järeisiin toimiin. Nimenomaan ilon kautta.

Syystä tai toisesta juuri suomalaiset tuntuvat suhtautuvan MM-kisoihin kaikkein ryppyotsaisimmin. Vuosikaudet meitä puristi menestymättömyyden perinne. Ja kun se viimein saatiin rikotuksi, on menestymisestä ja mitaleista tullut lähes pakkomielle. Nyt kun kenraaliharjoitus EHT:llä meni täysin pieleen, on joukkueessa ja valmennusportaassa nähty normaaliakin vähemmän iloisia ilmeitä. Näistä taitaa tulla meille kaikkien aikojen totisimmat kisat. Kaksi iloista velikultaa ryhmästä sentään löytyy; Ässien Veli-Matti Savinainen ja Antti Raanta ovat iloinneet viimeisen viikon muidenkin edestä. Kunpa heidän liittymisensä ryhmään rentouttaisi muutkin tekemään hommia ilon kautta. Pahaa kuitenkin pelkään, että muun ryhmän synkkämielisyys pikemminkin tarttuu porilaiskaksikkoon.

Miksi MM-kisoja ei voisi markkinoida pelaajillekin hauskana ja iloisena tapahtumana, jossa jopa otettaisiin hiukan iloisesti kanadalaistyyliin kuppia esimerkiksi ennen vasemmalla kädellä hoituvaa Ranska-matsia? Kieltäytymisten yhteydessä puhutaan paljon siitä, että NHL- ja KHL-pelaajillamme on niin valtavat paineet pukiessaan Leijonapaidan päälle, etteivät he halua sitä tehdä. Etenkin NHL-status tuntuu synnyttävän jääkiekkoa seuraavien silmissä jonkinlaisen ihmemiehen sädekehän; taikatemppuja on tehtävä tai olet pelkkä floppaava surffituristi. Mitä jos pelaajille sanottaisiinkin: tule sellaisena kuin olet. Pidä hauskaa, ota ilo irti, kunhan tulet. Pidetään yhdessä kivaa.

Näin ei voida tehdä siksi, että se sotii suomalaista perusluonnetta vastaan. Ei MM-kisoihin – niin B- tai C-luokan karnevaalikisat kuin ne ovatkin – saa tulla pitämään hauskaa. Se olisi meillä suorastaan pyhäinhäväistys. Suomessa on vuosikaudet rakennettu MM-turnauksesta niin vahvaa ja valheellista myyttiä koko kansakunnan itsetunnon pönkittäjänä, että asenne on porautunut syvälle jokaisen pelaajan kalloon. Se ei ainakaan vapauta. Juuri nyt näyttää siltä, että Leijonissa pelätään epäonnistumista aivan liikaa. Suomalaisille ei ole koskaan riittänyt se, että tekee parhaansa ja katsoo mihin se riittää. Sellainen asenne tuo paineita. Niin typerä ja loppuun kulunut lausunto kuin tuo urheilijahaastatteluissa onkin, kukaan ei lopulta voi tehdä muuta kuin parhaansa ja katsoa mihin se riittää. Mitä jos me edes tältä osin vapautuisimme?

Käytännössä kaikki asiantuntijat pitävät Suomen joukkuetta heikoimpana vuosikausiin ja mahdollisuuksia mitalipeleihin minimaalisena. Joku on sentään muistuttanut, että altavastaajana suomalainen urheilija on yleensä parhaimmillaan. Ehkä niinkin, mutta jonkinlaisen onnistumisen ilon kautta näistäkin kisoista olisi kenties vielä lohkaistavissa kohtuullinen tulos. Kisojen edetessä monia asia voi muuttua suuntaan jos toiseenkin nimenomaan peliesitysten kautta. Jos muutama ensimmäinen ottelu sujuu alakanttiin, kiristyy mailaa puristava ote ja kypäränremmi entisestään. Muutama nappionnistuminen ja hyvä tulos sen sijaan saattaa aukoa montakin kriittisenä pidettyä solmua. Tässä tilanteessa olisi pystyttävä suorittamaan nimenomaan ilon, ei pelon kautta. Kotiyleisön edessä se taitaa vain valitettavasti olla entistäkin vaikeampaa. Voi olla, että näissä kisoissa iloista vapputunnelmaa nähdään vain katsomossa ja kisatoreilla.

Tallennettu kategorioihin Jääkiekko | 20 kommenttia

Kun Messi tukkaansa puhalteli

Julkaistu 23.4.2013

Missä olit, kun Leo Messi puhalteli totaalisen turhautuneena tukkaansa ja Barcelona sai elämänsä löylytyksen?

Bayern München järjesti fantastisen näytöksen kotiareenallaan, kun se laittoi Barcelonaa pataan Mestarien liigan ensimmäisessä välierässä peräti 4-0. Ja mikä merkittävintä, Barcelonalla ei ollut ottelussa mitään jakoa. Ei missään vaiheessa.

