Psykologiaa

Ilves lähetti osalle kannattajiaan verkkosivujensa kautta seuraavan viestin:

Ilveksen joukkue haluaa kiittää faneja hyvästä kannustuksesta, joka on ollut mahtavaa tänä syksynä. Se antaa nuorelle joukkueelle lisää energiaa ja siivittää taistelemaan joka tilanteessa täysillä. Toivomme, että hieno kannustaminen jatkuisi, mutta samalla vetoamme, että alatyylinen HV-huutaminen loppuisi. Varmaankin sen tilalle on kehitettävissä jotain uutta, joukkuetta innostavaa kannustusta.

Allekirjoittajina hallituksen puheenjohtaja Hannu Meskanen, toimitusjohtaja Ville Raunio, päävalmentaja Juha Pajuoja, valmentaja Raimo Helminen ja joukkueen kapteeni Pasi Määttänen.

Oletan, että ongelma on todellinen ja iso, koska seura päättää julkisesti vedota kannattajiinsa näin. Paitsi, että minun on hyvin vaikea samaistua jääkiekkomatsiin pelaajia ja erotuomareita herjaamaan tuleviin kannattajiin, koko tilanne kuulostaa hyvin masentavalta.

Näinkö pieniä me ihmiset olemme? Tuottaako muille kiukutteleminen niin paljon mielihyvää, että sen takia kannattaa vääntäytyä Hakametsään viikosta toiseen? Ilmeisesti.

Itse lähettäisin myös Raipen juttelemaan “fanien” kanssa asiasta. Ja ehkä vähän halaamaan.

Ilahduttavaa on kuitenkin, että seura reagoi tilanteeseen ja näyttää, ettei se hyväksy hölmöä käytöstä. Ihan kaikkea sillä pääsylipun hinnalla ei hallissa saa tehdä.

Fanit taitaisivat tarvita henkistä valmentajaa.

NHL-joukkueet ovat käyttäneet henkisen valmennuksen asiantuntijoita vuosia. Vastikään Edmonton Oilersin psykologiksi palkattu Kimberley Amirault toimi New York Rangersin psykologina vuosituhannen alussa, ja siirtyi sieltä Columbus Blue Jacketsiin ennen nykypestiään. Amirault ei suinkaan ole Oilersillekaan ensimmäinen henkinen valmentaja, ainoastaan uusin.

Yli puolella NHL-joukkueista on henkinen valmentaja.

Ruotsin maajoukkueen uusi päävalmentaja Pär Mårts lisäsi Tre Kronorin johtoryhmään kaksi uutta valmentajaa: maalivahtivalmentaja Stefan Ladhen ja henkisen valmentaja, psykologi Pär Petterssonin.

“Olen aina ollut etsijä ja koska olen koulutukseltani opettaja, minua kiinnostavat myös muut kuin tekniset ja taktiset osat pelistä. Usein taktiikkaan kiinnitetään mielestäni liikaakin huomiota, kun huomio pitäisi olla sitä toteuttavissa ihmisissä. Jos yksilö ei ole ihmisenä aivan kunnossa, taktiikalla ei ole mitään merkitystä,” Mårts sanoi Dagens Nyheterissä.

Pettersson on mukana myös Karjala-turnauksessa.

“Hänen tehtävänään on olla läsnä. Minä jaan peliaikaa, ja se on kilpailutilanne, jossa minä en saa pelaajilta kaikkea tietoa, mutta heille voi olla tärkeää pystyä keventämään sydäntään tietäen, että heidän sanomansa ei leviä,” Mårts kertoi.

Leijonien johtoryhmässä on jäseniä yhtä paljon kuin joukkueessa on hyökkääjiä, mutta henkisen valmennuksen asiantuntijaa ei -- vielä -- ole.

“Melkein poikkeuksetta jokaisen SM-liigakierroksen jälkeen joku pelaaja tai valmentaja on todennut että ‘ei oltu valmiita kun peli alkoi’. Viimeiset prosentit ovat vaikeita löytää, mutta kun puhutaan ammattilaisurheilusta, kaikkien pitäisi päästää sellaiseen vaiheseen, että ollaan joka ilta valmiita,” maajoukkueen entinen päävalmentaja Hannu Aravirta totesi Ylellä pari viikkoa sitten.

“Ihmisen korvien väli on mielenkiintoinen. Uskon, että valmennuksessa tullaan entistä enemmän kiinnittämään näihin asioihin huomiota. Nyt meillä on fysiikkavalmentajia, tekniikkavalmentajia ja maalivahtivalmentajia, mutta en tiedä, että yhdessäkään SM-liigajoukkueessa olisi kiinteästi mukana henkinen valmentaja. Olen varma, että tälle osastolle mennään lähivuosien aikana,” Aravirta totesi.

Kuka ehtii ensin?

Tallennettu kategorioihin lätkässä, maajoukkue, Suomi-kiekko | 2 kommenttia

Who hown the Scorpions?

Travis Scott on 35-vuotias kanadalainen maalivahti, joka oli viime kaudella voittamassa DELin mestaruutta Saksassa. Hän pelasi Hannover Scorpionsin kaikki 11 pudotuspeliottelua, torjuntaprosentti oli yli 93 ja mies oli juhlittu sankari. Niinpä hän teki uuden sopimuksen Scorpionsin kanssa, ja päätti tehdä viimeisestä kaudestaan ikimuistoisen.

Perhe seurasi hänen mukanaan Saksaan, lapset pääsivät hyvään kouluun, ja kaikki oli hyvin.

Jos SM-liigaseuroja kiinnostaa miehen palvelukset tällä kaudella, se olisi taas mahdollista, sillä Scott on kotonaan Kanadassa, ja odottelee Scorpionsin toimittavan hänelle siirtopaperit pois seurasta.

Kolmen runkosarjaottelun jälkeen seuran manageri nimittäin ilmoitti pelaajille, että edessä oli 15 prosentin palkanleikkaus ja kaikkien bonusten menetys – tai hän pistäisi pillit pussiin. Koska Saksassa ei ole pelaajayhdistystä, pelaajat hoitivat neuvotteluja managerin kanssa itse. Scott ehdotti omistajalle kaikkien bonusten poistamista, jos se olisi pelastanut runkosarjan palkan. Omistaja, teollisuuspamppu Günther Papenburg, ei suostunut.

Pelaajat konsultoivat lakimiestä, jonka mukaan joukkueen kauden keskeyttäminen olisi ollut hullua, ja kalliimpaa kuin palkkojen maksaminen. Omistaja piti kiinni vaatimuksistaan.

