Herättelimme 45 minuuttia -ohjelmassa keskusteluja pikkulasten terveyttä ja kehitystä vaurioittavista jättiryhmistä muutama viikko sitten. Mammuttimaisissa ryhmissä jo pelkkä jatkuva melu rasittaa sekä lapsia että työntekijöitä.
Meteliä ongelmasta pitivät niin psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kuin Lastentarhanopettajaliiton Soile Oleanderkin.
Sain aiheen esille nostamisesta suuret kiitokset päiväkodeissa työskenteleviltä hoitajilta ja lastentarhanopettajilta. Heistä oli hienoa, että joku uskaltaa puhkaista kuplan suomalaisen päivähoidon ympäriltä. He kun eivät uskalla kertoa vanhemmille totuutta, todenpuhumisesta joutuu vaikeuksiin.
Puhe laadukkaasta varhaiskasvatuksesta on useilla paikkakunnilla vaatteettoman keisarin touhua.
Tällä viikolla palaamme aiheeseen.
Pikkulasten puolesta ei ole syntynyt samanlaista kansanliikettä kuin teurashevosten rääkkäyksestä kertoneen inserttimme jälkeen. Viranomaiset eivät ole lähteneet liikkeelle samaan tapaan kuin esimerkiksi poliisit joidenkin huijauksista kertoneiden reportaasiemme jälkeen.
Päiväkodeista vastaavalla ministerillä ei edes ollut aikaa toimittajallemme. Lopulta reportterimme Raija Kantomaa tavoitti peruspalveluministeri Paula Risikon journalisteille tarkoitetusta aamukahvitilaisuudesta.
Ei tarharyhmien pienentämiseen tule mitään lisärahaa. Entä ylisuurten ryhmien estäminen määräyksillä?
“On erilaisia näkemyksiä -- tuleeko valtionhallinnon rajata ryhmäkoot -- siitä on todella erilaisia näkemyksiä”, sanoi Risikko, kun kahvitilaisuuteen saapuneelle toimittajallemme kuitenkin jotain piti vastatakin.
Nyt on lama, rahaa ei ole. Siinä on viestiä tarhalasten vanhemmille. Sietämätön melu jatkukoon.
“Tässä on erilaiset suhdannevaihtelut koettu ja koskaan ei ole löytynyt rahoitusta pienten lasten palveluihin”, sanoo Lastentarhanopettajaliitto.
Ammattijärjestö saa valittaa yksin, sillä vanhempia ei barrikadeille nouseminen kiinnosta. Mitäpä tuosta, siellä tarhassahan ne lapset niin vaivattomasti hoituvat.
“Pahimmat tilanteet ovat sen kaltaisia, että uusi vasta tullut lapsi itkee ja aikuinen seisoo vieressä eikä korviaan lotkauta”, kertoo päiväkotien laatua tutkinut Marjatta Kalliala keskiviikon 45 minuuttia -ohjelmassa.
Katsokaa isät, äidit ja päättäjät peiliin. Te rakastatte hevosia enemmän kuin lapsianne.
Että tuo Risikon vastaus pisti veret kiertämään! Viime laman jäljiltä ei oikeastaan ole tehty muuta kuin lumekorjattu. Lentävänä vitsilauseena kansalaisten keskuudessa on tullut tuo: EI OLE RESURSSEJA.
Resursseja kuitenkin löytyy fortum-tyyppisiin muutaman yli-ihmisen päätähuimaaviin palkkoihin ja palkkioihin.
Jotain ala-arvoisen ristiriitaista päättäjiemme ajatusjuoksussa on, että pitäisikö kuvauttaa alkavat aivorauppeumat ja saataisiin uutta tervejärkistä porukkaa tilalle.
Pääkaupunkiseudulla ryhmäkoot ovat tosiaan älyttömät. Onko tosiaan tarkoitus hoitaa lapsia vankilamaisissa olosuhteissa? Vanhempi lapsistamme (5v) on siinä onnellisessa asemassa, että hänen ryhmässä on vain 15 lasta, mutta nuorimmainen saa nauttia melusta yms. paljon veljeään enemmän ryhmäkoon ollessa 24!!! (3-4-vuotiasta lasta).
Vanhan päiväkodin puitteet ovat surkeat tilojensa puolesta tuollaista ryhmäkokoa varten. Ulkoilu jää väliin vain siksi, ettei ole mahdollisuutta vaatteiden kuivaamiseen ja henkilöstö ei vain jaksa sateisella säällä pukemisrumbaa. Sääliksi käy mukavaa hoitohenkilökuntaa ja voi vain ihmetellä heidän jaksamistaan. Tosin sairauslomat ovat lisääntyneet selvästi.
Onko päättäjien tarkoitus opettaa lapset elämään vankilamaisissa olosuhteissa? Eikö lapset päättäjien mielestä tarvitse huomiota päivän aikana aikuisilta? Ei henkilökunta ehdi huolehtia paljon muusta kuin perustarveista (syöminen, vessatus jne.). Aito aikuisen ja lapsen vuorovaikutus on kortilla. Ilmeisesti vanhemmille riittää se, että lapsen voi hakea hengissä illalla kotiin. Taidamme siis saada sitä mitä ansaitsemme huolehtiessamme eläimistä lapsia paremmin niin kuin totesit kirjoituksessasi. Suomesta on tullut todellinen sivistysvaltio, kun sen arvoihin kuuluu lasten ja vanhusten sijoittaminen mahdollisimman halvalla selviytymään keskenään vain muutaman työntekijän valvonnassa.
Meidän perheessä on jouduttu hoito ratkaisemaan siten, että hoitoaika on max. 5h / päivä, enempään en usko lapsillani olevan rahkeita pysyäkseen järjissään. Onni on joustavat työnantajat, mitkä tämän mahdollistavat. Päiväkodin vaihtokaan ei auttaisi, sillä kaikissa alueen hoitopaikoissa on sama tilanne. Olen joskus miettinyt, kun ihmiset kaipailevat mennyttä aikaa takaisin, mutta tässä tapauksessa ymmärrän sen täysin. Ei ennen lapsia haudattu viettämään päiviään vankiloissa.
Voi hyvänen aika,vai ei ole resursseja eikä rahaa.Just tuomosille forttumeille kyllä löytyy rahaa jotka vain nostaa sähkön hintoja niin saavat hurjat korvaukset hyvästä työstä.Mutta lapsille ei kyllä löydy rahaa.HÄVETKÄÄ
Lapsiryhmät ovat todellakin liian suuria. Itse työskentelen lastenhoitajana 23 lapsen ryhmässä ja totean tämän päivittäin. Sijaisia ei oteta tai saada. Eri-ikäisten lasten ja erilaisten lasten tarpeita on vaikea ottaa huomioon lapsen oman kehityksen edellyttävällä tasolla, vaikka kuinka lapsen ongelmat ja vahvuudet tunnistaakin ja haluaisi yksilöllisemmin lapsia kasvattaa/hoitaa, sillä resurssit ei millään riitä. Laadusta ei voi juurikaan puhua vaan “säilytyshoidosta”…ja siitä että selvitään hengissä tästäkin päivästä!
Olanderille ja Utriaiselle haluan sanoa, että kyllä LASTENHOITAJATKIN ovat ammattitaitoisia työssään niin kasvattajina kuin tunnistamaan lasten ongelmat ja vahvuudet.Kummallista ettei lastentarhaopettajaliitto arvosta lastenhoitajien työtä. Kannattaisi tulla perehtymään!
Olen 4,5 -vuotiaan päiväkotilapsen työssäkäyvä äiti. Lapseni ryhmä on virallisesti 3-5 -vuotiaiden ryhmä, jossa oikeasti onkin 2-4 -vuotiaita lapsia. Lapseni on myös siinä ryhmässä, jossa oli yhtenä aamuna yksi hoitaja 16 lapsen kanssa… Luulenpa että papereissa ryhmään oli merkitty toinenkin hoitaja, esim. päiväkodin johtaja tai muu henkilö, joka hoiti tehtäviä muussa tilassa tai huoneessa… näinhän monesti on, varsinkin sairastumistapauksissa, kun yhden henkilökunnasta on etsittävä sijaisia päiväkotiin. Näin se vaan menee.
Olen periaatteessa ollut sitä mieltä, että tuo subjektiivinen oikeus päivähoitoon on hyvä asia, jotta työttömienkin lapset saisivat virikkeitä, sehän on syrjäytymistä ennaltaehkäisevää toimintaa.
Mutta: Jos kokonaisresurssit eivät kertakaikkiaan riitä, mistä tulisi karsia?
Hoitajien määrästä vai subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon? Voisiko yksi ratkaisu olla, että ns. virikepaikalla olevat lapset, joiden vanhemmat ovat kotona, voisivat olla vaikka puolipäivähoidossa ja jos vanhemmat saisivat töitä, “työhön pääsevän perheen päivähoitotakuu” takaisi siinä tapauksessa kokopäiväpaikan. Tuskin ainakaan tämän taantuman aikaan kävisi niin, että kaikki kotona olevat vanhemmat (varsinkin jos molemmat ovat kotona) saisivat yht’äkkiä töitä?