Harvoin on yksikään Barcelonan pelaajista ollut vastaavassa saunassa. Joukkueen murheen ruumiillistuma oli nuori puolustaja Marc Bartra, jolta ei tänään onnistunut yhtään mikään. Hän oli yhtä hukassa molemmissa päissä. 22-vuotias kaveri oli elämänsä maalintekopaikassa 3-0-tilanteessa, mutta laukaus painui avaruuteen. Jos hän olisi avopaikasta maalin tehnyt, olisi asetelma toiseen osaotteluun täysin toinen. Puolustuksessa kaveria vietiin kuin viiksekästä miestä päivätansseissa.

Toinen surkeuden ruumiillistuma oli Jordi Alba, jonka käämi paloi 89. minuutin kohdalla, kun hän heitti Arjen Robbenia pallolla naamaan. Ulosajo olisi ollut ainoa oikea tuomio. Koville otti murskatappio Barcelonan aina kaiken voittaneille silkkihanureille. Entäpä sitten Messi? Murheellista hiippailua ilman yhtäkään nerokasta oivallusta tai onnistumista. Reisivaivainen tai ei, todella heikko esitys.

Barcelona ei saanut peliään auki missään vaiheessa. Bayern Münchenin taktiikka onnistui tismalleen nappiin ja jokainen pelaaja tuntui olevan koko ajan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Prässi oli juuri sellaista, mitä Barcelonaa vastaan pitääkin olla. Senttiäkään tilaa ei saksalaispuolustuksen keskelle tullut missään vaiheessa. Bayern oli mykistävän ylivoimainen. Maalivahti Manuel Neuer ei joutunut juurikaan hikoilemaan; tilastojen mukaan hän torjui ottelussa tasan yhden kerran. Kuka olisi uskonut?

Nyky-Barcelona on ilmiselvästi tiensä päässä. Joukkueen on uudistuttava ja uudistettava pelitapansa. Pyytämättä ja yllättäen tulee mieleen, kuinka paljon nyt alkaa näkyä se, että Espanjan liigan tasoerot ovat karmaisevat; kun illasta iltaan ei tarvitse yrittää likikään kaikkeaan, veltostuu pirteämpikin ryhmä. Toisaalta Bayern johtaa Bundesliigaa 20 pisteellä ja on hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun.

Kaiken muun lisäksi Bayernilta vietiin ainakin kaksi pilkkua viheltämättömien käsivirheiden takia. Maalintekoyritykset menivät isännille 13-4, kulmapotkut 11-4. Ylivoima oli totaalista.

Tuomarivirheitä nähtiin ottelussa tukuittain, mutta ne eivät peliä ratkaisseet. Pilkkuja jäi viheltämättä, paitsiomaali tehtiin ja Thomas Müllerin koripalloscreeni meni tyystin tuomarien silmien ohi. Virheet menivät kuitenkin tasan joukkueiden kesken.

Jotenkin hienoa on, että saksalaiset joukkueet jyräävät. Saksan ja Espanjan liigat ja jalkapalloseurojen toiminnat eroavat kuin yö ja päivä. Saksassa seurat ovat terveellä pohjalla, eikä velkaa ole. Espanjalaisilla velkaa on enemmän kuin Kyproksella, eikä terveestä kilpailuasetelmasta seurojen välillä voi nauramatta tai itkemättä puhua. Kuinkahan käy keskiviikkona, kun Dortmund haastaa Real Madridin? Jotenkin toivon, että finaalissa kohtaisi kaksi saksalaisjoukkuetta. Se olisi symbolinen voitto kansainväliselle jalkapalloilulle.

Espanjalaisille giganteille tekisi pelkästään hyvää joutua miettimään muutakin kuin kehen superpelaajaan ensi kaudella velkarahansa hassaisi.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 52 kommenttia

Rospuuttomestaruus

Julkaistu 23.4.2013

Niin oudolta kuin se kuulostakin, Manchester United pystyi ratkaisemaan Valioliigan mestaruuden jo neljä kierrosta ennen sarjan päättymistä, vaikka joukkue pelasi faktisesti kovin keskinkertaisen kauden.

Manchester Cityn rosteri on nyt kovempi kuin koskaan, eikä Chelseankaan kaukana siitä, mutta niin vain United on repinyt Cityyn 16 ja Chelseaan peräti 22 pistettä eroa. Tämä pääosin siksi, että United on pystynyt kaapimaan surkeallakin pelillä niukkoja voittoja, eikä se ole sortunut tasapeleihin yhtä usein kuin City tai Chelsea. Viisi voitoiksi käännettyä tasapeliä vähemmän tarkoittaa kymmentä pistettä.

Unitedin mestaruuden ratkaisi lopulta puolustuspelin tiivistyminen. Liigan 24 ensimmäisessä ottelussa Unitedin verkkoon tehtiin 28 maalia eli 1,16 / ottelu. Viimeiseen kymmeneen peliin on helissyt omissa enää kolme kertaa eli 0,3 / peli. David De Gea paransi maalilla otteitaan sitä enemmän, mitä vähemmän Anders Lindegaard sai peliaikaa. Loppukaudesta espanjalaisvahti on näyttänyt juuri siltä mieheltä, jonka varaan Alex Ferguson voi alakertansa lähivuosina rakentaa.

