Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2008

Teurashevosvideo näytillä Brysselissä

Nostimme eurooppalaisten teurashevosten kohtelun julkiseen keskusteluun joulun alla. Suomalaiset havahtuivat kuviin hevosten tuskien tiestä, joka johti Puolasta ja Espanjasta Italiaan. Syntyi adressi hevosten puolesta. Teurastamovaltio Italia reagoi asiaan verkkosivuillaan syyttäen ohjelmaamme väärien tietojen levittämisestä. 45 minuuttia seisoo yhä jutun asiatietojen takana, Italian Helsingin-suurlähettiläskin sai vastauksen kysymyksiinsä jo ajat sitten. Katsojat ja tämän blogin kommentoijat vaativat jo viime vuonna hevosjutulle jatkoa. 45 minuuttia -ohjelman aiheita ei toki päätetä huutoäänestyksellä, mutta asia alkoi yhä enemmän kiinnostaa itseänikin. Oikea paikka aiheen jatkamiselle olisi Euroopan parlamentti. Meppien mielipiteellä on merkitystä, sillä heillä on halutessaan valtaa vaikuttaa asiaan. Teurashevosten kohtelu on kiinnostanut ainakin keskustalaiskaksikko Hannu Takkulaa ja Anneli … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Maailmalta | 83 kommenttia

Sikiöseulonta arvojen mittarina

Sikiöiden seulontaa yhtenäistetään ja tehostetaan. Eniten näissä tutkimuksissa löytyy sikiöitä, joilla on downin oireyhtymä. Down-lasten puheen kehitys on tavallista hitaampaa, he ovat pienikokoisempia ja näyttävät erilaisilta kuin valtaväestö. Osa oppii lukemaan ja kirjoittamaan, jotkut käyvät aikuisina töissäkin. Moni sanoo elävänsä onnellista elämää. ”Down-syndroomalla ei ole mitään tekemistä lapsen hengissä säilymisen kanssa. Eli silloin, mikä on se ongelma, että down-lapsi ei saa syntyä. Mä en näe, et sitä ongelmaa on olemassa”, sanoo tunnettu vammaisaktivisti Kalle Könkkölä toimittaja Kari Pyrhösen haastattelussa. Valtion näkökulma on yhtenäistää sikiöseulonta samalle tasolle koko maassa — ministeri Paula Risikon mukaan parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Vammaisjärjestöissä kummastellaan päättäjien arvomaailmaa. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Todellisuutta Suomessa | 80 kommenttia

Geriatrinen tuoli surmanloukkuna

Useimmiten uutisoinnistamme tulee sapiskaa joltain osapuolelta. ”Olisi parempi, jos tästä asiasta vaiettaisiin.” Tällaiset väitteet ovat enemmän kuin tuttuja. Toisaalta joskus törmäämme 45 minuuttia -ohjelmassa jutunaiheisiin, joita juttujen kaikki osapuolet pitävät hyödyllisinä. Toimittaja Tommi Manninen on selvittänyt terveydenhuollon laitteisiin ja apuvälineisiin liittyviä turvallisuusriskejä. Myönteistä palautetta on tullut niin laitevalmistajilta kuin valvovilta viranomaisiltakin. ”Hyvä, että tästä puhutaan.” Terveyskeskuksiin ja hoitolaitoksiin mennään tietenkin hoidettavaksi, mutta vahinkojakin sattuu. Sängyn laita pettää tai potilas kuristuu geriatriseen tuoliin. Ilmoitukset vakavista laitteisiin ja apuvälineisiin liittyvistä onnettomuuksista ovat 2000-luvulla lisääntyneet selvästi.  Sekä terveydenhuollon henkilökunnalla, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella, Lääkelaitoksella että laitevalmistajilla on kaikilla näkemyksiä siitä, miten tilanne saataisiin paremmaksi. Silti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Todellisuutta Suomessa | 16 kommenttia

Väkivaltaa kaduillamme

Ravintolan vahtimestari käyttää puukotuksilta suojaavaa liiviä Helsingissä. Tämä on arkipäivää — tai ainakin todellisuutta viikonloppuöisin. Erikoissairaanhoitaja Timo Nuutinen on kiertänyt Suomen kouluja parikymmentä vuotta. Muistan jo omilta kouluajoiltani Nuutisen pysäyttävän väkivaltaluennon.  Yksikin isku voi tappaa. ”Äärimmäisen tuskallinen”, sanoi Nuutinen toistuvasti kuvia esitellessään. Iskulause jäi mieleen. Räväkästi annosteltu oppi uppoaa taatusti koululaisiin. Nuutinen ei tietenkään ehdi kaikkialle. Osalla nuorista on täysin epärealistinen käsitys väkivallan seurauksista. ”Kun nuorilta kysyy, mitä tapahtuu kun potkaisee vatsaan, niin vastataan, että lentää kolme metriä taakse päin”, Nuutinen kertoo 45 minuuttia -ohjelmalle Kari Pyrhösen haastattelussa. Kun katuväkivalta lisääntyy, asiantuntijat hakevat selitystä välinpitämättömyyden lisääntymisestä. Mitä sille voisi tehdä? … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Todellisuutta Suomessa | 23 kommenttia

Benazir Bhutto suomalaishaastattelussa

Äskettäin surmattu pakistanilainen kansanjohtaja puhuu suoraan tv-kameralle. Haastattelu on vain muutaman kuukauden takaa eli uudelta tuntuva. Haastattelija on suomalainen. Pysäyttävää katsottavaa. ”Kuusisataa miljoonaa musliminaista näki Benazir Bhutton malliesimerkkinä siitä, että musliminainen voi onnistua. Nyt tämä viesti on erittäin selvä. Joka ryhtyy sellaiseen, saa saman kohtelun kuin Benazir.”  Näin sanoo Bhutton tuntenut ja haastattelun tehnyt suomalainen Johan Candelin. Toimittaja Outi Airola valmistelee aiheesta raporttia ensi keskiviikon 45 minuuttia -ohjelmaan. Candelin haastatteli viime vuonna Bhuttoa videolle, koska epäili tapaamisen jäävän viimeiseksi. Epäily kävi toteen, kun itsemurhaisku surmasi oppositiojohtajan muutamia päiviä sitten. Candelin tutustui Bhuttoon First Step Forumin edustajana. Järjestö kokoaa diplomaatteja, poliitikkoja, toimittajia ja lakimiehiä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Maailmalta | Jätä kommentti