45 minuuttia kävi viime syksynä Sveitsissä tapaamassa opettajia, jotka olivat vierailleet tutustumiskäynnillä suomalaiskoulussa. Alppimaan edustajia kiinnostivat maamme hienot tulokset koulujen Pisa-tutkimuksessa. Sveitsiläiset olivat näkemästään ymmällään.
Yhteistyötaitoja korostavat ja kuriin tottuneet sveitsiläisopettajat pitivät suomalaiskoulun menoa pöyristyttävänä.
“Näimme, miten luokan takaosassa pojat eivät tehneet tunnilla mitään muuta kuin pelasivat kännyköillään, meillä tällainen ei tulisi kuuloonkaan”, Kirchbergin yläasteen rehtori kertoi syksyllä kirjeenvaihtajallemme Tapio Nurmiselle.
Sain jutun jälkeen kiitosta ja palautetta suomalaisopettajilta. Yksi totesi, että oli jo aikakin puhkaista Pisa-kupla ja puhua lopulta työrauhasta ja hyvistä tavoista.
45 minuuttia halusi tutkia asiaa tarkemmin. Toimittajat Hanna Ruokangas ja Marja Juonala laativat kyselyn yläkoulujen opettajille. Yhteystiedot saimme ammattiliitto OAJ:lta. Koulujen työrauhaa koskevat kysymykset lähtivät 1200:lle opettajalle, joista 631 vastasi.
Illan ohjelmassa esiteltävät tulokset hätkähdyttävät. Peräti kolme neljästä vastanneesta kertoo, että järjestyksen ylläpito vie voimia varsinaiselta opetustyöltä. Muutaman metelöitsijän hiljentäminen estää toisia oppimasta. Yläkoulujen opettajat pitävät työrauhakysymystä suurempana resurssiongelmana kuin kuntien säästötoimia.
Oppilaiden itsekkyys on selvästi lisääntynyt viime aikoina, kertoo yksi haastattelemamme ammattikasvattaja.
Onko Suomessa nostettu kädet pystyyn ja sopeuduttu siihen, että yläkoulussa nyt vain on tällaista?
Opettajille lisää valtaa ja mahdollisuus heti poistaa häirikkö tunnilta ja mahdollisuus erottaa määräajaksi oppilas.
Yksikin häirikköoppilas haittaa muiden opiskelua ja opettajien työrauhaa.
Ensimmäisestä varoituksesta ulos ja takaisin vasta kun osaa käyttäytyä.
Siirto tarkkailuluokalle ja erityisluokkaan jossa todennäköisesti on pienemmät ryhmät – häirikön paikka ei ole tavallisessa luokassa häiritsemässä opetusta.
Enemmän rohkeutta puuttua – ja heti!
Katsoimme 45 minuuttia ohjelmasta, mitä yläkoulujen rauhattomuudesta kerrottiin. Asiaa oli tietenkin kysytty ja pohdittu vain opettajien keskuudessa, joten ajattelimme tuoda hieman oppilaiden näkökulmaa asiaan.
Ylä-asteella yritetään opettaa aina vain enemmän teoriaa oppilaille ja täytyy noudattaa täysin annettua kaavaa ja reseptiä. Ei tule poiketa asiasta ollenkaan. Toisin sanoen, reaalilaineiden tunnilla täytyy istua ryhdikkäästi kaikki tarvittavat oppikirjat ja vihot ja kynät esillä pitäen katsekontaktin eteenpäin opettajaan ja tauluun tai muuhun materiaaliin, jota opettaja aiheesta esittelee. Tällä reseptillä oletetaan, että kaikki oppilaat oppivat.
Ammattikoulussa ymmärretään, että ihmiset ovat yksilöitä ja oppivat eri tavoin. Oppitunneilla varataan aikaa ryhmissä keskusteluun, tai koko luokan kesken avoin sana aiheelle. Annetaan vapaasti napostella vaikka karkkia tunnin aikana, tms. välipalaa, kunhan sen napostelu ei häiritse muita luokassa. Annetaan myös lupa kuunnella kuulokkeilla musiikkia, kunhan se ei häiritse muita. Annetaan myös lupa piirtää vihkoon piirustuksia, jotka ei välttämättä liity aiheeseen, mutta jotka pitävät tuon oppilaan aivot vireänä ja näin paremmin oppii ja muistaa tunnin asiat vaikkapa pelkästään katselemalla piirtämiään kuvia.
