WinCapita-vyyhti paisuu sitä mukaa kun keskusrikospoliisin ja paikallispoliisien yhteisjoukot ehtivät syventyä tiedostoihin ja kuitteihin.
Illan 45 minuuttia kertoo, montako epäiltyä petosmiljoonaa on löytynyt viimeksi kuluneen viikon aikana.
WinCapita-sijoittajissa on mukana esimerkiksi kuntien päättäjiä, hyvämaineisia pk-yrittäjiä, olympialajin lajiliiton liittovaltuuston jäsen ja asianajaja.
Koko vyyhti pakottaa kysymään suomalaisen sijoittajakentän rehellisyyden ja arvostelukyvyn perään. WinCapitaan syydettiin kosolti yritysten rahaa, vaikka mitään varmoja tietoja esimerkiksi klubin johtohenkilöistä tai toimintakertomuksista ei ole missään vaiheessa ollut.
Nyt paine on tilitoimistojen niskassa. Rehdit tilintarkastajat saavat todennäköisesti kuunnella yrittäjien ohjeita korvat punaisina.
Viime vuoden tilinpäätöksiä tehdään parhaillaan ja firmat miettivät, mille tilinpäätöksen riville valtavat WinCapita- eli WC-tappiot voisi vetäistä piiloon.
WinCapita-aktiivit taas pommittavat meitä tiedotusvälineitä sähköposteillaan. Asiallisia posteja tulee harvakseltaan, mutta valheveljet ovat liikkeellä.
Useat capitalaiset levittävät perätöntä juttua toimittajastamme Salla Vuorikoskesta. He ovat keksineet verkkoon tarinan, jonka mukaan Sallan työinnon taustalla on kariutunut lemmendraama WinCapitan keulahahmon kanssa.
Monikohan keskustelupalstoilla luuhaaja tuotakin pötyä uskoo?


WC-tappiot…aika ironista…
Tässä kehittyneempi versio WinCapitasta
http://grn-resort.blogspot.com/
kuka sä luulet olevas? oothän sä sekasi..tutki ennen ku hutkit pässi
Onnea !
Sivut kyllä aukeavat vielä kun sen aika on. Sitä ennen olisi mtv:n syytä pysytellä totuudessa uutisoinnissaan. Jos Wincapitaan on ujuttautunut rikollisia, ei se merkitse Wincapitan toiminnan olevan rikollista. Wincapita itse sulki sivustonsa siivotakseen nämä rikolliset pois jäsenistöstään. Mikä teille tiedoksi saatettakoon.
Ajattelin kirjoittaa tähän koska minulta kysyttiin kiinnostusta kyseiseen firmaan eli WinCapitaan marraskuussa 2007, ehdotettiin että kannattaa minimissään sijoittaa noin 3000 euroa ja sellaisia summia ei saa kuin pankista… Ainakaan tällä palkalla millä minä elän. Minulla heräsi epäilys kyseiseen hommaan koska miten voi saada niin ison tuoton sijoittamalleen rahalle…ei mitenkään, ainakaan laillisista sijoitus firmoista ja niissäkin on riskinsä. Heitän ilmaan kysymyksen liittyykö WinCapitan pääheput samoihin “firmoihin” kuin Move(ent. Seven) verkostofirma, ACN niissä myös johtoporras veti rahat omiin liiviin…hetkellisiä firmoja jotka pari vuotta toimii ja sitten kaikki lopetetaan ja pääkallopaikalla myhäillään isot rahat kourassa. Huijareita riittää mutta WinCapitan kaltaiset päähenkilöt loppujen lopuksi joutuvat tilille tällaisesta, toivon sitä suuresti.
Ja mun mielestä Oulusta kannattaisi tutkia muutamia henkilöitä liittyen kyseisiin firmoihin.
Huijarit jäävät kiinni…toivon sitä!
Olipa ohjelmassa todella röyhkeä kommentti siitä, miten nyt tilintarkastajien täytyy alkaa miettimään mihin tappiot oikein piilotetaan. Tässä blogin jutussa sentään vähän asiallisemmin ilmaistu.
Muutenkin yrittäjiä kohtaan todella negatiivinen sävy, vaikka kieltämättä melkoista harkitsemattomuutta joidenkin yksittäistapausten osalta tässä kyseessä.
mistähän tekin juttunne repäisette…huhhuh…
Voi elämän karut kävyt.
