Vuosittainen arkisto: 2008

Veroparatiisin varjo poliitikkojen yllä

Viime kevään vaalirahoitusskandaalin sivupolku oli Ilta-Sanomien toukokuinen uutinen kolmen ministerin saamista tukirahoista, jotka olivat peräisin veroparatiisivaltiosta käsin omistetusta yhtiöstä. Helsingin Mekaanikontalo Oy rahoitti valtiovarainministeri Jyrki Kataista, puolustusministeri Jyri Häkämiestä ja ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä. Suursijoittaja Ahti Vilppulan määräysvallassa olevan Mekaanikontalon omistaa luxemburgilainen Procomex. Procomex on linkki Suomesta veroparatiisiin, Kilbrin Investments Limited -nimiseen yhtiöön Neitsytsaarille. Procomexin yhteys Kilbriniin löytyy dokumentoituna vain vuodelta 1997, mutta tämä ei ole veroparatiisimaailmassa mitäänkään ihmeellistä. Veroparatiisien idea on verojen välttely, salailu ja kaiken säätelyn ulkopuolella toimiminen. Veroparatiiseja käyttävät muun muassa suuryhtiöt, rikkaat yksityishenkilöt ja ammattirikolliset. Uuden veroparatiiseista kertovan kotimaisen tietokirjan mukaan niihin on maailmalla kätketty käsittämättömät 11 … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Politiikan peleissä | 4 kommenttia

Keskusta-asunnonkin arvo voi sulaa

Asuntokauppakeskustelussa elää sitkeitä myyttejä. Monet puhuvat Helsingin keskustan niin sanotuista hyvistä osoitteista suojasatamina, jotka ovat kaukana hintavaihtelujen myrskyistä. Uskomus on täyttä puppua. Päättelyyn ei tarvita taloushistorian pro gradu -tutkielmaa. 80-luvun lopussa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat kipusivat ylös koko Suomessa.  Laman aikana reaalihinnat romahtivat. Sen jälkeen hinnat ovat nousseet  — viime aikoihin asti. Helsingin kantakaupungissa hinnat ovat liikkuneet samaan suuntaan kuin muuallakin, välillä ylös, toisinaan alas. Helsinginniemellä hinnat ovat toki viime vuodet nousseet jyrkemmin kuin muualla Suomessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että viime laman aikana asuntojen reaaliarvo syöksyi Helsingin keskustassa alas jyrkemmin kuin muualla Suomessa. Mitä on tapahtunut viime aikoina? Tilastokeskuksen luvut kertovat hintakehityksestä tämän vuoden toisen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Rahasta ja vallasta | 13 kommenttia

Huumeäidin vauva vieroitusoireissa

Moni lukija piti tuoretta Hesarin juttua kyyneliin asti koskettavana. Lehti kertoi yli 80-vuotiaan avioparin sijoittamisesta eri hoitolaitoksiin Helsingissä. Heti lehtijutun jälkeen kaupunki reagoi ja pyrkii nyt yhdistämään sota-ajastakin yhdessä selvinneen pariskunnan. Esitämme illan 45 minuuttia -ohjelmassa kuvaa, josta moni on sanonut jo etukäteen, ettei pysty sitä katsomaan. Kuvan katsominen itkettää. Ongelmakin on niin monisyinen, että sitä ei yhdellä kaupungin päätöksellä pysty korjaamaan. Kyse on huumeita käyttävien äitien vastasyntyneistä, jotka kärsivät hirvittävistä vieroitusoireista. Kuvasimme pientä itkevää vauvaa, jonka elämän ensi hetket alkavat käsien ja jalkojen voimakkaalla ravistelulla. Tapaukset eivät ole harvinaisia. Kuvauspäivänä Naistenklinikalla oli kolme tällaista vauvaa. Lasten oloa on pakko … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 45 minuutin tekemisestä | 92 kommenttia

