Avainsana-arkisto: Presidentinvaalit 2012

Kuka lohduttaisi köyhää triplamaisteria?

Sauli Niinistön voitto ei ollut yllätys, mutta kaikki muu sitten olikin. En jauha tässä sen enempää Haavisto-ilmiöstä, koska se on analysoitu puhki muissa medioissa. Todettakoon vain, että Haavisto teki sen, mihin kuvittelin aluksi Arhinmäen parhaimmillaan pystyvän. Hän sai nuoret aikuiset äänestämään, joten ensimmäisessä bloggauksessa ilmaisemani huoli kotisohvalle jäämisestä oli turha. Todellinen yllätys oli Paavo Väyrysen nousu vitsiehdokkaasta teräväksi haastajaksi. Aivan yhtä hämmentävää oli Timo Soinin sädekehän himmentyminen. Ehkä suurin yllätys oli kuitenkin Paavo Lipposen surkea menestys. Kun Lipponen ilmoitti ehdokkuudestaan, ajattelin, että peli on selvä, eikä muilla ehdokkailla ole mitään mahdollisuuksia Niinistön ja Lipposen rinnalla. Arhinmäen asettuminen saattoi heikentää jonkin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 8 kommenttia

Kenen joukoissa seisot?

Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö ovat kamppailleet toisella kierroksella niin laimeasti, että myhäilevä jutustelu olisi osuvampi termi kuvailemaan väittelyitä. Heidän tukijoukkonsa ovat kuitenkin pitäneet huolta siitä, että toiselta kierrokselta ei puutu älämölöä, mustamaalaamista, itsensä pönkittämistä ja vihollisjoukon syyllistämistä. Äänestyspäätös tuntuu liittyvän enemmän omaan itsetuntoomme kuin presidentinvaaleihin ja niihin tehtäviin, joita vaalien voittaja alkaa hoitaa. Valitsemalla leirimme määrittelemme sen, keitä olemme, ja ennen kaikkea sen, mihin porukkaan emme missään nimessä halua kuulua. Ehdokkaat toivovat kohteliasta kampanjointia ja tuntuvat kovasti ymmärtävän toistensa mielipiteitä. Tv-studioiden ulkopuolella kansa on kuitenkin jakaantunut parissa viikossa kahtia. Niinistöläiset uskovat antavansa äänensä yrittäjyydelle, ahkeruudelle, heteroudelle, armeijalle ja kunnolliselle … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , | 36 kommenttia

Hevostukka tai tonttukorva ei sovi presidentiksi

Lapsen suusta kuulee totuuden, tai ainakin sellaisia lohkaisuja, jotka saavat kahvit lentämään pärskäisynä aikuisen suusta. Hauskin tähän mennessä lukemistani ehdokasanalyyseista on ehdottomasti Maikkarin lapsille tekemä kysely. Kahdeksan pikkuihmistä sanoo suorat sanat Timo Soinin hevostukasta, Paavo Väyrysen surullisesta suusta ja Paavo Arhinmäen tontunkorvista. Lasten jutut ovat mielenkiintoisia muistakin syistä. Osalla heistä on kovin vakaat ja aikuismaiset mielipiteet asioista. 9-vuotias Veikko ei pidä Sari Essayahista, koska tämä on liian uskonnollinen. 11-vuotias Helmi ei tykkää siitä, että Timo Soini puhuu ulkomaalaisvastaisesti. Soini ärsyttää myös Veikkoa, koska tämä puhuu ilmastohömpötyksestä, ja luonto on Veikon mielestä tärkeä asia. 5-vuotias Noora puolestaan ei lämpene Sauli Niinistölle. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , | 42 kommenttia

Kenellä riittää virtaa, kenen kone köhii?

