Selvä peli?

Mielipidetiedustelujen valossa presidentinvaalit näyttävät ratkenneen jo ennen vaalipäivää. Sauli Niinistön etumatka on kaikissa tällä viikolla julkaistuissa gallupeissa ollut noin 20 prosenttiyksikköä. Kun kannastaan epävarmat lasketaan pois, ero on vielä hieman suurempi. Pekka Haaviston kannatus jäisi mielipidetutkimusten valossa 40 prosentin tuntumaan. Näin Niinistö valittaisiin presidentiksi suoran kansanvaalin historian suurimmalla enemmistöllä. Toistaiseksi suurin ero oli Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin välillä vuonna 1994: Ahtisaari keräsi äänistä 53,9 %, ero Rehniin oli 7,8 prosenttiyksikköä.

Tiistaina julkaistu HS/TNS Gallupin tutkimus antoi kannatusosuuksiksi 48 (Niinistö), 28 (Haavisto) ja 23 (Ei osaa tai halua sanoa). Keskiviikkona julkistetun MTV3/Research Insight Finlandin tutkimuksen tulos oli käytännössä sama eli osuudet olivat 48 %, 28 % ja 24 %. Tänään raportoitu YLE/Taloustutkimuksen gallup antoi prosenteiksi 47, 29 ja 23. Tutkimusten vähäiset erot mahtuvat tilastollisen virhemarginaalin sisään.

Onko peli siis selvä? Erittäin todennäköistä on, että Niinistö valitaan presidentiksi sunnuntaina. Haavistolla on käytettävissään kolme oljenkortta:

  1. Epävarmat äänestäjät. Voittaakseen Haaviston tulee saada äänestämään lähtevät epävarmat äänestäjät taakseen. Ensimmäisellä kierroksella Haavisto ohitti Paavo Väyrysen nimenomaan vaalipäivän mobilisaatiollaan. Onko Haavisto-ilmiö hyytynyt toisella kierroksella?
  2. Naiset ratkaisevat vaalit. Haavisto on naisten keskuudessa paljon suositumpi kuin miesten. Naiset ovat asenteiltaan keskivertomiehiä vapaamielisempiä, joten heitä Haaviston rekisteröity parisuhde ei hevin hetkauta. Naisäänestäjien keskuudessa ehdokkaiden kannatus on lähes tasan: Niinistö 40 % ja Haavisto 35 % (miehillä 54 – 24). Naisten äänestysvilkkaus on miehiä huomattavasti suurempaa, joten heidän suosikkinsa on vahvoilla. Ennakkoäänestyksen jälkeen jo 40 % naisista on äänestänyt, miehistä vajaa kolmannes. Kun lisäksi tiedämme,  että ehdokkaastaan epävarmoja naisia on noin neljännes, Haaviston mahdollisuus on naisten viime hetken vakuuttamisessa.
  3. Nuoret. Haavisto on gallupien valossa joko Niinistöä suositumpi tai yhtä suosittu alle nelikymppisten äänestäjien keskuudessa. Nuoret äänestävät yleensä vanhempia laiskemmin, mutta tällä kertaa mielipidetutkimukset
    kertovat, että nuorten keskuudessa on vähemmän epävarmoja kuin vanhempien ikäluokkien äänestäjissä. Nuorten aktiivinen äänestäminen avittaa enemmän Haavistoa kuin Niinistöä.

Vaikka todennäköisyys Niinistön voitolle lähentelee yhtä, peli ei ole selvä ennen kuin äänet on annettu ja laskettu. TV-tentit on pidetty, nyt on kansan vuoro. Sinä päätät, onko presidentin nimi Niinistö vai Haavisto.

Tulosta voi taas jännittää sunnuntai-iltana MTV3:n tulosillassa klo 19:30 alkaen. Nähdään silloin!

Aihe(et): Vaalit, Yleinen Avainsanat: , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

76 vastausta kohteessa Selvä peli?

  1. Paavo Kolmonen sanoo:

    Mielenkiintoinen blogimerkintä vaaliasiantuntijalta ja dosentilta…yksi jäi puuttumaan.

    4. Pidetään peukkuja Pekalle, ihmeitä on nähty ennenkin.

    • Kimmo Grönlund sanoo:

      Paavo, jokainen saa pitää peukkuja mieleisensä ehdokkaan puolesta. Minä pysyn puolueettomana.

    • Lukija sanoo:

      Gallupeista kannattaa kaikkien muistaa pari asiaa:

      1. Gallupit kertovat senhetkisen tilanteen. Kun vaaleihin on aikaa viikko, gallup kertoo aika lähelle oikean tilanteen.

      2. “Ei osaa sanoa” kätkee todellisuudessa sisäänsä alaryhmät “tiedän mutta en sano”, “en vielä tiedä” ja “en äänestä” (tämä viimeisin on osin mukana muissakin). “Ei osaa sanoa” -osuus ei ole “epävarmat”.

    • Eila Lappalainen sanoo:

      Voi voi ja vielä kerran voi.Eikö ole peukalollesi parempaa tekemistä kuin pitää sitä pystyssä Pekalle.Tule jo järkiisi hyvä mies ennenkuin on liian myöhäistä.Kaikella ystävyydellä.

  2. Naukkis sanoo:

    4. sitten on vielä kaltaiseni palkansaaja-äänestäjät joille
    mustan porvarin , Kokoomusehdokkaan äänestäminen on mahdottomuus , vaikka Saulia voissa paistettaisiin ja
    stailattaisiin miten hyvänsä porvarimedian näyteikkunassa , ei itseään vastaan kukaan järkevä ihminen toimi politiikassa.
    Haavisto on Tarja Halosen työn jatkajana mitä sopivin.
    Pekka on omapäinen ei talouselämän johdateltavissa oleva ,
    itsenäinen johtaja, ja parhaassa iässä , Sauli on jo eläkeiässä.
    Palkansaajana on valintani selvä : Pekka Haavisto.

