Muutaman pelastushelikopterin valvomiseen menee yli puolet työajasta. Näin valittelee valtavan kokoista yhdistysjoukkoa valvovan Raha-automaattiyhdistyksen valvontaosaston päällikkö.
En ihmettele yhtään. Olen journalistina seurannut kopteriyhdistysten sekavia varainhankintabisneksiä usean vuoden ajan.
Ihmishenkiä on pelastettu likaisilla rahoilla.
- -- -
Kuusi vuotta sitten poliisi iski Medi-Helin tuohon aikaan käyttämän varainhankintayhtiön tiloihin. Saalis oli kokaiinia, amfetamiinia, hasista ja aseen luvattomia patruunoja.
Preworks Oy:n toimitusjohtaja sai myöhemmin käräjäoikeudessa sakot.
Toinen samaan firmaan liittyvä rikosjuttu on yhä kesken. Yritys jätti veronsa maksamatta ja ajautui konkurssiin. Poliisi tutki kuuden vuoden ajan epäiltyä velallisen epärehellisyyttä ja kirjanpitorikosta. Paperipino on vasta äskettäin saatu syyttäjälle, joka tekee syyteharkintaa.
Kysymys on firmasta, joka hankki Suomen tunnetuimmalle kopterille miljoonia euroja. Yhtiötä käytettiin varainhankinnassa muun muassa niihin aikoihin, kun kansanedustajat Matti Vanhanen (kesk.) ja Jukka Mikkola (sd.) istuivat Medi-Helin hallituksessa.
Medi-Helin selitys on näinä vuosina ollut: me emme tienneet varainhankkijamme taustoista.
- -- -
Muutaman nuoren miehen joukko perusti Suomen lääkäri- ja pelastushelikopterien toiminnan kehittämis- ja tukiyhdistyksen (SLP). Vuosituhannen alussa yhdistys hankki rahaa kansalaisilta ja yrityksiltä -- Lapin pelastuskopteri Aslakin nimissä.
SLP jätti veroja maksamatta. Konkurssin yhteydessä selvisi, että lahjoitusrahoista noin 80% oli mennyt muualle kuin Aslakin auttamiseen.
Konkurssin jälkeen pesänhoitaja ihmetteli, kun kassasta ja selvittelytililtä puuttui viitisenkymmentätuhatta euroa. Tutkintapyyntöä poliisille ei tehty.
Pelastuskopteri Aslakin hallituksessa istui tuohon aikaan muun muassa palo- ja poliisiviranomaisia. Raha kelpasi. Veroveloista ei tiedetty, vastuulliset ovat selittäneet.
- -- -
Carinotec -niminen osakeyhtiö oli aktiivinen varainhankintafirma aikana ennen SLP:tä. Taustalla tosin oli SLP:stä tuttua väkeä. Yhtiö tahkosi vuosina 1999-2001 puhelinmyynnillä rahaa muun muassa Ilmarille, Itä-Suomen pelastushelikopterille.
Yhtiö laiminlöi veronmaksun ja luhistui konkurssiin vuonna 2001. Pesänhoitajan mukaan kirjanpito katosi. Poliisi alkoi tutkia epäiltyä kirjanpitorikosta, rekisterimerkintärikosta ja törkeää velallisen epärehellisyyttä. Kului yli puoli vuosikymmentä.
Nyt eletään vuotta 2007. Oikeusjuttu on vasta tulossa käräjäkäsittelyyn Helsingissä. Käsittelyn piti jo alkaa, mutta yksi syytetyistä ei ilmaantunut paikalle. Uusi aika on merkitty toukokuulle.
Ilmari-kopterin hallitusta johti muuten vuosituhannen vaihteessa kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.).
- -- -
Oulun pelastushelikopteri Sepe ei aiemmin juuri ole paistatellut kriittisessä julkisuudessa. Maakuntalehdet ovat kertoneet Sepen sankariteoista.
Ihmisten pelastaminen on arvokasta työtä -- kenties arvokkainta mahdollista työtä.
Sitä suurempi oli yllätys, kun Sepen pelastustoiminnan lähipiiriläiset muutama viikko sitten ilmoittivat halustaan paljastaa varainkäyttöön liittyviä arveluttavia piirteitä.
Tällä kertaa Sepen tuki ry:n hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Markku Koski (kesk.) ei sano olevansa tietämätön 45 minuuttia -ohjelmassa esille tulevista asioista.
Ne kun eivät hänen mielestään edes ole epäkohtia.


Pitäisikö asia tutkia ensin kunnolla, ennenkuin aletaan hutkia. Sehän on selvä jos toiminnanjohtaja ajaa uudella mustalla ökymaasturilla, niin jopas alkoi harmittamaan.
Toiminnanjohtajahan sanoi että voidaan tarkistaa paljon hänellä itsellään menee autoon rahaa omasta pussistaan. Kun puhutaan “kosteista reissuista lappiin” pitäisi samalla verrata toisia yhdistyksiä jotka pitävät työntekijöilleen koulutustapahtumia ja kuin paljon. Mielestäni erittäin vääristävää oli Maikkarin näkemys kopteritoiminnasta. Kopteri pelastaa nopeammin kuin kokematon ensivaste-ryhmä.
