Sairastuminen vei vanhuksen kodin

Sairastuminen voi tarkoittaa oman kodin menettämistä.

45 minuuttia kertoo tänään vantaalaisen Vilho Lappalaisen tarinan. Lappalaisen koti oli Myyrinkoti -nimisessä vanhainkodissa, kunnes hän joutui sairaalaan. Pian Lappalaisen omaisuus löytyi mustasta jätesäkistä sairaalasängyn vierestä. Huone vanhainkodissa oli otettu pois ja desinfioitu seuraavaa asukasta varten.

Lappalainen on koko ajan maksanut suurimman osan tuloistaan vanhainkotipaikan kulujen kattamiseksi. Asiakas ei omista hoitokotipaikkaansa, sanovat kunnat.

Nyt toipuvan Lappalaisen omaisia harmittaa, kun isä joutuu jäämään sairaalaan. Vanhainkotiin on nimittäin jono Katriinan sairaalasta -- ja Katriinaan jono erikoissairaanhoidosta. Ei ihme, että sairaalassa asuu sinne kuulumattomia ihmisiä.

Kaupungin vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Matti Lyytikäinen sanoi toimittaja Hanna Ruokankaalle, että jokainen organisaatio katsoo asiaa omasta näkökulmastaan.

“Halutaan saada asiat sujumaan ja joudutaan tekemään nopeita ratkaisuja”, Lyytikäinen totesi.

Kuka kuuntelisi ihmistä organisaation sijasta?

Tietoja Jussi Eronen

Jussi Eronen on MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman vastaava tuottaja ja toimituksen päällikkö. Hän työskentelee myös kanavan uutis- ja ajankohtaistoimituksen johtoryhmässä vastuullaan tutkiva journalismi. Blogissaan hän panee viikon uutisaiheet pakettiin ja kertoo ajankohtaisohjelman tekemisen ihanuudesta, kurjuudesta ja kulissien takaisesta kuhinasta. 45 minuuttia -ohjelman tekijät myös seuraavat omien juttujensa maailmalle jättämiä jälkiä.
Aihe(et): Todellisuutta Suomessa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

41 vastausta kohteessa Sairastuminen vei vanhuksen kodin

  1. Hallatar sanoo:

    Voi vanhusparka!!
    Jonakin päivänä vanhuus koittaa päättäjillekin.
    Millainen se heille onkaan?

  2. Heidi Haapasaari sanoo:

    Päättäjiksi inhimillisiä ihmisiä, eikä kovia arvoja kannattavia urheilioita ja julkkiksia.

  3. Jenni sanoo:

    Kuinka ihmeessä Suomessa HYVINVOINTI VALTIOSSA voidaan ihmisiä kohdella kuin tavaraa..? Vanhat ihmiset ovat jo tehneet kaiken sen mitä tälle valtiolle voidaan tehdä ja silti kukaan ei heistä välitä vaan kynitään lisää euroja ja kaikesta huolimatta heiltä viedään ihmisarvokin… Kyllä luulis löytyvän rahaa suomelta vanhusten hoitoon, onhan ne ihmiset maksanut jopa 40vuotta veroja ja tässäkö kiitos??

  4. Kimmo Suominen sanoo:

    ! Aivan kauheaa ajatella jos itsellä olisi joskus tuollainen tilanne. Haistakoon pitkä vi*** koko suomen valtio !!!!
    Suomen valtiossa ei oo päättäjinä muita kuin —-päit*!
    -Kimmo suominen 47v

  5. pihla sanoo:

    on se kummallista miten ihmisiä ei kiinnosta vanhusten olot eikä auttaminen. siinäpähän sitten miettivät miten itseä hoidetaan vanhana. lisää varoja vanhusten hoitoon ja hoitajille. vanhusten tulisi saada muutakin kuin ‘pillerit kurkkuun’!!

  6. pia karhukorpi-kupila sanoo:

    Tuntuu hyvin kummalliselta että vanhuksia kohdellaan näin nykypäivän Suomessa. Ymmärsin ohjelmasta ettei kyseisen vanhuksen kohdalla oltu järjestetty edes minkäänlaista hoitoneuvottelua hänen jatkohoitopaikkansa suhteen. Itse toimin toisella paikkakunnalla vanhustenhoidossa sairaanhoitajana,ja ei tulisi mieleenkään toimia tällä tavoin. Toivotan voimia Vilho Lappalaiselle ja hänen omaisilleen!

  7. Anita sanoo:

    Aivan pöyristyttävää tämä Vilho Lappalaisen tapaus. Miten voi olla mahdollista “hyvinvointivaltiossamme”, että vanhuksia siirrellään kuin shakkinappuloita?
    Ei mene ymmärrykseen,miten vanhus voi menettää kotinsa,joutuessaan sairaalahoitoon?
    Eikö tämä ala mennä jo liian pitkälle? Jos nyt jo näin kohdellaan vanhuksia,mitenkähän käy kun seuraava sukupolvi vanhenee? Ei taida kukaan hoitaa.Huolestuttavaa.

  8. Suski sanoo:

    Kyllä on törkeää vanhuksia kohtaan!Sairaalassa olon aikana oma koti viedään alta.Eikös se tule yhteiskunnalle PALJON kalliimmaksi pitää vanhusta erikoissairaanhoidossa, kuin vanhustentalossa/omassa kodissa?Hyvä, että tämän vanhuksen kohdalla hänen etuaan ruvettiin julkisesti ajamaan, ehkä muutosta voi jopa tulla, kun kansaa taas muistutetaan, minkälaisia törppöjä on päättämässä tärkeistä asioista!!!

  9. Sa sanoo:

    Aika erillaiset käytännöt vanhainkodeilla kun itse työskentelen helsingin puolella niin siellä taas pidetään jopa kuukausia tyhjillään paikkoja ja välillä tulee ns. lyhyt aikaispaikalle asukas joka taas lähtee sairaalaan takaisin kun pitkä-aikaispäätöksellä oleva asukas palaa sairaalasta. Laittoi kyllä miettimään miten eri kunnat voivat näin tehdä, luulisi että olisi sama käytäntö kaikilla.

  10. antti sanoo:

    onse ny tätä suomea ja elämää.ei luulis et ihminen vanhana on pelkkää roskaa.se ei paljon auta pitkälläkään aikavälillä että kaikki ne jotka väärin toimii niin perästä tulevat.se on varmaan melko kamalaa kun huomaa olevansa samaa p-aa ittekin.kandes ajatella kun tää koskee ihan kaikkia.

