Kunnarin Kynä

Moni härmän kiekkofani maistelee Vancouverin pronssin makua suussaan varmasti hieman ihmeissään. USA-tappio tuli niin rankalla tavalla, että se ei ihan heti unohdu.
Sen ottelun ei kannata antaa hämärtää kokonaiskuvaa, Suomi on maailman kolmanneksi paras kiekkomaa tällä hetkellä. Ja huomionarvoista on sekin, että Suomi oli näissä kisoissa paras eurooppalainen kiekkomaa, sekä ainoa Euroopan maa, joka nappasi mitalit naisten ja miesten jääkiekossa.

Leijonat voitti suurista kiekkomaista Tshekin ja Slovakian. USA:lle ja Ruotsille tuli tappiot.
Venäjä, Ruotsi ja Tshekki putosivat jatkosta ennen sini-valkoisia, vaikka kaikki olivat mukana parhailla joukkueillaan.
Moni pessimisti sanoo, että ottelukaavio suosi Leijonia, mutta eikös pelisysteemi ole kaikille ihan sama? Ei sitä Suomea varten kehitetty.

Suomi on napannut Calgaryn vuoden 1988 kisat mukaan lukien seitsemästä olympiaturneesta viisi mitalia. Voidaan siis kaikesta maajoukkueeseen kohdistuneesta negatiivisesta kirjoittelusta huolimatta sanoa, että Leijonat on olympiaturnauksien kestomenestyjä. Lisäksi maajoukkue pelasi viimeisessä World Cupissa finaalissa.

Vain arvoturnauksen voitto puuttuu, myös se on kylmä fakta. Sitä tavoitellaan seuraavan kerran vuonna 2014 Sotsissa.

Vancouverin pronssiottelu oli upea päätös monen hienon pelaajan uralle olympialaisissa. Teemu Selänne, Jere Lehtinen, Ville Peltonen ja todennäköisesti myös Saku Koivu, Sami Salo ja Kimmo Timonen pelasivat viimeistä kertaa olympiaturnauksessa, ehkäpä myös maajoukkueessa. Myös Olli Jokinen ilmoitti vetäytyvänsä Leijonista.

Näiden pelaajien myötä Leijonista lähtee uskomaton määrä kokemusta, taitoa, peliälyä ja johtajuutta. Suomi-kiekon A-maajoukkuetason suurin haaste lähivuosille on löytää näille pelaajille korvaajat.

Helppoa se ei tule olemaan.

Miesten kiekkoturnauksessa Vancouverissa on täysi rähinä päällä. Media ja fanit tekevät omia arvioitaan joukkueista ja veikkailevat tulevaa olympiavoittajaa, turhaan.
Fakta on, että voittajan suhteen kaikki on yhä täysin auki, ensimmäiset pelit eivät ole tarjonneet valoa voimasuhteisiin, eivät pätkääkään uutta.

Venäjä voitti avauspelinsä. Isäntämaa Kanada kesti hirvittävät paineet ja murskasi alun hapuilusta huolimatta Norjan. Ruotsi voitti pelinsä, samoin USA…

Leijonien avauspeli oli erinomainen. Varsinkin avauserässä joukkue suorastaan lensi kokeneiden pelaajiensa johdolla. Toisessa erässä homma hetkeksi lässähti, mutta Valko-Venäjän tapaista joukkuetta vastaan on vaikea pitää huippuintensiteettiä päällä täyttä 60 minuuttia.

Media ja fanit saavat odottaa veikkauksiensa suhteen. Mikään ei ole selvinnyt, yllätyksiä ei ole varsinaisesti nähty. Tavallaan se on tylsää.
Olympiaturnaus on kärjen osalta odotetun tiukka. Odotellaan.

Pääkaupunkiseudun kiekkovaltikka on tässä vaiheessa sesonkia tiukasti HIFK:n otteessa. Nordeskiöldinkadun isännät ovat SM-liigassa neljäntenä. Sillä sijoituksella lohkeaa kirkkaasti Stadin ja koko pääkaupunkiseudun herruus.

Jokerien kausi on enemmän kuin sekava. Alku oli katastrofi, kun Hannu Aravirran luotsaama ryhmä valahti liigassa jopa jumboksi. Sen ei olisi pitänyt olla edes mahdollista, sen verran kova oli joukkueen roster jo syksyllä.

