Saatiinhan vihdoin väriä ja tapahtumia SM-liigaan synkimmän syksyn keskellä. Tuskin monikaan yllättyi, että actionia kiekkosarjaamme toi HIFK.
Kiekkofanit muistavat draaman kaaren: ensin HIFK mainosti kotimatsiaan Tapparaa vastaan Aamulehdessä (ilmestyy Tampereen alueella). Mainoksessa toivotettiin Tappara-pakki Tuukka Mäntylä tervetuleeksi Stadiin ja höpötettiin jotain respectistä, eli toisen pelaajan kunnioittamisesta.
Mainos oli lehdessä viisi päivää ennen matsia. Noiden viiden päivän aikana Tappara kyseli reklaamin asiallisuudesta SM-liigalta, ja liiga antoi helsinkiläisjoukkueelle huomautuksen.
Paine kattilassa nousi.
Vihdoin aikajana eteni itse otteluun ja torstai-iltaan. Vajaan viiden minuutin kohdalla HIFK-puolustaja, Ilari Melart nimeltään, hyökkäsi Tuukka Mäntylän kimppuun. Melart suti säälittävästi muutaman lyönnintapaisen huitaisun lähinnä Mäntylän kypärän ja olkapään seudulle. Nahinan lopuksi Melart oli perseellään jäässä Mäntylän alla. Suhteellisen surkea esitys Melartilta ja niiltä henkilöiltä, jotka Mestis-puolustajan tappeluun yllyttivät.
Tässä kohtaa on syytä mainita, että en usko hetkeäkään, että HIFK-luotsi Kari Jalonen käskytti Melartin tappeluun.
Muistetaan sekin fakta, että Mäntylä on kerjännyt verta nenästään syksyn likaisilla taklauksillaan ja moni pelaaja saattaa nyt lähettää Melartille joulukortin.
Toivottavasti HIFK jatkaa värikästä mainontaansa ja SM-liigan elävöittämistä erilasilla tempauksilla. Kuitenkin: kun joukkue lähtee seuraavan kerran tappeluhommiin, kannattaa asialle laittaa kaveri joka pystyy homman hoitamaan. Tulee koko hommalle vähän enemmän sitä respectiä.
Tappelua ruoditaan varmasti paljon mediassa ja SM-liigan kurinpitoelimessä. Toivotaan, että poliisi ja kansanedustajat pidetään tästä casesta poissa.

Pojat. Jos ei osaa laittaa pisteen ja pilkun jälkeen välilyöntiä, ei myöskään saa kanssalukijoilta respektiä. Opetellaanpas kirjoittamisen perussäännöt ennenkuin tullaan meuhkaamaan ihmisten ilmoille.
Jos ei osaa sääntöjen puitteissa (puhtailla taklauksilla) hakea kuittausta pelin sisäiselle koodistolle, lienee sitten pakotettu pudottamaan hanskansa ja syyllistymään lakikirjassakin tuomittuun päällekarkaukseen. Ja lopulta vielä pyllähtämään 20 senttimetriä ja 30 kilogrammaa pienemmän uhrin alle.
Joo, kyllähän Jere oli äijä kentällä aina kun vaan sinne kaukaloon kykeni…
Mäntylä olisi pitänyt laittaa pelikieltoon vähintään 10 otteluksi jo aika päiviä sitten, mutta kun SM-liiga ei voi tehdä yhtään mitään, niin pakko jotain on tehdä. Toteutus oli kyllä aika laimea, mutta ainakin pieni näpäytys tuli. Ja sitten Tuukka kehtaa vielä väittää, että peli vie mukanaan, niin sattuu “vahinkoja”.
Ja Mane… Oletko yhtään seurannut NHL:ää tällä kaudella kun kehtaat väittää, että noista taklauksista olisi tullut korkeintaan 2 min rangaistus?
1. Tuukan taklaus, joka osui Ilmari Pitkästä päähän, muistutti todella paljon Mike Richardsin taklausta, joka osui David Booth:n päähän.
Mitä Richards sai? Ei mitään, sillä taklaus oli puhdas nyky NHL sääntöjen mukaan.
Mitä muita seurauksia? Yleinen keskustelu jääkiekon vaarallisuudesta, minkä takia kaikki 30 GM:ää aloittivat lähes samantien keskustelun sääntömuutoksista.
2. Tuukan taklaus, joka osui Mikko Kurviseen oli aika paljon samanlainen kuin Tuomo Ruudun taklaus Darcy Tuckeria selkään.
