Sairaanhoitopiirit selittelyn tiellä

Sairaanhoitopiirit ovat lähteneet hyökkäykseen eilistä 45 minuuttia -ohjelmaa vastaan Suomen tietotoimiston kautta.

STT:n muutama tunti sitten välittämässä uutisessa sairaanhoitopiirit kiistävät, että potilasturvallisuus olisi vaarantunut yliopistollisissa sairaaloissa keskeneräisten potilasasiakirjajärjestelmien vuoksi.

Viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin johtajat ja johtajaylilääkärit vakuuttavat yksimielisesti, että mitään uhkaa ei uusien järjestelmien vuoksi ole.

Sairaanhoitopiirien johtajat ja johtajaylilääkärit eivät ilmeisesti ole lainkaan lukeneet Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta saamiaan kirjeitä.

Terveydenhuollon turvallisuudesta huolta kantava Teo on lähettänyt sairaanhoitopiireille kirjeen, jossa se toivoo, että potilasasiakirjaohjelmiin kehitettäisiin lääkehoidon turvallisuutta tukevia ratkaisuja.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle on tullut kosolti yhteydenottoja, joissa on tuotu esille huoli sähköisten potilasasiakirjaohjelmien lääkehoito-osioihin ja niiden käyttöön liittyvistä turvallisuusriskeistä.

Moni ohjelmia käyttävä lääkäri pelkää sekä potilaiden että oman oikeusturvansa puolesta. Jos jotain sattuu, vastuun kantaa lääkäri. Ei surkean tietokoneohjelman hankkinut sairaanhoitopiirin johto.

Seuraava ote on suoraan Teon verkkosivulta.

“Sähköiset potilasasiakirjaohjelmat ovat osittain keskeneräisiä. Potilasasiakirjaohjelmissa ei voida hyödyntää kertaalleen tallennettua tietoa muihin käyttötarkoituksiin ja tietoa joudutaan kirjaamaan uudelleen eri osioihin, mikä lisää virhemahdollisuuksia. Lisäksi lääkehoidon osioista on vaikea saada selvää, mitä lääkkeitä potilas käyttää.”

Pari vuotta sitten HUS ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri salasivat tietohallintoasiantuntijoiden laatimat, tietokonevaaroista kertoneet muistiot.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Turkka Tunturi sanoi raporttien salaamisesta lähetyksessämme näin.
“Emmehän me levittele ympäriinsä kaikkia papereita,mitä meidän organisaatiossa ilmestyy tai tehdään. Jos me teetetään sisäistä selvitystä joidenkin asioiden suhteen, niin eihän se ole tarkoitettukaan, että niitä julkisuuteen levitetään”.

Torstaina STT:n jutussa saman sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén kiisti raporttien salailun.

Tarjoan ilmaisen viestintäneuvon. On helpompaa antaa johdonmukaisia lausuntoja, jos puhuu aina totta.

Mitään uhkaa ei ole, sanovat viiden sairaanhoitopiirien johtajat ja johtajaylilääkärit STT:lle.

Älkää selitelkö, vaan katsokaa peiliin.

Tietoja Jussi Eronen

Jussi Eronen on MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman vastaava tuottaja ja toimituksen päällikkö. Hän työskentelee myös kanavan uutis- ja ajankohtaistoimituksen johtoryhmässä vastuullaan tutkiva journalismi. Blogissaan hän panee viikon uutisaiheet pakettiin ja kertoo ajankohtaisohjelman tekemisen ihanuudesta, kurjuudesta ja kulissien takaisesta kuhinasta. 45 minuuttia -ohjelman tekijät myös seuraavat omien juttujensa maailmalle jättämiä jälkiä.
Aihe(et): Todellisuutta Suomessa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

38 vastausta kohteessa Sairaanhoitopiirit selittelyn tiellä

  1. Mies Savosta sanoo:

    Perjantain Savon Sanomissa:
    “KYSin verkkosivut ja intranet nurin. Kaksi palvelintietokonetta saastui, mutta potilastiedostot eivät olleet vaarassa. Virut.X-niminen virus saastutti keskiviikkona Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa kaksi palvelintietokonetta. Toinen niistä pyirittää KYSin sisäverkkoa eli intranettiä ja toinen KYSin internetsivuja…
    KYSin johtava ylilääkäri Jorma Penttinen kertoi, ettei virus onneksi ollut vielä potilastietojärjestelmässä.
    KYSin tietohallintojohtaja Pentti Sopanen ei lähtenyt arvailemaan, miten suuressa saastumisvaarassa potilastietojärjestelmä oli. -Niiden työasemien tietoturva-asetukset ovat jonkin verran tiukempia kuin hallinnon tietokoneiden, hän kommentoi.”
    Uhka se on pienikin uhka!

  2. Tarkkana nyt sanoo:

    On muistettava, että sairauskertomusjärjestelmien lääkeosiot ovat eri asia kuin koko sairauskertomusjärjestelmä.
    Lääkeosiot eivät ole laajalti käytössä juuri niissä ilmenneiden ongelmien takia.
    Edellä mainittu ei muuta sitä tosiasiaa, että uudet potilastietojärjestelmät ja sairauskertomusjärjestelmät ovat toiminnoiltaan ja uusilta versioiltaan epäluotettavia. Käyttöön sisältyy riskejä, mm kirjoitettuja tekstejä saattaa mennä väärille potilaille tai kadota bittiavaruuteen. Tällaisten epävarmojen järjestelmien käyttäminen asettaa käyttäjät tilanteeseen, jossa pitäisi jatkuvasti varmistaa, että tieto tallentuu ja päätyy oikeaan paikkaan.
    Se, että käyttäjät asetetaan valvomaan järjestelmän toimintaa sen keskeneräisyyden takia, ei ole tarkoituksenmukaista.
    Oman ongelmansa muodostavat vielä palvelinratkaisujen (laitteistojen) toimimattomuus ja järjestelmien välisen sanomaliikenteen ongelmat ja katkot.

  3. iikka sanoo:

    Aivan sama mikä pitää paikkaansa, koska nyt tehdään se suuri uutinen sairaalaohjelmistoista vaikka väkisin. Pitäisiköhän sinne peiliin katella muidenkin.