Maikkarilta todella alaarvoinen esitys. Tutkikaa ensin asiat kunnolla ja tehkää sitten tekoja. Jäi vähän outo maku asiasta. Jos asiat hoidettu kunnolla ja menee hyvin, niin ei siitä tarvitse olla katellinen (sellaisia me suomalaiset olemme). Kelohonkamökki, onhan niitä vuokralla muillakin yrityksillä virkistyskäyttöön. Oletteko miettineet kuinka raskaskaan työn kanssa he ovat tekemisessä (verta ja suolenpätkiä).
Kopterin lentokulut maksaa RAY, sairaanhoito- ja lentohenkilökunnan palkat taitavat tulla verorahoista? Toiminnanjohtaja on johtanut toimintaa omista eduistaan huolehtien ja uskoo varmasti itsekin ansainneensa mauttomasti laitetun byroonsa, autoetunsa ja kelomökkinsä; hyvällä asiallahan tässä ollaan kelkkailtu. Mitä kauheampi verotusarvo on V6 kinnerillä, sitä julmempi on oltava äijän bruttopalkka. Jopas harmittaa. Se vain!
Satatonnia markkinointiin… Kyllä siinä on suunnittelupalavereja pidetty ja annettu luovuuden lentää! Ja yhdistyksen hallituksen pj henkäilee hyväksyvästi, totta mooses. Mutta kyllä ne tuosta kusetuksesta toivottavasti vielä laskun maksavat. Sääli tärkeää pelastukopteritoimintaa. Mikäköhän keinoksi?
Kiitos maikkarille erittäin asiallisesta ja tarpeellisesta dokumentista.
Huono ohjelma. Tuollaista sontaa toimittajat saavat pukata ruudusta ulos. Haastattelut pätkitään niin, että ohjelmaan saadaan juuri toimittajan haluama tyyli. Totuudella ei väliä. Kelohonkamökkejä on kunnat ostaneet jo vuosia veronmaksajien rahoilla ja kalliilla hinnalla. Jos yhdistys vuokraa mökin vuodeksi niin siitä nostetaan tuollainen haloo.
Erkki hoi! Kusetusta? Ei tuollaista ja noin laajaa pelastustoimintaa pysty pyörittämään ihan noin vain. Se vaatii todella paljon työtä. Satatonnia markkinointiin? Tuskin vaan. Vertailuna oli Vaasan Pete jonka markkinointiin kerrottiin menevän vain kymppitonni. Siellähän palolaitos hoitaakin hommaa eli kuntalaiset maksavat tietämättään verorahoissa kaikki kulut.
Kylläpä ihmetytti Sepen asiat!?! Ilman muuta pitää tutkia asia perinpohjin. Nykyinen Suomenmaa alkaa hiljalleen vaihtua hyvinvointivaltiosta pienien sortajaksi!!!! Mihinkään ja keneenkään ei voi luottaa.
Minultakin on puhelimitse pyydetty rahaa Sepen toiminnan pelastamiseksi. Enää en puhelinkeräyksiin lähde.
Mutta että oikeus tapahtuu, asiat on tutkittava ennekuin ketään syyllistetään!
Tämä helsingin “tyyli” on nähty ennenkin että pohjoisen kopterit on huonoja ja eivät pelasta ketään, rahaa menee pohjoisessa minne sattuu… Näin ajatellaan pääkaupungissä.. Ja mitä Helsingissä? Mediheli paras ja ei mitään ongelmaa ku on Helsingissä, suomen navassa. Ihmettelin todella suuresti kun ohjelman lopuksi otettiin myös mediheli esiin noissa asioissa. Yleensä sitäkin on ylistetty kun niin nuhteeton ja paras kopteri. Mielestäni Maikkari savustaa omalla tyhmyydellään kopterit pois Suomesta. Mahtava olisi nähdä jos esim. Ripsa Koskinen-Papusen omainen tai Tuottaja Jussi Erosen omainen pelastettaisiin pelastushelikopterin avulla, millainen juttu silloin esitettäisiin Maikkarilla? Jos jostain päin suomea loppuu kopteritoiminta tämän maikkarin antaman negatiivisen ja vääristyvän ohjelman perusteella, me kaikki varmaan tiedämme ketä siitä syyttää…
YES 45.
Mihin SEPE tarvitsee varainkeruuta jos RAY maksaa lentotoiminnan kulut ja sairaanhoitopiiri terveydenhoidon henkilökunnan kulut? Mihin SEPE tarvitsee mm. liikehuoneistoa Oulun kalleimmilla toimistovuokrilla, kelohonkamökkiä Lapissa ja ‘leasattua’ luxus-autoa? Muistaakseni, taannoin paikallislehdissä kirjoiteltiin SEPE:n toiminnan olevan vaarassa varojen puutteessa.