Olisiko nyt viimeistään aika varmistaa, että jonkinnäköinen kansantaloustieteen ja rahoituksen peruskurssi sisällytettäisiin jo peruskouluopetukseen? En nyt puhu yliopistotasoisesta kurssista, mutta kovaa vauhtia ollaan menossa tilanteeseen, jossa valtaosalla kotitalouksista on rahoitusomaisuutta vähintäänkin elävakuutuksien ja rahastojen muodossa. Tällaisessa tilanteessa sijoitustietämys kuuluu yleissivistykseen.
Keskimääräinen odotettavissa oleva osakemarkkinoiden tuotto(tuottavin mahdollinen omaisuusluokka pitkällä aikavälillä) on parhaimmillaan 10-12% vuodessa. Maailman menestyneimmät sijoittajat ovat päässeet 20-30% vuosituottoon. Lukemattomia sijoituskirjoja ja julkaisuja lukeneena tulee nyt mieleen KAKSI(2) tällaista sijoittajaa.
Tuota korkeampien voittojen tavoittelu ei ole sijoittamista vaan spekulatiivista uhkapeliä. Sijoitustuotteet, joilla on mahdollista päästä korkeampaan tuottoon(esm. erilaiset johdannaiset) ovat nollasummapeliä, joissa aniharva ammattilainenkaan onnistuu.
Poliisia voisi kovistella siitä, miksi lähtivät näin hitaasti liikkeelle.
Jos joku yrittää ryöstää rahankuljetusauton (jossa on ehkä muutama satatuhatta euroa), niin poliisi kyllä saa aikaiseksi sadan hengen väijytyksen (mikä on toki oikein), mutta kun huijataan 100 miljoonaa, niin poliisi seuraa sivusta.
Miten voi hutkia jos ei tutkita, Win Capitan kehittäjä Tampereen poika Hannu Hanhi on se ensimmäinen rikollinen joka sen laittoi pystyyn 4 vuotta sitten, tuntuu siltä kun Win Capitan sijoittajat ei tietäisi mitään klubin menneisyydestä, kaikki sen alkuperäiset jäsenet jotka siihen lähti mukaan on enemmän tai vähemmän polttaneet sillat takanaan jä lähtivät ensiksi Espanjaan ja sitten Thaimaaseen. Jos ne jotka vielä puhuvat puhtaasta sijoitusklubista kannattaa käydä katsomassa itseään peilistä miten tyhmiä ja tietämättömiä ovat, sanokoon se nyt taas kerran heille jotka vielä uskovat saavansa rahansa takaisin, että nyt on tullut laskunmaksun aika, voitot jotka sieltä moni on saannut palautuu tavalla tai toisella takaisin tappioita saanneille kunhan aika kuluu riittävästi, siksi kehotan tekemään välittömästi rikosilmoituksen, tiedän, että sponsorit uhkailevat peloissaan alaisiaan jotta ne eivät paljastuisi poliisille, koska monella on vaikea esittää rahojensa todenperäisyyttään kun pimeätä rahaa on varmasti ja paljon pelissä, mutta rohkeasti vaan poliisin pakeille
silloin voi olla mahdollisuus jonkun verran saada aikanaan rahansa takaisin.
Mille oot sä dille, huh, huh, että vielä on Suomessa tuollaisia jotka uskoo Joulupukkiin, yritä nyt ymmärtää, että olet ollut osallisena Suomen suurimmassa huijauksessa, jos yrität vielä julkisesti väittää Win Capitan olevan voimissa, taidat olla tosi epätoivoinen ja / tai vararikonpartaalla, voin varmasti sanoa sinulle, että tämä sijoitusklubi on nmennyt menojaan ja jättänyt ikiajoiksi teidät rannalle näppejä nuolemaan.SITÄ SAA MITÄ TILAA.
Olipa mitään sanomaton juttu jälleen 45min. Eikö tosiaan ole muuta kerrottavaa kuin hakea “asiantuntija ” kommentteja torinlaidalta sellaisilta jotka ovat kuuleet kaverin olevan mukana clubissa.
Onko tällätasolla median uskottavuus?
