Työmarkkinajohtaja Jalosen tiukka viikko

Suomi on koko viikon puhunut hoitajien joukkoirtisanoutumisen uhasta. Tehyn johdon liikkeitä on seurattu herkeämättä. Kuten usein ennenkin, hyökkääjä on kiinnostanut mediaa puolustajaa enemmän.

Me päätimme seurata myös kuntatyönantajan paineentäyteistä viikkoa, sillä Kuntatalo on tämän taistelun toinen hermokeskus ja KT:n joukkueessa on poikkeuksellisen kiinnostava kapteeni.

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen (kok) on Tehylle pahin mahdollinen vastustaja. Hän tuntee ay-liikkeen taktiikan ja toimintatavat tarkkaan. Jalonen on nimittäin vaihtanut puolta.

Hän työskenteli edellisen hoitajalakon jälkeen useita vuosia Tehyn asiamiehenä.

Toimittajamme Marja Juonala kysyi Jaloselta, minkä näkemyksen vaihtaminen on ollut vaikeinta. Jalonen ei lähtenyt yksilöimään mitään asiaa. Häntä ei muutenkaan juuri huvittaisi puhua koko teemasta.

Hypyt työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välillä kertovat suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta ja luokkarajojen hiipumisesta. Ne kertovat myös aatteellisuuden väistymisestä ja teknokraattisen asiantuntija-ajattelun noususta.

Puolen vaihtamisessa on silti jotain erikoista.

Tietoja Jussi Eronen

Jussi Eronen on MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman vastaava tuottaja ja toimituksen päällikkö. Hän työskentelee myös kanavan uutis- ja ajankohtaistoimituksen johtoryhmässä vastuullaan tutkiva journalismi. Blogissaan hän panee viikon uutisaiheet pakettiin ja kertoo ajankohtaisohjelman tekemisen ihanuudesta, kurjuudesta ja kulissien takaisesta kuhinasta. 45 minuuttia -ohjelman tekijät myös seuraavat omien juttujensa maailmalle jättämiä jälkiä.
Aihe(et): Politiikan peleissä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

29 vastausta kohteessa Työmarkkinajohtaja Jalosen tiukka viikko

  1. Anne Puurunen sanoo:

    Olisin vain kommentoinut ohjelmassanne annetttua tietoa, että korotuksen jälkeen sairaanhoitajan palkka nousisi yli 3000 euroon-> minäkin haluan sellaiseen työpaikkaan, jossa tuon palkan saa!!!
    Ensinnäkin, joka paikassa ollaan toitotettu 400-600 euron palkankorotuksesta, missään ei sanota, että se korotus tulee osissa EI SIIS KERRALLA! Jotta palkka nousi yli 3000 euroon tulisi sairaanhoitajan tehdä ylitöitä ja viikonloppuja sekä öitä melkeinpä vuorotta.
    Miksi kukaan ei valittanut pari vuotta sitten paperitehtaiden työntekijöiden palkan korotuksesta, mutta nyt raskasta, kolmivuoro sekä pyyteetöntä työtä tekvien sairaanhoitajien palakan korotus toiveista nostetaan aivan älytön haloo?
    Terveisin, TtK, sh jolle jää kuussa rahaa sairaanhoitajan työstä reilusti alle 2000 euroa

  2. Susanna sanoo:

    HUH HUH, kyllä menee Markku varsin heikoilla hangilla. Kymmenen vuotta sitten oli toinen ääni kellossa. – palkkojako tosiaan laskettiin…? Eiköhän ole aika myöntää, että hoitajien palkkavaatimus on täysin oikeutettu!!!