    • Juhani Helminen sanoo:

      Pohjois Koreankin kansa itki poismenneen suuren johtajansa ja kansan isän Kim:in poislähtöä. Eipä tainnut olla muuta vaihtoehta kun itkeä ja näyttävästi. Otitko geimeihin osaa?

      • Naukkis sanoo:

        Saulihan vastaa tunnusmerkkejä , kansan rakastama , tai ainakin porvarimedian…
        Ja Putinin , veljespuolueen tavoin media takanaan…

  3. Naukkis sanoo:

    Palkansaajat vaan vaaiuurnille niin peli on Pekka Haaviston , ja Kokoomusherrat jäivät taas hopeaallle …

  4. JiiHoo sanoo:

    Tässä on vielä paljon epävarmuustekijöitä olemassa. Niinistön voitto ei ole todellakaan mitenkään selviö, vaikka sellaisen kuvan Niinistön kannattajien viestittelystä saisikin.

    3. kohta on mielenkiintoinen. Haavisto näyttäisi olevan johdossa alle 40 v. sarjassa. Nyt pitäisi vain vakuuttaa suuret ikäluokat ja seniorit Haaviston taakse. Kuvittelisi heitä kiinnostavan omien lasten tulevaisuus.

    Päivänselvää on että Haavisto on näistä kahdesta parempi ehdokas, jokaisella mittarilla mitattuna. Mutta ymmärtääkö yli 50% äänestäjistä saman asian. Se ratkeaa sunnuntaina.

    • Janipetteri sanoo:

      Päivänselvää on että Niinistö on näistä kahdesta parempi ehdokas, jokaisella mittarilla mitattuna. Sen onneksi ymmärtää yli 50% äänestäjistä.

  5. JiiHoo sanoo:

    Korjaus edelliseen: Kuvittelisi heitä kiinnostavan omien lasten ja lastenlasten tulevaisuus.

    • Juhani Helminen sanoo:

      Juuri sen vuoksi Niinistöstä tulee presidentti. Suomen tulevaisuus tässä eniten kiinnostaakin!

      • Seppo Huhtiniemi sanoo:

        Juuri niin,..Sauli on talousmies ja taustalla tasapainottaa ja auttaa hoitamaan Suomen taloutta.. Pekka veisi rahat kaukomaihin bambumajojen korjauksiin ym..
        Ajatelkaa lapsianne kun äänestätte,..talousosaaminen ratkaisee lastenne tulevaisuuden..
        Kahdesta edokkaasta ei pitäisi järkeä käyttäen olla vaikea valita.. Siis nro 6..

        • Sansku sanoo:

          Sauli voi olla talousmies, mutta kenen talousmies? Hän teki myös huomattavan virheen viimeisessä tentissä, kun lähti kehumaan niitä säästöjä, jotka tehtiin 90-luvulla ja joista ekonomistipiireissäkin vallitsee varsinaisen hyvä ymmärrys, että ne menivät väärin ja viivyttivät talouskasvua. Jos säästää siten, että sysätään työttömyysluvut 20 prosenttiin, menee aika hirveä määrä rahaa työttömyyskorvauksiin ihmisille, jotka eivät ole tuottamassa sitä talouskasvua. On helppo latoa sloganeita säästöistä ja talouskurista, koska toista mieltä olevan pitäisi opettaa kauppakorkeakoulutason opintoja koko kansalle, jotta ihmiset ymmärtäisivät monitahoisen, todellisen dynamiikan taloudessa. Saksassa ja Ruotsissa on hillitty talouden notkahduksissa säästöjä työllistämispuolella ja ihmiset on onnistuttu paremmin pitämään tuottavina kansakunnalle. Maksamme edelleen niitä velkoja, joita lama 90-luvulla aiheutti ja jatkuva työttömyys pahensi. Talous on aina myös aaltoliikettä, historiallisesti mitään jatkuvaa kasvua ei ole. On liian sinisilmäistä tuudittautua sellaiseen. Siksi Haavisto on peräänkuuluttanut sitä, että pitää olla varalta myös muitakin suunnitelmia. Tuskin kukaan, ei varsinkaan Pekka, ole talouskasvua vastaan, mutta sitä on, että kasvu saadaan aikaan riistämällä ihmisiä tai luontoa tai keräämällä tuotos vain pienen piirin käyttöön ja sen jälkeen kysytään kansalta lisärahoja valtionvelkojen maksuun. Niinhän nyt on käynyt. Ei se ole reilua äänestäjiä ja siis maksajia kohtaan.

  6. Maarit sanoo:

    Hyvä, että joku ottaa huomioon mediassa mahdollisuuden, että Niinistön voitto ei ole itsestään selvyys. Itse Pekan kannattajana sydämestäni toivon, että ihmiset tosissaan punnitsevat asioita, ja selvittävät itselleen ne todelliset syyt, joilla ovat valmiita äänestämään ehdokasta. Voiko olla hyvä syy se, että jo kuusi vuotta sitten on ollut jotain tiettyä mieltä? Jos ehdokkaista löytyykin sopivampi, on syytä pohtia asioita uudelleen ja punnita tilanne.

    Ketään ei ole presidentti ennen kuin viimeinenkin ääni sunnuntaina on laskettu. Omani menee humaanille, fiksulle, edustavalle, ihmisläheiselle ehdokkaalle, josta tulee koko kansan presidentti.