Kysymys ei ole ‘ suomalaisesta kateudesta’ vaan siitä millaista toimintaa SEPE harjoittaa, jos toiminnanjohtaja johtaisi yksityistä yritystä ja myisi vaikka nappeja, niin hän voisi käyttää varojaan miten huvittaa. Ko. toimintaa harjoitetaan yhteiskunnan varoin ja hyväsydämisten lahjoittajien turvin. Näillä edellytyksin se tuskin on hyvää bisnestä mutta siltä se kuitenkin näyttää.
Tälläisen toiminnan tavoitteena tulisi olla ainoastaan ja vain ainoastaan keräyskohteen toiminnan ylläpito ja kehittäminen eikä toiminnan pyörittäjien oman imagon ja elintason nostaminen. Toiminnalta tulisi vaatia läpinäkyvyyttä, kuten aikaisemmat tapaukset ovat osoittaneet.
Tuskin tässä lakia on rikottu ‘korkeintaan moraalia’ ja sekin, kuten tämäkin tapaus opettaa, valitettavasti, on meillä jokaisella omannäköisensä.
Luulo ei ole tiedon väärtti. Herkutteluun tarvitaan kunnon eväät ja sekoittamalla niistä saa irti mitä uskomattomampia makuja – jopa nautintoja. Ohjelma antoi eväät ilkeänmakuiseen maiskutteluun ja taidokkaasti maustetut lisukkeet jopa kutkuttelivat makuhermoja virneeseen asti. Taidokasta työtä. Minkähänlainen keitos tästä olisikaan tullut jos olisimme nähneet sen aidon ja oikean arjen. Okeat summat, maksut, tuhannet vapaaehtoisten tekemät uurastukset ja saatikka sen kokonaisuutena tuottaman positiivisuuden. Nostakoon kissa itse häntänsä.Kaiken ankeuden ja puukotuksenkin jälkeen – kiitos SEPE meidän kaikkien puolesta jotka olemme saaneet tarvittavan avun!
Maasturia tarvitaan mm Sepen koulutustilanteisiin ja turvallisiin pitkiin TYÖmatkoihin. Minä en suostuisi Pääkön työaikoihin ja työoloihin, vaikka maksettais mitä!. Yhdistyksellä on kaksi tilintarkastajaa ja hallitus päättää hankinnat. Eduskunnalle esitellään tilitoimiston tekemä tilinpäätös ym.
PS. Kukas se rantauttikaan ensihoidon Ouluun, noin käytännön, ei teorian vinkkelistä, tais olla Jari Pääkkö; se sama tyyppi joka ei juo.
Kateutta ilmassa, saa lentoavustajat itse pestä ja puunata ajokkejaan, kun varainkeruun poppoo ei ole enää saman katon alla sitä tekemässä.
Ohjelma kirvoitti kommentteja myös sähköpostipalautteeseen. Ohessa muutama näyte:
“Palaute:
Kiitokset 45minuutin Sepe-pätkästä. Se puuttui yhdistyssektorilla tärkeään asiaan mm. RAY:n suhteen. Vuosia projektissa työskenneelleenä on todettu, että hyvät hankkeet menevät (vain) lobbaamalla läpi! Mutta silti hämmästyttää, miten osa (tässä Sepen tuki ry.) pystyy tuottamaan noin hyvin ja samaan aikaan saamaan RAY:n mittavaa tukea?”
“Palaute:
Hyvin tehty ohjelma ja ammattimaisesti tehty taustatyö ja asiantuntemus.En ole ennen kommentoinut mihinkään vastaavaan, mutta nyt tämän päivän ohjelmasisältö antoi viimein pontta moiseen ( pelastushelikopteri ).Aiheet hyvin valittu ja esiintuonti mielestäni kympin työtä. Ripsa esittää asiat asioina, ilman ylimääräistä paatosta, mikä usein vie lapset pesuveden mukana. Ohjelmanne on niitä enää harvoja jäljellä olevia ohjelmia, joitka saavat minut vielä maksamaan upamaksuni.Meidän lintukotolaisten on korkein aika havahtua todellisuuteen ja se vaatii antamaanne ” herätystä”.Jatkakaa linjallanne, terveisin allekirjoittanut.”
“Palaute:
Törkeätä yhteisten varojen käyttöä Sepe-pelkopterin avulla. Vikaa on paljon myös rahanantajissa. Jos annetaan rahaa pitää myös valvoa kunnolla sen käyttöä, käsittämätöntä ettei ole jo puututtu, koska työntekijät ovat kauan sitten ilmoittaneet. Toiminnanjohtaja ajakoon omalla autolla, Oulussa toimii myös julkinen liikeenne hyvin, ei kai toiminnanjohtajan tarvitse olla hälytysvalmiudessa, ehtii paikalle julkisillakin välineillä. Eikä pelastustoiminnassa tarvita kelohonkamökkiä lainkaan eikä yhtään ainutta kosteaa eikä minkäänkäänlaista illanviettoa. Toimisto irvokas, törkeää yhteisten varojen käyttöä. Kuinkahan paljon tämmöistä ja vastaavaa tähän maahan oikein mahtuu. Typerältä kuulosti myös RAY:n valvontapäällikön lause lopussa: median tehtävä tuoda esiin> vahtia! Jos jokin taho luovuttaa rahaa, pitää myös valvoa; mahtavatko olla itse samassa vellissä?”
