Vaatteissa käytettävä merinovilla on mitä miellyttävin materiaali. Merinokuitu on villakuiduista kiharin, lämpimin ja käsiteltävin. Se ei myöskään aiheuta villavaatteille tyypillistä kutinaa.
Millä hinnalla tätä ylellisyyttä saadaan? Ruotsin TV4:n Kalla Fakta -ajankohtaisohjelma synnytti länsinaapurissamme myrskyn esittäessään Australiassa 30-luvulta asti käytettyjä lampaanhoitotapoja.
Mulesing-menetelmässä lampaiden hännän seudulta saksitaan pois iso kaistale ihoa, jotta eläimen takapuoleen ei kasvaisi vaarallisen lihakärpäsen munien kasvualustaksi sopivaa villaa.
Australialaiset ovat perinteisesti sanoneet suojelevansa lampaita. Verinen operaatio ei ole sallittu esimerkiksi Ruotsissa tai Suomessa. Täällä sitä pidetään eläinrääkkäyksenä.
Miksi kaukaisten lammasfarmarien toiminnan pitäisi kiinnostaa täällä Pohjolassa?
Ainakin ruotsalaiset reagoivat asiaan rajusti. Seitsemäntoista Ruotsissa vaatteita myyvää ketjua on viime päivinä ilmoittanut, etteivät ne enää halua olla tekemisissä mulesing-menetelmällä tuotetun australialaisen merinovillan kanssa. Joukossa on muun muassa ympäri maailmaa toimiva Hennes & Mauritz.
Ruotsin vaatekauppiaat sanoivat Kalla Faktalle, etteivät tällä hetkellä pysty takaamaan sitä, että tuotteiden valmistuksessa ei olisi käytetty mulesing-menetelmää.
Selitys on perin tuttu monilta muiltakin teollisuudenaloilta. Aina kun penätään vastuuta esimerkiksi lapsityövoiman käytössä, yritykset toteavat tuotteiden alkuperän jäljittämisen vaikeaksi.
Nyt Australian villantuottajien johto näkee itsekin tilanteen vakavuuden liiketoiminnan kannalta. Vuodesta 2010 puhutaan Australiassa mulesing-menetelmästä luopumisen takarajana. Korvaavia hyönteisten torjuntamenetelmiä on pidetty työläinä ja kalliina, mutta paine muutokseen on tullut kuluttajilta.
“Meillä on jälleenmyyjien tuki vain siitä syystä, että olemme sitoutuneet lopettamaan mulesing-menetelmän käytön”, sanoo villantuottajien ykkösmies Don Hamblin tekstiilialan verkkojulkaisussa.





Uskomatonta kuinka julma ihminen on vain rahan takia. Eläinten karmea kohtelu niin ruoka- kuin vaatetuotannossakin on niin tavallista että oksettaa. Eikö perusjunttia todellakaan kiinnosta ostamiensa tuotteiden alkuperä? Poissa silmistä poissa mielestä – niin se vaan taitaa monen kohdalla olla. Turha sitä on myöskään kuvitella että meillä Suomessa olisi asiat yhtään sen paremmin. Kasvissyöntiin päätyminen on ollut itselleni aivan itsestäänselvyys, ei minun vuoksi tarvi ketään kiduttaa.
Aivan järkyttävän Hirveää. :’( Olin kuullut Mulesing-menetelmästä vuosia sitten, mutta tämän ohjelman nähtyäni en enää koskaan osta merinovilla vaatteita!!! Onneksi 45 minuuttiakin otti asian esille!!!
En hyväksy mulesing-menetelmän käyttöä. Silkkaa eläinrääkkäystä, onhan eläimilläkin tunteet ja kipu..ja ahneudellakin rajansa! Järjetöntä touhua.
Järkyttävää, mutta eivätpä autralialaiset eli vankien ja karkotettujen jälkeläiset muuhun pystykään. Hyvä kun asioita tutkitaan ja toivottavasti kuluttajat tekevät parhaansa välttääkseen tällaisia tuotteita.
Ei eläimiä noin saa kohdella kaikki ihmiset jotka harrastavat tätä villan poisto menetelmää pitäisi kokea aivan samanlainen karvojenpoisto jotta ymmärtäisivät paljonko se koskee kun revitään nahka irti tylsillä saksilla takapuolesta.