  3. Marjatta Henrichsson sanoo:

    Markku Jalonen on takinkääntäjä ja ilmeisesti sopinut tässä roolissaan itselleen paremman palkan (!)
    Olen itse valmistunut sairaanhoitajaksi v. -76 ja muutaman vuoden jälkeen jättänyt ammatin ja opiskellut päälle muuta. Ei sillä palkalla tullut toimeen oikein silloinkaan, eikä tule nyt. Perheen elättäminen olisi ollut aivan mahdotonta Helsingissä. Silloisen sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja(t) tyytyivät niihin murusiin, joita palkkaneuvotteluissa herui silloin. Ilmeisesti ns.”kutsumustyö” ei ollut minkään arvoista silloin ja nytkin tuntuu siltä että pyhällä hengellä pitäisi elää. On mainiota huomata, kuinka tässä “sosiaalidemokraattisessa ammattiliitto-Suomessa” ei minkäänlaista sisarillista tai veljellistä solidaarisuutta nyt näy. Paperiliiton miehetkin ovat hipihiljaa. Hehän ovat AINA saaneet pyytämänsä tai koneet seisoo. Kansantaloudellisista seuraamuksista huolimatta.
    Myöskin kansanedustajat ovat nuijan kopautuksella hoitaneet palkankorotuksensa satojen eurojen kertakorotuksilla ilman että minkäänlaisia neuvotteluja on käyty.
    Minä annan entisille “virkasisarilleni” täyden tuen – tämän olisi vain pitänyt tapahtua NIIN paljon aikaisemmin. Kaltaisiani “rintamakarkureita” on paljon. Työ olisi ollut mielenkiintoista, mutta ei sillä korvauksella! Voimia TEHYn johdolle!!

  4. Mummo Savosta sanoo:

    Jalosen pitäisi keskittyä neuvotteluihin ja sopimuksen syntyyn. Nyt hän tuhlaa aikaansa jonnin joutavaan näpertelyyn; laillista vai laitonta. Tietääkseni jokaisella on oikeus valita työpaikkansa, eikä fiksu työnantaja laittele uhkauskirjeitä tms. irtisanoutuneelle tai yritä pakoittaa takaisin työhön. laillinen keino on tarjota lisää palkkaa tms. etua ja työntekijä ottaa tai jättää. Jalosen meininki muistuttaa Kiinalaisten “työsopimusta”, pakkotyö tai navetan taa ja uhitelulla luulee että Tehyläiset alkaa vapista.

  5. Satu Louejoki sanoo:

    Julkisuudessa liikkuu monenlaisia lukuja hoitohenkilökunnan palkoista. Eikä tunne Jalonenkaan hoitoalan palkkausta riittävän hyvin, kun kommentoi 24 %:n palkankorotuksen jälkeen hoitajan palkan nousevan yli 3000 euroon. On parempi, että keskusteluissa unohdetaan prosentit ja puhutaan vain euroista. Totuus on, että nyt haetaan korotuksilla sairaanhoitajalle 2190 euron palkkaa ja lähihoitajalle 1990 euron palkkaa. Onko se liikaa?

    Yhteinen huolemme on tulevaisuudesta: mistä löytyvät tekijät hoitoalalle? Alaa tuntemattomat henkilöt yllyttävät hoitajia irtisanoutumaan, “jotta saadaan työttömille töitä”. Totuus on, ettei tulijoita ole. Tällä hetkelläkään ei sijaisuuksiin saada tekijöitä ja alalla työskentelee kouluttamattomia.

    Julkisuudessa käytävä keskustelu on ikävästi keskittynyt joukkoirtisanoutumiseen ja sen seurauksien spekulointiin. Toivoisin senkin energian käytettävän sopimuksen aikaansaamiseksi. Väitän, ettei terveydenhuoltojärjestelmämme tule toimimaan kahta päivää pidempään ilman 12 800 hoitajaa. Keskitytään siis olennaiseen. Kyse on nyt arvoista. Panostaako valtio 350 miljoonaa euroa hoitohenkilöstön palkkoihin vai 140 miljoonaa euroa Finnairin osakkeisiin ja ennätysmäärän valtionvelan lyhentämiseen?

    Tehy ei ole hyökkääjä, vaan sekä koulutetun hoitohenkilöstön että koko Suomen terveydenhuollon laadun ja tulevaisuuden puolustaja.

    Satu Louejoki
    Sairaanhoitaja

  6. Ritva Saari sanoo:

    Haloo!!!!!!!!!!!!!Ihmettelen kovasti tuota Jalosen kommenttia 3000 euron palkoista kun tavoiteltu korotus lasketaan mukaan. Tämän hetkinen kuukausipalkkani hoitajana on 2200 e ja takana 30 vuoden työkokemus. Tämä on sitä todellisuutta.

