Ihmiset ovat ryhtyneet tietoisemmiksi omista oikeuksistaan. Jopa siinä määrin, että laillinen julkisella paikalla kuten kadulla kuvaaminen tullaan kieltämään.
“Minun kävelyäni ei kuvata, minä en halua julkisuuteen.”
Haastattelupyyntöihin suhtaudutaan myös kriittisemmin kuin joitakin vuosia sitten. Juttuihin on haastavampaa löytää esimerkkitapauksia.
Kerran toimittajamme teki ihan tavallista ajankohtaisreportaasia aiheesta, joka ei ollut mitenkään poikkeuksellisen kiusallinen tai nolo. Hän sopi haastattelu- ja kuvausajankohdan erään perheen isän kanssa tarkasti ja täsmällisesti. Kun toimittaja ja kuvaaja saapuivat sovitusti paikalle, perheen äiti seisoi ovella todeten, ettei meidän perheessä halutakaan julkisuutta.
Julkisuuden hallinnasta myös puhutaan enemmän. Julkisuuden henkilöt kertovat, miten he rajaavat julkisuutensa vain työasioihin. Näin välttyy julkisuuden kiroilta.
Ajankohtaisohjelmassa esiintymistä pelkääville yritän aina muistuttaa, että tästä ei vielä mitään julkkisasemaa seuraa. Silti on virkamiehiä, jotka antavat kyllä lehtihaastatteluja, mutteivät esiinny tv-haastatteluissa. Eivät minuuttiakaan.
Minkälainen olisi maamme mediamaisema, jos kukaan ei avaisi yhtään yksityisyytensä verhoa. Jos kaikki pidättäytyisivät täysin kommenteista. Miten tekisimme jutun adoptioperheistä, jos yksikään ei suostuisi haastatteluun? Miten kertoisimme huumeiden käytöstä luopuneen kokemuksista, jos kaikki sulkisivat suunsa?
Kyllä tämä maa olisi pimeä ja tietomme toisista ihmisistä vajaita, jos kaikki lukittautuisivat julkisuuden hallinta -nimisten ovien taakse.
- -- -
P.S.
Samaan aikaan kun järkevämpi kansanosa miettii yhä tarkemmin, antaako asiaohjelmille tai laatulehdille mitään itsestään, pölhömpi porukka örveltää ja esittelee itseään netissä ja realityohjelmissa.
Toimittaja vois katsoa peiliin ja vaikkapa kysyä “olenko hyvä toimittaja”.
Täyttä p***aa edellinen avaus!!!
EKL, hyvä pointti. Tuohon tämä kehitys johtaa.
Nykyään toimittajat haastattelevat valitettavasti jo toimittajia. Kohta hekään eivät enää anna haastatteluja eikä itseään haastatteleva toimittaja puhu kuin työasioista. Jäljelle jää vain kysymys: “olenko hyvä toimittaja?”.
Ongelma on osaltaan siinä, ettei ihmiset luota toimittajiin enää samalla tavoin kuin ennen, vaikka tämä sanoisi, että tätä ei sitten julkaista. Varsinkin median toiminta Jokelan tragedian tyyppisissä tapauksissa on pelästyttänyt tavalliset ihmiset.
Ehkä se johtuu osin siitä uutiskilpailusta.
Mutta mitä tulee virkamiehiin ja päättäjiin, niin heidänhän tulisi jo virkansa puolesta vastata haastattelupyyntöihin televisiollekin.
Mutta ainahan on tosiaan niitä, jotka julkisuuteen haluavat mistä tahansa aiheesta. Eivät he koskaan tavallista ihmistä kuitenkaan korvaa mielipiteen antajana.
Esa, Jokelan tyyppiset tapahtumat ovat juuri mielenkiintoinen paradoksi.
Totesit, että median toiminta on pelästyttänyt tavalliset ihmiset. Ne samat, jotka Jokelan tyyppisinä uutispäivinä ostavat kaikki irtonumerot ja seuraavat nettiuutisia etusormi tiiviisti päivitä-näppäimellä.
En muista koska olen ostanut viimeksi lehden irtonumeron. Ainoat paperilehdet, jotka tippuvat postiluukustani, ovat sekä HOK:in että Helsingin Energian asiakaslehdet.
Tapaus Jokelaa toki seurasin, mutta kaukoputkeni oli suunnattu mediaan, ei varsinaisiin tapahtumiin.
Päivän pähkinä olkoon tapaus Jokelasta.
Kiistattomat tosiasiat lienevät seuraavat:
1.Toimittaja on seurakunnan tiloissa, jossa on ihmisiä antamassa kriisiapua nuorille.
2.Kirkon työntekijöillä on lakisääteinen vaitiolovelvollisuus vaieta tiedoista, jotka hänelle uskotaan sielunhoitotarkoituksessa.
3. Suuri päivälehti julkaisee toimittajan selostuksen luottamuksellisesta keskustelusta.
4. Lehden päätoimittaja kiistää ensin kaiken epäasiallisen toiminnan.
5. Lehden päätoimittaja muuttaa kertomustaan, toimittaja oli kertonut olevansa toimittaja sekä vaitiolovelvolliselle että nuorelle.
6. Kun tämä kiistetään, niin päätoimittaja vetoaa näyttöön, sana vastaan sana.
Päätoimittaja jättää kertomatta, miten toimittaja esitteli itsensä. Ehkä toimittajalla oli valkoinen liivi, jossa luki kissakorkuisilla kirjaimilla LEHDISTÖ! ÄLKÄÄ AMPUKO!
Rikosoikeudellisesti tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että vaitiolovelvollinen ihminen mahdollisesti itse syyllistyy rikokseen, mikäli ei häädä luottamuksellisesta keskustelutilanteesta ulkopuolista kuulijaa, eli tässä tapauksessa toimittajaa. Mikäli tapahtumakuvauksessa on virheitä, pahoittelen. Syyllinen on tietenkin epätarkkaa tietoa tuottava media, joka siirtää vastuun yleisölle.
Toinen esimerkki viime viikolta. Tapasin kotipihallani kokeneen juristin. ”Hei, sinä olet tänään televisiossa” totesin. ”Kyllä, tosin sain vasta haastattelun lopussa tietää missä ohjelmassa minua siteerataan. Jos olisin tiennyt tämän etukäteen, olisin kieltäytynyt haastattelusta” Veikkauksia, mitä herra vastaa seuraavan kerran, kuin joku toimittaja soittaa? TUUT,TUUT,TUUT?
3959/SL/08
Julkisen sanan neuvoston PUHEENJOHTAJAN vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja yksityiselämän suojaa koskevassa asiassa.
Asia ratkaistu: 10.9.2008 0:00:00. Pekka Hyvärinen
Iltalehti julkaisi 16.7.2008 jutun, jossa raportoitiin verkkosivuston keskustelupalstalle lähetetyn kirjoituksen sisällöstä ja paljastettiin nimimerkkikirjoittajan oikea nimi. Tapaus liittyy Jokelan koulusurmiin.
Vastaaja: Iltalehti
Lisäys: Miten on mahdollista, että Pekka Hyvärinen ratkaisee suuren periaatteellisen kysymyksen ILMAN neuvostoa!!!!
Tässä on ilmainen aihe TUTKIVALLE medialle!
Juu, olet oikeassa Jussi. En väitä vastaan kyllä, etteivätkö juuri tavikset lehtiä ostaisi, kun shokeeraavaa tapahtuu.
Se lienee se sama ihmisen luonto, joka kerääntyy aina onnettomuuspaikan ympärille tai kun ambulanssi tulee pihalle.