Aihearkisto: maajoukkue

Kaikki edessä

Lätkäfanin kalenterin mukaan alkaa olla nuorten MM-kisojen aika. Seuraavan sukupolven tähdet esittäytyvät maailmalle, pikkuleijonat taistelevat, kansa ihailee ja scoutit merkitsevät kaiken muistiin. Suomi lähtee vuoden 2011 kisoihin aika matalalla profiililla, etenkin, kun Mikael Granlund ei toipunut pelikuntoon. Päävalmentaja Lauri Marjamäki oli lausunnoissaan realistinen. Kanadalla on 18 ykköskierroksen varausta, USAlla ja Ruotsilla molemmilla 15. Meillä on yksi kolmannen kierroksen varaus. Tai ainakin tuossa lausunnossaan, sillä tuskin hän oli aivan tosissaan, kun sanoi, että “Granludin poissaolo on jopa positiivinen asia”. Kävin läpi Suomen sijoitukset nuorten kisoissa ja miesten MM-kisoissa: 1990: 4 / 6 1991: 5 / 5 1992: 4 / 2 1993: … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue, Suomi-kiekko | 2 kommenttia

Äijien äijä

Jukka Jalonen on nykyaikainen valmentaja ainakin siinä mielessä, että hän jaksaa laskea maalintekopaikkoja. Päättyipä ottelu kuinka tahansa, maalipaikkojen määrän hän nostaa esiin. Viimeksi eilen: Olisimme voineet voittaa tänään, mutta maalinteko klikkasi. Hyvää oli se, että pääsimme maalille ja maalintekotilanteisiin. Maalintekopaikat ovat eittämättä hyvä apuväline, kun valmentaja analysoi ottelua jälkeenpäin. Kyllähän se eräs mittari on. Maalipaikat ovat myös lohtu, jonka pelaaja tarjoaa itselleen ottelun jälkeen, jos kiekko ei ole mennyt pussiin. “En ole huolissani niin kauan kuin pääsen paikkoihin”, on tuttu lause. Mutta selittelyltähän se kuulostaa, ei sille mitään voi. Maalinteko vaatii pelisilmää, pelinlukutaitoa, ajoitusta ja ajatusta. Mitä muuta? Hyvä maalintekijä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue, Suomi-kiekko | 9 kommenttia

Leijonat pois Helsingistä

Karjala-turnaus, sunnuntai, isänpäivä, Suomi-Ruotsi -matsi. Mikäpä sen mukavampaa, ja Euro Hockey Tourin ansiosta tähdet ovat samalla lailla kohdallaan joka vuosi. Hartwall Areena täyttyi Jääkiekkoliiton mukaan tänä vuonna oikein ennätyskomeasti. Lauantain ja sunnuntain ottelut olivat loppuunmyytyjä ja torstain Suomi-Venäjä -ottelukin keräsi lehtereille lähes 12 400 katsojaa. Torstain ottelun perusteella SJL saa lähettää pienen kiitoksen myös itärajan taakse, sen verran paljon sini-puna-valkonaamaisia ja samanvärisiä lippuja heiluttaneita faneja näytti katsomossa olleen, mutta sehän onkin vain hieno asia. Maajoukkue on tärkeä osa suomalaista jääkiekkoelämää ja edelleen se lippulaiva, jota suurin osa kuuluisasta suomalaisesta kiekkoperheestä seuraa tarkasti. Muistan, kuinka vuonna 1983 istuin Joensuun jäähallin puupenkeillä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue | 18 kommenttia

Psykologiaa

Ilves lähetti osalle kannattajiaan verkkosivujensa kautta seuraavan viestin: Ilveksen joukkue haluaa kiittää faneja hyvästä kannustuksesta, joka on ollut mahtavaa tänä syksynä. Se antaa nuorelle joukkueelle lisää energiaa ja siivittää taistelemaan joka tilanteessa täysillä. Toivomme, että hieno kannustaminen jatkuisi, mutta samalla vetoamme, että alatyylinen HV-huutaminen loppuisi. Varmaankin sen tilalle on kehitettävissä jotain uutta, joukkuetta innostavaa kannustusta. Allekirjoittajina hallituksen puheenjohtaja Hannu Meskanen, toimitusjohtaja Ville Raunio, päävalmentaja Juha Pajuoja, valmentaja Raimo Helminen ja joukkueen kapteeni Pasi Määttänen. Oletan, että ongelma on todellinen ja iso, koska seura päättää julkisesti vedota kannattajiinsa näin. Paitsi, että minun on hyvin vaikea samaistua jääkiekkomatsiin pelaajia ja erotuomareita herjaamaan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin lätkässä, maajoukkue, Suomi-kiekko | 2 kommenttia

Kurrin Jari

Jari Kurri on nyt ollut maajoukkueen general manager vähän yli viisi vuotta, keväästä 2005. Nimitys tuli A-maajoukkueen sekasortoisen World Cup -selvitysten jälkeen. Kun Raimo Summanen sai lähteä, myös Kurrin rooli vaihtui maajoukkueen apulaisvalmentajasta general manageriksi. Haastattelin Kurria talvella 2005, kun hänestä oli juuri tullut GM — ja vertailut Kanadan GM:nä toimineeseen Wayne Gretzkyyn olivat ylimmillään — ja ajattelin, että voisi olla hauskaa katsoa, kuinka Kurrin rooli on muuttunut, ja ovatko hänen ajatuksensa toteutuneet. Pääasiassa managerin työ on kuitenkin sellaista lankojen pitämistä käsissä. Minä olen jatkossakin paljon myös joukkueen mukana, mikä on minulle tärkeä asia, koska pidän siellä olemisesta. En välttämättä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue | 4 kommenttia