Kyllä itse taas olen sitä mieltä että jopa ohjelman oman uskottavuuden kannalta olisi ollut järkevää edes yrittää tehdä juttu muuten kuin skandaalinkiilto silmissä.
Jokainen joka on seurannut Sepen toimintaa tai saanut apua, tietää varmasti että kyseessä on luotettavasti ja hyvin hoidettu organisaatio josta monessa paikassa voitais ottaa mallia. Eiköhän rahaa ole kuitenkin mennyt itse tarkoitukseenkin kun ainakin viime kesänä se sukulaiseni pääsi pelastamaan.
Ja hyvä herra toimittaja, huolestuitko kun tähän blogiin tulikin (liian?) paljon reportaasiasi moittivia kommentteja? Huomasinpa vain että kaikki sähköpostiisi tulleet palautteet joita julkaisit täällä blogissa, olivat jutullesi edullisia. Kritiikkiä ei yhtään sitä kautta tullut?
Hyvä nimimerkki “Harmittaa”,
sanot, että “eiköhän rahaa ole kuitenkin mennyt itse tarkoitukseenkin”.
Tämä on selviö. Pelastushelikopteri pelastaa ihmisiä. Jutussammekin kerrottiin, että töitä on paljon. Tehtäviä oli yli tuhat vuodessa.
Juttu kertoi kopterin kuluista, jotka ovat monen Sepen toiminnassa mukana olevan mielestä ylimitoitettuja. Samaa mieltä on rahoittava RAY.
Tähän blogiin on tullut toista tuhatta kommenttia. En ohjelmantekijänä laske, kuinka moni on keskustelunavauksistamme pitänyt tai kuinka moni on suuttunut.
Jos tv-juttu on kriittinen, tähän blogiin ropisee aina myös valituksia. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Silloin tällöin median arvioinnin kohteeksi joutuneet valittavat “sensaatiohakuisuudesta”. Ei sensaatioita tarvitse mitenkään hakea. Riittää, että katselee ympärilleen. Todellisuudessa on usein sensaatiomaisen erikoisia piirteitä. Niitä käsitellään kriittisesti ja asiallisesti.
Tärkeintä on, että ohjelmamme tv-raportit ovat totta ja tiedot pitävät paikkansa. Niin on nytkin.
Joo. Niin kuin kaikesta nähdään. Kaikki on vähän oikeassa. Tämä kansa on ollut talutusnuorassa niin kauan (ja miksei moni muukin kansa) että ei edes tiedetä mitä kaikkea on pielessä, kun siihen on jo totuttu ja väärä on ollu niin kauan väärä, että siitä on tullu “oikea”. On mielestäni ihan sama millaisen maun juttu jättää tai miten se on leikattu. Asiat nyt vain on niin pirun huonosti tässä maassa mutta ei sitä voida uskoa kun ollaan “hyvinvointivaltio”. Juu onhan meillä kaikenlaisia etuja verrattuna moneen muuhun, mutta kyllä viime 20 vuoden aikana on alkanut edut ym. kiihtyvällä tahdilla kaventua. Sen päälle tosiaan kun heitetään se kuuluisa kateellisuus, niin siitä ei muuta suuntaa ole kuin alaspäin. Asia on niin pirun laaja, että tästä nyt ei kunnon perusteluja edes jaksa jne jne… siitä tulikin mieleen. Neuvostoliitto (Venäjä) yritti aikoinaan miehittää suomen omakseen. Sodittiin. Nyt Suomalaiset myy tämän maan sitten halvalla Samoille miehittäjille. (Venäjä). Hullua eikös juu…
Tuottaja Jussille. Ohjelmassasi esittelit sepen toiminnanjohtajan auton. Jos auto on liisinki niin eikös silloin toiminnanjohtaja itse maksa sen omasta pussistaan tietyn summan kuukaudessa? Asiasta tarkemmin löytyy verotoimiston sivuilta. Ottakaapa seuraavaan ohjelmaan randomina vaikka 10 yhdistystä ja katsokaa kuin paljon he järjestävät koulutusta tai virkistymispäiviä ulkopaikkakunnilla? Sitten tämä SEPE 100000e vs. PETEn 10000e. Ohjelmassahan RAY:n mies sanoi että SEPEllä menee suomen pelastushelikoptereista kaikista parhaiten, ja meille Oululaisille ja pohjoissuomalaisille on varmasti tämän 13 vuoden aikana tullut tutuksi Pelastushelikopteri SEPE koska se on markkinoinut itseään ja tiedottanut itseään ihmisille. Miksi sitten tiedottaa? Pelkästään RAY:n raha ei riitä toiminnan pyörittämiseen vaan tarvitaan ihmisten lahjoituksia jotta henkiä pystytään pelastamaan ja siksi