Vaalirahoittajan vuokrat maksamatta

Rotat jättävät uppoavan laivan. Ajatukselta ei voi välttyä, kun seuraa Suomen tunnetuimman vaalirahoittajan Nova Groupin viime aikojen tapahtumia. Yhtiö, jolla oli ennen viime vaaleja varaa tukea poliitikkojamme Kehittyvien Maakuntien Suomen kautta avokätisesti, ui nyt syvällä. Edes Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan pääkonttorin vuokria ei ole maksettu kuukausiin. Yhtiöllä on satojentuhansien eurojen verovelat, jotka tosin Novan selityksen mukaan ”maksetaan pian pois”. Joka kolmas henkilökunnasta tuntee pian nahoissaan lomautuksen tai potkut. Taloudesta ja hallinnosta vastannut varatoimitusjohtaja on jättänyt Novan pääkonttorin pysyvästi. Myös päävastuullinen tilintarkastaja jätti yhtiön muutama viikko sitten. Tämän tason tilintarkastajat eivät jätä yhtiöitä ilman vakavia syitä. Miehet eivät salassapitovelvollisuuden takia tietenkään voi kommentoida lähtöjensä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Rahasta ja vallasta | 16 kommenttia

Jokela ja lammasmainen media

Jokelan tragediasta tuli viime talvena viestimissä tavallaan kielletty keskustelunaihe. Kun kylän nuoret syyttivät tiedotusvälineitä tunkeilusta, media jätti koko aiheen. Toimittajat uskoivat kriisipsykologeja ja kunnan virkamiehiä, kylällä ei keväällä parveillut kuvausryhmiä. Patoutunutta puhuttavaa jäi paljon. Kauhajoki osoitti, että Jokelan jälkeen ei ole saatu vielä paljoa aikaan. Lopulta väkisin kiinni pidetyt henkiset portit avasi viime keskiviikkona esitetty 45 minuuttia -ohjelman Jokela-haastattelu. Kansan valtavat mittasuhteet saanut reaktio koulusurmaajan vanhempien puheenvuoroon paljasti, että aiheesta ei ole keskusteltu lainkaan riittävästi. Keskustelupalstoille vyöryi tuhansia kommentteja yksinäisyydestä, kiusaamisesta ja mielenterveyshoidon puutteista. Sama aihe toistui kahvipöydissä, työpaikoilla ja kodeissa. ”Median vastuu oli polttopisteessä ja ohjelman tekijät selvisivät vaativasta tehtävästä erinomaisesti… Ensimmäistä kertaa tuntui, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 45 minuutin tekemisestä | 15 kommenttia

Haastattelu Jokelasta

Koskaan ennen 45 minuuttia -ohjelman sisältöä ei ole arvailtu etukäteen julkisuudessa niin paljon kuin tällä viikolla. Tiedotusvälineet ympäri Suomea ja maailmaa ottivat yhteyttä. Kysyttiin mahdollisuutta nähdä Jokelan koulusurmaajan vanhempien haastattelua etukäteen. Kehotin kaikkia katsomaan ohjelman. Ennen ohjelmaa verkkokeskustelujen mielipiteet jakautuivat. Haastattelua toisaalta ymmärrettiin, mutta monet tuomitsivat sen jo etukäteen — näkemättä ohjelmaa. 45 minuuttia -ohjelma ei kierrä surutaloissa soittelemassa ovikelloja. Sellainen olisi vastoin toimituksellisia periaatteitamme. Raportoidessamme Jokelan ja Kauhajoen henkirikoksista päätimme, että emme itse ota yhteyttä uhrien tai tekijöiden omaisiin. Muutama viikko sitten yllätyimme, kun Pekka-Eric Auvisen äiti Mikaela Vuorio ja isä Ismo Auvinen ottivat yhteyttä ohjelmamme toimitukseen. Verkkokeskusteluissa on väitetty, että haastattelu … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 45 minuutin tekemisestä | 57 kommenttia

Rakentajien konkurssit asunnonostajien riesana

Rakennusalan yrittäjä Henry Kataja ei halua antaa 45 minuuttia -ohjelmalle haastattelua. Pakko se on uskoa, kun toimittajallemme kolmannen kerran lyödään luuria korvaan. Tyyli on sukua keskustan puoluesihteerin tavoille. Tiukan paikan kuten vaalitappion tullen Jarmo Korhonen sulkee kännykkänsä ja katoaa Pohjanmaan lakeuksille. Pää pensaaseen -taktiikka ei muuta sitä, että Henry Kataja -yhtiötä haetaan nyt konkurssiin. Arvostettu rakennusalan brändi on riekaleina, näyttävillä ja hiljaisilla työmailla ympäri Espoota ja Helsinkiä tuuli heiluttaa rakennusmuoveja. Rakennusliitto arvioi, että ensi vuonna alan konkurssien määrä nousee sadoilla ja jopa tuhat rakennusalan yhtiötä tekee konkurssin. Rakennusteollisuus ei uskalla sanoa yhtä tarkkoja lukuja, mutta suunta huolestuttaa. Suurin osa yhtiöistä on pikkufirmoja, jotka … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Todellisuutta Suomessa | 35 kommenttia