  11. Raili Nuutinen sanoo:

    Kommentti vanhusten hoitopaikkakiertoon. Työskentelen Turussa vanhuspalveluissa sosiaalityöntekijänä. Juttunne hoitopaikan luovuttamisesta oli hyvä tämän vanhuksen kannalta. Ei kuitenkaan pitäisi unohtaa sitä, millainen kokonaisuus vanhuspalveluissa tällä hetkellä on. Hoitopaikoista on karmea puute. Vaikka yksilöllisyys edellyttäisikin, että oma paikka odottaisi tyhjänä, kokonaisuus ei mitenkään salli sitä. Jokainen paikka on otettava kiireesti käyttöön. Näiden juttujen yhteydessä pitäisi toimittajan puhua paitsi yksittäisestä vanhuksesta, pelinappulasta, myös ennen kaikkea kokonaishädästä. Miksi ette ota sitä koskaan esiin, vaan tartutte yksittäiseen tapaukseen, ikäänkuin ongelma katoaisi yhden paikan ptämisellä. Harmittaa, ettei viranhaltija sano asiaa niin kuin se on selvästi. Tulihan jutussakin esiin, että kyseinen vanhus pääsee takaisin tuttuun paikkaan, mikäli toimintakyky sen sallii. Valitettavaa on, että hän joutuu paikkaa odottamaan. Hoitopaikkoja siis lisää!!! Silloin yksittäinen vanhus voidaan huomioida paremmin. On väärin laittaa toimimaton systeemi yksittäisen viranhaltijan syyksi. Hän tekee sen minkä voi. Päättäjät antavat resurssit.

  12. Christine sanoo:

    Valitettavalta kuulostaa tuollainen. Mutta varmasti kohtalaisen yleistä kun raha on se joka puhuu. Eli kun vanhus on sairaalahoidossa on se paikka saatava tuottamaan ottamalla uusi asukas tilalle. Kummastuttaa kyllä itse vanhustyötä tekevänä että miksi ei ole otettu ns. lyhytaikaisasukasta? Näin ainakin omassa yksikössäni toimitaan jos tiedetään vakituisen asukkaan olevan pidempään sairaalahoidossa. Täysin tyhjänähän ei kannata vanhusten paikkoja pitää, aina on joku, vaikka kotihoidossa oleva omaishoitajan turvin pärjäävä ihminen, joka hyötyy lyhyestäkin olemisesta valvotussa hoidossa. Tai ainakin omainen saa hetken lepoa.
    Ikäihmiset ovat voimavaramme, eivät heittopusseja! Heidän hoitamisensa ei ole helppoa, mutta tavattoman antoisaa, sitä kannattaisi kokeilla useammankin päättäjänkin!

  13. ansku sanoo:

    Työskentelen itse vanhainkodissa ja meillä ei kyllä voi käydä noin! Asukkaan joutuessa sairaalahoitoon paikka on ja pysyy vanhainkodissa, kunnes paluu takaisin on mahdollista. Yli viikon poissaoloissa on mahdollista, että kyseiselle paikalle otetaan ns. lyhytaikaisasukas, eli hoitojakso on 1-2 viikkoa, riippuen vakituisen asukkaan poissaolon pituudesta. Vanhainkodissamme hoidetaan hyvinkin huonokuntoisia asukkaita. Asukkaat pyritään mahdollisimman pian saamaan takaisin vanhainkotihoitoon erikoissairaanhoidosta ilman turhaa terveyskeskusjaksoa, jotka ovat hyvin harvoin tarpeellisia. Mikäli pitkäaikaisasukkaan paikka annetaan pois, asiasta neuvotellaan aina etukäteen hänen omaistensa kanssa ja päätös tehdään yhdessä. Paikan poisantaminen on harvinaista ja sen taustalla on yleensä se, että asukas vaatii sellaista hoitoa, jota vanhainkodissa ei pystytä antamaan. Asukkaat hoidetaan pääasiassa vanhainkodissamme kuolemaan saakka. Outoa toimintaa Vantaalla.

  14. Mika Hämäläinen sanoo:

    Kyllä on hävyttömyys huipussaan. Yhteiskunnalla menee paremmin kuin koskaan vaan se ei näy millään tavalla heikkojen hoidossa. Asioista päättävät ovat täysin moraalittomia omaa etuansa ajavia, joilla ilmeisesti on yksityiset eläkevakuutukset kunnossa. Lililus varastaa yhteiskunnan varoja muodollisesti laillisten optioiden muodossa ja vanhuksia laitetaan jo kello 15 yöpuulle kun ei ole hoitajia. Vanhuksen koti menee alta kun hoitolaitos olettaa että ei hän enää hengissä selviä takaisin.

    Suomalainen mukamas hyvinvointiyhteiskunta on ällöttävä paikka elää, hyvinvointia riittää vain harvoille. Hyvinvointiyhteiskunnan kriteeri on se kuinka heikoista pidetään huolta, eikä se kuinka ensimmäisenä kaikilla on digivastaanottimet ja laajakaistat.

  15. Jill sanoo:

    Sympatiat Vilho Lappalaiselle ja hänen omaisilleen (muille saman kohtalon kokeneet). Tuli tälläselle sinkkutytölle tippa silmään. että tällastakin tapahtuu. Vilho Lappalainenkin varmaan sodassa taistellut itsenäisyytemme takia ja henkensä uhalla. Tämä on sitten itsenäisen, vapaan ja demokraatisen Suomen palkka Vilho Lappalaiselle. Oma äitini kuoli n.vuosi sitten ja tiedän mitä on taistella organisaatiota vastaan. Äitiäni, joka vasta oli päälle kuuskymppinen sairasti psyykistä tautia ja sit vielä diagnosoitiin ohimolohko dementtia. 7 kuukautta äitiä heiteltiin sairaalasta toiseen ja mihinkään hän ei sairauksiensa kanssa kelvannu. Oli joko liian nuori, psykiatriselle ei kuullunut, kun oli dementtia, dementtia hoitopaikkaan hän ei sopinut, kun ei ollut tarpeeksi dementtoitunu. Kotona hän ei voinnut olla, kun puoliso väsyi rankasti valvomiseen ja äitiä piti valvoa koko ajan. Kyllä tämä oli raskasta äidilleni ja meille omaisille. Mutt onneksi (vaikka tuntuu pahalta sanoa tämä) hän pääsi kitumasta ja eikä kukaan sano: “että hän ei kuullu mihinkään. Mutta kyllä sieppaa miten vanhuksiamme kohdellaan. Miettisivät nämä häädön antaneet ihmiset, ett kukahan heitä hoitaa sit, kun heille aika tulee? Mitähän he miettisivät pikku päässään omasta vanhuudestaan ja miten heitä kohdellaan. Vanhukset, sairaat ja vähäosaset ovat vain pelinappuloina tässä nykymaailmassa. Missä on terve jäki, ematia, kunnioittaminen ja pyyteetön auttamisen halu? Eikun, ollaan kylmiä läpeensä. Välitän Vilho Lappalaiselle ja hänen välittävilleen läheisilleen voimia ja jaksamista elämässä.

