Kolme varttia

Keskusrikospoliisi tehostaa internetin valvontaa. Näin viranomaiset tiedottivat Kauhajoen joukkomurhan seurauksena.

Samaan aikaan rivipoliisit kertovat eri viestimille, etteivät välttämättä edes pääse omilta koneiltaan esimerkiksi YouTube- tai Irc-gallerian sivuille.

Ajatus nettivalvonnasta on kaunis, mutta internetin valvonta millään viranomaisresursseilla on ajatuksena mahdottomampi kuin neulan löytäminen heinäsuovasta.

Maapallon valvonnan tehostaminen - ei se valitettavasti onnistu edes maailman kaikkien poliisilaitosten yhteistyöllä.

Internetin epäilyttävien ilmiöiden huomaaminen jää jatkossakin valppaiden kansalaisten tehtäväksi. Poliisin pysyvä rooli on ottaa ilmoituksia vastaan ja tehdä oikea riskien arviointi.

Kaikki verkon käyttäjät ovat vastuussa näkemästään.

Jos näet pahoinpitelyn kadulla, älä kävele ohi välinpitämättömänä.

Nettiyhteisöissäkin kannattaa pitää silmät auki.

Lasten syöpäosastot ovat pysäyttäviä paikkoja. Kun tutkin 45 minuuttia -ohjelmaa varten Syöpäsairaiden tuki ry:n hämärää varainhankintaa vuonna 2005, vierailin tuollaisella osastolla.

“Jos päästään rahastamaan toisen kärsimyksellä ja tuskalla, niin kyllä siinä itku silmään tulee”, totesi tuolloin syöpää sairastaneen pikkutytön äiti.

45 minuuttia teki tammikuussa 2005 jutun espoolaisesta Simo Olavi Laaksosta, jonka syöpäsairaiden nimissä organisoimasta miljoonavarainhankinnasta vain prosentti päätyi sairaille maksettuihin avustuksiin.

Jutun jälkeen Helsingin poliisin talousrikosyksikkö iski yhdistyksen tiloihin. Käräjäoikeus langetti Laaksolle viime vuonna yhden vuoden ehdollisen tuomion.

Tänään Helsingin hovioikeus kovensi tuomion ehdottomaksi ja pidensi sen kahteen vuoteen.

Jutulla on ennakkotapauksen luonnetta.

Tähän asti nollatuottoiset varainkeräykset on usein oikeudessa linjattu lailliseksi toiminnaksi.

Muutamia vuosia sitten - Suomen markan aikaan - sotaveteraanien nimissä tehtiin kampanjaa, jossa yhdistystä ja yhtiötä hallinnoi sama mies. Puhelinmarkkinoinnilla myytiin kirjeensulkijamerkkejä ja kunniakirjoja 300-500 markan hintaan.

Liikevaihtoa kertyi 2,3 miljoonaa markkaa. Avustuksiin rahaa riitti yhden prosentin verran, samaan aikaan epäilty nosti palkkaa jopa 40000 markkaa kuukaudessa. Hovioikeus totesi tuolloin, että tuottojen ja kulujen laillista suhdetta ei ole säännelty missään - käräjäoikeuden tuomio törkeästä petoksesta kumottiin. Mies todettiin syyttömäksi.

Linjaus antoi talousrikollisille vapaan pelikentän keräysbisneksen alueella.

Poliiseilla oli hanskat tiskiin -henkeä. Ei näitä juttuja kannata tutkia, kun ei näistä mitään tuomita kuitenkaan, monet sanoivat.

Tänään annettu uuden syöpähuijausjutun tuomio on koko perusajatukseltaan päinvastainen. Tähän tuomioon vedotaan jatkossa aina, kun vastaavia juttuja tutkitaan ja käsitellään. Ratkaisulla voi olla huijareille jopa pelotevaikutusta.

Tämän päivän jälkeen toisten kärsimyksellä ja tuskalla rahastaminen on Suomessa entistä vaikeampaa.

“Parempi se on näyttää tuollaisia kuvia kuin sellaisia hekumallisia kamankäyttöelokuvia, missä ollaan jossain jet-set -elämässä ja kaikilla on rahaa ja komeita vaimoja ja miehiä. Ja ei oo mitään ongelmia. Tuossa on kuitenkin se todellisuus.”

Näin sanoo lääkkeitä ja huumeita suonensisäisesti käyttänyt “Minna” illan 45 minuuttia -ohjelmassa.  Hän viittaa ohjelmassa näytettäviin, puistattaviin kuviin amputointia odottavista, lääkkeiden väärinkäyttäjien ja huumeidenkäyttäjien käsistä.

Ylilääkäri, käsikirurgi Timo Raatikainen tuntee nämä amputoinnit sekä teoriassa että käytännössä. Raatikaisen mukaan tällaiset narkomaanien amputoinnit ovat hyvin suomalainen ilmiö.