Sitten manageri ilmoitti omistajan tarjoavan halukkaille mahdollisuuden sopimuksen ulosostoon, ja vapaiden paperien saamiseen. Kun Scott meni kysymään tarjouksesta, hänelle todettiin, että oli jo liian myöhäistä.

Talousongelmat eivät olleet pelaajille suuri yllätys, sillä huhuja oli ollut ilmassa, mutta vielä kaksi viikkoa ennen kauden alkua omistaja oli vakuuttanut pelaajille, että kaikki oli kunnossa.

Manageri teki parhaansa pitääkseen joukkueen pelaajat tyytyväisinä. Hän oli pelaajien puolella, ja kannusti heitä. Scott epäilee, että manageri ei ollut kertonut omistajalle bonuksista mitään, ja että mestaruusvuoden palkkakustannukset yllättivät hänet. No, ei hätää, sillä managerilla oli joku venäläinen liikekontakti, joka oli kiinnostunut ostamaan joukkueen. Jos pelaajat vain jaksaisivat odottaa viikon, pari, hän saisi Venäjän diilin satamaan.

– Katsoimme joukkueen kanssa Lämäriä, ja meidän tilanteemme oli kuin suoraan elokuvasta, repliikki repliikiltä, Scott kertoi puhelimessa.

Venäjän diili ei koskaan -- tietenkään -- toteutunut ja Scott päätti lähteä. Hän ei suostunut palkanalennukseen.

– Totta kai häviän rahaa joka päivä, mutta en voinut jäädä siihen tilanteeseen, olisin ollut vain vihainen joka päivä.

Scott ei ole saanut siirtopapereitaan, ja seura on vielä 17 000 euroa velkaa Scottin lasten koululle.

Tilanne ei ole Saksassa ainutlaatuinen. Kassel Huskies ja Frankfurt Lions eivät saaneet täksi kaudeksi liigalisenssiä, ja ainakin Düsseldorf ja Köln painivat pahojen talousvaikeuksien kanssa. Scottin mukaan palkanalennuksia on vaadittu muuallakin.

– Suurin osa seuroista tekee varmaankin tappiota. Berliini ja Mannheim ovat plussalla.

Mutta hänen lähtönsä ratkaisi Scorpionsin ongelmat. Kun kallispalkkainen maalivahti lähti kokoonpanosta, Scottin ehdotus bonusten poistamisesta meni läpi, eikä palkanalennuksia tarvittu.

– Ymmärrän, että osa pelaajista pelästyi tilannetta, eikä ollut valmis kapinaan. Ei ole helppoa löytää työpaikkaa näinä aikoina, Scott sanoo.

Sen hän tietää nyt, paremmin kuin hyvin.

Kausi meni pilalle, mutta Scott aikoo ehkä yrittää johonkin muuhun saksalaisseuraan tai Venäjälle, jossa hänellä on vanhoja kontakteja.

– Juuri nyt haluan vain olla perheeni kanssa ja koota ajatukseni. Tämän kauden piti olla viimeiseni. Meidän piti nauttia joka hetkestä.

Tallennettu kategorioihin Eurooppa, lätkässä | 1 kommentti

Kurrin Jari

Jari Kurri on nyt ollut maajoukkueen general manager vähän yli viisi vuotta, keväästä 2005. Nimitys tuli A-maajoukkueen sekasortoisen World Cup -selvitysten jälkeen. Kun Raimo Summanen sai lähteä, myös Kurrin rooli vaihtui maajoukkueen apulaisvalmentajasta general manageriksi.

Haastattelin Kurria talvella 2005, kun hänestä oli juuri tullut GM -- ja vertailut Kanadan GM:nä toimineeseen Wayne Gretzkyyn olivat ylimmillään -- ja ajattelin, että voisi olla hauskaa katsoa, kuinka Kurrin rooli on muuttunut, ja ovatko hänen ajatuksensa toteutuneet.

Pääasiassa managerin työ on kuitenkin sellaista lankojen pitämistä käsissä. Minä olen jatkossakin paljon myös joukkueen mukana, mikä on minulle tärkeä asia, koska pidän siellä olemisesta.
En välttämättä ole kravatti kaulassa seremonioita vetävä manageri. “Juti” hoitaa paljon Hockey Poolin asioita ja yhteyksiä ja yhteistyötä sponsoreiden kanssa niin, että minulle jää aikaa keskittyä muuhun.
Vuoden alussa A-maajoukkueen valmennusjohtoakin vahvistettiin vielä Risto Dufvalla. Uskon, että kaikki heittävät omia ajatuksiaan jatkossakin.

Vuonna 2005 Kurri oli juuri siirtynyt pois maajoukkueen vaihtoaitiosta. Hänen odotettiin -- minä odotin -- ottavan sopivan puskuriroolin A-maajoukkueen ja Jääkiekkoliiton johdon (=Kalervo Kummola) välistä. Ja enemmänkin. Myös Kurrin puheista saattoi tulkita roolin laajenevan A-maajoukkueen ylikin:

Nyt on paljon puhuttu suomalaisen jääkiekkoilun alamäestä ja haluaisin nähdä itseni mukana myös nuorten toiminnassa. Haluan nähdä nuorten pelaavan, seurata millaisia pelaajia a-maa- joukkueeseen on tulossa ja millä tavalla nuoremmissa ikäluokissa tehdään työtä. Kyllä nuoremmatkin maajoukkueet kiin- nostavat tässä paketissa.
Aiotko olla näkyvästi esillä juniorikiekossa, turnauksissa ja niin edelleen?
Kyllä, kyllä. Minua kiinnostaa tässä työssä paljon juuri nuoremmat maa- joukkueet, niiden taso ja suomalaisen jääkiekon tulevaisuus. Mitä junioripuolella tehdään ja voitaisiinko siellä tehdä asioita paremmin?

Viisi vuotta sitten general managerin toimenkuva ei ollut aivan kirkas, mutta suurta suomalaisen jääkiekkoilun johtajaa Kurrista ei ole tullut, vaikka hän ehkä itsekin sitä olisi halunnut. Kentällä Kurrille oli tilaus. Suomalaisen jääkiekon kaikkien aikojen paras pelaaja olisi voinut tehdä mitä halusi. No. Melkein.

Kalervo Kummola toimii edelleen Jääkiekkoliiton ylimpänä puhemiehenä, joka vetää suuret linjat. Kummola on myös julkisuudessa kantanut vastuun päävalmentajavalinnoista – joiden voisi hyvin kuvitella kuuluvan juuri general managerin työlistalle.

Kuten Kanadassa. Tosin, Kanadassa myös päävalmentajat valitaan turnauskohtaisesti.