  7. Jalosen opeilla Tehyn pääluottamusmieheksi sanoo:

    Markku Jalonen opasti minut 10 vuotta sitten tehyläiseksi pääluottamusmieheksi. Lempiaihe Markulla oli kuntatalous. Mieleen jäi erityisesti se, miten kunnilla on kyllä varaa, jos sitä vaan halutaan käyttää. Vakuuttavasti Jalonen asiaansa Tehyn luottamusmieskurssilla opetti ja niillä opeilla olen monta neuvottelua hoitanut. Minun puoleni on edelleen sama ja opit selkärangassa. Uskon, että olit tuolloin oikeassa. Uralla toki mennään eteenpäin, mutta puolen vaihtamisessa on silti jotain erikoista. Kiitos 45min:lle asian esiin nostamisesta.

  8. Kirsti Rusama sanoo:

    Jalonen totesi haastattelussa, että sairaanhoitajan palkka nousisi kolmeentuhanteen euroon. Ei pidä paikkaansa! Polikliinista päivätyötä tekevänä tarvitsisin toisenkin 500 euron korotuksen, että pääsisin lähelle kolmea tuhatta!

    Terveisin
    erikoissairaanhoitaja HUS:sta

  9. sepias sanoo:

    Härskiä ja täysin valheellista toimintaa Jaloselta väittää julkisesti sairaanhoitajien palkkavaatimusten johtavan yli 3000 euron kk-palkkaan!

    Pitäisi löytää rakentavaa toimintaa neuvotteluihin eikä ärsyttää vastapuolta valheilla ja oikeuteen haastamisella!

    Muuten klassinen kysymys: ostaisitko Markku Jaloselta käytetyn auton? En ostaisi, en luottaisi myyjään!!

  10. Arja Katajisto sanoo:

    Jos Markku Jalosen ilmoittama palkkavaatimus olisi totta, omani nousisi runsaat 50% – Tehyn vaatimus ei ole tällainen. Markku Jalonen puhuu tahallaan potaskaa – ei vaivaudu selittämään mitään, heittelee vain lukuja!

  11. Sari Sairaanhoitaj sanoo:

    Minäkin haukoin henkeäni, että joko sitä ollaan menossa 3000 euroon asti! Peruspalkkani on tällä hetkellä 1890 e/kk, olen erikoistunut kaksi kertaa ja työvuosia on takana 16 v.

  12. Jaana Niinimäki sanoo:

    Jalonen totesi haastattelussa että sairaanhoitajien palkat nousisivat yli 3000 euroon.
    Itse olen polikliinisessä päivätyössä josta peruspalkkani kokemuslisineen on 2060 euroa 15 vuoden työkokemuksella. Ihmettelenkin nyt Jalosen puheita noin korkeista palkoista. Ottaisi selvää mitä me hoitajat todella saamme eikä antaisi perättömiä lausuntoja.
    Meitä hoitajia kun on päivätyössä aika monta tällä palkalla.
    Kohta ollaan siinä pisteessä että tälle alalle ei hakeudu uusia hoitajia ja kaikki vastavalmistuneetkin hoitajat lähtevät pois paremman palkan ja parempien työolosuhteiden perään.

    Terveisin
    sairaanhoitaja TAYS.sta

  13. Heli Virta sanoo:

    Voi että Jalonen puhui puolihuolimattomasti! Olen valmistunut 1984 sairaanhoitajaksi ja tehnyt siitä asti töitä- äitiyslomia lukuunottamatta…leikkaussalisairaanhoitajana tienaan n. 2100 e brutto, verojen jälkeen noin 1300e kuussa. Mistä tämä herra saa tuon 3000e sairaanhoitajan keskiansioksi?? Toivottavasti nyt herranen aika oikaisette tuon väärän käsityksen!!!
    ja tuokaa nyt ihmeessä esim Jaana Laitinen-Pesola esille ohjelmassanne myös – hän osaa oikeasti kertoa todellisen ansiotason. Ja kuulostaa tuo kuntatyönantajan ehdotus “lakon” rajaamisesta ihan pakkotyön ehdottamiselta. Jos siihen mennään, moni meistä irtisanoutuu ihan henkilökohtaisestikin. TÄSSÄ NYT NÄHDÄÄN SE TODELLINEN HOITOTYÖN ARVOSTUS!!! Kun työstä pitäisi maksaa sille kuuluva korvaus, jotta tulevaisuutemme sairaanhoidossa olisi turvattu, ei rahaa tunnu olevan missään. Ja kuitenkin tuntuu kunnilla olevan rahaa suunnitella ja järjestää tulevan irtisanoutumisen ajaksi potilaiden hoito ulkomaille. Se jos jokin maksaa! Ja kuka sanoo,että sairaamme suostuvat lähtemään maasta sairastaessaan???

