Lapsettomat suuttuivat 45 minuuttia -ohjelmalle
Viime viikolla esittämämme lasten hankkimisen lykkäämisestä ja lapsettomuushoidoista kertonut juttumme on aiheuttanut myrskyisää palautetta.
Monet katsojat ovat suuttuneet meille sydänjuuriaan myöten.
“Ihmettelen suuresti kuinka yleensä tasokas ohjelma on saattanut sortua tälläiseen juttuun joka loukkaa ja satuttaa monia lapsettomuuden kanssa painivia!”
“Ohjelman sanomaksi tuntui jäävän se, että typerät vanhat hedelmättömät naiset eivät ymmärrä biologiaa tänä päivänä ja tuhlaavat yhteiskunnan varat hoitoihinsa.”
“Mielestäni kyseisen ohjelman tekijä on loukkaamilleen katsojille velkaa suuren anteeksipyynnön!”
“Esitetty 45 minuuttia ohjelma oli järkyttävän asenteellista journalismia. Olisipa mukavaa kerrankin nähdä aiheesta toisenkinlainen näkökulma - eli se todellisuuteen pohjaava! Olen itse 30 -vuotias nainen, joka haluaa epätoivoisesti lapsen, mutta jonka kumppani haluaa vielä odottaa ainakin vuoden. On uskomattoman raivostuttavaa naiselle minun tilanteessani nähdä tuollaista journalismia, jonka asenteellisuus sysää lapsien hankintaiän nousun ennen kaikkea naisten harteille! Meitä naisia on hyvin paljon, jotka haluaisimme saada lapsia aiemmin, mutta joiden kumppanit haluavat odottaa.”
Puolustan julkaisemaamme juttua ja sen näkökulmaa yhtä jyrkästi. Katsojat ovat suuttuneet meille muun muassa siitä, että jutussa ei riittävästä valotettu lapsettomuuden syitä.
Vanhimpien ensisynnyttäjien määrä kasvaa. Hoidot ovat harvalle kepeä ja kivuton kokemus. Jutun aiheena olivat lapsettomuushoitojen terveydelliset riskit. Hedelmällisen iän laskeminen tunnetaan lopulta yllättävän huonosti, sanovat asiantuntijat.
Mielestäni ohjelman näkökulma oli erittäin perusteltu ja tarpeellinen.
Näkökulmana eivät tällä kertaa olleet lapsettomuuden syyt tai lapsettomien kokema tuska. Näistä aiheista on ohjelmia tehty enemmän, mekin olemme tehneet.
Asiantuntijoiden mukaan hoitojen riskit ovat huonosti tunnettuja. Ohjelman tehnyt toimittaja Elisa Tikkanen on itse tiennyt omasta lapsettomuudestaan kohta kymmenen vuotta. Hän on selvittänyt aihetta ennenkin, mutta silti monet lääkärien nyt esille tuomat yksityiskohdat tulivat yllätyksenä.
Kaikki eivät tunnu ymmärtävän, etteivät kaikenikäiset naiset voi hoitojenkaan avulla saada lapsia. Myös tästä syystä ohjelma oli perusteltu. Julkisuudessa haastatellaan usein naisia, jotka ovat saaneet esikoisensa nelikymppisinä. Näissä jutuissa ei tavallisesti kerrota, jos lapsi on saanut alkunsa raskailla hoidoilla. Syntyy mielikuva, että lapsia voi hankkia milloin haluaa.
Palautteen antajat syyttävät meitä syyllistämisestä. Halusimme vain kertoa riskeistä.
Lahjaa lapset ovat, eivät subjektiivinen oikeus.

22. huhtikuuta 2008 kello 13.44
Luettuani tämän vastauksen palautteeseen olen yhä sitä mieltä, että insertti oli syyllistävä. Puhuttiin vain naisista (yhtä useasti lapsettomuuden syy on miehessä), puhuttiin kuluista…
Aihe oli hyvä, mutta toteutukseen (uutisaiheelle toki tyypillisesti) oli yksipuolisesti nostettu esiin asiat, jotka tukivat sitä sanomaa, mitä oli haluttu. Ja se sanoma ei ollut kaunis. Mutta tätähän se uutistoiminta on, halutaan kertoa shokeeraavia asioita, jotka ovat toki totta, mutta vain osatotuus. Riskeistä kerrottiin, mutta ei suhteutettu niitä mihinkään. Annettiin mielikuva, että koeputkilapsi tehdään jostain epäluonnottomista asioista (ei samoista ihmisten sukusoluista kuin luomulapsikin) ja syntynyt koeputkilapsi on usein epämuodostunut. Viis siitä, kuinka monen elämää sillä järkytetään. Viis siitä, kuinka paljon se vain lisää lapsettomien syyllistämistä yhteiskunnassa.