Kiinnostaa, minua ainakin. En ole viherpiipertäjä, mutta kun tulee kyseeseen tämän tapaista selvää ja räikeää eläinrääkkäystä, haluan taistella sitä vastaan. Itse ainakin tulen katsomaan hyvin tarkkaan mitä materiaalia vaate sisältää sitä ostaessani.
Jos kyseisten lampaiden pelastaminen lihakärpäsiltä onnistuu muillakin keinoilla ilman kipua ja tuskaa, on nämä keinot ehdottomasti otettava käyttöön välittömästi; vaikka ne olisivatkin työläämpiä kuin lampaan takapuolen skalpeeraminen. Nyt on kyse vain ja ainoastaan ihmisten itsekyydestä, halutaan mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja silloin nämä lampaat joutuvat kärsimään hyvin julmalla tavalla. Minä tulen ainakin hyvin toimeen ilman merinokuitua, jos sen tuotantotapaan ei tule muutosta.
Herranjumala, tottakai kiinnostaa! Faktat esiin ja annetaan kuluttajien päättää. Uskon, että ihmiset tietäessään boikotoisivat tällaisen julmuuden keinoin tuotettua villaa. Minä ainakin etunenässä.
Yllätikö tuo aussien tapa hoitaa tuotantoeläimiään ?
No ei pitänytkään, tiedättehän keistä aussit polveutuvat.
Niin juuri, niin raakoja heidän esivanhempansa olivat, että niin kauas, kun
mahdollista heidät piti Englannista toimitta tuomiotaan kärsimään.
Kaikkein ikävintä minusta tässä tapauksessa on se, että lampaiden kasvattajat ovat niitä ihmisiä, jotka eläimiä kohtelevat huonosti. Olen tottunut lähipiirissäni siihen, että tuotantoelämistä pidetään yhtä hyvää huolta kuin lemmikeistä, joten olen aivan äimistynyt. Kuinka kukaan voi tietoisesti aiheuttaa eläimilleen tuskaa?
Mielestäni on hyvä, että asia tuli vihdoin esille. Näillä Ruotsin (ja tietoisuuden lisääntyessä myös muidenkin maiden) kauppojen boikoteilla on varmasti suuri merkitys.
Kauheaa miten eläinrääkkäysjuttuja tulee julkisuuteen jatkuvasti!! Laillistettua eläinrääkkäystä, en todellakaan tarvitse mitään noin kyseenalaisesti tuotettua. Tuotantoeläinten olot ovat kammottavan huonot!
Vaikka tekee todella pahaa katsella ja kuulla tuota, hyvä että näitä epäkohtia tuodaan järjestelmällisesti esille! Jokainen eläinten ystävä tietää millaista tuskaa nuokin raukat joutuvat kokemaan!
Nimim. Timo Laineelle tiedoksi että kyllä niitä tuotantoeläimiä rääkätään Suomessakin, vaikkei tuota kyseistä menetelmää täällä ilmeisesti käytetäkään.
Eläinrääkkäystä tapahtuu varmasti jokaisessa maassa, jossain enemmän, jossain vähemmän.
Jeps jeps. mistäs meinaa H&M hommata samaan hintaan villaa kun Australiasta. Muutenkin esimerkiksi puuvillan tai keinokuitujen tekemistä ympäristötuhoista ei ole kellään mitään tietoa. Vai voitko sanoa, että tiedät kiinassa tehdyn t-paitasi materiaalin alkuperän. Jos puhdasta villaa halutaan niin uudesta seelannista sitä saa
http://www.icebreaker.com/site/index.html
Sitä voi omilla valinnoillaan vaikuttaa kyllä siihen missä nuo vaatteet on valmistettu, mutta suurin osa kuluttajista vain menee erillaisten halpaketjujen tarjousten perässä. Arvon toimittajat olisivat voineet tuolta Tokmannin/Tarjoustalon ökyäijältä kysyä missäs heidän myymänsä tuotteet on tehty ja millä perusteella ne on valikoimaan valittu. Taitaa olla hinta tärkein kriteeri ja tuotanto-oloista ei edes haluta tietää mitään.
Järkyttävää eläinrääkkäystä. En todellakaan aio ostaa merinovillasta valmistettuja vaatteita. Toivon, että suomalaiset kaupat ottavat mallia naapurimaasta ja alkavat boikotoida mulesing-menetelmällä tuotettua villaa. Sama kohtalo tätä raakaa menetelmää käyttäville; laitetaan telineeseen kiinni ja nahat irti takapuolesta!
