Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale

Liverpoolin uruguaylaispelaaja Luis Suarez käyttäytyi täysin pöyristyttävästi kieltäydyttyään kättelemästä Manchester Unitedin Patrice Evraa ennen tämän illan ottelua.

Suarezin tempaus oli alle kaiken arvostelun. Viimeistään se osoitti, että herran korvien välissä ei liiku mikään muu kuin ajoittaisen päänkallistelun aiheuttama sahanpurun rahina.

Faktahan on kuitenkin se, että nimenomaan Suarez tuomittiin pelikieltoon rasististen solvausten vuoksi. Eikö nimenomaan hänen olisi pitänyt osoittaa jonkun sortin katumusta ja nöyryyttä? Ja vaikkei edes niitä, niin edes urheiluhenkeä kättelemällä normaalisti.

Suarezilta katosivat tällä tempauksella viimeisetkin pisteet. Vaikka kuinka hieno pelaaja olisi, jokainen pelaaja on myös ihminen ja heitä tulee arvostella yleisen inhimillisyyden perustein. Näillä perusteilla Suarez on totaalinen idiootti.

Tällaiset tapaukset tekevät surulliseksi. Ne saavat ajattelemaan, kuinka kauas reaalimaailmasta nämä nirppanokkaiset silkkiperseet ovatkaan ajautuneet. Kun rahaa on niin ettei paskalle taivu ja millään ei ole enää mitään väliä, niin silloin ei todellakaan millään näytä olevan enää mitään väliä. Vieläköhän Liverpoolin manageri Kenny Dalglish jaksaa tämän episodin jälkeen pitää tinkimättömästi Suarezin puolia?

On surullista, että ammattiurheilu tekee ihmisistä tällaisia aivottomia suarezeja. Moni supertähti pystyy käsittelemään asiat ja elämään kaiken huumaavan gloorian keskellä normaalia elämää. Mutta sitten löytyy näitä umpivinttejä, jotka kuvittelevat olevansa kaiken järjestyksen ja normistojen yläpuolella. Jonkun tahon tulisi vetää raja. Ja joukkuelajeissa sen rajan vetäjän pitäisi olla manageri. Eli tässä tapauksessa Kenny Dalglish. Ottelun jälkeen King Kenny kieltäytyi kommentoimasta asiaa millään tavalla, koska hän ei kuulemma nähnyt tapausta. Melko raukkamainen tapa väistellä vastuutaan.

Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Suarezin ura kääntyy kaiken tämän jälkeen. Hän on jo nyt merkitty ja vihattu mies, joka saa varmasti tulisen vastaanoton muillakin stadioneilla kuin Old Traffordilla. Eikö tämä pelle todellakaan tajua, millainen vaikutusvaltainen esikuva hän on sadoille tuhansille nuorille jalkapalloilijan ja ihmisen aluille? Näillä ylipalkatuilla ja yli-ihailluilla supermiehillä pitäisi olla myös jonkinlainen vastuu omista tekemisistään, ei pelkästään rajaton määrä etuoikeuksia, joista me tavalliset tallaajat näemme vain märkiä päiväunia. Englannin jalkapalloliitto FA kampanjoi rajusti rasismia vastaan, mutta omalla käytöksellään Suarez näyttää heille hanuria. Tämä ei voi jäädä tähän.

Loistavan TV-sarja Pasilan aamujuontajaa Juhani Kontiovaaraa lainatakseni – Luis Suarez on kertakaikkisen säälittävä ihmisriekale.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 57 kommenttia

Suarez vs Evra, osa 2

Lauantaina jalkapallomaailman katseet kohdistuvat Old Traffordille, missä kohtaavat paitsi Manchester United ja Liverpool, myös Luis Suarez ja Patrice Evra. Kaksikon välinen edellinen kohtaaminen johti rasistisiin solvauksiin ja Suarezin kahdeksan ottelun pelikieltoon.

Poolin manageri Kenny Dalglish on pitänyt koko ajan Suarezin saamaa pelikieltoa turhana, mitä hän painotti vielä lehdistötilaisuudessa ottelun alla. Alex Ferguson sen sijaan viittasi aiheelle isolla kintaallaan olettaen, ettei mitään jälkipuinteja lauantaina synny. Voi olla ettei kentällä synnykään, mutta katsomossa kaikki tulee olemaan toisin. On aivan varmaa, että Unitedin fanit yrittävät huutaa Suarezin ulos stadionilta, eikä Evraakaan Liverpoolin kannattajien katsomonosassa varmasti silkkikurkuin kannusteta. Toivottavasti jupakka ei johda fyysisiin ylilyönteihin stadionin ulkopuolella, Unitedin ja Liverpoolin kannattajien välit kun eivät muutenkaan ole parhaat mahdolliset.

Myös kentällä on kovat panokset. Manchester City on niin kovassa vireessä, että Unitedille käytännössä jokainen ottelu on pakkovoiton paikka. Vaikka onkin hieman aikaista ennustella, Unitedin loppuohjelma Valioliigassa on hitusen Cityä helpompi. Se kohtaa Liverpoolin jälkeen kärkijoukkueista enää Tottenhamin parin viikon päästä vieraissa sekä paikalliskilpailija Cityn huhtikuun lopussa. City sen sijaan pelaa vielä Unitedin lisäksi kotonaan Chelseaa ja vieraissa sekä Newcastlea että Arsenalia vastaan. On selvää, että kärkikaksikon kohtaaminen huhtikuun 28. päivä ratkaisee todella paljon.

Hiukan jäin ihmettelemään, miksi Alex Ferguson ainoastaan pyöritteli peukaloitaan tammikuun siirtoikkunan aikana. Joukkueen alakerta on ollut kaaoksessa useammin kuin vuosikausiin, jopa rupusakkeja vastaan. Nemanja Vidicin myötä koko alakerran selkäranka on poissa koko loppukauden. Pahaa pelkään että koko ajan kangistuvalla Rio Ferdinandilla ja kovasti virheherkällä Jonny Evansilla ei mestaruutta voiteta. Phil Jonesin paluu kentille todennäköisesti viikon sisällä parantaa Unitedin mahdollisuuksia merkittävästi.

Jo viime kaudella Unitedin verkkoon tehtiin Valioliigassa (38 ottelua) 37 maalia, kun neljän edellisen kauden vastaavat lukemat olivat 28, 24, 22 ja 27. Tällä kaudella on toistaiseksi soinut omissa 24 kertaa 24 ottelussa, joten Unitedille on reilun puolentoista viime kauden aikana isketty keskimäärin yksi maali / ottelu ja se on yksinkertaisesti huippujoukkueelle liian paljon. Sir Alexissa ei taida olla ainakaan tilastotieteilijän vikaa.