  14. Annamaija sanoo:

    Mistä ihmeestä Jalonen keksii näitä palkkoja ??? Eiväthän ne ole tästä maailmasta. Pitää olla melkoiset korotukset jos 1861 €:n palkka nousee 3000 €:n. Ei ihme jos “siviilit” pitää hoitohenkilökuntaa ahneina. Mediassa keskustellaan vain sairaanhoitajista ja suurin os heistä nyt onkin irtisanoutunut tämän asia vuoksi, mutta samalla taistellaan myös lastenhoitajien, hammashoitajien ja monien muiden Tehyläisten puolesta. Voimia irtisanoutuneille.

  15. Pasi Mäki sanoo:

    Erikoinen matikkapää Jalosella tai sitten sairaanhoitajille kaavaillaan tosi kovia korotuksia. 18 vuotta sairaanhoitajana työskennelleenä tehtäväkohtainen peruspalkkani on 1862,94 €. Siitä on vielä kolmeen tonniin hitunen matkaa.
    45-minuuttia käsitteli aihetta harvinaisen neutraalisti. Kiitos siitä!

  16. Virpi Valiola sanoo:

    Millä laskuopilla Jalonen sanoo palkan nousevan yli 3000 euroon? Minun palkkani on 1946 euroa/kk ja se sairaanhoitopiirimme toiseksi ylin hoitajien palkkaluokka tehtävien mukaan.

  17. Kypsynyt!! sanoo:

    Heh, matematiikan opinnot ovat jääneet hieman vähemmälle….Kyselkää kaffehuoneissanne kun syötte pullianne istutte rupattelemassa, paljonko kukakin tienaa? Joku tienaa ainakin huimasti enemmän kuin te, koska KESKIANSIO on 2487 €/kk

    Eipä muillakaan aloilla puhuta erikseen peruspalkoista ja lisistä…Miten teidän logiikallanne 1000 € pohjaprovisiopalkkainen työntekijä pystyy elämään, kun peruspalkka on “kuopassa”??!!

    Keskiansioita terveydenhuollon ammateissa, lokakuu 2006

    Kokonaisansio
    keskimäärin

    Säännöllisen työajan ansio keskimäärin

    Sairaanhoitaja 2 487 2 416
    Erikoissairaanhoitaja 2 321 2 288
    Osastonhoitaja 2 874 2 717
    Ylihoitaja 3 461 3 442
    Perushoitaja 2 236 2 218
    Lähihoitaja 2 072 2 061

    http://www.kuntatyonantajat.fi/index.asp?id=F2B32AF071AC4F7090DCE4F131A9684F&data=1,00308B787886459385F296A5AFD4FA74,64FE4B31864849A198A1A62426210D3F&tabletarget=data_1&laytmp=kt2006

  18. Jusa sanoo:

    Onphahan kovat verot. Heliä lainaten:
    >> … leikkaussalisairaanhoitajana tienaan n. 2100 e brutto, verojen
    >> jälkeen noin 1300e …

    Tuosta kun nopeasti laskee niin veroprosentiksi tulee noin 32% ja päälle tel- ja työttömyysmaksut 4.88%. Tavallisen veronmaksajan tuloveroprosentti ilman mitään vähennyksiä (Tampere, väestörekisteri) on noilla tuloilla 20. Tällöin käteen jäisi noin 1580€.

    Ehdotan että tarkastat ennakkopidätysprosentin:
    http://prosentti.vero.fi/veropros_tietojen_syotto2007.asp

  19. Massa sanoo:

    Paljonko hoitoalan ammatitlaiset oikeasti tienaavat? Ja paljonko tienaisivat, jos tehyn vaatimat korotukset toteutuisivat? Tätä asiaa on jauhettu julkisuudessa aivan loputtomasti. Perusasiat ovat kuitenkin ihan pakostakin kaikkien tiedossa tai ainkain helposti selville saatavissa.

    Jos Tehyn vaatimukset menisivät läpi, esim. lähihoitajan peruspalkka olisi 1990 €. Sairaanhoitajan 2190 €.

