Suomen islamilaista puoluetta ei ole puoluerekisterissä, mutta jokaisen lehden palstoilla se on esiintynyt jo pitkään. Viidentuhannen kannattajakortin kerääminen on vasta käynnissä.
Toimittaja Mirja Sipinen oli seuraamassa viikonloppuna ryhmittymän kokousta ja nimien keruuta.
Vanhoillista islamia edustava Suomen islamilainen puolue ry ajaa muun muassa halal-teurastusten, miesten ympärileikkausten ja alkoholittomuuden asiaa. Ylimpänä tavoitteena on teokraattinen Suomi, jossa vallitsisi sharian laki. Rangaistusvalikoimaan kuuluisivat käden katkaiseminen tai jopa kuolemantuomio. Abdullah Tammen johtama joukko ei tosin itsekään pidä teokratian toteutumista todennäköisenä.
Puolueväki koostuu islamiin kääntyneistä suomalaisista. Maahanmuuttajia joukossa ei juuri ole näkynyt. Ohjelmamme haastattelemat maahanmuuttajat suhtautuvat uuteen poliittiseen liikkeeseen nuivan varovaisesti.
Esimerkiksi haastattelemamme suomalais-irakilainen kirjailija sanoo, että poliittinen islam ei lähtökohtaisesti usko demokratiaan. “Siinä ensimmäinen asia, mikä on suomalaista oikeuskäsitystä vastaan”, hän arvioi.
Moni liberaali muslimi kavahtaa puhetta shariasta politiikan jatkeena. On mielenkiintoista nähdä, millaisen elinkaaren uusi puolue Suomessa saa.





Jos islamilla ei olisi uskonnon aseman sille suomaa “diplomaattista koskemattomuutta”, se olisi kiihotusta eri uskontokuntia ja kansanryhmiä vastaan. Tämä olisi monikulttuurisuusfanaatikkojenkin hyvä muistaa.