Suomessa päävalmentajan ja jääkiekkoliiton puheenjohtajan väliin ei tunnu jäävän suurta aluetta hallinnoitavaksi. Niinpä Kurri on taas valumassa vaihtoaitioon. Ja asiasta tiedotti jälleen kerran Kummola.

Uusi Rauma -lehti haastatteli Jukka Jalosta elokuussa. Artikkelin mukaan

[m]aajoukkueessa Jalonen peluutta itse hyökkääjiä Jari Kurrin avustuksella ja Petri Matikaisen vastuulle jäävät puolustajat. Pasi Nurminen keskittyy puolestaan maalivahteihin. Johtokuusikon täydentävät joukkueenjohtaja Timo Jutila ja videovalmentaja Janne Mälkiä.

Mutta jos general manager ei valitse päävalmentajaa, eikä pelaajia -- “Jalosen Jukkahan tietysti naulaa päätökset, mutta olen ollut vahvasti mukana kasaamassa joukkuetta” -- eikä toimi suomalaisen jääkiekon ylimpänä puhemiehenä, ehkä general managerin postia ei välttämättä tarvita. Ehkä kyse on nimikkeestä, ehkä henkilöistä. Ehkä Kummolan jälkeisessä kiekko-Suomessa GM:lle on suurempi tarve.

Toisaalta, Jukka Jalonen tuntuu julkisten esiintymisten perusteella olevan hyvin tyytyväinen yhteistyöhönsä Kurrin kanssa.

Vuonna 2005, Kurrilla oli kuitenkin mahdollisuus tehdä GM:n työstä melkein mitä tahansa.

Toimenkuva ei ole aivan selvillä, mutta onko selvillä se mittari, jolla sinun työtäsi pitää mitata? Että voimme kahden vuoden kuluttua katsoa, mitä Jari Kurri on saanut aikaan.
Mittari? Tämä on tulosurheilua ja eri ihmiset ovat vastuussa asioista. Totta kai sitä voi mitata sillä tavalla.
Siis, sitä voi mitata maajoukkueen menestyksellä?
[Tauko] Kyllä sitä voi. Miksi ei? Kyllä minä olen valmis siihen. Meidän tehtävänämme on rakentaa mahdollisimman hyvä maajoukkue, eikä me ujostella tavoitteitamme. Tämän työn vaativin tehtävä on rakentaa hyvä joukkue ja saada pelaajista parhaat puolet esiin ja peli toimimaan.

No, maajoukkueen menestyksessä ei sinänsä kai liene suurta vikaa. Kurrin GM-aikana Leijonat ovat voittaneet kaksi MM-pronssia, yhden MM-hopean, olympiahopean ja olympiapronssin. Paremmin kuin valmentaja-Kurrin aikana, jolloin Leijonat saivat yhden MM-hopean (päävalmentajana Hannu Aravirta), ja World Cupin hopean (päävalmentajana Summanen).

Tallennettu kategorioihin maajoukkue | 4 kommenttia

Mediapeliä

Muistan kuulleeni pikkupoikana tarinan Bobby Hullista, ja miehen maailman kovimmasta lämäristä. Koska en ollut tietysti koskaan nähnyt Hullin pelaavan, mielikuva kovasta NHL-pelaajasta syntyivät tarinoista. Varsinkin, kun tarinan mukaan Hullilla oli niin kova lämäri, että kerran hän lämäsi kiekon maaliverkon läpi, laidan läpi niin, että lopulta kiekko osui maalituomariin ja katkaisi hänen jalkansa.

Aikamoinen kuti.

Sellaisia ihmemiehiä NHL:ssä ennen pelasi. Kuolemattomia legendoja.

Teemu Selänne teki eilisillan matsissaan maalin, joka nosti hänet NHL:n kaikkien aikojen maalintekijöiden listalla sijalle 15, ohi Bobby Hullin. Nyt Selänne on tehnyt NHL:ssä 1196 ottelussa 611+659=1270 pistettä.

Juttelin viime viikolla NHL:n entisen viestintäjohtajan kanssa, ja kun muistelimme vanhoja, hän totesi Teemun tulokaskauden olleen -- hänen mielestään -- kaikkien aikojen kovin tulokaskausi, kaikki lajit huomioon ottaen.

“Hän teki 76 maalia ensimmäisellä kaudellaan! Ei kukaan tule baseball-sarjaan ja iske 80 kunnaria,” hän sanoi.

Teemu on tietenkin huikea supertähti, mutta ajat ovat muuttuneet parissakymmenessä vuodessa paljon. Voi vain kuvitella, millainen liigan mallipoika Teemu olisi, jos hän aloittaisi NHL-uraansa nyt. Selänne olisi kuin Ovechkin, paitsi vielä parempi markkinointimies.

Oletkos kuullut sitä tarinaa, kun Teemu teki maalin ja sitten heitti hanskan ilmaan ja ….

No, nuorten ei tarvitse enää turvautua vain juttuihin Teemun maaleista. Verkosta löytyy materiaalia vaikka kuinka paljon. Ja Teemu tuottaa vielä uuttakin harva se päivä.

- -- - -- -

Olin juuri päässyt paikalleni New Jerseyn upeassa Prudential Centerissä, kun ottelu alkoi ja aloin etsiä katseellani Ilja Kovaltshukia jäältä, mutta numeroa 17 ei näkynyt missään. Ajattelin, että valmentaja John MacLean oli tehnyt ketjumuutoksia heikosti sujuneen alkukauden jälkeen, mutta olin vain osittain oikeassa.

Kovaltshukia ei näkynyt kakkoskentässäkään, eikä kolmosessa. MacLean oli jättänyt hänet kokoonpanon ulkopuolelle.

Pohjoisamerikkalainen kiekkomedia alkoi heti spekuloida vilttikomennuksen syytä ja pari päivää myöhemmin syyksi oltiin saatu Kovaltshukin myöhästyminen joukkueen palaverista.

Joukkueelle siitä ei ollut mitään hyötyä. Devils oli surkea, ensimmäisen matsinsa pelannut maalivahti Johan Hedberg vielä huonompi, ja Buffalo vei pisteet helposti 6-1 -voitolla. Kun Devils kavensi ottelun 5-1:een, he eivät edes tuulettaneet maalia.

Kovaltshukilla on 15 vuoden sopimus ja hän on joukkueensa paras pistemies. Pisteitä on tosin tullut (nyt) kahdeksassa matsissa vain kuusi, mutta hän on joka tapauksessa tilastoykkönen ja varmasti eräs joukkueen tärkeitä johtajia.

Onko valmentajalla nyt parempi auktoriteetti? Kuka voitti?