  16. Lotta sanoo:

    Kyllä nyt vanhustyön pitkäaikaista ammattilaista harmittaa!!! Insertissä Myyrikodin tilanteesta mainittiin kyllä kaikki “mediaseksikkäät” aiheet (Tehyn lakkouhka, vaalien lunastamattomat lupaukset….) ja varmasti kyseisen jutun herraa ja hänen omaisiaan harmittaa tilanne, ssyystäkin (!!!!!).

    Enkä väitä etteiko pitäisi, mutta miksei vanhusten asioita tuoda esiin edes joskus positiiviseen sävyyn? Moni meistä tekee parhaansa ja asiakkaat/ potilaat voivat hyvin hoivissamme, mutta siitä ei uutisoida…

    Meitä on lukematon määrä ammattilaisia (kunnalliset & yksityiset), omaisia, vapaaehtoisia ja kolmannen sektorin yrittäjiä jotka yritämme päivittäin parantamaa vanhusten arkea. Tästä ei koskaan kirjoiteta tai uutisoida muutenkaan. Karpolla on asiaa-meiningillä mennään vieläkin!

    Kerrotaan toisen osapuolen näkemys räikeästi ja sensuroimatta kun toisen jätetään täysin kertomatta. Aina on sanottu että Suomen mediaan voi luottaa kaikissa asioissa (vs. esim. USA), näin ei kuitenkaan ole!!

    Ja me “raukat” jotka elämme arkea vanhusten, vammaisten tai muuten apua tarvitsevien kanssa saamme lukea (nykyään) päivittäin tyytymättömnyydestämme tai jopa riittämättömyydestämme, ammattitaidottomuudestamme ja muutaman räikeän tapauksen takia myös halustamme päästä asiakkaistamme/ potilaistamme eroon. Herätkää!!!!

    99,9%:ia meistä on sitoutuneita, ammattitaitoisia ja työstämme pitäviä ihmisiä jotka haluavat kanssaihmisten parasta. Toivon että 45 minuuttia tai jokin muu valtakunnallisesti näkyvä elin ottaa asiakseen tuoda sen kaiken hyvän hoitoalalla esiin.

    T: Odottelevalla kannalla

  17. Kimmo sanoo:

    Sosiaali- ja terveyshallinnon ammattilaisena sanoisin, että kyseisessä asiassa kannattaa tarkastella vanhainkotipaikasta tehtyä sopimusta ja sitä antaako se mahdollisuuden tapahtuneen kaltaiseen toimintaan ja päätökseen. Muutoinkin tapahtuneen oikeudenmukaisuutta ja lainvoimaisuutta voisi lähteä kokeilemaan valitusten kautta oikeusasteisiin saakka. Ei tokikaan ensin perehtymättä asian yksityiskohtiin juridisen asiantuntijan kanssa.

    Ihmettelen kovasti, alaa sisältäpäin seuraavana, millaista kehitystä ja kohtelua ihmiset suvaitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon taholta, kun perusteluna vain käytetään resurssipulaa.

  18. Riitta Mäki sanoo:

    Hei.

    Olen yksi vanhusten yksityisen pienkodin omistajista täällä pohjanmaalla. Olen tehnyt useita haastattelu ja juttuvinkki ehdotuksia eri tv.kanaville/radioille ja lehdille ja olen erittäin helpottunut kun asioita vihdoinkin alkaa tulla julkisuuteen, vaikkakin vanhusten kautta (eli meitä yrittäjiä ei haluta edes kuulla ). Vanhusten hoidossa on meneillään villinlännen laki; (taistele tai pakene), joka on vaarassa heikentää juuri ilmitulleen asiankin puitteissa vanhusten asemaa saada hoitoa.

    Meillä on -90 luvun alussa perustettu vanhusten pienkoti. Viellä yhtäkään maksusitoumusta tai puitesopimusta vanhusten hoitamisesta ei kaupunki ole meidän kanssamme tehty, vaikka olemme kaikin tavoin vastanneet kouluttautumisen ja kehittämisen kautta vanhusten hoitoon. Yksikössämme meillä ei ole varaa hoitaa asukkaita muuten kun siten, että vanhus on asukkaanamme kokonaan, koska tyhjistä viikoista me emme saa maksua, jos kyseessä on vuorohoito. Mikäli vanhus joutuu hoidettavaksi sairaalaan yli 5ksi vuorokaudeksi, me yksityisellä sektorilla emme saa periä asukkaalta muuta kuin vuokran, vaikka hänelle pidetään paikkaa pienkodissa.

    Mikäli me kouluttaudumme eri aloilla, sitä ei oteta huomioon palvelun parantamisena vaan kunta painottaa, että ostamme teiltä vain vanhustenhuoltopalvelua, vaikka meillä olisi koulutusta hoitaa vanhusten jalat huolellisesti kun jollakin on jalkahoitajakoulutus, eli hoidamme sitten asukkaiden jalkoja “salaa” emmekä peri siitä maksua, ja voi miten vanhus nauttii, kun kuivat känsät ovat poistettu!!!

    Täällä päin meillä on 3 yksityistä vanhusten pienkotia samalla paikkakunnalla ja paineita on ollut siihen, että yksiköistä tulisi tehdä monipaikkaisia. Yksi pienkotimme sitten vastasi haasteeseen ja laajensi 16 paikkaiseksi. Nyt hän painii Kelan kanssa, kun hän ei saa jyvittää vanhusten käyttöön koko pinta-alaa, kun kelan mielestä kyseessä on laitos….

    Joudumme joka vuosi mennä keskustelemaan (lakki kourassa) hoitopäivämaksun korottamisesta kunnan peruspalvelujohtajan ja vanhustyön johtajan kanssa. Tänä vuonna meille sanottiin, että kunta on valmis ostamaan palvelua siltä joka palvelua ns.alihintaan vaan tuottaa (eli niiltä, jotka tuottavat palvelun alihintaisesti ja tappaa meidät pienyritykset ja nostaa hinnat siis sitten kun on saanut kilpailun pois paikkakunnalta…) viis siis meistä, jotka tuottaa palvelun tulosvastuullisesti ja vakaasti sekä huolellisesti, ammattitaitoisesti ja laadukkaan järkevästi.

    …eli kyllähän näitä on sitten tällä puolella, tutkikaa asiaa perinpohjaisesti ja pyritään yhdessä parantamaan tilannetta siihen suuntaan että vanhukset saavat maksamillaan verovaroilla kunnon hoitoa, eikä sinnepäin!!

    Me olemme siirtämässä vähitellen yritystä pois paikkakunnalta ja olemmekin olleet erään kunnan kanssa jo yhteistyössä, ja meidät on otettu hyvin ja lämmöllä vastaan!

    Ystävällisin terveisin sairaanhoitaja Riitta, Vanhusten yksityisestä pienkodista!

