Helsingin kaupunginvaltuusto päätti automatisoida metron. Metronkuljettaja päätyy ammattina historillisten työtehtävien joukkoon, samalle hyllylle konekirjoittajan tai sanomalehden latojan kanssa. Mikä työtehtävä on seuraava? Uutisankkuristakin tehtiin jo muutama vuosi sitten virtuaaliversio.
- -- -
Naisyrittäjyyttä tukeva joensuulainen Karellikeskus Oy joutuu palauttamaan osan sille myönnetyistä tukirahoista. Ostopalveluja oli kilpailutettu puutteellisesti, ostopalvelukulut olivat päällekkäisiä.
Katsojapalautteen perusteella EU-tukirahasotkuja voisi selvittää Suomessa myös tikanheittoperiaatteella. Heitetään tikkaa kohti Suomen karttaa. Tutkitaan EU-hankkeet paikkakunnalla, johon tikka napsahtaa. Aina sieltä jotain löytyy.
- -- -
Kyläkauppias Vesa Keskinen on syytteessä arpajaisrikoksesta. Kysymys on siitä, onko Ponnenjärven jäällä tapahtuva miljoonan euron palkintokalan jahtauskisa Miljoonapilkki tuuriin vai taitoon perustuva tapahtuma. Kalastuskisa vai arpajaistapahtuma?
Isoja talousrikollisia kulkee vapaina syyttäjäpulan takia. Viranomaiset pohtivat joukolla pilkkikisan luonnetta. Kuluu se kevät varmaan sitäkin miettiessä.