Näin resurssit riittäisivät niille, jotka todella tarvitsevat kokopäiväisen hoitopaikan.
Toinen rajaus voisi olla erittäin suurituloiset perheet: Jos perheen tulot ovat esim. yli 8000 euroa (tämä on vain esimerkki), kunnallisen päivähoitopaikan ohella perheelle voisi tarjota yksityistä. Tosiasiahan on, että keskituloinen perhe maksaa kunnallisesta päivähoidosta tuon maksukaton ja isotuloiset perheet maksavat tuloistaan suhteessa huomattavasti vähemmän päivähoidosta kuin keskituloiset.
Nämä keinot vaatisivat valitettavasti lakimuutosta ja kuten olemme kuulleet, poliittista mielenkiintoa siihen ei jostain syystä löydy. Miksi ihmeessä?
Kolmas ja valitettavasti ainoa kuntasektorille tepsivä keino on lainsäädäntö, jolla turvataan päiväkotiryhmien koon rajaus ja ammattitaitoisen henkilökunnan riittävä määrä. Tässä yhteydessä totean, että lastenhoitaja ja sosionomi ovat kyllä ihan oivia kasvattajia päiväkodeissa. Ryhmässä on hyvä olla lastentarhaopetajakin, joka huolehtii varhaiskasvatuksen pedagokisesta laadusta.
Valitettavasti lainsäädännöllä puuttuminen on ainoa keino päiväkotien ja hoison laadun turvaamiseksi.
Tällä hetkellä voinemme vaikuttaa asioihin adresseilla ja ottamalla yhteyttä tuntemiimem kansanedustajiin. Ja pitämällä ääntä näistä ongelmista. Me päiväkotilasten vanhemmat painimme päivittäin sen tuskan kanssa, että joudumme jättämään lapsemme hoitoon, jossa ei ole lapsille riittävästi resursseja, vaikka siellä olisikin hyviä hoitajia. Kiitos teille vanhemmille, jotka olette vieneet asioita eteenpäin. Tukea kyllä löytyy, meille joillekin lapsemme ovat eläimiä tärkeämpiä!
Jos toisin lapseni turvapaikanhakijana Suomeen niin saisin paremman kohtalon. Vaaleina voisimme esittää vaikka mykkiä albaaneja. Passejahan ei ole kellään maahantulijalla.
Anne Holmlundin veli varmaan järjestää majoituksen. Ja Valtio maksaa.
HERÄTYS PÄÄTTÄJÄT!!!!
Olen ollut työurani aikana työssä päiväkodissa, alakoulussa (erityisluokat),
sekä nuorten 13 -20 ikäisten parissa. Olen katsellut ja ihmetellyt miten sokeita Suomessa ollaan. Miten yleensä ihmetellään lasten ja nuorten pahoinvointia, kun sitä pohjustetaan koko lapsen iän. Ei kukaan lapsi pysty kehittymään sosiaalisesti taspainoiseksi ja toisia huomioon ottavaksi, kun jo päivähoidossa joutuu taistelemaan aikuisten huomiosta ja henkilökohtaisesta kontakstista.
Mitä säästöä se on, kun lapset ovat ylisuurissa ryhmissä ja aikuisia paikalla vain sen verran, että voidaan välttää fyysiset vahingot joten kuten, mutta henkiset vammat tulevat esille paljon myöhemmin.
En ihmettele yhtään lasten ja nuorten tasapainottomuutta tai väkivaltaisuutta. Kukaan päivähoidossa ei pysty hoitamaan tässä tilanteessa lasta hänen luonteensa mukaan. Saati kasvattaa lapsille vahvaa itsetuntoa.
Lapset ovat näissä “taistelu” hoitopaikoissa, 7 – 9 tuntia päivässä. Kuka teistä päättäjistä kestäisi henkisesti tasapainossa, paikassa missä on korvia huumaava meteli ja koko ajan sinun tulee taistella jokun huomaan, että olet olemassa kaikkine tarpeinesi niin fyysisesti kuin henkisestikin. Veikkaampa, että sairauslomia tulisi teille kaikille.
PÄÄTTÄJÄT hoitakaa nyt lapsille tarpeeksi aikuisia hoitopaikkoihin, niin teillä on terveitä aikuisia, jotka hoitavat asioitanne kun itse olette vanhoja.
Tällä meiningillä teistä ei huolehdi kukaan. Ei opita toisten huomioon ottamista, vaan kaikki on mun mitä vain itselleni haalittua saan. Muista viis!
Ehdinköhän vielä näkemään paremman lasten kohtelun ennen eläkkeelle jäämistäni!
Ei kyllä ole eroa sillä onko lastentarhanopettaja vai lähihoitaja, kun puhutaan lapsen kohtaamisesta. Olen ylpeä lähihoitajan ammatistani ja päiväkodissa juuri me hoitajat olemme usein niitä, jotka lapselle ovat läsnä ja huomioivat lasten tarpeet.
Suorastaan suuri suuttumus iski kun katsoin 45 mi. ohjelmaa.
Vai ei löydy rahaa lasten tarpeisiin – oli sitten kysymyksessä päiväkodin suuret ryhmäkoot tai kouluissa luokkakoot. Nyt päättäjät katsokaa peiliin – huh huh.
Rahaa kyllä löytyy valtiolta maahanmuuttokeskuksiin – ihmetellä täytyy – asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen. Numero 1 on omat lapsemme ja nuoremme – siitä pitää lähteä rakentamaan asioita!!!!
Sen jälkeen tulee muut asiat jos taloudellisesti on mahdollista.
Hei,minne olette unohtaneet meidät LASTENOHJAAJAT!Keskustelua käydään tärkeästä asiasta,mutta,mutta…kalskahtaa korvaan kun puhutaan vain lastentarhaopetttajista tosi ammattilaisina.Lähihoitajan koulutus raapaisee pinnasta varhaiskasvatuksen osalta.
Me lastenohjaajat opiskelemme kolme vuotta ja olemme varhaiskasvatuksen ammattilaisia.Miksi ihmeessä tätä ei huomioida missään???Emme toimi vain seurakunnissa,mistä tuntuu olevan väärä kuva.Olemme mitä suurimmassa määrin töissä ryhmäperhepäivähoidossa,päiväkodeissa jne.ammattinimikkeemme on yhä vieras..myös päättäjille ja suurellekin yleisölle.
Toimin itse lastenohjaajan ryhmiksessä ja onneksi meillä ryhmäkoko ei ole mammuttimainen.Lapsen ikä tuo jo omia rajoitteita,kuinka monta lasta olisi järkevää olla yhdellä hoitajalla.Nuorimmalla on yleensä suurimmat tarpeet!
Turvallisuustekijät,inhimillisyys,lämpö ,läheisyys…kymmeniä asioita,joiden pitäisi olla todellisuutta eikä vain hienoja suunnitelmia paperilla päätttäjille!
Olen myös päivähoidon “ammattilainen”lastenhoitajana toiminut vuodesta -91.
Olen todella järkyttynyt siitä, että valtiovalta uskoo kaikkeen siihen paperiroskaan mitä päivähoidon henkilöstöltä vaaditaan tänä päiväna aivan uuvuksiin saakka, jotta maailmalla nähtäisiin ja ihaltaisiin sitä, kuinka upeasti järjestetty päivähoito meillä täällä on ..ja kuinka yksilöllisesti lapset huomioidaan, tehdään sitä ja tätä—-ja höpön höpön nämä vasut ym. ovat aina kuuluneet päivähoitoon , muttei niitä ole aiemmin tarvinnut todistella paperilla vaan teot on näytetty konkreettisesti työssä!!!!miettikää miten paljon nykyinen hömppä pömppä vie aikaa pois lapsilta, voi kun vanhemmatkin oivaltaisivat tämän, moni järjestäisi hoitopaikan lapselleen varmasti toisin. Muistelen haikeudella omaa päiväkotipäivää, kun olin pieni…..erityisesti muistan ne päivät jolloin lapsia oli paljon lomalla ja ryhmässä määrä muutaman lapsen verran, silloin teimme kaikkea kivaa hoitohenkilöstön kanssa,retkiä tai meille oli vain aikaa muuten vaikka jutusteluun tai vaikka välipalan valmistukseen yhdessä alusta alkaen….tämän päivän arki on aivan toinen…ryhmiä yhdistetään ja monesti myös ryhmäkoko ylittyy, siinä siitä “laatuajasta”!!!
Voimia kaikille, aurinkoa sydämiin!