Kun opettajat olivat nuoria koululaisia, oli ylä-asteella paljon vähemmän reaaliaineita ja vähemmän tietoa. Nykyään tieto on lisääntynyt ja oppilailta vaaditaan paljon enemmän keskittymiskykyä, joka nuorilla on siihen tapaan kehittynyt, että eivät osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, vaan tarvitsevat aina jotain toisen asian taustalle. Joillakin se on musiikki, joillakin piirtäminen, joillakin purkan jäyhäminen tms.
Mielestämme tulisikin opettajien kuunnella oppilaitaan seuraavalla kerralla ja miettiä, millä lailla he oppisivat paremmin. Uskomme, että jos nämä eri oppimistavat otettaisiin huomioon, oppisivat nuoret paljon enemmän ja oppitunnit olisivat paljon nykyistä rauhallisempia.
Terveisin,
Me, joiden tarvetta ei kuunneltu
Kouluissa työskentelee muitakin kuin opettajia, tämä pitäisi nostaa keskustelussa esille .
Siivouksen tarve lisääntyy räjähdysmäisesti samaan aikaan kun kilpailutetaan palveluiden tuottajia.
Siivouspalvelu pitää saada halvemmalla joka tarkoittaa siivoushenkilöstön vähentämistä, säästöt syntyy palkoista , henkilömääristä .
Samaan aikaan oppilaiden käyttäytyminen on muuttunut kuin myös suhtautuminen omiin tiloihin .
Kouluissa on automaatteja joista oppilaat voivat ostaa koulupäivän aikana kahvia , limsaa tai karkkia .
Oppilaat tuovat omia eväitään kouluun ja kaiken jätteen joka näistä syntyy korjaa siivooja pitkin lattioita, patterien väleistä ja kaappien alta tai päältä.Roskakoreja on riittävästi niihin ei roskia vain laiteta vaan heitetään ne minne halutaan.
Lattioille ja seinille räitään ja juomia kaadetaan tahallisesti lattioille.
Pulpetteihin piirellään kirkkoveneitä ja muuta “taidetta”.
Kalusteet rikotaan ja sohvien sisältä revitään vanut ja heitellään pitkin yhteisiä tiloja .
Wc tiloja tuhritaan , virtsataan lattioille ja tukitaan pyttyjä paperilla.
Reklamaatioiden virta on jatkuvaa siivouksen tasosta , siivooja ei ehdi tekemään sitä työtä joka tilakuvauksissa on esitetty, hänen aikansa menee ylimääräisten sotkujen siivoamiseen.Jälki-raivaamiseen joka ei pitäisi olla siivoojan työtä.
Oma lukunsa on siivoustyössä viihtyminen kun oppilaat saavat olla välitunnit sisällä voi vain kuvitella millaista on usean sadan oppilaan koulussa välituntina ja koittaa tehdä työtä siinnä metelissä tietäen että seuraavan välitunnin jälkeen yleiset tilat on taas samassa siivossa,sama toistuu joka välitunnin jälkeen .
Väkivaltainen käyttäytyminen ja kiinteistön tilojen tuhoaminen on omalukunsa johon odotetaan siivoojan panosta jälkiraivauksen muodossa, kiinittämättä huomiota ettei hän ehdi suoriutumaan normaali työstään näiden lisä töiden vuoksi.
Siivooja ei sotke koulua.
Reklamaatiot jatkuvat, palveluntuottajat vaihtuvat ongelmat on ja pysyy samoinan jos niihin ei puututa.
Hopö höpö! Aina ihmiset on samanlaisia olleet. Keskittymistä vaaditaan oppimiseen, ja turhat virikkeet on siirrettävä tällöin pois. Juuri tässä on vika, että tekin luulette tietävänne asiat ammattilaisia paremmin. Millä kokemuksella?? Menettekö seuraavaksi lääkäreitä ohjaamaan?
Välitön tarve musiikkiin tai mässyttämiseen ei ole tärkeää vaan pitkäjänteinen työ.
Ennen (20 vuotta sitten) oli hieman vähemmän teoriaa, mutta se oli usein vaikeampaa – esimerkiksi kielissä ja matemaattisissa aineissa. Tässä mielessä puntit ovat melko tasan. Sen asemesta nykyään on ylivoimaisesti selkeämmät ja monipuolisemmat materiaalit.