Pienkapitalisti kirjoitti:
“Olisiko nyt viimeistään aika varmistaa, että jonkinnäköinen kansantaloustieteen ja rahoituksen peruskurssi sisällytettäisiin jo peruskouluopetukseen?”
Tätä samaa olen itsekkin miettinyt, kuinka on mahdollista että suomessa sorrutaan noin järjettömään “bisnekseen”? Ehkä jonkin asteinen koulutus kansantaloustieteestä ja historiasta olisi paikallaan.
Itselleni tarjottiin winclubiin liittymistä pari vuotta sitten, silloin kyse oli vedonlyönnistä. Olin kiinnostunut, mutta se lopahti siinä vaiheessa kun kerrottiin että värväämällä lisää porukkaa voittoni nousevat, ymmärsin heti että kyse on pyramidipelistä.
Useat tuttavani liittyivät winclubiin/wincapitaan, vaikka kuinka yritin selittää kuinka pyramidihuijaus toimii. Kaikki puhuivat vain satojen prosenttien voitoista, ainostaan yksi jolle selitin tajusti mistä on kyse. Luulen että kyse on vain ahneudesta. Sanotaan että rakkaus sokaisee, samaa tekee myös ahneus.
Monet tuttavistani jotka liittyvät ovat yksityisyrittäjiä ja muuten menestyneitä ihmisiä, heille ei ole niin suuri katasrofi jos menettääkin sijoitukset, mutta on varmasti paljon niitä joille sisäänpääsy maksu oli koko omaisuus. (3000€)
Tiedän että eräät sponsorit ovat esitelleet tilejään kuinka paljon he ovat netonneet, tämän tiedän siitä että eräs tuttuni joka on tarkka rahaasioissa liittyi. En usko että hän olisi liittynyt pelkästään puheiden perusteella, hän on varmasti vaatinut konkreettistä näyttöä ja sellaisen varmaan saanut.
Mielenkiintoista on myös se että tuttavistani ei luultavasti yksikään ole tehnyt rikosilmoitusta, sponssi oli nääs vakuuttanut heille että sellaista ei kannata tehdä. Koska on mahdollista että sivut aukeavat taas, eikä rikosilmoituksella voita mitään.
Kyllä sillä voittaa, on ainakin teoriassa mahdollista saada osa huijatuista rahoista takaisin.
Pelkästään alkeellisella matematiikalla voi laskea kuinka mahdotonta on että pyramidihuijaus toimisi loputtomiin, joka kerta on vaikeampi saada rahaa haalittua kasaan niin että yläpuolela oleville saadaan satojen prosenttien voitot, tämän selittäminen pisinesmiehille oli ylivoimainen tehtävä. Puheet valuuttakaupoista tai vedonlyönneistä ovat somberosta vetäistyjä, uskokoon ken tahtoo.
Näin suomi on liittynyt niiden idioottimaiden joukkoon jossa pyramidihuijaus on onnistunut, eräät eivät vieläkään tajua mitä on tapahtunut.
Olisi kiva päästä lukemaan tienaus.com sivustolla olevaa clubilaisten privaattikeskuselua, mikähän siellä on tunnelma? Olen melko varma että noissa privaattikeskusteluissa vakutetaan että ei kannata tehdä rikosilmoitusta. Osa tietenkään ei kehtaa tehdä että ei maine mene, kyllä ne on punnittu ja köykäseksi todettu jotka liittyivät Wclubiin.
Joo o.
On se kumma että kaikki laittoivat rahansa kiinni vaikka ei ole HAJUAKAAN ketkä koko hommaa pyörittää!
Mitään ei ole mustaa valkoisella ja koko homma on pelkkää punanaamaista kiihkoilua mutupohjalta … sponsorin sponsori kun kotiutti 50 000 viime maaliskuussa niin nytpä laitan paremmaksi – sijoitan 50 000 ni tulee 250 000!! Puolessa vuodessa!
Viisi (sisäpiirin) jätkää on nostanu voittoja ja kohta tuhansilla on rahat pelissä juorupuheiden, lupailun ja ahneuden voimalla.
Mystinen nero HANNU on kehittänyt modernin ajan rahasammon josta tulee loputtomasti lähes eksponentiaalista voittoa. Tätä ennen tämä erakkonero teki miljoonia vedonlyönnillä, jota ennen hän legendan mukaan sylki salamoita Ukko Ylijumalan oikealla puolella.