Aravirta sai mennä ja Hannu Jortikka tuli tilalle. Jokerit piristyi hetkeksi, mutta ennen kaikkea pysyi otsikoissa. Ensin uuden päävalmentajan surullisen kuuluisan, Turussa tapahtuneen yöretken takia.
Sen jälkeen Jokerit aiheutti otsikoita hankkimalla kaksi kovan luokan ulkomaalaisvahvistusta Bates Battaglian ja Michael Nylanderin.
Joukkueen peli on täysin jäässä ja tällä hetkellä otsikoissa ihmetellään sitä, että peli ei kulje. Lauantain voitto saattoi hieman helpottaa tuskaa. Jokerit on SM-liigassa vasta yhdeksäntenä.

Tilanne on tavallaan ihmeellinen. Hjallis Harkimoa on turha syyttää, sillä mies antoi ennen siirtotakarajaa budjettia pelaajahankinnoille, joukkueen pelaajabudjetti on muutenkin kilpailukykyinen. Matti Virmanen hankki tammikuun lopussa, ja jo viime keväänä pelaajia, joiden CV näytti hyvältä. Heidän pitäisi olla kovan tason tekijöitä tässä liigassa. Jossain silti tökkii ja pahasti.

Myös Espoossa on menossa vaisu kausi ja tapahtumia on riittänyt sielläkin. Kesällä pelaajille annettiin lupa hakea uutta työnantajaa, syyt olivat taloudelliset. Kesken kauden oiva pelaajakoordinaattori Jukka Holtari lähti, ja viimeksi joukkueen ja hallin toimitusjohtaja Tom Kivimäki ilmoitti hakevansa elämässään muita haasteita. Kivimäki lopettaa huhtikuun lopussa. Bluesin sarjasijoitus on 12:s.

Jokerien puolustukseksi voidaan todeta, että mestaruutta ei jaeta helmikuun alkupuoliskolla. Joukkueen tähtipelaajien on pakko nostaa tasoaan, erityisesti ruotsalaisen Nylanderin täytyy parantaa. En olisi hirveän yllättynyt, vaikka Ilmalan areenalla nähtäisiin muutaman viikon kuluttua täysin erilainen Jokerit.

Myös Bluesilla on pullat tavallaan hyvin uunissa. Valmennus on harmoninen, monella nuorella avainpelaajalla jatkosopimus taskussa ja pelissäkin kehnohkosta sarjasijoituksesta huolimatta näkynyt piristymisen signaaleja. Myös Bluesin piristyminen ennen playoffsia on hyvin mahdollista.

Jokerit ja Blues ovat tavallaan omien sekoilujen takia luovuttaneet pääkaupungin ykkösjoukkueen viitan ainakin tällä hetkellä HIFK:lle.
Tilanne ei varmastikaan harmita HIFK:n joukkuetta, johtoa ja uskollista faniporukkaa pätkääkään!

Parisen viikkoa sitten Leijonien tilanne näytti paskamaiselta. Puolisen tusinaa olympiajoukkueen runkopelaajaa oli loukkaantuneena. Kolhuista kärsivät muun muassa Teemu Selänne, Saku Koivu, Sami Salo, Jere Lehtinen ja Tuomo Ruutu. Päävalmentaja Jukka Jalosella oli varmasti hiki otsalla…

Nyt tilanne näyttää huomattavasti valoisammalta. Iso osa kolhuja kärsineistä pelaajista pystyy jo pelaamaan. Selänne, Ruutu ja Salo palaavat kehiin tämän viikon aikana. Niklas Bäckström on yhä sivussa.

Nyt herääkin kysymys, että onko loukkaantumisista lopulta hyötyä Leijonille? Nimittäin NHL:n otteluohjelma on olympialaisten aiheuttaman tauon takia tällä kaudella normaaliakin rajumpi, suorastaan epäinhimillinen. Esimerkiksi Sami Salo pelaa 39 päivässä 21 ottelua (NHL+olympialaiset) mikäli Suomi menee turnauksessa loppuun asti.

Moni suomalaispelaaja sai siis kauden kiihkeimmässä vaiheessa “tauon” peleihinsä. Kukaan ei tietenkään halua sivuun, ja muutamassa tilanteessa oli aineksia vakavaankin loukkaantumiseen.
Silti, muutaman suomalaispelaajan jalka saattaa olla pakollisen paussin jäljiltä kevyempi siihen verrattuna, että pelaaja olisi tahkonnut koko peliohjelman ja rankan NHL-matkustuksen läpi.
Eikä sovi unohtaa pienen tauon tuomaa lepoa päänupille.

Pääosa loukkaantuneista pelaajista ehtii kuitenkin saada riittävästi pelejä vyölle ennen Vancouveria, että pelituntuma löytyy.