Keski-Euroopan mäkiviikko ei ole mennyt suomalaisittain ihan putkeen. Jos maailmancupin kokonaissijoituksia tarkastelee, suomalaisilla ei ole itse asiassa mennyt näin huonosti juuri koskaan.
Maailmancupissa Anssi Koivuranta (19:s) on tällä haavaa ainoa suomalainen 30 parhaan joukossa. Vuonna 2001 neljä suomalaista oli cupissa kymmenen joukossa ja peräti kahdeksan 21 parhaan joukossa. Miten on mahdollista, että kymmenessä vuodessa noista asetelmista on pudottu jo keskikastistakin alemmas?
Maailmancup on ollut olemassa 32 vuotta ja yhtä huonosti ei ole mennyt koskaan. 1992-93 päästiin aika liki, kun Vesa Hakala (15:s) oli ainoa meikäläinen 30 parhaan sakissa.
Pakko myöntää, mutta juuri nyt on kova ikävä esimerkiksi Jukka Kalsoa ja melkein Markku Puseniustakin.
Jukka Kalso, tuo sinnikäs viiksekäs mies (vai oliko se sittenkin Pusenius, jolla oli viikset, vai molemmilla?), jolle säännöllisesti 80-luvun lopussa jätkäporukalla naureskeltiin. Kalsoa pidettiin miehenä, joka ei koskaan pärjännyt, mutta oli aina mukana. Miksi mies jaksaa roikkua mukana? me kysyimme. Emme kysyisi enää.
Kalson dilemma oli siinä, että hän syntyi tyystin väärään aikaan. Meillä elettiin kovinta Matti Nykäs -huumaa, oli Jari Puikkonen ja Ari-Pekka Nikkolakin teki nousuaan kansainväliselle huipulle. Kalso oli 1986 maailmancupissa 20:s ja seuraavana vuonna 16:s. Tuolloin häntä ei pidetty yhtään minään, mutta nyt Kalso olisi suomalaisten ykköshyppääjä. Koko kansa pidättäisi henkeään, kun Kalso istahtaisi puomille mäkiviikolla. Niin muuttuu maailma Jukkaseni.
Palataan tähän päivään. Mäkiviikko on sujunut suomalaisittain kisa kisalta heikommin. Oberissa suomalaissijoitukset olivat 13, 21 ja 34, Garmischissa 27, 44 ja 45, Innsbruckissa 29, 31 ja 35. Ihan hillittömästi ei naurata. Uskaltaakohan viimeistä osakilpailua edes katsoa?
Tämä kammottava tilanne ei ole päävalmentaja Pekka Niemelän syy, vaikka moni häntä osoitteleekin. Suomalaiset perinteiset mäkikeskukset ovat käytännössä kuukahtaneet, eikä junioritiimejä ole enää juuri millään paikkakunnalla. Ei ole nuoria lahjakkuuksia, ei ole valmennusta, eikä sitä myöten kohta yhtään mitään. Lisäksi liitto kituu henkitoreissaan ja henkilökemiat ovat tulehduspisteessä. Jos nyt ei herätä, maksetaan tätä laskua vielä vuosikaudet ja saamme tottua juuri sellaiseen menestykseen kuin nyt.
Semmoinenkin kysymys on hyvä esittää, että mitä jos Anssi Koivuranta ei olisikaan siirtynyt yhdistetystä mäkihypyn puolelle? Silloin tämä soppa olisi vielä pykälää kamalammassa suolassa.
Jos Koivuranta ei olisi lajia vaihtanut, olisi Matti Hautamäen Oberstdorfin suoritus ainoa mäkiviikolla, kun suomalainen olisi päässyt toiselle kierrokselle. Pohjakosketus on totaalinen.
Jos ei luista mäessä, niin kovin hääviä ei ole tasaisellakaan. Suomalaisten Tour de Ski on sujunut kohtuullisen hyvän alun jälkeen sekin koko ajan mollivoittoisemmin. Keskiviikon sprinteistä ei paljon odotettu, mutta vielä vähemmän saatiin. Anne Kyllönen, Krista Lähteenmäki ja Kerttu Niskanen sentään pitivät tasonsa, mutta kokeneempi kalusto oli paha pettymys.
Miesten puolella jälki oli vielä roisimpaa. Nuori Ari Luusua teki itselleen miehekkään suorituksen, vaikkei sija 27 sinällään herätä hurraahuutoja. Matti Heikkinen on käytännössä ainoa, jolla on vielä mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon, mutta Heikkisenkin paras terä taitaa olla jo mennyt. Sami Jauhojärvelle huominen 35 kilometriä vapaalla tulee olemaan myrkkyä ja hän pudonnee vielä kauas nykyiseltä 22. sijaltaan.
Mihinkähän katosi Lari Lehtosen kunto? Mainio alkukausi antoi odottaa täältäkin paljon, mutta käytännössä miehen hiihto ei ole toiminut yhdessäkään kilpailussa. Vaikka nyt syteen meneekin, tämä on Lehtoselle tärkeää kokemusta. Hän on kuitenkin nuoresta kaartistamme se, joka todennäköisimmin normaalimatkoilla nousee tulevina vuosina ainakin huipun tuntumaan.
Miesten Tourilla on ollut jo pitkään selvää, että Dario Cologna ja Petter Northug ovat kaukana muiden edellä. Herrojen taistelusta tulee ikimuistoinen.
Naisten puolella Marit Björgen ja Justina Kowalczyk jatkavat huimaa menoaan. Ainoana heidän kyytiinsä voi vielä ehtiä Therese Johaug, jolla on huomenna ratkaiseva päivä; jos ero ei 15 kilometrin vapaalla kapene, hän on tämän Tourin kolmas. Kolmen minuutin takaa-ajoasemasta Johaugkaan ei enää kärkeen loppunousussa kiipeä.
Huominen on tärkeä myös Krista Lähteenmäellä ja Aino-Kaisa Saarisella, mikäli mielivät vielä nelossijasta taistella. Vapaa 15 kilometriä ei ole helppo pala etenkään Saariselle. Jos eroa tulee vielä yhtään lisää, on peli nelossijan suhteen menetetty. Lähteenmäki tuntuu sen sijaan kulkevan tasaisesti matkalla kuin matkalla, joten vajaan 30 sekunnin ero neljäntenä olevaan Kikkan Randalliin ei ole vielä yhtään mitään.
Riikka Sarasoja-Lilja ja Riitta-Liisa Roponen tullevat hiihtämään huomenna yhdessä, sillä Roponen lähtee matkaan vain 12 sekuntia myöhemmin. Edessä on sopivasti porukkaa ja nousu jopa sijoille 7-8 on täysin mahdollista. Jos vain jaloissa on vielä jerkkua – matkan rasitukset alkavat tässä vaiheessa Touria näkyä yhdellä jos toisellakin. Myöskään Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen eivät ole toivottoman kaukana, sillä ero Roposeen on nyt vain reilut 10 sekuntia.
Mielenkiintoisia kilpailuja on vielä edessä, mutta pieni pettymyshän se on, kun suomalaiset ovat näin kaukana kärjestä. Lauantain perinteiset 10 ja 20 kilometriä ovat ainoita osakilpailuja, joissa meillä on vielä mahdollisuus juhlia. Toivotaan parasta.