Kun tasavallan presidentin valta vähenee, pienempien asioiden kuten kunniamerkkien myöntämisvallan merkitys kasvaa.
Tämän vallankäytön taustojen tutkiminen on ollut mediassa vaiettu aihe. Lehdissä on lähinnä julkaistu kunniamerkkien saajien luetteloita.
Toimittaja Hanna Ruokangas ryhtyi penkomaan aihetta. Esimerkiksi opetusministeriössä pohditaan tarkkaan joka vuosi, ketkä taitelijat olisivat arvokkaan Pro Finlandia -mitalin arvoisia. Ministeriön esityksessä otetaan huomioon sekä eri taidemuotojen osuus että tasapaino miesten ja naisten välillä.
Tasavallan presidentti saa kuitenkin palkita kenet haluaa.
Selvityksessämme ilmeni, että presidentin palkitsemat taiteilijat ovat usein aivan muita kuin opetusministeriön esitykseen kirjattuja kulttuurintekijöitä.
Ministeriön ja presidentin välissä vaikuttaa mielenkiintoinen salaseura nimeltä ritarikunnat.
Ritarikunnissa ei pidetty siitä, että toimituksemme ryhtyi tutkimaan palkitsemisten taustoja.
Montako nimeä presidentti itse omasta aloitteestaan lisää tai poistaa? Vai toimiiko ritarikunnissa näkymätön käsi, joka tekee näin? Jos todelliset päätökset tekeekin ritarikuntien hallitus, on tasavallan presidentti siinä tapauksessa vain kumileimasin. Asia jää toistaiseksi arvoitukseksi, sillä ritarikunnat sanovat päätöksentekonsa olevan salaista.
Yritimme luonnollisesti kysyä tasavallan presidentin kantaa asiaan. Kansliasta ilmoitettiin, että presidentti ei kunniamerkkiasioita kommentoi.
Tallaisien salaseurojen taustat pitaisi julkistaa, voisi kutsua sallituksi “Mafia” touhuksi
Tätä salaista se ja salaista tuo ja tämä riittää kuin jossain latinalaisessa kehitysmaassa tässä pohjoismaisessa länsimaisessa “demokratiassa”. Kaikenlaiset “ritarikunnat” ovat myös outo ilmiö kansantasavallassa??
Missä se länsimainen läpinäkyvyys ja avoimmuus oikein on, globaalista nykymaailmasta puhumattakaan. Uskookohan kukaan aikuisen oikeesti Suomea länsimaaksi?
Tämä pikkuinen pohjolan “länsimaa” on täynnä salaseuroja sikin sokin,joilla on mahdollisuus hyväveli/siskokorruptiolla vaikuttaa “demokratiaamme” hyvinkin paljon edustuksellisella oikeudellaan.
Vai on ritarikunnan toimet salaisia ja pressa ei kommentoi! Voi, niin tyypillistä maassamme ja elitistisille salaseuroille että “ritarikunnille”. näin on meillä ritarikuntia, vaikka ruotsinvalta on loppunut 200 vuotta sitten. Kyllä se paljon puhuttu “globaalisuus” saavuttaa hitaasti tämänkin pohjolan pikkuruisen ja sisäänlämpeävän lumelänsimaan ja juuri eliitin ansiosta. Mitähän vapaamuurausprosentti on näissä ritarikunnissa?
Loppuvuosi on Suomessa kunniamerkkien kulta-aikaa. Muita kunnia -alkuisia sanoja: kunnianloukkaus, kunniakonsuli, kunniatohtori, kunnialegioona (Ranskan ainoa varsinainen ritarikunta, joka perustettiin Napoleon Bonaparten aloitteesta v. 1802. Sen merkkinä on viisisakarainen emaloitu tähti. – Peruskoululaisen tietosanakirja 1973).
Kaleva ei sentään taittaneet paperiversioonsa (2.12.) samalle aukeamalle KKO:n presidentin Pauliine Koskelon – Pauliine Koskelo patistaa oikeuslaitosta itsekritiikkiin – ja viestintäministeri Suvi Lindénin – Asu ja koru kunniamerkkejä myöten – haastatteluja. Samalle sivulle Lindénin jutun kanssa oli taitettu tämän vuoden Pro Finlandia -mitalien saajat, verkkosivulla soviteltiin ministerille kunniamerkkejä ja lainakorua.
Oululaiset kunniakonsulit ovat ihan oma salaseuransa: Iso-Britannia Pekka Koskela, Viro Jyrki Ristiluoma, Tsekin tasavalta Martti Ursin, Tanska Tom Hakalax, Norja Sampo Antti, Saksa Matti Pörhö, Ranska Kaj Åström, Ruotsi Pertti Huuskonen, Italia Ulla Paananen, Itävalta Ilkka Lantto, Hollanti Heikki Häggkvist (muutti elokuussa pääkaupunkiseudulle), Kreikka Pekka Laatio, Latvia Timo Levo, Belgia Eero Väätäinen.
P.S. Tyhjänpäiväisiä ovat keskuskauppakamarin maan elinkeinoelämän tunnustuksena ansiokkaasta työstä antamat ansiomerkit. Jonkun laatikon pohjalla minullakin on niitä peräti viisi kappaletta ansiokkaasta työstä Kaleva Kustannus Oy:ssä (kaksi kultaista 30- ja 35-v, kaksi hopeista 25- ja 20-v, yksi pronssinen 15-v). “Ansiokkaan” työn kruunasi postitse lähetetty irtisanomiskirje 3.6.2002. Tosin asiapojan tuomalla kirjeellä minut kutsuttiin töihinkin Kalevaan 17.12.1964.
Olen evakko, syntynyt luovutetussa Karjalassa. Olen käynyt Taideteollista oppilaitosta työn ohella, kärsinyt köyhyydestä ja kurjuudesta. Olen anonut taiteilija-apurahaa useasta eri lähteestä saamatta sitä koskaan. Olen keskittynyt tietyn taiteenalan harjoittamiseen jota olen myös opettanut vuosikymmeniä sekä vaikuttanut ko taiteen harjoittamiseen maassamme vuodesta 1965 lähtien. Nyt ihmettelen mitä erikoisnäkökohtia tulee omata saadakseen kaipaamaansa tunnustusta, sillä ei voi olla taiteilija janoamatta sitä. – Stadin friiduksi muutuin kun muuta vaihtoehtoa ei enää jäänyt.
(Nimimerkkini on Pohjan akka)
No jopas löytyi taas toimittajille mehukas luu kaluttavaksi! Että on presidentti mennyt taas käyttämään laillista valtaansa! Eihän se sellainen käytös sovi! Olisi muuten hauska tietää, kuka pystyy laittamaan paremmuusjärjestykseen Suomen kaikkien eri taiteenalojen harjoittajat.