Uutislähetyksissä, päivälehdissä ja talousmediassa on raportoitu viime aikoina siihen tyyliin, että “julkisen talouden kestävyysvaje on yli viisi prosenttia bruttokansantulosta”. Samaan hengenvetoon puhutaan vyönkiristyksen tarpeellisuudesta ja työurien pidentämisestä.
Tuosta ei suoraan sanottuna kukaan ymmärrä yhtään mitään.
Suomi on matkalla kohti kovia aikoja. Olennaista nyt olisi hahmottaa, mitä tämä kaikki mahdollisesti vaikuttaa kunkin omaan elämään.
Toimittaja Tommi Manninen keksi juttuidean, jolla meneillään olevan talouskriisin jälkipyykki voidaan muotoilla tavallisen tv-katsojan tajuttavaksi palaseksi.
45 minuuttia selvitti kymmeneltä eri asiantuntijaorganisaatiolta arviot erilaisten kuluerien kuten asumisen ja autoilun hinnannousupaineista vuodesta 2010 vuoteen 2015.
Kysyimme myös arviot siitä, kuinka paljon julkisen talouden vaje pakottaa nostamaan mattimeikäläisen palkasta perittäviä veroja ja veroluonteisia maksuja. Samaan pakettiin saimme myös arvion keskimääräisestä palkankorotuksesta.
Asia tuodaan esille yhden ihmisen kautta. Mitä työntekijä tienaa nyt, mikä on hänen veroprosenttinsa ja mitkä kuukausittaiset elinkustannuksensa? Paljonko hieman kohonneesta palkasta jää käteen vuonna 2015? Tuohon mennessä veroprosenttia on hilattu ylöspäin ja elämisen pakolliset kulut ovat yhä kalliimpia.
Asiantuntija-arviot oli kohtuullisen helppo saada, sillä ajatusleikkiä pidettiin niin tärkeänä kuin mielenkiintoisenakin.
Tarvitsimme vertailua varten ihmisen tai perheen, joka suostuisi kertomaan palkkansa ja kuukausittaiset menonsa. Etsimme esimerkkihenkilöä sekä itse että eri järjestöjen kautta viikon ajan. Oman talouden avaaminen osoittautui yhä sellaiseksi tabuksi, että juttuun suostuvaa ihmistä ei meinannut löytyä mistään. Jos vaimo jo suostuikin, niin mies kieltäytyi muutaman tunnin mietittyään.
Lopulta helsinkiläinen kaupungin palveluksessa teknisenä konsulttina työskentelevä Kari Kälviä suostui. Jokainen voi Kälviän lukuja omiinsa vertaamalla pohtia, mitä taloudessa kenties pian on tapahtumassa.


Verotonta tuloa keskimäärin 2500 € /kk !!!!!!!!!!!!!!!!!
Jotta hiukan miettimistä blogistille “Suomi on matkalla kohti kovia aikoja. Olennaista nyt olisi hahmottaa, mitä tämä kaikki mahdollisesti vaikuttaa kunkin omaan elämään.”
http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot/kasikirjoitus
” Etiopiasta Suomeen muuttanut nainen ja hänen pari lastaan saivat 22 kuukauden aikana erilaisina avustuksina yhteensä lähes 56 000 euroa. Verotonta tuloa kertyi kuukaudessa keskimäärin 2 500 euroa. Se vastaa suomalaisen akateemisesti koulutetun naisen nettopalkkaa.”
Aivan hirveetä jos hinat nousee. nytkin meidän perhe elämä on tiukkaa ja miinukselle menee joka kuukausi! metali alalla pitäis nostaa palkoja! kainuussa päin metali mihet saavat tehdä 9,50 eurosta ja niitä ei koskaan nostetta puolisonikin on ollu jo 4vuotta alalla ja alle 10E on ja kaksi lasta on ja itse opiskelen.! jotain asialle pitäisi tehdää. isot herrat ajattelee vaan istee ja omaa lompakoon sama miten kansalaisilla menee!
Yhdyn mielipiteelläni alkupään kommentoijaan viime maanantain Yle:n MOT-ohjelmasta aiheena mitä pakolaisuus todella maksaa Suomelle!
Ensinnäkin siinä oli selvitetty että Suomi maksaa KOKO EUROOPAN KALLEIMMAT edut pakolaisille!
Myös todettiin, että yhden Somalipakolaisen mukana voi tulla 15 – 20 perheenjäsentä, kuten ottolapsia!
En ole rasisti, vaan realisti!
Ruotsin veropohjasta kuluu jo 22% pakolaisiin ja veroja on jouduttu nostamaan 5% ! No Ruotsi on aina ollut paljon Suomea rikkaampi maa.
