Ensimmäinen askel otettiin kesällä, kun Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen uskalsi nimittää vaalirahajupakkaa korruptioskandaaliksi. Hyvärinen on pitkän linjan journalisti, joka osaa pelkistämisen taidon.
Varovaisemmatkin uskalsivat käyttää sanaa, kun keskusrikospoliisi viimein marraskuun alussa ilmoitti epäilevänsä lahjontaa Rovaniemen Nova-Keva-kelkkatehdasvyyhdissä. Valokeila osui keskustalaiseen kunnallispoliitikkoon Ari Ruotsalaiseen.
Tänään Hyvärisen sanavalinnan osuvuus valkeni viimeisillekin, kun 45 minuuttia paljasti rikospoliisin epäilevän valtakunnallisen tason poliitikkoa lahjusrikoksesta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaa Marja Tiuraa epäillään lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa.
Tutkinta on kestänyt kuukausia ja Tiura on kiistänyt Verkkouutisille tehneensä mitään väärää. Ei Ruotsalainenkaan ole lahjotuksi itseään myöntänyt -- lahjojiksi epäillyistä Nova-johtajista puhumattakaan.
Nova-KMS -tutkinta on kuitenkin vielä kesken ja uusia epäiltyjen nimiä nousee varmasti vielä esiin. Jo epäily syö poliittisen uskottavuuden.
Paljastukset syövät toki uskottavuutta myös takavuosien toimittajilta ja poliiseilta. Maan tapa ei ole muotoutunut yhdessä yössä. Nyt pinnalle kuplivat tapaukset todistavat, että 80- ja 90-lukujen journalistit ja rikostutkijat eivät ole hoitaneet tehtäviään niin kuin länsimaisessa demokratiassa olisi kuulunut.
On uutisoitu sitä, mitä poliitikot sanovat. Päättäjien tekemisiä ei ole riittävästi tutkittu.
Suomen maine lahjomattomien maana ja huippusijoitus Transparencyn listalla taisivat olla valhetta vain.
Vaalirahasta nousstu kohu on mielenkiintoinen. Aina ennen tätä asti on pidetty matalaa profiilia tästä maantavasta.
Nyt uusi journalistisukupolvi nostaa asian esille niin se tuntuu hienolta.
Ennen tämmöiset politikot joilla oli kytköksiä yhteisöihin ja yrityksiin saivat pelimiehen leiman. Ei siinä sinäänsä mitään, mutta äänestäjät eivät ole tienneet välttämättä pelimiehensä kytköksistä
Kiitos, Jussi Eronen. Voit olla oikeassakin.
Se tiedetään, että Merisalo ja Nova Group kylvivät rahaa ympärilleen. Toki kohteena oli poliitikkoja, mutta myös järjestöjä ja viihdetaiteilijoita. Oliko siis kyse korruptiosta vai halusta esiintyä isona rahamiehenä ja mesenaattina?
Kansanedustajien tonnit ja kymppitonnit ovat loppujen lopuksi taskurahoja samoin kuin puolueiden reilut sadat tonnit. Satoja miljoonia ja enemmänkin liikkuu etenkin rakennusbisneksissä. Siihen liittyy joskus ihmeellisiä kaavoitusratkaisuja ja rakennuslupia (jopa vanhojen myrkkymaiden päälle), puutteellista rakennusvalvontaa (läjäpäin hometaloja), kitkemätöntä harmaata taloutta, parin euron tuntipalkkoja duunareille yms.? Miksei tätä tutkita, että kuka antaa näin tapahtua jatkuvasti?
Entä toimittajat itse? Tekevätkö he työtänsä pyyteettömästi vai ulkopuolisen tahon toimeksiannosta vastiketta vastaan. Faktahan on se, että joka voi vaikuttaa, niin heihin yritetään vaikuttaa. Tämä ongelma ei siis koske vain poliitikkoja.
Olen myös samaa mieltä siitä, että Nova Groupin pomot halusivat leveillä. Merisalolle oli varmaankin todella tärkeää vetää isoa liksaa konkurssikypsästä yhtiöstä, ajaa hienoilla autoilla ja liikkua vaikutusvaltaisissa seurapiireissä. Ennen kaikkea oli halu näyttää, että elintasoa riittää, itse yhtiön hoito ei ollut niin tärkeää. Nova Groupin tuho on osoittanut, että kyseinen firma ei oikein näytä hyötyneen politiikoista. Toisaalta kuitenkin poliitikot ovat hyöytyneet Nova Groupista, minkä vuoksi sana korruptioskandaali on erittäin osuva.
Hyvä Jussi Eronen, kun olette ottaneet kansanedustajat syyniin!
Entäpä tilanne, kun perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja ryhtyy “ratsastamaan perustuslailla” – puolueen (itsensä) ja presidentin hyväksi! Voiko ja saako ko. kansanedustaja toimia vastuullisessa tehtävässä perustuslakivaliokunnassa, joka ylin laintulkitsija, kun yleisessä tiedossa on, että häntä vastaan tultaneen nostamaan kanne Euroopan Unionin tuomioistuimessa 2009?
Jotta tiedätte mistä kyse, niin lisää aiheesta löytyy: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/
Erkki K. Laakso
Alavus