Liverpoolin peli on ailahdellut rajusti läpi kauden. King Kennyllä on edelleenkin sytyttävän koutsaamisen taito hyppysissään, mutta ihan kärkivauhtiin se ei ole riittänyt. Joukkue on sarjassa seitsemäntenä saldolla 10 voittoa, 9 tasapeliä, 5 tappiota. Liverpool on joutunut tehottomuuttaan ja tylsyyttään tyytymään tasapeleihin esimerkiksi Blackburnin, Stoken, Wiganin, Swansean ja Norwichin kanssa. Liverpool on tehnyt kauden aikana vain 28 maalia, mitä kehnommin on hyökkäyspäässä suoriutunut vain seitsemän joukkuetta. Maalimäärä on suorastaan säälittävä siihen nähden, että ManCity on osunut 63 kertaa ja ManU 59 kertaa.

Suuri puheenaihe Brittein saarilla on myös A-maajoukkueen tuleva valmentaja Fabio Capellon eron jälkeen. Kun katsoo historiaa taaksepäin, ei FA ole päävalmentajavalinnoissaan osunut oikeaan Suomen Palloliittoa kummemmin. Kun Svennis Erikssonin jälkeen viimeksi vinguttiin brittiläistä päävalmentajaa, valittiin tehtävään Steve  McClaren, joka sai varsin nopeasti kenkää. Sitten hankittiin isolla rahalla Capello, joka oli toimenkuvassaan lähinnä rahastamassa ja pätemässä. Nyt on siis jälleen brittiläismanagerin vuoro epäonnistua tehtävässään. Mitä jos syy onkin muualla kuin managereissa? Esimerkiksi pelaajissa ja pelaamisen kulttuurissa, jota Englannissa ihannoidaan?

Jos ihmeitä ei tapahdu, on Tottenhamin Harry Redknapp seuraava Englannin A-maajoukkuevalmentaja. 64-vuotias ”Arry” on valmentanut kohta 30 vuotta. Jos joku olisi vielä viisi vuotta sitten esittänyt häntä McClarenin korvaajaksi, olisi esittelijä naurettu suohon. Redknappin valmennusuran ensimmäinen iso merkkipaalu oli Portsmouthin luotsaaminen FA cupin voittoon 2008. Toinen ja toistaiseksi viimeinen on nykyinen menestys Tottenhamin peräsimessä.

Redknappin alaisuudessa 2000-luvun alussa West Hamissa pelannut Hannu Tihinen kertoi päivän Ilta-Sanomissa, että miestä ei paljon harjoituksissa näkynyt; kun pelipäivä koitti, hän ilmestyi koppiin kertomaan kokoonpanon. Ja näillä eväillä ollaan lähdössä viemään Englantia takavuosien loistoon. Voi se toki onnistuakin, koska maajoukkuevalmentajan pesti on kovin erilainen kuin seurajoukkueiden. Veikkaan silti, että jos Redknapp nyt valitaan, hän tekee viimeistään kahden vuoden tilaa nykyjalkapallon ajan hermolla olevalle ulkomaalaiskoutsille. Ja oravanpyörä sen kuin jatkuu…

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 3 kommenttia

Huonoja uutisia dopingrintamalta

Ei siinä sinänsä mitään, että pyöräilijä Alberto Contador sai klenbuterol-kärystään kahden vuoden kilpailukiellon. Paljon huolestuttavampi seikka on se, että tuomio tuli 556 päivää itse kärähtämisen jälkeen. Onko tässä enää mitään järkeä?

Case Contador on ollut alusta asti varsin mutkikas. Käry Ranskan ympäriajon aikana 2010 oli selvä, mutta Contador esitti syyksi syömäänsä hormonilihaa. Selitys sekin, joskaan se ei selityskilpailussa menesty verrattuna esimerkiksi kestävyysjuoksija Dieter Baumannin ”kuka kumma laittoi nandrolonia hammastahnaani?” –teoriaan.

Espanjan pyöräilyliitto esitti ensin Contadorille vuoden pannaa, mutta perui sen myöhemmin. Tästä suivaantuneet WADA ja kansainvälinen pyöräilyunioni valittivat asiasta urheilun vetoomustuomioistuimeen CAS:iin, joka sai nyt vuoden hieromisen jälkeen päätöksen aikaiseksi. Asiakirjan paksuus kyseisessä tapauksessa oli vaatimattomasti 4000 sivua. Jotenkin on sellainen kutina, että viimeistä sanaa ei ole lakituvissa vielä tässäkään tapauksessa sanottu.

Tällaiseksi tämä dopinghomma on menossa yhä enemmän. Mitä enemmän rahaa urheilussa pyörii, sitä etevämpiä lakimiehiä urheilijoilla on varaa palkata. Ja tämä johtaa myös jatkossa aivan varmasti yhä paksumpiin dokumenttipinoihin, pidentyviin oikeustaisteluihin ja loputtomaan vatkaamiseen.
On asiassa tietysti toinenkin puoli; niin kauan kuin kiellettyjen aineiden on mahdollista eksyä urheilijoiden elimistöön muutoin kuin tarkoituksella, on urheilijoiden oikeusturva pystyttävä takaamaan. Vahinkoja voi sattua. Tosin nykypäivänä tuntuu siltä, että ollaan enemmän huolissaan kärynneiden kuin puhtaiden urheilijoiden oikeusturvasta. Se vasta nurinkurista on.

Joka tapauksessa on mahdollista, että klenbuterol olisi eksynyt Contadorin elimistöön hänen syömästään lihasta. CAS kuitenkin totesi päätöksessään, että espanjalaisessa karjankasvatuksessa hormonien käyttö on harvinaista, eikä sellaisia aikaisempia tapauksia tunneta, jossa klenbuterolista kärynnyt urheilija olisi vedonnut nimenomaan espanjalaisen hormonilihan syömiseen. Niinpä he tulivat siihen tulokseen, että syyn on oltava muualla. Vaikka nämä päätökset ovat vaikeita, on rajalinja vedettävä johonkin. Eivät urheilijat selviä selityksillä silloinkaan, kun lisäravinnepurkki onkin sisältänyt jotain aivan muuta, mitä on luultu.
Urheilijoiden on vain yksinkertaisesti oltava hysteerisen tarkkoja siitä, mitä suuhunsa pistävät.

Myös hiihtäjä Juha Lallukan kasvuhormonitapauksen käsittely viivästyy. CAS perkaa parhaillaan virolaisen Andrus Veerpalun käryä, joka tulee tavalla tai toisella toimimaan Lallukan suhteen ennakkotapauksena. Käsittelyjen pitkät kestoajat ovat kaikkien osapuolien kannalta kiusallisia – joskin on selvää, että tällaiset asiat pitää ruotia pilkulleen, eikä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.