Mitä Ruutu sai? 3 ottelua pelikieltoa
Sitten Tuukan taklaus Vili Sopasta selkään oli mielestäni vielä törkeämpi kuin Kurviseen osunut, mutta 2+10 taisi siitä tulla…
PS. Iso-Jii, Karalahti on sika ja on aina ollut sika. Äijä? Ja paskat… Tässä pari todistetta vielä ettei tule sanomisia:
http://www.youtube.com/watch?v=MrjbvqhZ_gY
http://www.youtube.com/watch?v=rUq6mmu-Bys
Ja Just De, Ilmari Pitkäseen osunut taklaus oli puhdas NHL säännöillä, mutta ei IIHF:n säännöillä, koska IIHF kieltää päähänkohdistuneet taklaukset. Morrisonin potku oli vain niin helvetin tyhmää ja rumaa, että siitä pitää rangaista. Kurvisen ja Sopasen tiltit selkään.
Se siitä puhtaudesta…
ihme ku tästä nyt revitää otsikoita et melart teki sitä ja tätä. ja että jalosen käskystä.. kyllähä oli taas näissä pelikielloissa mitä tästäki pikku torikokouksesta tuli pientä helsinkiläislisää havaittavissa. esim. otetaa nyt toi mäen saama 3 ottelun pelikielto – mäntylän taklaus kurvisee oli täysin samanlainen ja pelikiellosta ei kuulunu mitää. täysin naurettavaa toimintaa sm-liigan kurinpidolta jos sitä sillä nimellä voi kutsua. ei voi ku nauraa tapparan ”huippu” hankinnoille – mäntylä, saravo… kyllä, ja vielä törkeillä sopimuksilla.. en keksi mitää niin raukkamaista ku selästä taklaaminen, ja sit ku hanskat tiputetaa ni ruvetaa painii ja ootetaa et dumari tulee välii.
Tappelut eivät ole ennen olleetkaan itseisarvoja jääkiekossa, vaan lähinnä kuuluneet osana siihen. Mainostamalla tappelua etukäteen HIFK teki tappeluista itseisarvon. Jonkun mielestä ehkä hyvä, itse kuitenkin suosisin vanhaa tapaa, että jos turpaan vedettäisiin, niin se tehtäisiin ilman nyrkkeilyotteluihin kuuluvaa ennakkouhoa.
Ei millään hyvällä mutta taitaa kirjoittaja olla stadilainen ja pitää varsin räikeitä HIFK-laseja päässä.. Tervetuloa Manseen
Ai ei käskyttäny Jalonen vai?, HAH HAH HAH, ei voi muuta sanoa!Ja seppo on aivan oikeassa mäntylän ei olis pitäny saada mitää tost tilanteesta!
Suomalainen järjestelmä on karsinut jääkiekosta kaiken hyvän pois kuten nhl:ssä vielä on. Muistan Mäntylän leijonaajoilta jo hyvin ja ainut asia mitä päässäni tapahtui ku Mäntylä tuli jäälle oli se, että rupesin jännittämään milloin se sikailee itsensä jäähylle.
Tuo lehti otsikko menee kyllä yli, mutta tällaiset tapaukset hoidetaan rehdisti tappelemalla. En ymmärrä miksi aikoinaan valtiovalta puuttui jääkiekon tappeluihin, koska rehelliset tappelut kuuluvat peliin parhaimmillaan ja vähentäisivät tuota sikailua. Jos tappelut on kiellettyä sm-liigassa niin miksi nyrkkeilyä ei kielletä?? Kaukalon sisällä olevat asiat kuuluu peliin ja vasta silloin kun ne laajenevat ulkopuolelle niihin pitää puuttua.
Ja oli oikein et tuohon HIFK mainokseen puututtiin, vaikka SM-liiga söi omat sanansa. Kovat taklaukset ovat ok, mutta pelaajalla pitää itsellään olla vastuu siitä milloin taklaa. Esim Richardsin taklaus oli sääntökirjan mukaan ok, mutta tuossa tilanteessa pelaajan pitäs osata olla vetämättä hirveää pommia. NHL juuri sikailut loppuvat siihen kuin esiin astuu joku pelottavista tappelijoista. Vaikka NHL on Prongerin kaltaisia huippupuolustajia jotka telovat tarvittaessa jonkun, niin silti sikailut pysyy aika hyvin poissa.
Säälittävä lauma koko IFK, kovaa uhoomist ja mitä sai aikaan? oma pelaaja otti lukuu ku mikäkin luuseri, kute Kunnaril täs luki olis laittanu ees jonku joka ois sen homman hoitanu, avutonta, surkeaa.
Jatkuva jauhaminen Hifk:n tekemisistä kertoo sen kuinka epätoivoiseen tilanteeseen joukkue on ajautunut. Joukkue on yksi liigan tylsimmistä eikä herätä enää minkäänlaisia tunteita kuten ennen vanhaan. Raukkamaisia tekoja kaudesta toiseen ja pelitkään ei enää viihdytä. Melartin rimpuilu oli jo hännänhuippu. Hifk on vuodesta 1998 elänyt jossain mielukuvitusmaailmassa jossa mukamas “sattuu ja tapahtuu”. Ei ole sattunut eikä tapahtunut viime mestaruuden jälkeen kuin oman joukkueen selkärangan katkeamisia keväästä toiseen.