SEPEstä tiedotetaan paljon että pelastustoiminta olisi turvattu. Kantaa otanh myös toiminnanjohtajan molaamiseen ohjelmassa. Jos tätä ko. henkilöä ei olisi olemassa ei pelastushelikopteri toimintakaan olisi näin laaja-alaista suomessa. Kyseessähän on henkilö joka uurasti ja sai pelastushelikopteritoiminnan suomeen 13 vuotta sitten. Vielä tuottaja Jussille noista kommenteista, eikö sähköpostiisi ole muka tullut yhtään myönteistä kommenttia?? Laskin että olet tänne laittanut kommenteja 4 joissa negatiivinen kanta sepeä vastaan. Kuin monta myönteistä? EI YHTÄÄN? koska haluat toittajana pitää uskottavuutesi ohjelmaan ja ko. pätkän sisältöön ettei ihmisillä ole muuta kantaa kuin negatiivinen. Kunnianloukkauksesta SEPEä kohtaan jo voitaisiin puhua, koska tälläistä mustamaalaamista suoritatte Maikkarilla. Toivon syvästi että jos kohdallesi Jussi joskus käy niin että tarvitset koptereiden apua, se kopteri ei lähde sinua pelastamaan vaan laittaa sähköpostiisi viestin, “juttusi takia kopterimme ei päässyt ilmaan, koska meillä ei ollut varaa siihen varainkeruun kuihduttua”
Kiitos palautteestasi, nimimerkki “Puolesta”.
Tunnut olevan Sepen nykyisen rahankäyttömallin “Puolesta”.
Oulun valtalehti Kalevan nettisivuilla sen sijaan lähes kaikki 156 mielipidekirjoitusta tuntuvat olevan Sepe-kopterin nykyistä varainkäyttömallia “Vastaan”.
Sepen tuki ry on yhdistys, jonka jäsenet viime kädessä määrittelevät sopivat toimintatavat. Pallo on siis Oulussa.
Mitä sähköposteihin tulee, niin muun muassa tällainen tuli juuri äsken:
“Palaute:
Hei!
Hieno homma, että olette puuttuneet SEPE-kopterin ympärillä oleviin epäkohtiin. Lukekaapa lisäksi sanomalehti Kalevan yleisönosaston kirjoitus (12.2.2006) “Saadaanko ylläpitokuluille vastinetta?”. Älyttömän hinta/laatusuhteen lisäksi mediaseksikästä kopteritoimintaa on vuosikausia pyörinyt bisnes, jossa mm. toiminnanjohtaja ja varainhankintayrityksen tj pistävät isot rahat taskuunsa. Hyväuskoisia yrityksiä/yksityisiä riittää, jotka myös omaa sädekehäänsä kiillottaakseen hankkivat paperinpalan (kunniakirja) seinälleen (välistävetofirma nettoaa 40 pinnaa), puhelinmyyjäraukat tekevät likaisen työn ja toiminnanjohtaja puuhastelee putipuhtoisen julkisuuskuvan säilyttämiseksi…”
Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa ei pitäisi tarvita yhdistyksiä pelastushelikoptereita varten. Eikö perusterveydenhuollon piiriin kuuluisi helikopteri suurimpiin kaupunkeihin? Sairaanhoitopiirit ja kuntainliitot maksaisivat kulut kuten muustakin sairaanhoitotyöstä. Ei tarvittaisi erikseen rahastusfirmoja rahojen keräykseen. Kansa voisi suoraan lahjoittaa sairaanhoitoon varansa, jos haluaa, kuten SPR:llekin lahjoitetaan.
Toisena huonompana vaihtoehtona laskutetaan jokaisesta lennosta käyttäjiä, joilla on vakuutukset kunnossa.
Tuottaja-Jussille. Kirjoitat, että Kalevan juttutuvan kirjoituksista lähes kaikki ovat Sepen rahankeräystä vastaan. Lueppas kyseisen juttuvan muutkin jutut niin huomaat, että näitä joka asiasta valittajia on juttutupa pullollaan. Olen jo aikoja sitten siirtynyt muille foorumeille joissa osataan keskustella ilman lapsellista jupinaa.
Minun täytyy sanoa, että ohjelma oli huonompi kuin iltapäivälehtien jutut vaikka niitä pidetään jutuista huonoimpina. Olen oman työni vuoksi joutunut antamaan lukuisia haastatteluja ja voin rehellisesti sanoa, että monen vuoden aikana ainoastaan yksi haastattelustani tehty juttu piti yhtä totuuden kanssa. Tällainen yksipuolinen juttujen tekeminen toimittajan oman mieltymyksen mukaan on moraalitonta. Tämäkö on sitä journalismia? Ei tosiaankaan! Tämä on jotain aivan muuta. Suomeksi sanottuna ilkeämielistä panettelua ja tosiasioiden vääristelyä.