Opelle vastaus:
yli 600 opettajaa vastasi kyselyyn jonka mukaan ohjema tehtiin, ammattilaiset vastasivat ohjelmassa esitettyihin asioihin.
HÖHÖ HÖPÖ asenteella asiat on samallaisia eikä mikään muutu.
Kiitos vastauksesta. Höpö höpö on kenties epäasiallinen kommentti, mutta se olikin tarkoitettu ilmaisemaan mielipidettä nimimerkin 20v+18v+17v+15v harkitsematonta tekstiä vastaan.
Ohjelma oli oikein asiallinen!
ilmeisesti henkilö 20+18+17+15 on tämän ikäisten lasten äiti, joka nyt lastensa puolesta kirjoittaa. Tämän vuoksi luulen, että äiti ei ole myöskään tutustunut nykykoulun systeemiin, jossa opettaja ei suinkaan pääse paljoakaan yläkoulussa vaikuttamaan, millä tavoin kukakin parhaiten oppii jos luokassa on +25 oppilasta. On totta, että kaikki eivät opi lukemalla juuri esim. lisääntyneiden lukivaikeuksien vuoksi ja oppimistapoja pitää kehittää. Opettajalla on kuitenkin luokassa viidellä eri tavoilla parhaiten oppivaa, joten 45 minuutin aikana on melko mahdotonta löytää samalle hetkelle näille kaikille erilaisille oppijoille oikeaa tapaa oppia. Siksi olisi toivottavaa edes kotona teroittaa lapsille, että kuuntelisivat opettajaa. Ne, jotka eivät lukemalla ja kirjoittamalla opi, voisivat saada mahdollisuuden oppia kuuntelemalla ja keskustelemalla.Miten luulette, että tämä tapa on mahdollinen luokassa, jossa oli kuvatunkaltainen työrauha? No ei niin mitenkään.
En myöskään pysty käsittämään sitä, että vanhemmat oikeasti puolustavat jälkikasvunsa huonoa käytöstä sillä, että opettaja ei opeta tarpeeksi mielenkiintoisesti tai että koulun opetussysteemi on väärä? Nyt ei ilmeisesti ole huolissaan oppimistuloksista, vaan siitä, että nuorten käytös on sanalla sanoen surkeaa hyvin usein. Onko tämä vanhempien mielestä ok, eikö tosiaan välitetä oman lapsen ja sitä kautta koko perheen maineesta? Vanhemmat voisivat ohjata lapsiaan edes pyrkimään hyvään käytökseen, eikä viestittää heille sitä, että “jos on vähän vaikeeta ja ope ei osaa opettaa, niin ole kuinka haluat” Eikö sitä suuremmalla syyllä pitäisi vaatia lapseltaan keskittymistä, kuuntelemista ja ehkä jopa neuvoa kysymään opelta tukiopetusta/lisäohjeita ja vaikka sähköpostitse, jos ei muuten kehtaa. Myös vanhemmat voivat ottaa yhteyttä opettajaan, jos tuntuu ettei lapsi opi käytetyllä systeemillä.
On vaikea kuvitella, että nuoret voisivat tulevaisuudessa työpaikallaankaan tehdä asioita kuinka heitä huvittaa. Harva aikuinen nytkään siihen pystyy,ellei ole itse yrittäjä tai työskentele muuten hyvin vapaassa ympäristössä. Koulu on lasten ja nuorten työpaikka, jossa heidän tulee toimia työnantajan määrittelemien sääntöjen mukaan; omien töiden suorittaminen, ihmismäinen käytös ja aikataulujen noudattaminen. Näillä eväillä pyörii normaali työelämä, jokaisella on oikeus saada tehdä työtään rauhassa. Kyllä – myös opettajilla.
Käytösongelmissa voi joskus auttaa yhteydenotto kotiin – tosin valitettavan usein vaikean oppilaan kotona tiedetään ongelmat hyvin, mutta ajan hengen mukaan syy on kaikissa muissa paitsi itsessä. Kasvatus on niin helppo sysätä muille, etenkin nykyään tuntuu että iltaisin vanhemmilla on paljon tärkeämpää tekemistä kuin oman lapsen läksyjen tai kotiintuloaikojen valvonta – on pakko päästä zumbaamaan tai voileipäkakkukurssille. Jos lapsen hankkii, eikö hänen kasvatukseensa voisi panostaa edes sen 12 vuotta, mitä peruskoulun ja ammattiopiskelun aika vaatii?
