Aihearkisto: Politiikan peleissä

Vaalien loppukiri koettelee median riippumattomuutta

Kaksitoista vuotta sitten MTV3 Uutiset kiersi presidentinvaalien toisen kierroksen aikana maata kahden ehdokkaan, Tarja Halosen ja Esko Ahon kintereillä. Presidenttiuutiset -nimisestä päivittäisestä ohjelmasta tuli tiukkaa palautetta. Toisten mielestä olimme puhtaan kepulainen Aho-TV, toisten mielestä ohjelma oli yhtä halosenpunainen kuin MTV3:n tuolloinen pöllölogokin. Tavoitteenamme oli kuitenkin tasapuolisuus. Nyt sosiaalisessa mediassa näyttää siltä, että jotkut journalistit ovat heittäneet riippumattoman uutisoinnin ihanteen romukoppaan. Samat paineet olivat toimitusten sisällä jo 1994. Silloin valittiin ensimmäistä kertaa presidenttiä miehen ja naisen välillä. Toimittajat jakautuivat kiivaissa kahvipöytäkeskusteluissa kahteen leiriin myös seuraavalla kerralla, kun loppukirivaiheessa kohtasivat porvari ja sosialisti. Keskustelut jäivät pitkälti toimitusten sisälle, sillä vuonna 2000 maailmasta vielä puuttui sosiaalinen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 10 kommenttia

Kakkonen, Merisalo, Sukari ja Kanervan omatunto

Helsingin käräjäoikeudessa oli maanantaina vaivautuneita miehiä. Liikemies Toivo Sukari kertoi valvoneensa stressin takia monta yötä, Kyösti Kakkonen piti korruptio-oikeudenkäyntiä hölynpölynä. Kauppakeisarit kiistivät syyllistyneensä rikoksiin — kuten Nova Groupin Arto Merisalokin. Kansanedustaja Ilkka Kanerva puolusti itseään värikkäin äänenpainoin. “Ei ole pienintäkään murua — eikä vähäisintäkään säröä — siinä oman itseni ajatusmaailmassa ja ikään kuin sydämen tilassa, joka mulla tästä asiasta on. Mun omatuntoni on niin sataprosenttisen puhdas tämän asian ympärillä kuin olla voi”, Kanerva julisti. En lähde arvioimaan huippupoliitikon sieluntilaa, mutta kriittinen journalisti ei voi olla tekemättä pientä historiallista katsausta menneisiin valheisiin tämän asian ympärillä. Ensimmäisen kerran Kanerva puhui muunneltua totuutta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 7 kommenttia

Pelko kytee AKT:ssa, Räty hiihtelee omissa maailmoissaan

Jäätävästä ilmapiiristä Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:ssa on kirjoitettu viime vuosina yllättävän vähän. Ennen kuin toimittajamme Elisa Tikkanen paljasti työsuojeluviranomaisten selvittelevän liiton puheenjohtajan Timo Rädyn toimia, mieleen muistuu lähinnä Matti Simulan perusteellinen juttu Suomen Kuvalehdestä. Kävikö niin, että toimittajille järjestetyillä AKT:n takavuosien Lapin hiihtoreissuilla viinalla marinoiduille journalisteille syötettiin “Timon teesit” onnistuneesti? Räty ja viestintäpäällikkö Hilkka Ahde tietenkin pyrkivät suhdetoiminnallaan saamaan yhteiskunnan vahtikoirista liiton kädestä syöviä lampaita. Liiton imago on nyt kehnommalla tolalla. Työkseen maineenhallintaa tehneen viestintäpäällikkö Hilkka Ahteen työsuojelukantelu nosti AKT:n pahoinvoinnin parrasvaloihin. Ahteen mukaan Räty ja hän eivät vuosiin ole puhuneet. Toimistolla moni muukin pelkää johtajaa. Kun liittoon soittaa, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 6 kommenttia