  19. janne sanoo:

    Ottaapa niin paljon pattiin että päätin osallistua keskusteluun!!
    Isoäitini epäonnisena sattui saamaan aivoinfarktin viime kesänä,toinen puoli kropasta halvaantui ja puhekyky meni,säälittävintä tässä on se että pää pelaa yhtä kirkkaasti kun ennenkin!
    nyt asiaan!alkoi hoitojakso,ensin sairaalassa,kuntoutus osastolla…jossa kuntoutusta ei juurikaa ollut…mitä nyt perheen parissa opeteltiin hieman kommunikoimaan,ja muistaakseni kerran viikossa opetaltiin seisomaan fysioterapeutin avulla…!!
    sitten sairaalasta ilmoitettiin että isoäitini siirrettään hoitokotiin…monien mutkien ja äitini aktiivisuuden avulla paikka löytyi,oma huone mukava paikka!
    pari sairaala reissua tuli kuitenkinns.turhaan kun sairaalasta ei olllut tullut tarkkoja potilastietoja hoitokotiin, mm.allergioiden takia ja kun kommunikaatio oon isoäidillä huonoa ei tietenkään osannut kertoa mikä vaivaa ja sitten nitroa vaan peliin ja nitrokollapsi…jne…!
    nyt kaupunki ilmoittanut että kyseinen paikka lopetetaan ja taas isoäitini jotuu johonkin…ilmeisesti sairaalaan.kukaan ei ole kertonut minne ja milloin…yksi hoitaja oli äidilleni sanonut että sängyt puretaan 29.päivä tätä kuuta?!?ei mitään muuta.
    sapettaa suunnattomasti isoäitini puolesta,juuri kotiutunut uuteen hoitokotiin ja tutustunut hoitajiin ja kommunikaatio on ruvennut hoitajiin tutustumisen myötä toimimaan niin ei muutakun uuteen mestaan vaan!!!eikä tiedä edes mihin!!!
    en ymmärrä kun ihminen tekee 60.vuotiaaksi pyytteetöntä työtä,maksaa verot ja sitten kun on yhteiskunnan aika auttaa apua tarvitsevaa niin hänet tavallaan hylätään!!!en saakeli ymmärrä!!!jos olisi mahdollista niin isoäitiä hoitaisin päivät vaikka oman perheeni kanssa kotona mutta kun pitää käydä töissä ja maksaa ne isot verot…!!!perhana!!

  20. Tarja Saarinen sanoo:

    Suomessa vanhusten tilanne on todella huono. Äidilläni on diagnosoitu Alzheimer muutama vuosi sitten ja siitä johtuva dementia. Hän on 68-vuotias ja asuu yksin. Muistamattomuus pahenee koko ajan, perusasiat kuten kodinkoneiden käyttö, syöminen jne ovat jo tyystin unohtuneet. Lisäksi sairauteen kuuluu erilaiset pelkotilat ja kova yksinäisyyden tunne (sillä hän ei tunnin päästä muista, että hänen luonaan on käyty). Päättäjät täällä Tuusulan kunnassa, eri ns. SAS-ryhmä (moniammatillinen osaaja ryhmä)joista vain pari henkilöä on äitini tavannut, on sitä mieltä ,että hänelle paras vaihtoehto on olla kotona.Kotihoito käy antamasssa lääkkeet ja ruokaa 4 kertaa päivässä. Mutta kuten kaikki tiedämme, he voivat viipyä asiakkaan luona n. 5-15 minuuttia maximissaan. Minulla omaisena on jatkuva huoli äidistä ja hänen pärjäämisestään. Käyn mahdollisimman usein hänen luonaan, hoidan siivouksen, pyykit, käytän kaupassa, voimavarani alkavat loppua, sillä käyn itse työssä sekä minulla on oma perhe.Onko tällaisen ihmisen paras paikka yksinäinen koti????

  21. janne sanoo:

    ja tarina on etelä-karjalasta!

  22. raili lajunen sanoo:

    Uskomatonta että suomessa,jossa puhutaan korkeatasoisesta vanhustenhuollosta voi käydä näin kun Vilho Lappalaiselle kävi.Olen asiaa läheltä seuranneena myös nähnyt ja kuulluut omaisten hädän vanhuksensa puolesta ja myös hänen kestävyydestään kun hänelle selviää asian todellisuus,ettei “kotiin”olekaan paluuta,jonka turvin ja odotuksen evakossa hän on kestänyt odottaen paluuta takaisin tuttuun ja turvalliseksi koettuun ympäristöön.Törkeätä tehdä tämä juuri ns. kotiin palaamisen aikaan.Vastuuseen tälläisen asian päättäjät,varsinkaan kun perustetta asialle ei osattu selittää.Tekninen päätös!Mikä se on?

  23. Kirsti sanoo:

    Harmittaa, että aikaisemmin hyvin mielenkiintoisena pitämäni ohjelma 45 minuuttia, on tullut jotenkin sensaatiohakuisemmaksi. Tämä tapaus josta ohjelmassanne puhuttiin, on tietenkin valitettava. Olen työskennellyt aikoinaan vanhustenhuollossa ja muistan, että tämä oli yleinen käytäntö. jos vanhuksen vointi heikkeni niin, ettei hänen ollut mahdollista selviytyä vanhainkodissa, siirtyi hän sairaalaan, jossa häntä kuntoutettiin. jos vointi koheni, sai hän siirtyä uuden paikan vapauduttua vanhainkotiin takaisin. Koska ruuhkaa on eri hoitolaitoksiin, on ymmärrettävää ettei kunnat voi pitää yhdellä henkilöllä kahta paikkaa. Erikoissairaanhoidon sakkopaikoilla olevat odottavat siirtoa terveyskeskuksiin ja jos siellä taas joku odottaa siirtoa vanhainkotiin, niin onhan aika loogista tehdä niin.

    Jollain lailla tyytymättömiä omaisia aina löytyy, jos haluatte jatkossakin tehdä sensaatiohakuisesti ohjelmia. Kolikoilla on aina kaksi puolta.Usein omaisten tyytymättömyyden takana saattaa olla huono omatunto, koska ei itsellä ole resursseja hoitaa omaa lähimmäistään loppuun saakka.

  24. Marja sanoo:

    En yleensä kommentoi näitä mutta tämä oli niin järkyttävää, että oli pakko avata kone ja kommentoida. Eiköhän säästämisessä aleta mennä jo liiallisuuksiin, kun ihmisten hyvinvointi ei merkitse enään mitään. Ne ihmiset, jotka taistelivat hengellään sodassa ja rakensivat kovalla työllä sodan jälkeen Suomen nykyisen elintason, niin pidetään tänä päivänä täysin 3 luokan kansalaisina. Ainoastaan eurolla on nykyään merkitystä ja varsinkin sen säästämisellä ihmisten kustannuksella. Ihmisen arvo määritellään nykyisin vain rahassa, mitä vanhempi, sen pienempi arvo hänellä on. Kyllä hävettää olla nykyisin Suomalainen.

