Koko kansan presidentti

Julkaistu helmikuu 7, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Ennakkosuosikki voitti komeasti. Sauli Niinistön saama 62,6 prosentin ääniosuus antaa hänelle vahvan mandaatin toimikaudelleen. Vaikka vaalien lopputulos vastasi mielipidetiedustelujen tuloksia, vaalit olivat poikkeukselliset.

Vaaleissa murrettiin totuttuja malleja monin tavoin. Ensimmäisen kierroksen tulos yllätti erityisesti ne äänestäjät, joilla on Euroopan integraatiosta ja eurosta kriittisempi kuva kuin hallituksella ja kansan enemmistöllä. Myös äänestäjät, joilla on huoli alueellisten erojen kasvusta Suomessa jäivät ilman omaa ehdokasta. Toiselle kierrokselle ei tällä kertaa noussut naista eikä vasemmistonkaan edustajaa.

Ensimmäisen kierroksen vaalivalvojaisissa juhlittiin riehakkaimmin Pekka Haavistoa.  Haavisto-ilmiö lopahti kuitenkin yllättävän nopeasti tammikuun pakkasilla. Toisen kierroksen kaksintaisteluissa Sauli Niinistö oli vahva ja osoitti kuuden vuoden takaista nokkeluuttaan. Haavisto jäi välillä altavastaajaksi, vaikka hänen olisi pitänyt haastaa Niinistöä saadakseen kannastaan epävarmat äänestäjät taakseen.

Neljännes äänestäjistä oli vielä viime viikon gallupeissa epävarmoja. Sen vuoksi me vaalitutkijat olimme varovaisia lopputuloksen etukäteisarvioissa. Mielipidetiedustelujen perusteella olin lähes varma Niinistön voitosta. Otaksuin silti edellisten vaalien valossa, että kukaan ei Suomen kaltaisessa monipuoluejärjestelmässä pysty keräämään lähes  kahden kolmasosan ääniosuutta. Niinistön voittomarginaali oli kolme kertaa suurempi kuin aiempaa ennätystä pitänyt Martti Ahtisaari.

Viime hetken kommentoinnissa täytyy lisäksi olla tarkkana, jottei sanomisillaan vaikuta ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Miltä vaikuttaisi asiantuntija, joka jo ennen äänten antamista ilmoittaisi pelin olevan selvä?

Vaalien toisella kierroksella äänestysvilkkaus laski yllättäen roimasti, mikä teki lopputuloksen etukäteisarvioinnin aiempaa vaikeammaksi. Äänestysprosentti oli nyt 68,8 %, kun se ensimmäisellä kierroksella oli 72,8. Kuusi vuotta sitten toisella kierroksella äänestämässä kävi huikeat 77,2 %. Tässäkin murrettiin kolmen edellisen suoran kansanvaalin luomaa mallia. Aiemmin äänestysvilkkaus on ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä joko pysynyt samana (1994) tai noussut tasan 3,3 prosenttiyksikköä (2000 ja 2006). Aiemmasta poikkeavaa oli myös se, että vaikka toisen kierroksen ennakkoäänestys oli vilkasta, vaalipäivänä ihmiset jäivät kotiin. Ensimmäistä kertaa Suomen vaalihistoriassa vaalipäivänä annettiin vähemmän ääniä kuin ennakkoon.

Sauli Niinistö aloittaa presidenttinä 1. maaliskuuta. Tuhdista kansansuosiosta huolimatta häntä ohjaavat riisutut muodolliset valtaoikeudet, eikä sooloilulle ole edes ulkopolitiikan saralla sijaa. Suomi kaipaa sovittelevaa ja koko kansaa yhdistävää valtionpäämiestä. Uskon Niinistön pystyvän nousemaan puolueiden ulkopuoliseksi toimijaksi ja julkiseen keskusteluun harkiten osallistuvaksi presidentiksi.

Sekä kansan että presidentin on lisäksi hyvä muistaa, että eduskunnan luottamuksella toimiva hallitus on Suomen politiikan keskeisin vallankäyttäjä. Poliittinen järjestelmämme on parlamentaarinen, ei presidentillinen.

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , | 16 kommenttia

Selvä peli?

Julkaistu helmikuu 2, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Mielipidetiedustelujen valossa presidentinvaalit näyttävät ratkenneen jo ennen vaalipäivää. Sauli Niinistön etumatka on kaikissa tällä viikolla julkaistuissa gallupeissa ollut noin 20 prosenttiyksikköä. Kun kannastaan epävarmat lasketaan pois, ero on vielä hieman suurempi. Pekka Haaviston kannatus jäisi mielipidetutkimusten valossa 40 prosentin tuntumaan. Näin Niinistö valittaisiin presidentiksi suoran kansanvaalin historian suurimmalla enemmistöllä. Toistaiseksi suurin ero oli Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin välillä vuonna 1994: Ahtisaari keräsi äänistä 53,9 %, ero Rehniin oli 7,8 prosenttiyksikköä.