Ihmiset laittavat omaisuuksiansa peliin suuren “Hannun” tuplattavaksi ja triplattavaksi. Siellä WC:n sivuillahan se kehitys näkyy, koko ajan tulee lisää!!! Huvijahti osarilla, kyllä tämä sen kattaa!
Korkeasti koulutettuja ihmisiä, menestyviä yrittäjiä, perusfiksuja suomalaisia ihmisiä … kaikki alentuvat rahan edessä ahneiksi idiooteiksi jotka vannovat “Hannun” kaikkivoivan rahasammon nimeen ilman minkäänlaista epäilystä. Nyt kävi näin.
Epäilen että koko homma on ulkomailta johdettu, suomesta vaan on valittu pari sopivasti “fiksua” johtamaan hommaa suomessa. Sillä se joka laittoi homman alulle tiesi että kyse on huijauksesta ja näin ollen peitti jälkensä niinkuin kissa kakkansa.
Voi olla tietenkin niin että hannu ja kummanit ovat ottaneet tietoisen riskin ja nostivat rahat ennekuin koko korttitalo romahti, varsinkin jos muutenkin ovat jo ulosotossa niin ei siinä paljon paina enää nämä “rötökset”.
Sen verran kuulin sisäpiiritietona että pattayalla oli joku esittänyt että maksetaan johtajan ulosotot pois ja päällä pääsetty räkänen nauru.
En tiedä miten rahojen saaminen takaisin thaimaasta onnistuu ja onko luovutussopimus voimassa. Joitain aikoja sitten porukka kokoontui pattayalla eikä kyseessä ollut kriisikokous niinkuin lehdissä on luettu, epäilen vahvasti että silloin sisäpiiri on päättänyt nostaa nostettavissa olevat varat ja sijoittajat ovat jääneet nuolemaan näppejään.
Osaako kukaan sanoa paljonko ulkomaille on siiretty varoja ja paljonko on capitan tilille jäänyt?
On sellainen käsitys että viimekuukausien aikana sijoitetut rahat ovat tallessa, pitääkö paikkaansa?
En muista milloin tuttavani soitti minulle ja pyysi minua mukaan uuteen sijoitustoimintaan, mihin hän oli sijoittanut ainakin sen alkupääoman 3000 euroa ja hänelle oli annettu tehtäväksi hankkia alaisia/jalkoja tms., jotka taas olisivat sijoittaneet vähintään sen 3000 ja mieluusti enemmänkin. Käsittääkseni hän olisi hyötynyt jotenkin uusista jäsenistä. Nyt kun kysyin tuttavaltani oliko hän sijoittanut WinCapitaan, hän kielsi sen ja sanoi kyseessä olevan jonkun toisen sijoitusklubin, jolta tulee englannin kielistä sähköpostia, mutta että hän ei ole niitä jaksanut lukea. Minä en ole itse henkilökohtaisesti sijoittanut WinCapitaan senttiäkään.