Ohjelmassa haastateltiin SAK:n? ekonomistia, jonka ehdoton mielipide oli
että nyt pitäisi keskittyä jo Suomessa olevien pakolaisten todelliseen sopeuttamiseen ja valmentamiseen sellaiseen työhön, mitä on tarjolla silloin JOS työvoimapula iskee!
SUOMELLA EI OLE VARAA OTTAA TÄTÄ VAUHTIA LISÄÄ PAKOLAISIA, niin raadollista kuin se onkin, tai sitten puhutaan todella kovista veroprogressioista myös PÄÄOMAVEROSSA!
Jossulle:
Pitäisi miettiä paljonko palkasta jää käteen. Palkkaverotus on aivan törkeän korkeaa, suhteutettuna siihen paljonko me veronmaksajat maksamme omalla työllä ansaitsemastamme palkasta erilaisten Suomen yhteiskunnan pummien taskuihin
Tuli sellainen fiilis, että mitä mikään kannattaa. Olisikohan syytä tehdä juttua myös siitä kuin on mahdollista selviytyä 2500€:n palkalla tulevaisuudessa. Nyt jäi sellainen maku, että kaikki jotka tienaavat alle 3000€ kuussa kuolevat 5 vuoden kuluttua nälkään? ja joutuvat asunnottomiksi?
Ja voisiko tutkia sitä, mitä ns. työnantajan sosiaaliturva makusuilla saa. Kaikenlaiset työnantajan maksut ovat korkeat Suomessa, työn teettäminen on kallista, mutta mihin ne rahat menee.
Kenen hyväksi ne todellisuudessa päätyvät kun jo kaikenlaisella välillisellä verotuksella katetaan sosiaalipuolenkin kuluja?
Täytyy oikein ihmetellä ketä, kuka tai mikä tulee joskus maksamaan dunarille yli 2,5 tuhatta kuussa, NORMAALILLA työajalla 150-160h/kk Tämä mies maksaisi työnantajalle 30-35e/h!!! eli hänen tuottavuutensa täytyisi olla 45-55e/h kuka sitten olisi valmis maksamaan dunarista esim. lautapoikana verollisena 55-67e/h Suomessa on kuitenkin jatkossakin jotain työtä, se on varma. Hyvinvoinnista tosin täällä tuskin kukaan kehtaa puhua jatkossa, ‘suuret ikäluokat’ ehkäpä muistelee… hyvinvointiyhteiskuntaa. Kyllä ihmisten tulisi ymmärtää että jos käy esim. lääkärissä se maksaa enemmän kuin omavastuun, lopun vastuun kantaa veroja maksavat.
“Verotonta tuloa kertyi kuukaudessa keskimäärin 2 500 euroa. Se vastaa suomalaisen akateemisesti koulutetun naisen nettopalkkaa”
VEROTONTA TULOA!!!! Kyklläpä on taas mukava tehdä tämäkin työpäivä, jotta saa kustantaa sosiaalipummien elämän!!!
Lisäksi on muistettava, että rahatulon lisäksi Ostari -polun päässä odottaa valmiiksi maksettu ja lämmin ja kalustettu asunto, normaaleilla audio ja netti laitteillaan.
Italiaan, esm. saa mamut muuttaa mutta ehtona on, että elättävät itsensä, lapsensa, sukulaisensa, ja ottolapsensa.
Tänä aikana Suomessa ei ole varaa työtätekemätöntä siirtolaista elättää, se on totuus, hyvä VVM-Katainen!
“Koulutetun naisen nettopalkka”? Höpö höpö, hyvä kun saa sen bruttona eli verot tuosta vielä pois.
Meillä on jo eläköitymässä 17 000 näistä 2-20 vuotta asuneista enemmän tai vähemmän työllistämistöissä/sosiaalituilla/työttömyystuilla/harkinanvairaisista toimeentulotuista/lapsilisistä elänneistä työvoimapulaan tulleista autettavista. Kyllä Suomi on autuaitten hölmöjen maa, mutta minkäs teet jos jo Eun liittymisehdoissa suostuimme 600 tuhanteen maahanmuuttajaan. Tuosta ehdosta olisi hyvä tietää mihin vuoteen mennessä Suomessa on 600 tuhatta maahanmuuttajaa perheineen? Silloin kantasuomalaiset vasta tietävät mitä on maksaa veroja eli koko palkka menee veroihin. On meilä tosi letkupolviset päättäjät ja aivopieruiset sopimuksen tekijät. Kreikka plus muut kehitysmaiset EUmaat ovat päässeet alta riman EUn. Suomi innossaan “ytimiin” taas hinnalla millä hyvänsä.