  7. Kuhnuri sanoo:

    Tuohon kohtaan “2. Naiset ratkaisevat vaalin.”.
    Sellainen huomio, että naiset seuraavat vähemmän politiikkaa ja ratkaisevat äänestämisen enemmän tunteella kuin tiedolla.
    Tuo naiten suurempi vapaamielisyys, on lehdistön luoma harha. Myönnän, että on miehiä joille ei homo-presidentti käy, mutta heitä on todella pieni joukko. Enemmän on miehissä noita änkyröitä, jotka eivät voi äänestää Kokoomuslaista. Noita änkyröitä, ei lehdistö halua tuoda esille, koska on muodikkaapaa tuoda ne muutamat homovastaiset esille. Eipä lehdistössä ole huomioitu myöskään naisten vähäisempää kiinnostusta oikeisiin asioihin ja presidentin valtaoikeuksiin.

    eli lista voisi olla..
    1. Tunteella äänestävät naiset ja nuoret.
    2. Änkyrät, jotka eivät voi äänestää Kokoomuslaista. Äänestävätkö lainkaan vai äänestävätkö Niinistöä vastaan.
    3. Jaksavatko kaikki Niinistön kannattajat mennä äänestämään, koska gallupitt näyttävät selvää voittoa.

    • Maarit sanoo:

      Tähän kommentoisin sen verran, että aiemmin en ehkä niin paljoa ole seurannut politiikkaa, sen verran kuitenkin että olen pysynyt jollain tavalla ajan hermolla. Nyt kuitenkin presidentivaalien yhteydessä olen perehtynyt ehdokkaisiin, ja varsinkin toiselle kierrokselle mentäessä selvittänyt molempien ehdokkaiden historiaa, katsonut joka ikisen vaalitentin ja ohjelman mikä liittyy vaaleihin, tallentavien digiboksien aikaan sekin on mahdollista. Toki tunne vaikuttaa myös omalta osaltaan, mutta ei ole hyvä myöskään yleistää, kuten itse teit. Naiset osaavat ottaa tunteiden lisäksi myös järkisyyt huomioon. Uskon, että sekä miehissä ja naisissa löytyy tasapuolisesti niitä, joilla tietyt tunteet, negatiiviset tai positiiviset vaikuttavat äänestyspäätökseen voimakkaasti. Pääpaino tulisi kuitenkin olla oleellisissa asioissa äänestyspäätöstä tehdessä.

      Olen neljän lapsen äiti, korkeakoulututkinnon suorittanut ja työskentelen ydinvoimaa rakentavassa yhtiössä. Ehdokkaani on sekä järjellä että tunteella galluppien altavastaaja Pekka, jolla on vielä täydet mahdollisuudet voittoon.

      • Kuhnuri sanoo:

        Vaalitentit ja todellinen ehdokas ovat joskus aika kaukana toisistaan.
        Aluksi ajattelin, että toiselle kierrokselle pääsi kaksi parasta ehdokasta, mutta kun tutustuin Haavistoon paremmin, huomasin hänen olevan täydellinen peluri. Hän kalastaa ääniä kaikkialta, pelaamalla mutta täytyy myöntää että hienosti.

        Asiat, jotka minä huomasin..
        Vaalikampanjan “avaus” ja persujen äänien kalastelu oli Hakkaraisen sahalla käynti ja kättely.
        Toinen keino oli sikatiloilla kuvaajien vertaaminen natseihin. Tämä oli aikamoinen media temppu ja hyvin ajoitettu, lööpit olivat isot.
        Kolmas oli Jumalan vetäminen mukaan ja kristillisten äänien kalastelu. “Jumala tuomitsee, ei ihmiset”. Ateistina Haavistolta hyvä mainoskikka, mutta kuinka paljon totta oikeasti Haaviston mielestä?
        Neljäs oli “Voisin mennä rauhanturvajoukkoihin”, jolla yritettiin häivyttää Haaviston sivari taustaa. Haaviston taustajoukot ovat tehneet hyvää työtä.
        Viides, Haavisto haki sympatiaa tuomalla “Homo huutelut” ja nettikirjoittelusta vain itseensä kohdistuvat negatiiviset asiat esille. Eipä nyt kukaan huomannut, kuinka paljon Persut saivat kuraa niskaan noilta “suvaitsevilta”.
        Kuudes, Haaviston väitä, että Niinistö on vain rikkaiden ehdokas ja että Niinistö jää rahoittajilleen kiitollisuuden velkaa, oli minusta alatyylinen loanheitto, mutta varmaa upposi vaalikarjaan kuin kuuma veitsi voihin.

        Haavisto on kuin saippua, ei saa millään kiinni, oikeasti en tiedä millainen hän on. Haavistolla on kuitenkin paras taustaorganisaatio.

  8. en vastusta Haavistoa, mutta... sanoo:

    Minua on häirinnyt Haavistossa samat asiat kuin Kuhnuriakin.

  9. Vesa Kaitera sanoo:

    Kyllä peli on aivan selvä. Jotta Pekka Haavistolla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia voittoon, niin hänellä pitäisi olla selvä myönteinen trendi mielipidetitkimuksissa. Näin ei ole ollut, vaikka Haavisto onkin hitusen pystynyt ottamaan Niinistön musertavaa etumatkaa kiinni. Vaalitulos lienee sellainen, että Niinistö saa noin 62 – 63% äänistä.

    Mutta vaikka olen varma Niinistön voitosta kuten jokseenkin kaikki tällä viikolla Jyväskylän Cafe Niinistössä vierailleet, niin aikomukseni on kyllä mennä tuohon kahvilaan tänään vielä kerran päivystämään ja lauantaiksikin on tiedossa vaalitöitä. Täytyy pelata varman päälle.