  25. Henna Leppä sanoo:

    Kyllä nyt on hyvä riepottaa hoitoalaa! Olen tähän asti kuvitellut, että maikkari esittää uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa suhteellisen puolueettoman kannan, mutta en luule enää tämän päivän 45 minuuttia-lähetyksen jälkeen.

    Ennen vaaleja oli sairaanhoitajalla ystäviä, mutta eipä ole enää. Nyt 45 minuuttia vihjailee, että hoitopaikkojen puutekin on sairaanhoitajien syytä. Tilanne yksinkertaisesti on se, ettei vanhusten hoitopaikkoja ole tarpeeksi. Jos sairaanhoitajat eivät nyt taistele palkkojensa puolesta, ollaan pian tilanteessa, jossa vähät hoitopaikat joudutaan sulkemaan siksi, ettei siellä ole yhtään hoitajaa. Kaikki ovat Ruotsissa tai vaihtaneet alaa.

    Omituista, että tiedotusvälineet, kuten iltapäivälehdet ja esimerkiksi 45 minuuttia -ohjelma, lietsovat tätä ” saa aloittaa työtaistelun, mutta ei niin, että se vaikuttaa minun elämääni” -ajatusta. Työtaistelu vain pitkittyy, jos se kohdistetaan sellaisille hoitotyön osa-alueille, jotka eivät suoranaisesti vaikuta suomalaisten elämään.

    Mutta takaisin vanhusten hoitotyöhön. On hyvä esitellä tv:ssä asiaa, josta ei mitään ymmärrä. Onhan se kauheaa, että sydäninfarktin saanut potilas uloskirjoitetaan vanhainkodilta, mutta valitettava tosiasia on se, että sitä paikkaa, jonka sairastunut jättää tyhjilleen, odottaa useampi vanhus, eikä sairastuneen selviämisestä saatika toipumisesta takaisin siihen kuntoon, että edelleen pärjäisi samassa hoitopaikassa, ole mitään takeita. Tätä taustaa vasten ei todellakaan ole mitään järkeä odottaa kuukausi kaupalla takaisin potilasta, joka ei ehkä koskaan palaa, eikä myöskään ole järkeä makuuttaa terveyskeskuksessa potilaita, jotka voisivat siirtyä lähteneen potilaan tilalle.

    Nämä ovat tosiasioita suomalaisessa vanhustenhoidossa. Eli mitäpä jos vielä kerran mietittäisiin, onko tärkeämpää lyhentää valtion velkaa vai mahdollistaa terveydenhoitopalvelut?

  26. Tarja sanoo:

    Omaiset olkaa lujana ja pitäkää omaistenne puolta. Itse olemme aikoinaan joutuneet taisteleen omaisen puolesta. Ihmettelen niitä vanhuksia joilla ei omaisia ole. Kuka heidän puoltaan pitää, he jäävät aina häviölle. Jos nämä niinsanotut “päättäjät”, itse joutuvat sairaalahoitoon, niin viedäänkö heiltä koti alta.? kyllä nämä päättäjätkin vanhenevat, ja joutuvat aikanaan turvautumaan yhteiskunnan apuun…mitenkähän heidän käy.?

  27. Jussi - 45min sanoo:

    Hyvä Henna Leppä ja nimimerkki “Lotta”,

    Myyrinkodista kertonut toimittaja Hanna Ruokankaan insertti ei millään tavalla liittynyt hoitajien työtaistelu-uhkaan. Kun katsotte ohjelman uudelleen netti-tv:stä, huomaatte asian varmasti.

    Työtaistelu-uhka ja ylityökielto liittyivät toimittaja Tommi Mannisen juttuun leikkausjonossa odottavista potilaista.

    Kyseessä ovat kaksi aivan eri inserttiä. “45 minuuttia vihjailee, että hoitopaikkojen puutekin on sairaanhoitajien syytä”, kirjoitat. Niin emme missään ole sanoneet tai vihjanneet.

    “Kerrotaan toisen osapuolen näkemys räikeästi ja sensuroimatta kun toisen jätetään täysin kertomatta”, sanoo nimimerkki “Lotta”.

    Vilho Lappalaisesta kertoneessa insertissä esillä kyllä olivat sekä Lappalaisen omaisten että vanhainkotia pyörittävän kaupungin kannat.

    Miksi aina raportoidaan epäkohdista ja jätetään hoitotyön hyvin sujuva arki kuvaamatta? Tulisiko tiedotusvälineiden sitten jättää vaaralliset kolaripaikat kertomatta ja kuvailla vain sujuvasti soljuvaa liikennettä? Pitäisikö sodista vaieta ja uutisoida vain maista, joissa vallitsee rauha? Hyviä kysymyksiä. Itse pidän yhteiskunnan kipupisteiden esille nostamista yhtenä median tärkeimmistä tehtävistä.

    Raili Nuutiselle toteaisin, että Vilho Lappalaisen tarinan kaltaisten juttujen tavoitteena on juuri kertoa haluamastasi “kokonaishädästä” – yksittäisten ihmisten kautta.
    Tässäkin insertissä vanhushuollon kova ruuhka tuli selvästi mainittua.

    Riitta Mäki, kiitos erittäin mielenkiintoisesta palautteesta. Juuri tällaiset yksityiskohtaiset ja asiapitoiset blogikommentit poikivat usein uusia aiheita tv-ohjelmiin.

    ystävällisin terveisin ohjelmasta vastaava tuottaja

  28. Hannu Majuri sanoo:

    Eräs tositarina 85-vuotiaan sairaan sotaveteraanin kohtelusta

    Vanhus halusi muuttaa poikansa kotikuntaan ollessaan vanhainkodissa. Hakemuksessa vanhus vetosi perustuslakiin sekä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Pojan kotikunnan sosiaalivirkailija teki kielteisen päätöksen, jota perusturvalautakunta ei muuttanut. Perusturvalautakunta perusteli päätöstä muun ohella kotikuntalain säädöksillä. Päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen, jossa asia on nyt maannut kohta 7 kk.

    Asiasta julkaistiin yleisönosastokirjoitukset maan kahdessa johtavassa sanomalehdessä joulun alla vuonna 2006, asiaa käsiteltiin keväällä 2007A-studion ohjelmassa, asiasta kanneltiin eduskunnan oikeusasiamiehelle ja kirjoitettiin tasavallan presidentille. A-studion ohjelmassa ministeri ja toisen ministeriön kansliapäällikkö suhtautuivat asiaan positiivisesti. Myös sisäasiainministeriö ja oikeusasiamies ottivat asiaan positiivisen kannan.