Tiistaina julkaistu HS/TNS Gallupin tutkimus antoi kannatusosuuksiksi 48 (Niinistö), 28 (Haavisto) ja 23 (Ei osaa tai halua sanoa). Keskiviikkona julkistetun MTV3/Research Insight Finlandin tutkimuksen tulos oli käytännössä sama eli osuudet olivat 48 %, 28 % ja 24 %. Tänään raportoitu YLE/Taloustutkimuksen gallup antoi prosenteiksi 47, 29 ja 23. Tutkimusten vähäiset erot mahtuvat tilastollisen virhemarginaalin sisään.

Onko peli siis selvä? Erittäin todennäköistä on, että Niinistö valitaan presidentiksi sunnuntaina. Haavistolla on käytettävissään kolme oljenkortta:

  1. Epävarmat äänestäjät. Voittaakseen Haaviston tulee saada äänestämään lähtevät epävarmat äänestäjät taakseen. Ensimmäisellä kierroksella Haavisto ohitti Paavo Väyrysen nimenomaan vaalipäivän mobilisaatiollaan. Onko Haavisto-ilmiö hyytynyt toisella kierroksella?
  2. Naiset ratkaisevat vaalit. Haavisto on naisten keskuudessa paljon suositumpi kuin miesten. Naiset ovat asenteiltaan keskivertomiehiä vapaamielisempiä, joten heitä Haaviston rekisteröity parisuhde ei hevin hetkauta. Naisäänestäjien keskuudessa ehdokkaiden kannatus on lähes tasan: Niinistö 40 % ja Haavisto 35 % (miehillä 54 – 24). Naisten äänestysvilkkaus on miehiä huomattavasti suurempaa, joten heidän suosikkinsa on vahvoilla. Ennakkoäänestyksen jälkeen jo 40 % naisista on äänestänyt, miehistä vajaa kolmannes. Kun lisäksi tiedämme,  että ehdokkaastaan epävarmoja naisia on noin neljännes, Haaviston mahdollisuus on naisten viime hetken vakuuttamisessa.
  3. Nuoret. Haavisto on gallupien valossa joko Niinistöä suositumpi tai yhtä suosittu alle nelikymppisten äänestäjien keskuudessa. Nuoret äänestävät yleensä vanhempia laiskemmin, mutta tällä kertaa mielipidetutkimukset
    kertovat, että nuorten keskuudessa on vähemmän epävarmoja kuin vanhempien ikäluokkien äänestäjissä. Nuorten aktiivinen äänestäminen avittaa enemmän Haavistoa kuin Niinistöä.

Vaikka todennäköisyys Niinistön voitolle lähentelee yhtä, peli ei ole selvä ennen kuin äänet on annettu ja laskettu. TV-tentit on pidetty, nyt on kansan vuoro. Sinä päätät, onko presidentin nimi Niinistö vai Haavisto.

Tulosta voi taas jännittää sunnuntai-iltana MTV3:n tulosillassa klo 19:30 alkaen. Nähdään silloin!

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | 76 kommenttia

Nousussa – vai laskussa?

Julkaistu tammikuu 24, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Arvelin lauantain postauksessani Pekka Haaviston olevan niin kovassa nousussa, että hän voi Elisabeth Rehnin tapaan yltää Paavo Väyrysen ohi presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Täpärästi näin kävikin, ja toistamiseen nimenomaan Väyryselle.

Miten toisella kierroksella käy? Vaikka kyseessä on tavallaan täysin uusi vaali, Sauli Niinistön etumatka on hurja. Hän sai ensimmäisellä kierroksella 37 % äänistä Haaviston jäädessä 18,8 prosenttiin. Rannalle jääneiden kuuden ehdokkaan yhteenlaskettu ääniosuus oli 44,2 prosenttia ja toisella kierroksella on siten jaossa yli 1,35 miljoonaa koditonta ääntä. Äänestysvilkkaus jäi 72,7 prosenttiin, eli yli 1,1 miljoonaa ääntä jäi käyttämättä. Teoriassa jaossa on siis lähes 2,5 miljoonaa ääntä. Äänestysvilkkaus ei kuitenkaan nouse yli 80 prosentin, joten käytännössä kodittomia ääniä on enimmillään 1,7 miljoonaa. Haaviston tulee voittaakseen lähes kolminkertaistaa äänimääränsä ensimmäiseltä kierrokselta, Niinistölle riittää noin 600 000 lisä-ääntä. Äänestysvilkkaus ja siirtymät Niinistön ja Haaviston äänestäjien välillä monimutkaistavat kuviota.