Jos ehdokkaat eivät tee viime hetken emämunauksia, alkaa aika monen peli olla nyt pelattu. Aloitin bloggaamiseni pohtimalla, miten ehdokkaat aikovat houkutella 18-30 -vuotiaat nuoret aikuiset uurnille. Nyt on hyvä hetki summata, kuka onnistui tässä ja kuka ei. Pekka Haavisto ja hieman yllättäen Paavo Väyrynen ovat onnistuneet puhuttelemaan myös nuoria äänestäjiä. Haavisto on ollut monelle nuorelle helppo vaihtoehto jo alusta asti. Hän ei ole puhunut itseään pussiin yhdessäkään väittelyssä. Media ole saanut väännettyä hänestä kohu-Pekkaa, vaikka Haaviston nuori miesystävä kärähti Ecuadorissa rattijuopumuksesta ja yritti pimittää totuutta siipaltaan. Osa äänestää Haavistoa protestina konservatiivisuutta vastaan, osa taas antaa äänensä salonkikelpoiselle vihreydelle ja diplomaattisuudelle. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , | 12 kommenttia

Photosoppaa mut sinivalkoseks

Sinivalkoisia sävyjä ja maltillisia hymyjä; ehdokkaat pelaavat vaalijulisteissaan tänä vuonna  liikaakin varman päälle. Vain Paavo Arhinmäen julisteessa on jotain visuaalisesti erilaista. Muut ehdokkaat tuntuvat luottavan yksinkertaisuuteen ja Photoshopin voimaan. Vaalijulisteet löytyvät Maikkarin sivuilta, ja käsittelen ne tässä samassa järjestyksessä, jotta arvioni ja kuvien selailu samanaikaisesti olisi vaivatonta. Timo Soinin vaalijuliste kuuluu kököistä kököimpien ryhmään. Soini halunnee viestittää harmaalla poolopaidallaan ajatusta tavallisesta kaduntallaajasta, mutta tästä lookista tulee mieleen 70-luvun kuppikeittomainos. Sellainen, jossa villapooloon pukeutunut mies tulee lumisateesta sisälle, ja vaimo on kiehauttanut hänelle kupillisen höyryävää katkarapukeittoa jauheesta ja vedestä. Rinnan päälle vedetyt kädet voisivat olla jäyhän isännän ele, jos kyseessä olisi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , | 8 kommenttia

Asiakkaana vaalimarketissa

Kaikkien vaalien alla tuttavapiirissäni alkaa keskustelu siitä, kannattaako äänestäminen. Keskustelussa päädytään aina kahteen johtopäätökseen. Yksi on se, että jättäessään äänestämättä ihminen antaa itselleen kuuluvan vallanmurusen toisille. Kenties sellaisille ihmisille, joilla on täysin erilainen arvomaailma. Toinen johtopäätös taas on se, että ihmisellä on oikeus olla äänestämättä, jos hän ei löydä omaan arvomaailmaansa sopivaa ehdokasta. Ei tarvitse mennä ajassa mahdottoman paljon taaksepäin, kun tällainen keskustelu olisi tuntunut lähes järjettömältä. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on Suomessa nuorempi innovaatio kuin sähkövalo. Aikaisemmin kansa oli tyytyväinen siihen, että sillä oli oikeus valita edes tyydyttävä vaihtoehto tarjolla olevien joukosta. Nyt pelkkä oikeansuuntainen aatemaailma ei riitä nirsoille … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , | 23 kommenttia

Saisinko minä nyt puhua loppuun

MTV3:n ja Ylen peräkkäisinä iltoina lähetetyt vaalitentit antoivat kattavan kuvan presidenttiehdokkaiden esiintymis-, keskustelu- ja argumentointitaidoista. Politiikan ja viestinnän asiantuntijat ovat kilvan pisteyttäneet ja arvostelleet ehdokkaiden suorituksia. Asiantuntijanäkemykset ehdokkaiden pärjäämisestä ovat olleet hämmentävän ristiriitaisia. Siinä missä yksi näkee presidentillistä karismaa, toinen näkee tylsää jaarittelua. Tämä johtuu ehkä siitä, että kriitikot kiinnittävät pisteyttäessään huomiota kovin erilaisiin asioihin. Toinen painottaa ehkä enemmän karismaa, toinen keskustelukykyä ja kolmas arvioi ehdokkaan nykyisiä lausuntoja hänen aikaisempien poliittisten kannanottojen perusteella. Jonkin verran asiantuntijat varmasti näkevät ehdokkaissa myös sitä, mitä haluavat. Objektiivisimmankin poliittisen konkarin arvosteluun vaikuttanee aina jonkin verran hänen oma arvomaailmansa. Katsellessani vaaliväittelyitä päätin keskittyä seuraamaan ennen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , | 21 kommenttia