Oli toki hirveää katseltavaa ja kaiken kaikkiaan sellaista toimintaa, joka tulisi kieltää. Mutta seuraavassa hieman kärjistävästi…
Kuluttajahan sen lopulta päättää omilla ostopäätöksillään ja valitettavasti tutkimusten mukaan kuluttajat (myös nuoret ja valistuneet) laittavat oman hetken hyvänolontunteensa eettisesti oikein valmistettujen tuotteiden edelle.
En tiedä kuinka moni on ottanut nyt huomioon esim. seuraavaa:
- Tuottajien perustelu lihakärpäsestä varmasti on paikkansapitävä ja tätä kautta lampaiden peräosan leikkaaminen on järkevää.
- Toimenpide hoidetaan nykyisellään kustannustehokkaasti
- Toimenpide voitaisiin hoitaa siten, että eläinlääkäri olisi toimenpiteessä mukana ja puuduttaisi/rauhoittaisen jokaisen leikattavan eläimen.
- Eläinlääkäri nostaisi suhteessa erittäin isosti yhden tuotantoeläimen kustannusta.
- Tuotantokustannusten nousu olisi pakko siirtää hintoihin
- Tuotantohintojen nousu nostaisi myös kuluttajahintoja
Eli suomalaisen kuluttajan pitäisi seistä sanojensa takana myös silloin, kun kamera ja toimittaja ei ole valvomassa ostopäätöstä. Ja valitettavasti tutkimusten mukaan suomalainen kuluttaja sanoo suosivansa eettisesti hyväksyttävästi tuotteita suoraan kysyttäessä, mutta ostopäätöksissään kaupan hyllyjen välissä yksinään toimii päinvastoin.
Sen sijaan, että ajetaan City-maasturilla automarkettiin, voisi vaikka ostaa hieman kalliimmalla tuotteita, jotka on tehty eettisesti ja ympäristöystävällisesti. Ja tämä käyttäytyminen pitäisi saada läpi massoista. Ei se auta, jos muutama viherpiipertäjä sitoo itsensä jonnekin tai aktivisti puhkoo renkaita.
Samaa mieltä, pahaa tekee katsoa, mutta silti on hyvä että tuodaan julki, mitä eläimille ollaan valmiita tekemään, jotta ihminen säästää vaivaa tai rahaa. On helppo päätös tällaisen jälkeen olla ostamatta merinovillasta tehtyjä vaatteita, kunnes vaateliikkeet pystyvät takaamaan villan alkuperän. Jos kokee, että tällainen eläinten pahoinpitely ei ole hyväksyttävää, niin jokainen meistä voi vaatia kaupalta ja liikkeiltä enemmän tietoa tuotteista.
Siis aivan järkyttävää! Miten ihminen ja vielä eläimen kasvattaja voi olla noin raaka ja tehdä tuollaisia rääkkäyksiä eläimille. Tuo on ehdottomasti kiellettävä! Mielestäni sama kohtalo niille eläinten kasvattajille jotka tuommosta tekevät!
järkyttävää!!!! Miten ihmiset on mennyt näin tunteettomiksi!!! Ei mitään tolkkua tässä viattomien eläin raukkojen rääkkäyksessä!! Näinkö julmia meistä ihmisistä tulee, kun rahasta on kyse?
Sydämmestä ottaa!! Nyt joukolla boikotoimaan tällaista vastaan!!
Ja vastaisuudessakin näitä asioita esille, eihän kuluttaja muuten tiedä mistä mikäkin tuote on tullut ja miten se on jalostettu!!!
Ja kuka kaltoin kohdeltujen eläinten oloja voi muuttaa, jos ei yhdessä kaikki me??
Monikin tuote jäis kaupan hyllylle, jos siinä olis merkintä; tuotettu eläintä rääkkäämällä!!!!
Itse olen tiennyt tästä jo kauan, onneksi myynnissä on myös luomumerinovillaa joiden tuotannossa ei mulesingia käytetä. Suomalaisista villavaateiden tuottajista ainakin Ruskovilla ostaa vaatteidensa raaka-aineeksi eettisesti tuotettua villaa.