WinCapitalaisia on paljon myös uskovaisissa, jotka ovat lähteneet mukaan uskonveljien ja sisarien suosittelujen = sponsoroinnin perusteella. Sponsorit kiertävät nyt houkuttelemiensa alaisten keskuudessa. He hokevat, että sivut aukeavat ihan pian, vaikkapa jo huomenna, ne on vain suljettu sisäisen tutkinnan takia, kun joku sponsori on sijoittanut rahaa tekaistulla nimellä itse hyötyäkseen tai että vain Virossa on väärinkäytöksiä, ei meillä Suomessa. Sponsori lisäksi hokee, että sinähän itse läksit tähän mukaan, mutta minähän olin kertonut sinulle tämän riskeistä ja varoittanut sinua, sinä ihan itse olet syyllinen rahanmenetykseen, jos sellaista edes nyt tulee, kun sivut aukeavat kohta ja saat nostaa taas rahojasi, älä siis missään nimessä tee rikosilmoitusta tästä hyvästä, tuottoisasta ja laillisesta toiminnasta. Sponsorit ja alaiset ovat ihan tavallisia Matti ja Maija Meikäläisiä, jotka ovat lähteneet mukaan tuttavan, tuttavan, tuttavan…jne. houkuttelemina ilman sen kummempia rahankiiltoja silmissä, eikä mitään hajuakaan siitä, että tämä voisi olla rikollista. Tavallisille ihmisille WinCapita ei ole rahanpesua, vaan kaveriporukan mukava tuottoisa harrastus/liiketoimi. Näin ruohonjuuritasolta arvioiden WinCapitalaisia on Suomessa paljon paljon enemmän kuin on arvioitu ja euromääräkin paisuu kuin pullataikina. WinCapitalainen voisin olla Minä tai Sinä. Tuttava perheen mies on sijoittanut kaikki säästönsä ja yritystoiminnasta tienaamansa rahat WinCapitaan. Moni ei uskalla ajatella koko WinCapitaa tai psyyke rupeaa oireilemaan. Sponsori kyllä soittaa tai käy kylässä joka päivä ja valaa uskoa sivujen aukeamisesta uhriin/uhreihin. Ihmiset eivät uskalla tulla julkisuuteen tai tehdä rikosilmoitusta, niin nolo tämä huijausasia on, kuka ihminen/yrittäjä tai sukukunta nyt haluaa että häntä/heitä pidetään yksinkertaisina, helposti höynäytettävinä hölmöinä ja kun ne sivutkin kohta aukeaa ja tiedotusvälineet ja poliisi ne vasta hölmöjä ovatkin, niin eihän kellään ole tosiaankaan mitään hätää eikä tarvetta tehdä rikosilmoitusta. Rahat on tallessa, usko jo, onhan uskosi vahva veljeni/sisareni.
Rahamarkkinoiden toiminta on kieltämättä monimutkaista, mutta riittävät perusteet voi jokainen helposti oppia parin päivän kurssilla tai hyvän kirjan lukemalla. Tällaiselle olisi ilmeisesti tarvetta. Wincapitan lupaamat tuotot pystyy jokainen asiaan vähänkin perehtynyt toteamaan satuiluksi, mutta ilmeisesti ihmisillä ei ole ollut riittäviä tietoja, eikä niitä ole ollut helposti saatavilla. Tai sitten ahneus on sokaissut vähän fiksummankin “sijoittajan”
Seuraavaksi Urjalaan tekemään ohjelmaa. Täällä niitä sijoittajia ja sponsseja riittää.
WinCapitasta liikkuu Suonenjoella vaikka mitä huhuja, mutta tuskimpa löytyy yrittäjää, joka uskaltaa valtakunnalliseen mediaan tulla tunnustamaan kuinka tyhmä on ollut – tällä kertaa ei toiminut laskukaava “kun eurolla ostaa ja kahdella myy niin tulee 50% voitto”.
Suonenjoellakin on varmaan tässä touhussa rahaa voittaneita, mutta varmasti pitävät suunsa kiinni, sillä tässä tilanteessa, kun on paikkakunnalla ns. yrittäjiä jotka ovat omien sanojensa mukaan hävinneet 50.000 euroa – tai sitten voittaneet, moni on mieluummin ottanut ylleen tyhmän “maineen” kuin hujarin “sädekehän”.
Oli näemmä saatu inserttiin pankinjohtajan ja poliisin lisäksi paikkakunnan älymmöstön edustajia haastateltavaksi laukomaan itsestäänselvyyksiä.
Jotkut kirjoittajat tuntuvat kuvittelevan meidän journalistien hankkivan tietomme keskustelupalstoilta.
Olette väärässä.
Palstoja kannattaa toki seurata, mutta tietolähteenä niiden arvo vaihtelee nollasta hyödylliseen. Eikä mitään tietoja julkaista pelkkien keskustelupalstaviestien perusteella.
Tutkivaa journalismia on tehty vuosikymmenet ennen ensimmäisen keskustelupalstan keksimistäkään, ilman internetin tuomaa helpotusta.
Oli kyse sitten MTV3:n kaltaisesta valtakunnallisesta viestimestä tai asiaa aktiivisesti seuranneista maakuntalehdistä, lähdepohja tällaisille jutuille on laaja. Kymmeniä asiakirja- ja henkilölähteitä, joihin suhtaudutaan normaalin lähdekritiikin tavoin. Tosiasiat julkaistaan.
