Verta villavaatteissa

Vaatteissa käytettävä merinovilla on mitä miellyttävin materiaali. Merinokuitu on villakuiduista kiharin, lämpimin ja käsiteltävin. Se ei myöskään aiheuta villavaatteille tyypillistä kutinaa.

Millä hinnalla tätä ylellisyyttä saadaan? Ruotsin TV4:n Kalla Fakta -ajankohtaisohjelma synnytti länsinaapurissamme myrskyn esittäessään Australiassa 30-luvulta asti käytettyjä lampaanhoitotapoja.

Mulesing-menetelmässä lampaiden hännän seudulta saksitaan pois iso kaistale ihoa, jotta eläimen takapuoleen ei kasvaisi vaarallisen lihakärpäsen munien kasvualustaksi sopivaa villaa.

Australialaiset ovat perinteisesti sanoneet suojelevansa lampaita. Verinen operaatio ei ole sallittu esimerkiksi Ruotsissa tai Suomessa. Täällä sitä pidetään eläinrääkkäyksenä.

Miksi kaukaisten lammasfarmarien toiminnan pitäisi kiinnostaa täällä Pohjolassa?

Ainakin ruotsalaiset reagoivat asiaan rajusti. Seitsemäntoista Ruotsissa vaatteita myyvää ketjua on viime päivinä ilmoittanut, etteivät ne enää halua olla tekemisissä mulesing-menetelmällä tuotetun australialaisen merinovillan kanssa. Joukossa on muun muassa ympäri maailmaa toimiva Hennes & Mauritz. 

Ruotsin vaatekauppiaat sanoivat Kalla Faktalle, etteivät tällä hetkellä pysty takaamaan sitä, että tuotteiden valmistuksessa ei olisi käytetty mulesing-menetelmää.

Selitys on perin tuttu monilta muiltakin teollisuudenaloilta. Aina kun penätään vastuuta esimerkiksi lapsityövoiman käytössä, yritykset toteavat tuotteiden alkuperän jäljittämisen vaikeaksi.

Nyt Australian villantuottajien johto näkee itsekin tilanteen vakavuuden liiketoiminnan kannalta. Vuodesta 2010 puhutaan Australiassa mulesing-menetelmästä luopumisen takarajana. Korvaavia hyönteisten torjuntamenetelmiä on pidetty työläinä ja kalliina, mutta paine muutokseen on tullut kuluttajilta.

“Meillä on jälleenmyyjien tuki vain siitä syystä, että olemme sitoutuneet lopettamaan mulesing-menetelmän käytön”, sanoo villantuottajien ykkösmies Don Hamblin tekstiilialan verkkojulkaisussa. 

Kiinnostaako merinovillan alkuperä suomalaisia?

Tietoja Jussi Eronen

Jussi Eronen on MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman vastaava tuottaja ja toimituksen päällikkö. Hän työskentelee myös kanavan uutis- ja ajankohtaistoimituksen johtoryhmässä vastuullaan tutkiva journalismi. Blogissaan hän panee viikon uutisaiheet pakettiin ja kertoo ajankohtaisohjelman tekemisen ihanuudesta, kurjuudesta ja kulissien takaisesta kuhinasta. 45 minuuttia -ohjelman tekijät myös seuraavat omien juttujensa maailmalle jättämiä jälkiä.
Aihe(et): Maailmalta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

55 vastausta kohteessa Verta villavaatteissa

  1. Mia sanoo:

    Kiitos 45 minuuttia-ohjelmalle, kun ottaa näitä järkyttäviä asioita esille, vaikkakin niitä harvoin pystyy kokonaan katsomaan. Niin järkyttävää niitä on katsella. IKoko ajan alitajunnassa ihmisten pahat teot. Ihminen on pahin peto koko maailmassa.

    Taidan todellakin alkaa kasvissyöjäksi, enkä osta mitään merinovilla-vaatteita enää ikinä.

    Kaikkien näiden kommenttien jälkeen en voi muuta kuin yhtyä niihin ja alkaa sanoista tekoihin…

  2. Toinen murhe sanoo:

    Joo, jätetään villavaatteet rauhaan ja ostetaan puuvillavaatteita. Puuvilla on tietenkin kerätty lapsityövoimalla, mutta eihän se haittaa, vai?
    Ihmetyttää monesti tuo kauhee kohu eläinten oikeuksista ( nyt varmaan kaikki eläinaktivistit haluais mut tappaa… mutta en itsekkään siedä eläinten kaltoin kohtelua) kun samalla köyhien maiden lapset raataa “meidän” eteen, eikä siitä nouse tällaista äläkkää. Huolestutaan seuraavaksi heistä, jooko!
    Jos jokainen miettis kaupankassalla pari kertaa, tarvinko tätä tavaraa, niin moni eläin ja ihminen säästyis huonolta kohtelulta ja tulevaisuus ei olisi iso kaatopaikka.

  3. Vegaani sanoo:

    Kiitos 45 minuuttia, faktaa mulesing-menetelmästä on löytynyt eläinsuojeluyhdistysten sivuilta jo vuosia, mutta suuri yleisö oli tästä aiemmin täysin tietämätön.

  4. Tiina sanoo:

    Mutta nyt löytyi tuo ^linkkikin ja sitä tietoa kaikesta muustakin voi nyt saada.
    45-minuuttia vain avasi silmät näkemään ja ajatuksen ja halun etsiä lisää tietoa.
    En ollut ikinä voinut edes kuvitella, että lampaille voidaan tehdä jotakin näin kammottavaa. Olinpa vain ajatellut, että lammas elelee Australian laitumilla onnellisena, antaa villaa ja sitten lopetetaan asianmukaisesti.
    Eikä lammasta meille missään muodossa ruokapöytäänkään.

  5. "Kankea" sanoo:

    Kamalalla keinolla merinovillakin saa sitten alkunsa,pieniltä karitsoilta keritään phvakarvat niin että iho on aivan verillä!kauheaa,pelkkien vaatteiden ja villojen takia joutuvat pienet lampaat kärsiä!Hyi..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>