  10. Maarit sanoo:

    On aivan päivänselvää, että kumpikin ehdokas mahdollisuuksien mukaan pyrkii huomioimaan äänestäjiä laidasta laitaan, maaseudulta kaupungille, kristillisistä persuihin, keskustan ja demarin kannattajat. Toisaalta taas pitää muistaa huomioida ne tosiasiat, joiden perusteella mahdollisesti jokainen äänioikeuden haltija valitansa äänestyskopissa lopulta tekee. Näkisin erittäin tärkeänä sen, että mikäli mahdollista, otettaisiin huomioon sellainen näkemys, että jommasta kummasta kuitenkin sunnuntain ääntenlaskennan jälkeen tehdään presidentti, mikäli ei mitään äärimmäisen tavatonta ja yllättävää ilmene, mikä kyseisen tapahtuman toiseksi muuttaisi ja näin ollen ainakin jomman kumman leirissä näin ollen mitä luultavimmin jonkin asteinen pettymys saattaa ihmisiä vaivata määrittelemättömän ajan verran, jos osaamme tulkita oikein mahdollisia tuntemuksia suuntaan ja toiseen. Laskelmointia ja erilaisten “kikka kaks konsti kolmen” käyttämistä voisi katsoa tapahtuman molempien kampanjoissa. Kuitenkin pitää huomioida, että ehdokkaalla X näyttäisi olleen huomattavasti enemmän varoja kampanjan läpikäymiseen, kun taas ehdokas Y vaikuttaisi saaneen kilpailun edetessä ihmisten innokkuudesta johtuen erinäisiä summia pääomaa voidakseen vastata ehdokas X:n näkyvään kampanjointiin, minkä näkyvyydestä ihmisillä on huomattavia mielipide-eroja. Toisaalta taas on muistettava, että tasa-arvoisuuden nimissä on syytä odottaa sunnuntain ääntenlaskennan lopullista tulosta ennen kuin voidaan juhlia kummassakaan leirissä kaikesta mahdollisesta ennakkoasetelmasta huolimatta. Varman päälle pelaamisesta on esimerkiksi jalkapallossakin mahdollisesti nähtävissä erinäisiä kokemuksia, joiden perusteella ei välttämättä kannata julistautua voittajaksi näillä perusteilla, joita tässäkin on jo esitetty useampaan otteeseen, tosin ehkä hiukan epäselvästikin asioita mahdollisimman paljon kiertäen ja kaartaen.

    • Juhani Helminen sanoo:

      Romaaniako kirjoitat Maarit? Haaviston hunajaiset puheet ja lempeä ilme vastaan Niinistön valtiomieskokemusta, koulutusta ja taloustuntemusta ei pure. Kolmen lapsen äidin suhtautumista miespariin myös ihmettelen. Itseäni puistattaa ajatuskin, että maamme keulakuva antaisi tällaisen esimerkin nuorillemme ja maailmalle.

      • Maarit sanoo:

        Hyvä Juhani,

        Viimeisin kirjoitukseni oli kirjoitettu tyylillä, mitä Niinistö käyttää vastauksissaan. Puhuu paljon, mutta selvää ei saa. Myöskin on lukisit kirjoitukseni, olisit saanut lasteni lukumäärän oikein. Minä haluan lapsilleni tulevaisuuden, jossa suvaitaan erilaisuutta. Lasteni joukossa löytyy myös erityislapsia, ja olen jo käytännössä kokenut eriarvoisuuden henkilökohtaisesti. Millaisia arvoja sinä haluaisit minun opettavan lapsilleni? Haavisto on muutakin kuin hunajainen ja lempeä, vaikkakin tätä inhimillisyyttä myös arvostan ehdokkaassani. En ole mitenkään erityisesti Niinistöä vastaan, varmasti hänestäkin tulisi ihan hyvä presidentti, jos hänet valittaisiin. Näistä kahdesta myös Niinistö puoltaa ainakin nyt näin vaalien alla vähemmistöjen oikeuksien tunnustamista, vaikkei niin vahvasti mitä Haavisto. Haavisto nyt vain on vakuuttanut minut, ja kokemusta häneltä kyllä löytyy, toki kummallakin oma tiensä on ollut tähän asti. Sinua saattaa ajatus puistattaa, mutta sehän juuri sitten paljastaa todellisen syyn sille, miksei Haavistoa voisi sinun mielestäsi äänestää.

  11. Joe-setä Singaporesta sanoo:

    Komppaan: Haavisto on todella taitava. Hän on hyväosainen keskiluokkainen miljonääri, jolle on aina järjestynyt kavereiden kautta töitä, kun esim. äänet eivät ole riittäneet eduskuntapaikkaan. Silti hän on pystynyt antamaan vaikutelman, että Niinistö noista kahdesta on se, joka on enemmän ohjailtavissa, suuren rahan asialla ja moraaliltaan jotenkin vajavaisempi. Näinhän monet tuntuvat ajattelevan.

    Edellisessä kappaleessa käytin nimitystä “miljonääri” vain siksi, että Haavisto on velaton kaveri, joka on juuri myynyt perintöasunnon yli miljoonalla eurolla. Hänen netto-omaisuutensa ylittää siis miljoonan. Historiassa monet valtiomiestason ajattelijat ja filosofit ovat voineet työstää radikaaleja ajatuksiaan juuri siksi, että heidän taloutensa on turvattu. Haavisto voi hyvin liittyä tähän joukkoon, joskus. Kuuden vuoden kuluttua Haavisto on vaikea voitettava, jos Niinistö ei halua toiselle kaudelle.