Nykymuotoinen kaksivaiheinen kansanvaali on ollut käytössä kolme kertaa. Kaksissa vaaleissa, vuonna 2000 ja 2006 äänestysvilkkaus on toisella kierroksella kasvanut runsaat kolme prosenttiyksikköä. Ensimmäisissä vaaleissa vuonna 1994 toisella kierroksella olivat vastakkain Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn, äänestysvilkkaus ei noussut. Erityisesti suomenkielisissä maaseutumaisissa kunnissa äänestysvilkkaus putosi selvästi toisella kierroksella. Näillä alueilla äänestäjät eivät helposti löytäneet mieleistä ehdokasta sosiaalidemokraatin ja ruotsinkielisen naisehdokkaan välillä.

Miten käy ensi viikon sunnuntaina? Niinistön ja Haaviston kannatusprofiili on maantieteellisesti samankaltainen. Molemmat ovat leimallisesti Etelä-Suomen ehdokkaita ja vahvoilla erityisesti kaupungeissa. Väyrysen ja Timo Soinin kannatuksen ydinalueilla on nyt paljon äänestäjiä vailla ehdokasta. Toisen kierroksen vaali voi ratketa sen perusteella, kumpi jäljellä olevista ehdokkaista pystyy vakuuttamaan nämä äänestäjät paremmin taakseen. Äänestysvilkkaus voi myös notkahtaa Lapin, Oulun, Vaasan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Ahvenanmaan vaalipiireissä samaan aikaan kuin erityisesti Helsingin, Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen ja Pirkanmaan äänestäjät ryntäävät uurnille innokkaasti.

Niinistön ja Haaviston kaksintaistelu kiinnostaa kaupunkilaisia ja eteläsuomalaisia paljon enemmän kuin Väli- ja Pohjois-Suomen äänestäjiä. Jos pohjoisen kodittomat äänestäjät jäävät sohvalle nukkumaan, vaali ratkeaa etelän äänin. Kampanja-aikaa on niukasti. Nyt ehdokkaiden tulee päättää nopeasti, kannattaako vaalibussi suunnata Pohjanmaan lakeuksille ja Lappiin, vai sittenkin Tikkurilaan ja Turun torille. Koska sosiaalinen media on molemmilla hallussa, vaalimenestys ratkeaa erityisesti tv-tenteissä.

On siis hyvä muistaa, että vaikka vaalijännitys on nyt pääosin nousussa, niin osassa Suomea se on selvässä laskussa. Tällä voi olla suuri vaikutus vaalin lopputulokseen.

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , | 89 kommenttia

Lillan – the resurrection

Julkaistu tammikuu 21, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Lillan is back! Elisabeth Rehn ei tosin ole tullut takaisin oman puolueensa ehdokkaan Eva Biaudet’n hahmossa. Ei, Lillanin paikan vuoden 2012 presidentinvaalissa näyttää ottavan Pekka Haavisto. Haaviston suosio on noussut kohisten aivan viime viikon aikana. Alkuviikon mielipidemittauksissa hän oli Paavo Väyrysen kanssa tasoissa, mutta YLE:n torstainen gallup näytti Pekalle Paavoa korkeampaa kannatusta. Ero oli tosin tilastollisen virhemarginaalin sisällä, ja herrat ovat käytännössä tasoissa.

Haaviston ponnahdus suurempien puolueiden ehdokkaiden ohi olisi samanlainen jymy-yllätys kuin Lillanin rakettimainen nousu oli 18 vuotta sitten. Vihreät on eduskunnan kuudenneksi suurin puolue, RKP oli Rehnin aikaan paikkamäärältään viidenneksi suurin. Alkujaan osa kommentoijista piti Pekan mahdollisuuksia yltää mitalisijoille lähes mahdottomina. Samaan tapaan vähäteltiin Lillanin ehdokkuutta jopa tv-tentissä. Vuonna 1994 Suomi oli lähes valmis valitsemaan ruotsinkielisen naisen suorassa kansanvaalissa presidentiksi. Vuonna 2012 Suomi näyttää olevan lähes valmis julkihomon valintaan. Se on osoitus pohjoismaisen suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon normiston vallitsemisesta Pohjanlahden itäpuolellakin.

