Toimittaja Elisa Tikkanen on selvittänyt kuljetusalan harmaaseen talouteen liittyviä vinkkejä syksystä asti.
Vuodenvaihteessa selvisi, että venäläisille kuljettajille nälkäpalkkaa maksavien, puutteellisia palkkakuitteja käyttävien yhtiöiden joukossa on myös ainakin yksi valtionyhtiö, VR-konserniin kuuluva Transpoint International Suomi.
Alkoi hellittämätön tutkimustyö, joka huipentuu tämän illan 45 minuuttia -ohjelmassa.
Ulkomaisesta halpatyövoimasta on tullut Suomessa maan tapa. Kuljetusyhtiöt pyörivät venäläisillä tai bulgarialaisilla kuljettajilla. Rakennustyömaille vuokrataan virolaisia tai georgialaisia olemattomilla hinnoilla. Etnisten ravintoloiden tarjouspitsoja paistettaessa ei verokorttia ole nähty. Vihannesalan yrittäjä teetti thaimaalaisilla työntekijöillään 65-tuntisia viikkoja muutaman kymmenen euron viikkopalkalla. Thaityöläisten pankkikortit työnantaja piti itsellään.
Kun ulkomaalainen tyytyy vähään, ei hänelle täyttä palkkaa tarvitse maksaakaan. Tällainen ajattelutapa on niin tavallinen, että se on kelvannut pitkään jopa valtionyhtiölle.
Suomi on tottunut jokapäiväiseen halpatyövoimaansa. Kun ahneus on arvoista ylin, ei ihme, että täällä kukoistavat niin pyramidihuijaukset kuin valelaskutuksetkin.
Mitä reilusta pelistä, kunhan minulle itselleni jää viivan alle mahdollisimman paljon.





Halpatyövoimaa käyttää mm STX valtion tuella laiva lohkoja hotsaa venäläiset ja alihankkiat tuo monen ammatti alan työvoimaa telaka vaatimuksesta ja avustuksella ja palkat maksetaan ulkomaille mutta kukaan ei saa päivä rahaa suomen mukaan ns miehistö vuorkaus on hoidettu niin että esim virossa oleva firma hoitaa koko jutun ja samaa tapaan tulee puolasta sähkö, putki ja metallimiehiä ja malli tähän kaikkeen on haettu norjasta siella Aker yards sitä tekee
Kyllä tämä vähän ällistyttää. Tämän Transpointin palkanmaksun muutoksen jälkeen em. kuljetukset Venäjälle siirtyvät jonkin venäläisen kuljetusliikkeen hoidettavaksi, myös Suomessa tapahtuvalla osuudella ja koko ajalta palkka maksetaan venäläiselle kuljettajalle Venäjän palkkatason mukaan. Tämä taisi olla tavoite, vai? Mielestäni tapa maksaa palkka Venäjän osuudelta heidän palkkatason mukaan oli reilu venäläisille kuskeille. Miksi kaikki työ pitää ulkoistaa pois suomalaisilta?
Mielestäni ulkomaisille kuljettajille pitää maksaa suomalaisen Tesin mukainen palkka vain ja ainoastaan, jos he maksavat veronsa Suomeen ja myös liiton jäsenmaksun. Nythän Suomalaiset jäsenet ovat neuvotelleet hyvät sopimukset ja heiltä on peritty jsm ja ne tulevat nyt näiden ulkolaisten hyväksi. Jos kuljettajat ovat tyytyväisiä mitä saavat, niin miksi pitää mennä maksamaan vielä lisää, en ymmärrä.
Ilkka lehdessä Härmän liikenne erikseen kehui että heillä noudatetaan TES:n mukaisia palkkauksia. Tuli vaan mieleen, että taitaa olla sitten poikkeus!
Myös lentoliikenteessä on vuosia käytetty hyväksi “monopoliasemaa” ja vääristetty kilpailua valtionyhtiö finavian ja airpron toimesta. Alalla on yleis-sitova ilmailualan unionin TES, mutta airpro on jo vuosia käyttänyt “omaa työehtosopimusta” joka on työntekijöille monta sataa euroa huonompi kuukaudessa,palkka on vaan yksi räikeä ero työehtosopimusten välillä. Tämän takia myös kilpailu alalla vääristyy koska muut Tessiä noudattavat firmat eivät voi kilpailla edullisesti palveluja tarjoavan Airpron kanssa. finavia palveluntarjoana antaa tytäryhtiölleen airprolle paremmat edellytykset lentokentällä työskentelyyn kuin muille firmoille.
Teline-Ramin suomalaiset työntekijät Nesteen jalostamolla ja Borealiksen kunnossapidosta on irtisanottu , työt tekevät virolaiset ! Aikaisemmin ylitöitä oli vain virolaisille ,niitä sitten teetettiin ilman lupia huomattavasti yli sallitun määrän !(satoja tunteja,per ukko)Kukahan täällä Suomessa maksaa verot ?Lisäksi Virosta kannetaan verottomat tupakat ja viinat ,mitkä myydään voitolla eteenpäin !
Se on sitä nykypäivää suomessa (työvoimapulaa). Etsitään ulkomaalaisia työntekijöitä ja maksetaan jotain. Rakennus ja kuljetusala ovat vain pieni osa tästä ongelmasta. Eihän se herroja kiinnosta muulloin, kun siitä julkisesti jossain ohjelmassa puhutaan. Olishan ne asiat jo ajat sitten muuten korjattu.
Kaikki kieryys ja vääryys kunniaan!