Ohjelmanne aihe on siitä aina ajankohtainen, että se on lähes jokaisen (ainakin naisvaltaisen) työpaikan kahvipöydän keskustelun aihe. Siellä toitotetaan, että TEE sinäkin lapsi, kyllä jo biologinen kello tikittää. Tuota puhetta kuulee joka paikassa, oikeasti: joka paikassa. Joten en todellakaan usko, että ihmiset eivät sitä tietäisi. Mutta onneksi oli löytynyt yksi tutkija sanomaan niin.
Lapsettomuus on usein vaiettu asia. Monesti se koetaan häpeällisenä. Teidän toimittajanne pystyy siitä ilmeisesti puhumaan, hän on harvinainen tapaus. Sanoitte, että lapsettomuushoidoissa käyvät eivät tiedä, “etteivät kaikenikäiset naiset hoitojenkaan avulla voi saada lapsia”. Kyllä he/me tiedämme. Me itkemme sitä yksin kotona ja pelkäämme pahinta. Siksi te luulette, että me emme tiedä.
Lapset ovat lahjaa, siinä olen samaa mieltä. Toiset saavat sen lahjan helposti, toiset kuoppaisemman polun kautta, toiset eivät ollenkaan. Kuoppainen polku on tarpeeksi kuoppainen ilman, että lyötyjä enää lyödään. Mutta jos sen lahjan lopuksi saa, on se varmasti sen arvoinen. En usko, että yksikään lapsi, jonka ei ole tarkoitus tähän maailmaan syntyä, syntyy. Vaan jokainen lapsi, oli se sitten saanut alkunsa missä vaan, on samanlainen valtava lahja.
Ymmärrän, että insertin on oltava tietyn pituinen, siinä ei ehdi käsitellä kaikkea. Ymmärrän myös sen, että tämä varmasti oli ohjelman tarkoitus: herättää keskustelua, oli se sitten hyvää tai pahaa. Sillä ei ole väliä, ketä tallataan.
22. huhtikuuta 2008 kello 15.19
hmph. Mikäköhän tossa jutussa sai karvat pystyyn?
Sekö, kun tosiasiana kerrotaan tosiasia, että jotkut yksinkertaisesti jäävät ilman lapsia, vaikka mitä konstia yrittäisi.
Vaikka se ei välttämättä tunnu reilulta, niin onko siinä muka jotain ihmeellistä?
22. huhtikuuta 2008 kello 21.01
Jutussa ei mainittu kertaakaan, että lapsettomuushoidoissa käy myös hyvin paljon parikymppisiä. Olen nähnyt monta lapsettomuusjuttua eikä missään mainita edes yhdellä lausella että on myös paljon “parhassa lapsenteko iässä” olevia lapsettomia, jotka yrityksistä huolimatta ole tulleet raskaiksi. Itsekin kuulun niihin. Jutussa mainittiin, että hoidoilla saadulla lapsella on suurempi riski saada epämuodostumia yms. Lapsettomuus info lehtisessäni kirjoitettiin, että riski saada ko. asioita on hyvin vähän enemmän kuin normaalisti raskautuvilla. Ja teidän jutussa sai sellaisen kuvan, että riski olisi huimasti suurempi. Enemmän uskon lapsettomuusklinikalta saatua tietoa, kuin teidän paatoksellista dokumenttia. Jutussa myös paheksuttiin kuluja jota tulee yhteiskunnalle hoidoista. Miksi ette tee paatoksellista dokumenttia kuinka kalliiksi lapset tulevat yhteiskunnalle? Tarhat, koulut, äitiyspäivärahat, kallista touhua. Mutta eihän siitä rahanmenosta voi dokumenttia tehdä, koska pikkulasten vanhemmat suuttuisivat.
22. huhtikuuta 2008 kello 23.32
Hyvä Anna Torp,
Jutussa ei sanota, että epämuodostumariski olisi huimasti suurempi. Siinä on kerrottu tämäkin asia aivan oikein. Kannattaa katsoa ohjelma uudestaan.
Ohjelma oli enemmänkin toteava - paatoksellisuus on nyt kyllä katsojan silmässä.