Ensinnäkin haluan kysyä kaikilta että kuinka paljon te todellisuudessa tiedätte tuosta Fortum-jutusta? Mistä lähtien Fortumin maksamaa eläkettä on voitu verrata siihen kuinka paljon resursseja käytetään lasten päivähoitoon? Faktahan on se, että vaikka valtio omistaa osan Fortumista ei Liliuksen eläkettä maksa valtio vaan Fortum. Suomen valtio on määrännyt tietyt ihmiset istumaan Fortumin hallituksessa, joka päättää mm. Liliuksen eläkkeen. Liliuksellahan on johtajasopimus, joka siis poikkeaa täysin ns. normaalia työtä tekevän ihmisen työsopimuksesta. Liliushan ei oikeasti jäänyt eläkkeelle vaan hän jatkaa työtään erinäisissä projekteissa, josta hänelle palkka maksetaan. Älkää siis hyvät ihmiset verratko Liliuksen palkkaa päivähoidon resursseihin.
Ja toine kysymys joka tuli mieleen on se, että onko joku pakottanut teidät tekemään lapsia? Itse olette valinneet sen mahdollisuuden että haluatte lapsen tehdä ja olette myös sitä tehdessänne tienneet mitä siitä seuraa. Mielestäni vanhemmilla on ensisijassa vastuu omasta lapsestaan, ja jos päivähoidon laatu ei miellytä niin voi vapaasti jäädä kotiin lapsen kanssa. Ja sama pätee myös siihen, että jos päivähoidon maksut eivät miellytä niin aina on vaihtoehtona olla viemättä sitä lasta päivähoitoon ja olla lapsen kanssa kotona. Miksi ihmeessä olette tehneet lapsia jos ette pysty heidän kehityksestään ym. huolehtimaan? Edelleenkään teitä ei kukaan ole siihen hommaan pakottanut.
Ja eduskunnan päättäjiä on mieletäni tässä vaiheessa ihan turha lähteä syyllistämään tilanteesta. Jokainen on itse valinnut äänestäessään edustajansa eduskuntaan ja mikä on nyt seuraus kun meillä onkin kokoomus-hallitus? Jos omasta mielestään olisi parempi kansanedustaja kuin siellä nyt istuvat, niin aina voi asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa.
Vai onko tämä nyt sitä, että on mukava kitistä kotona kun asiat eivät mene niinkuin itse haluaa? Eikö teidän pitäisi olla antamassa sitä aikuisen mallia lapsillenne eikä kirjoitella tänne?
PÄIVITTÄIN PÄIVÄKODISSA TYÖSKENNELLESSÄNI PÄIVÄHOITAJANA TÄYTYY SANOA, ETTÄ VOIMAVARAT ALKAVAT TODELLAKIN LOPPUA HENKILÖKUNNALTA.
LAPSET ANTAVAT VOIMAA, TYÖ ON IHANAA, MUTTA MITEN OLISI JOS ASIAT OLISI JÄRJESTETTY VIELÄ PAREMMIN.
SIJAISIA SAISI PALKATA VIIKONKIN SAIRAUSLOMILLE, VIELÄ PAREMPI JOS JO PÄIVÄNKIN SAIRAUSLOMALLE.
LAPSILUKUMÄÄRÄT ON SUURET JA TILAT PIENET, TOIMIMATTOMAT… KURA-AIKAAN ON TÄYSI KAAOS, KUN SUUREN RYHMÄN VAATTEITA KOETETAAN KUIVAILLA…
MITEN OLISIKAAN PAREMMIN, KUN RYHMÄKOOT OLISI PIENEMMÄT?
LAPSET JOIDEN VANHEMMAT/VANHEMPI ON KOTONA TUO NYKYISIN LAPSEN HOITOON….
HYVÄ MONELLE, SE SUBJEKTIIVINEN OIKEUS,KUN ON SUURET MÄÄRÄT VANHEMPIA JOTKA EI KERTAKAIKKIAAN PÄRJÄÄ TAI EIVÄT VAIN JAKSA, KERTAKAIKKIAAN OLLA OMIEN LASTENSA KANSSA….
MUTTA MIKÄLI LAPSI ON HOIDOSSA JOPA 10 TUNTIA, EI OLE ENÄÄ LAPSEN OIKEUDEN MUKAISTA…KUN EI TULLA HAKEMAAN, VAIKKA KUINKA PYYTTÄISI, ETTÄ EDES YKSI LYHYEMPI PÄIVÄ VIIKOSSA OLISI MUKAVAA LAPSELLE…
ON PALJON LAPSIA JOILLA EI OLE OLLENKAAN LOMAA, KESÄPÄIVYSTYSTEN, SYYS-JA TALVILOMAVIIKKOJEN VAKIASIAKKAITA,VUODESTA TOISEEN…
JA LAPSET EI OLE TYHMIÄ, TIETÄVÄT, ETTÄ ÄITI/ISÄ ON KOTONA. MITÄ VASTAAT LAPSELLE, KUN PÄIVÄ TOISENSA JÄLKEEN KYSYY;
MIKSI ÄITI KATSOO TV:TÄ KOTONA JA MINUN PITÄÄ OLLA TÄÄLLÄ?
USEIN NÄMÄ VANHEMMAT OVAT VIELÄ HOITOMAKSUISTA VAPAITA,
KUN EI OLE NIITÄ TULOJA….
TOISET VANHEMMAT EDES ILKEVÄT HÄVETÄ, KUN HEITÄ KESKEN PÄIVÄN NÄKEE KAUPOISSA SHOPPAILEMASSA….NÄITÄ TULOTTOMIA VANEMPIA TAPAA PELIKONEIDEN ÄÄRESTÄ TAI KÄDET TÄYNNÄ OSTOSKASSEJA…
MITEN OLISIKAAN PAREMPI……
JOOOOOOOO. TÄMÄ ON TÄTÄ JOS JA JOS JA JOS…..
EI VANHA ENÄÄ JAKSA…
TOIVOTAAN ETTÄ ADRESSIT SAAVAT RISIKON AJATTELEMAAN JA TEKEMÄÄN ASIALLE JOTAIN. SELVÄT LAIT LAPSENOIKEUKSIIN. VANHEMMAT VASTUUSEEN.
RISIKKOT TAITAA JO NIIIIIIN VANHA ROUVA OLLA, ETTÄ PÄIVÄHOITO ON KAUKAINEN ASIA.
TERVETULOA, RISIKKO, KANSAN PARIIN, PÄIVÄKOTEIHIN TAPAAMAAN LAPSIA ILMAN KORKOKENKIÄ JA JAKKUPUKUA…..
SEURAAMAAN ARKISTA, VASTUULLISTA TYÖTÄ JA TEKEMÄÄN SITÄ EDES YHDEN VIIKON, ILMAN ERILLISTÄ HUOMIOTA JA HUONOLLA PALKALLA…
SAAT VATSATAUDIN TMS. KAUPANPÄÄLLE……….
Hoppsan heissan!
Minulla on kokemusta lähes 20 vuotta lastentarhaopena Ruotsin puolella erilaisissa ryhmissä ja tehtävissä. Suomessa ei lto työtä löytynyt ja sijaisena hankkimani työkokemus on hieman poikkeava minun oppimiini rutiinikäytäntöihin, mm. ruokailu / ulkoilutilanteissa. Mutta se mikä päällimmäisenä on mielessäni on lapsilähtöinen työskentely Ruotsissa, suunnittelu eri tilanteisiin, aktiviteetteihin alkoi aina lapsesta – lapsista ketä tilanne kosketti, kenelle se oli tarkoitettu.
Lapsia kyllä pidetään usein kaffepaketteina, niitä pakataan tiukkaan ja pieneen tilaan. Kuka aikuinen suostuisi viettämään koko päivän yhdessä 23 muun kanssa pienissä tiloissa ja vielä touhuamaan ja leikkimään sen mukaan missä mahtuu?? EI KUKAAN muu koin päiväkotihenkilöstö, jos he eivät lopeta olemasta kilttejä ja sopeutuvaisia. Minä olen oikeastaan aika tyytyväinen kun en ole lto:na tällä hetkellä, ammattitaitoni ja ylpeyteni voisi estää minua.
Ja hieman mukaillen Ylva Johansson kerran sanomia sanoja :” näiden lasten lapsuus on nyt, sitä ei voi uusia seuraavalle vaalikaudella… se on nyt!”
Toivottavasti tässä keskustelussa ei kompastuta tähän vanhaan ansaan, että eri työntekijäryhmät arvostelevat ja mitätöivät toisiaan. Aika rohkeaa tutkimustietoa oli Kallialalla, että ltot keskimäärin enemmän huomioivat lasta… Hän on sattunut sellaisiin paikkoihin oikealla hetkellä:) ja kun on itse heidän kouluttaja niin oliskos vähän oma lehmäkin ojassa…. – Kokemukseni mukaan työntekijän sensitiivisyys ei ole ensisijaisesti koulutuksesta vaan ihmisen persoonasta lähtevää. Tieto ja tunne yhdessä takaa parhaan tuloksen, mutta ei kumpikaan yksinään. Kaikkiin koulutuksiin osuu huonoja/vääriä valintoja. Voi olla myös niin, että alunperin kuinkakin sensitiivinen hoitaja kyynistyy ja kertakaikkiaan väsyy.. Jos kaikki päivähoidon työntekijät ( päiväkodit eivät pyöri eivätkä ole koskaan pyörineet yhden ammattikunnan voimalla; tarvitaan nytkin kaikkia ja kaikista on pulaa!!) vetäisivät yhtä köyttä voitaisiin saada jotain aikaan. Järjestösotaan ei ainakaan nyt kannattaisi paukkuja käyttää. Toisaalta jokaisen kannattaa tarkkaan katsoa mihin jäsenmaksunsa maksaa; ei ainakaan sinne joka ei omaa ammattitaitoa/koulutusta arvosta!