  4. Kuka kantaa vastuun sanoo:

    Tietokonelehdessä uutisoidaan, että HUS on saamassa raskaasti takkiinsa Microsoftin Vista-käyttöjärjestelmään siirtymisessä. On aika uskomatonta, että sairaaloissa otetaan käyttöön teknologiaa, jonka osalta kaikki suurimmat (neutraalit) konsulttiyritykset suosittelivat vähintään 1-2 vuoden odottamista, jotta ainakin isoimmat ongelmat saadaan korjatuksi pois:

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) lähti mukaan Microsoftin varhaisten omaksujien Vista-ohjelmaan joulukuussa 2006. HUS:n tietohallintojohtaja myöntää nyt, ettei siirtyminen Vistaan ole onnistunut niin kuin suunniteltiin. Projekti on viivästynyt yhteensopivuusongelmien takia.

    Tietohallintojohtaja Antti Larsio HUS:sta kertoo, että ongelmia on ollut Vistassa Oraclen ohjelmistojen, Java-kirjastojen ja erilaisten ajureiden kanssa. “Tavoitteena on ollut siirtyä Vistaan early adopter -ohjelmassa, mutta näiden pulmien takia Vista-projekti ei ole edennyt”, Larsio sanoo.

    http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31557

  5. Kapa sanoo:

    “Sairauskertomusjärjestelmän lääkeosiot ovat eri asia kuin sairauskertomusjärjestelmä.”

    Siinähän se ongelma onkin. Kun pitäisi olla samaa järjestelmää ja näin helposti sekä strukturoidusti löydettävissä. Sairautta kun hoidetaan lääkkeellä.

  6. PaperiTiikeri sanoo:

    No niin..
    Kukas tästä kantaa vastuun? Pitkäaikaispotilas, joka on jatkuvassa hoidossa erikoissairaanhoidossa viikottain, kielsi tuohtuneena kaiken hänestä kertyvän tiedon kirjaamisen Mirandaan koska se on varallinen. Tämä päätös ja uhoaminen perustui siihen “totuuteen” jonka 45 asiasta nyt esille toi. Saitte heikot, pelokkaat ja sairaat ihmiset pelkäämään vielä enemmän! Tätäkö Te tavoittelitte. Hyvin siinä onnistuitte…

    Pirkanmalla ei Mirandan kanssa suurempia ongelmia ole ollut, muuta eikös tässä tilanteessa, jossa potilas täysin väärin perustein- vain katsottuaan 45:sta- on tehnyt tällaisen päätöksen potilastuirvallisuus vaarantuu todella!
    Jos tietoja ei muka saa kirjata, missä on henkilökunnan oikeusturva!

    Ja vielä tuohon TEO lääkehoidon kirjeeseen. Siinä esille tuodussa tapauksessa TODELLINEN syy ongelmin on se, että henkilökunta ei toiminut sovitulla tavalla tai oprganisaatiossa nei oltu riittävän selkeästi ohjeistettu, mikä on lääkehoidon kirjaamisen keskeisin ja kaikkien yhteinen kirjaamisalusta. EN todellakaan usko sitä, että 10 mg:n lääke annos kirjautuu järjetelmää 100mg:nä ellei kirjaaja sitä niin ole kirjannut ja järjestelmään tallentanut. Ja vielä, yksikään oikea, kokenut ja koulutettu ammattilainen ei anna potilaalle kahta lääkettä kymmenkertaisena annoksena, TEON tapauksessa väärät kirjaukset oli tehty KÄSIN paperiselle lääkejakolistalle…

    Kannattaisi tarkistaa argumenttiensa todeliset taustat!

  7. PaperiTiikeri sanoo:

    Ai niin.. yx juttu unohtui.
    Kannattaisi arvioida ja huomioida myös tämä. Nyt kuin hoitovirheet ja läheltäpiti tapaukset ovat “yleistyneet”, pitäsi arvioida myös se, mikä on sähköisten tietojärjestelmien oikea osuus tässä.

    Tarkoitan tässä sitä, että sähköisissä järjestelmissä kirjaamisen ja kirjaajan dokumentoiti on yksiselitteisen vahva. Kaikki kirjautuvat jäjestelmään omilla tunnuksillaan, kaikki kirjaanmiset, tietojen korjaamiset ja poistamiset tallentuvat lokiin ja kiinnijääminen ja asioiden selvittely on dokumentltina eheä ja varma.

    Aatteleppa ite…

  8. Jarmo Blomberg sanoo:

    HYKS:n sihteerin kommentti asiaan.
    Meilahdessa Oberon otettiin käyttöön vuodenvaihteessa 2006-2007. Alusta asti ohjelma on ollut hidas ja epäluotettava. Korjaus ehdotukset ja palautteet ovat järjestään saaneet vastaukseksi että parannusta on ehkä luvassa ajan kuluessa, pitkän ajan kuluessa. Ohjelma toimii hitaasti, kaatuu tämän tästä eikä helpottanut kenenkään, saatika nopeuttanut kuten sitä meillekin markkinoitiin. Omalla osastollani ei lääkemääräyksiin Oberonia käytetä joten siihen en voi ottaa kantaa. Muutoin voi sanoa että ohjelma tuotiin keskeneräisenä raakileena joka laajennuksia ole kestänyt, sairaaloiden mukaan tuloa on täytynyt lykätä. Tällä ohjelmalla ei lähdetä valtakunnalliseen yhteiseen järjestelmään tai sitä ainakin sopisi toivoa. Kuvantamis tutkimuksetkin piti alunperin olla aika nopeasti Oberonin kautta tilattavissa mutta nyt emme tiedä milloni se tapahtuu. Ainakaan mitään luottamusta ei tätä kyseistä ohjelman rääpälettä kohtaan ole.