23. huhtikuuta 2008 kello 15.11
Olen lukenut paljon kansainvälisiä tutkimuksia naisten hedelmällisyyden hiipumisesta nopeasti 33n ikävuoden jälkeen. Vihdoinkin ohjelma, jossa uskallettiin kertoa tosiaisiat ! Totuushan on, että koska yhteiskunta tarvitsee nuorten naisten työpanosta heille myydään myytti yli kolmikymppisten hedelmällisyydestä nykytekniikan avulla.
23. huhtikuuta 2008 kello 15.19
Minusta tuo ohjelmapätkä oli aivan asiallinen. Ehkä lapsettomuuden kanssa kamppailevat ovat olleet liian herkkiä käsittelemään omaa mieltä vaivaa asiasaa kriittisesti, ja siksi tämä ohjelma on tuntunut syyllistävältä tai muuten ikävältä. Itse biologian alan ihmisenä en voi käsittää hedelmöityshoitoja ollenkaan. Ihminen on ikävä kyllä keksinyt kaikessa “viisaudessaan” useita luonnon tasapainoa järkyttäviä asioita. Lapsettomuudesta kärsivien pitäisi ennemmin saada apua lapsettomuuden hyväksymiseen kuin hoitoja jotka johtavat hedelmöittymiseen ja lapsensaantiin keinotekoisin menetelmin.
24. huhtikuuta 2008 kello 9.45
On hyvä kertoa hedelmöityshoitojen riskeistä sille tavallisten pulliaisten kansaosalle, jotka eivät hoidoista mitään tiedä eivätkä ymmärrä. Meitä hoidoissa käyviä vain huolestuttaa se, millaisen kuvan tuo juttu antaa meistä, jotka toivomme lasta tai olemme saaneet lapsen hoitojen avulla. Ohjelman kautta epäsuorasti voi tulla syytöksiä niskaan: “etkö ajattele yhtään syntymättömän lapsesi parasta? eikö tuo ole aivan luonnotonta? oletko valmis hoitamaan hyvin tod.näk. sairasta tai vammaista lastasi? ja sehän se vasta aiheuttaakin yhteiskunnalle kuluja!” Siis, voi olla, että ohjelman suoranainen tarkoitus ei ollutkaan syyllistää lapsettomia, mutta syyllistäviä kommentteja siitä voi meille sen seurauksena tulla.
On sellaisiakin naisia, jotka todella saattavat jo reilusti alle kolmekymppisinä kärsiä vaihdevuosioireista ja siihen liittyvästä hedelmättömyydestä. Olen samaa mieltä kuin nimimerkki Liina, että kyllä aika moni nainen tietää faktat hedelmällisestä iästä ja siitä, milloin se alkaa laskea. Ja kuten Marjatta kírjoittaa siitä, että yhteiskunta palkitsee enemmän työssäkäymisestä kuin lasten tekemisestä, se ei todellakaan auta naisia aloittamaan lapsen yrittämistä “ajoissa ja nuorena”. Valtiovallan puoleltakin on tullut toiveita syntyvyyden lisäämisestä, miten valtiovalta aikoo edesauttaa sitä omalta osaltaan? Usein jo haluttuun koulutukseen pääseminen kestää muutamia vuosia, sitten valmistuminen ammattiin, ja sitten pitää vielä työelämässä näyttää, että osaa jotain jotta tulee arvostusta ja parempi asema työyhteisössä. Missä välissä tuossa oravanpyörässä ehtii ajatella lapsia? Lopulta yhteiskuntamme on kovin työ- ja koulutuskeskeinen, perhekeskeisyys tuntuu olevan vain yksittäisen perheen asia, ei yhteiskunnan asia.
Nimimerkille Anna: sinäpä viisaasti lausuit! Teepä kyselykierros hoitoja antavilta julkisilta klinikoilta, paljonko heillä on resursseja antaa psykologista tukea sinne tuleville asiakkailleen tai edes ohjata heitä sellaisen avun piiriin. Sama ongelma koskee kyllä käsittääkseni myös yksityisiä klinikoita. Vaikka onneksi enenevässä määrin yritetään hoitaa myös henkistä puoltakin, siitä kiitos niille harvoille lapsettomuuteen keskittyneille terapeuteille! Eikä se ole klinikoiden asia tuomita asiakkaitaan ja osoittaa heille ovea. Mutta edelleen ihmettelen, jos lapseton pari haluaa yrittää lasta hoidoilla ja vaikka vain omillakin sukusoluilla, mitä keinotekoista siinä on? Samat solut tekevät saman työn mutta pienellä avustuksella! Ei kenellekään toiselle ihmiselle voi sanoa, onko toisella oikeutta saada lapsia tai miten niitä aikoo hankkia tai oikeutta olla haluamatta niitä. Kaikille adoptiokaan ei ole oikea vaihtoehto. Tyhjä syli on kuitenkin kipeä asia, eikä sitä sovi “biologian alan” ammattilaisenkaan(?) vähätellä, jos ei itse asian tuskaa tunne.