Jääkiekkokopin maailma on joskus liiankin mustavalkoinen, jossa asiat joko ovat tai eivät ole. Jos siihen oli tarve -- ja toki joukkueen sääntöjä pitää kaikkien noudattaa -- ehkä MacLean olisi voinut näpäyttää Kovaltshukia jollain toisella tavalla -- esimerkiksi siirtämällä kakkosketjuun, pois ylivoimalta, peluuttamalla ensimmäisessä erässä vain pari vaihtoa?

Tai sitten MacLean pelasi mediapeliä omalla imagollaan. Sekin tuntuu olevan tärkeä osa NHL-valmentajien repertuaaria, mikä on vähintäänkin kummallista. Eiväthän pelaajat koskaan lue lehtiä.

- -- - -- -
Lopuksi vinkki kaikille kiekkonörteille: Suomen Urheilukirjasto on laittanut vanhoja Jääkiekkokirjoja verkkoon. Sieltä vain tutkimaan 1960- ja 1970 -lukujen tilastoja – ja ihailemaan ajankuvaa myös mainoksista.

Tallennettu kategorioihin lätkässä, NHL | 1 kommentti

Mestareiden soppa

Keski-Euroopan kiekkopiirit eivät ole antaneet anteeksi sitä, että IIHF sitoi seurat ja liigat kolmeksi vuodeksi Mestareiden liigaan, joka kuitenkin kaatui vain vuoden toiminnan jälkeen, kun sitä rahoittaneet tahot -- venäläinen Gazprom, kanadalainen Lundin Oil ja ruotsalainen Hugo Stenbeck -- vetäytyivät omasta sopimuksestaan ja käänsivät rahahanat kiinni.

Sveitsiläinen SC Bern ei tunnu välittävän edes Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja, Kalervo Kummolan tiukoista ukaaseista, vaan haastaa IIHF:n Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen (CAS) eteen vastaamaan Mestareiden liigan menetetyistä ansioista.

SC Bern haluaa nyt IIHF:ltä yhteensä noin 850 000 euron korvauksia jäämättä saaneista palkintorahoista sekä pelaaja- ja muista hankinnoista joita seura teki Mestareiden liigaa silmällä pitäen.

“Oikeuden pitää nyt ratkaista, voiko sopimuksia rikkoa noin vain,” Bern-pomo Marc Lüthi sanoo.

Saksan liiga ja seurat haluavat niinikään satoja tuhansia euroja.

Ruotsalaisen Färjestadin toimitusjohtaja Håkan Loob totesi Svenska Dagbladetissa että he ovat ilmoittaneet Bernille seisovansa heidän vaateensa takana sataprosenttisesti. Färjestad voitti Ruotsin mestaruuden 2009 ja olisi osalistunut seuraavan kauden Mestareiden liigaan.

“Emme ole kovin aktiivisia juuri nyt, mutta seuraamme tilannetta ja tuemme Berniä. Saa nähdä mitä tapahtuu, ehkä mekin jätämme oman haasteemme,” Loob sanoi.

Saksalaiset Eisbären Berlin, Hannover Scorpions ja Saksan DEL-liiga ovat jättäneet kansainväliselle kiekkoliitolle oman vaatimuksensa äskettäin.

“Ilmoitimme liitolle vaatimuksemme kirjeessä ja heillä on viikko aikaa vastata sihen,” saksalaisia edustavan White & Case -yhtiötä edustava asianajaja Klaus Sturm sanoi. Myös Sturm on valmis viemään asian Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen ratkaistavaksi.

Eisbären Berlinin toimitusjohtaja Peter John Lee sanoi seurojen haluavan kansainväliseltä liitolta 300 000 ja 400 000 euron väliltä olevaa korvausta.

IIHF:n puheenjohtaja Rene Faselin mielestä seurat menettivät oikeutensa korvauksiin, kun liigat torjuivat IIHF:n suunnitelmat uudeksi Mestareiden liigaksi.

“Korvauksemme oli osa suunnitelmaa, jonka hylättiin. Jos seurat haluavat rahaa, heidän pitää viedä tapaus Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen eteen,” Fasel totesi.

Samaa totesi Mestareiden liigasta vastannut varapuheenjohtaja Kummola viime maaliskuussa:

Tässä oli ikävää se, että samalla meni seuroilta rahat, jotka ne olisivat saaneet hyvityksenä tämän kauden pelaamattomasta liigasta. Nyt seurat eivät saa senttiäkään.

Soppa on melkoinen. Kävipä seurojen vaateille miten tahansa, ainakaan yhteistyö ei tunnu sujuvan saumattomasti. IIHF:n pitäisi joulukuussa esitellä kansallisille liigoille ja liitoille suunnitelmiaan uudeksi Mestareiden liigaksi.

En usko, että seurojen kannattaa sitä silmällä pitäen hankkia uusia pelaajia.

Tallennettu kategorioihin CHL, Eurokiekko | Jätä kommentti

Lauantai-illan huumaa

SM-liiga ilmoitti päätyneellä viikolla tutkivansa uusien lauantaiotteluiden alkamisaikojen toimivuutta. Lauantaiotteluiden alkamisaikaa siirrettiin täksi kaudeksi viidestä puoli seitsemään. Ero ei ole suuri, mutta merkittävä.

Positiivista on se, että SM-liiga nyt tutkii asiaa, ja jatkossa tehtäville päätöksille on sitten ainakin jonkinlainen tietopohja. Molemmille alkamisajoille löytyy puolustajansa, näkökulmasta riippuen.

Myöhäisemmän ajankohdan kannattajat haluavat tehdä jääkiekko-ottelusta todellista lauantai-illan (aikuis)viihdettä. Se tuo tosin mukanaan omat ongelmansa. Elitserienissä lauantaiotteluita oltiin siirtämässä alkamaan myöhemmin pari vuotta sitten, ja Frölunda Indiansin toimitusjohtaja Mats Ahdrian kertoi tuolloin ongelmista.

“Ymmärrän, että jotkut seurat näkevät paremmassa oluenmyynnissä mahdollisuuksia lisätä tulojana, mutta mukana tule vaara, että karkotamme pois perheasiakkaamme. Minusta heistä pitää pitää huolta ja se ei onnistu jos myöhäistämme otteluiden alkamisaikoja,” hän totesi.

Raimo Summanen oli samasta asiasta huolissaan pari vuotta sitten. Paitsi myöhäisempi alkamisaika, Summasen mielestä myös SM-liigan sunnuntaimatsien katoaminen kalenterista karkoitti perheet katsomoista ja katkaisi monen isä-poika -perinteen.