Olisi erittäin suositeltavaa selvittää, mitä todellista hyötyä medikoptereista saadaan. On selvää, että on tilanteita ja alueita, joissa koptereista on todellista hyötyä. Mutta on myös selvää, että samalla panostuksella saataisiin monissa tapauksissa huomattavasti suurempi hyöty normaalia sairaankuljetusta tehostamalla. Medikoptereille on vaan helppoa saada rahaa epätodellista “sankari letäjä”- ja “sankarilääkäri”-myyttiä hehkuttamalla.
Maikkarin ohjelma todella asiallinen ja valaiseva, toimittajille täydet pisteet.
Miksi 45 minuuttia ei tee yhtä kunnon 45 minuutin ohjelmaa kaikista pelastushelikoptereista, niiden erilaisista rahoituskuluista sekä rahoitustavoista. Sanoisin kohteliaasti, että 45 sucks, ja se taitaa johtua formaatista. Onko nyt niin, että joka kerta pitää olla 4-5 eri aihetta, joilloin jotakin tärkeätä aihetta voidaan vain raapaista pinnalta. Tällöin hyvä ja tärkeä aihe muuttuu usein katsojan silmissä sensaatiohakuiseksi tarinaksi.
Kun tämä pelastushelikopteritoiminta alkoi viime vuosikymmenellä, juttelin asiasta silloisen SM:n pelastuspäälikön kanssa, hän ei ollut ollenkaan vakuuttunut toiminnan tarpeellisuudesta ja oli aika kriittinen kustannus-hyötyanalyysissaan.
vakuuttunut toiminnan tarpeellisuudesta ja oli aika kriittinen kustannus-hyötyanalyysissaan. Ylläpito voisi yhdistää nämä viestit, pikkusormi osui vahingossa. tuohon “Tallenna”-painikkeeseen
Oululainen juorukello ei sitten itseään uskaltanut paljastaa ohjemassanne ja “tasokkaan” ohjelmanne imago ei vissimmästi kärsi juorujutuista.
Paljonko maksoitte helikopterikyydistä korvausta ja kuka teille antoi luvan siihen ?
Sepe pelasti henkeni vuosia sitten, ne oli paikalla ennemmin, kuin ambulanssi ja palolaitos !
tuki ry tuottanut tulosta 2 vuotta ja tehnyt töitä 13 vuotta, sehän on upeaa!!
Irma Tauriaiselle,
nimenomaan Sepen pelastustyössä mukana olevat lukuisat ihmiset ovat olleet huolissaan varainkäytöstä.
Tällä palstalla tuntuu olevan kahdenlaisia ihmisiä:
- niitä, joiden mielestä kaikkea yhteisten varojen käyttöä saa arvioida kriittisesti
- ja niitä, joiden mielestä juuri pelastuskopterien varainkäyttö on arvostelun yläpuolella – kopteri kun voi joskus pelastaa arvostelijankin.
“Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.” En tiedä kommenttisi syytä minun kirjoitukseni yhteydessä. Sukulaiseni vain on edelleen hengissä. Ja se on Sepen ansiota.
Jos rahoja käytetään leväperäisesti se on väärin. Miksei ohjelmassa esitetty summia, paljonko kelomökki tai prameat toimitilat maksavat. Näin ihmiset saisivat muodostaa mielipiteensä selkeiden numeroiden = faktojen perusteella. Missä määrin muut vastaavat yhdistykset käyttävät keräysvaroja virkistystarkoituksiin.
On ihan turha leimata juttunne kyseenalaistaneet kommentit leväperäistä rahankäyttöä puoltaviksi. Jos rahoja on todella törsätty järjettömästi, se on tuomittavaa. Mutta kuitenkin äiti on joskus opettanut ettei kaikkea telkkarissa esitettyä kannata pitää ainoana totuutena.
Kyllähän se niin on että kopterissa toimivat lääkärit ja lentoavustajat todella auttavat ja saavat paljon hyvää aikaan mutta, taustalla oleva tukiyhdistys porsastelee aivan käsittömästi.Ei kukaan voi pitää hyväksyttävänä sitä että, sh-piirin rahoilla ja ihmisten lahjoitusvaroilla ajellaan safareita Lapissa, vuokrataan kelomökkiä tai ajellaan hulppeilla työsuhdeautoilla tahi vuokrataan “läyhy” toimisto Rotuaarilta.Mikäli SEPE:n tukiyhdistys toimisi täysin ilman julkista sh-piirin rahoja sekä hyväuskoisten ihmisten euroja niin kellään ei olisi mitään sanomista em. porsasteluun.
Muistelkaa hyvät ihmiset näitä keräyksiä ja tukiyhdistyksiä mm. Syöpäsaiden tuki ry ym.
En ikinä tule vapaaehtoisesti antamaan senttiäkään millekkään keräykselle, koska uskon Suomen hyvinvointivaltioon ja siihen, että mikäli esim. kopteritoiminta valtion puolelta todetaan kustannusvaikuttavuudeltaan tarpeelliseksi ja välttämättömäksi niin valtion sen verorahoista kustantaa.Kopterit eivät vain asiantuntijoiden mukaan ole kustannustehokkaita, se on karmea totuus.