“En tiedä kuinka moni on ottanut nyt huomioon esim. seuraavaa:
- Tuottajien perustelu lihakärpäsestä varmasti on paikkansapitävä ja tätä kautta lampaiden peräosan leikkaaminen on järkevää.
- Toimenpide hoidetaan nykyisellään kustannustehokkaasti
- Toimenpide voitaisiin hoitaa siten, että eläinlääkäri olisi toimenpiteessä mukana ja puuduttaisi/rauhoittaisen jokaisen leikattavan eläimen.
- Eläinlääkäri nostaisi suhteessa erittäin isosti yhden tuotantoeläimen kustannusta.
- Tuotantokustannusten nousu olisi pakko siirtää hintoihin
- Tuotantohintojen nousu nostaisi myös kuluttajahintoja”
Eiköhän tuon ylläolevan tajua kaikki? Ja jos eläinlääkärin käyttö liikaa maksaa, niin ei tarvi ostaa, eikä tuottaa.
Kiitos 45-minuuttia ohjelman koko tuotantotiimille, että otatte todella tärkeitä, vaiettuja, asioita ohjelmaanne. Muutkin tiedotusvälineet ovat heränneet tässä asiassa; tuotantoeläinten ja teuraseläinten julma kohtelu, raa´at koiratappelut, merinovillan tuotanto ja lampaiden kauhea kohtelu.. Nämä ovat hirveitä tekoja, mutta jollei tiedotusvälineet tuo asioita julki, niistä vaietaan. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Ehdottomasti tuomittavaa toimintaa. Kuluttajat, olkaa valistuneita ja vaatikaa tietoonne ostamanne tuotteenne alkuperä. Pienillä asioilla voi vaikuttaa. 45-minuuttia ohjelmalle kunniapalkinto tarttuessaan arkoihin asioihin! Näin pidätte viattomien eläinten puolta. Ihmiset “heräävät” ja ohjelmanne kasvattaa tietoisuutta. Lämmin kiitos teille, sillä myös eläinten kohtelu kuvaa yhteiskuntamme johdon osaamista ja arvomaailmaa.
Tuoteselosteisiin on saatava tarkemmat merkinnät.En osta merinovillaa vaatteina enkä lankana ellei minulle kerrota villan alkuperää. Australialaista merinoa päätin boikotoida jo Kalla fakta -ohjelman nähtyäni. Hyvä, että sama näytettiin myös Suomessa.
Olen myös valmis maksamaan enemmän tuotteista, jos tiedän varmasti että ne on tehty eläimiä ja luontoa kunnioittaen.
Pienistä puroista kasvaa suuri virta eli jokainen kuluttaja voi vaikuttaa tähän asiaan.
Vaaditaan mekin Suomessa, että kaupat ilmoittavat villan – myös lankojen raaka-aineiden – alkuperän ja takaavat tuotannon eettisyyden! Ei tämä rääkkäys muuten lopu. Siirtykööt aussit kasvattamaan vaikka muita, ilmastoon paremmin sopivia lammasrotuja, jos merino ei siellä menesty ilman julmuuksia ja jos lammastalous on heille niin elintärkeää. Vaikka eipä noiden paatuneiden hemmojen toivoisi kajoavan mihinkään eläimeen.
Sen vielä haluaisin sanoa, että tunnen suomalaisia lampaankasvattajia, jotka pitävät todella hyvää huolta lampaistaan. Olen jo siirtynyt suosimaan lähellä tuotettua villaa, mutta täytyy sanoa, että hirveän työlästä se on, kun joka paikassa tyrkytetään ensimmäisenä tuontivillaa.
Miksi ihmeessä kaikki puhuvat vain vaatteista? Entäs ne langat?! Itse olen sen verran intohimoinen neuloja, ettei tulisi mieleenikään ostaa merinovillaista neuletta kaupasta, sen sijaan ostan mieluummin langat ja neulon itse haluamani neuleen. Ja tiedän, etten ole ainut, meitä on paljon. Jonkinlaista lankalistaa siis kaivattaisiin myös meille neulojille, jotta tietäisimme minkä lankojen tuotannossa tätä kyseenalaista menetelmää ei ole käytetty.
Surullista, todella surullista.. Itku tuli kun katsoin ensinmäiset minuutit sitten oli pakko lähteä pois television äärestä.