Aikoinaan perinteinen ottelupäivä oli sunnuntai, ja vielä kymmenen vuotta sitten (Hockey Nightin aikaan) kaudella 2000-01, SM-liigassa pelattiin 31 ottelua sunnuntaina. Tällä kaudella niitä on kolme. Ehkä SM-liiga voisi siirtää osan lauantaimatseista alkamaan sunnuntaina kello 17?

Elitserien perui sittemmin päätöksensä myöhäistää lauantain ottelunsa ja sillä on nykyisin käytössä sekasysteemi, jossa lauantain pääkierroksella pari kolme matsia alkaa kello 16 ja loput kello 18.30. Jokainen joukkue pelaa lauantaimatsejaan molempina aikoina. Se antaa televisioyhtiölle mahdollisuuden tarjota katsojilleen muhkea lauantaipaketti puoli neljästä viimeisen matsin päättymiseen asti, siis noin yhdeksään.

SM-liiga totesi alkamisaikoja koskevassa tiedotteessaan näin:

Katsojaluvut osoittavat tässä vaiheessa, että ottelukohtainen yleisökeskiarvo on 80 katsojaa jäljessä viime kaudesta 75 ottelun jälkeen.
Viisi liigaseuraa on päässyt tällä hetkellä yli budjetoimansa katsojakeskiarvon.
Lauantaipelien vertailulukuja on vielä vaikea tehdä, mutta viime kauteen verrattuna ensimmäiset luvut indikoivat kuitenkin lauantaipelien yleisömäärän kasvusta ja viikkopelien laskusta.

Tuntuu, että SM-liigan kommentissa pitäisi olla skaalavirhe, mutta kyllä kyse on todellakin vajaan sadan katsojan erosta. Katsojaluvut ovat siis suuriinpiirtein samat kuin viime kaudella. Ja sitä edellisellä. Ja sitä edellisellä. Ja sitä edellisellä. Ja sitä edellisellä.

SM-liigan runkosarjan yleisökeskiarvo oli viime kaudella 4976. Vuonna 2000 se oli 5150. Vuonna 1991 se oli 4944. Vuotta aikaisemmin, 1990, neljän vuoden laskeneen trendin pohjalla se oli 4373, siis 600 vähemmän. Mitä tapahtui? Paitsi, että 12000-paikkainen Typhoon valmistui kotikisoihin. Vuonna 1994, se oli taas 4404. Mitä silloin tapahtui?

SM-liigan yleisökeskiarvo ylitti 4000 katsojan rajan ensimmäisen kerran toisella kaudellaan 1976-77: 4165. Vuonna 1979, 10 joukkueen nelinkertaisessa sarjasssa pelattuja 180 ottelua kävi katsomassa keskimäärin 4284 katsojaa.

Viime kauden 14 joukkueen SM-liigassa -- keskiarvo 4976 -- pelattiin 405 ottelua.

SM-liigan yleisökeskiarvo kauden lopussa:
2009-10 4976
2008-09 4919
2007-08 5012
2006-07 4957

2005-06 4997

2004-05 5045

2003-04 5007

2002-03 5033

2001-02 5107

2000-01 5052

1999-00 5150

1998-99 5002

1997-98 5299

1996-97 4554

1995-96 4709

1994-95 4797

1993-94 4405

1992-93 4559

1991-92 5113

1990-91 4944

1989-90 4373

1988-89 4251

1987-88 4501

1986-87 4753

1985-86 4399

1984-85 3839

1983-84 3725

1982-83 4052

1981-82 4047

1980-81 4285

1979-80 3959

1978-79 4284

1977-78 4224

1976-77 4165

1975-76 3885

Tuntuu, että jotain SM-liigan pitäisi keksiä. Perusbisnes on helppo: lätkää ja makkaraa (nautittakoon se sitten oluen kera aitiossa tai ei). Positiivista on ehkä se, että hallien kapasiteetit riittävät vielä. Mutta mistä saada uusia asiakkaita?

Hartwall Areena valmistui 1997. Seuraavalla kaudella SM-liiga teki yleisökeskiarvoennätyksensä: 5299. Siinäkö ovat markkinoiden rajat?

Pohjois-Amerikassa on ollut kasvua. NHL:n yleisökeskiarvo vuonna 1990 oli 14 975. Viime kaudella 17 072.

Elitserien käynnistyi liigana samaan aikaan kuin SM-liigakin. Ensimmäisellä kaudella sen yleisökeskiarvo oli 4321, ja alkuaikojen huippuvuonna 1981 5461. Koko 1980- ja 1990-luvut Elitserieniä seurasi paikanpäällä keskimäärin saman verran kuin SM-liigaakin.

Globen valmistui 1989, joten kaudella 1989-90 nähtiin huikea piikki keskiarvossa: 5933. Vuonna 1994, se oli 4447.

Mutta 2000-luvun alussa tapahtui jotain. Elitserien-joukkueet alkoivat rakentaa halleja ja uusia vanhojaan. Yleisökeskiarvo nousi vuoden 1996 4287:sta (500 vähemmän kuin SM-liigassa) yhdeksänä peräkkäisenä vuotena, niistä seitsemänä kolminumeroisina lisäyksinä niin, että 2005 Elitserienin yleisökeskiarvo oli 6230. SM-liigan 5045.

NHL:n työsulkukauden Elitserieniin tuomat tähdet nostivat yleisökeskiarvon 6000 katsojan rajan yli.

Sarjan yleisömäärä oli parhaimmillaan pari vuotta sitten, 2008, kun keskiarvo oli 6353. Viimeisten parin vuoden aikana Ruotsissa yleisömäärät ovat pudonneet niin että nyt alkukauden keskiarvo on nipinnapin yli 6000, 6037.

SM-liigan kilpailijoista viihdeteollisuuden saralla ainakin elokuvilla tuntuu menevän kohtuullisen hyvin, taas. Elokuvasäätiön tilastojen mukaan ala on vuodesta 1994 onnistunut lisäämään lipun keskihintaa kuudesta eurosta 8.3 euroon ja käyntien määrää 1.1:stä viime vuoden 1.3:een, huippuvuotena 2003, jolloin suomalaiset kävivät keskimäärin 1.5 kertaa elokuvissa. (Omalla kohdallani se puolikas oli Mies vailla menneisyyttä).

Alan bruttotuotot ovat nousseet 33.8 miljoonasta 57.1 miljoonaan, vaikka ensi-iltojen määrä on pysynyt noin 170:ssä ja salien määrä pudonnut vuoden 1994 326:sta viime vuoden 306:een (tosin vielä 2008, saleja oli 320).