Hykerryttävän totta on edelleen sanonta “se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”. Ne vanhemmat, joiden lapset käyttäytyvät kaikkein ala-arvoisimmin, ovat aina järjestelmällisimmin syyllistämässä koulua, opettajia, valtiota ja mitä vaan, minkä keksii samassa lauseessa mainita.
Olen asunut USA:n lansirannikolla yli kaksi vuotta. Valitsimme lastemme koulut huolellisesti mika olikin helppoa – kaikki tiedot loytyivat netista mm. kuinka paljon keskimaarin oppilaita on luokalla, kuinka paljon oppilaista saa ruoka-avustusta, kuinka oppilaat parjaavat valtakunnallisissa kokeissa ja minkalainen etninen jakauma on. Taalla oppilaat puhuttelevat kunnioittavasti opettajia, ensimmaisella tunnilla tuovat kotiin allekirjoitettavaksi paperin, jossa korostetaan kaytostapoja ja kunnioittavaa kielenkayttoa jne. Koulun saannot ovat selkeat – jos rikot niita seuraamukset on kaikkien nahtavilla koulun nettisivuilla. Mutta, mutta…. MYOS opettajat kohtelevat seka oppilaita, etta vanhempia kunnioittavasti! Taalla ei tule kuuloonkaan mollata ja pilkata oppilaita vaan aina ollaan ystavallisesti kannustamassa ja auttamassa. Sama patee kaikkeen kanssakaymiseen – ystavallinen hymy ja tervehdys on itsestaanselvyys. Ehka Suomessakin voisi petrata kaytostavoissa ihan valtakunnan korkeinta eliittia myoten. Ei aina tarvitse nayttaa kiukkuaan ja pahaa tuultaan valtakunnan ykkoslehtien kannessa! Niin ja jos asiat eivat suju koulussa niin silloin soitetaan vanhemmille, jotka joutuvat hakemaan kaytosongelmaiset kesken koulupaivan kotiin. Vanhempien vastuu kaytoksesta korostuu ja olisi hyva ratkaisu suomeenkin. Ei sita montaa kertaa viitsi toista kesken paivan lahtea jalkikasvuaan kasvattamaan.
Otos tähän tutkimukseen on kohtuullinen. Joskus asenne näkyy myös opettajien käytöksestä. Aina ei ole saatavilla työllensä omistautunutta opettajaa. Kaikki eivät ole yhtä hyviä eikä edes hyviksi opettajiksi tule. Näin se on oppilaissakin. Toiset menee omia polkujaan. Se ei kuitenkaan anna lupaa tuhota kouluomaisuutta tai käyttäytyä huonosti.
Opettajat ovat yksilöitä. Heillä on vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Tämän päivän nuoret ovat herkkiä löytämään opettajan heikkouden. Jos ensimmäisestä tunnista lähtien huomataan, miten opettaja ottaa tai jättää ottamatta ohjat käteensä on tie selvä. Kyllä nuoret huomaavat, mistä narusta vetästään.
Vastuu on kodilla mutta myös koululla. Jos Suomen koulut toitottavat laadukkuuttaan, ammattitaitoista opettajakuntaa, ammattikasvattajan roolia niin kasvatusvastuusta he eivät voi paeta. Heillä on kasvatusvastuu koulussa.
On syytä huomata myös se, että on olemassa hyviä koulujakin joissa ei ole ongelmia tuossa suhteessa kuin koulu nyt esiteltiin. En tiedä on se tämän päivän opettajalle ongelma, jos pitää erikseen mainita purkka roskiin. Lapsellista. Olkoot jenkki poskessa, Ketä se oikeasti häritsee ?
Toisaalta on naurettavaa kätistä läksyjen tekemättömyydestä. Opettajahan salli sen, ei sanktiota ei mitään kun tytöt kertoivat läksyjen olevan tekemättä. Eli opettaja antaa luvan olla tekemättä. Tee jos haluat, ei siitä mitään seuraa. Kun kerrankin antaa mennä sormien läpi läksyjen tekemättömyyden, niin toistuuhan se. Varmasti.
Eniten minua mietityttää se, että miksi opettajat ovat asettoomia tässä asiassa. Hehän ovat korkeasti koulutettuja alan ammattilaisia. Yhteistyössä kodin kanssa on parantamisen varaa.
