“Se ei ehkä samassa mittakaavassa ole johtajien tauti, koska johtajiksi valituilla on hirveän hyvä motivaatio”, arvioi Sitran yliasiamies Esko Aho masennusta sairautena.
Aho kuuluu Jorma Ollilan, Leif Fagernäsin, Lauri Ihalaisen ja lukuisten muiden huippupoliitikkojen ja yhteiskunnan vaikuttajien kanssa valtiolliseen Masto-koordinaatioryhmään, jonka tehtävä on vähentää masennusperusteisia työkyvyttömyyseläkkeitä.
Masennus vie eläkkeelle tyypillisesti neljä-viisikymppisen koulutetun naisen. Tapauksia on nelisentuhatta vuodessa, kulut yhteiskunnalle satoja miljoonia euroja.
Yhteiskunnan huipulta kootun koordinaatioryhmän yksi tehtävä on pitää asiaa esillä. Esko Aholta se onnistuu, sillä häneltä on kuultu ennenkin räväköitä näkemyksiä ihmisten vastuusta omasta terveydestään ja elintavoistaan.
Aho patistaakin masentuneita lenkille. Hän korostaa liikunnan merkitystä masennuksen torjuntatyössä.
“Jos pantaisiin rinnakkain nämä mielenterveysongelmaiset ja fyysisesti huonokuntoiset ihmiset, niin löytyy aika paljon yhtäläisyyksiä. Terve sielu terveessä ruumiissa ei ole kuitenkaan ihan kaukaa haettu juttu”, Aho sanoo 45 minuuttia -ohjelman haastattelussa.
Jos meno omalla työpaikalla masentaa, Aho rohkaisee kohti uusia haasteita. Myös pätkätöihin on syytä suhtautua myönteisesti, hän muistuttaa nykymaailman realiteeteista.
Masennukseen sairastuneen näkökulmasta Ahon puheet kuulostavat kovalta tekstiltä.
Jos tehdas lähtee alta, voi tuntua enemmän kuin haasteelliselta ottaa itseään niskasta kiinni. Ideat sopivat lievästi masentuneen mielialan torjuntaan, mutta raskaampi depressio vaatii järeämpiä auttamiskeinoja.
Masennuksen takia jo pitkään työkyvyttömyyseläkkeellä ollut Sirkku Siivonen puhuu ohjelmassa omasta puolestaan.
“Kauhean tärkeää olisi muistaa, että ihminen ei ole kone”, Siivonen muistuttaa.
Hei,
vaikuttaa siltä, että asioita ovat suunnittelemassa/päättämässä sellaiset, joilla ei ole henkilökohtaista kokemusta masennuksesta; joko potilaana tai psykiatrina. Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella sanon, että tauti on sellainen, jota en toivo “pahimmallekkaan vihamiehelle”. Tilannetta ei helpota se, että tekisin “huonompaa” työtä, enkä edes halua, koska nautin työstäni, johon olen hankkinut pitkän koulutuksen velkarahoilla. Olen valmis tekemään pahimpaan aikaan (n. 1-2 kk/vuosi) esim. lyhyempää työaikaa, mutta tällöin toivon, että yhteiskunta avustaa yksilöään esim. lainojen lyhennyksissä. Valitettavasti ilman lainaa harva ihminen pysty elämään. mmm
Huippu huvittavalta kuulosti Ahon Eskon puheet näin masentuneen maailmaan.
Huvinsa se on masentuneellakin !
“Ei kun niskasta kiinni ja lenkille!” “Ja kyllä se siitä” ja niin edespäin.. Näinhän puhuvat ihmiset, jotka eivät masennuksesta mitään tiedä. Saati sitten, että olisi omakohtaista kokemusta.
“Jos meno omalla työpaikalla masentaa, Aho rohkaisee kohti uusia haasteita. Myös pätkätöihin on syytä suhtautua myönteisesti, hän muistuttaa nykymaailman realiteeteista.”
Voi, kun olisikin niin helppoa!