  9. nyt jurppii sanoo:

    Joo minäkin käytin kerran effika-miranda-operonia nii jopa oli hidas.
    siinä sitten työkavereiden kanssa mietittiin, että miten hommaa voitaisiin nopeuttaa niin laitettiin sitten asiakkaiden tiedot vaan paperille nii jopa nyt on nopeaa. Annetaan paperinpala asiakkaan kouraan että tuossa on sun tiedot näytä tuota lääkärille.

    effika-miranda-operoni tekee kuulemma myös sitä että se asentaa windowsin uusiksi että siksi se on niin hidas. kuulemma vielä sekin että effika-miranda-operonia on tehty ihan dos-pohjalle ja se onkin sitten viimein niitti.

    effika-miranda-operoni on kyllä niin epämiellyttävä. tulee ihan 80-luku
    mieleen.

  10. Tuottavuusmies sanoo:

    Tuntuu siltä, että keskustelu lainehtii pelkästään sen aiheen ympärillä, joka synnyttää helposti sensaationhakuista uutisointia. Nimittäin potilasturvallisuuden.
    Ikävä tosiasia kuitenkin on, että potilasturvallisuus on (vain) välttämätön tämäntyyppisen järjestelmän perusominaisuus, mutta ei suinkaan se tavoite, jota on on lähdetty tavoittelemaan. Tavoite on – ainakin sen olisi pitänyt olla – toiminnan tehostuminen, varmentuminen ja yhdenmukaistuminen ja sairaalamaailmassa arvatenkin lääkärien ja hoitajien ajan vapauttaminen varsinaiseen potilastyöhön. Vaan mitenkäs on käynytkään?
    Ei katkeileva järjestelmä nosta tuottavuutta, ei liioin hidas. Lisäksi tuottavuuttaa vähentää järjestelmä, jonka avulla työketju ei ole mahdollisimman suoraviivainen ja nopea. Olisi paikallaan keskustella Mirandan ja tässä keskustelussa aiemmin mainitun Oberonin vaikutuksesta tuottavuuteen. Montako prosenttia oli tehostamistavoite? Montako prosenttia tuli takkiin verrattuna aiempaan toimintaan? MTV3:n toimittajat, jahdatkaa oikeaa riistaa!

  11. Jussi - 45min sanoo:

    Esittäisin kysymyksen kaikille teille, jotka nyt hoette sanaa “sensaatiohakuisuus”.

    Mikä 45 minuuttia -ohjelman jutun asiatiedoissa ei pidä paikkaansa?

    Jutun sensaatio on nimittäin siinä, että se on totta.

    Ei sensaatioita muutenkaan tarvitse hakea. Esimerkiksi julkisten varojen käytössä ilmenee säännöllisesti kummallisia asioita. Riittää, että journalisti kulkee silmät auki.

    Hyvä Tuottavuusmies, ajankohtaisohjelmaa tehdään katsojille.

    Katsojillemme potilasturvallisuus on tärkeämpi asia kuin mainitsemasi tehostamistavoite, mikä on sairaalalle toki tärkeä asia sekin.

  12. Tuottavuusmies sanoo:

    Sairaanhoitotyön tuottavuus on yhteinen intressimme, Jussi. Jos työ on tuottamatonta, emme saa hoitoa, emme ainakaan ajoissa ja jos sitä joskus saamme, hoidon antaja on työstään stressaantunut. Hirvittää ajatellakin, että heikosti palvelevan tietojärjestelmän kanssa juuri tapellut lääkäri tulee kierrolle. V-käyrä on valmiiksi korkealla.

    Tuottavuus antaa vastineen rahoille, joita kaadamme sosiaali- ja terveysaloille. Heikko tuottavuus selittää, miksi sitä pitää kaataa koko ajan lisää eikä siitäkään ole apua.

  13. Jussi - 45min sanoo:

    Olet oikeassa, Tuottavuusmies.

    Potilasturvallisuus vaan ei ole väärä tavoite sekään.

  14. Tuottoa tai ei sanoo:

    - Epäluotettava vikoja sisältävä ohjelmisto
    - toimimaton laitealusta
    - järjestelmien välinen epävarmasti toimiva sanomaliikenne
    - järjestelmien kohtuuttoman pitkät vasteajat (=hitaus).
    Seurauksena on V-käyrä korkealla olevat stressaantuneet työntekijät, joiden valituksia järjestelmien tasosta ei edes kuunnella. Keskittyminen asioihin, joiden pitäisi olla kunnossa, vie huomiota ja resursseja muuhun kuin kunnolliseen potilastyöhön.
    Potilasturvallisuus kärsii ja tuottavuus laskee.

  15. Sivupersoona sanoo:

    Onko niin, että kaikki sellainen mitä ei aktiivisesti levitetä julkisuuteen, tulkitaan automaattisesti salatuksi? Jos näin on, salattuja raportteja, tutkimuksia ym. on jokaisessa organisaatiossa kilometrikaupalla. Luulisin, että MTV3:kin jättää jotkut juttunsa pöytälaatikkoon. Salailua, salailua…

  16. Jarmo Blomberg sanoo:

    HYKS, sihteeri.
    edelliseen tekstiini jäi kirjoitusvirheitä, mutta ne eivät johtuneet talon huonoista järjestelmistä =)
    Luin tältä sivulta ensimmäistä kertaa että myös Vistaa oltaisiin tuomassa. Eli kun entisistä ongelmistakaan ei olla selvitty niin uutta putkeen. Toinen asia josta tänään luin koski henkilöstön vaijentamista. Aion kulkea omalla nimelläni senkin uhalla että johdosta otetaan yhteyttä. Tällaiset epäkohdat jotka ovat jo julkisessa tiedossa pitää voida avoimesti keskustella. Varsinkin kun tällaisia virhearviointeja on päässyt tapahtumaan. Henkilöstölle ei ole tehty tyytyväisyyskyselyä Oberonin tiimoilta eikä meitä kuunnella tarpeeksi. Se on ainakin oma tunteeni. Olimme odottavissa tunnelmissa viime vuonna ja toivoimme että saamme upean, moderinin ohjelmiston. Täytyy tietenkin sanoa ettei se täysin huonokaan ole. Selkeä ulkoasu ja suhteellisen mukava käyttää. Mutta moite listaa en lähde edes luettelemaan eikä se olisi tarpeenkaan. Tehokkuutta ei nostettu joskin kuntalaskutukseen on tullut erityistä tarkkuutta, mutta sekin järjestely on keskeneräinen.