Peli ei suinkaan ole vielä ratkennut. Ainoastaan Sauli Niinistön ykkössijaa voi gallupien valossa pitää varmana. Väyrynen on Haaviston tavoin ollut nousussa, ja yli neljännes äänestäjistä on vielä epävarma ehdokkaastaan. Heidän varaansa laskevat erityisesti Timo Soini ja Paavo Lipponen. En silti usko muiden kuin Haaviston ja Väyrysen pystyvän todella kisaamaan toisesta sijasta. Mielipidetiedustelut vaikuttavat äänestäjiin, ja taktinen  äänestäminen houkuttaa monia. Rannalle jääneitä ehdokkaita äänestäneiden mielipide jää valitettavasti käytössä olevassa vaalijärjestelmässä huomiotta.

Laskin uuden gallupien gallupin kolmen uuden mielipidetiedustelun pohjalta. Otin mukaan tiistaina (MTV3/Research Insight, HS/TNS Gallup) ja torstaina  (YLE/Taloustutkimus) julkistetut tuoreimmat mittaustulokset. Ehdokkaastaan epävarmat ja vaienneet on jätetty huomioimatta. Näin laskettuna tämänhetkinen kannatus näyttää ehdokkaansa valinneiden keskuudessa tältä:

  • Sauli Niinistö 43 %
  • Pekka Haavisto 17 %
  • Paavo Väyrynen 15 %
  • Timo Soini 9 %
  • Paavo Lipponen 6 %
  • Paavo Arhinmäki 5 %
  • Eva Biaudet 3 %
  • Sari Essayah 3 %

Vaali ratkeaa vasta vaalipäivän äänin, sillä viime hetkellä päätöksensä tekevät ovat nyt avainasemassa. Jännitetään yhdessä MTV3:n tulosillassa sunnuntaina klo 19:30 alkaen!

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , | 34 kommenttia

Vilkas ennakkoäänestys ja uusimmat gallupit

Julkaistu tammikuu 18, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys päättyi eilen. Laimeasta alusta ja viileästä viikonlopusta huolimatta suomalaiset innostuivat äänestämään kahtena viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä yllättävän vilkkaasti. Lähes kolmannes eli 32,7 % Suomessa asuvista äänioikeutetuista on jo äänestänyt. Kuusi vuotta sitten presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ennakkoon äänesti 31,4 %.

Naiset ovat perinteiseen tapaan olleet vilkkaasti uurnilla. 35,6 prosenttia naisista on jo käyttänyt äänioikeuttaan. Se on kuusi prosenttiyksikköä miehiä suurempi luku. Vuoden 2006 vaaleista miesten ennakkoon äänestäminen on kuitenkin vilkastunut naisia enemmän. Miehillä lisäystä on kaksi prosenttiyksikköä, naisilla vain 0,7. Huhtikuun 2011 eduskuntavaaleihin verrattuna miesten ennakkoäänestäminen on laantunut aavistuksen verran, naisten sen sijaan lisääntynyt kahdella prosenttiyksiköllä.

Tiistaina julkaistiin myös kaksi uutta presidenttigallupia ja viikonloppuna yksi. Olen laskenut MTV3:n (Research Insight), Helsingin Sanomien (TNS Gallup) ja Ilta-Sanomien (MC-Info) tilaamista mielipidetutkimuksista nk. gallupien gallupin. Eri tutkimuslaitosten tuloksia vertaamalla voi pyrkiä vähentämään mahdollisten systemaattisten mittausvirheiden vaikutusta. On nimittäin epätodennäköistä, että eri laitoksilla olisi samantyyppisiä virheitä metodeissaan. Tämän kolmen tutkimuksen keskiarvon perusteella ehdokkaiden järjestys ja tuki on tällä hetkellä seuraavanlainen:

  • Sauli Niinistö 45 %
  • Pekka Haavisto 15 %
  • Paavo Väyrynen 15 %
  • Timo Soini 9 %
  • Paavo Arhinmäki 6 %
  • Paavo Lipponen 5 %
  • Sari Essayah 3 %
  • Eva Biaudet 2 %

Jätin ne vastaajat, jotka eivät ole osanneet tai halunneet kertoa ehdokastaan huomioon  ottamatta. Suuri osa heistä jättänee joka tapauksessa äänestämättä. Alkaa näyttää vahvasti siltä, että Niinistö ei ensimmäisellä kierroksella saa yli puolta annetuista äänistä. Näin toinen kierros järjestetään 5. helmikuuta. Sinne pääsystä kisaavat tasaväkisesti Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto. Muiden kannalta peli näyttää synkältä (vrt. edellinen postaukseni vaalitavan muutostarpeesta). Torstaina ilmestyvän YLEn tilaaman Taloustutkimuksen mittauksen avulla voi vielä päivittää viime hetken kannatustilanteen.

