Jatkosodan viimeisenä kesänä tuhannet suomalaisten vangeiksi joutuneet neuvostosotilaat tekivät maatöitä pelloilla yhdessä suomalaisten siviilien kanssa. Sota-aikana maataloustyöt olivat luonnollisesti naisten harteilla, miehet olivat taistelemassa rintamalla.
Kevättalvella 1945 syntyi lapsia, joiden isät olivat venäläisiä sotavankeja ja äidit suomalaisia.
Sotavankeja tutkineen Renvall-instituutin Dmitri Frolovin mukaan sota-aikana syntyi arviolta kahdesta kolmeensataan tällaista lasta.
Aiheesta on vaiettu, sillä tuohon aikaan vihollissotilaan kanssa hankittu lapsi oli suuri häpeä. Suomessa olleiden saksalaissotilaiden aviottomat lapset ovat myöhemmin purkaneet elämäntarinoitaan myös julkisuudessa, mutta venäläisten sotavankien lapsista ei ole puhuttu.
Monilta sotavankien lapsilta salattiin oman isän henkilöllisyys. He saivat itse tietää totuuden isistään vasta aikuisina, vaikka asia oli ollut kylällä julkinen salaisuus.
45 minuuttia antaa keskiviikkoiltana puheenvuoron sotavankien lapsille. Toimittaja Juha Muurisen haastattelema Ulla Salomaa haluaa kertoa kokemuksistaan, jotta voisi olla avuksi muille vastaavassa tilanteessa eläneille.





On hyvä, että tämäkin salailu loppuu joskus ja häpeän sekä syyllisyyden aiheuttamat sielunvammat lääkittäisiin hyväksynnällä. Valtiot ja niiden hallitukset käskyttävät niin sodassa kuin rauhassa yksityisen ihmisen elämää. Mutta tunteita ei niin vain käskytetä.
Salainen merkitseminen näiden lasten elämässä on mielenkiintoista kuulla eli aihe on ajankohtainen, kun maailmoita muutenkin sulatetaan niin rodullisesti kuin taloudellisesti yhdeksi suureksi onnelliseksi? maailmaksi.
SEKSIPALVELUJEN TARJOAMINEN SUOMEN VIHOLLISILLE EI OLE NAISTEN YKSITYISASIA! SIITÄ TULEE RANGAISTA ANKARASTI!