Leijonat MM-kisoihin todellisella dream teamilla

Jääkiekkoväki odottaa kuola suunpielessä olympialaisten kiekkopeijaisia. Ja miksipä ei odottaisi, sillä tulossa on kaikkien aikojen kovin turnaus. Julkisuus turneen ympärillä tulee olemaan uskomattoman suurta.

Mutta kansainvälistä kiekkoa pelataan olympialaisten jälkeenkin. Saksan MM-turnaus tahkotaan toukokuussa, reilu viikko normaalia ajankohtaa myöhemmin.

Suomen kohdalta kaikki näyttää loistavalta MM-kisojen suhteen. Nimittäin tämän päivän (16.12.) tilanteen perusteella moni suomalainen huippupelaaja jää seuransa kanssa NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle ja vapautuu maajoukkueen käyttöön. NHL:stä MM-joukkueen runko joka tapauksessa taas rakennetaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että päävalmentaja Jukka Jalonen pääsee valitsemaan veskarit kolmikosta Niklas Bäckström (Minnesota), Antero Niittymäki (Tampa) ja Vesa Toskala (Toronto).
Ei lainkaan hullumpi kolmikko, vaikka kaikkia kolmea torjujaa tuskin edes tarvitaan.

Tässä muutamia muita esimerkkejä.
Pakistoon on tyrkyllä loistava Kimmo Timonen Philadelphiasta, työhevonen Joni Pitkänen Carolinasta ja maailman kovimman laukauksen omistava Sami Salo Vancouverista. Myös Ville Koistinen näyttäisi olevan saatavilla.

Hyökkäyksen johtotähdeksi näyttäisi vapautuvan Minnesotan Mikko Koivu, sekä hänen aisaparikseen saman jengin Antti Miettinen.
Anaheimin peli pätkii loukkaantumisten takia pahasti ja joukkueella on pitkä matka playoffsiin. Teemu Selännettä ei silti kannata Saksaan odottaa, veteraani ilmoitti jokseenkin tasan vuosi sitten MTV3:lle, että hän ei MM-turnauksessa enää pelaa. Saku Koivu olisi loistava liideri joukkueeseen, Ankkojen Petteri Nokelainen puolestaan mielenkiintoinen tuttavuus MM-tasolla.
Myös Dallasin veteraani Jere Lehtinen voi hyvinkin olla keväällä käytettävissä. Viimeistä kertaa?

Carolinan Tuomo Ruutu ja Jussi Jokinen ovat automaattisesti MM-pelaajia, samoin Islandersin Sean Bergenheim ja Maple Leafsin tehokas Niklas Hagman.

On selvää, että joukkueiden järjestys sarjataulukossa muuttuu ennen kevättä, myös pelaajakauppoja tulee. Loukkaantumiset sulkevat pelaajia pois MM-turnauksesta. Mutta näyttää siltä, että keväällä Suomi on vahvalla porukalla mukana Kölnissä. Teoriassa Suomi on saamassa MM-turnaukseen lähes yhtä nimekkään joukkueen kuin Vancouveriin!

Aihe(et): A-maajoukkue, MM-kisat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

18 vastausta kohteessa Leijonat MM-kisoihin todellisella dream teamilla

  1. Vesa Toskala?!!! :D sanoo:

    Vesa Toskalaa ei kyllä pitäs ottaa mihinkään kisoihin erittäin ailahteleva maalivahti

  2. Jeejee! sanoo:

    Ja sä luulet, että jotai Kimmo Timosta sun muita kiinnostaa tulla MM-Kisoihin Olympialaisten jälkeen? En olis läheskää noin varma.

  3. Satunnainen lukija sanoo:

    “Maailman kovimman laukauksen omistava Sami Salo”?

    Tämä “maailman kovin laukaus” on osunut putkien väliin yli kymmenen kertaa kaudessa vain kaksi kertaa Salon kaudesta 1992-93 lähtien (divaritaso laskettu mukaan). Tällä kaudella turkulais-Samin “maailman kovin laukaus” on heiluttanut verkkoja peräti kaksi kertaa 26 ottelussa.

    Tietenkään maalit eivät synny vain kovan laukauksen seurauksena, tarvitaan myös tarkkuutta ja ajoitusta laukoa oikeaan aikaan.

    Silti.

    “Teoriassa Suomi on saamassa MM-turnaukseen lähes yhtä nimekkään joukkueen kuin Vancouveriin!”?

    Ja käytännössä tämän vuoden MM-turnaus järjestetään joka neljännen vuoden tapaan olympiavuonna eikä se kiinnosta oikeasti ketään. Lajin oikeat supertähdet (joihin esimerkiksi Bergenheim, Koistinen ja Jussi Jokinen eivät kuulu) jättävät 100% varmuudella Saksan-höntsät väliin.