Ehkä olisi pitänyt olla Esko Aho asiantuntijana neuvomassa, kun yritin monta vuotta vaihtaa työpaikkaa. Vaan eipä löytynyt vakituisessa palkkatyössä samanaikaisesti opiskelevalle ahkeralle ja tunnolliselle työntekijälle töitä. Liekö siinä painaneet keskeneräiset opinnot vai mikä, mutta töitä ei vain löytynyt.
Onnen kauppaa kai lienee, että olen saanut asiantuntevaa ja pääosin hyvää hoitoa Mielenterveyden Ammattilaisilta! Nyt alkaa pikkuhiljaa myös päivä paistaa risukasaan. Uudet tuulet puhaltamaan ja uusi ala, joka paremmin vastaa omia toiveitani, unelmiani ja osaamistani. Tärkeää on, että tekee sitä minkä kuulee kutsumuksekseen. Tällöin myös voi hyvin. Jokaisen on se omansa löytävä monenkin mutkan takaa.
Sirkku Siivonen kiteyttää, jo kauan omassakin mielessä ja suussa muhineen ajatuksen:
“Kauhean tärkeää olisi muistaa, että ihminen ei ole kone”.
Eikä myöskään saa unohtaa, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Henki ja mieli, keho ja ruumis. Kaikki ne käy yhteen. Mutta jos mieli sairastuu on silloin kysymys aivojen kemiasta. Ei sitä pelkällä lenkkeilyllä paranneta.
Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!
Se, mikä työelämässä masentaa on pomojen asenne nuoria naisia kohtaan. Tyyliin “ethän sinä tytönheitukka mitään osaa” -asenne. Nuorta 20-30-vuotiasta naista ei arvosteta, tytötellään. Ihan julkisestikin muiden työyhteisöön kuulumattomienkin kuullen.
Sitten, kun satutkin jotain osaamaan, sinut savustetaan syyllä tai toisella pois työpaikasta, sitten vaikka kiusaamalla ja simputtamalla.
Minulle on käynyt näin jo 3 kertaa.
Tulee tunne, että et saa osata liikaa.
Pomot ja toiset työntekijät tätä tekevät, jos heiltä et saa arvostusta, olet aika yksin.
Kiusaaminen lisääntyy ja riisto. Ei enää vakituisia työpaikkoja, vaan pätkiä pätkien perään. Se lisää pahaa oloa. Lisäksi vaatimuksien kasvu, tietotekniikan lisääntyessä samalla työajalla pitää olla yli-ihminen ja tehdä moninkertainen työmäärä aiempaan verrattuna samalla palkalla ja työajalla. Ylitöitä ei saa tulla. Sairaana et saa olla.
Lisäksi kierretään vuorotteluvapaapykäliä. Otetaan opiskelijoita töihin koulunpenkiltä ja vastavalmistuneet jäävät kortistoon ilman töitä. Opiskelijat eivät narise ja tekevät työtä riistosopimuksillakin hymy kasvoillaan.
Olin neljä vuotta paikallislehdessä töissä, mutta minua alettiin työpaikalla kiusata ja minut erotettiin. Koko työyhteisö voi huonosti, mutta kiusaajaa ei saada lopettamaan. Häntä ikään kuin yllytetään jatkamaan kiusaamista, kannustetaan muita erottamalla.
Työn laatu ja jälki eivät enää ratkaise, vaan se, että miten olet luonnevikaisille narsistipomoille mieleen. Vaikka tekisit työsi miten hyvin, työtä et saa. Oikeudenmukaisuus puuttuu, työuupumus ja masennus lisääntyvät. Koko työyhteisö kärsii ja oireilee.
Siihen ei liikunta enää auta! Esko Aho on siis väärässä. Jos ihmisen sisintä satutetaan päivittäin ja omanarvontunto viedään, ei sitä liikunnalla ja hyvällä ruokavaliolla ja nukkumisella pelkästään korjata. Korjauksia pitää tulla jostain muualtakin!!!
Pakkohan se on kiitostakin antaa, kun katsoin ohjelmassa esitetyn pätkän uudelleen.
Siinä Lauri Ihalainen, Esko Aho ja Sirkku Siivonen olivat ihan oikeilla kantimilla.