Ihmiset ovat siis TODELLA RAAKOJA.. viattomia eläimiä rääkätään, kidutetaan, potkitaan, kiusataan ja tehdään mitä vain, jotta meillä helvetin itsesäälissä kiereskivillä, omaan napaan tuijottelevilla ihmisillä on isot möhömahat täynnä hyvää lihaa ja päällä lämminta villa vaatetta, että sitä isoa mahaa ei palelisi.. Ja nyt todellakin puhun vaan elimiin kohdistuvasta kohtelusta!
Minkälaisiin tekoihin ihminen on valmis menemääkään?? Tuntuu, että tämä maailma on todella paha paikka
Hyvä asia on, että tälläisia juttuja otetaan esille vaikka ne ovatkin raakaa katsottavaa ja kuultavaa, mutta meidän täytyy joukolla nousta tällaisia asioita vastaan tosissaan eikä vain puheissa.. Jätetään ne villavaatteet kauppoihin ja boikotoidaan tosissaan tällaista vastaan!!
Kamalaa eläinrääkkäystä. Hyvä, että asia tuotiin esille ohjelmassa. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan kuluttajien ostopäätöksiin. Uskon, että suurin osa kuluttajista eivät halua ostaa eläinrääkkääjien tuotteita.
Ihmetytti, että Suomen Kaupan Liiton edustajan mielestä kaikki on ihan kunnossa ! Kannattaisi tuupata kyseinen pökkelöukko eläkeputkeen. Ruotsissa sentään uskalletaan tarttua asioihin ja toimitaan.
Olen lukenut muiden kirjoituksia, ja kuulin mikä toimenpide kyseessä, mutten voinut videota katsoa, koska tietäisin että menis yöunet ja ahdistaisi kamalasti. Jokatapauksessa tiedän tarpeeksi siihen, etten ikinä ostaa mitään merinovillatuotteita !!! pärjään hyvin ilmankin jos lampaat joutuu tuollaista kestämään. Aivan kamalaa sikamaista..itellä ollut lammas joskus ja ajatuskin tekee pahaa. =(
Hienoa, että 45 min toi asian näkyvästi esille täällä Suomen perukoillakin. Jokaisen tulisi ihan itsekin ymmärtää katsoa niin vaate- kuin ruokaostoksiensakin alkuperää ja tuotantotapaa. Voiko tuotetta käyttää hyvillä mielin? Vielä on valitettavasti pitkä matka siihen, että Suomen markkinoille ei päästettäisi tuotteita, joiden tuotantotapa ei vastaa meidän lainsäädäntöä.
Miten ihminen voikin olla näin ahne!! Itse jätän ostamatta heti mikäli tuota on jossain, päätin ton nähtyäni sen.
Kiitos jälleen kerran 45-min toimitukselle eläinten rohkeasta puolustamisesta, olette varsinaisia edelläkävijöitä. Onneksi otatte esille aiheita joista ihmisillä ei ole tietoa – tämä tuli taas ainakin itselleni täytenä yllätyksenä. Totta kai villan, tai minkä tahansa muun tuotteen tai elintarvikkeen tuotantotapa kiinnostaa. Kuluttajana pitää protestoida ja vaatia inhimillisyyttä tuotantokeinoihin, meitä ostajia vartenhan tällaista tehdään. Raporttia en pysty ehkä katsomaan, mutta tieto riittää.
En voi käsittää miten ihmiset voivat olla niin raakoja.
Ja milloinkahan Suomessa kielletään karjupossujen kastrointi ilman kivunlievitystä?? Miksi eläinten kivuntuntemusta aina vähätellään?
Nämä hirveät rääkkäysjutut alkavat olla jo niin arkipäivää, että olen lopulta vahingosta viisastunut. Nimittäin ainoastaan unilääkkeiden voimin pystyn enää ohjelman aiheuttaman shokin jälkeen yöni nukkumaan.
Pakko oli lääkkeet hankkia kun tapauksia tulee viikottain, teurashevosia rääkätään viimeisellä matkalla, nautojen päälle ajetaan trukilla, lampaita silvotaan elävänä yms yms. Vain jäävuoren huippu.
Katsomatta ei silti voi jättää, silmien sulkeminen kun ei valitettavasti poista ongelmaa.