Ehkä SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorisella oli jotain samanlaista mielessään, kun hän kirjoitti Liigablogissaan näin:

SM-liigassa voitaisiin aivan hyvin palata nelinkertaiseen ja 52 ottelun sarjaan ja aloittaa kausi vasta lokakuun alussa. Näin kalenteriin saataisiin väljyyttä ja varmasti parempi otteluohjelma jokaiselle seuralle.
Uskon myös, että yksittäiset ottelut keräisivät jopa enemmän katsojia ja kausikortteja myytäisiin enemmän

Joskus vähemmän on enemmän.

Viime vuoden katsotuin elokuva Suomessa oli Ice Age 3: Dinosaurusten aika. Se ei kerro Suomen jääkiekosta, vaan on koko perheen elokuva.

Tallennettu kategorioihin SM-liiga | 20 kommenttia

International National Hockey League

NHL kävi taas Euroopan valloitusmatkalla. Tällä kertaa kausi avattiin virallisestikin Suomessa, kun Minnesota Wild ja Carolina Hurricanes kävivät vierailulla Helsingissä. Viime kaudellahan NHL:n avauskierros pelattiin päivää Helsingin ottelua aikaisemmin Pohjois-Amerikassa.

Helsinki oli saanut tänä vuonna myös haluamansa joukkueet, mikä on merkki Hjalliksen hyvistä suhteista NHL:n kansainvälisten asioiden osastolle. Ja kun kaukalossa oli peräti kuusi korkean profiilin suomalaista, Hartwall Areenakin saatiin kaksi kertaa täyteen, vaikka jälkimmäinen ottelu ei tiettävästi aivan loppuunmyyty ollutkaan.

NHL:n vyörytys oli melkoinen, sillä Euroopassa pelattiin sunnuntaista sunnuntaihin kaikkiaan 13 ottelua, joissa ainakin toisena osapuolena oli NHL-joukkue: Pohjois-Irlannissa, Saksassa, Suomessa, Latviassa, Venäjällä ja Ruotsissa.

Mutta kaikki ei mennyt ihan Hollywood-elokuvien lailla. Minnesota houkutteli Hakametsään 4625 katsojaa, Columbus Blue Jacketsin kolme ruotsalaispelaajaa Malmöön noin 7000 henkeä. Globenissa oli Blue Jacketsin ja San Jose Sharksin toisessa ottelussa vain 9500 katsojaa, eikä ensimmäinenkään ollut loppuunmyyty. Prahassa Bruins ja Coyotes houkuttelivat ensimmäiseen otteluunsa reilut 15000 katsojaa, toiseen 12000.

Kaikki on tietenkin suhteellista. Malmön pari vuotta vanhaan halliin mahtuu 12 500 katsojaa. Paikallisen, Allsvenskanissa, eli maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Redhawksin yleiskeskiarvo on neljän ottelun jälkeen 5376. Siihen nähden 7 500 on hyvä saavutus.

Mutta Ilveksen kuuden ottelun keskiarvo SM-liigassa on 4873, eli kaukana Hakametsän kapasiteetista ja Minnesota Mikko Koivuineen jäi jopa alle sen.

Ja vaikka Malmössä 7 500 oli kohtuullinen yleisömäärä, neljä päivää myöhemmin pelatussa alueen paikalliskamppailussa Malmö -- Rögle, hallissa oli 11 115 katsojaa. Pohjois-Irlannissa halli oli loppuunmyyty, kun Boston Bruins kukisti paikallisen tähdistöjoukkueen. Halliin tosin mahtui vain 5000.

Lippujen hinnat on yksi selvä syy katsojien kaikkoamiseen. Ruotsissa runkosarjan avauksen kalleimmat liput maksoivat 180 euroa, ja halvimmat noin 50 euroa. Esimerkiksi Djurgårdenin otteluiden kalleimmat liput maksavat 35 euroa.

NHL on tähän asti menestynyt Euroopassa myymällä Americanaa, sirkusta, maailmantähtiä. Paikallisia maailmantähtiä. Omien poikien paluuta. Ja maailman parhaan liigan legendaa. Legendaa siinä myyttisessä, mutta ei valheellisessa mielessä.

Mitä kertoo Pohjoismaiden markkinoista se, että tämän vuoden tapahtumat eivät saaneet ihmisiä liikkeelle? Jos jo kolmantena peräkkäisenä vuotena -- Penguins kävi Suomessakin pelaamassa 2008 -- ihmiset ovat saaneet NHL:stä tarpeekseen. Eivätkö Amerikan ihmeet enää kiinnosta?

Ei sekään ihme olisi, kun NHL:ää pystyy seuraamaan Euroopastakin television välityksellä loistavasti. Tai, kun muistaa, että viimeisten neljän vuoden aikana Euroopassa ovat pelanneet
Anaheim Ducks
Los Angeles Kings
New York Rangers
Tampa Bay Lightning
Pittsburgh Penguins
Ottawa Senators
Chicago Blackhawks
Florida Panthers
St. Louis Blues
Detroit Red Wings
Minnesota Wild
Carolina Hurricanes
San Jose Sharks
Columbus Blue Jackets
Boston Bruins
Phoenix Coyotes

Matseja on pelattu Lontoossa, Tukholmassa, Helsingissä, Pietarissa, Tampereella, Malmössä, Göteborgissa, Karlstadissa, Linköpingissä, Bratislavassa, Riiassa, Berliinissä, Mannheimissa, Liberecissä, Belfastissa, Zürichissä ja Bernissä.

Ehkä NHL on jo niin lähellä suomalaisia ja ruotsalaisia, että Americana ei enää myy. Ainakaan halvempiin lipunhintoihin tottuneilla markkinoilla. Vai onko kaiken takana sittenkin lama?

NHL ei tule Eurooppaan ilmaiseksi promoamaan lajia. NHL pelaa siellä, mistä se saa rahaa. Näin Hjallis Harkimo totesi asiasta viime kaudella:

Itse määräämme lippujen hinnat kustannusten mukaan. Kun joukkueet tulevat yksityiskoneella ja ovat viikon täällä, ja lisäksi meidän on maksettava heille (koti)pelin menettämisestä koituvat menetykset, kustannukset ovat suuret ja lippujen hinnat kohoavat.

Viime vuonna Hjallis kertoi jo edellisen tapahtuman aikana saavansa järjestää tapahtuman tänä vuonna. Kun NHL nyt arvioi tämänvuotista vyörytystään, se varmasti ottaa huomioon yleisömäärät, samalla kun se haluaa pitää huolta Suomen ja Ruotsin tärkeistä markkinoista.