    Valtakunnallinen toimikunta vuonna 2005, ministeriöt ja eduskunnan oikeusasiamies ovat kaikki yksimielisesti todenneet, että kotikuntalaki on ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslain 106 §:n mukaan tällaisessa tapauksessa tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säädökselle. Tasavallan presidentti on uudenvuodenpuheessaan korostanut sitä, että vanhuksien kunnioittamisen tulisi näkyä myös käytännön toiminnassa. Tasavallan presidentin puoliso on pitänyt sähköpostiviestissään ihmisoikeustuomioistuimen kannanoton saamista mielenkiintoisena. Viimeksi mainittua odotellessa tosin kuolee tuhansia tai kymmeniä tuhansia vanhuksia muun muassa siksi, että valitusta ei voi tehdä ihmisoikeustuomioistuimelle ennen kuin kansalliset oikeusportaat on käyty läpi.

    Prosessin kuluessa poika esitti ajatuksen, että vanhuksia vaihdettaisiin ristiin näiden kahden kunnan välillä niin, että vanhukset pääsisivät muuttamaan lähiomaisen kotikuntaan niin, ettei syntyisi mitään kustannuksia. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö piti ajatusta luovana ja toteutuskelpoisena. Hän totesi edelleen, ettei mikään estä kuntia tekemästä viisaita päätöksiä. Kotikunnan ja vanhuksen sosiaaliviranomaiset kieltäytyivät kuitenkin selvittämästä edes sitä, olisiko näiden kahden kunnan vanhainkodeissa sopivia vaihtopareja. Asiasta on tehty eduskunnassa hiljattain toimenpidealoite.

    Pelkästään sotaveteraaneja kuolee maassamme noin 30 päivässä. Sotaveteraanien lisäksi on tuhansia tai kymmeniä tuhansia vanhuksia, jotka haluaisivat asua lähellä omaisiaan. Epäkohta on siis erittäin merkittävä.

    Hannu Majuri, tekniikan tohtori
    Kangasala
    p. 050-597 9247
    sähköposti: Hannu.Majuri@pp2.inet.fi

  29. Heli sanoo:

    Kalajoella kävi mummuni dementoituneelle siskolle samallalailla, luulin jo sukuni antaneen tämän juttu vinkin. Vanhustentalosta meni paikka alta sairaalareissun takia ja omaisille ilmoitettiin asiasta vasta kun uusi asukas oli tullut tilalle. Kalajoen kaupunki pesi kätensä asiasta, asiaan suhtauduttiin voi, voi aseenteella.
    Törkeämmäksi Martta-tädin kohdalla asian tekee vielä se että se teki elämäntyönsä kyseisessä vanhustentalossa hoitamalla vanhuksia ikänsä ja hänen itsensä vanhettua täti potkittiin sairaalan käytäville…
    Voimatonna pystymme katsomaan tilannetta, seinä tuli vastaanasiasta joka suunnalla. Toivottavasti itse saisi kuolla suorilta jaloilta. Ei voi millään uskoa että tämänpäivän suomessa tälläistä voi tapahtua, ennen kuin se sattuu omalle kohdalle!!!!!!!! Sairasta ja Surullista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

  30. Raija Lummi sanoo:

    Mrsa-bakteeri jyllää vanhainkodilla Torniossa ja meitä omaisia ei ole infottu etukäteen vaan säikäytettiin ulko-ovella, johon oli laitettu varoitusilmoitus!! Tosi ikävä juttu.

    Eilen kaiken kukkuraksi soitettiin vanhainkodilta, että tulla heti (!!) kantamaan tavaroita. 17 potilaalla on bakteeri ja heidät lokeroidaan yhteen ja nyt pitää tavarat hakea. Hoitajat pelkäävät omaa tartuntaa ja väkeä on hommaan vain 2 eli omaiset hätiin! Tietysti sitä auttaa, jos vain töiltä pääsee sillä sekunnilla irottautumaan eikä itsellä ole toipilasaika päällä. Sinne kun ei saa mennä, jos itse on ollut juuri leikkauksessa, poistettu perna, on diabetes tai avohaavoja leikkauksen jäljiltä ja kun vain annetaan joku tunti aikaa toimia!! Nyt on kamat pahvilaatikossa ja äiti kuitenkin maksaa melkein koko työeläkkeensä kunnalle hoidosta. Tosi törkeää!! Onneksi äiti on dementoitunut. Nyt on pakko sanoa tämäkin!

  31. Leena sanoo:

    Olen minäkin vanhusten hoivakotiyrittäjä. Olen aikaisemmassa yrityksessäni nähnyt vanhusten hädän ja epäinhimillisen hoidon. Vanhukset asuvat kauhun tasapainossa kodeissaan yksinäisinä ja pelokkaina liian vähäisten kotiapujen turvin. Sitten kun kunto heikkenee, tarvitaan ympärivuorokautista hoitoa, ja luultavasti sijoitetaan väärään paikkaan. Koin sydämen paloa antaa vanhuksille kunnioittavaa, inhimillistä sekä yksilöllistä hoitoa. Niinpä perustin hoivakodin.
    Yleinen käsitys on, että yksityinen hoito on kalliimpaa kuin julkinen. Tämä ei pidä paikkaansa. Yksityinen rakentaa ja järjestää hoitonsa laadukkaammin, isommalla henkilökuntamitoituksella, ja halvemmalla.
    Lappalaisen kaltaisia, ja pahempia, esimerkkejä on vaikka kuinka. Pahimmasta päästä tapaus, kun sijoittajakunnan oman terveyskeskuksen vuodeosastolla vapautui paikka. Meille soitettiin aamulla, että muutam, tunnin kuluttua tulee taksi hakemaan meille sijoitetun vanhuksen vuodeosastolle. Ulko-ovella 92v. vanhus itki, ja kysyi miksi häneltä ei kysytä mitään, miksi hänen pitää muuttaa pois. Vanhus pärjäsi meillä hyvin, ei olisi tarvinnut vuodeosastotasoista hoitoa. Jälkeenpäin tiedän, että kyseinen kunta joutui jo parin päivän päästä maksamaan sakkomaksuja erikoissairaanhoitoon, koska eivät voineet vuodeosastolle keskussairaalasta potilasta kotiuttaa.
    Eli hoitoketjut ovat väärässä käytössä, kuten ohjelmassakin kerrottiin. Erikoissairaanhoidossa jonotetaan sakkopaikoilla tk:n vuodeosastolle, vuodeosastolla jonotetaan vanhainkotiin. Ja meillä yrittäjillä on tyhjiä paikkoja… Onko järkee vai ei?!
    Silti. Päivääkään en vaihtaisi pois. Teen joskus kellon ympärikin töitä, vastuu painaa. Ikinä en ole ollut näin tyytyväinen työpaikkaani kuin nyt. On ilo hoitaa vanhuksia sydämellä ja omalla persoonalla. Antaa iltasuukko otsalle, halata ohikulkiessaan. Antaa vanhuksen nukkua aamulla klo 10, jos nukuttaa. Tehdä sitä yksilövastuista hoitoa.

  32. Iita sanoo:

    Niin kauan kuin näitä vastaavanlaisia tapauksia riittää, niin kauan niistä pitää puhua ja niin kauan niistä pitää tehdä ohjelmia. Ei tämä ole sensaationhakuista – tämä on valitettavasti ihan tätä päivää=realismia Suomesta 2000 -luvulla.

