Steve Yzerman, Kanadan olympiajoukkueen general manager, totesi eräässä haastattelussaan joukkueen kokoamisfilosofiastaan näin:
Me haluamme jäälle taitavan joukkueen, haluamme tuoda kisoihin NHL:n parhaat kanadalaiset pelaajat ja rakentaa parhaista pelaajistamme neljä ketjua -- 13 hyökkääjää, 7 puolustajaa. Sitten pyydämme parhaita pelaajiamme pelaamaan hieman erilaisessa roolissa.
He eivät ehkä pelaa tilanteissa, joihin ovat tottuneet, tai yhtä paljon kuin ovat tottuneet, mutta me haluamme valita parhaat pelaajat, ja tyypit, jotka hyväksyvät heille annetun roolin ja peliajan ja tekevät parhaansa.
Yzermanista tuli juuri minun uusi suosikkini. Mies pakkasi muutamaan lauseeseen niin paljon viisauksia.
Toki Kanada on jääkiekon supervalta, jolla on supervaltojen resurssit. Hyviä pelaajia riittää, taitoa on, ja sillä on varaa jättää muihin maajoukkueisiin mahtuvia pelaajia kisajoukkueen ulkopuolelle.
Vaikka Yzermanin lausunto kuulosti itsestäänselvyydeltä, siinä piili muutama asia, joita ei aina esimerkiksi Leijonasydän-bloggaajien kommenteissa huomaa.
Muutama havainto.
1. Kanadan maajoukkueeseen päästään, ei ilmoittauduta.
Jos valitaan, tähdetkin ovat valmiita pelaamaan heille oudossa roolissa. Se saattaa merkitä, että Joe Thornton pelaa nelosketjussa kuten World Cupissa 2004. Sentteri voi joutua pelaamaan laidassa. Huippumaalivahdeista jonkun osaksi tulee istua penkillä tärkeässä matsissa. Jos ei ole siihen valmis, maajoukkueeseen ei ole asiaa. (Mutta jos haluaa voittaa olympiakultaa, kaikki käy).
2. Kanada pyytää pelaajia pelaamaan oudossa roolissa, ja pelaajat vastaavat.
Totta kai Kanadankin kopissa valmentaja kertoo kuinka pelataan, mutta johdon asenne tuntuu ainakin olevan kohdallaan. Johto pyytää ja odottaa pelaajan olevan valmis antamaan maajoukkueelle kaikkensa. Parhaansa.
Seurajohdon ja valmentajan ei aina tarvitse olla “piiskuri” tai “käskyttäjä”. Pelaajiakin voi kunnioittaa, ja erityisesti kokeneen kaartin mielipiteitä kuunnella.
3. Yzerman valitsee ensin parhaat pelaajat ja rakentaa niistä sitten joukkueen
Olympiavalintojen lähestyessä meistä itse kukin kasailee mielessään erilaisia vaihtoehtoja Suomen olympiajoukkueeksi. Kasaamisperiaatteeksi on jostain syystä valikoitunut kaikille sama: ykkös- ja kakkosketju tekevät peliä, kolmosketju auttaa, jos pystyy, ja nelosketju repii, raastaa ja kiduttaa – kuin eilinen Hassisen koneen “Tällä tiellä” -biisissä.
Syynä voi toki olla se, että materiaali ei riitä neljään hyvään ja taitavaan ketjuun, mutta minusta taidon pitää aina mennä pelkän säheltämisen edelle. Hyvä pelaaja oppii ja osaa myös säheltää ja tsempata, mutta mistä kehittää taito tärkeään paikkaan?
Totta kai Kanadankin joukkueessa varmasti helmikuussa on pelaajia, joita minä en sinne olisi valinnut. Mutta perusfilosofiasta täydet pisteet.
Ja kuuluivatko mm. Torinossa 2006 Team Canadassa vaikuttaneet Kris Draper, Shane Doan ja Ryan Smyth Riston mielestä 13 “taidokkaimman” kanadalaishyökkääjän joukkoon?
Kyllä ne pelaajien erilaisiin pelitilanteisiin sopivat erilaiset ominaisuudet ovat ihan yhtä lailla merkittäviä asioita Team Canadaakin koostettaessa, sanoi Yzerman mitä sanoi.