Nämä tapaukset herättävät ristiriitaisia tunnelmia. Pitäisikö dopingsääntöjä kiristää vai höllätä? Kiristäminen tarkoittaisi sitä, että urheilijat velvoitettaisiin hyväksymään käry kuin käry mukisematta ilman juridisia vastalauseita. Yleisen ihmisoikeuskäsityksen mukaan sellainen tuskin on mahdollista. Höllentäminen puolestaan tarkoittaisi sitä, että tilanne riistäytyisi lopullisesti käsistä.
Siksi antidopingtyö tullee jatkumaan tismalleen samoilla linjoilla tulevaisuudessa. Kun rahaa ei ole loputtomiin, mennään nykyisillä pelisäännöillä.

Yhä edelleen monet paasaavat dopingin sallimisen puolesta. Varmasti kaikki kävisi sen jälkeen yksinkertaisemmin ja yhteiskunnallisilta kustannuksiltaan edullisemmin kuin nyt. Paitsi urheilijoille, jotka menettäisivät sekä rahansa että terveytensä. Ja siitäkin huolimatta edelleen jokaisessa kilpailussa voisi olla vain yksi voittaja, joka hänkin olisi doupattuna elämän luuseri.

Tallennettu kategorioihin Doping, Urheilu ja yhteiskunta | 14 kommenttia

Epäonnen ruumiillistuma

Taas kerran Pekka Koskelalle kävi niin kuin ei olisi pitänyt käydä. Mies sairastui virustautiin vuorokausi ennen pikaluistelun MM-kilpailuja ja menestys jäi haaveeksi. Koskela ei totisesti ole onnettaren suosikkipoika.

On uskomatonta, kuinka kohtalo on Koskelaa päähän potkinut. Milloin on luistin hajonnut, milloin mennyt mies nurin. Edellinen viikonloppu Salt Lake Cityn maailmancupissa sujui erittäin lupaavasti ja kaikki oli kunnossa. Mitähän pahaa Koskela on kohtalolle tehnyt?

Voi vain kuvitella, millaisia ajatuksia urheilijan päässä liikkuu tällaisella hetkellä. Jälleen kerran valtava työn määrä valui hukkaan. No, jäljellä ovat vielä matkakohtaiset MM-kilpailut Heerenveenissä maaliskuun lopussa. Toivotaan että Koskela saa silloin hyvityksen. Näyttämisen halusta ja motivaatiosta tuskin ainakaan jää kiinni.

Kuten ounastelin, Hollannin Stefan Groothuis teki yhteispisteissä uuden ME:n. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä Pekka Koskela samassa rivissä. Groothuis oli lopulta kilpailussa selvä ykkönen, vaikka kaikki kolme kärkimiestä alittivat vanhan Jeremy Wotherspoonin ME:n. Mika Poutala teki kauden parhaat luistelunsa ja sijoittui hienosti neljänneksi SE-tulosta sivuten. Sunnuntaina Poutala veti huikean 500-metrisen 34,38 ja oli koko porukan toiseksi nopein. 1000 metrillä hän ei enää jaksanut rutistaa ja jäi 12:nneksi. Mitali jäi muutaman sekunnin kymmenyksen päähän. Silti Poutalan suoritus oli kokonaisuutena erittäin positiivinen yllätys, ihan mitalitaisteluihin häntä tuskin kovin moni veikkasi. Hän sai kauden tärkeimmässä kilpailussa kaivettua itsestään kaiken irti. Myös Poutala tulee olemaan matkakohtaisissa Heerenveenissä kova luu, sen sunnuntain huima 500-metrinen osoitti. Vain Japanin Joji Kato oli eilen kolme sadasosaa Poutalaa nopeampi.

Korean Tae-Bum Mon pronssitila ei ollut yllätys, mutta hänen maanmiehensä Kyou-Hyuk Leen hopea sitäkin suurempi. Viikko sitten Lee oli todella kaukana huipputuloksista, mutta herkistely osui aivan nappiin. Kokeneen korealaisen parhaat ajat tänä viikonloppuna olivat 34,33 ja 1.07,99, kun vielä viikko sitten hän viipyi 500 metrillä 34,73 ja jätti 1000-metriset väliin. Hän ei ole tällä kaudella maailmancupissa ollut kertaakaan kolmen parhaan joukossa, mutta niin vain irtosi, kun kauden pääkilpailun aika koitti. Kova suoritus ja kunnonajoitus.

Suomalaisella pikaluistelulla menee kohtuullisen mukavasti myös näiden huippumiesten takana. Viime kaudella juniorien MM-hopeaa kumartanut 19-vuotias Tommi Pulli luisteli juniorien maailmancupissa viikonloppuna itsensä kolmesti palkintopallille. Hänen kauden päätavoitteensa on juniorien MM-kilpailuissa maaliskuussa.

Nimimiesten ja Pullin välissä on vielä lahjakas Markus Puolakka, jonka nousua kansainväliseen kärkeen on jo jokunen vuosi odotettu. Astanan maailmancupissa hän väläytti potentiaaliaan sijoittumalla 500 metrillä kolmanneksi ennätysajallaan 35,14 pesten niin Koskelan kuin Poutalankin. Valitettavasti hän oli unohtanut laittaa käsivarsinauhan kilpailuun ja hänet hylättiin. Calgaryn kisoihin Puolakka ei mukaan päässyt, mutta hänenkin tähtäimessään on varmasti matkakohtaisten MM-kilpailujen 500 metriä.

 

Tallennettu kategorioihin Pikaluistelu | 6 kommenttia

Pekka Koskela ME-kunnossa

Pikaluistelija Pekka Koskelan kuntokäyrä näyttää komeasti kohti taivasta, kun edessä ovat pikaluistelun MM-kilpailut Kanadan Calgaryssa. Ei tarvitse olla edes optimisti ennustaakseen, että Koskela taistelee maailmanmestaruudesta.

Jo marraskuun lopulla Koskela voitti 500 metrillä maailmancupin Berliinissä, joten ei hän huonossa kunnossa ole missään vaiheessa kautta ollut. Silti terävin isku näyttää ajoittuvan juuri oikeaan aikaan.

Viime viikonloppuna Salt Lake Cityässä Koskela tuuppasi 500 metrin ennätyksensä 34,49. Huipputasaisessa kilpailussa se riitti vasta viidenteen sijaan, vaikka voittajan, Japanin Keiichiro Nagashiman, aika oli vain 0,12 sekuntia parempi.

Myös 1000 metrillä Koskela oli hyvä sijoittuen lauantaina kuudenneksi ajalla 1.07,95 ja sunnuntaina kolmanneksi tuloksella 1.08,17.