    Monesti tuntuu maalaisjärki kadonneen tehokkuuden tieltä.
    Nämä vanhainkodit yms. ovat vanhustemme KOTEJA. Ei meiltäkään viedä tavaroita sillä aikaa varastoon, kun olemme pari viikkoa sairaalassa.

    Täällä meillä on ollut käsittämätön meno vanhustenhoitopaikoissa: kun saadaan remontit tehtyä niin suunnilleen vuoden päästä ei kun taas mummojen ja pappojen tavarat muuttoautoon ja seuraavaan kotiin opettelemaan asumista. Väittävät säästämiseksi, mutta hölmöläisen puuhalta se ennemmin vaikuttaa. Ja yleensähän kunnat selittävät asiat parhain päin. Tietysti ;)

    Moni vanhuksista kaipaa jo sairauden takiakin pysyvyyttä ja turvallisuutta, tuskin nämä muutot ja epätietoisuudet ainakaan paranna, päinvastoin.

    Miten ihmeessä ennen oli varaa ylläpitää vanhainkoteja? En ymmärrä-väitetään että elämme taloudesti aivan huippuaikoja – jos niin on, niin ei tällaisia tapauksia saisi olla yhtäkään.

    Vanhustenhoito (esimerkiksi) on mennyt tosiaan byrokraattiseksi – siellä jokaikinen risahdus ja voileivän voitelu on mitoitettu ja säädetty. Mutta onpahan siinäkin joku kellokalle sitten työllistetty.

    Harmittaa vaan ne vanhukset, joilla ei ole omaisia, joka vaatisi oikeuksia, ihan vaan tavallisia oikeuksia: kotia, joka ei katoa mihinkään.

    Eihän tällaisista asioista tartteisi puhua mitään, jos asiat olisivat kunnossa. Eikä tämä ole huonoa omaatuntoa-sillä ei kaikkea voi aina kuitata.

  33. Kadi sanoo:

    Aika järkyttävä tarina. Olen aina kuvitellut, että vanhainkoti on KOTI vanhukselle. Monet niistä ovat vähemmän viihtyisiä paiakkoja, mutta koti sen silti pitäisi olla ja tuttu ja turvallinen paikka vanhukselle, joka siellä on jo useita vuosia viettänyt.

    Kyllähän tuollainen toiminta on aivan uskomatonta heitteillejättöä! Niin kauan, kun vanhuv on siinä kunnossa, että hän on vielä tulossa takaisin, niin kauan paikan pitää säilyä – jonossa olevat joutuvat jatkamaan jonotustaan pidempään, mutta heiltä ei sentään viedä tällä tavalla olemassa olevaa kotia alta!

    Ala-arvoista toimintaa kunnilta, jotka tällaista tekevät, hävetkää päättäjät!

  34. hanna sanoo:

    Hei te kaikki kommentoineet!

    Oletteko miettinet mitä esitetyn insertin taustalla on, tuskin tässä tuli esille koko totuus minkä MTV-3 esitti- Jos haluamme parantaa vanhustenhuoltoa, ei se tapahtu median kautta, päinvastoin. pahennamme tilannetta. Mitähän jätesäkissä todellisuudessa oli????? tai oli ollut.

    Toivottavasti Vilho ja omaiset sekä Katriinan sairaalan henkilökunta ovat tyytyväisiä saamastaan huomioista!

  35. Arja sanoo:

    Tervehdys Pohjois-Suomen Teknologiakaupungista

    Olen jokseenkin samankaltaisessa tilanteessa Tarja Saarisen kanssa.

    Hyvin pian sen jälkeen, kun avunpyyntöineni käännyin kaupungin puoleen äitini hoitopaikka-asiassa, sainkin surukseni huomata joutuneeni taisteluun äitini puolesta, virkamiehiä vastaan.

    Ruohonjuuritason hoitohenkilökunnalta, niiltä hoitajilta ja lääkäreiltä, jotka omin silmin ovat todenneet 86-vuotiaan Alzheimerin tautia sairastavan äitini yksinasumisen mahdottomuuden ja dementiakotipaikan tarpeen, olen poikkeuksetta saanut pelkästään sympaattisia, omaa näkemystäni tukevia kommentteja. Tässä ”taistelussani tuulimyllyä vastaan” ruohonjuuritason kommenteilla tai omalla, selkeästi ilmaisemallani näkemyksellä ei vain tunnu olevan mitään painoarvoa virkamiesten päätöstenteossa.

    Taistelu jatkuu…

  36. Iita sanoo:

    hannan kommentille:
    Itse huomioin koko kokonaisuuden, en niitä jätesäkkejä.

    Ja – kuten omassa kommentissani jo totesin, niin jokainen tällainen tapaus on liikaa. Miksi alkaa tapahtua vasta sitten kun asioista huomautetaan, asioista kirjoitetaan…
    Ehkä Vilho auttaa tällä ohjelmallaan muita vilhoja ja venloja.
    Toivottavasti päättäjät myös näkevät näitä “tietoiskuja”.

  37. Liisa Forsgren sanoo:

    Kiitos kaikille blogiin kirjoittaneille. Sydäntä lämmittää myötäelämisenne ja kannustuksenne. Valitettavasti julkisuus näyttää olevan ainoa keino saada näkyviin tämän hetken surkea tilanne vanhustenhoidossa. Toivon, että tämän yksittäistapauksen julkituomisella saisin heräteltyä päättäjät ja muut henkilöt eri organisaatioissa näkemään, missä kriisissä koko vanhustenhuolto on. Sen pystyn lukemaan myös teidän palautteistanne.

    Teille kaikille, jotka epäilette ohjelman sensaatiohakuisuutta tai julkisuudenkipeyttä voin vakuuttaa, että tarkoitukseni on ainoastaan vilpitön halu kertoa suurelle yleisölle se tosiasia, että jos emme me omaiset puutu asiaan, meidän läheisillämme ei ole mitään mahdollisuutta saada ansaitsemaansa kohtelua viranomaisen puolelta.

    Isäni hoitajille annan suuren kiitoksen sekä Myyrinkodissa, Peijaksessa että Katriinassa. Ilman teitä en olisi saanut pitää isää näin kauan.

    Raili Nuutiselle haluan sanoa, että isä on jo jonottanut aikoinaan oman kotinsa, joten kodin menettäminen viikon-kahden sairaalassaolon aikana on väärin! Tällä ohjelmalla haluttiin myös kertoa nimenomaan tämän hetken kriisitilanne paikkojen suhteen, mutta antaa sille kasvot yhden ihmisen kautta. Kuten haastatteluista ilmeni, eri viranomaistahot myös puhuivat asiasta täysin ristiin. Yksi kertoi paikan olevan odottamassa, vanhainkodin johtaja taas sanoi, että näin ei ole.