24. huhtikuuta 2008 kello 14.47
Asiasta oliskin, hyvä Jussi, tarpeellista tehdä enemmän ohjelmia, mutta tässä asiassa mitään uutta ei kerrottu.
Ohjelmassa oli valittu tietty yksinkertaistettu linja, jota korostettiin eri tavoin, ja jonka sanoma jää kaikumaan ‘tavallisen kaduntallaajan’ päähän juuri niin kuin oli haluttukin. Eli naiset viivyttävät lastentekoa, joka lopulta aiheuttaa hedelmättömyyshoitojen lisäystä, kuluja yhteiskunnalle, lapsettomuutta ja hoitojen avulla syntyneille lapsille jopa mahdollisia terveysongelmia.
Tosiasiassa tämä on ollut yleinen ajatusmalli jo pitkään ja tällä ohjelmalla näitä käsityksiä yhä vain vahvistetaan.
Itse asiassa aihe on monimutkainen ja asiaan liittyvät niin monet tekijät, ettei ole ihmekään jos naiset hermostuvat kyseisenlaisesta yksinkertaistetusta ja asenteellisesta näkökulmasta.
Mitä jos siis toimittaja uskaltaisi sukeltaa pintaa syvemmälle ja nähdä miten asia todellisuudessa on? Nähdä asian suuremmassa kontektissa ja yhteiskunnan yhteisenä ongelmana? Sellaiselle journalismille olisi yhä enemään tilausta sen sijaan, että tehdään shokeeraavaa -ja sen kautta myös syyttävää- journalismia
Terveisin: Se kolmekymmpinen
25. huhtikuuta 2008 kello 13.47
Onko kukaan ajatellut nk. luonnon valintaa.Ehkä lapsettomuudessa onkin siitä kysymys.Kaikkia ei ole välttämättä tarkoitettu jatkamaan sukua tai partneri on sopimaton siihen tarkoitukseen.
3. toukokuuta 2008 kello 18.57
Arvoisa M-T. Onko läheisesi, tuttavasi tai sukulaisesi sairastanut esimerkiksi syöpää? Onko hän yhä elossa - hoitojen avulla? Mietihän vähän, miten olisi käynyt, jos olisi ajateltu nk. luonnon valintaa eikä (syöpä)potilasta olisi hoidettu. Lapsettomuuden taustalla on usein vika tai sairaus, joka saadaan mielestäni hoitaa niin kuin muutkin viat tai sairaudet.
Olen samaa mieltä M:n kanssa siitä, että todellisia lapsettomuuden syitä olisi hyvä pohtia mediassa syvemmältä. Mikä esimerkiksi on syynä siihen, että sperman laatu heikkenee? Lapsettomuuden syyhän voi olla yhtä hyvin miehessä kuin naisessa. Pohtia voisi myös sitä, miksi nuoret miehet eivät ole halukkaita perustamaan pehettä, mistä jo aiemmin mainittiin. Tai miten ihmiset löytäisivät edes kumppanin, jonka kanssa harkita perheenperustamista. Sekään ei ole niin helppoa. Tiedän sen sekä omasta että monien ystävieni kokemuksesta.
Vielä lopuksi haluaisin kommentoida 45 minuutin juttua. Ymmärrän, että lyhyessä ohjelmapätkässä asiaa ei voi esitellä kovin monelta kantilta - eikä ehkä halutakaan. Kun ohjelmassa kerrottiin lapsettomuushoitojen hinta yhteiskunnalle, olisi ollut mielenkiintoista tietää esimerkiksi alkoholistien tai narkomaanien lapsista yhteiskunnalle koituvat menot. Ihan niin kuin vain vertailun vuoksi.
24. heinäkuuta 2008 kello 10.43
[...] — haikaranpelatin @ 7:40 am Kuinka moni näki joitain kuukausia sitten maikkarin 45-minuuttia ohjelman lapsettomuudesta? Itse asustelen ulkomailla, mutta näin vastaavan lähetyksen nettitv:stä myöhemmin. Ohjelman [...]