Saksa on yksi liigaa kiinnostavista kohteista. Ehkä siellä pelataan ensi kaudella harjoitusotteluiden sijasta runkosarjan avaus ja Suomi ja Ruotsi saavat huilata.

Mutta miten käy Euroopan divisioona -hankkeiden?

Tallennettu kategorioihin NHL | 3 kommenttia

Niemestä ja Joesta

“Niittymäki kertoi, että hän ei ainakaan pelaa, eli sinä siis pelaat. Voitko vahvistaa?” STT:n toimittaja kysyi Antti Niemeltä torstai-iltapäivänä.

Niemi virnisti.

“Niinkö? En voi vahvistaa.”

Joten virallisesti emme vielä tiedä, kumpi suomalaisvahdeista vartioi San Josen maalia. Mutta koska rehellinen suomalainen ei huijaa -- siis Niittymäki -- ja koska Niemikään ei kieltänyt mitään, mutta oli erittäin hyväntuulinen, lienee turvallista olettaa, että maalissa on Niemi.

Varmaa on kuitenkin se, että molemmat ovat hyvällä tuulella ja viihtyvät San Josessa. Sekä Kaliforniassa että Sharksissa.

Antti Niemellä on maine hiljaisena ja vakavana kaverina, mutta mikään jöröjukka “Andy” ei ole. Hymy oli ainakin tänään herkässä, hän naureskeli toimittajien vaivautuneisuudelle, kun maalivahtivalinta ei ollutkaan ihan varma, ja hän suorastaan naureskeli esitellessään Niittymäen -- Niemen mielestä -- kummallista tapaa nostaa polvisuoja ilmaan, kun hän torjuu laukauksia tietystä suunnasta. Sitä paitsi, jos siirtyy Stanley Cupin kanssa helikopterilla kaupungista toiseen, ei ainakaan ole ihan matalan profiilin kaveri.

Viime vuonna tähän aikaan Niemi ei tiennyt, alkaisiko kausi ylhäällä vai alhaalla. Hän oli tyytyväinen, että sai istua penkillä kauden avausottelussa. Uran neljäs NHL-ottelu jäi hyvin mieleen.

“Se oli senastisen uran hienoimpia hetkiä. Pelata Helsingissä NHL-ottelu ja vielä nollapeli,” Niemi kertoi joukkueen keskiviikkoisen treenien jälkeen.

Niemelle ja Niittymäelle Euroopan retki on hyvä tapa päästä nopeasti sisään Sharksiin ja tutustua uusiin joukkuetovereihin.

“Sekaan vain. Itse olen varmaan alussa pari päivää vähän hiljainen, sitten peleissä ja treeneissä sitä tutustuu muihin. Tällainen pelimatka on siitä hyvä, että nyt olemme paljon yhdessä,” Niemi sanoi.

“Hyvää on se, että joukkue hitsaantuu, kun vietämme aika paljon aikaa keskenämme. Eihän pelireissusta muuten ole mitään hyötyä,” totesi bloggaajakollegani Niittymäki naureskellen.

Vaikka maalivahtivalinta on vielä virallisesti salaisuus, Sharksin uusi kapteeni ei enää sitä ole. Joe Thornton halusi kapteeniksi, ja valmennusjohto antoi hänelle C:n. Niemelle valinta sopii.

“Varmasti hyvä valinta. Joe on aika rennon oloinen kaveri ja juttelee ja vitsailee ihan kaikkien kanssa, tulokkaista konkareihin. Se oli minulle positiivinen yllätys,” sanoi Niemi.

Thornton on niin rento kaveri, että häneltä kysyttiin, onko hän liiankin rento kapteeniksi.

“Minulla on nyt yksi pieni lapsi kotona ja olen valmis paimentamaan 22 kaveria vieraspelimatkoilla,” Thornton vastasi.

“Kun viimeksi olin kapteeni (Boston Bruinsissa), olin 23-vuotias nuorukainen. Nyt olen 31, ja mies.”

Ja hauska mies. Ihan niin kuin Niemen Anttikin.

Tallennettu kategorioihin NHL | 3 kommenttia

Fanitusta

Tukholmassa pelattiin tiistaina ensimmäinen paikalliskamppailu kahdeksaan vuoteen. AIK putosi Elitserienistä Allsvenskaniin 2002, vähän myöhemmin pykälää alemmas ykkösdivisioonaan, mutta nousi puoliksi yllättäin Elitserieniin täksi kaudeksi.

Toissakaudella AIK oli niin voimansa tunnossa -- ja rahapulassa -- että seura myi jo lippuja seuraavaan Tukholman paikalliskamppailuun. Silloin tosin useimmat tarkkailijat olivat varmoja, että se pelattaisiin paikallisessa Mestiksessä, sillä Djurgårdenkin oli sarjataulukon alaosassa.

Nyt oli kuitenkin derbyn aika.

AIK:n kannattajat ovat perinteisesti pahamaineisia ja juuri eilen tuli UEFA:n päätös sakottaa seuraa 60 000 eurolla kannattajien kivitettyä bulgarialaisvastustajan bussia jalkapallon Europa Cupissa.

Black Army ja Firman Boys ovat vuosien varrella uhkailleet toisiin tukholmalaisjoukkueisiin siirtyneitä pelaajia ja riehuneet katsomossa. Eilen tulleet sakot eivät olleet ainoat viimeisten vuosien aikana.

Siksi poliisi jakoi Globeniin tulleille ihmisille ohjeita siitä, mille metroasemalle AIK:n kannattajat ohjattaisiin ottelun jälkeen, ja mille Djurgårdenin. Paikalla oli toistasataa poliisia ja mellakka-aitoja oli viritetty joka puolelle jäähallia ja sen ympäristöä.

Alkuverryttelyn aikana joukko Djurgårdenin kannattajia marssi tyynen näköisesti katsomon läpi AIK:n huutosakin puolelle ja provosoi tappelun, jonka poliisit lopulta taltuttivat. Se viivästytti ottelun alkua parikymmentä minuuttia. Kansallislaulun aikaan Djurgårdenin huutosakin keskeltä lensi jäälle roomalainen kynttilä. Siitä tullee Djurgårdenille sakot.

Kun kannattajat lauloivat kilpaa, ja kannustivat ja huusivat, Globenissa oli huikea tunnelma. Mutta kun tunnelman mukana tulee pelon ilmapiiri -- ottelun jälkeen tapahtuneiden rähinöiden myötä yleisön kehotettiin pysyvän hallissa -- voi vain kysyä, mikä seura haluaa moisia kannattajia, ja millä oikeudella fanit käyttäytyvät väkivaltaisesti ja törkeästi.