Ennakkoäänestyksen viimeisten päivien vilkastumisesta voi päätellä, että kansanvaali kiinnostaa suomalaisia edelleen. Lopullinen äänestysvilkkaus on vielä arvailujen varassa, mutta aiempien vaalien  perusteella sen voi arvioida asettuvan kuuden vuoden takaisen vaalin tasolle, ehkä jopa sen yli. Mekaanisesti laskettuna todennäköiseksi äänestysvilkkaudeksi muodostuu noin 75 prosenttia. 2000-luvulla käytyjen vaalien äänestyskäyttäytymisen perusteella laskettu lopullisen äänestysosallistumisen ”maksimaalinen” vaihteluväli on 71 ja 82 prosentin välillä. Äänestysvilkkaus näyttää siis kohoavan vuoden 2011 eduskuntavaaleja (70,5 %) korkeammalle tasolle.

Sunnuntaille jää paljon jännitettävää. Eniten tällä hetkellä kutkuttanee kysymys siitä, kuka parhaiten saa taakseen sellaisen viime hetken nosteen, joka kantaa toiselle kierrokselle asti.

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , | 35 kommenttia

Tähdetön kansanvaali

Julkaistu tammikuu 16, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Viikon päästä presidentinvaalien ensimmäinen kierros on ohi. Todennäköisesti vaaleissa pidetään myös toinen kierros 5.2, joten uusi presidentti aloittaa maaliskuun alussa. Vaalikamppailu ja ennakkoäänestys ovat toistaiseksi olleet melko vaisuja. Hyvä näin. Miksi jaksaisi innostua vaalista, jonka tuloksena valitaan Pietarin kuvernööriä vähäisempi vallankäyttäjä?

Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksesta alkanut suomalaisen kansanvallan parlamentarisoituminen saa tänä vuonna tarpeellisen täydennyksen. Presidentti ei käytä jatkossa edes ulkopoliittista valtaa enemmistöhallituksen linjan vastaisesti. Eduskunnan tahto nimittäin ratkaisee mahdolliset ristiriidat. Kaksivaiheinen kansanvaali on ylimitoitettu uuteen presidentti-instituutioon nähden.

Suomen tärkeimmät vaalit ovat eduskuntavaalit. Niissä ratkaistaan maan poliittinen linja. Myös kunnallisvaaleilla ja jopa europarlamenttivaaleilla on enemmän merkitystä kuin presidentinvaaleilla. Helpointa olisikin siirtää presidentin valinta eduskunnalle. Sentyyppinen uudistus ei kuitenkaan onnistune. Suora kansanvaali on edelleen muita vaaleja suositumpi. Poliitikotkin pitävät mieluusti kiinni kansanvaalista sen vuoksi, että henkilövaali kiinnostaa äänestäjiä. Korkeahko äänestysprosentti mielletään demokraattisen järjestelmän legitimiteettiä kohottavaksi.

Meillä on siis jatkossakin suora kansanvaali. Nykymuotoinen kaksivaiheinen enemmistövaali olisi helposti korvattavissa yksivaiheisella. Vaalijärjestelmäasiantuntijoiden kehittämä hyväksymisvaalitapa (approval voting) olisi nykyistä järjestelmää parempi eniten kannatusta saavan ehdokkaan löytämiseksi. Hyväksymisvaalitapa on tarkoitettu vaaleihin, joissa usean ehdokkaan keskuudesta valitaan yksi edustaja. Jokaisella äänestäjällä olisi mahdollisuus äänestää kaikkia niitä  ehdokkaita, jotka on valmis hyväksymään presidentiksi. Äänestäjällä olisi siis näissä presidentinvaaleissa korkeintaan kahdeksan ääntä. Kaikki äänet ovat samanarvoisia, eli niitä ei äänestyslipussa laiteta järjestykseen. Eniten hyväksymisääniä saanut ehdokas valitaan presidentiksi.

Hyväksymisvaalitavalla presidentiksi valittaisiin ehdokas, jolla on vähiten vastustusta valitsijakunnassa. Nykyiseen vaalitapaan verrattuna sen etu olisi kaksitahoinen. Toisaalta sen avulla tarvittaisiin aina vain yksi kierros, ja toisaalta sen avulla varmistettaisiin, että valittu presidentti ja muut ehdokkaat saisivat ääniä siinä suhteessa, kuin heitä todellisesti kannatetaan kansan parissa.