Muualla samassa saitissa:
- Minä olen jutellut Kiprusoffin kanssa kolme kertaa ja olemme keskustelleet myös siitä asiasta, mikä rooli hänelle käy ja mikä ei käy. Minä luotan tietenkin niissä asioissa aina miehen sanaan. Ei se, mitä jossain lukee, vaikuta yhtään siihen, mikä hänen tilanteensa on valinta-asioiden suhteen, Jalonen linjaa MTV3:lle.
- Asia on ollut koko ajan ihan selvä. Siinä tuli kärpäsestä härkänen, Jalonen toteaa Kiprusoff-kohusta.
Torinossa kanukeilla ei kulkenut, joten toivottavasti Vancouverissa menee paremmin. Seurataan myös Yzermanin filosofian pitävyyttä. Jos kisoihin valitaan esim. Morrow, Doan ja Regerh, niin joku voisi sanoa filisofian ontuneen.
Suomella taas ei ole kauheasti valinnanvaraa, poislukien maalivahtiosasto. Kaikki hyvät pitää valita. Suomella on alle joukkueellinen maailmanluokan pelaajia.
no kyllähän sinne yks jarkko ruutu/leo komarov tarvitaan. ja kummaltakin pelaajalta löytyy myös taitoa. mutta ennen kaikkea heidän taklaus ja karvaus peliänsä tarvitaan.
Mielenkiintoinen kirjoitus.
Mun mielestä roolituksen mukaan. Esim. Jarkko Ruutu kisoihin. Jos Saku – Teemu ei lähde toimimaan, harkitisin Sakun peluuttamista puolustavana sentterinä. Esim: Pyörälä – S.Koivu – J.Ruutu.
En karsisi näistä hyökkääjistä ketään pois: J.Jokinen, M.Koivu, T.Ruutu, Leino, Filppula, Selänne, Hagman, N.Kapanen, Miettinen, J.Ruutu, S.Koivu, Pyörälä, O. Jokinen
Joten mun mielestä Eurohockey tuurissa katsotaan enemmän, ketkä puolustajat euroopasta mahtuu koneeseen.
Kanadalla pitäisi olla paperilla paras joukkue, vaikka kaksi jos haluavat. Venäjä on kova mutta Kanadan pelaajilla on parempi taistelutahto. Eli siis jos haluavat ja ovat valmiita voittamaan kultaa JOUKKUEENA…saa nähdä miten moni lopulta on valmis pelaamaan eri roolissa mihin on tottuneet, siis jopa “toisarvoisessa” jarruketjussa?!
Luulen, että olympiakultaa voittaa kuitenkin Venäjä, tai jopa aina taistelevalla Ruotsilla on mahdollisuuksia. Suomi, jos kaikki menee “nappiin” niin pronssista taistellaan!!!
Ihan romanttisesti ajateltu tuo, että “taito menee säheltämisen edelle”. Näinhän se on, mutta mielestäni Suomen joukkue on kasattava, niin että siinä on hyvä sekoitus kovuutta ja taitoa. Jos Selänne ja J.Ruutu vaihtaisivat roolejaan, niin mitä siitä tulisi. J.Ruudun kaltaiset pelaajat ovat todella hyviä tuossa santapaperiosastolla ja noita pelaajia Suomi tarvitsee kovia maita vastaan.
“Hyvä pelaaja oppii ja osaa myös säheltää ja tsempata”.WTF? Ensinnäkin, mikä sähellys? Luulisi blogistin noilla “meriiteillä” tietävän pelistä vähän enemmän sekä arvostavan “työmiesten” panosta voittojen takana. Toiseksi, työmiehet tekevät tuon oman hommansa varmasti paremmin kuin, jos siihen laitettaisiin karvausketjuksi esim. Selänne-Koivu-Lehtinen. Kaikki on kiinni roolituksesta ja mielestäni tuota ei tule muuttaa sillä se on tuonut Suomelle menestystä tärkeissä turnauksissa (World Cup, Torino).
Ja lopuksi, ei Suomella ole taitoa neljään peliä tekevään ketjuun…
Waco oli ensimmäisiä näistä joka puhui täyttä asiaa. Yzermanin meriittejä en kiellä, mutta tälläisessä “kaikki kaunista ja kaunista ja kaunista taitoa” ei voittoja oteta. Ihmeellinen strategia mieheltä minkä luulisi NHL:stä jo oppineen että Stanley Cupin kaikki voittajajoukkueet ovat sekotus kovuutta ja taitoa, kokemusta ja nuoruutta. Okei, NHL on eri asia kun lyhyet maajoukkueturnaukset, mutta kuitenkin perusteiltaan jääkiekkoa on sekin!