Työskentelen itse päiväkodissa ja kuulun siihen ryhmään joka ehtii ottaa lapsen syliin ja joka ottaa aina itkevän lapsen syliin. Työskentelytapani on saanut muilta työntekijöiltä kritiikkiä kun ryhmässä on 21 muuta lasta jotka haluvat syliin. Tunnen suurta syyllisyyttä siitä että haluan ottaa lapsen syliin. Parempi ois jauhata purkkaa ja katsoa kun lapsi itkee. Ottaen huomioon vielä sen että meidän ryhmässä on 11 lasta jotka tarvitsevat erityistä tukea mutta saavatko he sitä? Resurssit eivät riitä valitettavasti, kunhan selviää päivästä niin kaikki on hyvin.
YLE:n uutisten mukaan lumeavioliitot Suomeen ovat yleistyneet. Lumeliitoissa maahantulolainsäädäntöä kierretään ja avioliitolla haetaan parempaa elämää ja taloudellista hyötyä kohdemaassa. Poliisin mukaan lumeliittoihin liittyy hyvin vahvasti harmaa talous ja muu piilorikollisuus. Suomalaistenkin viranomaisten mukaan lumeliitolla tulleet pyrkivät naittamaan uhrinsa sukulaisia ja ystäviä muille sukulaisilleen ja tuttavilleen. EU onkin kartoittanut lumeliitot ihmiskaupan kaltaiseksi toiminnaksi, jossa pyörii suuret rahat.
Valtion sisäisen turvallisuuden ohjelma korostaa tehokasta talousrikostorjuntaa ja laittoman maahanmuuton, mukaan luettuna lumeliitot, tehokasta estämistä.
Lain mukaan kaksinnainti ja petos ovat rikoksia, mutta ei lumeavioliitossa, joka Korkeimman Oikeuden mukaan on liittona pätevä. Ulkomaalaislaissa lumeavioliitto, väärien tietojen antaminen viranomaisille ja epärehelliset tulonhankkimiskeinot ovat esteitä oleskeluluvan myöntämiselle. Käytännössä lakia ei kuitenkaan noudateta, vaikka EU korostaa, että petoksella, kuten lumeavioliitolla, hankitut oikeudet (oleskeluoikeus ja oikeus maan sosiaaliturvaan) voidaan poistaa.
Lumeavioliitto on maahantulijalle edullinen. Avioliitolla maahantulija ostaa Suomen sosiaaliturvan ilman toimeentulovaatimusta eikä pelkoa kiinni jäämisestä ole. Asianajajien mukaan lumepuoliso tuskin koskaan tienaa yhtään enempää kuin sen, että saa kaikki yhteiskunnan sosiaaliedut täysimääräisenä. Suomen yksin- ja yhteishuoltajien liiton mukaan jopa 13% huoltajuusoikeudenkäynneistä on monikulttuurisia perheitä, joissa suurimmassa osassa on suomalainen nainen ja eteläeurooppalainen / pohjoisafrikkalainen mies tai suomalainen mies ja venäläinen/virolainen nainen. Oikeudenkäynnit käydään poikkeuksetta valtion varoin ja suurimmalla osalla on takanaan useita huoltajuuskiistoja. Poikkeuksellista ei ole, että maahantulijalla on ollut perhe kotimaassa jo Suomeen tullessaan ja lyhyessä ajassa useampia päällekkäisiä perheitä myös Suomessa.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys “Rakkaudella yli rajojen” v. 2003 osoittaa, että lumeliitot olivat yleisiä jo tuolloin. Teoksessa viitattiin epäsuorasti lumelapsia koskevaan ilmiöön. Lumeliitossa lapsi syntyy hyväksikäytöstä hyväksikäytettäväksi, mutta räikeimmissäkin tapauksissa lapsi estää maastakarkotuksen ja maahanmuuttaja maksimoi taloudelliset edut ilman toimeentulovaatimusta ja ilman päivänkään tarvetta sitoutua perhe-elämään ja vanhemmuuden velvollisuuksiin.
Vaikka lumepuolison menot ja tulot olisivat faktana todettu oikeudessa ristiriitaisiksi, toimeentulotuella elävä maahanmuuttaja saa oikeuskulut ilmaiseksi ja lapselle elatusapu määrätään alle minimiin. Pahimmassa tapauksessa uhri menettää omaisuutensa ja maksaa vielä laittoman maahantulijan oikeuskulutkin. Mistä maahanmuuttajan laittomat varat tulevat, eivät viranomaisia kiinnosta – lumevanhempi saa ilmaiset oikeudenkäynnit, tulkit, ehkä valvotut tapaamiset vartijoineen ja vähän lisää sosiaalietuuksia, että paremmin pärjää.
Vaikkei tulija olisi osoittanut hetkenkään mielenkiintoa lastaan kohtaan ennen avioeroa, on sosiaaliviranomaisissa ja oikeudessa lumevanhemman etu se kaikkein tärkein. Lapsen kaltoinkohtelu muuttuu lapsen oikeudeksi, josta viranomaiset pitävät kiinni viimeiseen asti. Valtapeli ja perheväkivalta on yleistä ja jatkuu avioeron jälkeen tapaamisilla.
EU on luokitellut lumeliitot ihmiskaupan kaltaiseksi toiminnaksi, jossa pyörii isot rahat. Silti perhehelvettiä jatketaan yhteiskunnan toimesta lapsen aikuisikään, vaikka YK:n lapsen oikeudet korostavat valtion velvollisuutta huolehtia siitä, että lapsi saa elatuksen vanhemmiltaan ja lasta suojellaan kaikilta hyväksikäytön muodoilta sekä huonolta ja välinpitämättömältä kohtelulta.
Kasvaessaan lapsi tulee siihen ikään, että tajuaa itsekin taustansa – tällöin hänen minäkuvansa särkyy ja syyllisyys perheen ongelmista räjähtää silmille – vaikkakin lapsi on viaton välikappale ja vallan väline, jota lumeliitoissa maahantulijat käyttävät sumeilematta hyväksi. Tällaisia tikittäviä aikapommeja Suomessa kasvaa jo tuhansia.
Lumeliitot ovat yleistyneet, niiden on myös todettu lisäävän lapsikaappauksen riskiä. Suomessa tilastoitiin v. 2007 25 kaappausta, jotka koskettivat yli 50 lasta. Muuttuva Perhe 01/2009 kirjoitti v. 2007 Venäjän ja Turkin olleen yleisimmät kohdemaat – asiantuntijoiden mukaan näistä maista myös yleisimmin tullaan lumeliitoilla Suomeen. Motiiviksi kaappaukselle riittää kosto.
Lumeliittojen vaikutuksia lapsiin ei edes haluta tunnustaa, mutta 65.000 lastensuojelun asiakasta antaa aavistuksen vaikutuksista. Yhteiskunta jatkaa lumelasten kaltoinkohtelua – yksi lumeliitto maksaa yhteiskunnalle minimissäänkin kymmeniä tuhansia euroja, mutta tähän on aina valtiolla rahaa – lapsista tehdään tahallaan moniongelmaisia, mutta ongelmien korjaamiseen ei sitten rahaa löydykään. Perhe saa paeta henkensä edestä omassa maassaan.
Lumeliitot ovat avoin portti terrorismin ja kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden soluttautua maahan ja taloudellinen hyöty houkuttelee lisää tulijoita, kun ristiriitaisia meno-tulotietoja ei edes tutkita, vaikka huumeet ja rahanpesukaan eivät ole poissuljettuja tulolähteitä. Rahoitustarkastuskeskus sai vuonna 2007 yli 600 terrorismin rahoittamista koskevaa ilmoitusta – tiettävästi tämä ei ole johtanut yhteenkään karkotukseen. YLE:n uutisten mukaan kymmenistä tuhansista rahanpesuilmoituksista alle 10% johtaa tutkintaan. Harmaa talous, huumeet ja muu rikollisuus ovat suoraa seurausta vapaan liikkuvuuden ja maahanmuuton lisääntymisestä eikä laillisuusvalvonta pyri edes tapauksia estämään. Sanomalehti Kalevan keväällä 2009 julkaiseman artikkelin mukaan kunniaväkivalta koskettaa turkulaisen kunniaväkivallan uhrien parissa työskennelleen suomalaisnaisen mukaan jo tuhansia maahanmuuttajanaisia Suomessa. Nurinkurista on, että lumeavioliiton uhreja ja rikollisten maahanmuuttajien suomalaisia perheenjäseniä ei kuitenkaan suojele kukaan.