Ilmitulo on aina sisäänrakennettuna näissä
pyramidivirityksissä. Ei uskoisi että tulee kenellekkään yllätyksenä.
Kyse on lähinnä siitä että onko jäjestäjillä liput ja passit valmiina järjestyksessä kun Rummukaiset alkavat käynnistellä raktoreitaan ja miesväkeä kasataan lavalle hankojen kanssa ja lähdetään penäämään rahoja takaisin.
WC näyttää saaneen ainakin paikallisesti sellaiset mittasuhteet että vain jääävuoren rosoiset huippukohdat halutaan tuoda esiin. Säälitelään petettyjä ! Kukaan tähän salaseuraan mukaan lähtenyt ei voi aikuisten oikeesti ja todistettavasti väittää olleensa vain tuottamuksellisesti osallinen pyramidirikokseen.Rikoksen seurauksena on tietenkin rikoksella saadun hyödyn menettäminen valtiolle. Tuhansien oikeusjuttujen ajaminen kestää kauan joten monet haaveilevat vaikenemisella pelastuvansa.Tässä tapauksessa tosin turhaan sillä WC sivusto on jo kopioitu ja kaikki sen tietoliikenne samoin.WC oli niin kauan avoimen lähdekoodin käytön uranuurtajana kaikille avoin. Miksi muuten keskusverolautakunta ei anna julkisia ohjeita WC:n ja kaltaistensa pyramidjärjestelmien tappioiden verotuskohtelusta ? Onko niin että kaikki ennen KVL:n spesifistä ohjetta ilmotetut tappiot on vähennettävissä bona fide-periaatteen mukaan.
Move On !
“wincapita vyyhti nakertaa suomalaisen yrittäjän uskottavuutta ja rehellisyyttä”
Capitaan osallistujia arvellaan olevan n.10000 henkeä ja suomalaisia
yrittäjiä yli 250000.
Voisiko toimittaja Eronen pyytää julkisesti anteeksi loukkaustaan
yli 240000 yrittäjää kohtaan. Vai murentaako tämä MTV:n juttu
uskottavuutta suomalaisien toimittajien ammattitaitoon ja rehellisyyteen…
Voisiko se olla, että joku amerikkalainen miljardööri on halunnut auttaa meitä tavallisia suomalaisia ja jakaa omia rahojaan kuin suomalainen joulupukki tai nasaretilainen laupias samarialainen köyhille suomalaisille pyramidin huipulta, niin uskomattomalta tuntuu tuo 300 – 400 % tuotto. Nykyään kun saa sijoitusrahastoistakin vain 10 % tuoton ja pankista vain 5 % tuoton ja ennen pankkikriisiäkin sai vain 30 % tuoton.
Tavalliset työntekijätkin on mukana sijoitusclubissa, ei vain yrittäjät. WinCapita on käyttänyt hyväksi ihmisten sosiaalisia verkostoja laajetessaan Suomessa. Sosiaalinen paine on kova, kun kaveri tai sukulainen pyytää mukaan sijoitusclubiin. Joo, joo -tyyppi, joka ei osaa sanoa ei panee vaikka perheen viimeisenkin pesämunan ja pankkiin vaivalla säästetyt sentit likoon, vaikka alitajuisesti tietääkin toimivansa riskialttiisti.
Taas muuten tavallisia työntekijöitä ja palkansaajia kusetetaan tässäkin asiassa, kuten pankkikriisissä. Yrittäjät saa muka vähentää verotuksessa tappionsa WinCapitasta, mutta suuri rahvas ei.
Pyramidihuijauksessa on muuten samansuuntainen piirre kuin seksuaalisessa hyväksikäytössä: käytetään taloudellisesti hyväksi uhreja ja nyt sponsorit syyllistävät uhreja huijauksesta.
No ei varmaan kauhean paljoa ole savolaisia työelämässä olevia ihmisiä, jotka eivät olisi tavalla tai toisella Wincapitaan törmänneet. Minua yritettiin kiihkeäsit myös saada sijoittamaan, mutta hetihän se haiskahtaa epärehelliselle, kun et etukäteen saa mitään kunnon tietoa, esimerkiksi sopimusta luettavaksesi. En siis lähtenyt mukaan. Mielestäni ihmisen pitää olla aika pienellä älyllä varustettu, jos ahneuksissaan tällaiseen ryhtyy.