B-kisat

Kölnissä räjähti ilmoille pieni skandaali, kun kansainvälisen kiekkoliiton, IIHF:n tiedotusjohtaja Szymon Szemberg kirjoitti pitkän kolumnin siitä, kuinka pelaajien tulisi “maksaa takaisin” kansallisille liitoille ja pelata maajoukkueessa MM-kisoissa. Hän nosti esiin eri maiden tähtiä, heidän joukossaan Sidney Crosby. (Tähän väliin lienee parasta todeta, että itse olen Kölnissä tuottamassa sisältöä myös juuri IIHF.comille.) Satuin istumaan kanadalaisen uutistoimiston toimittajan vieressä, kun hän kysyi Szembergiltä, oliko hänen kolumninsa IIHF:n virallinen linja ja kuulin, kuinka Szemberg totesi sen olleen “vain kolumni”, ja hänen mielipiteensä. Kolumnissa — joka oli erittäin pitkä ja perusteellinen, ja jossa irvailtiin pelaajien “väsymykselle pitkän kauden jälkeen” vertailemalla heitä yksinhuoltajaäiteihin — ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin IIHF, maajoukkue, MM-kisat | 9 kommenttia

Halutaan: Johtajuutta

Suomi 1 — Tanska 4. Jalkapallolukemat, siis.  Tanskalla oli päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan kahdeksan maalipaikkaa. Punavalkoiset iskivät niistä neljä sisään, ja puolustivat sitten omaa maaliaan kuin Suomi Tshekkoslovakiaa vastaan 1970-luvulla.  Suomella oli silloin Jorma Valtonen tai Urpo Ylönen, Tanskalla eilen Frederik Andersen.  Nyt Suomi on yllättäen samassa tilanteessa kuin 1970-luvulla, jossa sen on pakko voittaa seuraavat matsit välttääkseen karsintasarjan. Jollakin tavalla on ihan virkistävää, että alkusarja ei olekaan pelkkää pakkopullaa.  Päävalmentaja Jukka Jalonen totesi eilen, että kyseessä oli “kollektiivinen jäätyminen” ja “kipsi”. “Jos Suomi olisi saanut pari maalia alkuun, he olisivat olleet erittäin vahvoja, mutta nyt he olivat hermostuneita, ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue, MM-kisat | 11 kommenttia

ME-hengessä

Korvissa soi vieläkin. Paitsi pieni, korkea ja kimeä tinnitus, myös saksalaisfanien laulu. Silmä kirvelee vieläkin. En ole nähnyt samanlaista sinistä tupakansavua leijailevan jäähallissa sitten 1970-luvun lopun. Silloin Nordenskiöldin hallissa joukkueet vaihtoivat vielä puolia kolmannen erän puolivälissäkin. Saksalaisjärjestäjien ME-yritys onnistui, jopa yli odotusten. Areenan kapasiteettia nostettiin aivan ottelun alkuhetkiin saakka, ja lopulta Guinessin ennätystenkirjan mustapukuinen tarkastaja virallisti uudeksi jääkiekko-ottelun katsojaennätykseksi kirjattiin 77 803. Se on vähän enemmän kuin esimerkiksi koko Joensuun — siis nykyisen, uuden, laajentuneen — väkiluku. Joensuu on Suomen 12:nneksi suurin kaupunki. Jää oli ehkä hieman kehno, peli hieman parempaa, ja tunnelma kaiken kaikkiana tapahtuman parasta antia. MM-kisaturnaus on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue, MM-kisat | Jätä kommentti

Draaman kaari

Vaikka pudotuspelit ovat legendaarisesti “oma maailmansa”, yksittäiset pelit ovat osa helminauhaa, jolla on aina melkeinpä vakio ulkoasu. Sarja on tarina, joka varsinkin ulkopuolisille aukeaa näytös kerrallaan, tutun kaavan mukaan. Ja se menee jotenkin näin: 1. ottelu
 Sarjan tilanne 1-0: “Tärkeä koko sarjan ilmeen kannalta. Antaa henkisen yliotteen voittajalle X, joka otti ohjat käsiinsä.”
 Sarjan tilanne 0-1: “Y näytti olevansa hereillä, ja riisti kotiedun itselleen. Tärkeä voitto koko sarjan ilmeen kannalta”. 2. ottelu Sarjan tilanne 2-0: “Tappio ensimmäisessä kotiottelussa on henkisesti liian kova pala Y:lle. Se on pakkovoiton edessä, sillä kolmen tappion takaa-ajoasemasta se ei enää nouse.”
 Sarjan tilanne 1-1: “Tästä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue | 3 kommenttia

Kanen vapaat kädet

Joka kevät MM-kisojen yhteydessä puhutaan pronssiottelun tarpeettomuudesta, mutta ainakin suomalaisille kiekkoilijoille — niin miehille kuin naisillekin — olympialaiset pronssimitalit tuntuivat maistuvan enemmän kuin hyvin. Ja on varmasti hauskempaa juhlia mitalia, kun sen on voittanut pelaamalla, eikä kumartamalla alkusarjan voittojen ansiosta. Siksi olikin liikuttavaa katsella suomalaisten riemua voitettujen pronssimatsien päätteeksi. Valkoinen naiskasa, valmentajien yhteishalaus naisten ottelun päätteeksi, ja Teemun, Sakun ja Kummolan halaukset miesten ottelun jälkeen. Oli myös liikuttavaa, että Kalervo Kummola, 64, ei tiennyt miten päin olisi ollut, kun hänet esiteltiin Canada Hockey Placen — nyt taas GM Place — yleisölle ennen palkintojenjakoa. Siellä “meidän Kale” vilkutti yleisölle ujosti, sitten … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue, Olympialaiset | 8 kommenttia