Pelastaa ja pelastaa, ei voida noin sanoa koska ei tiedetä varmasti että pelastettava olisi menehtynyt esim. ambulanssihenkilöstön toimesta ja vain kopteri pelasti. Ambulanssitoiminnassa mukana olevat työntekijät ovat myöskin hyvin koulutettuja ja päteviä. Lääkärit ensihoidossa on mielestäni hiukan kyseenalaista.
Jopas koirat älähti, kun kalikka kalahti! Taisikin olla aiheellinen juttu!
Onko nyt joku onneton yksilö jäänyt vaille kehuja ja mainintoja??? Ja sen vuoksi haluaa mustamaalata tämän erittäin hyvin hoidetun SEPE:n toimintamallin.
Itsekkin “läheltä seuranneena” ja “alalla toimivana” olen vain positiivisesti kateellinen näin hyvin hoidetusta toiminnasta, jossa otetaan huomioon työntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen raskaassa ammatissa. Eiköhän nämä kaikki mainitut “lapinreissut” ole olleet yhdistettyjä koulutus- ja virkistysmatkoja. Eli tiukkaa puustamista pääasiassa ja mukavaa rentoutumista sitten vapaalla.
Ja kuten aiemmissa kannanotoissakin on mainittu, taitaa jokaisessa firmassa ja yhdistyksessä olla sama käytäntö.
Eiköhän monessa muussa asiassa tässä maassa olisi enemmän tonkimisen aihetta.
Jätettäisiin nämä tärkeät toiminnot rauhaan ja annettaisiin niiden kehittää itseään, meidän kaikkien hyvinvoinniksi ja turvaksi.
Mutta suomihan on sarvikuonojen maa!!!
Joka tapauksessa, kyseinen ohjelma (45 minuuttia) oli huikea riman alitus. Sensaatiohakuinen, jenkkityyliin tehty räpellys.
uskon sepen kestävän tarkastelun onhan organisaatiossa paljon oululaisia päättäjiä että oman edun tavoittelu tai hyväksikäyttö tuossa laajuudessa on mahdotonta jari pääkkö on tehnyt arvokasta työtö sepen eteen toivon että asia tutkitaan ja päästään eteenpäin puhtaalta pöydältä uskonkin itse entisenä oululaisena että jokin taho on vetänyt herneen nenään jostakin asiasta ja mitä työsuhde autoon tulee niin niitähän on suomessa joka firmalla enemmän ja vähemmän eikö se ole vähän outoa että nyt puhutaan yhdestä autosta tietämättä mitään sen yksityis kohdista tai esim. mahdollisesta sponsoroinnista tsemppi sepen porukalle teette arvokasta työtä mitä kukaan muu ei tee ja jos ne ihmismäärät mitä on pelastettu katsottaisiin niin kukaan ei puhuisi mitään vain kateelliset ovat äänessä ja kenenhän vaali poikotti tämäkin on kun aikaa mennään eteenpäin ???
Jaaha, ja suomessahan ei ole korruptiota mutta hyväveli-verkosto kyllä tuntuu toimivan, kun tälläistä moraalittomuutta ja hyvällä asialla ratsastamista ei laiteta kuriin.
Tällä palstalla moni on vedonnut siihen mitä muissa yhdistyksissä tapahtuu, ihan kuin se mukamas oikeuttaisi sikailemaan jos vaan sikailee vähän vähemmän kuin muut. Uskomatonta soopaa!
Suurin osa yhdistyksistä ei nauti samanlaisesta rahatulvasta niin yksityisten henkilöiden kuin valtiovallankin toimesta vaan toimivat käytännössä jäsenmaksutuloillaan. Mihin on kadonnut ihmisten moraali, kun kirkkain silmin selittävät että tokihan saadaan näitä pelastustoimintaan tarkoitettuja rahoja käyttää vähän luxusteluunkin. Ja PAH! :-/
Kyllä pelastushelikopteritoiminta on erittäin tarpeellista, mutta siitä pitää ehdottomasti tehdä yhteiskunnan omaa toimintaa niin saadaan tälläiset välistävetäjät pois törsäämästä niitä rahoja jotka ovat tarkoitettu suoraan helikopteritoiminnan ylläpitämiseen, ei mihinkään kelohonkamökkeihin tai hulppeisiin toimistoihin saati sitten virkistäytymisreissuihin.
Taitaa olla toiminnanjohtaja pistänyt itse imagonpelastuskampanjan pystyyn, epäilen minä.
On vaikea uskoa, että toistuvat epäselvyydet kopterien rahankeruussa olisivat sattumaa tai skandaalihakuisten toimittajien sepittämiä.
Eiköhän ole niin, että koska kopterit tekevät oikeasti arvokasta työtä ja lisäävät ihmisten turvallisuudentunnetta, on rahankerääjien yksinkertaisesti liian helppo hyväksikäyttää niitä.