  17. just joo sanoo:

    Sensaatio on se, että potilaita ei osata hoitaa ilman tietokoneita ja kuitenkin potilaita tappaa kaikki muut paitsi tietokoneohjelmat.

  18. Toinen sivupersoona sanoo:

    Sivupersoonalle tiedoksi:
    Eihän niitä julkisuuteen levitetä eikä ole tarviskaan. Kysymys on siitä, että organisaatio salaa sisällään tietoa ja jättää ryhtymättä toimenpiteisiin, joihin tehdyt selvitykset antaisivat aihetta.

  19. Tuula Malin sanoo:

    Puutteelliset potilasasiakirjat ovat vain yksi oire vakavaa sairautta potevassa julkisessa terveydenhuollossa.

    Terveydenhuoltoa seuraavan toimittajan näkökulmasta vaikuttaa siltä, että olemme tilanteessa, joka on vuosia jatkuneen kehityksen väistämätön seuraus.

    Palveluja on tuotettu vuosikymmeniä sisäänpäin lämmiten. Ilman seurantaa, rahoittajan vaatimuksia ja vastuuta tehdyistä päätöksistä.
    Järjestelmä sosiaalistaa!

    Missä ovat omistajan kasvot? Onko terveydenhuollon rahoittajilla – meillä kaikilla – oikeutta saada tietoa, vaatia läpinäkyvyyttä ja
    edellyttää vastinetta rahoillemme ?

    Kokeilimme jälleen kerran omistajan kasvojen näyttämistä potilasasiakirjatapauksen avulla. Sillä seurauksella, että asian ydin lakaistaan piiloon leimaamalla koko juttu sensaatiouutisoinniksi. Roskajournalismiksi.

    Kannattaa vakavasti miettiä, mitä on johtajuus julkisessa terveydenhuollossa? Onko kyse asemasta
    - saavutetusta edusta – ilman todellista vastuuta tehdystä ja tekemättä jätetystä?

    Käytetäänkö yhteistä pussia holtittomasti, taitamattomasti tai vastuuttomasti? Pitäisikö pikemminkin purkaa pilaantuneet rakenteet kuin rahoittaa entistä rajummin niiden rapautumista?

  20. Jarmo Blomberg sanoo:

    # just joo sanoo:
    8. lokakuuta 2007 kello 20.24

    Sensaatio on se, että potilaita ei osata hoitaa ilman tietokoneita ja kuitenkin potilaita tappaa kaikki muut paitsi tietokoneohjelmat. #

    HYKS, sihteeri vastaa:
    Potilaita osataan hoitaa ilman tietokoneita, onneksi. Kokemusta tulee aika-ajoin kun järjestelmät kaatuvat tai ovat muutoin “remontissa”. Mutta kaikki tieto on oltava sähköisessä muodossa ja osa tiedosta on katkojen jälkeen syötettävä järjestelmään. Mutta pointti olikin se että (joka ei omaa yksikköäni koske) että lääkemääräyksien kanssa on riskejä Oberonissa. On parempi tehdä jotain ennenkuin se ensimmäinen Oberon uhri ilmestyisi. Niin kiinni emme ole tietokoneissa etteikö hoito onnistu mutta jos tieto ei siellä ole luotettavaa johon hoito perustuu. Haluan itsekin että kun valtakunnallista järjestelmää aletaan käynnistää on tieto helposti, luotettavasti ja virheettömästi saatavissa. Järjestelmät eivät ole halpoja perustaa eivätkä ylläpitää joten on vaadittava tehokasta rahojen käyttöä.

  21. Sivupersoona sanoo:

    Tuula Malinille:

    Jos ongelmille haluttiin asiallinen käsittely, olisiko kannattanut valita toinen tyylikeino ja puhua varsinaisesta asiasta? Nyt tehtiin sensaatiouutista roskajournalismin tapaan, tehtiin yleistys yksittäistapauksista, puhuttiiin “hengenvaarallisista potilasjärjestelmistä”, aiheutettiin turhaa huolta potilaille ja heidän omaisilleen. Kun uutinen saatiin aikaiseksi, se alkoi elää omaa elämäänsä. Tyypillinen Ruokolahden leijona -ilmiö.

    Eivät järjestelmät uhkaa potilaiden henkeä, enemmänkin niiden puute.

    Jos provosoidaan, ei pidä ihmetellä, jos joku provosoituu.

  22. sihteerikkö sanoo:

    Ei siellä Oberonissa ainakaan mitään lääkemääräys osiota ole eikä myöskään Mirandassa.
    Itsekin sihteerinä.

  23. Sivusta seurannut sanoo:

    Sinulla Tuula varmaan sitten on jotain todisteita näistä pilaantuneista rakenteista? niistä olisi mukava kuulla.

    on käynyt selväksi että sairaanhoitopiirit omistaa medici dataa
    joka tekee mirandaa onko tämä se paha asia?

    “Pari vuotta sitten HUS ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri salasivat
    tietohallintoasiantuntijoiden laatimat, tietokonevaaroista kertoneet muistiot”

    Korjattiinkohan niitä vaaroja silloin pari vuotta sitten?

    Oliko sitten TEO:n tapaukset mirandasta johtuvia?

    MTV3:n torstain 4.10. uutiset Kotkasta meni
    mirandan piikkiin vaikka siellä ilmeisesti on käytössä jokin muu.

    MTV3 uutisointi asiasta on liika yksipuolista ja jotenkin tuntuu että syyllinen on väkisin keksitty mikä johtaa siihen että monet ihmiset näkee tuollaisen uutisoinnin läpi ja pitää sitä roskana.

  24. Jarmo Blomberg sanoo:

    # sihteerikkö sanoo:
    9. lokakuuta 2007 kello 19.39

    Ei siellä Oberonissa ainakaan mitään lääkemääräys osiota ole eikä myöskään Mirandassa.
    Itsekin sihteerinä.#

    HYKS, sihteeri
    En tunne asiaa. Meillä sitä ei ole. Hoitajien kanssa keskuteluissa ilmeni että Oberon-Mirandan yhteydessä vuodeosastoilla (kirurgian) olisi lääkemääräykset tekemisissä kyseisen uuden järjestelmän kanssa tavalla tai toisella. Itse en ole käynyt katsomassa tarkemmin millä tavoin.