Yksi tapa tuhota raajansa on murskata väärennetyllä reseptillä hankittua unilääkettä, sekoittaa sotku veteen ja tökätä neula valtimoon. Jostain syystä juuri Suomessa pistetään suoniin sekä lääkkeitä että huumeita, kertoo toimittaja Elisa Tikkasen haastattelema Helsingin Vinkin osastonhoitaja Pia Könönen.

Samassa Vinkissä narkomaaneille jaetaan “oppaita turvallisempaan pistämiseen”. Kirkkaanvärisin kuvin ja selkokielisin tekstein varustetut vihkoset neuvovat, miten aineesta jauhetaan kokkareet pois ja annetaan liuoksen jäähtyä.

Huumeiden käytön haittojen vähentämisestä, siihen liittyvästä ruiskujen vaihdosta ja valistuksesta on puhuttu vuosia. Silti tuollaisen vihkosen näkeminen omin silmin puistattaa tavallisia kansalaisia. Näytin vihkosta useille ihmisille, suurin osa pyöritti päätään. Kustannetaanko tällaista “pistä hellästi ja hitaasti” -opasta todella yhteiskunnan tuella?

Kustannetaan. Vihkosen takasivulla on Raha-automaattiyhdistyksen tunnus. Tällaisesta huumepolitiikasta on kiistelty rajustikin, mutta Suomessa siihen on ryhdytty ikään kuin pienemmän pahan periaatteella. Ideana on yrittää estää käyttäjien sairastumista ja vammautumista. Tutkimusten mukaan esimerkiksi hiv- ja hepatiittitartuntoja on myös estetty.

Sormien, käsien ja jalkojen amputoinnit kertovat, että nämä viestit eivät aina mene perille.

Miksi vauraasta koti-Suomestamme on tullut suonensisäisten Suomi?

Ihmiset ovat ryhtyneet tietoisemmiksi omista oikeuksistaan. Jopa siinä määrin, että laillinen julkisella paikalla kuten kadulla kuvaaminen tullaan kieltämään.

“Minun kävelyäni ei kuvata, minä en halua julkisuuteen.”

Haastattelupyyntöihin suhtaudutaan myös kriittisemmin kuin joitakin vuosia sitten. Juttuihin on haastavampaa löytää esimerkkitapauksia.

Kerran toimittajamme teki ihan tavallista ajankohtaisreportaasia aiheesta, joka ei ollut mitenkään poikkeuksellisen kiusallinen tai nolo. Hän sopi haastattelu- ja kuvausajankohdan erään perheen isän kanssa tarkasti ja täsmällisesti. Kun toimittaja ja kuvaaja saapuivat sovitusti paikalle, perheen äiti seisoi ovella todeten, ettei meidän perheessä halutakaan julkisuutta.

Julkisuuden hallinnasta myös puhutaan enemmän. Julkisuuden henkilöt kertovat, miten he rajaavat julkisuutensa vain työasioihin. Näin välttyy julkisuuden kiroilta.

Ajankohtaisohjelmassa esiintymistä pelkääville yritän aina muistuttaa, että tästä ei vielä mitään julkkisasemaa seuraa. Silti on virkamiehiä, jotka antavat kyllä lehtihaastatteluja, mutteivät esiinny tv-haastatteluissa. Eivät minuuttiakaan.

Minkälainen olisi maamme mediamaisema, jos kukaan ei avaisi yhtään yksityisyytensä verhoa. Jos kaikki pidättäytyisivät täysin kommenteista. Miten tekisimme jutun adoptioperheistä, jos yksikään ei suostuisi haastatteluun? Miten kertoisimme huumeiden käytöstä luopuneen kokemuksista, jos kaikki sulkisivat suunsa?

Kyllä tämä maa olisi pimeä ja tietomme toisista ihmisistä vajaita, jos kaikki lukittautuisivat julkisuuden hallinta -nimisten ovien taakse.

- - -

P.S.

Samaan aikaan kun järkevämpi kansanosa miettii yhä tarkemmin, antaako asiaohjelmille tai laatulehdille mitään itsestään, pölhömpi porukka örveltää ja esittelee itseään netissä ja realityohjelmissa.

Toivottelin eilen iltapäivällä televisiossa juontajana katsojille hyvää pääsiäisen aikaa, kun monta kuukautta vuotta vanha 45 minuuttia -ohjelman jakso päätyi eetterin edellisillan ohjelman uusinnan asemasta.

Tapaus tuli yllätyksenä myös meille ohjelman tekijöille. Kyse oli MTV3-kanavalla tapahtuneesta inhimillisestä erehdyksestä. Pahoittelemme.

