Vuosittainen arkisto: 2011

Miljoona jää jakamatta

Tarjolla olisi huikea miljoonan Sveitsin frangin palkinto, jos joku hyppääjää voittaisi kaikki mäkiviikon osakilpailut, mutta minä en jaksa uskoa, että kukaan noita kaikkia neljää voittaisi putkeen. Luulen, että se rahasumma pysyy turvassa vielä loppiaisen jälkeenkin eikä sitä tarvitse jakaa pois.   Jos yleisesti ottaen katsotaan pelkästään maailmancupin kilpailuja, niin onhan vuosien aikana useammalla kaverilla ollut pidempiäkin kuin neljän kisan voittoputkia, muttei niitä hirveän monta ole. Ei ole ihan helppoa voittaa neljä kisaa putkeen, varsinkin kun mäkiviikolla on vielä korkeammat panokset, jolloin paineet nousevat kovemmiksi kuin normaaleissa maailmancupin kisoissa. Nykymäkihypyssä ei edes välttämättä voiteta sillä, vaikka tekisi kaikissa neljässä kisassa urheilijana … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin mäkiviikko | 6 kommenttia

Naisten mäkihyppy

Naisten mäkihypyn maailmancup käynnistyy tulevana viikonloppuna Lillehammerin normaalimäessä. Naisten mäkihypyssä ei sinänsä ole mitään vikaa. Se on urheilulaji ja -muoto siinä missä muutkin. Aikanaan kun naisten jääkiekko ja seiväshyppy nousivat isompaan rooliin, niin oli tuntuvinaan, ettei se olisi naisten juttu, mutta samalla lailla sitä pystyvät tekemään naiset kuin miehetkin. Vaikka naisten seiväshyppyä aluksi karsastettiin, niin nykyään kovin moni katselee mielellään esimerkiksi Jelena Isinbajevaa, joten miksei katselisi tulevaisuudessa myös naismäkihyppyä. Muutama maailman kärkinainen hyppää totta kai jo ihan hyvin, mutta muuten tässä alkuvaiheessa taso on vielä aika vaatimaton. Erot kärkeen ovat isot. Kun on puhuttu esimerkiksi miesten ja naisten sekakisasta, niin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Janne Happonen, Naisten mäkihyppy | 5 kommenttia

Uuden mäkikauden alla

Uuden mäkikauden alkaessa seuraavat asiat ovat mielestäni erityisen mielenkiintoisia.   1. Lämpimän sään takia missään mäessä ei ole pystytty hyppäämään lumihyppyjä ennen Rukan avausviikonloppua, joten niitä ei ole alla millään maajoukkueella. Suomen joukkue oli viime viikolla Saksan Klingenthalissa, jossa hypättiin jäädytetyltä, eli niin sanotulta talviladulta, mutta tultiin alas muoville. Sillä nyt oli edes vähän jotain tekemistä talvihyppäämisen kanssa. Tätä samaa ovat toki muutkin maajoukkueet harrastaneet, mutta ei se oikeaa lumihyppäämistä kuitenkaan korvaa. 2. Ovatko podiumilla heti samat herrat, jotka sinne viime kauden lopussa jäivät vai tuleeko joku uusi? Monena vuonna on kauden alussa tullut vakioherrojen seuraan joku muu palkintopallille vierailemaan. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ammann, Janne Happonen | 3 kommenttia

Liitovarjon rakentamista

Minä työskentelen nykyään mäkimaajoukkueen pukujen kanssa. Urheiluvälinevalmistaja One Way lähti mäkihyppytouhuun mukaan ja minä teen One Wayn puvut. Teen puvut kaikille Suomen maajoukkueessa, mutta ei kenenkään ole pakko sillä hypätä, vaan jokainen tekee henkilökohtaisen valintansa siitä, mikä se pukumerkki tulee olemaan. Mikäli merkki on One Way, niin sitten minä teen sen. Kangasrulla tulee minulle kotiin ja minä teen siitä eteenpäin puvun siihen pisteeseen, että sillä hypätään mahdollisimman pitkälle. Teen siis koko puvun alusta loppuun. Yhden puvun tekeminen vie päivän. Puvun tekemiseksi pitää olla ihan täydelliset mitat siitä miehestä, jolle se tehdään. Nykyisessä pukusäännössä ei ole mitään tiettyä mittauspistettä, josta sen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin hyppypuvut | 4 kommenttia

Pikkumäki pääkilpailuna

Viime viikolla olin Lillehammerissa maajoukkueen viimeistelyleirillä. Leiri oli ihan positiivinen, mutta onhan tässä ollut positiivisia hetkiä talvella aikaisemminkin, mutta kisoissa en ole kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi. Lähdetään nyt MM-kisoihin ihan varovasti katselemaan, miltä se alkaa paikanpäällä tuntua. En osaa sanoa mitään sen kummempaa odotuksistani. Vuosien ja vuosikymmenten aikana saavuttamani status, josta olen tietysti ylpeä ja kiitollinen, luo omat odotukset. Ainoa syy minkä takia tätä hommaa teen, on se, että haluan menestyä ja olla kärjessä. Arvokisoissa ainoastaan kärkisijat kiinnostavat, tietysti realiteetit tiedostaen. Tänä talvena on ollut aika vaikeaa. Jos olen arvokisoissa sijoilla 10-35, niin sillä ei ole minulle mitään merkitystä. Kärkipaikka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MM-kisat | 27 kommenttia

Treenitauko

Zakopanen kisojen jälkeen alkaneella treenitauolla lähdin ihan perusasioista liikkeelle. Aikaisemmalla treenitauolla koitin vain paniikissa hakea hyppyä ja tiesin, milloin on seuraava lähtö kisoihin ja laskin päiviä: apua enää näin ja näin monta päivää jäljellä. Nyt ensimmäisellä viikolla en hypännyt lainkaan varsinaisesta mäestä, vaan hyppäsin rullamäkeä, joka on monesti juniorien treenimuoto. Lasketaan laudalla rullamäestä, josta ponnistellaan. Tällä viikolla aloin vasta hypätä mäestä, ja sekin normaalimäestä. Siinä treenaaminen on minulle aika harvinaista, sillä hyvillä kausilla en ole Rovaniemen ensilumen leirin jälkeen hypännyt normaalimäestä harjoituksissa hypyn hyppyä, vaan olen hypännyt vain suurmäestä. Nyt pitää käydä hakemassa vauhtia sieltä. MM-kisoja varten tässä treenataan. Sitä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Harri Olli, maailmancup, siteet | 12 kommenttia

Pakka menee uusiksi

Mäkiviikosta ei jäänyt käteen mitään enkä saanut mitään positiivista aikaiseksi. Kyllä se aika kärsimysten viikko oli kaiken kaikkiaan. Mäkiviikon keskeyttäminenkin kävi mielessä. Huonon alun jälkeen mietittiin, mikä on järkevää ja mikä ei, mutta kun sinne kerran lähdettiin, niin kestettiin sitten loppuun asti kuin mies. Päällimmäisenä jäi mieleen harmittava Larinnon Villen loukkaantuminen. Nuorta miestä paiskottiin aika kovalla kädellä. Ensin Oberissa pieni lipsahdus kisahypyssä ja sitten Garmischissa huikea onnistuminen, jonka päätteeksi paikat menivät remonttiin. Jos jotain positiivista asiasta löytää, niin Ville on vielä nuori ja kovapäinen kaveri. Kun hän tästä aikanaan toipuu, niin ei se jää mieleen kummittelemaan. Villellä on varmasti menestyksen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin maailmancup, mäkiviikko, siteet | 13 kommenttia