Kauhean paljon myös kummastellaan, miksi rikosilmoituksia on tehty NIIN vähän (vain noin 1% arvioiduista sijoittajista). Mielestäni tämä on itsestään selvää, porukka jakautuu seuraaviin ryhmiin:
1. Sijoittaneet, jotka ovat menettäneet sijoituksensa eivätkä ennättäneet vielä nostaa voittoja. Ne tekevät ilmoituksen, jotka aidosti kokevat tulleensa huijatuksi. Jos ei sitten nolota liikaa. Ne eivät tee, jotka yhä unelmoivat saavansa joskus jotain. Tai ne, joita on kenties uhkailtu muiden jäsenten toimesta.
2. Sijoittaneet, jotka eivät ole tai ovat menettäneet jotain, mutta kenties aiemmin saaneet nostettua voittoja, mutta olisiko jäänyt voitot verottajalle kertomatta… Luulenpa, että näitä riittää. Sääli verottajaa ja muita veronmaksajia..
3. Pelin pyörittäjät, joilla ei tietenkään ole mitään intressiä tehdä ilmoitusta.
Ja mitä tilintarkastajiin tulee, tuskin kukaan heistä haluaa ryhtyä yrittäjien painostuksesta vilpintekoon. Tilintarkastajan vastuu on liian kova, jotta riski kannattaisi ottaa. Voi kai tilintarkastaja erota tehtävästään tiukan paikan tullen.
Joo-o, menin mukaan Moveen joka on vähän samanlainen kuin tämä WinCapita. Onneksi kaverini olivat niin tyhmiä, että lähtivät mukaan(sillä sehän näiden “firmojen” tehtävä on, värvätä mahdollisimman monta ääliötä mukaan touhuihinsa). Tajusin lopettaa homman kun olin saanut omani ja ylimääräistä pois. Kunnon pyramidi-efekti koko homma, ylimmät ne tienaa kaikkien tyhmyydellä ja alimmat maksavat kalliisti.. Sanonpahan vaan, että säälin niitä jotka ovat sijoittaneet useampia tuhansia, tai jopa kymmeniä tuhansia tuohon WinCapitaan.
En millään haluisi syyllistää osanottajia, mutta jos on missään vaiheessa uskonut näihin tuottolupauksiin niin täytyy olla kyllä pihalla kuin puutarhaletku pakkasella mitä tulee rahamaailman ymmärtämykseen. Se, että mukaan on lähtenyt ns. perusfiksuja suomalaisia, menestyneitä yrittäjiä yms. osoittaa vain sen, että se menestys on hyvän onnen tulosta.
Siitä huolimatta poliisin olisi pitänyt aktivoitua paljon aikaisemmin, koska kyseessä on selvä huijaus. Myydään valuuttakaupalla vaurastumista ja toteutetaan laitonta pyramidihuijausta. En tosin usko, että uhreille paljon korvauksia on saatavissa.
Itseäni häiritsee, että mediassa on viitattu WinCapita-sijoittajiin, koska sijoittamisesta ei missään nimessä ole koskaan ollut kyse. Sijoittaminen on rehellistä toimintaa kuten useimmat sijoituspalveluiden tarjoajatkin ovat. Sijoittaminen on yritysten yms. yhteisöjen toiminnan rahoittamista tavoitteena oman varallisuuden maksimointi. Poislukien ns. spekulatiiviset sijoitukset, jotka ovat kuitenkin pienemmässä roolissa rahoitusmarkkinoilla. Niillekin on paikkansa esm. markkinoiden likviditeetin ylläpitämisessä ja hajauttamisessa.
Voi voi, Salla kulta ym. sinulla saattaa olla vielä paljopn anteeeksi pyydettävää, kun nimittelet ohjelmissasi tavallisia ihmisiä uhreiksi, sinisilmäisiksi yms. Onhan tosi, että maailma on täynnä huijareita ja rehellisten löytäminen niiden joukosta on vaikeaa. Siksi kansalaisia ei kannata usutaa sijoittaa riskibisnekseen. Se nyt on vaan niin, että kunnallisneuvokset ja monet yrittäjät ja mm. mansikkaviljelijät ovat vaan sijoitushommassa oikeilla jäljillä, valuuttakauppa voi olla tuottoisaa, muta vain harva sen taitaa. Nettisivujen sulkeminen ja asioiden uudelleen järjestely ei ole tiettävästi rikollista. Yksityisessä hommassa asiat ei vaan mene aina niin nopeasti, eikä ehkä kaikien taiteen sääntöjen mukaan, valitettettavasti.