  25. Jussi - 45min sanoo:

    “Sivupersoona”, “Sivusta seurannut” ja muutkin nimimerkin suojista ampuvat, vastaan ohjelman vastaavana tuottajana Tuula Malinin puolesta.

    Tässä muutama tosiasia väitteiden väliin.

    MTV3:n 45 minuuttia ja uutiset ovat elokuun lopusta asti uutisoineet kattavasti muun muassa Mirandan, Pegasoksen ja Effican ongelmista.

    Kyse on tavattoman yleisestä asiasta, ei yksittäistapauksista. Kysykää vaikka joltakin yliopistosairaalassa työskentelevältä lääkäriltä.

    Potilasturvallisuuden vaarantuminen ei ole toimituksen keksimä satu, vaan tietohallintoasiantuntijoiden ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen vahvistama fakta.

    “Sivusta seurannut” – aika moni parin vuoden takaisen muistion vaaroista tai epäkohdista on yhä korjaamatta.

    Osa Teon tapauksista on Mirandasta johtuvia, osa muista ohjelmista. Lisätietoja saat esimerkiksi 45 minuuttia -ohjelman 29.8. lähetetystä jutusta nettitelevisiosta.

    Katsojamme muuten lähetti sähköpostia Kuopion yliopistollisesta sairaalasta tänään iltapäivällä. Miranda oli nurin ja muutama sata ihmistä pyöritteli peukaloitaan.

    Tämä on arkipäivää terveydenhuollossamme, arvon nimimerkit.

    Roskajournalisti saattaisi puhua roskaohjelmista tai roskasairaalajohtamisesta, mutta asiaohjelmassa me puhumme asiallisilla nimillä. :-)

    Jarmo Blombergille tunnustusta – uskallat enemmistöstä poiketen esiintyä omalla nimelläsi.

  26. Jarmo Blomberg sanoo:

    HYKS, sihteeri jatkaa…

    Olen itsekin, tunnustettakoon välillä hukassa uusien järjestelmien nimien kanssa, Ariel-Oberon-Miranda-Effica-Pegasos… jne. Jokaisella on oma funktionsa ja eivät ole jokainen käytössä kaikilla osastoilla. Olkoon nimet, ohjelmien välinen “keskustelu” yhteys ja käyttävät osastot mitkä tahansa, käytännön toimivuus, luotettavuus, tehokkuus ja yhteensopivuus ovat ne mitä näiltä odotetaan. Odotusten täyttyessä hoito tehostuu, tiedon saanti eripuolilta Suomea nopeutuu (kuten paikallisestikin), inhimillisen virheen mahdollisuus on saanut uuden vastustajan ja työntekijöiden on miellyttävämpää/jouhevampaa työskennellä. Ohjelmien tulee palvella meitä tekemään entistä parempaa hoitotyötä ei aiheuttaa pienintäkään virheen mahdollisuutta mitä tulee potilasturvallisuuteen. Potilaiden tervehtyminen ja hyvähoito ovat ykkösasiamme. Sitä ei loppujen lopuksi paljon nämä ohjelmat pääse horjuttamaan eikä ongelmat näy potilaillemme.

  27. Sivupersoona sanoo:

    Jarmo Blomberg edustaa järjen ääntä tässä keskustelussa, kiitos siitä.

    Ottamatta kantaa Kuopiossa tapahtuneeseen, yleensä ottaen käyttökatkosten syy voi olla ohjelmassa, työasemassa, verkossa, tietokannassa, varusohjelmistossa, laitteistossa tai jossain näiden välisessä yhteistoiminnassa. Käyttäjä näkee sen luonnollisesti ohjelman toimimattomuutena ja kohdistaa harminsa siihen.

    Positiivisesti ajatellen hyvä puoli Kuopion käyttökatkoksessa taisi olla, että sinä aikana ei potilasturvallisuus päässyt vaarantumaan. :)

    Tietotekniikka on vielä nuori ja kehittymätön ala, ja terveydenhuolto ei ole näiden ongelmien kanssa yksin. Teollisuuden ja kaupan alalta löytyy runsaasti epäonnistuneita toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönottohankkeita, vaikka kyseiset järjestelmät (SAP yms.) on testattu tuhansissa organisaatioissa ympäri maailmaa. ICT-työläisille riittää töitä pitkäksi aikaa ennen kuin päästään tilanteeseen että vakioituja virheettömiä tietojärjestelmäpalveluita saa töpselistä tai hanasta.

    Sivupersoona vaikenee nyt.

  28. Toinen sivupersoona sanoo:

    Mikähän on se syy, joka pakottaa ottamaan käyttöön toimimattomia, keskeneräisiä ja käyttäjille hankalia tietojärjestelmiä, oli sitten vika itse järjestelmässä, laitealustassa tai jossain muussa. Tuntuu olevan itsetarkoitus lähteä vaihtamaan käytössä olevia argumentein, että nykyjärjestelmä on vanhentunut tai, että joku kansallinen terveyshanke edellyttää järjestelmän vaihtoa tai uuden käyttöönottoa.
    Jos uusi tuo mukanaan riskejä ja niistä varoitetaan etukäteen, on edesvastuutonta jatkaa käyttöönottoa ennenkuin ongelmat on korjattu.

  29. Sivusta seurannut sanoo:

    Jarmo Blomberg tunnustat että olet hukassa järjestelmien nimien kanssa,
    kannattaako sitten puhua lääkemääräyksien riskeistä oberonissa?
    Etenkin kun toinen sihteeri “Sihteerikkö” sanoo että sellaista ei ole
    edes Mirandassa.

    Jussi jos totena väität että Mirandan nurin menemisen takia muutama sata
    ihmistä alkaa pyörittelemään peukaloita, niin tuota on kyllä vähän vaikea
    uskoa. Eikö kuitenkin tekemistä löydy vaikka ohjelmat ei olisi pystyssä?