Tuollaisille kylmille äijille kuin Kaupan liiton ukko Mikälie, mikäli teitä silvotaan teräasein elävänä, ei voi kuin todeta että “Ei aiheuta toimenpiteitä”. En usko että tuollaiset ihmiset ovat millään tavoin oikeuttaneet paikkaansa maapallolla, pikemminkin päinvastoin. säälimättömät sadistit olisi syytä eristää muusta yhteiskunnasta, vain siten maailmasta tulisi parempi paikka.
Oli järkyttävää katsoa kuinka julmasti eläimiä, lampaita kohdellaan niin sanotussa sivistysvaltiossa. Oli myös järkyttävää huomata kuinka kevyesti Suomen Kaupan liiton edustaja suhtautuu eläimiin kohdistuvaan julmuuteen.
Itse aion boikotoida merinovilloista tehtäviä vaatteita ja lankoja ja toivon että Suomen yritykset ottaisivat asiakseen boikotoida Australiasta tuotavaa merinovillaa.
Löysin Googlesta hakusanalla merinovilla suomalaisia yrityksiä, jotka käyttävät juuri Australiasta tuotavaa merinovillaa.
Minua ainakin hävettäisi olla yrittäjä joka ei ota huomioon kärsivätkö eläimet julmuuksista tuottaessaan raaka-aineita tuotteisiin, joita yritys myy.
Boikotoimalla merinovillaa yleisesti tuotetaan karhunpalvelus myös niille eettisesti valveutuneille merinovillan tuottajille, jotka kohtelevat merinolampaita lempeästi, eivätkä harjoita mulesing-menetelmää. Yleinen boikotti veisi heiltäkin leivän.
Kannattaa pikemmin boikotoida niitä merinovillatuotteita, joiden alkuperää ei tiedä, tai joitten alkuperä on tuolta lampaita kaltoin kohtelevilta alueilta.
Ohjatkaa merinovillatarpeenne niihin valmisteisiin, joissa tuotantotapa on lampaille kärsimystä tuottamaton. Niitäkin kun kuitenkin on, jopa helposti helposti löydettävissä.
kuluttajan on ehdottomasti tiedettävä jos tuotteeseen sisältyy eläinrääkkäystä.sillä kumpi on enemmän syyllinen ne hirviöt jotka sitä tekevät,vai ne jotka maksavat että joku muu tekee niin?itse jätän ostamatta jos en tiedä kuinka paljon tuskaa tuote aiheuttaa. se on väärin inhimmillisemmin vastaavaa tuotetta tuottavaa kohtaan.täytyy todeta että hirviöitä me ollaan eikä mitään luomakunnan kruunuja.
Järkyttävää !!!
Boikotoikaa merinovillaa sisältäviä vaatteita !!!
Kiitos 45 min. ohjelmalle siitä että tuo meidän kansalaisten tietoisuuteen
julmuuksia joita maailmalla tehdään.
Itse en osta ainuttakaan tuotetta joka sisältää merinovillaa
Tämä on taas näitä hirveyksiä, joista ei ole tiennyt mitään.
Miten ihminen saattaa olla näin julma? Lammas on niin “kiltti” eläin, niin avuton jotenkin. Miten sille voidään tehdä noin?
tämä on surullista. Kuitenkin tämä on vain pieni osa, joista tiedetään.
Enpä ole ikinä katsonut, mitä villaa joku asuste pitää sisällään, mutta nyt katson. Ei merinoa meille enää ikinä.
Nämä kuvat itkettävät ihan todella.
kiitos 45 min, että tuotte esille hevostenkuljetukset ja nyt nämä.
Mitä kaikkea onkaan? Ihminen on julma, julma, julmaakin julmempi.
Hyvä kun asioita tuodaan julki, ihmisten tietämys eläinten kohtelusta lisääntyy.
Mutta eläinrääkkäystä tapahtuu niin meillä suomessa kuin muissakin eu-maissa. Lainvalvonta ei yllä joka paikkaan.
Nyt Intia ilmoittaa myrkyttävänsä tuhansia koiria ja eläinaktivistit ovat reakoineet. Mutta täytyy muistaa kulkukoirien kohdalla se asia että useimmiten niiden elämä ei ole hääppöstä. Kukaan ei huolehdi niiden terveydestä, narttu voi saada joka kiimasta pentuja, ei ruokaa, autot kolhii, sairauksia, tappeluja elintilasta. Tätä kaikkea olen omin silmin nähnyt ja tulee pakosta mieleen että onko parempi että koira kärsii koko elämänsä vai pääsee pois kitumasta.
