Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2010

Fanitusta

Tukholmassa pelattiin tiistaina ensimmäinen paikalliskamppailu kahdeksaan vuoteen. AIK putosi Elitserienistä Allsvenskaniin 2002, vähän myöhemmin pykälää alemmas ykkösdivisioonaan, mutta nousi puoliksi yllättäin Elitserieniin täksi kaudeksi. Toissakaudella AIK oli niin voimansa tunnossa — ja rahapulassa — että seura myi jo lippuja seuraavaan Tukholman paikalliskamppailuun. Silloin tosin useimmat tarkkailijat olivat varmoja, että se pelattaisiin paikallisessa Mestiksessä, sillä Djurgårdenkin oli sarjataulukon alaosassa. Nyt oli kuitenkin derbyn aika. AIK:n kannattajat ovat perinteisesti pahamaineisia ja juuri eilen tuli UEFA:n päätös sakottaa seuraa 60 000 eurolla kannattajien kivitettyä bulgarialaisvastustajan bussia jalkapallon Europa Cupissa. Black Army ja Firman Boys ovat vuosien varrella uhkailleet toisiin tukholmalaisjoukkueisiin siirtyneitä pelaajia ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin lätkässä | 8 kommenttia

Elinkautinen

Terry Bushin Kanada Cupiin 1976 säveltämä “Let’s Play Hockey” on soinut HIFK:n matseissa yli 30 vuotta, ja kuulostaa edelleen yhtä mahtavalta ja mahtipontiselta kuin 1980-luvullakin. I remember back when the game was young And we thought we had it made It didn’t matter much if our sweaters matched All that counted was the way we played Now the game has changed It’s grown a lot But I still get that feeling inside Laulu kaikuu Nordenskiöldinkadun hallissa ennen jokaisen erän alkua. Kyse on varmaankin pääasiassa HIFK:n äänibrändäyksestä, mutta jos sanoja pysähtyy kuuntelemaan, laulu muistuttaa myös, mistä on kyse. Lätkästä, unelmista, pelistä. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin lätkässä, Suomi-kiekko | 1 kommentti

Pärästä kuuluu

Viime kaudella kirjoitin Timo Pärssisestä blogimerkinnän, jossa ihailin miehen kykyä sopeutua uudenlaiseen rooliin joukkueessa. Kirjoitin, että vaikka hän ei enää ollut pistelinko, hän oli joukkueelleen kuitenkin tärkeä pelaaja. Pärssisen paluu? Siltä viimeinkin näyttää. Karvaus ei näytä enää samalta kuin HIFK:n vuosina — ehkä se menee Elitserienin erilaisen pelityylin piikkiin — ja muutenkin vielä vuoden 2007 MM-kisoissa pelanneen Pärssisen pelissä tuntuu olevan enemmän rauhallista liukua kuin ennen. Ja se on ihan hyvä asia. Ehjästä ja fiksusti pelaavasta Pärssisestä on joukkueelle enemmän hyötyä kuin sairaslistalla olevasta Pärssisestä. Ja toisaalta, vuonna 2004 SM-liigan pistepörssin ja maalikuninkuuden voittanut ja liigan parhaaksi valittu Pärssinen on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Elitserien, SM-liiga | 2 kommenttia

Ei ole enää vuosi 1985

Nyt, kun SM-liigan sarjataulukko on vielä joukkueiden mukaisessa aakkosjärjestyksessä, Ilves on neljäntenä. Harva odottaa joukkueen olevan neljäs edes sarjataulukon peräpäästä laskettuna kauden lopussa, mutta se ei tunnu häiritsevän Ilveksen urheilujohtaja Seppo Hiitelää. Seuran viimeisimmän mestaruuden voittaneen joukkueen valmentajana Hiitelällä on ympärillään jopa vähän taianomainen aura, kuiskaus vanhoista hyvistä ajoista. Vaikka mitaleja on tullut, jopa 2000-luvulla, 25 vuoden mestaruudeton kausi merkitsee sitä, että katsomossa on aika lailla kannattajia, jotka eivät muista, että Ilves on joskus ollut todellinen suurseura. Niiden 25 vuoden aikana SM-liigan mestaruuden on voittanut 7 eri seuraa, eli aivan yksin Ilves ei toki ole. Nyt seuralla on kuitenkin uusi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin SM-liiga | Jätä kommentti

Euroopan pokaali

Maailma muuttuu. Maailma on muuttunut viimeisten 25 vuoden aikana niin paljon, että Euroopan jääkiekon pääkaupunki on nykyisin Berliini. Eisbären Berlin on voittanut viimeisten kuuden vuoden aikana Saksan mestaruuden neljä kertaa, seura oli Champions Hockey Leaguen yleisöykkönen — ja voitti kaukalossa Kärpät kahdesti ja Magnitogorskin kerran — ja nyt saksalaisseura voitti ensimmäisen European Trophyn. Kun NHL harkitsee ensimmäisiä siirtojaan vanhalla mantereella, voit olla varma, että Berliini on listan kärjessä. Se on ensimmäinen todellinen eurooppalainen suurkaupunki, jossa suuri talousalue kohtaa jääkiekon. Saksan suurimman kaupungin, Berliinin, asukasmäärä, 3.5 miljoonaa, on samalla tasolla Pohjois-Amerikan suurkaupunkien kanssa. Helsinki tai Tukholma eivät ole lähelläkään, Göteborgista ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Eurokiekko | 2 kommenttia