KGB jää tauolle
Muutin mieleni, en kirjoitakaan maahanmuutosta. Säästän aiheen presidentinvaalien alle, sillä arvoista ja asenteista puhutaan varmasti vilkkaasti silloinkin. Eduskuntavaalitulosta on nyt sulateltu yli viikko. Ohessa kolme jälkihuomiota:
- Kansalaiset näpäyttivät poliittista eliittiä äänestämällä muutosta. Vaikka en itse ole protestoijien kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä, pidän hyvänä sitä, että vaihtoehdottomuuden politiikka sai vastavoiman. Suomen poliittisen eliitin konsensushakuisuus on rapauttanut politiikan. Poliitikkojen näennäinen yhteisymmärrys ei ole ollut todellista. Kansa on koko ajan ymmärtänyt eturistiriitojen olemassaolon ja haluaa puolueilta ja poliitikoilta selkokielisiä kannanottoja ja intressien ajamista.
- Kuten blogissani maaliskuun puolivälissä arvelin, jo kertaalleen hyväksytty uusi vaalilaki näyttää jäävän hyväksymättä uudessa eduskunnassa. Vihreät siirtyvät kärsimänsä tappion jälkeen oppositioon. Lakia vastaan äänestänyt SDP nousee hallitukseen. Ratkaisevaa on, että väistyneen eduskunnan perustuslakivaliokunnan pj. Kimmo Sasi ilmoitti Kokoomuksen uudesta kielteisestä kannasta tiistaina. Myös RKP liittyy lakia vastustaviin puolueisiin uudessa eduskunnassa. Vaalipiirien piileviin äänikynnysten vaihteluihin on joka tapauksessa puututtava, vaalilain uudistus lähtee puhtaalta pöydältä. Veikkaan, että voimassa olevan vaalijärjestelmän pohjalta pienimpiä vaalipiirejä yhdistellään. Samalla Uudenmaan vaalipiiri jaettaneen kahtia.
- Perussuomalaisten eduskuntaryhmään kohdistuu paljon katseita. Oman arvioni mukaan sekä ryhmän hajoaminen vaalikauden aikana että sen koossa pysyminen ovat yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja. Katsotaan ensin, miten hyvin koalitiohallituksen pelisäännöt sisäistetään protestipuolueessa. Vanha totuus on, että valta opettaa vastuuta. Timo Soinin kannanotot vaalien jälkeen ovat olleet korostuneen sovittelevia. Se antaa hyvän alun hallitusyhteistyölle. Kävi PS:n ryhmälle miten tahansa, ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin en usko.
Blogini jää nyt noin puolen vuoden tauolle. Palaan näillä näkymin marraskuun alkupuolella presidentinvaalien alustunnelmissa kirjoittamaan näille sivuille. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille! Hyvää kulttuurikesää, muistakaa käydä Turussa.






Mämmit on nyt sulateltu ja paluu arkeen tapahtunut.
Protesti tapahtui ehkä äänestyskopissa, mutta tapahtuuko oikeasti politiikassa, jää nähtäväksi. Soinin ja muidenkin on annettava periksi omista tavoitteistaan, koska muuten ei saada hallitusta kasaan. Politiikka on kuitenkin aina sopimista, varsinkin monipuoluejärjestelmässä. Blokkipolitiikka toisi vasta oikeasti selvät vaihtoehdot.
Nythän näyttää, että hallituspuolue Kokoomus jatkaa edelleen hallituksessa, vaikka SDP ja Persut puhuvat opposition voitosta hallituspolitiikkaa vastaan.
Onko se oikeasti mikään vaalilain uudistus, jos vain vaalipiirejä yhdistetään tai Uusimaa jaetaan kahteen piiriin?
Jos tasauspaikka järjestelmää ei oteta käyttöön, voi käydä niin, että äänimäärä nousee mutta paikkamäärä laskee.
Persujen eduskuntaryhmän hajoaminen voi tapahtua, mutta kuinka paljon sillä on sitten vaikutusta. Tapahtuihan viime kaudellakin Keskustasta loikkauksia eikä se vaikuttanut hallituksen paikkajakoon vaikka voimasuhteet muuttuivatkin.