Usein näkee erilaisten ryhmien levittävän lakanoita, joissa he toteavat, että he ovat seura. Fanitko ovat IFK, tai Jokerit tai KalPa?

Fanit ostavat kausikortteja, pääsylippuja päästäkseen nauttimaan jääkiekosta ja ehkä lipun hintaan kuuluu oikeus huudella nuijaa ja haukkua pelaajia. Mutta kausikortti ei mielestäni oikeuta johtamaan seuraa, tai vaatimaan täydellistä läpinäkyvyyttä jokaiseen peluutuspäätökseen.

Toronton general manager Brian Burke totesi tällä viikolla vastaillessaan torontolaisen radioaseman ohjelmassa kuuntelijoiden kysymyksiin, että seuralla pitää olla jonkin verran läpinäkyvyyttä, mutta ei täydellistä läpinäkyvyyttä.

Fanien pitää vain hyväksyä se tosiasia, että kaikkiin asioihin he eivät voi vaikuttaa. Aina ei heidän mielipidettään kysytä. Ja hyvä niin. Faniuteen kuuluukin kärsimys, ja seurajohdon päätösten kyseenalaistaminen. Kärsimys jalostuu ulkopuolisuuden luomassa toivottomuudessa.

Jalkapallopuolella, AIK:n hallitus ja valmennusjohto pitävät kvartaalipalavereita faniryhmien kanssa. Se menee liian pitkälle.

Asiakkaiden kuuleminen on tärkeää, mutta seura ei ole yhtä kuin sen fanit. Asiakkailla on aina se toinen vaihtoehto: Olla olematta asiakas. Tyhjän kassan äänen mikä tahansa seura, yritys tai artisti kuulee parhaiten.

Tallennettu kategorioihin lätkässä | 8 kommenttia

Elinkautinen

Terry Bushin Kanada Cupiin 1976 säveltämä “Let’s Play Hockey” on soinut HIFK:n matseissa yli 30 vuotta, ja kuulostaa edelleen yhtä mahtavalta ja mahtipontiselta kuin 1980-luvullakin.

I remember back when the game was young
And we thought we had it made
It didn’t matter much if our sweaters matched
All that counted was the way we played
Now the game has changed
It’s grown a lot
But I still get that feeling inside

Laulu kaikuu Nordenskiöldinkadun hallissa ennen jokaisen erän alkua. Kyse on varmaankin pääasiassa HIFK:n äänibrändäyksestä, mutta jos sanoja pysähtyy kuuntelemaan, laulu muistuttaa myös, mistä on kyse. Lätkästä, unelmista, pelistä. Let’s play hockey.

Kun kolmas erä alkaa, noin kahdeksan maissa, Let’s play hockey kuuluu myös kellarissa oleville kuivauskopeille, ja aina sieltä harjoitushallin ovelle johtavan käytävän toiseen päähän saakka, missä täksi kaudeksi perustettu EHC valmistautuu harjoituksiinsa.

EHC pelaa Suomi-sarjassa, siis Suomen kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla, tavoitteenaan Mestiksen karsinnat kolmen vuoden sisällä. Pari viikkoa ennen sarjakauden alkua EHC:llä oli noin viisitoista pelaajasopimusta.

Pelaajasopimuksen tehneet pelaajat eivät maksa pelaamisesta ja meillä on mahdollisuus myös henkilökohtaiseen varustesopimukseen”, EHC tiedottaa kotisivuillaan.

Kuten hyvän ystäväni Tero Vaaran bändin rumpali totesi bändin keikkabussissa itseironisesti: “Herättäkää, kun glamour alkaa”. Pääkaupunkiseudun Suomi-sarjan joukkueissa se ei taida alkaa.

Now some dreams come true
But most dreams don’t
And all that’s left is how you’re feeling inside
So here’s to all you kids
You tried your best
Come on and get that feeling of pride

Valmentajan kopissa on rauhallista. Seuran edustusjoukkueen päävalmentaja on myös sen apuvalmentaja. Dave Packalen vaihtaa vaatteet, ripustaa sekuntikellon ja pillin kaulaansa ja marssii jäälle taulun kanssa. Hän odottelee lisää pelaajia syksyn aikana, kunhan liigaseurat ovat tehneet omat valintansa, lähettäneet pelaajia farmiin, josta pullahtaa joku toinen pois etsimään uutta seuraa.

Packalen on nelikymppinen vanttera suomalainen mies, joka on viettänyt iltansa jäähalleilla viimeiset kolmekymmentä vuotta. Varhaisteininä hän saattoi seistä maalilla kolmenkin eri joukkueen treeneissä. Kolmetoistavuotiaana hänestä oli kivaa yrittää pysäyttää Pentti Lindegrenin tai Höyry Häyrisen rannareita Wanhojen Kissojen treeneissä. Ja taistelihan hän itsensä HIFK:n liigajoukkueeseenkin, vaikka ei lopulta montaa matsia saanutkaan pelata.

Tarkoituksena ei silti ole pelata harrastekiekkoa vaan tavoitteemme on rakentaa kunnon kilpakiekkojoukkue joka karsii Mestipaikasta seuraavan kolmen vuoden aikana. Tavoite on kova mutta laadukas valmennus ja pelaajien sitoutuminen antavat hyvät mahdollisuudet onnistumiseen. Helsinki tarvitsee Mestis-joukkueen ja jonain päivänä EHC on sellainen,” seura julistaa.

Ensimmäisellä kaudella Packalen toivoo joukkueen säilyttävän sarjapaikkansa suoraan. Ja sitten voi taas rakentaa eteenpäin. Kauden alku on mennyt odotettua paremmin, ja niinpä kaikki, Packalen ja pelaajat, jaksavat marssia syksyn läpi vähän paremmin.

Ammattivalmentajatutkinto taskussaan, Packalen on valmentanut monissa Helsingin alasarjajoukkueissa. Ja jos illalla ei ole EHC:n matsia tai treenejä -- “Treenit kolme kertaa viikossa + pelit joten vapaapäiviäkin jää” -- hän istuu katsomassa HIFK:n matsia kausikorttipaikaltaan. Perheen pienimmäinen on varmaankin oppinut kävelemään Helsingin jäähallissa.

Samanlaisia jääkiekon elinkautisvankeja on Suomi täynnä, ja hyvä niin. Ilman heitä ei mistään tulisi mitään.

So here’s to all you kids
You tried your best
Come on and get that feeling of pride
Come on, let’s play,
Come on, let’s play, yeah
Come on, let’s play hockey.

Tallennettu kategorioihin lätkässä, Suomi-kiekko | 1 kommentti