En puolustele näiden lasten / nuorten käytöstä. Täytyy vain muistaa, että tämän käytöksen takana on jokin syy – jokin on pielessä, johon pitäisi ammattilaisena puuttua. Ei kaikki käyttäydy huonosti.
Täällä kirjoitteli 20v yhdessä nuorempiensa kanssa, kun sitä kerran mietitte. On totta, että kaikkiin oppilaisiin ei välttämättä tehoa sekään, jota aiemmin ehdotimme. Ehkä puhuimme vain mitä omalla kohdallamme jäimme kaipaamaan. Meille on kotona opastettu ja kasvatettu, että opettajia ja muuta henkilökuntaa tulee kunnioittaa. Meille ympäristöarvot ovat tärkeitä ja emme siis tahallisesti roskaa/hajota ympäristöä. Siksi meidän kohdallamme jäljelle jäi tuo oppiminen pohdittavaksi.
20v on ollut lukiossa, jossa opetusmenetelmät suurinpiirtein samat kuin ylä-asteella. Onneksi lukiossa on sentään hieman rauhallisempaa, kun sinne ei kuitenkaan pakoteta kaikkia oppimaan. Jokatapauksessa 20v ei oppinut tunneilla paljonkaan (arvosanat 5-6 luokkaa asteikolla 4-10), sillä jatkuvasti huomio kiinnittyi muualle kuin oppituntiin, tarkkailija kun oli luonteeltaan. Parantaakseen omaa oppimiskykyään otti eräänä päivänä kuulokkeet mukaan, jotta voisi toisella korvalla hiljaisella kuunnella musiikkia taustalla. Tuota ei tietenkään sallittu. Seuraavana päivänä oli ovelasti laittanut johdot vaatteiden alta ja kuuloke toisessa korvassa hiukset peittävästi päällä. Kuuli musiikin, eikä se häirinnyt muita, aivot pysyivät virittyneessä tilassa ja oli paljon vastaanottavaisempi tunnilla tulevaa asiaa kohti(ja paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi). Arvosanat nousivat 7-10 luokkaan.
18v ammattiopistossa. Oppitunneilla oli vapaampaa. Sai kuunnella musiikkia, syödä karkkia, piirrellä tms. Kunhan se ei häirinnyt muita oppitunnilla ja pystyi samalla itse keskittymään tuntiin. Mikäli jonkun käyttäytyminen alkoi häiritsemään muita, opastetaan häiritsevä oppilas pihalle ja merkitään tunnilta poissaolo.
20v ammattiopistossa. Alussa opeteltiin motivoimaan itseään opiskeluun. Opetettiin, että ihmiset ovat yksilöitä ja oppivat eri tavalla. On kinesteettisiä, auditiivisia ja visuaalisia oppijoita. Jotkut oppivat enemmän tekemällä asian käytännössä ja jotkut oppivat sen kuuntelemalla tarkat ohjeet tai näkemällä tarkat kuvaukset asiasta. Kinesteettisellä oppijalla voi olla todella vaikeaa pysyä rauhallisena kovan pulpetin takana kovalla penkillä istuen. Hän voisi oppia paljon paremmin pehmustetulla penkillä.
Emme siis sano, että kaikki oppisivat, mikäli nuo eri oppimistavat otettaisiin huomioon. Sillä totuushan on se, että monissakaan perheissä ei enää jakseta ainaista riitelyä ja ei jakseta painottaa lapsille, että opettajia, vanhempia, muita ihmisiä ja ympäristöä tulee kunnioittaa. Me saamme olla onnellisia, että omassa kodissamme on tämä jaksettu opettaa, joten meidän tarvitsee vain kiinnittää huomiota omaan oppimistapaamme.
Omakohtaisia kokemuksia on omalta kouluajaltani ja lapseni kohdalta. Minä olen juuri sellainen oppilas, joka joko piirtämällä vihkoon tai tehtäviä tehdessäni kuuntelemalla korvalappuja pystyin keskittymään (silloin kun sen annettiin tapahtua).
Nyt olen lapseni kohdalla päässyt todistamaan tilannetta, jossa aikaisemmassa koulussa (koulu vaihdettiin kesken 1-luokan) lapsi leimattiin levottomaksi, kiusaajaksi ja jne. Koulun vaihdon jälkeen tilanne parani ja nyt vaikuttaa, ettei tälläisiä ongelmia ole lainkaan. Koulujen kurinpitotoimissa oli selvät erot, aikaisemmassa ne olivat heikot ja epäloogiset. Nykyisessä koulussa myös huomattiin vakavat ongelmat äidinkielessä, mitä ei oltu huomattu aikaisemmassa koulussa lainkaan.