90-luvun laman alkaessa maahanmuutto lisääntyi ja kansalaisten arki kurjistui. Tämä lisäsi lastensuojelun ja huostaanottojen määrää, joka näkyy yhä. Mitä tästä opittiin? Taloustaantumauutisten jälkeen välittömästi aloitettiin leikkaukset ja säästöt lasten hyvinvoinnista. Ei riitä, että päiväkodit suljetaan kesäajaksi, mutta lapsia myös pompotetaan päiväkodista päiväkotiin kesän aikana. Osa päiväkodeista sulkee ovensa jo kesäkuun alusta ja lapset sijoitetaan 2-3 viikoksi toiseen päiväkotiin ja sen jälkeen jo kolmanteen. Saman perheen eri-ikäiset lapset voivat olla sijoitettuna eri päiväkoteihin ja mukana on myös täysin autottomia talouksia, joille kuljetukset tuottavat suurta vaivaa. Täysin unohdettuja näyttävät olevan lapset, joille muutos on stressi ja jatkuva vaihtaminen päiväkodista toiseen vain lisää traumaa.
Hälyttävää myös on, että osassa päiväkoteja ovet eivät ole lukossa eikä päiväkodeissa ole minkäänlaista kulunvalvontaa. Henkilökunta on ajettu minimiin ja joskus jopa kansainvälisen lapsikaappausuhan alla olevia lapsia on jätetty ulos ilman valvontaa ainoan hoitajan lähdettyä hoitamaan lasten wc-toimintoja sisätiloihin. Karkaamisten ja kaappaamisten osalta turvallisuusuhka päivystysaikana on näillä järjestelyillä erityisen suuri.
Eräs huolta herättävä aihe on myös ryhmäkoot ja säästäminen lasten ruokailuista. Yleisesti on kiinnitetty huomiota suomalaisperheiden ruokatottumuksiin, vähäiseen liikuntaan ja elintapasairauksien hälyttävään määrään aikuisväestössä. Suurten ryhmäkokojen vuoksi kaikki lapset eivät voi enää osallistua viikottain ohjattuihin liikuntatuokioihin ja kädentaitotunneille, vaan ryhmät joudutaan jakamaan pienemmiksi ja lapsi voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja omaa vuoroaan. Tämä johtaa vääjäämättä karkea- ja hienomotoriikan kehityshäiriöihin ja voi heijastua myös matemaattisiin ja kielellisiin häiriöihin myöhemmällä iällä. Säästöt ovat kohdistuneet lamavuosien jälkeen myös lasten aterioihin. Vain harvalla päiväkodilla on enää omaa keittiötä ja sielläkin, missä on, aterialista koostuu pääsääntöisesti makkara-pohjaisista ruoista ja muista eineksistä, kuten valmislihapullista, kalapuikoista ja jauheperunamuusista, mitkä ovat ravintoköyhiä ja luovat pohjaa huonoille ruokatottumuksille. Kun lapsiperheiden lisääntynyt köyhyysongelma yhteiskunnassamme on ollut vahvasti esillä jo pitkään, sitä tärkeämpää olisi satsata lasten ja nuorten ravinnon laatuun päiväkodeissa ja kouluissa.
Samanaikaisesti kun lasten pahoinvointia lisätään tietoisesti ja kansalaiset jonottavat EU:n ruokapaketteja kadulla, ollaan tämänkin laman alkaessa avaamassa maahanmuuttovirastolle uusia toimipaikkoja maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden lisäämiseksi. Maahanmuuttajille valtion ja kuntien kassassa näyttääkin olevan varaa loputtomasti. Maahanmuuttajille myös laki näyttää olevan eri kuin kantaväestölle, harmaa talous ja tukien väärinkäytökset näyttävät nekin olevan viranomaisten erityissuojeluksessa. Maahanmuuttajapiireissä suomalainen oikeusjärjestelmä on menettänyt uskottavuutensa jo vuosia sitten ja sitä osataan ylimielisesti ja härskisti hyväksikäyttää. Valitettavasti suomalaisissa päättäjissä asiaa ei ymmärretä tai edes haluta ymmärtää.
4. Lastenhoitaja kirjoittaa, sinulle: Kyllä minä Utriainen tiedän että lastenhoitajat ovat ammattitaitoisia työssään kaikella tavalla. Minä syyllistän tässä asiassa päättäjiä siis poliitikkoja, niitä jotka antavat resurssit päivähoidon henkilökunnalle. He eivät näe merta edemmäs.
Loppupeleissähän yhteiskunnalle tulee varmaankin koko juttu kalliimmaksi kun huomioidaan työntekijöiden väsymys, sairasajat sekä lasten pahoinvointi tulevaisuudessa. Onhan nyt jo nähtävissä yhteys päiväkotimaailman ja koulun välillä. Ovathan päivähoidon työntekijät osittain myös pienten lasten vanhempiakin hekin. Omassa tarhassani juuri eilen illalla annoin palautetta suoraan päiväkodin työntekijöille. Olen tyytyväinen niin moneen asiaan päiväkodin antamasta hoidosta, työntekijät ovat ihania ja ihmeellisiä ihmisiä, jaksavat kauheasti pienillä resusseilla. On vain niin surullista kun tällaisessa asiassa vaikuttaa raha niin valtavasti, eikä päättäjilltä todellakaan löydy tahtoa ja halukkuutta laittaa tätä asiaa kuntoon. Täällä Oulussa kun oli asian tiimoilta avoin keskustelutilaisuus, oli sinällänsä hyvä tilaisuus, sielläkin kyllä tuli esille tuo raha-asia. Kauheaa siinä mielestäni oli että kuului viestiä että muutamassa tarhassa johtaja oli kieltänyt henkilökuntaa osallistumasta/puhumasta. Tästä asiasta pitää nyt vain pitää METELIÄ. Minä olen tullut ihan nimelläni “julkisuuteen”, tehkää kaikki kynnelle tekevät samoin jos mahdollista. Aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä kaikille, saamme hetken hengähtää ja antaa laatuaikaan lapsillemme.
Olen varhaiskasvatuksen ammattilaisena (lto / ktm) erittäin tyytyväinen, että tämä kipeä ja huolestuttava asia on otettu rohkeasti esiin. Ja toivottavsti se pysyy otsikoissa kestoaiheena siihen asti, kunnes todellinen muutos on tullut.
Ensiksi otan kantaa tuohon ammattiryhmien arvostukseen. Haluan korostaa, että kaikkia ammattiryhmiä tarvitaan nyt ja jatkossa, kun laadukasta päivähoitoa tarjotaan maamme pienimmille. Kerätään meissä oleva hyvä mieluummin yhteen kuin usutamme toinen toisiamme vastaan! Päiväkodissa työtä tekevä toimii ihmissuhdeammatissa, jossa vaaditaan nimenomaan aitoa empatiaa, läheisyyden tarjoavaa sydäntä ja tämä taito on tai ei ole ihmisellä koulutuksesta riippumatta. Nämä ominaisuudet ovat välttämättömiä kaikille alan ammattilaisille! Näiden ensisijaisten taitojen lisäksi varhaiskasvatuksemme tarvitsee vahvaa pedagogista ammattitaitoa, jonka voi saada koulutuksen kautta. Lastentarhanopettajilla tämä koulutus on- hyödynnetään se voimavarana, eikä uhkana suhteessa muihin arvokkaisiin ammattiryhmiin! Kuinka voimme seistä rintamassa puolustamassa pientä lasta, jos emme pysty löytämään sopua ja aitoa kunnioitusta suhteessa toinen toistemme työhön?
Olen myös äiti ja lapseni on kunnallisessa päiväkodissa. Lapsiryhmä on suuri, 15 lasta 0-3vuotiaiden ryhmässä. Onneksi hoitajat omaavat tuon suuren sydämen ja empatian, mutta väsymys on nähtävissä…kuinka kauan he jaksavat? Kunnan tulisi arvostaa myös työntekijöitään antamalla heille inhimilliset työskentelyolosuhteet, joissa he voivat aidosti kehittää omaa osaamistaan lastemme hyväksi.
Subjektiivista päivähoitoa pitäisi pystyä rajaamaan. Haluaisitko itse mennä päivästä toiseen töihin, kun tietäisit muun perheen olevan kotona? Vaikka leikki ei ole lapsen työtä, niin päiväkodissa oleminen todellakin on!