Nemanja Vidicin tervehtyminen ja monikäyttöisen Phil Jonesin tulo kokoonpanoon alakerran yleishanslankariksi tiivistivät alkukaudesta pahasti horjunutta puolustusta todella paljon.

Vaikka Rio Ferdinand ja jopa Vidic alkavat jo hiukkasen kangistua ja hidastua, ei ManU:lla ole isoa tarvetta hankkia ensi kaudeksi lisää miehiä alakertaan. Jones on vasta 21-vuotias, Chris Smalling 23 ja hollantilainen Alexander Büttner vuoden vanhempi. Jälkimmäisen läpimurto nähtäneen ensi kaudella.

Myöskään kärkeen ei lisää miehiä tarvita. Robin van Persie teki aikajaksolla 26.1.-8.4. ainoastaan yhden osuman Unitedin paidassa pelaamissaan 14 ottelussa. Nyt hän on kuitenkin paukuttanut viisi osumaa kolmeen otteluun. Hollantilaiskärjen merkitys on ollut kokonaisuudessaan valtava. Wayne Rooney on päässyt operoimaan aiempaa alempana ja käyttämään lahjojaan pelintekoon. Javier Hernandez on tehnyt tällä kaudella kahdeksan liigaosumaa, mutta on ollut peliminuutteihinsa verrattuna van Persietä tehokkaampi. Voi tosin olla, että hän saa kesällä vaihtaa maisemaa. Meksikolainen haluaisi isomman roolin. Lisäksi kärjestä löytyy Englannin maajoukkuepelaaja Danny Welbeck. Hänellä on valtava potentiaali, mutta kaveri on osunut tällä kaudella Valioliigassa ainoastaan kerran, vaikka on pelannut lähes tuplasti enemmän minuutteja kuin Hernandez. Jaksaako Ferguson vielä odotella Welbeckin kypsymistä?

Menestyäkseen Mestarien liigassa United tarvitsee vahvistusta nimenomaan keskikentälle. Shinji Kagawan debyyttikausi oli melko ailahteleva, kun taas Antonio Valencia pelasi heikoimman vuotensa aikoihin. Ryan Giggs on maineikas ja luotettava sotaratsu, mutta kovimmissa peleissä hänelle ei enää juuri käyttöä ole. Nanin aika Unitedissa on ohi, eikä Ashley Youngin kehityskäyräkään hyvältä näytä. Lahjakas Tom Cleverley putosi kevätkaudella vaihtopenkille, mutta hänelle Sir Alex antanee vielä aikaa.

Unitedin takana käydään yhä veristä kamppailua muista UCL-paikoista. Manchester Cityn loppuohjelma on niin kesy, että se varmistaa paikkansa taatusti, mutta kolmannesta kisaavat tiukasti Arsenal, Chelsea ja Tottenham. Arsenalilla on pisteitä 63, Chelsealla 62 ja Tottenhamilla 61, mutta Arsenal on pelannut yhden ottelun muita enemmän.

Chelsean kompastuskivi voi olla UEL. Joukkue pelaa torstaista alkaen viisi peliä kahteen viikkoon. Se kohtaa kahdesti Baselin Eurooppa liigan välierissä ja putken päättävät elintärkeät Valioliigapelit Manchester Unitedia ja Tottenhamia vastaan.

Arsenalin loppuohjelma on helpoin; Arsene Wenger tuskin kyynelehti eilen Unitedin varmistettua mestaruutensa, sillä ensi sunnuntaina Emiratesille saapuu juuri juhlakuntoinen United. Tuon jälkeen Arsenalilla on vastassaan enää QPR, Wigan ja Newcastle, joille se tuskin enää pisteitä menettää.

Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Arsenal on vahvoilla. Tosin seuraavan ottelunsa voittamalla Tottenham ohittaisi rakkaan vihollisensa, eikä silläkään ole enää UEL:n väsyttämän Chelsean lisäksi vastassaan kuin Wigan, Southampton, Stoke ja Sunderland. UCL-paikan napannee näistä joukkueista se, joka pystyy raapimaan voitot loppukaudesta ennalta heikompiaan vastaan.

Putoamistaistelukin alkaa olla kohta selvä. Readingiä ja QPR:ää ei pelasta enää mikään, eikä Wiganinkaan tilanne hyvä ole. Wiganin olisi ehdottomasti kaadettava lauantaina Tottenham, mutta haaste vaikuttaa liian suurelta. Aston Villan loppuohjelma on helpompi. Liigan viimeisellä kierroksella juuri nämä kaksi joukkuetta kohtaavat. Herkullista olisi, jos putoaja ratkeaisi vasta siinä kamppailussa, mutta pahaa pelkään, että Wigan saa vilkuttaa hyvästit Valioliigalle jo ennen sitä.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 2 kommenttia