    Ei tunnu ihan kauhean kohtuuttomalta.

    Ja hieman yli puolella Tehyn jäsenistä ei ole mitään lisiä.

    Jos joku tekee kovasti esim. yötöitä, siitä maksetaan asianmukainen korvaus. Näin on ihan kaikilla aloilla.

    Tämä kaikki on Jalosellakin tavattoman hyvin tiedossa.

  20. Kypsynyt!! sanoo:

    Ps. Massa…keskiansio 2487 €/kk…

    Pelkkää tehtäväkohtaista peruspalkkaa ilman mitään lisiä saa vain 3 prosenttia sairaanhoitajista.
    http://www.kuntatyonantajat.fi/

    “Jos joku tekee kovasti esim. yötöitä, siitä maksetaan asianmukainen korvaus. Näin on ihan kaikilla aloilla.”

    Hoitoala taitaa olla ainut ala jossa palkkavertailuun ilmoitetaan peruspalkka! (iltalisä, yölisä, lauantailisä, sunnuntailisä jnejne…eivät siis hoitoalalla ole palkkaa?) Palkkavertailuissa puhutaan keskimääräisestä kuukausipalkasta! Näin on ihan kaikilla aloilla.

  21. T.Yöntekijä sanoo:

    Minun prosenttilaskutaidollani 25%:n korotusvaatimus vähän yli 2400 EUR:n keskimääräiseen säännöllisen työajan ansioon johtaa yli 3000 EUR:n kk-ansioon. Ja nämä siis ilman mahdollisia ylitöitä.

    Kannattaisi muistaa, että myös monilla muillakin aloilla tehdään vuorotyötä. Ja sielläkin lisät lasketaan mukaan keskiansioihin.

  22. Täti Pasila sanoo:

    Jos vielä kerran näitä lukuja:

    Tehyläisten keskimääräinen peruspalkka oli kuntasektorilla lokakuussa 2006 1897 €/kk. Säännöllisen työajan ansio oli 2331 €/kk ja kokonaisansio ylityö- ja vastaavine korvauksineen 2386 €/kk.

    Sairaanhoitajatehtävissä toimivan alkupalkka on kuntasektorilla tällä hetkellä 1.744,49 €/kk.

    Tarkoittaa sitä, että kun valmistut ja menet töihin saat alkupalkan + mahdolliset lisät.

    Ja n. puolella hoitajista palkka on alle tuon keskipalkan.

    Ei tässä kai mitään palkkavertailuperusteita ylipäätään olla hakemassa, vaan kyse on siitä, mikä on kilpailukykyinen palkka, että porukkaa saadaan hoitajan töihin.

    Jos jossain kunta-alan ammatissa osa porukkaa tekee kolmivuorotyötä niin tottahan se keskipalkkoja nostaa. Mutta niin sen pitääkin.

    Vastaremontoidussa Meilahden sairaalassa on 20 % osastoista kiinni, kun hoitajia ei ole. Eikä tule, jos palkat eivät reilusti nouse.

  23. Kypsynyt!! sanoo:

    Täti Pasila puhuu höpönpöppöä
    “Vastaremontoidussa Meilahden sairaalassa on 20 % osastoista kiinni, kun hoitajia ei ole. Eikä tule, jos palkat eivät reilusti nouse.”

    Luuletko, että sairaanhoitajiksi opiskelevat yli 12000 henkilöä, joista valmistuu vuosittain n.2500 jäävät mieluummin kotiin makailemaan kuin menevät töihin? Ylipäätänsä miksi opiskelupaikat ovat jatkuvasti täynnä, jos ala ei kiinnosta? Miksi opiskella sairaanhoitajaksi, jos ei aio tehdä alan töitä? Suomalaisia hoitajia on ulkomailla n.4000, joten mitään joukkopakoa ulkomaille ei ole tapahtunut…

  24. Täti Pasila sanoo:

    Ensiksi vinkki Kypsyneelle: ota nimimerkistä toinen huutomerkki pois niin vaikutat hieman kypsemmältä.

    Toiseksi hoitajapulasta. Ethän siis voi ihan pokkana sanoa, etteikö Suomessa kärsittäisi hoitajapulasta? Vai voitko? Ihan riippumatta mistään ulkomaille menosta.