Itse en missään vaiheessa ole halunut paapoa omaa lastani huonon käytöksen edessä, mutta ihmeitä ei voida kotona tehdä jos koulussa asiat ovat rempallaan. Jos kotiin ei tule samantien ilmoitusta huonosta käytöksestä, on mahdoton puuttua mihinkään. Myöskään koulun sääntöjä ei voida valvoa kotoa käsin, vaan koulun on itse tehtävä peli selväksi oppilaille. Vaikka kotona on kuinka opittu hyvät käytöstavat niin huono koulu voi pilata kaiken.
Neljän lapsen koulu-uraa seuranneena voin todeta että vikaa on varmasti sekä kodeissa, että koululaitoksessa. Onnekas olen ollut sikäli, että olen saanut istutettua lasteni päähän ajatuksen siitä, mitä varten he käyvät koulua – omaa elämäänsä varten.Sillä ei ole merkitystä onko opettaja sinulle hyvä vai huono omasta mielestäsi , vaan se miten itse suhtaudut asioihin. Mielstäni kaikkien opettajat ala-yläasteella ja lukiossa ovat olleet persoonallisia ja osanneet käyttää auditiivisia, visuaalisia ja monia muitaoppimistapoja työssään. On huomattava, että kukaan ei ole pelkästään “auditiiivisesti oppiva”vaan me olemme sekoituksia näsitä kaikista ja suurin opiimista lisäävä tekijä on motivaatio. Ilman motivaatiota ei auta vaikka opettaja seisoisi päällään ja yrittäisi opettaa. Omasta opiskelusta on ollut hyötyä ja olen opettanut omia opiskelutekniikoitani lapsilleni jo hyvin pienestä, jos olen huomannut, että jossain kouluaineessa on ongelmia/motivaatio-ongelmia.Lähtökohtani on aina ollut, että lapset itse kantavat vastuuta läksyistään, enkä ole ikinä tarkistelut tai kytännyt heidän tekemisiään, vaan vain kevyseti kysäisemällä ilmaissut kiinnostukseni jos jotain apua mahdollisesti tarvitaan. Uskon siis että vanhemmilla on iso osuus lapsen motivoinnista ja kun on motivoitunut, ei häiritse muita.
Toinen asia on koulun osuus, jos ongelmia tulee. Uskon, että ongelmien annetaan turhaan kasvaa isoiksi,jonka jälkeen ne onkin oikeasti ongelmia. Toiset opettajat ilmeisesti ei myöskään halua “valittaa”,koska pelkäävät leimautuvansa nipoiksi?Parasta olsi, jos jokavuotisessa vanhempainillassa systemaattisesti keskusteltaisiin erilaisista asioista,kuten toisen kunnioittamisesta, kiroilemisesta,koulukiusaamisesta jne. vaikka näennäisesti kyseisellä luokalla ei ongelmia juuri kesän jälkeen olisikaan.Vanhemmat pitäisi velvoittaa puhumaan asioista lisäksi kotonaan sopivaksi katsomallaan hetkellä.
Peruskoulujen luokkakoot ovat kasvaneet järjettömiin mittoihin. Jos oppilaita on lähemmäs 30, tietysti hälläväliä-asenteen omaavat pääsevät häiriköimään tuntia ja muiden keskittymistä. Esimerkiksi lukiossa tällaisen massan kurissapito saattaa onnistua helpommin, koska oppilaat ovat koulussa omasta tahdostaan.
Nyky-yhteiskunnassa myös opettajan valtuudet ovat olemattomat. Ei puhettakaan entisaikojen tyylistä, jolloin karttakeppi viuhui tarvittaessa. Johan opettaja nykyään saa syytteen päällekarkauksesta, jos yrittää fyysisesti esimerkiksi poistaa oppilasta luokasta. Siitä vain pohtimaan, miten tähän on päädytty.
Kissanviikset: Niin asiallinen ja oikeassa oleva kirjoitus, että!