    Lotalle ja Kirstille haluan sanoa, että olen erittäin kiitollinen siitä, että teitä vanhustyöhön sitoutuneita hoitajia vielä on. Vaikka miten haluaisin, en pysty itse isääni hoitamaan, koska minulla ei ole sairaanhoidollista koulutusta ja sitä hoitoa isä myös vanhainkodissa tarvitsee. Toivoisin itsekin, että teistäkin arjen sankareista kerrottaisiin median kautta julkisuuteen.

    Leenalta haluaisin kysyä, missäpäin Suomea hoivakotisi sijaitsee? Hakisimme sieltä heti paikkaa, sillä Helsingin seudulla yksityinen hoitomaksu on keskimäärin 4000 euroa/kk ja sairaalamaksut ym. ylimääräiset sitten päälle. Kuinka monella vanhuksella on mahdollisuus tällaiseen pelkän eläkkeensä turvin?

    Kiitos Iitalle ja Kadille hyvistä kommenteista. Olette täysin ymmärtäneet ohjelman viestin.

    Hannalle haluan selventää, että jätesäkit toimitettiin kiireesti Vilhon perässä Katriinaan vaikka me omaiset olisimme hyvin voineet ne hakea ja toimittaa omaan varastoomme odottamaan, jos meille olisi asiasta ilmoitettu. Ne sisälsivät hänen koko tämänhetkisen omaisuutensa, vaatteet ja hygieniatuotteet. Haluaisin myös kysyä, miten itse toimisit vastaavassa tilanteessa, kun olet sitä mieltä, ettei julkisuus ole oikea tapa? Yritin aluksi viikon verran saada yhteyttä eri viranomaisiin – täysin tuloksetta. Kellään ei tuntunut olevan tarvetta kommentoida tilannetta meille omaisille, ei edes kertoa, miksi näin on käynyt.

    Toivon, että tämä kirjoitukseni selventää ohjelman perusajatusta ja uskon, että meidän omaisten yhteisellä äänellä pystymme saamaan vilhoille ja venloille arvoisensa vanhuuspäivät omassa kodissa, oli se sitten vanhainkoti, hoivakoti tai mikä tahansa koti.

    Kiitos teille ystävät!
    Liisa Forsgren

  38. Marja-Riitta Arponen sanoo:

    Näin todella tapahtuu, veljeni joutui hoitokodista pari vuotta sitten keuhkoveritulpan takia Peijaksen sairaalaan ja hänet kirjoitetiin hoitokodista ulos ja hän joutui odottamaan seuraavaa paikkaa 4 kuukautta kalliilla Peijaksen keuhko-osastolla.

    Sitten hän sai paikan ostopalveluna Meltolan sairaalaan, jossa hän on ja odottaa paikkaa johonkin hoitokotiin halvemmalle paikalle. Täälläkin meinasi käydä hullusti kun hän joutui Kirurgiseen sairaalaan hammasleikkaukseen ja hoitajalta lipsahti, että jos hän on toisessa yksikössä yli 3 vuorkautta niin hänet uloskirjoitetaan, onneksi hoito kesti vain 2 vuorokautta.

    Näin ihmisiä pompotellaan omaisten tietämättä, ellei ole viisautta ennakoida ja kysyä kaikkea etukäteen, vaikka viranomaiset ovat velvollisia asioista informoimaan. Eihän tällaisia asioita voi etukäteen tietää, ennenkuin kohdalle sattuu. On kyllä paljon muitakin asioita ja etuuksia, josita ei kerrota, ettei tulisi yhteiskunnalle liian kalliiksi, jollei osaa kysyä.

  39. Leena sanoo:

    Hoivakotini sijaitsee Pirkanmaalla. Täällä hinnat jonkin verran pääkaupunkiseutua edukkaampia. Asumiseen on mahdollisuus hakea Kelan asumistukea sekä hoitotukea.
    Yleinen käsitys on, että yksityiseen hoivakotiin pääsee vain “rikkaat!, joilla on rahaa paljon maksaa hoidostaan. Suurin osa asukkaistamme on kuntien sijoittamia, eli kunta osallistuu hoitomaksuihin ja asukas maksaa vain ns. asiakasmaksun.

  40. Arja sanoo:

    Piti vielä palata kiittämään tuottajaa ohjelmasta.

    Mielestäni ohjelma nimenomaan kertoi Vilho Lappalaisen riipaisevan tarinan kautta vanhustenhoidon ala-arvoisesta tilasta nyky-Suomessa.

    En ymmärrä joidenkin kommentoijien väitteitä ohjelman sensaatiohakuisuudesta. Olen oman ”taisteluni” tuoksinassa kuullut mitä karmaisevampia tositapauksia sairaiden, vammaisten ja vanhusten kohtelusta virkamiesrattaistossa.

    ”Kirstin” heitto: ”Usein omaisten tyytymättömyyden takana saattaa olla huono omatunto, koska ei itsellä ole resursseja hoitaa omaa lähimmäistään loppuun saakka.” on täysin asiaton. Kuten tuhannet ja tuhannet omaiset tässä maassa, olen minäkin, oman leipätyöni lisäksi, pyyteettömästi rakastaen hoitanut, hoivannut ja huoltanut äitiäni päivittäin, seitsemänä päivänä viikossa kaksi vuotta. Nyt, kun yksinasuminen on raastavasti etenevän taudin vuoksi käynyt täysin mahdottomaksi, en tunne lainkaan huonoa omaatuntoa siitä, että äitini tahdosta, yritän taistella hänelle taudin vaatimaa ympärivuorokautista, tarkoituksenmukaista ja turvallista hoivakotipaikkaa.

    Vastikään pohjoisen Suomen valtalehdessä ”hehkutettiin”, kuinka kiinalaisdelegaatio ihasteli tämän kaupungin vanhustenhuoltoa. Voin hyvinkin kuvitella, että kiinalainen valtuuskunta ihastelee heille esitellyn uuden hoivakodin näyttäviä puitteita, jotka kuitenkin tosiasiassa on mitoitettu aivan liian pieniksi kaupungin jo nykyiseen, saati lisääntyvään, vanhusväestön määrään nähden.

    Samassa valtalehdessä oli viikkoa aiemmin uutinen siitä, kuinka pienemmässä pohjoissuomalaisessa kaupungissa liian vähäisen hoitajamäärän vuoksi vanhukset ”nukutetaan” klo 15 iltapäivällä. Valitettavasti, tämä uutinen kertoo sen totuuden, josta vieraileville valtuuskunnille visusti vaietaan. Ihmisoikeudet voi kyseenalaistaa myös nykypäivän Suomessa.

  41. make sanoo:

    Täällä meillä päin on hoito jätetty naapureille,virkailijoilla on puhelinvastaaja päällä.Korvauksia saa kukaan ja hoitopaikkoja ei ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>