Salt Lake Cityssä Koskela teki yhteispisteissä uuden Suomen ennätyksen 137,270, kun Jeremy Wotherspoonin ME-tulos on 137,230. Muutama hassu sadasosa paremmin ja Koskela olisi nyt ME-mies. Tosin pitää muistaa sellainenkin detalji, että Hollannin Stefan Groothuis luisteli lauantaina 500 metriä 34,55 ja 1000 metriä 1.07,45. Sunnuntaina hän luisteli vain 1000 metriä ajassa 1.07,94 jättäen 500 metriä väliin. Laskennallisesti hän olisi tarvinnut sunnuntain 500 metriltä ajan 34,98 alittaakseen voimassa olevan Wotherspoonin ME:n. Kun kärkimiesten 500 metrin ajat putosivat sunnuntaina keskimäärin 0,2 sekunnilla lauantaista, olisi Groothuis todennäköisesti myös tuohon pystynyt.

Koskela on kärsinyt urallaan jos jonkinlaisesta epäonnesta. Milloin on mies kaatunut, milloin välineet pettäneet alta. Tällä kaudella välinemurheet ovat pysyneet taka-alalla. Olisiko tämä todellinen Koskelan vuosi? Seinäjoen miehen vahvuus on siinä, että hän pystyy vetämään molemmat matkat ihan kärkivauhtia. Monelle huippuluistelijalle jompikumpi matkoista on liian heikko. Esimerkiksi 1000 metrillä loistava USA:n Shani Davis ei taivu 500 metrillä alle 35 sekuntiin, mikä torpedoinee hänen menestysmahdollisuutensa.

Päinvastainen ongelma on Japanin Nagashimalla, joka kyllä tuuppaa 500 metriä kovempaa kuin kukaan muu, mutta 1000 metrillä tulee kärkimiehiltä pataan reippaasti toista sekuntia. Ja sama ongelma vaivaa USA:n Tucker Fredericksiä. Juuri tässä piilee näiden MM-kisojen viehätys.

Kaikki luistelevat kaksi kertaa 500 metriä ja kaksi kertaa 1000 metriä ja pisteet lasketaan yhteen siten, että 500 metrin ajat menevät yhteispisteisiin sellaisenaan ja 1000 metrin tulokset puolitetaan. Menestyminen vaatii siis neljä ehjää kilpailua ilman virheitä. Molempina päivinä vedetään ensin 500 metriä ja sitten tonni. Heikkoa hetkeä ei saa tulla; yksikin horjahdus saattaa pilata koko kisaviikonlopun.

Vuonna 2007 Norjan Hamarissa Koskela oli hopealla, joten mestaruusnälkä on taatusti kova. Salt Lake Cityn perusteella kovimmat vastustajat ovat jo mainittu maailmancupia johtava Groothuis, kanadalaiset Denny Morrison ja Jamie Gregg sekä Etelä-Korean Tae-Bum Mo.

Viime vuonna Heerenveenissä mestaruuden voitti Etelä-Korean Kyou-Hyuk Lee, mutta hän on ollut kaukana viimevuotisesta kunnostaan, eikä lukeudu suosikkien joukkoon. Tuolloin Shani Davis onnistui myös 500 metrillä ihan nappiin ja sijoittui Mon jälkeen pronssille, joten ei jenkkikään ihan ulkona mitalikamppailuista ole.

Mika Poutalan tilanne näyttää sekin valoisalta, vaikka hän on tällä kaudella jäänyt ainakin toistaiseksi Koskelan kookkaaseen varjoon. Poutalakin alitti Salt Lake Cityssä yhteispisteiden entisen SE-tuloksen pisteillään 137,910. Ei häneltäkään monta kymmenystä puutu MM-menestykseen. 500 kulkee jo kuten pitääkin, mutta 1000 metriltä olisi pystyttävä puristamaan kymmenyksiä pois. Ero Koskelaan viime viikonlopun 500 metrin starteissa oli vain muutama sadasosa, mutta tuplamatkalla puolisen sekuntia. Taistellakseen mitaleista Poutala tarvitsee neljä nappisuoritusta ja selkärepullisen hyvää tuuria.

Calgaryn Olympic Oval ei ole tilastojen valossa aivan yhtä huippunopea rata kuin Salt Lake Cityn kierros, mutta kovaa tälläkin radalla on menty. Wotherspoonin 500 metrin ME 34,03 on luisteltu Salt Lake Cityssä, mutta Calgaryssakin sama mies on nykäissyt 34,05. Tiedä vaikka nähtäisiin ennätysmurskajaiset.

Tallennettu kategorioihin Pikaluistelu | 1 kommentti

The Balotelli – piru vai pyhimys?

Valioliigan tämän kauden puhutuin jalkapalloilija on ollut kiistatta Manchester Cityn ongelmapelaaja Mario Balotelli. Italialainen on pelitaidoiltaan fantastinen, mutta persoonan pimeä puoli saattaa vielä romuttaa koko hänen uransa.

Miehen tuorein tempaus oli Tottenhamin Scott Parkerin tallominen tilanteen jälkeen viikonlopun liigakamppailussa. Erotuomari ei polkaisua nähnyt ja Balotelli selvisi ilman sanktiota – tosin FA saattaa vielä langettaa hänelle jälkikäteen rangaistuksen. Jotenkin hänen auralleen tyypillistä on, että sama mies lopulta ratkaisi tuon elintärkeän ottelun; hän hankki rangaistuspotkun lisäajan viime hetkillä ja sijoitti pallon jäänkylmästi verkkoon.

Pikainen johtopäätös on se, että Balotelli on saanut liian nuorena liian paljon. Nousu ryysyistä rikkauksiin on sekoittanut kaverin pään totaalisesti. Ghanalaisille siirtolaisvanhemmille syntynyt sairasteleva pikkupoika annettiin jo 3-vuotiaana adoptoitavaksi italialaiselle pariskunnalle. Siellä Balotelli sai elää vaurasta elämää, mutta oletettavasti hylätyksi tulemisen aiheuttamat traumat ovat vaikuttaneet voimakkaasti Balotellin nykyiseen käytökseen.

Kun brittikentistä puhutaan, nousee keltainen neste pelaajien päähän kovin usein alkoholin muodossa. Balotellin kohdalla näin ei kuitenkaan ole. Hän tyrii ihan selvin päin, mutta sitäkin enemmän. Milloin hän on romuttanut luksusautonsa, milloin ammuskellut raketteja kylpyhuoneessaan, milloin räplännyt iPadia vaihtopenkillä – puhumattakaan likaisista tempuista ja alleviivatusta ylimielisyydestä jalkapallokentillä. Toisaalta hän on antanut rahaa hyväntekeväisyyteen ja jopa jaellut seteleitä kadulla ohikulkijoille, joten ota tästä miehestä nyt selvää. Piru vai pyhimys? Vai sekä että samassa persoonassa?