Harkinnanvaraisuudella hoitoon pääsisivät edelleen ne lapset, jotka sitä tarvitsevat syystä tai toisesta. Avoimet varhaiskasvatuspalvelut olisivat tarjolla muille lapsille ja heidän kotona oleville vanhemmilleen. Avoimet varhaiskasvatuspalvelut pitäisi saada myös lakisääteisyyden piirin eli kuntien pitäisi tarjota ne ilman ehtoja. Ikävä kyllä kaikki vanhemmat eivät ajattele lapsen etua, vaan omaa etuaan. Tämän vuoksi puhutaan lapsen kaipaavan virikkeitä ja kavereita, jonka vuoksi päiväkoti on pakollinen. On totta , että lapset tarvitsevat virikkeitä ja kavereita ikätasoonsa sopien. Vanhemmat voivat ne kuitenkin tarjota, mutta se vaatii viitseliäisyyttä vanhemmilta— mutta lasten puuhat ei aina kiinnosta, omat jutut on mukavampia—
Minun henkilökohtainen ratkaisuni päivähoidon kurjistuvaan tilanteeseen ja omaan pakolliseen 8h tunnin työpäivään on aito vuorovaikutus ja hellyys lapseni kanssa, kun saavumme kumpikin omasta pitkästä ja raskaasta päivästä kotiin. Koti on välillä kuin pommin jäljiltä ja kotityöt odottavat, mutta ei sen väliä! Olen lapseni kanssa lähekkäin ja läsnä; yritän korvata sitä vajetta, jonka hän päivähoidossa on pakosta joutunut ottamaan vastaan— vaikka tiedän hoitajien yrittävän aidosti—-
Onko ryhmäkokonormi todella se ainut ratkaisu millä päivähoidon ongelmat ratkotaan? Oikeasti?
Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua ja jopa hysteriaksi yltynyttä mediamylläkkkää, jossa vaaditaan takaisin normia. Olisiko meidän kuitenkin sen sijaan että haikailemme jonkun vanhan normin perään, katsottava tulevaisuuteen, mietittävä uusia väyliä, uusia keinoja ja uusia mietteitä miten lapsemme, tulevaisuuden aikuiset, voisivat saada laadukasta ja yksilöllistä varhaiskasvatusta?
Sitä nimittäin oikeasti on mahdollisuus saada, ilman tuota normiakin. Omat poikani ovat ryhmättömässä päiväkodissa, missä lapsille on luotu puitteet kasvaa ja kehittyä omaan, yksilölliseen tahtiin, ilman ryhmätoiminnan tuomia aikapaineita. Lapsia huomioidaan yksilöllisesti niin päivärytmissä, kuin mielekkään tekemisen valinnoissa. Aikuiset ovat oikeasti läsnä, he kannustavat lapsia omatoimisuuteen, aktiivisuuten ja valintoihin. Lapsella on mahdollisuus käyttää luovuuttaan, toteuttaa itseään. Ilman normia.
Uskallatko haastaa itsesi miettimään päivähoitoa uusin miettein? Käy lukemassa:
http://www.kuperkeikkaesikoulut.fi/90184_kuperkeikka.pdf
Meitä, jotka eivät kyseisen normin perään haikaile, on muitakin kuin minä. Käy katsomassa:
http://www.adressit.com/ryhmaton_paivahoitotoiminta
Ohjelmassa tuotiin esiin kaksi ongelmaa, jotka vaativat korjaamista:
- liian suuret lapsiryhmät
- liian vähän hoitajia per lapsi
Haastateltavana oli taas kuten niin monessa muussakin päiväkotia koskevassa ohjelmassa pääosin vain Lastentarhanopettajien edustajat. Kuitenkin päiväkodeissa työskenetelee paljon muitakin ammattilaisia kuin vain nämä vuositolkulla kasvatustieteiden teoriaa opiskelleet kasvatusalan ammattilaiset. Ja mihin nämä haastateltavat kiinnittivät kaiken huomion? Ei suinkaan noihin ongelmiin vaan siihen, ettei päiväkodissa ole tarpeeksi lastentarhanopettajia, vaan muuta rupusakkia, joka tutkimusten mukaan ei osaa työtään?
Tässä siis taas siirrettiin keskustelu sisäiseen riitelyyn siitä, keitä siellä päiväködissa tarvitaan ja keitä ei niin paljon. Tyypillistä naisvaltaisten alojen riitelyä, joka ei johda muuhun kuin päiväkotien sisäisen ilmapiirin myrkyttymiseen ja sitä kautta huonompaan lasten hoitamiseen. Ilmapiirillähän on suorat vaikutukset lasten viihtymiseen tarhassa.
Katset pitää siirtää päättäjiin ja hakea sieltä parannusta tähän. Ratkaisussa pitää lähteä siitä, mikä on lapsille parasta, eikä siitä, mikä tukee työelämää parhaiten ja helpottaa aikuisten paineita. Eikö voitaisi lähtökohdaksi ottaa Kelttikangas-Järvisen esiin tuomaa tutkimukseen perustuvaa tietoa siitä, minkälaiset ryhmät ovat minkäkin ikäisille lapsille sopivimmat? Eli enemmän tarjontaa perhepäivähoitoon ja iltapäiväkerhoihin. Vasta yli 3 vuotiaat tarhaan ja sielläkin ryhmäkoot sellaisiksi, että stressitaso (sekä lapsilla että aikuisilla) saadaan laskemaan ja erityislasten määrän kasvu pysähtymään.
On myös turha huutaa vain lisäresursseja miettimättä kustannuksia. Pitää olla valmis myöntämään, että subjektiivinen päivähoito-oikeus kaikille lapsille ei välttämättä ole koskematon saavutettu aikuisten etu. Tuo laki on tehnyt päivähoidosta niin kalliin, että tulos näkyy juuri tässä. Liian vähän hoitajia ja liian suuret ryhmät. Tarjotaan kotona oleville vanhemmille päiväkerhoja päiväkotien sijaan. Päivähoitomaksujen korotuskin on täysin perusteltua. Nythän maksu kattaa vain pienen osan todellisista kustannuksista. Luulisi vanhempien olevan valmiita maksamaan siitä, että saavat lapselleen tasapainoisen ja virikkeelisen päivähoidon järkevänkokoisessa ryhmässä. Ja niille, jotka tässä vaiheessa ottavat esiin yksinhuoltajat ja sosiaalitapaukset huomautan, että nämä voidaan edelleen hoitaa pienemmällä maksulla tai maksuttomana, kuten nyt. Näiden määrä ei kuitenkaan vastaa enemmistöä, joten maksun korotuksella saavutetaan etua, joka voidaan kanavoida lisähoitajien palkkaamiseen.
Olen n. 20 vuotta ollut päivähoitoalalla, josta suurimman osan päiväkodissa. Hienoa, että edes näin on lähdetty puhumaan tästä tärkeästä asiasta! kirjoittajalle “EI LAPSIA KIITOS” sanoisin, että onneksi meitä ihmisiä on erilaisia ja erilaisilla taidoilla varustettuja. On nittä, jotka haluavat lapsia,tai haluavat heitä hoitaa, niitä jotka johto portaassa yrityksissä tai eduskunnassa päättävät tärkeistä asioista. ENNEN KAIKKEA OLI IHMINEN MISSÄ TEHTÄVÄSSÄ TAHANSA, NIIN MORAALI JA KAIKKIA ARVOSTAVA SUHTAUTUMINEN TEKISI MONISTA ASIOISTA PAREMPIA. Vaikka en hallituksen ja Fortumin yhteyksiä tarpeeksi tiedä, niin ihmettelen silti kuinka meillä hyvinvointivaltiossa Suomessa voi olla tällaisia palkkaeroja (Tehyläisen lastenhoitajan palkka täysillä ikälisillä Espoossa n.2000€/kk brutto) ja näin huonosti hoidettu päivähoito. Jotainhan päätöksiä eduskunnassa luulisi tehtävän, jotka tällaisiin asioihin vaikuttaa. Itse olen äänestänyt Maria Kuzenina-Richardsonia(sdp) ja ottanut oman alueen Tehyyn yhteyttä, jonka kautta olen yrittänyt vaikuttaa työssäni kokemiin epäkohtiin. Silti pieni ihminen tuntee hakkaavansa päätä seinään. Mitään ei vain tapahdu!!?? Hajallaan ja keskenään taistelevat liitot on yksi epäkohta. Voimat pitäisi YHDISTÄÄ. Olen myös sitä mieltä että koulutus on hyvästä, mutta ei takaa lasta kohtaavaa työskentelytapaa. Urani aikana olen nähnyt kaikissa alalla olevissa ammattikunnissa puolin jos toisinkin asian olleen. Lastertarhanopettajien suunnitteluaika on edelleen olemassa tosin vain
2 h 15 min./ vko.Suunnittelu tehdään päiväkodissa ei kotona. Se että se tehdään päiväkodissa johtuu siitä, että silloin se on helpompi tehdä silloin kun siihen on parhaiten aikaa esim. keskipäivällä. Ehkä myös suunnitteluajan väärinkäytökset ovat vaikuttaneet kateutta luoden. Se että suunnitteluaikaa ja muuta kirjallisten töiden aikaa ei tahdo löytyä kiireisen päivän keskeltä johtuu edellä puhutuista epäkohdista ( tämä koskettaa kuitenkin kaikkia ammattikuntia päivähoidossa ). Päivähoito on muuttunut paljon vaatimuksiltaan ym. olisi aika kaikkien työtä tekevien ja siihen vaikuttavien keskustella YHDESSÄ asiat selviksi ja luoda KAIKILLE työtä tekeville ja LAPSILLE mahdollisimman hyvät puitteet. LAMAN TAAKSE PIILOUTUMINEN ON RAUKKAMAISTA. TÄMÄ ON MYÖS TAHTOKYSYMYS. JOS JOLLAIN ON HYVIÄ IDEOITA ASIAN PARANTAMISEKSI VOISI SEN KERTOA. YRITETÄÄN YHDESSÄ.