Sampo-pankkikin on ihmeissään nettipankkinsa kanssa, liekkö sekin huijausta!!
Muistakaa, että suuret tulot ei tee ihmisistä automaattisesti rikollisia, niin kun artikkeleiden sävystä voi usein päätellä.
Jos yksityiset ihmiset eivät halua ohjelmissa tai lehdissä esiintyä omilla nimillä ja kasvoilla, olisitko SINÄ vapaaehtoinen näyttämään esim. TVssä pankkikirjaasi ja sijoituksiasi koko kansalle.
Wincapitan sivut aukeavat ihan kohta, alus tulee noutamaan oikeauskovaiset ihan kohta taivaaseen!
Kyllä taas maailma sortaa rehellistä yrittäjää ja sijoittajaa. Uskomaton tyhmyyys ja ahneus kun paljastuu, niin suut pysyvät supussa. Nämä ihmisetkö pitävät Suomi-neidon pyörät pyörimässä? Ei hyvältä näytä.
Irrottakaa vanhasta moposta mittari ja laittakaa se työpöydälle, sitten poltatte viikon välein 3000 euroa tämän epäjumalan edessä, vuoden päästä pöydälle ilmestyy monta makeaa miljoonaa! Tai ryhtykää myymään ternimaitokapseleita tai pesuaineita tai astioita jne.
Mä olen seurannut tomintaa kaveripiirissä melkein koko sen ajan. ja toistuvasti muakin on houkuteltu mukaan. eräs “kaverimme” on mukana, yksi vanhimmista jäsenistä ja korkealla mukana (asuu thaimaassa). Hän on puhunut monen monta kertaa ja onkin saanut kaveripiirimme mukaan. Toiset sanoivat että se on varma juttu tienata koska “kaveri” ei kamujaan huijaa. En ole kysynyt nyt mukana olleita saivatko he mitään tietoa ennen kuin sivut suljettiin. Me ei olla oltu tähän Thaimaan kamuun yhteydessä, mutta jotkut mukana olleista ovat.
Tietoa poliisille:
Hei,
uskon ja luotan suomen poliisin ammattitaitoon, mutta ymmärrän yksityisen sijoitusklubin tutkinnan vaikeuden. Siksi haluan julkituoda muutamia faktoja:
-olisi ehkä syytä olla varovainen uutisoinnissa, että Wincapita on “kadonnut”. Sivut ovat suljettu, jotta rikolliset ainekset saadaan siivotuksi pois. Kun se on tehty, toiminta jatkuu.
-olisi syytä erottaa kaksi asiaa: Wincapitan valuuttakauppa ja sinne pesiytyneet rahanpesijät
-onkohan korrektia tai edes laillista, että joku savolainen poliisi suorastaan kehottaa tekemään rikosilmoituksia vaikeuttaen näin suorastaan Wincapitan liiketoimintaa.. (?)Kukahan korvaa Wincapitan liiketoiminnalle tästä aiheutuneet vahingot ? Suomen valtio ?
-ehkä olisi syytä tiedostaa myös se, että firma on panamalainen ja toimii sen lainsäädännön mukaan
-media, kirjoittaa “näyttää johdetun ulkomailta”. Aika monen mielestä Nokia myös näyttää johdetun ulkomailta, sen pääkonttori kun sattuu olemaan Suomessa ja päämarkkinat Suomen ulkopuolella. No, tuskin poliisi tätä typeryyttä ruokkii, mutta kunhan totesin koska media hyväksi käyttää kernaasti poliisin tietämättömyyttä ja vielä kuorruttaa sen omilla typerillä skenaarioilla jotka myyvät hyvin
Mielenkiinolla odotan krp:n seuraavaa (toivottavasti jo asiasta perillä olevaa) tiedotetta.
Wincapitan uusi toimitusjohtaja teidän täytyy tavata, kunhan sen aika on. Sitä ennen malttia !