Pääkirjoittajat opposition roolissa

Sanomalehtien pääkirjoitukset ovat viime päivinä olleet liikuttavan yksimielisiä. Suomi ei saisi vaatia Kreikalta vakuuksia, koska toimenpide lehtien mukaan keikuttaa myrskyn keskellä seilaavaa yhteistä eurovenettä. Oli oikea poliittinen ratkaisu mikä hyvänsä, ideaalitilanteessa median kautta voitaisiin käydä vilkasta kansalaiskeskustelua vakuuksien järkevyydestä — puolesta ja vastaan. Pääkirjoituksissa argumentit ottaisivat mittaa toisistaan. Nyt mediaeliitti on ryhmittynyt jyrkkään oppositioasetelmaan hallitusta vastaan. Miksi näin on tapahtunut? Asioidenhan pitäisi mennä niin, että hallitus muodostaa kannan, jota oppositio arvostelee. Tätä kokonaisuutta arvioisi ja siitä raportoisi media. Nyt hallitus on muodostanut tiukan vakuuksia vaativan kantansa oppositiopuolueen eli perussuomalaisten kannatuksen nousun pelossa. Toinen oppositiopuolue keskusta taas on gallupkannatukseltaan niin murheellisessa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 3 kommenttia

Jytkyn jälkeen

Timo Soinin vaalivoitostaan käyttämä jytky-sana on tuttu muinaisesta uudenvuoden ilotulitteesta tykinjytkystä, viralliselta nimeltään tykinlaukauksesta. Viranomaiset kielsivät tykinjytkyn 90-luvun puolivälissä liian vaarallisena. Jytkyn räjähtäminen käsissä saattoi vammauttaa. Tykinlaukauksilla rikottiin myös runsaasti muovisia postilaatikoita. Viime yönä Soinin jytky räjäytti säpäleiksi monen muun unelmat. – — – Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen sai haluamansa paalupaikan suurimpana puolueena tavalla, jota hän tuskin pahimmissa painajaisissaankaan uskalsi pari vuotta sitten aavistaa. Ykköspaikka tuli, vaikka parikymmentätuhatta kokoomusääntä katosi. Hallitustunnustelijan niskaan hengittävät Etelä-Euroopan maiden tukemista ja eläkeiän nostamista vastaan haraavat sekä varakkaamman väen veronkorotuksiin valmiit perussuomalaiset ja demarit. – — – Kun Lasse Lehtinen demareiden vaalivalvojaisissa vertasi vaalitulosta SMP:n vuoden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 5 kommenttia

KMS-rikostutkinta lautakasan varjossa

Kun valtakunta keskittyy selvittämään pääministerin ja Yleisradion välistä arvovaltakamppailua, muut vaalirahoituskysymykset jäävät hetkeksi titaanien taistelun varjoon. Tänään Helsingin rikospoliisi kuitenkin hätkähdytti poliitiikkaa seuraavia kertomalla epäilevänsä Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistystä talousrikoksista. Tieto on raskas lisäkuorma Keskustan puoluetoimistolle, perustettiinhan bulvaaniyhdistys Apollonkadulla puoluesihteerin työhuoneessa. Yhdistys on koko vaalirahasotkun alku ja juuri. Puoluesihteeri Jarmo Korhosella näyttää kuitenkin olevan puolueväeltä saatu loputtomiin venyvä mandaatti, jota puoluerahoituksen ytimeen ulottuva rikostutkintakaan ei tunnu horjuttavan. Poliisitutkinta heittää ylimääräisen varjon myös valtioneuvoston linnan ylle, sillä KMS syyti vaalirahaa kymmenkunnalle hallituksemme ministerille. KMS-yhdistyksestä on uutisoitu viime vuoden keväästä asti, mutta tällekin päivälle riitti uusia tietoja. 45 minuuttia selvitti yhdistyksen yhden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 2 kommenttia

Poliitikko – näin tunnistat huijarit

“Suomen suurin ongelma ei ole aineellinen vaan henkinen… Tarvitaan uutta ajattelua. Tarvitaan muutos, joka uudistaa ilmapiirin. Tarvitaan rakenteiden ravistelua.” Nämä sanat puheenjohtaja Jyrki Katainen kirjoitti viime eduskuntavaaleissa jaettuun Suomen Toivo -esitteeseen, jonka kantta koristivat joutsenet, perhoset ja kukkaset. Kun erilaiset yleishyödyllisiksi naamioidut kukkarahastot nyt yksi kerrallaan jäävät kiinni sisäpiiriläistensä vaalirahoittamisesta, Kataisen sanat saavat uuden merkityksen. Tunkkaista ilmapiiriä uudistava muutos näyttää päivä päivältä väistämättömämmältä. Samaan aikaan pääministeri antaa Yhdysvalloissa kommentteja, jotka tuntuvat olevan valovuosien päässä Suomessa kiihtyvästä kansalaiskeskustelusta. “Asemaani julkisella keskustelulla ei ole vaikutusta”, Vanhanen viestittää. Tänään ilma on ollut sakeana vaatimuksista, kun uusia eduskuntavaaleja on huudettu puhdistamaan tilannetta. Saman ehdotuksen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 2 kommenttia