TERV. TYÖSSÄÄN JO ITSENSÄ UUVUTTANUT RAJALLISET VOIMAT OMAAVA LASTENHOITAJA
Ketkä ihmeessä ovat joskus päättäneet että yksi kasvattaja riittää neljälle alle 3-vuotiaalle lapselle tai seitsemälle yli 3-vuotiaalle lapselle? Ja varsinkin kun tämä suhdeluku pätee hoitopäivässä vain muutaman tunnin ajan! Lapset saavat vain hetkittäin yksilöllistä huomiota kasvattajalta, muutoin pitää toimia massan mukana. Otetaanpa esimerkki omasta ryhmästäni, jossa on 14 lasta (3-4-v.) ja kaksi kasvattajaa, siis ihan asetusten mukaisesti… Oma työvuoroni on esim. 7-14.40 ja työparini 9.20-17, yhdessä siis hoidamme lapsia 5h 20min. Lähes kaikki lapset ovat kuitenkin paljon pidemmän päivän hoidossa… Olen kuullut kuinka ala-asteen puolella opettajat ovat laskeneet paljonko heillä on aikaa per oppilas tunnin aikana. Tehdäänpä näin myös päivähoidon puolella. Karkeasti laskien jokaiselle ryhmäni lapselle riittää minulta tunnin aikana huomiota näin: 60 min:14= 4,3 min. Ja kun me molemmat kasvattajat olemme paikalla, jokainen lapsi saa huomiota n. 8-9 minuuttia tunnin aikana, vautsi! Katsotaankos ihan huvikseen paljonko siellä alle kolmivuotiailla luvut näyttää (12 lasta ja 3 kasvattajaa)… 60min:12=5 min/lapsi, joten silloin yksi lapsi saa parhaimmillaan yksilöllistä huomiota 15 min tunnin aikana kun kaikki kasvattajat ovat paikalla. Kuulostaako hyvältä? Fakta vaan on ikävä kyllä se, että päiväkodissa lapsen pitää oppia tulemaan toimeen vähemmällä aikuisen huomiolla kuin kotona. Näillä suhdeluvuilla ja lainsäädännön porsaanrei’illä ei tilanne muuksi muutu. Ja sitten vielä tähän päälle kasvatetaan ryhmäkokoja, voi pyhä jysäys miten lyhytnäköistä meininkiä kunnissa! Montakohan Kauhajoki-tapausta tästäkin sopasta vielä kehittyy! Miten olis siskot ja muutamat veljet jos mentäisiin kaikki sairaslomalle työuupumuksen vuoksi? Katsotaan alkaako olosuhteisiin tulla muutoksia kun päiväkodit joudutaan sulkemaan ja asiakkaat=vanhemmat vetävät herneen nenään oikein kunnolla!!! Lapsista olisi varmaan tosi kivaa
Kyllä nousi piikit pystyyn selässä, kun katselin eilistä ohjelmaa. Siellä me sosionomit ja lastentarhaopettajat tehdään rinta rinnan töitä, unohtamatta tietenkään lähihoitajia. Kuitenkin sosionomien ja lähihoitajien koulutusta ja arvoa vähäteltiin. Käytännön työssä ei mielestäni niinkään näy koulutus, vaan persoona, joka on tässä työssä paljon tärkeämpi kuin jokin paperi.
Lastentarhaopettajaliitto puhuu pedagogisesta kasvatuksesta, johon sosionomeilla ei olisi muka taitoa. No entäs sitten perheiden kohtaaminen. Tämän hetken muotisana on kasvatuskumppanuus, johon kovasti kunnissa päivähoidon henkilökuntaa koulutetaan. Eli käytännössä perheiden kohtaamista ja rinnalla kulkemista, kasvamista yhdessä. Parjatuilla sosionomeilla jo oma koulutus antaa eväät tuohon, ilman erillistä kasvatuskumppanuuskoulutusta. Sosionomien ja lastentarhaopettajien koulutus on ehkä erilainen ja antaa hieman erilaisia eväitä työhön, mutta se pitäisi nähdä vahvuutena eikä heikkoutena. Tärkein asia työssä pitäisi olla lapsi, ei se millä koulutuksella sitä lasta hoidetaan ja kasvatetaan.
Koko tähän astisen työurani olen ihmetellyt sitä tosiasiaa, että sosionomit sankoin joukoin liittyvät lastentarhaopettajaliittoon, vaikka se koko ajan julkisesti ja ammattilehdessään parjaa sosionomeja! Itse olen valinnut toisin ja valinnut liiton, joka ajaa minun etujani eikä yritä koko ajan heikentää minun asemaani työmarkkinoilla. Kuten lastentarhanopettajaliitto on sosionomeille koko ajan tehnyt ja hyvin onnistuen.
Ilahtuen olen seurannut muuten käytävää keskustelua päivähoidosta ja ryhmäkoosta. Ja myös sen pienet vaikutukset vanhemmissa. Lottovoitto on, että edes yksi perhe on kiinnittänyt huomiota ryhmämme kokoon ja lyhentänyt hoitopäivien pituuksia, sen sijaan että vanhemmat edelleen viettäisivät omaa “laatuaikaa” lasten ollessa hoidossa.
Ja allekirjoittaisin muistaakseni Keltikangas-Järvisen ajatuksen, että kotiäitien ja päivähoidon ei pitäisi olla toisiaan vastaan, vaan yhdessä lasten puolella! Samoin pitäisi Lastentarhanopettajaliiton korjata ajatuksiaan omasta navasta yhteiseen, koulutuksesta riippumattomaan, ajatukseen lapsen parhaasta.
Ryhmäkokokeskustelu on paisunut uskomattomiin mittoihinsa. Tuntuu kuin luultaisiin ongelmien ratkaisun olevan ryhmäkokonormin takana. Puhutaan yhdestä pienestä palikasta, vaikka päivähoito on iso kokonaisuus koostuen monista eri palikoista. Mikäli ryhmäkoot määritellään uudelleen, niin mikään ei muutu, kun ei ole muuttunut nytkään kun on ollut mahdollisuus. Meille alan ammattilaisillehan annatteiin sekä vapaus että vastuu 90-luvun alussa kun tuo kyseinen normi poistettiin…joten voi vain kysyä, missä se osaaminen on jotta nähtäisiin myös työprosessi.
Kyllä päiväkotien ryhmäkoot pitää määrittää minkä kokoisia ne saavat olla. Ja myöskin rajata lasten iän mukaan että ryhmään ei laiteta liian isoa ikäeroa.Tämä on väärin läpsen kehityksen kannalta ja myöskin hoitajien. Tämmöisessä ikähaitarissa ei lapsen yksilöllisyyttä voi mitenkään ottaa huomioon, isommat jää huomiotta kun joudut pienemmille antamaan kaiken huomion.Lapset turhautuu ja samalla myös aikuiset/hoitajat.Siinäpä on sitten jaksamiset molemmin puolin aika heikkoa.Kylä pitää ministerien tehdä uudet päätökset,Että saadaan ryhmistä rauhallisempia, ja jonkinlainen tasapaino säilymään.Tällä menolla voidaan miettiä että onko päivähoidon tarkoitus vain nipin napin selviämistä päivästä toiseen että ei mitään vahinkoa sattuisi.
Työskenneltyäni 30 vuotta päiväkodissa,alkoi faktan ja fiktion ristiriita todella suututtaa.Tunsin itseni huijariksi, kun selostin vanhempainilloissa, kuinka yksilöllisesti ja pienryhmissä meillä lapsia hoidetaan. Sillä toki päivähoidon johtajat haluavat pisteensä laatukriteerien täyttämisestä.Jotta vanhemmilla olisi mahdollisuus valita hoitomuoto lapselleen faktojen perusteella, olisin joskus halunnut kertoa, että oikeasti meillä on täällä survival game menossa eli yritetään pysyä hengissä ja siinä pienryhmässä se lapsesi on vartista puoleen tuntiin (joinakin päivinä).Mutta koska niin ei saa sanoa, tein oman ratkaisuni ja ryhdyin perhepäivähoitajaksi. Ja olen onnellinen!
Hoitolapseni ovat pienryhmässä koko päivän.Aamuisin ja iltapäivisin jopa joskus kahdestaan kanssani.Se on todella yksilöllistä hoitoa!Teemme samoja asioita kuin päiväkodissakin:laulamme,leikimme,askartelemme,ulkoilemme,käymme puistossa…MUTTA…ilman kiirettä,meteliä,tönimistä ja iänikuista vuoron odottamista.Olen täysin vakuuttunut, että elämänlaatu on parantunut niin itsellä kuin hoidettavillakin.