Venäläiset tonttikaupoilla Saimaalta Päijänteelle

Ennen Suomen EU-jäsenyyttä maakuntien äänestäjät pelkäsivät, että saksalaiset tulevat ja ostavat maamme rantatontit. Erityisesti Keskustan riveissä oli runsaasti EU-epäilyä — ja on yhä. Nyt samojen EU-kriittisten maakuntien maalaisliittolaiset maanomistajat myyvät parhaat poukamansa idän ruplarikkaille. Onkohan syy tähän kehitykseen unionissa vai omassa ahneudessa? Venäläiset maksavat maasta parhaimmillaan valtavia summia. Kerromme illan lähetyksessä sijoittajasta, jolle minimisumma kiinteistökaupoissa on miljoona euroa. Sopivan pyöreä summa. Suomalaisten tarjoukset jäävät tässä kisassa jalkoihin.  Miksi kukaan maksaisi miljoonan, jos kilpailevat tarjoukset eivät ylitä kuuttasataatuhatta? Siinä kysymys, joka on saanut monet miettimään Suomeen virtaavan rahan alkuperän puhtautta. ”Rahan pitää olla turvassa, koska rahahan on muuten paperia”, sanoo venäläissijoittajien kanssa kauppoja järjestelevä Leo … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Todellisuutta Suomessa | 76 kommenttia

Tarhakameroita lasten etäkatseluun

Minun sukupolveni, tämä kolmi-nelikymppisten joukko, on tottunut saamaan kaiken. Kasvoimme elintason nousun tahdissa. Elimme mukana kännyköiden ja tietokoneiden vallatessa maan, pidämme ilmaista kouluateriaa itsestäänselvyytenä. Vaadimme yhteiskunnalta maksutonta ruokatarjoilua leikkipuistoissa ulkoileville pikkulapsillemmekin. Nyt tämä sukupolvi tahtoo kamerakännykät päiväkoteihin. Kun Helsingin päiväkodeissa esitellään kokeilua, jossa päivähoitajat kuvaavat lapsia nettiin vanhempien ihailtaviksi, teknologiauskoiset vanhemmat hihkuvat riemusta. Tätä on odotettu! Parikymmentä kuntaa on jo mukana, liiketoiminta laajenee — ja palvelun maksajana ovat veronmaksajat. Tähän tarhakamerabisnekseen sijoittaneet it-miljonäärit Risto Siilasmaa ja Sari Baldauf ovat oivaltaneet, mistä narusta Suomessa kannattaa vetää. Työpäivät ovat pitkiä ja netin suljetusta kuvaboksista voi kätevästi vilkaista, mitä lapselle kuuluu. En voi olla ällistymättä. Monet kunnat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Todellisuutta Suomessa | 83 kommenttia

Poliisi internetin valvojana

Keskusrikospoliisi tehostaa internetin valvontaa. Näin viranomaiset tiedottivat Kauhajoen joukkomurhan seurauksena. Samaan aikaan rivipoliisit kertovat eri viestimille, etteivät välttämättä edes pääse omilta koneiltaan esimerkiksi YouTube- tai Irc-gallerian sivuille. Ajatus nettivalvonnasta on kaunis, mutta internetin valvonta millään viranomaisresursseilla on ajatuksena mahdottomampi kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Maapallon valvonnan tehostaminen - ei se valitettavasti onnistu edes maailman kaikkien poliisilaitosten yhteistyöllä. Internetin epäilyttävien ilmiöiden huomaaminen jää jatkossakin valppaiden kansalaisten tehtäväksi. Poliisin pysyvä rooli on ottaa ilmoituksia vastaan ja tehdä oikea riskien arviointi. Kaikki verkon käyttäjät ovat vastuussa näkemästään. Jos näet pahoinpitelyn kadulla, älä kävele ohi välinpitämättömänä. Nettiyhteisöissäkin kannattaa pitää silmät auki.

Tallennettu kategorioihin Rikos ja oikeus | 11 kommenttia