    Noh miksi sitten ohjelma meni nurin? kaatuiko esim palvelin/verkko..?
    Se näyttää olevan sivuseikka koska ihmiset ei näe muuta kuin sen mitä
    kuvaruutu näyttää eikä ohjelma yleensä ilmoita että “nyt palvelin kaatui
    olen jumissa”. Nyt syylliseksi leimataan se joka näkyy kuvaruudulla
    kun palvelin/joku muu menee nurin.

    Eipä silti kyllä varmasti Pegasos,Oberon,Effica,Miranda,+muut kuitenkin
    toisinaan kaatuu pelkästään omiin heikkouksiin.

    29.8 45min Kuopion lääkäri puhuu mirandan Lääkityksestä?? Eihän
    mirandassa koko lääkitystä ollut edes olemassa kuten “Sihteerikkö”
    kertoo?

    Jussi jos sinulla on tästä tietoa “aika moni parin vuoden takaisen muistion
    vaaroista tai epäkohdista on yhä korjaamatta.” niin voit kai
    tuoda tuon julkisuuteen niin muutkin nähtäisiin mitä siellä sitten on?

    Tästä blogista on kyllä vaikea löytää sitä totuutta, kun vähän vaikuttaa
    siltä että jutut perustuu kuulopuheisiin.

  30. Tietoa on sanoo:

    Sivusta seuranneelle:
    Sattumoisin olen itse päässyt lukemaan kohun aiheuttaneen Husin muistion ja voin kertoa, että ei ainoastaan aika moni asia ole korjaamatta vaan pääosalle ongelmista ei ole tehty eikä ole ollut resursseja tekemässä mitään.
    Kyseisiä ongelmia on ollut olemassa jo paljon pidempään kuin ko muistiot on edes olleet olemassa. Puutteellisuuksista ja ongelmista on kyllä raportoitu, mutta lopputulos on yleensä ollut se, että käyttäjille on vain kerrottu mm, mitä toimintatapoja tulee välttää ja miten kierretään karikot.
    Muistioiden tarkoitus oli keskeyttää ohjelmistojen levittäminen Husissa kunnes järjestelmät on käytettävyydeltään ja luotettavuudeltaan saatu hyväksyttävään kuntoon. Tällä hetkellä levitys on keskeytetty ja uusia käyttöönottoja ei tehdä. Päätös tosin olisi pitänyt tehdä kaksi vuotta sitten.

  31. Jussi - 45min sanoo:

    Sivusta seurannut,

    journalismia ei tehdä kuulopuheiden perusteella. Muistio, johon viittaat on julkaistu MTV3:n uutisten verkkosivuilla.

    Jos tietokoneohjelmat kaatuvat, tokihan sairaalassa kuten muillakin työpaikoilla aina tekemistä löytyy. Itse saatan vastaavassa tilanteessa esimerkiksi teroitella kynää. :)

  32. Leena Setälä sanoo:

    Hyvät toimittajat Jussi ja Tuula!

    Kohuttuja potilastietojärjestelmiä käyttävänä ja nykyisin kehittämiseen osallistuvana lääkärinä olen seurannut tämän asian uutisointia elokuusta asti ja joudun kyllä toteamaan, että olette saaneet monimutkaisen asian väännettyä aivan vinoksi (=sensaatiohakuista journalismia). Tarjosin teille kuukausi sitten mahdollisuutta tutustua laajemmin ja monipuolisemmin Oberon-Miranda-järjestelmään, ette sitä kuitenkaan halunneet vaan jatkoitte omalla linjallanne. Sääli, oma ja organisaationne uskottavuus tietojärjestelmien käyttäjien ja tekijöiden silmissä kärsii tästä valinnastanne.
    Toistan aiemmin sanomani: olemme muokkaamassa keskeneräistä potilastietojärjestelmää valmiimmaksi sen kehitysvaiheen suhteen ainoassa mahdollisessa ympäristössä, siinä oikeassa sairaalamaailmassa. Potilasturvallisuudesta huolehditaan silti, käyttäen paperiakin paikkaamaan sitä mitä emme vielä pysty turvallisesti toteuttamaan digitaalisesti. Potilaat saavat tänä aikana vähintään yhtä turvallista hoitoa kuin 3 vuotta sitten, osin jo turvallisempaakin, kun käsin kirjaamisesta on pääosin luovuttu. Tuottavuuden kasvu toki jää myöhemmin mitattavaksi, siihen vaikuttaa niin moni muukin asia.
    Henkilökohtaisena mielipiteenäni ilmoitan, että tuntemieni potilastietojärjestelmien kehittämistä on toteutettu suuremmalla huolellisuudella kuin tätä 45 minuutin uutisointia.

  33. Jussi - 45min sanoo:

    Hyvä Leena Setälä,

    Kiitos omalla nimellä annetusta palautteesta. Olet seurannut uutisointia elokuusta asti.

    Sensaatiohakuisuus -sana on ohjelmapalautteena – luvalla sanoen – hieman kulunut käsite.

    Aika moni lääkäri on kiittänyt uutisointiamme.

    Jos jutut eivät mielestänne ole pitäneet paikkansa, kuulisin mieluummin luettelon niistä asiavirheistä, joita uutisemme ovat muka sisältäneet.

    Olen kirjoittanut aiemminkin tälle palstalle, että potilastietojärjestelmien ongelmissa on yksi sensaatio.

    Se, että kaikki nämä ongelmat ovat totta.