Toisaalta ihminen – jalkapalloilijakin – saattaa muuttua. Harva jaksaa muistaa, millainen alati kiroileva ja tuomareille kiukutteleva kakara Wayne Rooney oli uransa alkuvuodet. Nykyisin hän on pystynyt rauhoittumaan ja keskittymään olennaiseen. Pystyisikö Mario Balotelli samaan? Rooney on ollut aina (ainakin United-uransa alkuvuosina) manageri Alex Fergusonin erityissuojeluksessa ja samalla tavalla Roberto Mancini on ottanut Balotellin henkisen kasvun toivossa siipiensä suojaan.

Mancini hyysäsi temperamenttista Balotellia jo Interissä, mutta kun manageri sai kenkää 2008, alkoivat nuoren Balotellin vaikeudet. Jose Mourinhon kanssa hän ei tullut lainkaan toimeen. Fanitkin kääntyivät häntä vastaan, kun Balotelli esiintyi italialaisessa TV-ohjelmassa AC Milanin paidassa. Cityyn siirtynyt Mancini päätti kuitenkin hankkia hänet ja antaa suosikkipojalleen uuden mahdollisuuden. Mancini takuulla tiesi, että Balotelli on uhka koko joukkueen harmonialle, mutta samalla myös valtava mahdollisuus. Jotenkin tässä vaiheessa kautta on sellainen kutina, että nimenomaan Balotelli tulee ratkaisemaan Valioliigan tämän kauden mestaruuden – suuntaan tai toiseen.

Median ja markkinamiesten näkökulmasta Balotelli on taivaan lahja. Mies josta puhutaan koko ajan ja josta jokaisella jalkapalloa seuraavalla on mielipide; häntä joko rakastetaan tai vihataan, tuskin Mario Balotelli on kenellekään vain ihan jees kaveri.

Olisi kovin mielenkiintoista päästä Balotellin pään sisälle. Mitä siellä oikeasti liikkuu vai liikkuuko yhtään mitään? Elääkö hän pelkästään preesensissä vai kykeneekö nuori mies ajattelemaa elämäänsä yhtään seuraavaa päähänpistoa pidemmälle? Tässä mielessä nimenomaan Manchester City ja Roberto Mancini ovat avainasemassa Balotellin uran kannalta. Harva manageri olisi antanut Balotellille yhtä monta uutta mahdollisuutta. Jos Mario-poika tämän mahdollisuutensa tyrii, voi ura tyssätä yllättävänkin nopeasti. Toisaalta kaikki on hyvin niin kauan kuin maaleja syntyy. Urheilussa poikkeukselliset ja epämiellyttävätkin luonteenpiirteet on tavattu hyväksyä, jos urheilija on äärimmäisen lahjakas ja osaa hommansa. Toistaiseksi Mario Balotelli on osannut.

Tallennettu kategorioihin Jalkapallo | 14 kommenttia

Suomalaisten arvosanat Tour de Skillä

Suomen naiset selvisivät Tour de Skillä kuivin jaloin maaliin, mutta miesten puolella jäi paljon toivomisen varaa. Kokeneimmat urheilijat pettivät tällä Tourilla kaikkein pahiten.

Krista Lähteenmäki (4.) 9,5

- Tasaista ja komeaa työtä matkalla kuin matkalla ilman varsinaisia notkahduksia. Ei kuitenkaan ihan terävimmässä kärjessä millään matkalla. Jaksoi upeasti vielä loppunousunkin ja nousi neljänneksi. Muutama vuosi raakaa työtä ja Kowalczyk sekä Björgen ovat tavoitettavissa.

Laura Ahervo (20.) 8,5

- Todellinen läpimurto, hienoja nousujohteisia suorituksia. Kun monella muulla alkoi matka painaa, Ahervo sen kuin petrasi suorituksiaan.

Kerttu Niskanen (16.) 8-

- Tasainen sarja kilpailuja, vaikkei mitään erityistä loistoa. Paransi loppua kohti koko ajan, mikä kertoo ainakin siitä, että kestävyys on kunnossa. Muutama roteva työvuosi ja maailman kärki lähenee huminalla.

Riikka Sarasoja-Lilja (kesk) 8-

- Erittäin hyviä hiihtoja ennen keskeytystä. Kuume nousi ja kiertue oli pakko jättää kesken.

Anne Kyllönen (21.) 7,5

- Kyllönen jaksoi loppuun saakka yllättävän hyvin ja teki muutaman mainion kilpailun. Kestävyys on selkeästi parantunut. erinomaiset suoritukset sekä yhdistelmäkilpailussa (11.) että massastartissa (13.). Potentiaalia on.

Aino-Kaisa Saarinen (8.) 7,5

- Muutama mainio kilpailu perinteisellä, mutta vapaa ei edelleenkään suju niin kuin pitäisi. Jääny pelottavan paljon Kowalczykistä ja Björgenistä myös perinteisellä. Onkohan enää paluuta ihan terävimmälle huipulle?

Riitta-Liisa Roponen (11.) 7,5

- Ihan siedettävä suoritus, vaikkei saanut oikein yhdessäkään kilpailussa itsestään irti kaikkea. Pieni pettymys, mutta ei 11:s sija missään nimessä huono olo. Ei pystynyt loistamaan vapaan tyylin paraatimatkoillaan. kaksi sijoitusta 8 parhaan joukkoon, mutta enemmän oli lupa odottaa.

Ari Luusua (47.) 7+

- Nuori Luusua lähti haistelemaan ison maailman ilmaa ja onnistui loistavasti sekä sprintissä että 35 kilometrin takaa-ajokilpailussa. Harvoja nuoria suomalaisia, jolla on oikeasti kykyjä nousta vielä joskus kärkitiloille. Mutta matka on toki yhä huikean pitkä ja töitä edessä tolkuton määrä.

Ville Nousiainen (28.) 6

- Todella tasapaksua vääntämistä ilman mitään piikkejä. Ei Nousiainen Tourille tällaisia sijoituksia lähtenyt hakemaan. Toivottavasti kunto nousee loppukaudesta, että miehen motivaatio kovaan työhön säilyy. Olisikohan valmennuspuolella muutoksen paikka?

Matti Heikkinen (24.) 6-

- Iso pettymys. Heikkinen ei tahdo palautua näin kiivastahtisessa tapahtumassa. Loppunousu sujui ihan hyvin, mikä oli yllätys lauantain 20 kilometrin konttaamisen jälkeen. Kyllä Heikkinen kunnossa on, maailmancupissa tulee vielä palkintopallisijoituksia loppukaudesta takuuvarmasti.

Lari Lehtonen (44.) 6-

- Hyvä alkukausi maailmancupissa, mutta koko Tour meni enemmän tai vähemmän penkin alle. Ei yhtäkään hyvää kilpailua, paljon tasapaksua puurtamista.