  12. Ari-Matti sanoo:

    Kaksi euromiljonääriä tavoittelee isoa hyväpalkkaista virkaa ja juhlapuheissa hehkuttaa vähäosaisia ja syrjäytyneitä. Jos onnistuu pääsemään miljoonakerhoon, ei voi olla köyhän tai puutetta ja kurjuutta kärsivän asemasta kiinnostunut. Kaikki muu puhe on naivia hurskastelua; itseään pönkittäviä turhanpäiväisiä valtion rahoilla ikänsä eläneitä turhiksia molemmat. Sopivat paremmin Guggenheim-konsulteiksi viemään tätä massiivista 5 miljoonaista kansaa ytimeen ja maailman johtavaksi paremminvointivaltioksi, missä suvaitsevaisuus ja ennen kaikkea vastuu korostuvat. En siis voi piirtää lippuun mitään merkintää, joten annan ehdokkaita kuvailevan vaalilipun virkailijalle, siis tyhjän.

  13. blogisti vääristelee tahallaan? sanoo:

    Grönlund jättää tuossa kertomatta, että myös naisten keskuudessa Niinistö on suositumpi kuin Haavisto. Suurin osa naisista siis äänestää Niinistöä. Yksi tärkeä syy on Niinistön selvästi tasa-arvoisempi parisuhde. Haaviston puoliso on täysin riippuvainen “miehestään”. Palataanko Suomessa takaisin 70-luvulle, jolloin vaimot oli riippuvaisia miestensä tuloista? Ei naiset sitä halua. Terveiset Grönlundille neljän lapsen äidiltä.

    • Kimmo Grönlund sanoo:

      Perustin arvioini eilen julkaistuun Taloustutkimuksen uusimpaan gallupiin, jossa naisista 40 % kannattaa Niinistöä, 35 % Haavistoa. Naisista 24 prosenttia ei ole vielä päättänyt ehdokastaan. Miesäänestäjien mieltymyksen kohteena on paljon selvemmin Niinistö, joten sieltä Haavisto tuskin tarvitsemaansa lisäkannatusta löytää. Oljenkorsiahan käytetään tunnetussa tv-visailussa juuri silloin, kun umpikuja uhkaa lopettaa pelin häviöön. En tiedä, mihin tutkimustuloksiin sinä viittaat.

      Ehdokkaiden suhteiden tasa-arvoisuuteen en ulkopuolisena uskalla ottaa kantaa, mutta molempien puolisot käyvät työssä, eli heillä on omat palkkatulonsa.

      • blogisti vääristelee tahallaan? sanoo:

        Arvoisa blogisti, minä viittaan esimerkiksi tuohon samaan tutkimukseen; enemmistö naisista kannattaa Niinistöä. Puolisoitten osalta riippuvuus näkyy selvimmin tulotasossa; Suomessa naiset ovat kovan kamppailun jälkeen saavuttaneet edes hieman tasa-arvoisemman aseman tulojen vertailussa. Valitettavasti tämä ei päde Haaviston kohdalla: noin 15 Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Haaviston puoliso on päätynyt noin 400 euron verotettavaan kuukausiansioon. Ehkä Pekka ei paljon välitä puolison työssä käymisestä? Ehtii tietysti paremmin siivota kotia ja pestä pyykkiä…

        • Kimmo Grönlund sanoo:

          Enemmistö on yli puolet eli kummallakaan ei näyttäisi olevan sitä takanaan naisten kannatuksesta.

          • Lukija sanoo:

            Blogistin kannattaisi tarkistaa luvut. 24 % ei sanonut: “en ole vielä päättänyt”.

            Vaan: 24 % sanoi joko 1) “Enpäs kerro, katsos kun tämä vaalisalaisuus”, 2) “No en tiedä vielä” ja 3) “En edes äänestä”.

            Puolet EOS sanoneista oli Ylen uutisen mukaan ryhmää 3, eivät äänestä.

            Todellisuudessa siis jokin osa 12 %:sta piilottaa kantansa ja jokin osa ei oikeasti vielä tiedä.

            Arvioidaan vaikka, että tuo menee puolittain. Hiukankin matematiikkaa osaava laskee nopeasti, että osuudet ovat siis 46 %, 40 % ja 7 % kummallekin osittain ja vain 7 % epävarmoja.

            Ja vaikka jakaisi kantansa piilottaneet 7 % enemmän Haaviston eduksi, tulisi 49 % Niinistö, 44 % Haavisto.

            Kuka muka uskoo, että Haavisto saisi kaikki epävarmat, joita on siis tuo 7 %?

          • Lukija sanoo:

            Nyt täytyy korjata omia lukuja. Yle nimittäin, tosin kehnosti, kertoo lukunsa hieman tarkemmin.

            Uutisissa sanottiin väärin, että puolet ei äänestäisi.

            Todellisuudessa ne 23 %, jotka sanoivat “EOS”, jakaantuvat näin:
            20 % on jo äänestänyt (=4,6 % kaikista)
            18 % äänestää varmasti (=4,14 %)
            26 % äänestää melko varmasti (=5,98 %)
            54 % joko ei äänestä tai on epävarma (=12,5 %)

            Miten tuo 118 % on mahdollista, sitä en tiedä…

            Voi itku tätä gallupien surkeutta.

  14. Kimmo sanoo:

    Kyllä peli on selvä: sixty-fourty

    • Kimmo Grönlund sanoo:

      Näinhän se tämänhetkisten tutkimusten valossa on. Suuri epävarmojen äänestäjien osuus vaikeuttaa tuloksen täsmällistä arviointia etukäteen. Oma arvioni on, että voittajan kannatusosuus alkaa viidellä.

      • Lukija sanoo:

        Kertaamalla oppii. Toistetaan siis se nyt vielä, että epävarmat ei ole sama kuin EOS.

        EOS koostuu seuraavanlaisista vastauksista:
        1) En kerro
        2) En tiedä (=epävarmat)
        3) En äänestä.