  34. Jarmo Blomberg sanoo:

    #Sivusta seurannut sanoo:
    10. lokakuuta 2007 kello 21.18

    Jarmo Blomberg tunnustat että olet hukassa järjestelmien nimien kanssa,
    kannattaako sitten puhua lääkemääräyksien riskeistä oberonissa?
    Etenkin kun toinen sihteeri “Sihteerikkö” sanoo että sellaista ei ole
    edes Mirandassa… #

    HYKS, sihteeri vastaa

    Kyseisessä tekstissä kannattaa huomioida mitä asiasta sanoin. Toisaalta se mitkä ohjelmat ovat missäkin sairaalassa käytössä on sivuseikka, pääasia ja huomio kohdistettakoon uutukaisten ongelmiin. Jos lukisi ajatuksella huomaisi, että sanoin seuraavaa: “Olkoon nimet, ohjelmien välinen “keskustelu” yhteys ja käyttävät osastot mitkä tahansa, käytännön toimivuus, luotettavuus, tehokkuus ja yhteensopivuus ovat ne mitä näiltä odotetaan. Odotusten täyttyessä hoito tehostuu, tiedon saanti eripuolilta Suomea nopeutuu (kuten paikallisestikin), inhimillisen virheen mahdollisuus on saanut uuden vastustajan ja työntekijöiden on miellyttävämpää/jouhevampaa työskennellä. Ohjelmien tulee palvella meitä tekemään entistä parempaa hoitotyötä… ”

    Lääkemääräykset kulkevat vuodeosastoilla (kuten olen kertonut) Oberonin ym. rinnalla, uutena ohjelmana. En keskity mihinkään ohjelmaan yksinään. Kokonaisuus mättää. Edustan omalta pieneltä osaltani käytännön ja käyttäjän ääntä.

    LEENA SETÄLÄ:

    “Toistan aiemmin sanomani: olemme muokkaamassa keskeneräistä potilastietojärjestelmää valmiimmaksi sen kehitysvaiheen suhteen ainoassa mahdollisessa ympäristössä, siinä oikeassa sairaalamaailmassa. Potilasturvallisuudesta huolehditaan silti, käyttäen paperiakin paikkaamaan sitä mitä emme vielä pysty turvallisesti toteuttamaan digitaalisesti. Potilaat saavat tänä aikana vähintään yhtä turvallista hoitoa kuin 3 vuotta sitten, osin jo turvallisempaakin, kun käsin kirjaamisesta on pääosin luovuttu. Tuottavuuden kasvu toki jää myöhemmin mitattavaksi, siihen vaikuttaa niin moni muukin asia. ”

    Ohjelma tuotiin kuitenkin aivan liian raakileena käyttäjille. Olisi toivonut että ongelmat olisivat olleet lieviä tai että edes ongelmien ratkaisut olisivat olleet nopeita. Näin ei ole käynyt. Mitään aikatauluja ei juurikaan korjauksille ole saatu, kohta vuosi on mennyt ja ohjelma bugeilee jatkuvasti. Muut sairaalat piti saada mukaan nopeammin. Kuvantamistutkimukset puuttuvat edelleen ym, Metsoa tarvitaan edelleen. Toivottavasti olette nopeita korjauksissa. Ohjelman piti olla nopea, kätevä ja käyttäjäystävällinen, mutta sitä se ei ole. Pelkästään jo potilastarrojen tulostaminen on painajaista, tätä te kutsutte hyväksi ohjelmaksi. Tervetuloa keskutelemaan kanssani jos haluatte käyttäjän näkökulmaa ja suosittelisin yleisestikin jalkautumis keikkaa käyttäjien keskuuteen muutamaksi päiväksi.

  35. Sivusta seurannut sanoo:

    Jussilla ja Tuulalle
    uutisoinnissa asiavirheitä on esim. harhaan johtaminen, osatotuudet, todistamattomat väitteet ja asiat jotka ei pidä paikkaansa.

    Harhaan johtamista:
    “MTV3:n torstain 4.10. uutiset Kotkasta meni mirandan piikkiin vaikka siellä ilmeisesti on käytössä jokin muu.”

    Ed.iltana 45min uutisoi Mirandasta ja sen omistajuudesta ja “salatuista” kansioista. Seuraavana päivänä uutisointi aiheesta jatkui, mutta Kotkasta, jolla ei nähtävästi ole tekemistä Mirandan kanssa, mutta ohjelmassa ei puhuttu Kotkan käyttämästä järjestelmästä jolloin katsojalla jäi mielikuva että kyseessä on Miranda.

    Ei pidä paikkaansa:
    “29.8 45min uutisoi. Kuopion lääkäri puhuu mirandan Lääkityksestä.”

    Mirandassa ei ole lääkitystä kuten aikaisemmassa vastauksessa “sihteerikkö” on kertonut.

    Osatotuuksia:
    Ohjelmien kaatumiset vaarantaa potilasturvallisuuden. Varmaankin näin on, mutta jää kertomatta miksi ohjelmat on kaatuneet. Sama asia olisi sanoa, että palvelin kaatui ja potilasturvallisuus vaarantui. Molemmat näyttää käyttäjälle samalta, mutta jälkimmäisessä tilanteessa ohjelma meni jumiin, koska palvelin kaatui.

    Väitteitä joita ei ole mitenkään todistettu(tarvitaan todisteita) ->
    voidaan olettaa että ei pidä paikkaansa:

    “Käytetäänkö yhteistä pussia holtittomasti, taitamattomasti tai vastuuttomasti? Pitäisikö pikemminkin purkaa pilaantuneet rakenteet kuin rahoittaa entistä rajummin niiden rapautumista?”

    Mitä on yo.pilaantuneet rakenteet(viitataanko tällä esille tulleeseen sairaanhoitopiirien omistamiseen medici datasta)? No laita tästä pilantumisesta faktoja että nähdään että onko se oikeasti jotenkin pilaantunut.

    “- aika moni parin vuoden takaisen muistion vaaroista tai epäkohdista on yhä korjaamatta.”

    Luettele monia korjaamattomia kohtia tällä hetkellä(vaikka siitä Mirandasta, kun sairaanhoitopiirit omistaa sitä tekevää firmaa ja tässä blogissa on siihen takerruttu)?

  36. Jussi - 45min sanoo:

    Hyvä “Sivusta seurannut”,

    takavuosina televisio-ohjelmat vain tulivat ruudusta ulos eivätkä katsojat päässeet niitä mitenkään kommentoimaan. Tällainen vuorovaikutteisuus tuo tekijöille rutkasti lisätyötä, mutta on myös aiempaa palkitsevampaa. Tuli jutuista sitten kehuja tai haukkuja.

    Yleensä en ehdi vastata katsojapalautteeseen näin yksityiskohtaisesti, mutta tämän aiheen kohdalla olen tehnyt poikkeuksen.