Sepen tukiyhdistyksen toiminta tuntuu moraalisesti ongelmalliselta. En usko, että rahaa lahjoittavat tietävät tukevansa kelkkasafareita ja komeaa toimistoa vaan ajattelevat “pitävänsä kopterin ilmassa”. Vaikka se puoli hoituukin julkisen tuen avulla. (Tukiyhdistystäkin ehkä tarvitaan, mutta ei kai sentään safareita?)
Neljävitosen juttua kritisoineiden tuntuu olevan vaikea huomata, ettei jutussa millään tavalla väheksytty koptereiden merkitystä. Argumentit tyyliin “luulisi kopterikin kelpaavan, jos Jussi loukkaannut lapinvaelluksella” menevät täysin ohi ja osoittavat vain, kuinka tunnepitoinen kopteriasia on. Ja siitä tunteesta on hyvä repiä rahaa…
Ja mihinköhän mahtaa perustua Pasi Luodon arvio “oman edun tavoittelu tai hyväksikäyttö tuossa laajuudessa on mahdotonta”. Kaikki mukavan yhdistyksen toimintaan pääseväthän voivat ihan hyvin “ottaa oman pienen siivunsa” hyvin tuottavasta bisneksestä, eikun siis hyväntekeväisyydestä.
Se, että tukiyhdistyksissä mukana olevat ihmiset ovat oikeasti hyvällä asialla (loukkaantuneiden pelastaminen) ei mitenkään poissulje sitä, että he voisivat myös vetää hiukan välistä. Kaikki asiasta hyötyvät tietysti suojelevat toistensa ja siten myös omaa mainettaan.
Varainhankintayrityksen entisenä työntekijänä antaisin yrityksille ja yksityisille SEPE- tukijoille ilmaisen neuvon miten tukirahat saataisiin kanavoitua suoraan tukiyhdistykselle ilman välikäsien ottamaan 40 prosenttia. Oulun seudulla ja ympäristökunnissa on sadottain yrityksiä ja yksityisiä, jotka tukevat SEPEä vuosittain ns kunniakirjalla. Jos yritys/yksityinen näkisi sen verran vaivaa, että sopisi toiminnanjohtajan kanssa suoraan joka vuosi automaattisesti lähetettävästä kunniakirjasta laskun kera. Näin välikädet ja aikaa vievät kerjuupuhelut jäisivät pois ja SEPEn toimintaan kertyvät varat kasvaisivat n. 40 %. Ei liene eettisesti oikein, että jonkun yrityksen toiminta perustuu lähes yksinomaan tällä meille kaikille tärkeällä asialla busineksen tekoon. Siis palauttakaa ihmeessä tänäkin vuonna teille puhelimitse ”myyty” kunniakirja ja tilatkaa omanne suoraan toiminnanjohtajalta ja sopikaa vuosittaisesta tuestanne automaattisesti ilman kiusallisia kerjuupuheluita. Näin suoraan Sepelle saatava tuen määrä lisääntyy dramaattisesti!
Katsokaapa Markku Kosken tiedoite!
http://www.sepe.fi/sivu/fi/uutiset/?tila=yksi&uid=434&tyyppi=0
Siellä on selvät numerot ja prosentit esillä! Hieman alkaa mennä pohja nelivitosessa esitettyjen numeroiden ja ökymökkien pohjalta.
Hyvä Sepen kannattaja,
Markku Kosken tiedote puhuu “loukkaavista ja virheellisistä tiedoista”, mutta ei yksilöi viime viikon 45 minuuttia -ohjelmasta yhtään asiavirhettä.
Tiedote myös ohittaa peruskysymyksen eli sen, miksi muun muassa yhteisiä rahojamme koptereille jakava RAY pitää Sepen kulurakennetta kauttaaltaan ylimitoitettuna.
Keskustelussa on kaksi toisistaan erillistä ydinkohtaa: itse pelastushelikopteri ja sen toiminta, sekä tukiyhdistys ja sen toiminta. Sepe on hieno juttu ja sen toimintaa kannatan minäkin. Mutta en missään nimessä kannata enkä hyväksy tukiyhdistyksen toimintaa. Siinä vaiheessa kun rahoitus ehkä jonain päivänä päätyy valtion budjettiin, tukiyhdistyksen rooli surkastuu merkittävästi.
Olen tukenut SEPE:n toimintaa ry. varojenkeruun kautta kauan.
Nyt kuitenkin on imeistä ja jopa erittäin todennäköistä että toiminnan-
johtajalla on ns. noussut hattuun.
Tämän tietysti ymmärtää,kun on ollut pitkään mukana ja tottunut
suurten summien käsittelyyn.
Mutta kyllä nyt kansanedustaja Markku Kosken,SEPE:n ry:n tuen hallituksen puheenjohtajana TÄYTYY puuttua asioihin,vaikka ymmärrän
senkin että kaveria on epämiellyttävä tukistaa.
Hoitakaa asiat kuntoon ja liisatkaa normaali auto,ajakoon toiminnanjohtaja henkilöautolla ja ostakoon huippupalkallaan
oman ökymaasturin.
Minä En enää niihin talkoisiin kyllä osallistu.