Ihmettelenkin,ettei perhepäivähoitoa ole keskusteluissa tuotu enemmän esille. Vaaditaan lisää henkilökuntaa päiväkoteihin, mutta sekään ei ryhmäkokoja pienennä, kun tilat on mitoitettu minimiin.Päiväkotien henkilökuntaa auttaisi jo paljon, jos annettaisiin mahdollisuus pysyä “sorvin äärellä”,eikä vaadittaisi laatimaan tilastoja, dokumentteja, kehityssuunnitelmia,koulutusraportteja,kansioiden päivittämistä…loputtomiin.Niihin uppoaa hyvinkin yhden henkilön työaika lapsiryhmässä.
Perhepäivähoito on lisäksi halpaa.Siinä missä yksi perhepäivähoitaja hoitaa 4-5 lasta pienellä palkallaan,maksetaan päiväkodissa isomman (mutta pienen )palkan lisäksi vuokrat,ruokapalvelu-,siivous-,kiinteistönhoito-ja pesulapalvelut.Olisi hauska tietää, mikä on hoitopäivän hintaero päiväkoti- ja kotihoidossa.
Monessa kunnassa toki haluttaisiin perhepäivähoitoa lisätä, mutta ongelmana on pula hoitajista.Miksi? Jos palkka- ja työaika olisivat yhtenäiset muun päivähoitohenkilöstön kanssa,moni voisi harkita siirtyvänsä mammuttiryhmistä pienryhmiin. Tällä hetkellä perhepäivähoitajan työaika 3 viikossa on 129 tuntia 45 minuuttia, kun se muilla on 114 tuntia 45 minuuttia.Eli hoitajalta vaaditaan n.9 tunnin päiviä(lasketaan ensimmäisen lapsen tulosta viimeisen lähtöön), kun muille riittää 7 t 38 min,Omalla ajallaan työpäivän jälkeen hoitaja valmistaa ruuan,tekee ruoka- ja materiaalihankinnat,siivoaa,käy kirjastosta lapsille kirjoja…
Vaikka työpäivät ovat toisinaan jopa 12 tuntisia ja olosuhteissa kehittämisen varaa,elämänlaatu on kuitenkin niin tärkeä asia,että suosittelen lämpimästi päiväkotien työntekijöitä miettimään kannattaisiko tehdä samanlainen uranvaihto.
Hei te kaikki eri koulutuksen saaneet kasvattaja-kollegat ! Älkäämme käyttäkö energiaamme typerään toistemme koulutustason / arvostuksen parjaamiseen vaan olkaamme yhteisrintamassa huolissamme suomalaisista lapsista ja siitä, että oma ammattitaitomme on äärimmäisellä koetuksella päivittäin jättisuurissa ryhmissä. Lastentarhanopettajaliitto vain nyt sattuu olemaan varhaiskasvattajien ammattiryhmien liitoista ainoa ( miksiköhän ???), joka pitää huolta julkisesti pinnalla !!!
Arjalle:
Miksi lapsen kehitykselle on väärin jos ryhmässä on eri ikäisiä? Eikös se pikemminkin monipuolista kaverisuhteita ja edistä oppimista..
Peräänkuulutan edelleen monipuolistamaan käsitystänne päivähoidosta – myös ryhmättömyys on oikeasti yksi erittäin hyvä vaihtoehto päivähoidossa. Lapsen ei tarvitse kasvaa koko päivähoitoaikaansa ryhmän ehdoilla, koska näinhän käy, oli ryhmässä sitten 10 tai 20 lasta, ryhmä määrää mitä tehdään ja milloin.
Kun ryhmistä luovutaan ja ryhmien väliset ovat päivähoidossa avataan, on lapsella käytössään koko päiväkodin tilat, lelut, tarvikkeet.
Lapsen kaverisuhteet monipuolistuvat, lapset saavat itse muodostaa omat ryhmänsä.
Oma kokemukseni ryhmättömästä päiväkodista on ollut erittäin hyvä. Enkä ole ainoa jolla näin on. Lapsen yksilöllisyyttä pystytään huomioimaan, lapsi saa tarvittaessa kaipaamaansa huomiota, ihan oikeasti. Päiväkodissa ei ole vallalla mitkään viidakon lait missä vain vahvat pärjää.
Itseäni onkin todella järkyttänyt se, millä tolalla suomen päivähoito on! Meitä ei ole ongelmat, mistä nyt niin puhutaan, koskettaneet. Siksi haastan kaikkia miettimään muitakin ratkaisuja päivähoidon ongelmiin kuin ryhkäkokonormi. Minä ja moni muukin olemme sen ratkaisun jo löytäneet:
http://www.adressit.com/ryhmaton_paivahoitotoiminta
Eilalle: hyvä huomio tuo perhepäivähoidon esille nostaminen. Sehän olisi ihanteellinenvaihtoehto lapselle. Täällä Oulussa hain lapselleni aikanaan ensisijaisesti perhepäivähoitopaikkaa jopa yksityisiltä, mutta niistä on siis ainakin täällä todella uupelo. Sain sen käsityksen, että ongelma ollee se, että perhepäivähoitajia ei ole tarpeeksi, etenkään sellaisia jotka ottaisivat lapsia omaan kotiinsa.
Nyt tyhmänä kysyn myös, mihin lapset muuten menevät silloin, jos oma perhepäivähoitaja sairastuu? Tuo “ryhmäperhepäivähoito” kahden hoitajan vetämänä, joka oli jossain tämänkin sivuston jutussa esimerkkinä, kuulostaisi kyllä ihan unelmalta myös hoitajien kannalta. Onko perhepäivähoitajana toimimisessa järjettömän työajan ja huonon palkan lisäksi jotain muutakin, jonka vuoksi perhepäivähoitajia ei tahdo löytyä? Vai onko siinä kuntien kannalta jotain sellaista, miksi siihen ei kannata panostaa?
Onpa hyvä, että tämä tärkeä kysymys on nostettu esiin. Ja hienoa, että tässä blogikeskustelussa on herännyt rakentava henki varhaiskasvatuksen ammattilaisten kesken! On turha lukittautua lto:t vs. lastenhoitajat -asetelmiin, kun molempien yhteinen etu on se, että ryhmäkoot pienenevät ja hoitohenkilökuntaa saadaan enemmän lapsilukuun nähden.
Oma lapseni on 1 v 4 kk, ja viettää päivänsä 0-3-vuotiaiden päiväkotiryhmässä, jossa on 17 lasta. Ryhmällä on yksi lto ja kolme lastenhoitajaa. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, mutta olen todella tyytyväinen lapseni päivähoitoon. Erityisesti lastenhoitajat ovat aivan mestareita huomioimaan erilaisten ja eri kehitysvaiheissa olevien lasten tarpeet. Oma lapseni viihtyy paljon sylissä, ja selvästi saa tarpeeksi sylittelyä päiväkodissakin. Lapsi jää aamuisin mielellään päiväkotiin ja on sieltä haettaessa hyväntuulinen. Saan joka päivä lastenhoitajilta päivityksen siitä, miten päivä on mennyt, onko lapsi syönyt ja nukkunut hyvin jne.
Olen itsekseni miettinyt kahta asiaa päivähoitoon liittyen. Ensinnäkin, että itse en ikinä pystyisi tekemään noin hyvää työtä noin tiukoissa olosuhteissa: pienellä palkalla ja erittäin vaativassa ja vastuullisessa työympäristössä. Toiseksi – ei tämä ryhmäkokotilanne tosiaan helpota niin kauan kuin subjektiivinen oikeus päivähoitoon on voimassa.
Vaikka tämän ääneen sanominen ei ole suosittua, niin subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti. Ehkä jopa myöntämään, että se oli virhepäätös. Ainakaan se ei ole nykytilanteen valossa johtanut lasten edun mukaiseen kehitykseen.
RYHMÄTTÖMYYDESTÄ sai minut miettimään erästä näkökulmaa: lapsen omassa perheessä on eri-ikäisiä lapsia, joten he elävät kotona ryhmättömästi. Miksi pvähoidossa pitää olla ryhmiä? Täytyy siihen olla jokin syy, jos tällaiseen luokitteluun on lähdetty.
Auttaisiko ryhmäkokoongelmassa se, että kotona olevien äitien tai isien lapset eivät olisi täyttämässä päiväkoteja? Nykyinen käytäntö pitää parivuotias “vanhempi” lapsi päiväkodissa ja hoitaa itse vauvaa kotona on käsittämätön ja käsittämättömämpää on että yhteiskunta sallii tämän käytännön. Uusavuttomuus on kasvanut käsittämättömään mitttaan, jos lapsen “kaverisuhteiden” vuoksi pikkuista on pidettävä päiväkodissa, kun äiti voisi hoitaa häntä kotona.