    Ihanan siniristi- ja puusilmäistä hehkutusta blogisti Kunnarilta.

    MTV3 – Jääkiekkojournalismin Seitsemän päivää.

  4. Dave sanoo:

    Ei Koistista

  5. HViljanen,Vihti sanoo:

    Aivan,juuripa noin. Johtopäätöshän on,ettei kannattais liikaa Vancouverilla hehkutella.Suomen materiaali VOI olla auttamattoman kaponen.Venäjä ja Kanada on omaa luokkaansa, Ruotsi,Tsekki,Usa,SUOMI ja Slovakia jäänee auttamattomasti jämille. Itte nään todennäkösempänä toisen MM-kullan,kun mitskun Vancouverista.Tosin pelikaavioki voi auttaa,kuten Globenissa -95.

  6. Koo sanoo:

    Et varmaan ole ottanut huomioon että moni saattaa jättää turnauksen myös väliin loukkaantumisen tai muun syyn takia. Ja eikös se maailman kovin lämäri ollut Zdeno Charan hallussa, eikä suinkaan Sami Salon.

  7. jurtze sanoo:

    Eikös kiekossa kansa vaadikkaan nuorennusta,,eli kaikki yli kolmekymppiset raakataan kylmästi pois,,kuten futiksessa on suureen ääneen kailotettu.

  8. dff sanoo:

    Ja siihen vielä euroopassa pelaavat pelaajat. Niko Kapanen, Lasse Kukkonen, Ossi Väänänen, Ville Peltonen, Sami Kapanen, Jarkko Immonen, Petri Kontiola, Antti Pihlström, Leo Komarov ja ketä vielä löytyy ? Keväällä voidaan juhlia vielä MM-kultaa

  9. Willie E. Coyote sanoo:

    Ei tapahdu. Olympiakisoihin osallistuneet ja runkosarjaan kautensa päättäneet pelaajat eivät uhraa kahta kuukautta kesälomastaan. Koistinen on vielä mustalla listalla ja osalla päättyy diili.

  10. jeppe sanoo:

    Aika väsynyttä juttua. Olisko mitään oikeeta jutun aihetta, tosin näytää koko maikkarilla menneen tämä urheilu-uutisointi tähän loputtomaan spekulointiin myös f1 osalta. “kuka tekee, ehkä, ja mitä tekee, ehkä, sanoi joku tietolähde jossain”? Mitä journalismia tää on, eihäin näillä jutuilla ole mitään arvoa tai faktapohjaa?

  11. jouuu sanoo:

    mahtaako salolla kovin lämäri olla… kova se on mut eikai sentää maailman kovin

  12. Kake sanoo:

    Maaliin Kiprusoff, Backström, ja Vehanen.

  13. Juha-Pekka Leino sanoo:

    Nyt jos koskaan olisi aika saada kunnon joukkue Saksan MM-kisoihin. Nyt on vaan enää kiinni siitä kiinnostaako tähtipelaajia tulla Saksaan. Useissa MM-kisoissa ollaan kaaduttu siihen että Koivuilla ja kumppaneilla ei ole ollut kiinnostusta tulla näihin joka keväisiin tempauksiin : / Johtuuko sitten siitä ettei olla menestytty tarpeeksi, vai ei vaan jakseta tulla henkisesti että fyysisesti raskaan NHL-kauden jälkeen…? Otettaisiin ensin Vancouverista Olympiakulta ja sitten Saksasta MM-kulta :)

  14. Kysyn vaan sanoo:

    Kunu, Kunu, Kunu. Salolla maailman kovin laukaus? Ettet vain vetelisi hieman Aurajokeen päin?
    Muistuuko mieleesi, kun Salo Ottawan aikoinaan kerran munasi ratkaisevan pudotuspelin. Taisit ehdottaa kollegoillesi, että “hei, ei kirjoiteta tosta Salon pelistä, eihän”.

  15. ... sanoo:

    miksi ihmeessä Jalonen ottaisin toskalan edes mukaan? mielummin antaisi paikan raskille, että pääsisi tunnelmia haistelemaan. taas todiste että te mtv3:n kirjoittajat olette aika turhia.

  16. jaa sanoo:

    Nyt puhuttiinkin mahdollisista vapaana olevista pelaajista mm-kisamiehistöön. Raskin boston taitaa viilettää aika korkealla sarjataulukossa ja sitäkautta pudotuspeleissä ja jalosen ulottumattomissa

  17. pablo83 sanoo:

    odotellaan rauhassa:)keväällä nähdään kuka tulee MM-Kisoihin ja kuka ei..

  18. pablo83 sanoo:

    Jos Saku tulee niin nuoremmat laiturit sille..niin saadaan virtaa Sakun peliin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>