Ei muutakun noilta rääkkääjiltä samalla lailla persnahka rullalle niin oppis tietämään miltä se lampaista tuntuu.
TULEN käyttämään AINA suomalaista PÄSSINPÖKKIMÄÄ! ! =)
Tiedä sitten, käyttävätkö suomalaiset samaa menetelmää mutta suomalaiset on sen verran enemmän kettukansaa, että osaavat pitää asian paremmin pimennossa.
Kiitos MTV3:lle että olette tuoneet ohjelmiinne kauheita epäkohtia eläinten kohtelussa. Miten muuten nämä asiat tulisivat tavallisen ihmisen tietoisuuteen! Merinovillaa en käytä, enkä tule käyttämäänkään.
Onko mitään tehtävissä muuta kun boikotointi ja mitä muuta voi boikotoida kun merinovillaa?
mitään addressia aiheesta?
mikä ihmeen sivistysvaltio australia on olevinaan?!?
Petan (kansainvälinen eläinsuojelujärjestö) sivuilla on Australian maatalousministerin yhteystiedot, jonne kehotetaan kirjoittamaan ja vaatimaan mulesing-silpomisen lopettamista sekä kieltämään elävien lampaiden viennin teuraaksi muihin maihin. Australia on nimittäin myös maailman johtava elävien teuraseläinten vientimaa – ei mikään kunniakas titteli sillä niistä reissuista on inhimillisyys kaukana. Perillä yleensä odottaa rituaaliteurastus lähi-idän tapaan, jos pitkästä laivamatkasta ylipäätään hengissä selviää.
Mm. laulaja Pink on mukana australialaisen villan boikotissa ja vaatii hallitukselta silpomisen ja eläinviennin kieltämistä.
Käykää näillä sivuilla:
http://www.peta.org/actioncenter/ActionAlerts-item.asp?id=1549
http://www.savethesheep.com/
http://www.handlewithcare.tv/au/index.asp
Tulipa mieleen uusin Pirkka-lehti, jota taannoin selailin; ensin oli hellyttävä Lambi-mainos puhtaanpehmeine karitsoineen ja seuraavalla aukeamalla karitsanpaistin valmistusohje. Näin pääsiäisen alla kannattaa tosiaan miettiä minkälaista lampaidenkin kohtelu tässä ihmisten maailmassa on. Siihenkin on nyt tullut uutta näkökulmaa maikkarin esittämän tv-raportin myötä.
Kannattaisko nyt tehdä ohjelma Suomesta. Polttoraudan käyttö nupouttamisessa, sarvien sahaaminen,kastraatio, hampaiden poisto jne.
Veriset nahkatuotteet (kengät, takit, sohvat jne.)
Verinen ruokamme: liha, maitotuotteet jne. Älkäämme nauttiko edes jäätelöä.
Siivottaisko ensin oma tontti?
Anneli, edustat katsojapalautteen antajana koulukuntaa, jonka perusviesti on seuraava. “Liian suppea juttu väärästä aiheesta.” Tuttu näkökulma tämänkin blogin reilun parivuotisen matkan varrelta.
Jos ulkomaisiin aiheisiin voi kajota vasta kotimaan aiheiden ehdyttyä, ulkomaanaiheet jäävät käsittelemättä kokonaan.
Sitäpaitsi rinnastuksesi siitä, että koko kotimainen maataloutemme olisi jollain tavalla julmuudeltaan rinnastettavissa mulesing-menetelmään – haloo, taisi mennä vertaus överiksi korkealta ja kovaa.
Niin. Varmasti Suomesta näytetään, jos on näyttämisen aihetta. Ja paljonhan on näytetty. Mielestäni tämä ko. aihe on erittäin tärkeä ja perusteltu näyttää tällaisessa ohjelmassa. Ja on hienoa, että 45 min. otti tämän aiheen esille ja vaikutti näin moneen katsojaan. Ei riitä, että pelkästään eläinsuojelujärjestöt sivuillaan mainitsevat asiasta. Kiitos 45 min. ja kiitos kaikki ihmiset jotka heräsivät tästä ja boigotoivat mulesing-menetelmällä tuotettua villaa!
