Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2008

Lätkässä ollaan

Lätkässä. Ihan osuva nimi tälle blogille. Lätkässähän tässä ollaan, yhä ja taas, samaan aikaan. Tuossa vieressä on kerrottu tekemisistäni hieman. Tässä lisää.  Oma suhteeni lätkään syntyi 1970-luvun alussa, kun pääsin isän mukana hänen matseihinsa. Ihan ensimmäisistä muistikuvistani kolme liittyy jääkiekkoon.  Ensimmäinen on lätkähanskan haju. Isällä oli komeat punaiset Titanin hanskat, joissa oli valkoinen iso T kämmenselän päällä. Toisin kuin esimerkiksi vaimoni, minä pidän hanskojen hajusta.  Toinen liittyy samaan pelimatkaan. Joku tarkkasilmäinen lukija tietenkin osaa vahvistaa, mutta muistikuvissani Pirkkolan kaukalo oli vielä ulkojää ja muistan, kuinka parkkeerasimme auton jonnekin ja kävelimme pitkän pitkän matkan pukukopeille.  Kolmas on sitten spraymaalin tuoksu isän … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin lätkässä | Avainsanoina , , , | 1 kommentti