    Kolmanneksi höpönpöppöstä. Ilta-Sanomat 24.10. kirjoittaa: “Meilahden sairaalan 12 leikkaussalista osa joudutaan edelleen pitämään tyhjillään. Uusien leikkaussalien nauhat katkaistiin jo vuonna 2003, mutta kaikkia saleja ei vieläkään olla saatu käyttöön. Syynä on hoitajapula. Salit seisovat valmiina ja kirurgeja on riittävästi, mutta leikkauksiin ei riitä hoitajia.”

    (Tieto ei kylläkään ole peräisin kuntatyönantajien nettisivuilta, joten sen totuudenmukaisuudesta en näin ollen voi mennä takuuseen.)

  25. Haapa sanoo:

    Siis kaikilla hoitajilla palkka vaikuttaa jo nyt olevan päälle 1200 euroa, verojen jälkeen ennen nykyistä kunta-alan palkkasopimuksen takaamaa korostusta. Kuinkahan moni pätkätyöläinen antaisi mitä tahansa saadakseen tuollaiset säännöllset tulot? Rankkaa on, mutta niin on muillakin. Hyväksykää se. Tosin yhdyn siihen, että paperi- ja metallityöläiset ovat ahneita työväen kunkkuja, jotka ovat tuhoamassa Suomen kilpailukyvyn Euroopassa ja näin koko Suomen kansantalouden

  26. T.Yöntekijä sanoo:

    Onko Täti Pasilalla arvausta mihin nyt irtisanoutuneet Tehyläiset hakeutuvat työhön irtisanomisajan päätyttyä? Muutamat tietysti hakee uudelleen terveydenhuoltoon, mutta entä pääosa? Aika harvalla on varmaan mahdollista jäädä kotiinkaan, etenkin kun omasta irtisanomisesta seuraa karenssi työttömyystukeen.

    Tuskinpa kovin heikosti palkattuihin palvelualojen tehtäviin ainakaan. Teollisuuden toimihenkilöt, joiden koulutus on vastaava ja keskiansio on n. 150 EUR yli sairaanhoitajien, sopivat 90 EUR tai 4,4% (vuodessa) korotuksesta viime viikolla; joten tuskinpa sinnekään kouluttautujia jonoksi asti riittää.

  27. Täti Pasila sanoo:

    Tehy käsittääkseni maksaa irtisanoutuneille avustusta. Joten sen päälle ei ihan hirveästi tarvitse tienata tullakseen toimeen.

    Mutta kyllä minun on mahdotonta ajatella, että irtisanoutumiset voisivat toteutua. Kaikki suunnitelmat korvaavista työntekijöistä, ulkomaanavusta, siirroista toisiin sairaaloihin jne. ovat tosi ohuella pohjalla. Moni sairaala onkin nostanut kädet pystyyn ja todennut, että ei tule mitään.

    TIlannetta ei siis kerta kaikkiaan saa päästää siihen asti, että irtisanoutumiset toteutuisivat. Ja jos toteutuvat, jotain radikaalia on pakko tehdä nopeasti, joten tuskinpa hoitajien toimeentulo-ongemasta kovin pitkäaikainen tulee.

  28. Juha O. sanoo:

    Todennäköisimmin kaikkia tyydyttävä ratkaisu kyllä saadaan aikaiseksi ennen hoitajien irtisanoutumista. Pikkusen enemmän rahaa, mutta pidemmällä aikavälillä. Näin mikään osapuoli ei menetä kasvojaan. Tilannetta ei saa kyllä päästää siihen, että ihmisten terveys vaarantuu. Lisäksi myös Tehyllä järjestönä on riski siitä, että suuren yleisön sympatiat karisevat aikanaan. Hallitus ja kokoomus siis eivät ole ainoita tulilinjalla.

  29. Irti San sanoo:

    Ennen irtisanoutumista ei voi enää tehdä mitään, koska se on jo tapahtunut (näin vakuuttaa myös TEHY). Työsuhteet päättyvät irtisanomisajan päätyttyä.

    Työsopimuslain (TSL) mukaan irtisanomisen/irtisanoutumisen peruuttaminen yksipuolisesti ei ole mahdollista.

    Työtaistelu-uhan päätyttyä työnantajat oletettavasti julistavat avoimet toimet hakuun ja valitsevat kuhunkin tehtävään hakijoista parhaan (toivottavasti).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>