Sami Jauhojärvi (33.) 5,5

- Odotuksiin nähden iso floppi. Ei kulkenut millään matkalla, eikä millään hiihtotavalla. Missä lienee vika? Puheet ja teot eivät kohtaa.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 6 kommenttia

Sukupolvenvaihdos naisten huipulla

On aika hämmentävää että Krista Lähteenmäki on noussut jo nyt Suomen ykköshiihtäjäksi ohi Aino-Kaisa Saarisen. Uskoin että Saarisella olisi vielä uransa ehtoossa pari erittäin hyvää vuotta takataskussaan, mutta toisin näyttää käyvän.

Saarisen suoritukset Tour de Skillä ovat olleet varsin keskinkertaisia. Vapaan tekniikan piti olla parempi kuin koskaan, mutta niin ei ole käynyt – eikä perinteinenkään näy enää kulkevan vanhaan malliin. Harjoituskausi ei ole mennyt ihan putkeen. Toki hän oli neljäs lauantain kympillä, mutta veriviholliset Justyna Kowalczyk ja Marit Björgen menivät aivan eri tahtia.

Tourilla Saarinen on aloittanut monta kilpailua mainiosti – ehkä liiankin kovaa – mutta loppua kohti on käynyt usein kalpaten. Nyt ei pahaa nitkahdusta nähty, mutta Charlotte Kalla kiri lopun vahvemmin ja oli kolmas.

Yksitoista vuotta Saarista nuorempi Krista Lähteenmäki ei vielä ole kypsä ottamaan voittoja, mutta hänen huikea tasaisuutensa ja suoritusvarmuutensa on viemässä häntä koko Tourilla erinomaiseen sijoitukseen. Lähteenmäen kestävyys on ikään nähden huikealla tasolla ja molemmat hiihtotavat toimivat. Tänäänkin hän hiihti tasapainoisen kilpailun ja oli maalissa yhdeksäs. Kalla meni niukasti ohi kokonaiskilpailussa, joten huomisen kiipeämisen varaan jää, onko Lähteenmäki Tourilla neljäs, viides vai jotakin muuta. Viime vuonna hän oli kahdeksas, joten kehitystä on jälleen tapahtunut.

Anne Kyllösen, Laura Ahervon ja Kerttu Niskasen mainiot hiihdot on myös noteerattava. Ahervolla näyttää olevan pohjat kunnossa, sillä hän ei ole osoittanut hyytymisen merkkejä edes superraskaan kiertueen loppupuolella. Kyllönen on kokonaistilanteessa 15:s, Niskanen 16:s ja Ahervokin 22:s. On vain ajan kysymys, koska tämä porukka pyyhkii Riitta-Liisa Roposen edelle. Todennäköisesti jo ensi talvena, jos Roponen ei keksi jotakin uutta uransa viimeisille vuosille. Juuri tällaista sukupolvenvaihdosta hiihdossa on odotettukin. Naisten puolella se konkretisoituu ensi kaudella, mutta miesten tilanne näyttää paljon hankalammalta, kun nuoria lahjakkaita kavereita ei missään näy.

Kowalczyk lähtee huomenna mäkeen 11 sekuntia ennen Björgeniä ja on selkeä suosikki voittajaksi. Johaug on varma kolmonen, mutta sen jälkeen taistelu tulee olemaan tiukkaa.

Miesten 20 kilometrillä suomalaisten hiihto ei toiminut alkuunkaan, ei edes alussa. Sami Jauhojärvi oli 25:s, Ville Nousiainen 30:s, molemmat pari minuuttia keulasta. Matti Heikkinen kyykkäsi täydellisesti; 51:s sija ja reilut neljä minuuttia kärjestä. Omaan tasoonsa nähden ihan kohtuullisesti suoriutuneet Lari Lehtonen ja Ari Luusuakin jättivät Heikkistä liki kaksi minuuttia. Samalla Heikkinen romahti Tourin kokonaiskilpailussa sijalle 30 ja huominen ylämäki tulee olemaan pelkkää selviytymistaistelua.

Sami Jauhojärvi ja Ville Nousiainen kamppailevat huomenna sijan 30 tuntumassa siitä, kumpi on paras suomalainen. Oli kumpi tahansa, paljon tuskin lämmittää, sillä kummankin tavoitteet olivat ihan jossakin muualla kuin näillä jämäsijoilla.

Vaikea arvioida, mikä suomalaisilla meni valmistautumisessa pieleen. Mitä pidemmälle Tour on edennyt, sitä alavireisempiä ovat suomalaisten suoritukset olleet. Koneissa ei ole voimaa, eikä vääntöä, jolloin kärkikahinoista jäädään todella kauas. Tour oli kuitenkin jokaiselle suomalaiselle kauden pääkilpailu, johon paras kunto oli tähdätty. Ehkä tässä epäonnistuttiin, yleensä kun huippukuntoa haetaan pari kuukautta myöhemmäksi. Sinänsä mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan meikäläisten kuntokäyrät alkavat kevättä kohti maailmancupeissa osoittaa. Toivoa sopii, etteivät ainakaan alemmas kuin nyt.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että suomalaiset päästävät itsensä harjoituskaudella aivan liian kauaksi kilpailukunnosta. Kun rytmiä pitäisi vaihtaa, ei kone tottele vaan leikkaa kiinni. Valmennusportaalla on huolellisen analyysin ja pitkän palaverin paikka.

Petter Northug ei pystynyt lauantaina napsimaan kirimaaleja ihan odotetusti ja niinpä hän ei kyennyt Dario Colognaa kokonaistilanteessa saavuttamaan. Colognan voitto näyttää varmalta.

On tämä hurjaa touhua. Viikko on jo hiihdetty kilpaa lähes joka päivä. Kirimaaleissa vedetään monta kertaa kilpailun aikana tyystin hapoille, mutta silti nämä urheilijat jaksavat taistella kärkiporukassa mukana ja vieläpä maaliin saakka keulilla. Kovaa porukkaa. Hattua nostan.

Maalin jälkeen Cologna vaikutti erittäin hyvävoimaiselta, kun taas Northug puuskutti hangessa huomattavasti kauemmin. Huomiseen mäkeen lähdettäessä ero on 1.22 ja ennusmerkit viittaavat sveitsiläisjuhliin. Marcus Hellner ja Devon Kershaw lähtevät aivan peräkkäin liikkeelle, joten myös kolmospaikasta käydään kipakka taistelu.