Nykymuotoinen kaksivaiheinen enemmistövaalitapa voi pahimmillaan tuottaa toiselle kierrokselle ehdokkaat, joilla on paitsi fanaattisia kannattajia, myös enemmän vastustusta kuin rannalle jääneillä. Ainakin toiseksi parhaan ehdokkaan osalta usein näin on.

Kaiken kaikkiaan suomalaisen demokratian kehittämistyö vaatii uudentyyppistä ajattelua. Vaalien ja edustuksellisen demokratian ohella tulisi kehittää suoran kansalaisvaikuttamisen muotoja. Politiikan tutkijat ovat ideoineet paljon erityyppisiä osallistumismuotoja. Osallistuva budjetointi, harkintaan ja keskusteluun perustuvat mielipidetiedustelut, kansalaiskeskustelut ja kansalaisraadit ovat esimerkkejä muodoista, joilla olisi hyvä kytkeä kansa päätöksentekoon uudella tavalla.

Väitän, että suora presidentinvaali on ollut suosittu juuri siksi, että Suomessa ei ole muita tapoja vaikuttaa puolueiden ohi. Vaalista on muodostunut nimenomaan henkilövaali, vaikka puolueet pitäväkin ehdokasasettelua hallussaan. Presidentinvaalin avulla me saamme kuitenkin lähinnä nimellisvaltaa. Todellinen päätösvalta pysyy puolueilla, kunnes suoraa vaikuttamista lisätään. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, on todellisen kansalaisvaikuttamisen kehittämisen aika!

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , , | 26 kommenttia

Vaali-info Tallinnassa

Julkaistu tammikuu 11, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Piipahdin tiistaina Tallinnassa Suomen suurlähetystön kutsumana. Kerroin virolaisille toimittajille ja tutkijoille Suomen presidentinvaaleista. Ohjelmaan kuului myös vierailu Eestin television aamuohjelmassa. Kiinnostuneet voivat katsoa aamuhaastattelun oheisesta linkistä. Haastattelu tehtiin viron kielellä, minä puhuin suomea ja paikalla oli simultaanitulkki.

Keskustelut virolaisten kanssa käytiin pääosin englanniksi. On nimittäin niin, että varsinkaan nuoremman polven virolaiset eivät osaa suomea. Osa toimittajista osasi toki suomea sujuvasti. Lehdistötilaisuudessa tehtiin toinen haastattelu, joka näytettiin Viron iltauutisissa. Kaiken kaikkiaan päivä oli mielestäni onnistunut ja antoisa. Virossa koetaan Suomea kohtaan suurta mielenkiintoa, ja maamme olosuhteet ja politiikka tunnetaan ainakin toimittajien keskuudessa hyvin. Olen aiemmissa vaaleissa ollut samanlaisissa tilaisuuksissa Suomen Tukholman suurlähetystössä ja kokemukseni ovat sielläkin olleet myönteiset.

Politiikan tutkijalle on hyvä päästä välillä keskustelemaan ulkomaalaisten toimittajien kanssa. Vaikka minulla on paljon kansainvälisiä kontakteja tutkijakollegoihin, toimittajien tapa hahmottaa asioita on erilainen. Kaikkien on hyvä aika ajoin irrottautua totutuista kaavoista, jotta oppii uusia näkökulmia. Suomesta, suomalaisten tavoista ja politiikasta voi oppia vain vertailemalla maatamme muihin maihin.

Valitettavasti tunnen Viroa ja sen politiikkaa huonosti. Olin Tallinnassakin vasta toista kertaa elämässäni! Länsirannikon ja Åbo Akademin kasvattina luontainen viitekehykseni on ollut Skandinavia ja Tukholma. Taidanpa tuntea Tukholmaa opiskelujen, kesätöiden ja lukuisten matkojen vuoksi paremmin kuin Helsinkiä. Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää suurlähetystön väkeä ja erityisesti lehdistöneuvos Marjo Näkkiä kutsusta ja järjestelyistä. Päätin, että lähitulevaisuudessa on syytä vierailla Virossa turistina ja tutustua sympaattiseen maahan paremmin.

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , | 26 kommenttia

Takana totuuden vuosi

Julkaistu tammikuu 1, 2012 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Saksalainen die Zeit on opiskeluajoista alkaen kuulunut lempilukemistooni. Se on politiikkaa, taloutta, tiedettä ja kulttuuria valottava korkeatasoinen viikkolehti, jonka ulkonäkö muistuttaa sanomalehteä. Sitä lukemalla saa monipuolisen kuvan erityisesti Saksan ja muiden Euroopan maiden sekä EU:n tapahtumista. Lehdessä ei ole juoruja eikä urheilusivuja. On kerrassa upeaa, että viikoittain voi halutessaan uppoutua laadukkaaseen julkaisuun kulttuurikielellä. Ajatelkaa, että ilman Hitleriä saksa voisi edelleen olla Euroopan pääkieli englannin sijaan!