Jos Paavolle antaa pikkusormen…

Pienenä pelkäsin kahta asiaa. Maailmanloppua ja Paavo Väyrystä. Aloin pelätä maailmanloppua, kun katselin 5-vuotiaana dokumentin avaruudesta. Rauhallinen kertojanääni esitteli meteoriitteja, jotka kiitävät pimeän tyhjyyden halki. Jos jättimeteoriitti osuu maahan, se voi räjäyttää koko planeetan, setä totesi. Paavo Väyrystä pelkäsin, koska kuulin isäni sanovan, että jos Väyrysestä tulee presidentti, meidän perhe muuttaa Ruotsiin. Ruotsiin! Miten minä siellä pärjäisin? Paras kaverini Terhi jäisi Suomeen, samoin yhteiset salamajamme, Messukylän ala-aste ja Helin kioskin irtokarkit. Myydäänköhän Ruotsissa edes irttareita vai pelkkiä polka-karkkeja, itkeskelin ja rukoilin, että meteoriitti ei osuisi maapalloon ja Paavo Väyrysestä ei koskaan tulisi Suomen presidenttiä. Sama intuitiivinen pelko iski koko kroppaani … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , | 29 kommenttia

Naiset eivät nappaa?

Fanaattinen kukkahattutäti. Ulkomaalaisia hyysäävä, tavallisesta kansasta erkaantunut kaupunkilaisidealisti. Työskennellessäni toimittajana olen törmännyt vähemmän mairitteleviin luonnehdintoihin Eva Biaudet´sta. Muutamat nettikommentoijat suoltavat hänestä törkytekstiä jokaisen ulkomaalaisiin, raiskauksiin tai pahoinpitelyihin liittyvien uutisten yhteydessä. Eva Biaudet on ollut minulle vain nimi nettikommenteissa, joita ei voi julkaista. Hän tuntuu tehtailevan tiukkoja mielipiteitä tasaiseen tahtiin, mutta nainen ihmiskauppakommenttien takana on jäänyt etäiseksi. Solvauksia moderoidessani mielessäni on häivähtänyt kuva marmattavasta ja takakireästä naisihmisestä. Biaudet´n vierailu Maria!-ohjelmassa oli hämmentävän positiivinen yllätys. Odotin kuivakkaa jakkupukukonetta, joka vastaa jokaiseen kysymykseen ulkoa opetellulla virkamiesjargonilla. Studioon astelikin pienikokoinen, kaunis ja sympaattisen oloinen nainen. Missä on polkkatukka? Sehän nauraa pehmeästi kuin ruotsalaisen kokkiohjelman … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , | 4 kommenttia

Martta, Raili ja Tsuba

Paavo Arhinmäen lupauduttua vasemmiston presidenttiehdokkaaksi aloin miettiä, millaisia nämä kolme presidenttiydestä kisaavaa Paavoa olisivat, jos he olisivat mummoja ruotsinlaivalla tai turisteja Espanjan rantakohteessa. Taiteellisena -tai ainakin itseni sellaiseksi kuvittelevana- ihmisenä katson oikeudekseni tällaisen älyttömän haihattelun. Puolustelen höpinääni myös sillä, että ansaitsen elantoni toimittajana, ja kaikki toimittajathan ovat tunnetusti sekavia alkoholisteja, idiootteja tai kumpaakin. Paavo Väyrynen on matkan Martta. Jatkuvasti kälkättävä aktiivieläkeläinen, joka kerskailee tuskastuneille matkakumppaneilleen aikaisemmista matkoistaan, laihasta miniästään, rikkaasta vävystään ja tuntee retkikohteet paremmin kuin opas. Martta on se tyyppi, joka etuilee buffetin jonossa kyynärpäätaktiikalla, arvostelee syömänsä ruuat kovaan ääneen ja jemmaa lihapullia käsilaukkuunsa. Pitäähän Erkin saada tuliaisia. Martta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti