Suomi-Soffaa ja Lapin karuja bordelleja

45 minuuttia -ohjelman kevät lähtee liikkeelle tänään. Ihmettelemme muun muassa sitä, mikseivät viranomaiset puutu Lapissa avoimeen ja räikeään, järjestäytyneeltä vaikuttavaan prostituutiobisnekseen.

Toimittaja Raija Kantomaa tutki tapausta ensimmäisen kerran 45 minuuttia -ohjelmalle jo vuonna 2002. Hän matkusti kuvaajan kanssa Kapernaumin piikkilangoilla ympäröimälle leirintäalueelle, jonne murmanskilaisia naisia rahdattiin linja-autolasteittain. Hämäräbisnestä tutkinutta toimittajaa ja hänen kuvaajaansa heitettiin Kapernaumissa lapiolla, joka osui metalliseen verkkoaitaan.

Kapernaumi on historiaa, mutta naisralli Lapissa jatkuu. 45 minuuttia vietti loppiaisentienoon Keminmaassa taltioiden todisteita toiminnasta. Muu kylä on hiljainen, mutta kauppakeskuksen ympärillä käy kuhina. Raportti tästä illan lähetyksessämme.

- -- -

Huonekalualan muut toimijat ovat vuosia ihmetelleet, miten Suomi-Soffalla on varaa niin rajuun mainontaan. Ei sillä todellisuudessa ole ollutkaan.

Toivaisen perheen Suomi-Soffa on täyttänyt maamme mediat jatkuvilla jättimainoksillaan, mutta käräjäoikeudesta saatavan joulukuisen velkalistan mukaan aika moni lasku on jäänyt maksamatta. Pystyssä ollaan myös kaluste- ja materiaalitoimittajille.

Toivo Sukarin Masku-yhtiö haki Suomi-Soffaa jo konkurssiin, mutta kuilun partaalla killuva Suomi-Soffa sai lisäaikaa vaikeuksiensa selvittämiseen hakeutumalla saneeraukseen joulun alla.

Toimittaja Salla Vuorikoski lähti selvittämään Suomi-Soffan taustoja. Perheyrityksen historian varrelta löytyi muun muassa joukko konkurssi- ja talousrikostaustaisia nimiä. Värikäs historia tai tappelu Kuluttajaviraston kanssa ei ole estänyt valtiota lapioimasta miljoonatukia Suomi-Soffalle.

45 minuuttia kertoo illalla lisää.

Tietoja Jussi Eronen

Jussi Eronen on MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman vastaava tuottaja ja toimituksen päällikkö. Hän työskentelee myös kanavan uutis- ja ajankohtaistoimituksen johtoryhmässä vastuullaan tutkiva journalismi. Blogissaan hän panee viikon uutisaiheet pakettiin ja kertoo ajankohtaisohjelman tekemisen ihanuudesta, kurjuudesta ja kulissien takaisesta kuhinasta. 45 minuuttia -ohjelman tekijät myös seuraavat omien juttujensa maailmalle jättämiä jälkiä.
Aihe(et): 45 minuutin tekemisestä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

11 vastausta kohteessa Suomi-Soffaa ja Lapin karuja bordelleja

  1. per aukee sanoo:

    Voi hyvät hyssykät kun on suomifemakoilla kova hätä jos lapinmies saa hiukan kotiapua.
    “jopa vanhoja ja likaisia miehiä” ollut pyytämässä naista kotiinsa kertoo yksi
    moraalinvartija!
    Menisi itse vähän jelppimään.
    Lapissa on aivan liikaa poikamiehiä ilman kotihengetärtä ja jos joku korvausta vastaan sellaisen haluaa vuokrata niin mikä siinä?
    Onhan naisillekin näitä vuokraa mies- palveluita eikä kukaan perään kysele mitäse mies oikein tekee.
    http://aviomiespalvelu.fi/miehet.html
    http://www.vuokraaaviomies.fi/index.php?page=1
    hakutuloksia tulee sivukaupalla, tehkääs vähän juttua ja palkatkaa piilokamerat mukaan.

  2. Matti Mäkinen sanoo:

    Liki kolmesataa työllistävää firmaa lyötiin kuin vierasta sikaa!

    Miten viranomainen voi sanoa suosituksen kurantista tuotteesta että älkää ostako!

    Ohjelmassa ei kerrottu Maskun suurista tappiollisista tilikausista! Miksi?

    Minä ainakin ostan kotimaista enkä maskun ulkolaisia huonekaluja.

    Miten Mtv voi kohdella suurta mainostajaansa näin?

  3. nauris sanoo:

    Kylllähän kalustealan tuntijat Suomi-Soffan metkut hyvin tietävät-tavaraa on rahdattu Virosta ja mainostettu hyvinkin harhaanjohtavasti.Joko mainostettava tuote on jollakin jätekankaalla saatu alkaen hinta alas tai usein koko tuotetta määrätyllä hinnalla ei ole löytynytkään.Hyvä myös että operatiivisen joht.Toivaisen taustat tulevat julki Merisalo kytkentöineen.

  4. Kokoomuksen mies sanoo:

    Ohjelmaa katsoessa tuli sellainen kuva että ei paljoa poliisia tuntunut kiinnostava paritusrikos, haastellut poliisit vuodelta 2002 olivat epäilyttävän vaitonaisia.

    Tunnettu tosi asia on se, että maalaispoliisit ovat mukana salaamassa mm. salametsästystä, eläinräkkääksyiä, perheväkivaltaa jne…

    Paateroa tämä ei kiinnosta!

  5. minä sanoo:

    Miksi mtv ei kertoisi asiasta. Olisi kummaa sensuuria jos kaikki jotka joskus mainostavat eivät joutuisi ikinä julki. Ohjelmahan perustui faktatietoihin eikä siinä ollut mitään arvailua vaan yrityksen omista saneerauspapereista lukuja ja tietoja. Kiitos Maikkarille, että uskalsi tuottaa ohjelman.

  6. raimo liutu sanoo:

    Höpöhöpö koko lapin naisjuttu, mikä tossa nyt oli väärin, ei mikään ei edes juttuna hyvä.

    Mitä hait jos Lapinmiehellä on pikkasen siivousapua, et päässyt tiirailemaan sisälle, voi voi.

  7. illi sanoo:

    Lapin bordelliosio oli köykänen, vanhan kertausta. Mitäs siinä jos ukkeleilla on rahaa ja tahtovat tuvan puhtaaksi, ja siinä sivulla hellyyttä. Näyttivät olevan aikuisia naisia jotka tulivat täysien kassien kanssa, toivat siis jopa tuliaisia. Poliisin hymy oli aika jännä, kertoi paljon poliisin roolista touhussa. Voiko tuota paritukseksi sanoa, pappa mökkinsä ovella tuumasi että “mitä se kenellekään kuuluu”. Onhan hupistu, että papat pistävät kulut kotitalousvähennyksiin, verottajan on vaikea eritellä mitä on pesty ja korjattu :D

  8. hoos sanoo:

    Enpä ole innokkaana kolmen vartin seuraajana tällaista järkytystä ennen kokenut. Ohjelmaa seuratessa kävi selväksi, että olen kasvanut lapsuuteni tuossa huoratalossa. Tosin jo pari vuosikymmentä olen ollut poissa syntymäseudultani. Elämä oli vielä silloin joskus 70-80-luvuilla noilla alueilla varsin rauhallista. Toki Käpylällä on aina ollut pikkaisen arvelluttava maine, mutta Savotan Sanni oli aikanaan kunniallisen huoltoasema-kahvilan maineessa. Tuo Karaokebaari ja minä olimme Keminmaassa yhdessä vain lyhyen aikaa, joten käsitys paikasta on kolmen vartin varassa.

    Kapernaumistakaan ei koskaan kuulunut mitään epämääräistä, omistajan tyttö kävi samaa koulua. Samaa koulua kävi myös 2002 haastatellun rikoskomisarion tyttö.

    Ihmettelen ja suorastaan häpeän poliisin toimintaa. 2002 poliiseja asia hymyilytti kummallisella tavalla ja nyt ei ollut kiinnostusta asiaan ollenkaan.

  9. Esko Mörkö sanoo:

    Eipä ois tarvinnu Helsingistä asti lähteä luomaan vanhalle kotikaupungilleni taas negatiivista mainetta oisitte marssineet Helsingin Sohoon niin oisitte saaneet saman tarinan tai vähän laajemmassa mittakaavassa.. Mutta eihän se olisi ollut yhtä “eksoottista”.

  10. timo laamanen sanoo:

    tinociccarelli tiedottaa: Bordellit laillisiksi niin saadaan parittajaraukoilta yks tulonlähde vek ja verotuloja läsähtää valtiolle!!!

  11. Asko Leppänen sanoo:

    miksi ei keskustelussa nouse ongelma kohde-vammaiset? Eikö niillä oikeuta harrasta seksia? Mikä lain pyykälä Brax ajattele niille, jos edes ajattele! Miksi tämä vähemistöryhmä pyyhitty pois!?! Miksi Brax on niin yksimiellinen? Ne IHMISET on myös luonnollisesti seksuallisesti aktiviset, kehitysvammoisuudesta huolimatta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>