Die Zeitin uusimmassa numerossa toimittaja Heinrich Wefing nimeää vuoden 2011 pakotetun totuudenmukaisen vuodeksi (ein Jahr erzwungener Wahrhaftigkeit). Parasta  vuodessa olivat Pohjois-Afrikan arabimaiden vallankumoukset, mutta Wefing syyttää länsimaita siitä, että ne kohtelivat diktaattoreita aivan kuin nämä olisivat olleet oikeutettuja vallanpitäjiä: ”Miten Muammar Gaddafin kaltaiset itsevaltiaat saivat lännessä valtionpäämiehen vastaanoton sotilasparaateineen, ja jopa luvan pystyttää telttansa Champs-Elyséelle?”. Länsimaiden tavoittelema vakaus oli valheellista ja sen hinta kova arabimaiden kansalaisille.

Wefing on sitä mieltä, että moni vuonna 2011 paljastunut totuus oli meille hyvinvointiin tottuneille länsimaalaisille epämiellyttävä mutta tarpeellinen. Euroopan talouskriisi paljasti velalle rakennetun hyvinvointivaltion kestämättömyyden. Tsunamista johtunut Fukushiman ydinreaktoriturma paljasti ydinvoiman onnettomuusherkkyyden luonnonkatastrofien sattuessa. Olimme eläneet vuosia valheellisessa uskossa, että korkean teknologian maat pystyvät hallitsemaan ydinvoimaan liittyviä turvallisuusriskejä. Tämänhetkinen kysymys erityisesti ydinvoimasta luopumaan pyrkivässä Saksassa on, ovatko ihmiset valmiita maksamaan energiasta paljon enemmän kuin nykyisin.

Wefing ihmettelee myös, miten Kreikassa kaksi omaa etuaan ajanutta perhedynastiaa pystyi vuosikymmeniä hallitsemaan maata ja pitämään sitä aivan kuin omana yksityisomaisuutenaan, ja miten italialaiset antoivat seksihurjastelija ja lainrikkoja Silvio Berlusconin toimia pääministerinä niin kauan. Myös englantilainen skandaalilehdistö saa kritiikkiä. Rupert Murdochin News Corporation-mediaimperiumin vuosia jatkunut Britannian poliittisen eliitin laiton salakuuntelu tuli tiensä päähän ja paljasti keltaisen lehdistön rikolliset toimet karmealla tavalla.

Meillä Suomessa eduskuntavaalit toivat esille syvän poliittisen juovan. Perussuomalaisten  suurvoitto osoitti, että kaikki kansalaiset eivät pitäneet poliittisen luokan konsensuaalisia pöytätapoja hyväksyttävinä. Koalitiohallitusten ohjelmat ovat vuosikymmenet muistuttaneet toisiaan, hallituksen koostumuksesta huolimatta. Timo Soini iski taidokkaasti tähän yhteisymmärryksen kulttuurin Akilleksen kantapäähän. 15 prosenttiyksikön vaalivoiton turvin olisi luullut muutoksen puhaltavan hallitukseen asti. PS jäi kuitenkin hallitusyhteistyön ulkopuolelle Suomen poliittisen käytännön vastaisesti. Vanha konsensus-mentaliteetti näkyy Jyrki Kataisen ensimmäisen hallituksen ohjelmassa ja koostumuksessa. Nähtäväksi jää, hyötyykö PS hallituksen ulkopuolelle jättäytymisestä vai kokevatko äänestäjät sen vastuun pakoiluksi.

Hyvää uutta vuotta!

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , | 20 kommenttia

Ensimmäinen tenttiviikko

Julkaistu joulukuu 18, 2011 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Tällä viikolla alkaneet ehdokastentit ovat olleet pirteitä. Maikkarin suuri vaalikeskustelu  keskiviikkona ja Ylen torstaina kokosivat kaikki ehdokkaat yhteen ensimmäistä kertaa  TV:ssä. Teemat olivat pitkälti samankaltaisia. Euroopan talouskriisi oli molemmilla pääaiheena, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka lisähöysteenä.

Suomen linja euron pelastamisen suhteen jakaa ehdokkaita selkeimmin. Se vaikuttaa tällä hetkellä olevan Suomen tärkein poliittinen ristiriitaulottuvuus, joka jo eduskuntavaaleissa vaikutti kansalaisten äänestyspäätöksiin. EU-politiikka ei perustuslain mukaan kuulukaan presidentille, mutta asiasta on keskusteltava, sillä nyt tehtävä politiikka ratkaisee Suomen tulevaisuuden.