        Ellei tutkimus sitten erottele niitä. Ylen tutkimuksessa (EOS 23 %) noin 12 % sanoi “1) En kerro” ja noin 12 % sanoi “2) En tiedä” tai “3) En äänestä”.

        Ehdokkaansa nimenneet sitten sisältävät varmoja, melko varmoja, hieman epävarmoja ja vähän niitäkin, jotka eivät sittenkään äänestä. Lukekaa ne Ylen mittauksen tarkemmat tiedot, niin toteatte saman itsekin.

        Tämähän on kuin tuuleen huutaisi, mutta ehkä vielä joskus ihmisistä osa lukee gallupejakin oikein. Toivoa on. Ja joskus siitä vielä paljon myöhemmin toimittajat osaavat julkaista niitä siten että ymmärtävätkin luvuista jotakin.

  15. Kimmo sanoo:

    KGB, Olet selkeästi varovaisempi kuin minä. Tähän asti kaikkien voittajien kannatusosuus on alkanut femmalla.

    • Kimmo Grönlund sanoo:

      Niinpä, ja siihen minä arvioni perustankin.

      • Ykskaks kuus-kaks sanoo:

        SN 57,72 / PH 42,28. Virhemarginaali n. 2 %-yksikköä. Tuossa on se minimiero. Olen laskenut käyttäen monenlaista jo esille tullutta numeraalista dataa sekä ottanut huomioon satoja ja ehkä jopa tuhansia mediassa olleita kommentteja, kannanottoja ja analyyseja. Jos natsaa kohdilleen, niin tarjoatko kahvit? Leikkimielinen virtuaalikahvikin käy :)

        • Kimmo Grönlund sanoo:

          Oma arvioni tämänhetkisen gallup-tiedon valossa on hyvin lähellä tuota. On silti hyvä muistaa, että yli puolet äänistä on vielä antamatta. Etukäteen ei voi tietää miten epävarmat äänestäjät tänään käyttäytyvät. Osa heistä jää kotiin, osa äänestää Niinistöä ja osa Haavistoa. Näiden käyttäytymismallien osuudet epävarmojen äänestäjien keskuudessa ovat hämärän peitossa. Jos lähdemme siitä, että neljännes tänään äänestävistä todella on ollut gallupien aikaan epävarmoja ehdokkastaan, jaossa on noin 13 prosentin potti (neljännes 52 prosentista, jos ennakkoäänten osuus kaikista annetuista äänistä nousee noin 48 prosenttiin). He vaikuttavat tulokseen ratkaisevasti. Haaviston (mitättömän) pieni voitonmahdollisuus perustuu siihen, että a) lähes kaikki epävarmat äänestäjät lähtisivät uurnille ja b) he kaikki äänestäisivät häntä. Tämä tuskin toteutuu. Se edellyttäisi myös sitä, että Niinistö ei saisi ennakkoäänistä niin suurta osuutta, kuin mittaukset ovat osoittaneet. Todennäköistä on, että Niinistön lopulliseksi kannatukseksi muodostuu 60-56 prosenttia.

          • Ykskaks kuus-kaks sanoo:

            Mulla oli jo pitkäkin vastaus edelliseesi, mutta kämmäsin sen jollain ihmeen tavalla jonnekin. Eli en ala tässä vaiheessa yötä sitä enää uudelleen tähän artikuloimaan.

            Kiitokset kuitenkin hyvästä vastauksestasi, tarkastellaan tilannetta vajaan vuorokauden päästä taas, niin olemme molemmat yllättävän viisaita jälleen :)

            Silloin voidaan myös puntaroida tarkemminkin myös median merkitystä, eli miten muun muassa lauantai-illan MTV3:n uutisten osittainen puolueellinen toiminta vaikutti äänestyskäyttäytymiseen. Nuorelta Haaviston kannattajalta kysytään mielipide ja selkeät perustelut ja vastaavasti sitten vanhalta eläkeläiseltä otetaan neutraali mielipide, joka ei ohjaa mihinkään.

            Ja saattaahan niitä olla toisinkin päin jossain joskus?

            Nuo ovat mielenkiintoisia kysymyksiä.

            Mukavaa vaalipäivää sinnekin ja tsemppiä vaalivalvojaisiin kanavallanne :)

          • Kimmo Grönlund sanoo:

            Kiitos! Tänään kannattaa olla tulosillassa mukana heti klo 19:30 alkaen. Maikkarilla.

  16. Naukkis sanoo:

    Koulutus on tehnyt tehtävänsä , mietitään vaan kaikki galluppeja , ja sitä mitähän muut ajattelevat ja äänestävät …
    ja sitten sopulina perässä….hyvä..hyvä..

  17. Naukkis sanoo:

    Me muut jotka ovat villejä voivat mennä äänestämään
    Pekka Haavistoa , no. 2
    Niinistö-zombit älköön vaivaituko…

  18. Kerttu sanoo:

    Pekkaki rahamiehiä.

  19. suomi-? sanoo:

    Kyllä tuo Niinistö on jo nähty ja koettu mikä hän on eli virkamiesmäinen ja jokseenkin karkea tyyppi, mutta Haavistossa voisi sittenkin olla jotain extraa jopa nykyiseen Suomen poliittiseen ja muuhunkin elämään jota kannattaisi kokeilla vaikka sitten vaan kuudeksi vuodeksi?

  20. Suomen mies sanoo:

    Peli on selvä, Haavisto nimitteli duunareita ja se oli viimeinen naula arkkuun.

    Osittain Haaviston kamppanja kaatuu Vihreiden perinteiseen palkansaajavihaan.

  21. Vesa Kaitera sanoo:

    Vielä noin viikko sitten olin melko varma siitä, että Haaviston kannatus nousee lopulta yli 40%:n. Nyt olen muuttanut mieltäni tämän asian suhteen.