    Korjaan vielä kerran näitä tahallisia tai tahattomia väärinymmärryksiä, vaikka tiedän ohjelmaamme tyytyväisten lääkärien näkemyksistä katsojien ymmärtäneen jutut täysin oikein.

    Hyvä “Sivusta seurannut”, blogikommentissasi väittämät uutisointimme asiavirheet eivät todellisuudessa ole asiavirheitä.

    1) Harhaanjohtaminen ei pidä paikkaansa

    Uutisoinnissa on käsitelty useiden eri valmistajien ohjelmia viimeisen kahden kuukauden aikana. Lokakuun 4. päivän uutisjuonnossa puhutaan tietokoneohjelmista, joita on otettu käyttöön eri sairaaloissa. Siis eri valmistajien, eri ohjelmista. Juttu ei millään tavoin leimannut Mirandaa.

    Elokuun 29. päivänä lähetetyssä 45 minuuttia -ohjelmassa puolestaan keskityttiin pääasiassa juuri TietoEnatorin Effican ja WM-Datan Pegasoksen ongelmiin.

    2. Kuopion yliopistollisen sairaalan lääkäri Piia Marinin osuudessa 29.8. ei ole asiavirhettä. Hän tietää mistä puhuu.

    Lääkäri Piia Marin totesi Mirandasta näin.

    “Se käyttöliittymä on hirvittävän kankea tässä Mirandassa, että 2000-luvulla tehdään 80-luvun käyttöliittymää, joka ei vastaa lainkaan tämän päivän haasteisiin.”

    Toimittajan spiikki:

    “Ohjelman heikoin lenkki on lääkitys. Lääkelistoja ei voida tulostaa suoraan ohjelmasta.Läheltä piti -tilanteiden riski kasvaa kun tiedot kopioidaan koneelta käsin.”

    Lääkäri Piia Marin jatkoi näin:

    “Eli tämä on se kriittisin vaihe mitä esimerkiksi lääkityksessä voi sattua.”

    3. Väitetyt osatotuudet

    Kirjoitat näin. “Ohjelmien kaatumiset vaarantaa potilasturvallisuuden. Varmaankin näin on, mutta jää kertomatta, miksi ohjelmat on kaatuneet.”

    Jää kertomatta myös se, mikä tekninen yksityiskohta sen aiheutti. Tai se, kuka kyseisen virheen teki.

    Journalismi on joka päivä valintoja, jossa keskitytään olennaisiin asioihin.

    Suurelle yleisölle tehtävää ohjelmaa ei kirjoiteta samalla tavalla kuin tietohallintoasiantuntijoille tarkoitettua erikoislehteä. Silti molemmissa tiedot pitävät paikkansa. Esittämälläsi logiikalla jokainen väitöskirjakin on osatotuus, koska aihe täytyy aina rajata.

    4. Väitteitä, joita ei ole mitenkään todistettu

    Kopioit toimittaja Tuula Malinin blogikommentista osan ja sanot sitä todistamattomaksi väitteeksi. Tuulan blogikommentti sisältää journalistin esittämiä kysymyksiä. Ei väitteitä, vaan kysymyksiä. Meidän ammatillinen tehtävämme on esittää kysymyksiä.

    “Pilaantunut rakenne” taas on esimerkiksi sellainen tilanne, jossa ostetaan palvelua itse omistetulta yhtiöltä ja saadaan silti sutta.

    5. Korjaamattomat kohdat

    “Pääosalle ongelmista ei ole tehty eikä ole ollut resursseja tekemässä mitään”, sanovat lukuisat lääkärit, tietohallintoasiantuntijat ja muun muassa nimimerkki “Tietoa on”. Tiedän nimimerkin henkilöllisyyden ja sen, että hänellä todella on tietoa.

    Tässä keskustelussa on jo esitetty samoja näkökulmia moneen kertaan..

    Pitääkseni keskustelun tason korkealla julkaisen tässä viestiketjussa enää vain omalla nimellä kirjoitettuja kommentteja.

    Kiitos tähänastisista kommenteista.

    Katsokaahan tulevia lähetyksiä, siellä tulee kiinnostavia aiheita muualtakin kuin terveydenhuollon maailmasta.

  37. Henrik Reponen-Jaakola sanoo:

    1) Harhaanjohtaminen tässä tapauksessa pitää paikkaansa. Tämän
    näkemyksen jakaa moni katsoja. Oli harhaanjohtaminen sitten tahallista tai tahatonta. Perustelut löytyvät minun edellisestä kirjoituksesta.

    2)Tarkemmin kun kuuntelin niin käy selväksi että toimittaja eikä lääkäri oikein ole perillä mistä puhuu kun, siinä Mirandassa ei sitä lääkitystä ei ollutkaan.
    Selkeä asiavirhe.

    3) Mutta sinun logiikalla tämä tarkottaisi vähän samaa jos talvi liukkailla
    autot ajaisi kolarin liukkauden takia niin 45min uutisoi sen
    “autot ajaa itsestään kolareita”.
    Vertaus vähän ontuu väitöskirjoihin. Kun ohjelma ei itsessään välttämättä ole syypää kaatumiseen. Syy on silloin muualla.

    4) mutta missä se pilaantunut rakenne on?
    Pilaantunut rakenne ei ole se sairaanhoitopiiri joka kilpailuttaa ja ostaa
    mitä rahalla saa, vaikka se ei kaikkiin vaatimuksiin vastaisikaan.

    5) Tässä taas vastataan kuulopuheiden perusteella eikä ole mitään tietoa
    tämä hetkisestä tilanteesta. Tämä on pelkkä väite.
    Husisshan oli se levittäminen keskeytetty. Mitenkä siellä sitä tietoa
    voisi ollakaan.

  38. Jussi - 45min sanoo:

    “Sivusta seurannut” ilmoitti olevansa Henrik Reponen-Jaakola.

    Potilasasiakirjaohjelmiin liittyvissä asioissa hänen kantansa ei muuttunut. Ei liioin minun. Olemme yhä näkemyksissämme kaukana toisistamme.

    Tämä debatti hiljeni – eikä ihme.

    Sairaaloissakin on nyt ylityökiellon ja massairtisaoutumisuhan takia muuta mietittävää kuin kaatuilevat tietokoneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>