Keskiviikon ohjelman uusintaa ei toki jätetä lähettämättä. Se ilmestyy kanavalle torstaina 11. syyskuuta klo 17. Ensi viikollahan ohjelmapaikallamme on suora hyväntekeväisyyskonsertti Elämä lapselle, tavallinen 45 minuuttia tulee jälleen 17. syyskuuta iltakahdeksalta.

Tuon ohjelman valmistelu on jo täyttä hyöryä käynnissä.

- - -

Kiitos kiitoksista, katsojat! Saimme myönteistä palautetta kotimaisten adoptioiden vähäisyyttä ihmetelleestä reportaasistamme. Tässäkin blogissa adoptiokeskustelu leimahti liekkeihin. Tuntuu, että aihe on ollut jollain tavalla tukahdutettu. Ihmiset pohtivat edellisessä keskusteluketjussa, mitä asialle voisi tehdä. Sen voin luvata, että kyseessä ei taatusti ollut tämän ohjelman viimeinen lastensuojeluaiheinen juttu.

- - -

Palautetta tuli myös laitosruokaloiden ja kohonneen ruoan hinnan suhdetta pohtineesta jutustamme.

“Erinomaisen hienosti toteutettu vertailu lounasruoan hintaeroista julkisessa ruokapalvelussa. Se jätti katsojalle kysymyksiä ja pohdittavaa - ei antanut suoria vastauksia eikä osoitellut kärkevästi, mutta oivallus varmaan syntyi katsojalle arvostuksista ja arvotuksista.

Lisäksi olit löytänyt (te toimittajat teette ihmeellisiä löytöjä) ihastuttavan käytännön kouluesimerkin Pirkanmaalta. Emäntä, joka täydellä sydämellään paneutuu työhönsä ja on ottanut käytännön konstit ja lähiympäristön tarjonnan käyttöönsä, kun on ollut pakko toimia. Hän oli pannut itsensä likoon tärkeän asian puolesta.

Jokainen haastateltu lapsi viesti siitä, että kouluruoka on hyvää. Hienoa, että paikallinen perinneherkku sattui olemaan listalla, vaikka ei ehkä sitä ihan mieluisinta jokaiselle ollutkaan.”

- - -

Huumepoliisivyyhti on saanut sekavaa elokuvaa muistuttavia piirteitä. Voiko todellisessa elämässä käydä niin, että esitutkintaviranomainen syyttää toista esitutkintaviranomaista uhkailusta jutussa, jossa tutkitaan, onko toinen esitutkintaviranomainen rikkonut lakia.

Näköjään voi, ja päivän uuden tiedon mukaan syyttäjä siirretään pois virkarikostutkinnasta, kun poliisin häneen kohdistamista uhkailuepäilyistä käynnistetään esitutkinta. Tässähän loppuvat kohta jäävittömät viranomaiset.

Tämän sopan keittäjiä huumerikolliset kiittävät.

Vanhemmilla näyttää tässä maassa olevan lähes rajattomat oikeudet omiin lapsiinsa.

Äiti voi jo ennen syntymää pilata sikiön terveyden huumeilla ja viinalla. Tuuliajolla olevien vanhempien tekoihin on vaikea puuttua, sillä pakkohoitoon päihdeäitejä ei voida määrätä.

Alkoholin ja mielenterveysongelmien runtelemat isät ja äidit voivat jatkaa jo syntyneen lapsensa elämän tärvelemistä, mutta pysyvästi he eivät jälkikasvuaan yleensä menetä.

Lastensuojelutyön piirissä pyörii noin 80000 suomalaislasta, joista kymmenisentuhatta laitoksissa. Monien lasten kohtalo on poukkoilla sijoituspaikasta toiseen, kun vanhemmat eivät pääse kuiville terapioista huolimatta.

Kotimaisia adoptioita on vain kourallinen vuodessa.

Samaan aikaan iso joukko tiukalla seulalla valittuja suomalaisvanhempia yrittää saada ottolapsia Kiinasta tai Etelä-Amerikasta. Tilanne on vähintään omituinen.

Toimittajamme Elisa Tikkanen yritti selvittää, miksi kotimaisia adoptioita ei helpoteta, vaikka laitoksiin sijoitettujen lasten määrä on niin suuri.

Työ osoittautui hankalaksi. Jostain syystä kymmenet järjestöihmiset ja viranomaiset kieltäytyivät tv-haastatteluista. He kiittivät meitä aihevalinnasta, olimme kuulemma hyvällä asialla, kävimme tarpeellista arvokeskustelua.

Samalla he totesivat, että kotimaiset adoptiot eivät oikeastaan kuulu heille.

Pelastakaa Lapset ry sentään antoi haastattelun, toimittajan kovan yrittämisen jälkeen.