Niinpä, katson, että koulu ja työpaikka ovat samalla tasolla työsuojelullisesti. Ehdotan, että koulutusjärjestelmään lisätään työjuojelu organisaatio. Joka,
antaa opettajille työrauhan opettaa
antaa oppilaille työrauhan opiskella
antaa mahdollisuuden rakentaa yhteiset pelisäännöt
antaa mahdollisuuden, että virkamieskunta hoitaa mahdolliset ongelmat ja muut saavat työrauhan.
antaa mahdollisuuden kehittää koulujamme turvalliseksi paikaksi opiskella
ja paljon muutakin. tietysti tämä maksaa, mutta maksaa se paljon enemmän,kun annetaan asioiden olla ja otetaan asperiinia. Pureudutaan siihen ongelmaan ja ratkaistaan se.
Mukavaa kevättä kaikille
Ja jälleen kerran unohtui se, että miten tämä hoidetaan käytännössä. Kyllähän sitä voidaan kirjoittaa ja kommentoida, miten asioiden pitäisi olla, mutta kertokaa myös miten tämä onnistuu.
Tällä hetkellä vähintään puolet ajasta menee komenteluun. Toinen puoli ajasta käytetään opiskeluun. Jos ajatellaan muitakin aineita kuin äidinkieli, uskonto, matematiikka jne., niin miten kukaan voi kuvitella, että luokan kanssa, jossa puolet opettajan ajasta menee komenteluun ja oppilaiden erottamiseen toistensa kimpusta voitaisiin vielä tehdä jotain kokeellista työtä (biologia, kemia, fysiikka…).
Joku kommentoi sitä, että oppilaita vain istutetaan kiltissä rivissä pulpetin edessä. No, mitenkä sitä koulua pitäisi käydä? Antaa kaikkien tehdä mitä haluavat – kuten tässä kuvailtiin, että kuunnella mp3-soitinta, jauhaa purkkaa tai syödä karkkia – näinkö niitä asioita opitaan? Oppituntiin saisi paljon muutakin mahtumaan kuin sen, mitä taululla käydään – mutta valitetta tosiasia on se, että jo suurin osa oppitunnista menee “Olkaa hiljaa!… Ole hyvä ja lopeta tuo! Älä rummuta! Ota napit pois korvista! Laita puhelin pois! Älä heitä tavaroita! Älä riko koulun välineitä! Näpit irti tietokoneesta! Jätä X rauhaa! Katso tänne päin! Älä lähde maleksimaan ympäri luokkaa! Ota kirjat esille! Älä laita kirjoja pois! Avaa vihko!” Ja kun tämä sama asia toistuu sen kymmenen kertaa yhden oppitunnin aikana ja samojen oppilaiden kohdalla.
Menkää hyvät ihmiset katsomaan, mitä siellä luokassa tapahtuu! Tälläkin hetkellä kaupungeissa, joissa opettajia koulutetaan on varmasti menossa opetusharjoittelu jossain vaiheessa kevättä. Sinne vaan istumaan luokan perälle ja seuraamaan opetusta! Siellä kukaan kysele, mitä ainetta opetatte vaan luokassa opetustunteja seuraa opetusharjoittelijatkin istumalla luokan perällä rivissä. Joten kyllä sinne muutama muukin aikuinen mahtuu. Näette sen oikean kuvan siitä, miten lapsenne käyttäytyvät. Muutaman eri 7-9-luokan tunnin kun seuraatte, niin huomaatte, ettei opetus todellakaan ole sitä, että opettaja seisoo liitutaulun edessä ja kertoo, miten asiat on, vaan tunnilla tehdään paljon muutakin. Riippuu tietysti luokasta ja sen hetkisestä aiheesta. Yhden luokan kanssa voi tehdä vaikka mitä – toisen luokan kanssa kaikki aika menee siihen, että oppilaat pysyvät edes paikoillaan.
Monilla oppilailla ei ole käytöstapoja lainkaan. Mitä vanhemmat näille oikein opettavat? Vanhempainilloissa on tullut esiin se ongelma, että varsin moni vanhempi sysää kasvatusvastuun täysin koululle ja syyttävät koulua, jos heidän lapsensa ei osaa käyttäytyä oikein ja se on kuulemma koulun tehtävä huolehtia, että heidän lapsensa käyttäytyy kunnolla. Ei ole vissiin omena kauaksi puusta pudonnut!?