Ennen sunnuntain finaalia näyttää vahvasti siltä, ettei norjalainen hiihtäjä voita Tour de Skitä vieläkään. Se on samalla sekä hämmästyttävää että piristävää. Niin Cologna kuin Kowalczykkin ottivat lauantaina paitsi etumatkaa sekunneissa, myös henkisen yliotteen norjalaishaastajistaan. Huomenna juhlivat Puola ja Sveitsi.

Tallennettu kategorioihin Hiihto | 7 kommenttia

Tourilla huikea loppu edessä

Tour de Skin torstainen vapaa pätkä osoittautui etenkin miesten kilpailussa äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Vaikka ennalta näytti, että koko turneen voittokamppailussa ovat vain Dario Cologna ja Petter Northug, muutti torstai asetelmat täydellisesti.

Alkuun näytti, että miesten 35 kilometrin kilpailusta tulee tylsyyden huippu, mutta mitä vielä. Kovan Tourin rasitukset alkoivat näkyä yhden jos toisenkin hiihtäjän kintereissä ja tilanteet vaihtelivat mielenkiintoisesti. Kovasti yllättäen myös Norjan supermiehelle Petter Northugille matkanteko oli vaikeaa. Hän ei pysynyt lainkaan hurjasti kaulassa puskeneen Dario Colognan tahdissa vaan eroa tuli jo puolimatkaan mennessä yli minuutti lisää. Pian Aleksander Legkow ajoi Northugin kiinni, mutta seuraava ryhmä läheni heitä koko ajan. Marcus Hellner, Devon Kershaw ja Maurice Magnificat ajoivat Northugin ja Legkowin kiinni jo 20 kilometrin kohdalla. Norjalainen jättäytyi suosiolla jonon hännille roikkumaan.

Koko ajan tämä takaa-ajoryhmä Hellner, Kershaw, Magnificat lähestyi myös kärjessä yksin töitä tehnyttä Colognaa. 22,7 kilometrin kohdalla ero oli enää 1.28, kun matkaan lähdettäessä esimerkiksi Hellner oli perässä lähes kolme minuuttia.

Seuraavalla 5 kilometrillä ero ei kuitenkaan enää kaventunut lainkaan ja Cologna vaikutti erinomaisen hyvävoimaiselta kärjessä. Lopussa ero kaveni 1.15:een ja luonnollisesti se oli Northug, joka tästä porukasta hoiteli kirin ja otti itselleen 10 bonussekuntia kakkossijasta.

Matti Heikkinen hiihti isossa ryhmässä noin sijoilla 16-22 alkumatkan. Hiukan oli Heikkisen meno nihkeän oloista, mutta mies pysyi samassa letkassa loppuun asti ja sijoitus oli tänään 18:s eli tismalleen sama, millä Heikkinen matkaan lähti.

Sami Jauhojärvi valahti tuloslistalla odotetusti. Jauhojärvi lähti matkaan sijalta 22 ja tuli maaliin 32:ntena. Ville Nousiainen ajoi hänet kiinni ja on nyt kokonaistilanteessa 30:s. Nuori Ari Luusua teki mainion hiihdon ja hän oli suomalaisista päivän nopein 8 sekuntia Heikkistä liukkaampana. Nousiainen hävisi Heikkiselle 6 sekuntia ja Jauhojärvi Nousiaiselle 1.30. Luusua oli päivän kilpailussa peräti 23:nneksi nopein, mitä voi pitää erinomaisena suorituksena. Heikkinen oli 32:s, Nousiainen 34:s, Jauhojärvi 49:s ja Lari Lehtonen vasta 52:s. Ei hyvä.

Päivän ajat olivat mielenkiintoisia. Nopein mies tänään oli Hellner, jolle Manicifat hävisi 11 sekuntia. Devon Kershaw oli neljänneksi nopein ja Giorgio di Centa viidenneksi. Petter Northug hävisi Hellnerille päivän lenkillä peräti kaksi ja puoli minuuttia ollen jopa Luusuaa, Heikkistä ja Nousiaistakin hitaampi.

Jäljellä on kaksi kilpailua, perinteinen 20 kilometriä lauantaina ja loppunousu vapaalla sunnuntaina. Todennäköistä ei ole, että Cologna sippaisi niin, että muut hänet vielä tavoittaisivat, mutta erot ovat niin pienet, että kaikki on yhä mahdollista. Varsinkin kun lauantain 20 kilometrin kilpailussa on jaossa bonussekunteja peräti viidessä kirimaalissa. Viime vuoden loppunousussa Cologna oli porukan 18:nneksi nopein 1.30 parasta kiipeäjää Lukas Baueria perässä, Northug kiipesi mäen parikymmentä sekuntia Colognaa ripeämmin.

Matti Heikkisellä on näillä näkymin saumat korkeintaan sijalle 16, muut suomalaiset saavat onnistua hyvin ollakseen 30 parhaan joukossa.

Naisten puolella Krista Lähteenmäki teki jälleen mainion hiihdon ja hän on kokonaiskilpailussa hienosti neljäntenä. Päivän tuloksissa hän oli 11:s 38 sekuntia päivän nopeinta tahtia pitäneen Astrid Jacobsenin takana. Muiden suomalaisten päivä oli kovasti tasapaksu, eivätkä Riitta-Liisa Roponen ja Riikka Sarasoja-Lilja pystyneet nousemaan aivan odotetusti.

Ylivoimaisen kärkikaksikon Björgen-Kowalczyk takana Therese Johaug jäi ratkaisevan minuutin lisää ja hän on tämän Tourin kolmas 99% todennäköisyydellä. Lähteenmäki on neljäntenä 16 sekuntia ennen kolmikkoa Kikkan Randall-Marte Kristoffersen-Charlotte Kalla. Heistä 10 sekunnin päässä tulevat Astrid Jacobssen ja Katrin Zeller, joten kärkikolmikon takana kilpailu on todella tasainen. Naisten lauantaisella kympillä on vain kaksi kirimaalia, mutta nekin voivat nousta hyvin suureen arvoon. Kirisekunneista on taisteltava. Aino-Kaisa Saarisella on vielä pienet saumat kymmenen joukkoon, mutta se vaatii erittäin hyvää onnistumista lauantaina.

Tallennettu kategorioihin Hiihto | 13 kommenttia

Jukka Kalsoa ikävä

Keski-Euroopan mäkiviikko ei ole mennyt suomalaisittain ihan putkeen. Jos maailmancupin kokonaissijoituksia tarkastelee, suomalaisilla ei ole itse asiassa mennyt näin huonosti juuri koskaan.

Maailmancupissa Anssi Koivuranta (19:s) on tällä haavaa ainoa suomalainen 30 parhaan joukossa.  Vuonna 2001 neljä suomalaista oli cupissa kymmenen joukossa ja peräti kahdeksan 21 parhaan joukossa. Miten on mahdollista, että kymmenessä vuodessa noista asetelmista on pudottu jo keskikastistakin alemmas?