Todella kamalaa nähädä miten raaka ELÄIN ihminen itse voi todella olla. En ole, enkä tule ostamaankaan koskaan kyseisten lampaiden tuottamasta villasta tehtyjä vaatteita.
Vielä haluan kommentoida tähän loppuun, että Etelä-Suomeen voisi hyvin hommata ilveksiä ja susia kani jahtiin… takuu hävitys! Ja luonnollinenkin! Niihän Itä-Suomestakin hyötyeläimet katoavat ilvasten ja susien suihin… siinä samalla muutama lemmikkikin.
Kiitos 45-minuutille tekemistänne jutuista!
Ehdottomasti ostajan on tiedettävä jos tuote aiheuttaa noin pajon kipua ja kauhua. Yleensäkin ihmiset tietävät aivan liian vähän kuinka paljon kärsimystä esim. ruoan nykyinen tuottaminen aiheuttaa. Luojan kiitos, edes joskus tulee julkisuuteen jotain tietoa. Jos tämä, tai muut ohjelmat vaikuttavat edes yhden ihmisen vaate-, ruoka-, tms ostoksiin niin ehkä yksi eläin vähemmän joutuu kärsimään ihmisen ahneudesta ja turhamaisuudesta.
Miksi 45 minuuttia ei tee ohjelmaa suomen omille tuotantoeläinten rääkkäyksille. Lehmien ja vasikoiden nupotus on vielä kauhemapaa kuin mulesing menetelmä. Sikojen kuohitseminenkaan ei häviä mulesingille. Kummassakaan tapauksessa eläin ei saa puudutusta eikä nukutusta. Eli meidän olisi laitettava poikottiin myös maitotaloustuotteet, sianliha jne..
Itse vastustan kyllä näitä kaikkia toimenpiteitä, ihmettelen vaan kun aina ollaan muitten tekemisiä kyttäämässä vaikka oman maan asiat ovat yhtähuonosti eläinten pidon kohdalta.
Kyllä meidän pitää saada tietää. Tämäkin asia ei ole ikinä tullut missään eteeni. Googlella löysin lisää tietoa. Tämä oli niin sanoin kuvaamattoman julmaa.
Ohjelman katsominen oli jo niin kamalaa, aivan vatsaa käänsi ja harvoin menetän yöuniani, mutta nyt nämä kuvat tulivat mieleen illalla ja kyllä tuntuu niin pahalle, niin kauhistuttavan pahalle. Lammas-raukat tulevat ihmisen luo laumana ja sitten niille tehdään tuollaista kauheaa kipua.
Aivan kammottavaa. Mitä maailmaan mahtuukaan? Yksikin ihminen voi tehdä jotakin. Olla ostamatta. En taatusti osta merinolampaan tuottamaa villaa.
Miten ihminen voi tehdä eläimelle mitään kipua? Vielä tuollaista aivan kauheaa. Irroitetaan iso pala nahkaa ja häntä. Itkettää. Sama tunne, kuin silloin, kun näin kuuttien teurastuksen jäälle. Ne kuvat eivät ikinä häviä mielestä. Eikä tavitsekaan. samalla tavalla jäivät nämä lampaanraatelukuvat sielun silmille.
Kävin noilla Antonian antamilla linkkisivuilla.
Ei enää voi sanoa mitään, ei yhtään mitään. Voiko tuollaista tapahtua? Nautakarjaa rääkätään aivan järjettömästi. Voi Hyvä Jumala, jos näin edes saa sanoa.
Kaikki tämä ihmisen uskonnon takia. Elävänä rääkättäväksi ihmisen takia.
ei ole mitään sanoa, ei mitään, pelkkä hirveä tuska noitten eläinten takia.
Kiitos 45-minuutille jutun tekemisestä! Hienoa että tartutte näihin asioihin.
Lankalista eettisistä merinovillalangoista on syntymässä osoitteessa. http://villavoimala.blogspot.com/2008/03/eettiset-merinovillat.html
Lisäksi monet lankoja myyvät yritykset ovat luvanneet tarkastaa valikoimissaan olevien lankojen merinovillan alkuperän.
Suomen Kaupan Liitto ei nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin mulesing-menetelmän vuoksi. Onneksi täältä löytyy silti fiksuja yrittäjiä, jotka ymmärtävät ettei asiaa voi jättää huomiotta.
Kiitos 45 minuuttia -ohjelmalle asian nostamisesta esiin!