    Tällä viikolla ehdokkaat olivat kolmessa suomenkielisessä ja yhdessä ruotsinkielisessä TV-tentissä. Ruotsinkelistä tenttiä en nähnyt, joten rajoitun noihin kolmeen muuhun. MTV3:n tentti oli varsin tasainen, mutta nelosen ja ylen tentit Niinistö mielestäni voitti. Nuo voitot eivät kuitenkaan vielä voineet näkyä mielipidetutkimuksissa.

    Haaviston kampanja meni loppuvaiheessa liian idealistiseksi, ja sellainen syö ääniä.

    Käytännöllisesti katsoen kaikki uskovat Niinistön voittoon, ja sillä on oma vaikutuksensa niihin, jotka ovat kahden vaiheilla. On kuitenkin keskimäärin mukavampaa olla voittajan kuin häviäjän puolella.

    Galluppeissa ei ole otettu mukaan yli 75-vuotiaita. Tuo ikäryhmä äänestää kuitenkin varsin aktiivisesti ja siinä Niinistö on niskan päällä todennäköisesti prosentein 85-15.

    Haaviston kannattajilla on kova hypetys päällä sosiaalisessa mediassa. Haaviston ilmapallo tulee kuitenkin puhkeamaan, kun ennakkoäänien tulos huomenna lävähtää ruutuun.

  22. Naukkis sanoo:

    Eikö Vesan mielessä kuitenkin ole pieni pelko….?

    • Naukkis sanoo:

      Presidentti-jytkystä…

      • Naukkis sanoo:

        Haavistolla on takanaan aitoa kansanliikettä , Niinistöllä Elinkeinoelämän rahat ja Kokoomuspuolue…
        Palkansaajan ehdokas on Pekka Haavisto.
        Eliitin Nato-Niinistö….

        • Ykskaks kuus-kaks sanoo:

          Alat vaikuttaa trollilta, jonka lopullinen tarkoitus onkin saada ääniä Niinistön taakse?

          Oli miten oli, kampanjasi on toiminut moitteettomasti, kiitos siitä.

          • Naukkis sanoo:

            Olet hieman väärillä jäljillä ,
            palkansaajana äänestän Pekka Haavistoa vilpittömästi ja
            hyvällä hengellä
            täällä porvarimediassa ei vaan
            palkansaajien , tavallisten kansalaisten ääni juurikaan kuulu.
            Mutta meitä palkansaajia on valtaosa kansasta , meidän ääni ei vain pääse
            mediassa esiin , porvarimedia pitää siitä huolen.

  23. Naukkis sanoo:

    Abandon Niinistö.

  24. Kerttu sanoo:

    Pekka Haavisto juttelee kansalle mukavia, vuolaasti, pehmeästi. Kun ei rahattomuus vaivaa. Meillä kööhillä yhtä kitinää.

  25. Naukkis sanoo:

    Ihmettelen miksi Nova – vaalirahat ei ole tullut missään yhteydessä esiin näissä presidentin vaaleissa , vaikka
    ehdokkailla on näitä yhteyksiä löytynyt…
    “Juha Hakola kok 5 000 Helsinki
    Sauli Niinistö kok 10 000 Espoo Salo* Masku rakentaa
    Matti Vanhanen kes 10 000 Nurmijärvi Vihti Ideapark 10 000 m2
    Markku Uusipaavalniemi kes 5 000 Hyvinkää Vihti Ideapark
    Merikukka Forsius kok 5 000 Vihti Vihti Ideapark, Nummela Tarjoustalo
    Ilkka Kanerva kok 10 000 Turku Salo Masku
    Stefan Wallin rk 1 000 Turku Salo Masku
    Liisa Hyssälä kes 5 000 Lieto Liikekeskus Tokmanni, huoltoasema
    Sampsa Kataja kok 5 000 Pori Pori Skanska-Nova Group-hanke”
    Tässä on muutama nimi Wikipediasta saa koko joukon tsekattua , suosittelen…

  26. Vesku sanoo:

    Kyllä peli on viimeistään selvä siinä vaiheessa, kun ennakkoäänet paljastetaan.

    Ennakkoäänestyksen aikana tehtiin viisi eri gallupia (IS, IL, HS, MTV3, YLE), joiden otos oli kaikkiaan lähes 6000 äänestäjää. Näissä gallupeissa kantansa ilmoittaneista Niinistöä kannatti yhteensä 63,6 % ja Haavisota 36,4 %.

    Ennakkoääniä annettiin kaikkiaan yli 1,5 miljoona, joten Niinistöllä on galluppien perustella jo 425 000 äänen etumatka Haavistoon.

    Tuo on sellainen ero, jota ei enää vaalipäivän äänillä oteta mitenkään kiinni, vaikka jaossa onkin vielä noin 1,7 miljoonaa ääntä (äänestysprosentti n. 77%). Käytännössä tuo vaatisi, että vaalipäivän äänet kääntyisivät täysin päälaelleen, eli Haavistolle 62,5 % ja Niinistölle 37,5 %.

  27. Naukkis sanoo:

    Nyt on Keskustan Jarmo Korhonen liittänyt keskustalaisia
    Sauli Niinistön tukijoiksi , lupaa kysymättä , Keskusta on närkästynyt.
    Jarmo Korhonen on vaaliraha-jupakassa ryvettynyt ,
    myös Niinistö sai Nova rahaa , kaverit pitävät yhtä….

    • Lukija sanoo:

      Väärin (taas). Korhonen lisäsi Niinistön tukijoiksi ilmoittautuneita mainokseen. Kaikki heistä ovat jo sanoneet tukevansa Niinistöä.