Jos tämä kehitys jatkuu, ei rakennusalalla Helsingissä ole muutaman vuoden jälkeen suomalaisia kuin itsenäisinä yrittäjinä ja vuosikorjausten tekijöinä. Lähinnä virolaiset ja venäläiset ovat vallanneet työarkkinat, mikä heijastuu myös palkkatasoon niin ettei käytännön palkkataso ole noussut 90-luvun alusta juuri ollenkaan. Silloin puhuttiin työn sertifioinnista ja laadun nostamisesta mm. ammattitutkintojen avulla. Nyt kaikki nämä on unohdettu ja kaikki työt ketjutetaan ja jaetaan alaurakkoina niin ettei työn tekijästä ole joskus mitään tietoa. Työ on saatettu suorittaa illalla aliurakoitsijan toimesta niin ettei pääurakoitsijan edustajalla ole mitään tietoa suorittajan henkilöllisyydestä. En ostaisi uusista taloista asuntoa ilman perusteellista tarkastusta.
Sen verran vielä kommentoin, että Kataisen ja hallituksen täytyy tietää että harmaa ja musta talous on valtaamassa Suomen. Jos he eivät tätä tiedä, he eivät ole tehtäviensä tasalla. En tiedä kumpi vaihtoehto on pahempi.
Pitäisikö enneminkin miettiä MIKSI ei palkata suomalaisia? Esimerkiksi työnantaja-maksut ovat ällistyttävän korkeat, lisäksi minkäänlaista joustonvaraa ei ole alati muuttuvassa työympäristössä. Ken uskaltaa ketään palkata, tarjoat työtä ja palkaksi saat narinaa, poissaoloja, lusmuilua ja parhaassa tapauksessa ammattiyhdistyksen niskaasi. On kristallinkirkasta ja ilmeistä että tietenkin palkataan sieltä mistä saadaan ammattitaitoista ja ennenkaikkea motivoitunutta väkeä töihin.
Halpatyovoimaa Lapissa, Kolarissa on rakenteilla Jäähalli ja kunta on saanut tukea rakennushankkeeseen jotta kuntalaisia työllistettäisiin.
Mutta toisin kävi ei yhtään paikallista ole palkattu töihin kyseselle työmaalle vaan urakoitsija n tuonut virolaiset tekemään senkin työn halvalla.
Sama tilanne on Kolarin kunnassa sijaitsevan sieppijärven kirkon työmaalla, urakoitsija on sinnekkin tuonut virolaiset tekemään työn ja luultavasti sama ulkopaikkakuntalainen urakoitsija.
On tämä aika väärin kun kuitenkin Kolarin kunnassa ja ympäristökunnissa on työttömiä liikaakin.
Eikö tosiaankaan asialle tehdä mitään?
Pitää ihmisten alkaa soveltaan korpilakia?
No niistä virolaisten ammattitaidos nyt en menis niin takuuseen.
On monia kohteita, varsinkin putkisaneerauskohteita joissa on tullut ilmi kaikenlaista ongelmaa ja yksikin kohde jossa kävin tekemässä vahinko kartoitusta niin nyt niitä virolaisten ammattilaisten jälkiä on korjattu 1,5 vuotta. Halpaahan tämä tällainen on kun tehdään työ kahteen kertaan vai mitä? Kohteita on todella paljon eli valvonta on retuperälä ja sitten sallitaan urakoiden katjuttaminen. Eli se joka saa urakan niin tarvii olla selvät pelisäännöt ettei sitä urakkaa myydä jollekkin Halpa oy:lle jolla on Yritys tänään mutta kun keikka on tehty niin firman nimikin on vaihtunut siihen mennessä jo moneen kertaan.
Silkkaa huijausta nämä urakoiden ketjuttamiset.
Ja sellainenkin asia on tullut eteen että jos yrittäjällä on tarpeeksi rahaa
voidella työmaan vastaava mestari niin urakointi on taattu.
Euroja kirjekuoreen ja se vastaavan mestarin käteen niin silleen se menee vaan tänäpäivänä!
Yrittäjä, kaikilla tahoilla näyttää olevan pahaa-oloa, pahastatahdosta ei kai ole kysymys kummankaan puolelta?
Yrittäjälle viestiksi sen verran että duunari tuskin pystyy niihin sivukuluihin vaikuttamaan. Verotus ja muut kulut ovat suomalaisen duunarin vaikutusvallan ulkopuolella, ja jostain ne verot on kerättävä ja yhteis- kuntaa pyöritettävä. Harmaan ja mustan työvoiman pyörityksellä ei synny verotuloja, enkä usko työn laadunkaan niillä konsteilla nousevan.
Toinen seikka kun suomalaista työvoimaa syytetään ahneudesta. Jos minä menen vuokrattuna töihin ja laskutus on esim. 30 €/t, niin syytetään ahneudesta duunaria. Kuitenkin valtio on siinä suurin voittaja kun duunari saa 12 euroa käteen ja työnantaja alle 5 euroa ja loput onkin sitten veroja ja muita sivukuluja.
miten verovirkamiehet seuraavat pienyrittäjiä, torikauppiaita, hammasteknikoita jotka kuitittomina laittavat asiakkaansa pois. Onnistunut todellinen harmaantalouden pesäke on juuri näissä viimeksimainituissa 3000-5000eur päivä. tulot kohtuuttomat ja hinnat kuriin ja veronmaksatus takaperoisina, loppuu näin pienimuotoinen veronkierto.viidet hampaat ,joiden raaka-ainekulut on 10eur-20eur. kuitenkin 1100 kun päivässä tekee eli myy on aika kohtuuton veronkierto kyseessä.