Maailmancup on ollut olemassa 32 vuotta ja yhtä huonosti ei ole mennyt koskaan. 1992-93 päästiin aika liki, kun Vesa Hakala (15:s) oli ainoa meikäläinen 30 parhaan sakissa.

Pakko myöntää, mutta juuri nyt on kova ikävä esimerkiksi Jukka Kalsoa ja melkein Markku Puseniustakin.

Jukka Kalso, tuo sinnikäs viiksekäs mies (vai oliko se sittenkin Pusenius, jolla oli viikset, vai molemmilla?), jolle säännöllisesti 80-luvun lopussa jätkäporukalla naureskeltiin. Kalsoa pidettiin miehenä, joka ei koskaan pärjännyt, mutta oli aina mukana. Miksi mies jaksaa roikkua mukana? me kysyimme. Emme kysyisi enää.

Kalson dilemma oli siinä, että hän syntyi tyystin väärään aikaan. Meillä elettiin kovinta Matti Nykäs -huumaa, oli Jari Puikkonen ja Ari-Pekka Nikkolakin teki nousuaan kansainväliselle huipulle. Kalso oli 1986 maailmancupissa 20:s ja seuraavana vuonna 16:s. Tuolloin häntä ei pidetty yhtään minään, mutta nyt Kalso olisi suomalaisten ykköshyppääjä. Koko kansa pidättäisi henkeään, kun Kalso istahtaisi puomille mäkiviikolla. Niin muuttuu maailma Jukkaseni.

Palataan tähän päivään. Mäkiviikko on sujunut suomalaisittain kisa kisalta heikommin. Oberissa suomalaissijoitukset olivat 13, 21 ja 34, Garmischissa 27, 44 ja 45, Innsbruckissa 29, 31 ja 35. Ihan hillittömästi ei naurata. Uskaltaakohan viimeistä osakilpailua edes katsoa?

Tämä kammottava tilanne ei ole päävalmentaja Pekka Niemelän syy, vaikka moni häntä osoitteleekin. Suomalaiset perinteiset mäkikeskukset ovat käytännössä kuukahtaneet, eikä junioritiimejä ole enää juuri millään paikkakunnalla. Ei ole nuoria lahjakkuuksia, ei ole valmennusta, eikä sitä myöten kohta yhtään mitään. Lisäksi liitto kituu henkitoreissaan ja henkilökemiat ovat tulehduspisteessä. Jos nyt ei herätä, maksetaan tätä laskua vielä vuosikaudet ja saamme tottua juuri sellaiseen menestykseen kuin nyt.

Semmoinenkin kysymys on hyvä esittää, että mitä jos Anssi Koivuranta ei olisikaan siirtynyt yhdistetystä mäkihypyn puolelle? Silloin tämä soppa olisi vielä pykälää kamalammassa suolassa.

Jos Koivuranta ei olisi lajia vaihtanut, olisi Matti Hautamäen Oberstdorfin suoritus ainoa mäkiviikolla, kun suomalainen olisi päässyt toiselle kierrokselle. Pohjakosketus on totaalinen.

Jos ei luista mäessä, niin kovin hääviä ei ole tasaisellakaan. Suomalaisten Tour de Ski on sujunut kohtuullisen hyvän alun jälkeen sekin koko ajan mollivoittoisemmin. Keskiviikon sprinteistä ei paljon odotettu, mutta vielä vähemmän saatiin. Anne Kyllönen, Krista Lähteenmäki ja Kerttu Niskanen sentään pitivät tasonsa, mutta kokeneempi kalusto oli paha pettymys.

Miesten puolella jälki oli vielä roisimpaa. Nuori Ari Luusua teki itselleen miehekkään suorituksen, vaikkei sija 27 sinällään herätä hurraahuutoja. Matti Heikkinen on käytännössä ainoa, jolla on vielä mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon, mutta Heikkisenkin paras terä taitaa olla jo mennyt. Sami Jauhojärvelle huominen 35 kilometriä vapaalla tulee olemaan myrkkyä ja hän pudonnee vielä kauas nykyiseltä 22. sijaltaan.

Mihinkähän katosi Lari Lehtosen kunto? Mainio alkukausi antoi odottaa täältäkin paljon, mutta käytännössä miehen hiihto ei ole toiminut yhdessäkään kilpailussa. Vaikka nyt syteen meneekin, tämä on Lehtoselle tärkeää kokemusta. Hän on kuitenkin nuoresta kaartistamme se, joka todennäköisimmin normaalimatkoilla nousee tulevina vuosina ainakin huipun tuntumaan.

Miesten Tourilla on ollut jo pitkään selvää, että Dario Cologna ja Petter Northug ovat kaukana muiden edellä. Herrojen taistelusta tulee ikimuistoinen.

Naisten puolella Marit Björgen ja Justina Kowalczyk jatkavat huimaa menoaan. Ainoana heidän kyytiinsä voi vielä ehtiä Therese Johaug, jolla on huomenna ratkaiseva päivä; jos ero ei 15 kilometrin vapaalla kapene, hän on tämän Tourin kolmas. Kolmen minuutin takaa-ajoasemasta Johaugkaan ei enää kärkeen loppunousussa kiipeä.

Huominen on tärkeä myös Krista Lähteenmäellä ja Aino-Kaisa Saarisella, mikäli mielivät vielä nelossijasta taistella. Vapaa 15 kilometriä ei ole helppo pala etenkään Saariselle. Jos eroa tulee vielä yhtään lisää, on peli nelossijan suhteen menetetty. Lähteenmäki tuntuu sen sijaan kulkevan tasaisesti matkalla kuin matkalla, joten vajaan 30 sekunnin ero neljäntenä olevaan Kikkan Randalliin ei ole vielä yhtään mitään.

Riikka Sarasoja-Lilja ja Riitta-Liisa Roponen tullevat hiihtämään huomenna yhdessä, sillä Roponen lähtee matkaan vain 12 sekuntia myöhemmin. Edessä on sopivasti porukkaa ja nousu jopa sijoille 7-8 on täysin mahdollista. Jos vain jaloissa on vielä jerkkua – matkan rasitukset alkavat tässä vaiheessa Touria näkyä yhdellä jos toisellakin. Myöskään Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen eivät ole toivottoman kaukana, sillä ero Roposeen on nyt vain reilut 10 sekuntia.

Mielenkiintoisia kilpailuja on vielä edessä, mutta pieni pettymyshän se on, kun suomalaiset ovat näin kaukana kärjestä. Lauantain perinteiset 10 ja 20 kilometriä ovat ainoita osakilpailuja, joissa meillä on vielä mahdollisuus juhlia. Toivotaan parasta.

 

Tallennettu kategorioihin Hiihto, Mäkihyppy | 8 kommenttia