Se, että yrityksissä vallitseva johtamisen kulttuuri usein syö ihmisten mielenterveyttä, eikä ruoki – kuten sen pitäisi- sitä alkaa olla jo uraa uurtavia havahduksia päättäjien puolelta. Usein esimiehet / johtajat tarvitsevat päättäväistä ja jatkuvaa koulutusta uralleen, jotta heille olisi helpompaa kohdata erilaisi ihmisiä työrintamalla. Eikä unohdeta, että ne lähimmät työntekijät ovat niitä tärkeimpiä Asiakkaita isolla A-kirjaimella.
Usein työhyvinvoinnin ensimmäinen “kickbox” tulee siinä, että palvellaan kaikkia muita asiakkaita parhaan osaamisen ja tietämyksen avulla, mutta unohdetaan ne lähimmät ja tärkeimmät. Sillä työntekijät ne tekevät yrityksen, eivät yrityksen maksavat asiakkaat. Heikossa ruumiissa heikko sielu ja niin edespäin.
Työterveyshuollossakin kuten todettiin on paljon kehittämisen tarvetta. Jalkautuminen työpaikoille ja varhainen puuttuminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita mielenterveyden hoitamisessa! Ja tässä tarkoitan jalkautumisella kahdenkeskisiä juttutuokioita työntekijöiden kanssa, en samassa tilassa muiden kanssa suoritettavaa huit hait ja suit sait tapahtuvaa “tilannekartoitusta”.
..Aihetta voisi näemmä jatkaa loputtomiin.. Sen verran se on omallakin kohdalla aiheuttanut “päänvaivaa”.
Voi voi. Kun isot pojat tai ainakin isopalkkaiset pojat ovat koko ikänsä saaneet tehdä sitä mitä haluavat (osaamisesta viis) ja määrätä itse oman tahtinsa ja palkkansa, ei heillä ole todellisesta työntekijän roolista ja asemasta mitään tietoa. Ei pienintäkään todellisuuteen pohjautuvaa aavistustakaan.
Nykytyöpaikoilla, alasta riippumatta, tahkotaan vain rahan perässä ja tuottavuus on päivän sana. Tulee uudistuksia uudistusten perään, jotka eivät auta mitään, mutta vievät henkilökunnan hermoraunioitumisen partaalle. Tulee uusia käyttöjärjestelmiä, jotka ovat käyttöön ottovaiheessa aivan puutteellisia ja joita vasta ruvetaan kehittämään sitten reaaliajassa, reaaliaikaisten työntekijöiden, asiakkaiden ja/tai yhteistyökumppaneiden kustannuksella ja kärsiväisyydellä.
Nämä huuhaa-herrat norsunluutorneissaan kuvittelevat, että lenkkeilemällä ja pätkätöitä tekemällä aurinko rupeaa paistamaan risukasaankin.
Järjettömiä kommenttejahan voisi siunailla loputtomiin, mutta eihän moinen kannata eikä johda mihinkään. Ihmiset, jotka eivät koskaan elämässään ole tehneet tavallisen työntekijäroolin mukaisia töitä, ovat täysin vääriä ihmisiä arvostelemaan asiaa miltään kantilta. Tuuli se huulia heiluttaa, sanoo vanha sananlaskukin.
“Heikossa ruumiissa heikko sielu ja niin edespäin.”
Noo ei ihan taida pitää paikkaansa. Kysy vaikka Stephen Hawkingilta.
Miksi muuten suomalainen yritysjohtaja ylenkatsoo vammaisia? Tai työttömiä ylipäätään?
Ei aidon ja rehellisen yrittäjän kannata sen Eero Lehden sekoboltsikommentteja vakavasti ottaa.
Itse kärsin muutama vuosi sitten hankalasta masennuksesta, mutta olin fyysisesti elämäni kunnossa. Juoksin ja kävin kuntosalilla, mutta masennus ei helpottanut. Tosin sairauslomaakaan en suostunut ottamaan. Lopulta terapia ja pieni lääkitys toivat avun. Esko Ahon kommenteissa on jotain surkuhupaisaa. Mies on nyt keksinyt esittää äärikapitalistia. Oikeasti Aholla ei tunnu olevan mitään aitoa, omaa ideologiaa.
45 minuutissa näytettiin madonnasta pätkä, se oli hyvä!