Se mitä vanhemmat voivat tehdä on keskustella lastensa kanssa ja kysellä, miten heidän ryhmänsä toimii. Jos kokee, ettei oma lapsi saa riittävän hyvää opetusta, niin ottaa yhteyttä rehtoriin ja aina ylempiin tahoihin. Lasten vanhempien vaatiessa lapsillensa hyvää opetusta, vaikutetaan sillä siihen, mitä koulussa on siedettävä niin oppilaiden kuin opettajienkin. Jos opettaja vain kertoo, miten huono tilanne luokassa on, opettaja luonnollisesti haukutaan valittajaksi ja inisijäksi. Mutta sen valituksen tekee vanhemmat, asiaan puututaan.
Minä olen sitä mieltä, että kouluihin olisi saatava takaisin ns. tarkkailuluokat, jotka olivat käytössä silloinkin kun minä olin koulussa – ja siitä ei kauaakaan aikaa ole. Kaikki nämä “yhdenvertaistamiset” ovat johtaneet siihen, että jokainen luokka saa kärsiä näistä häiriköistä, koska se on häirikön tunne-elämän kannalta tärkeää, että hän saa olla osaksi muiden ryhmää. Unohdetaan vain se, että niillä muilla on oikeus opiskella rauhallisessa ympäristössä ja saada monipuolista ja hyvää opetusta.
Vastaavanlaisen varalta olisi hyvä, että dokumentissa haastateltaisiin oppilaita ja sitä, minkä he kokevat huonoksi kouluilmapiirissa ja opiskelun kannalta. Dokumentti ei todellakaan antanut kuvaa nykykoulusta. Oli kuin siloteltu totuus siitä, mitä siellä luokissa oikeasta tapahtuu. Luokkaahan ei tietenkää voi kuvata ja julkaista sitä televisiossa, mutta oppilaiden haastattelut kyllä. Oli liian painottunut opettajien mielipiteeseen ihan siitä syystä, että opettajat helposti leimataan valittajiksi – siksi olisi tärkeää, että ne samat asiat olisivat saanneet oppilaat kertoa.
Mielestäni pitäisi palauttaa keskikoulusysteemi tähän aikaan mukautettuna.On oppilaita, jotka haluaa opiskella. he jäävät jalkoihin sekä oppimisessa, että kaveripiirissä.Motivoituneilla voisi olla suuremmat opetusryhmät, muilla penet, että kuri pysyisi paremmin, ja opetus voitaisiin suunnitella mukautetusti ja käytännönläheisemmin. Nykyisestä systeemistä kärsii kaikki,myös opettajat.
Häiritsevät oppilaat pihalle koulusta ja ilmoitus vanhemmille, että he voivat järjestää lapsilleen koulunkäynnin jotenkin toisin, sillä Suomessa on velvoite koulunkäyntiin tavalla tai yoisella. Eiköhän siinä menisi koko perhe itseensä.ennen koulusta lensi pihalle, jos mikään normaali kuriei auttanut. ollaan liikaa näiden lasten ja heidän perheidensä armoilla. Asia erikseen on, jos lapsi ei saa kotona huolenpitoa. Se on sitten lastensuojelun asia
Kansalaiskoulu keskikoulun vaihtoehtona oli viisautta! Peruskoulun perustus on vääristynyt käsitys tasa-arvosta, joka ei ota huomioon ihmisten erilaisuutta. Jos perustus on vinossa, miten rakennus voi pysyä pystyssä?
Käytöshäiriöt ja syrjäytyminen alkavat pahentua viidennellä luokalla.
Peruskoulun kaunis harhaluulo, että kaikki oppivat kaiken ei palvele käytönnöllisesti suuntautuneita oppilaita – ei myöskään akateemisesti taitavia ja oppimishaluisia. Kaikki tungetaan samaan muottiin ja samaan ahdistukseen. Ei ihme, jos ei motivaatio riitä ja koulusta selvitään nippa nappa armovitosilla. Ketä se hyödyttää?
Kaikkien eriyttäminen opettajan työajan puitteissa onnistuu vain osittain. Sitä heikommin mitä isommat luokat ja mitä enemmän käytöshäiriöitä oppilailla on. Aika kuluu oppilaiden asioiden hoitamiseen oppilaan itsensä, oppilashuoltoryhmän ja vanhempien kanssa. Istutaaan aina useammassa neuvottelussa ja kirjoitetaan yhä useampia lausuntoja. Se aika on pois varsinaisesta opetuystyöstä ja sen kunnollisesta valmistelusta. Kokemusta on.