      • Naukkis sanoo:

        Yksityiskohdat voi lukea varsinaisesta uutisesta.
        Pointti on se että lupaa tähän ei ollut kysytty, ja että puuhamies on JARMO KORHONEN….

      • Naukkis sanoo:

        Kokoomuksen kampanjaorganisaatio on painostanut YLEä , Taru Tujunen asialla ,
        Kokoomus on Putinin veljespuolue , ja se näkyy…?
        Lue HELSINGIN SANOMISTA , sunnuntai .

      • Naukkis sanoo:

        12 klo 21.12

        Puuhamiehenä Saulin kaveri Vaaliraha-Korhonen :
        “Kuva: Savon Sanomat / YLE Uutisgrafiikka

        “Keskusta-vaikuttajat närkästyivät Niinistön “hyvä keskustalainen teko” -lehtimainoksesta. Osa mainoksessa esiintyvistä nimistä on liitetty kampanjaan lupaa kysymättä. Niinistön kampanjatoimistosta on pahoiteltu tapausta. Mainoksen nimet keräsi Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen.

        Muun muassa Väli-Suomen sanomalehdissä on tänään julkaistu Sauli Niinistön presidentinvaalimainos, jonka viestinä on “hyvä keskustalainen teko”. Mainos listaa nipun keskustalaisia vaikuttajia Niinistön kannattajaksi. Kaikilta listatuilta ei oltu kysytty lupaa nimenjulkaisemiseen. “

  28. Naukkis sanoo:

    Vrminta on äänestää Pekka Haavistoa , hän ei ole ryvettynyt ehdokas.Palkansaajana annan ääneni tulevaisuuden miehelle.

  29. Pirkko Järvinren sanoo:

    Pekka Haavisto on nuorekas, selväsanainen, hillitty, esiintymiskykyinen , kielitaitoinempi Niinistöä, jonka kiemuraisia vastauksia on suomeksikin vaikea ymmärtää. Seurasin hänen pankkityötään hänen maailmalla ollessaan, eivätkä hänen englanninkieliset sanomansakaan kolleegoilleen aina selvinneet. Haluan selvyyttä ja ymmerttävyytä kehiin – muuten ei ulkomailla kelpaa, vaikka olisi kuinka talousmiestä. Pekassa on ainesta! Pekka on myös kansan mies. Häntä sekä hänen teesejään suvaitsevaisuudesta kansa ymmärtää. Siksi haluan humaanin presidentin Suomelle tähän muuttuneeseen maailmaan, – Kuinkahan moni tavallinen kansalainen on Niinistön puheita edes ymmärtänyt? Oikeistolaiset ja NATOon pyrkijät äänestävät Niinistöä, eivätkä huumassaan huomaa mitä ja miten mies puhuu.
    Miksi ei ole talouskeskusteluissa todella puitu optioasioista ja herrojen isoista sopimuseläkkeitä sekä niiden lisäeläkkeistä?? Olisi oikeat karvat tulleet esiin? kysyy entinen kielenkääntäjä, jolla on kokemusta Niinistön aika mahdottomasta kääntämisestä vieraille kielille – kun ei se suomalaisillekaan avaudu! Selkeää Haavistoa kaipaan arvojohtajaksi!
    Nyt jo 80 v, nainen.

    • Ykskaks kuus-kaks sanoo:

      Arvoisa Pirkko Järvninren; ensinnäkin kunnioittavan ystävälliset lähestymiset noin paljon maailmaa ja ikääkin nähneelle ihmiselle. Hienoa kun olet keskusteluissa mukana.

      Ja sitten asiaan? ;D

  30. Riitta Aaltonen sanoo:

    “Haavisto on kuin saippua” sanottiin jossain kommentissa. Mutta saippua on juurikin se, mitä tämän päivän politiikassa maailmalla tarvitaan. Haavisto osaa todellakin saippuoida sanomisensa niin, että vastapelurit eivät loukkaannu. Niinisö puhuu ainavaan ympäripyöreitä sanomatta itseasiassa mitään.
    Siksi Haavisto

  31. Seppo Huhtiniemi sanoo:

    Kiitos ja Onnea Sauli..Suomi pelastui.. :)

    • Naukkis sanoo:

      Kiitos Pekka Haavisto ja kansanliike , teitte historiaa , suvaitsevaisuuden vastajytky teki maastamme paremman paikan elää , miljoona ääntä…!
      Eliitin ehdokas sai vain 700 000 enemmän ja
      Niinistön voitto on limbo…
      Ei tullut koko kansan presidenttiä,
      vaan seksuaalista vähemmistöä avoimestikin tunnustava ehdokaskin pärjäsi loistavasti…
      Kiitos kaikille

  32. Vesa Kaitera sanoo:

    Sauli Niinistön voitto oli marginaaliltaan ylivoimaissti suurin tämän kaksivaiheisen kansanvaalin aikana. Tässä on se hyvä puoli, ettei Haaviston tukijollekaan jää sellaista tunnetta, että jokin asia toisin tekemällä olisi vaalien lopputulos kääntynyt toiseksi. Ninistön meriitit olivat vahvemmat kuin Haaviston, jolla lisäksi oli runsaasti rasitteita painolastinaan. Siihen nähden hänkin voi olla tulokseen kohtuullisen tyytyväinen.

    Toisen kierroksen vaalikampanja oli hyvin asiallinen, ilmeisesti sivistynein koko tämän nykyisen avoimen kansanvaalin aikana. Tietenkin kummankin ehdokkaan kiihkeimmät vastustajat syyllistyivät joihinkin ylilyöteihin, mutteivät juurikaan ehdokkaiden tukitiimit. Tällaista tietoa sain niin Haaviston kuin Niinistönkin vaalivalvojaisista täällä Jyväskylässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>