Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2009

Joulun taikaa

Hannes, 7, on ollut mukanani lätkämatsissa muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla Globenissa, Hannes oli neljävuotias, mutta innokas Aku Ankkojen lukija, joten varustauduin hänen mahdolliseen henkiseen puutumiseensa pinolla toivesarjoja – ja tietenkin purkillisella pocornia. Mielenkiinto ei silti riittänyt aivan kolmea erää, mutta ajattelin, että sen voi ensimmäisellä kerralla laittaa vaikka Elitserienin syyksi. Pari vuotta sitten, kun Hannes oli 5, teimme pienimuotoisen Suomen turneen Helsingistä Jyväskylään, sieltä Joensuuhun, Kuopioon ja takaisin Helsinkiin, ja Hanneksen harmiksi jokaisella paikkakunnalla piti käydä matsissa. Ja vaikka lihapiirakat olivat ihan hyviä Jyväskylässä, peli ei tuntunut yhtä hauskalta. Meteli oli liian kova. On luonnollista, että ihmiset — naapurit, tuttavat, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin lätkässä | 3 kommenttia

Parhaat maajoukkueeseen

Steve Yzerman, Kanadan olympiajoukkueen general manager, totesi eräässä haastattelussaan joukkueen kokoamisfilosofiastaan näin: Me haluamme jäälle taitavan joukkueen, haluamme tuoda kisoihin NHL:n parhaat kanadalaiset pelaajat ja rakentaa parhaista pelaajistamme neljä ketjua — 13 hyökkääjää, 7 puolustajaa. Sitten pyydämme parhaita pelaajiamme pelaamaan hieman erilaisessa roolissa. He eivät ehkä pelaa tilanteissa, joihin ovat tottuneet, tai yhtä paljon kuin ovat tottuneet, mutta me haluamme valita parhaat pelaajat, ja tyypit, jotka hyväksyvät heille annetun roolin ja peliajan ja tekevät parhaansa. Yzermanista tuli juuri minun uusi suosikkini. Mies pakkasi muutamaan lauseeseen niin paljon viisauksia. Toki Kanada on jääkiekon supervalta, jolla on supervaltojen resurssit. Hyviä pelaajia riittää, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maajoukkue | 8 kommenttia