Seminaariliput, paljaan rahankeräyksen kulissit

“Kyse on vastikkeellisten seminaarilippujen hankinnasta.” Näin pääministeri Matti Vanhanen puolustaa Maaseudun Kukkasrahasto Säätiön ja Nuorisosäätiön jakamia vaalirahoja. Selityksessä on jotain perin tuttua. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa hääri suuri joukko hyväntekeväisyys- ja rahankeräyspetoksia tehtailevia liikemiehiä. He haalivat kansalaisilta rahoja esimerkiksi sotaveteraanien tai vähävaraisten vanhusten nimissä. He myivät kalliita kirjeensulkijamerkkejä rintamaveteraanien hyväksi, enkelitauluja kuolemansairaille lapsille tai sisällöltään tyhjänpäiväistä lehteä. Tavaran arvo oli mitätön ja hinta korkea. Hyvään tarkoitukseen annettiin murunen, loput omiin taskuihin. Oikeudessa rahankerääjät puolustautuivat samantyylisillä perusteilla kuin pääministeri nyt mediassa. Eihän tässä sentään rahaa kerätä, vaan myydään kirjeensulkijamerkkejä. Tämähän on vastikkeellista, tässähän ostaja saa rahoilleen vastinetta. Eihän tällaiseen toimintaan nyt rahankeräyslakia … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 1 kommentti

Syntymäpäiväsuunnittelua ja vieraslistojen laadintaa

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) ja liikemies Arto Merisalo onnistuivat sekoittamaan viime viikon lopulla monen toimittajan pään. Niin omituista oli uutisointi Kanervan 60-vuotispäiviä edeltävistä tapaamisista. Useissa viestimissä kaksikko korosti, ettei kyse ollut syntymäpäivien suunnittelusta vaan vieraslistojen laatimisesta. Selitys on kaikista kuulemistani selityksistä huvittavimmasta päästä. Kaiken lisäksi se ei ole pääasia itse asian — kansanedustajan uskottavuuden — arvioimisen kannalta. Kun 45 minuuttia -ohjelma viime marraskuussa paljasti Novan maksaneen ulkoministerin juhlia ja valinneen vieraita, Kanerva totesi näin. “En tiedä, oliko tämä porukka mukana niissä järjestelyissä vai ei.” Merisalon ja Kanervan yhteinen ilta todistaa, että Kanerva tiesi Nova-ryhmän roolin juhliensa järjestelijänä. Tästä on kysymys.

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | Jätä kommentti

Kanervalle Nova-viskit, Pahvi-Sauli veroparatiisirahalla

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) menetti poliittisen uskottavuutensa jo tekstiviestittelyillään, mutta nyt jäljellä ei ole enää rippeitäkään. Kanerva on toistuvasti esittänyt tietämättömyyttään siitä, millä tavalla Nova-yhtiöt rahoittivat ja järjestivät hänen ulkoministerikautensa aikaisia 60-vuotisjuhlia. Viime marraskuussa kysymys oli niin arka, että turkulaispäättäjä pakeni eduskunnassa kysymyksiä esittänyttä 45 minuuttia -ohjelman toimittajaa. Kerroimme eilen MTV3:n uutisissa, miten Kanerva istui syntymäpäiviensä suunnitteluiltaa liikemies Arto Merisalon kanssa vain kuukautta ennen 60-vuotisjuhlia. Tournedos-pihvien, juustojen ja vaniljajäätelön lisäksi Nova-rahoilla nautittiin kaksin käsin Laphroaig-, Jameson- ja Bushmills-viskejä. Jo seuraavana päivänä Merisalo suunnitteli syntymäpäiviä Turussa yhdessä Kanervan avustajien kanssa. Taloussotkuihin ja maksamattomiin veroihin luhistuneen Nova Kiinteistökehitys Oy:n velkojat katselevat nyt … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 7 kommenttia