Euroon luottavat Paavo Lipponen, Eva Biaudet, Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto. He muodostavat Pro EU-puolueen. Kaikki vastaavat Maikkarin vaalikoneessa selkeästi olevansa samaa mieltä väittämien kanssa, joissa pidetään jäsenyyttä sekä EU:ssa että talous- ja rahaliitto EMUssa myönteisinä asioina. Vaalitenteissä he ovat vannoneet euron puolustamisen nimiin ja pelkäävät yhteisvaluutan mahdollisen kaatumisen sysäävän Suomen lamaan ja suureen epävarmuuteen.

EU-vastaisessa puolueessa toimivat Timo Soini ja Paavo Väyrynen. Heidän vaalikonevastaustensa mukaan sekä Suomen jäsenyys EU:ssa että EMUssa on ollut meille huono asia. Vaaliväittelyissä he nostavat mieluusti esiin ne virheet, jotka ovat johtaneet nykyiseen eurokriisiin ja pitävät Suomen irtautumista eurosta hyvänä kriisin ratkaisumenetelmänä. Varovaiseen keskikastiin kuuluvat Paavo Arhinmäki ja Sari Essayah.

Nato ei ainakaan näkyvästi jaa ehdokkaita. Kukaan kahdeksasta ei tunnustaudu Suomen Nato-jäsenyyden kannattajaksi. Sen sijaan suhtautuminen EU:n integraatioon syventämiseen yleensä ja yhteiseen puolustukseen erityisesti toimii tiedon oikopolkuna ehdokkaiden liittoutumishalujen selvittämiseksi. Euroopan yhteisen puolustuksen kannalla ovat selkeimmin Haavisto, Niinistö, Biaudet ja Lipponen eli samat ehdokkaat, jotka uskovat euroon. Turvallisuuspoliittinen ulottuvuus yhtyy siis pitkälti talousulottuvuuteen ehdokaskentässä.

Huomenta Suomessa ehdokkaita on tentitty viiden aamun verran. Haastattelussa ovat jo olleet Eva Biaudet, Paavo Lipponen, Timo Soini, Paavo Väyrynen ja Sauli Niinistö. Ehdokkaita tentataan lähes kaksi tuntia, ja Uutistoimisto AP:n Skandinavian kirjeenvaihtaja David Mac Dougall esittää kysymyksiä ehdokkaille englanniksi. HuSun tiimin kysymysten täydentäjänä Davidin osuudet ovat olleet mielenkiintoinen lisä tentteihin. Ne testaavat ehdokkaiden kykyä kommunikoida englanniksi. Lisäksi David kokeneena brittitoimittajana kysyy asioita kiertelemättä ja kainostelematta.

Ehdokkaat ovat välillä vaivaantuneita. Viimeksi tämä tuli ilmi torstaina, kun kysymys kääntyi poliitikkojen luottamukseen ja David kysyi Väyryseltä vuoden 1982 jalasmökkijupakasta. Väyrynen asui perheineen Helsingissä, mutta hän nosti eduskunnasta kulukorvauksia Keminmaalla asuvana kansanedustajana. Hänellä oli kunnassa jalasmökki. Asiasta nousi suuri kohu ja lopulta Väyrynen joutui luopumaan edusta, kun hänen asuinpaikakseen vahvistettiin Helsinki. Väyrynen kiihtyi kysymyksestä silminnähden, syytti Davidia juorujen ja huhujen kuuntelemisesta ja kehotti tätä ”opettelemaan suomea ja tutustumaan häneen liittyviin tosiasioihin”. Kontrasti oli suuri aiemmin aamussa nähtyyn rentoon ja leppoisaan Paavoon.

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , | 28 kommenttia

Ahkeruus on ilomme

Julkaistu joulukuu 13, 2011 kirjoittajalta Kimmo Grönlund

Länsimaiden talousongelmat voivat johtaa työn palkitsemisen kulttuurin rappioon, väittää amerikkalainen journalisti David Brooks Dagens Nyheterin kolumnissaan (5.12.2011).  Vastakkain ovat ahkeruutta ja kunniallista työntekoa palkitseva normisto ja ahneuden ja lyhytnäköisen voiton tavoittelu. Saksa, Ruotsi ja Suomi eivät ole rikkaita luonnonvarojensa ansioista. Ne ovat rikkaita sen vuoksi, että maissa on työn tekoa arvostava kulttuuri. Ahkeruus on ollut maiden keskeinen hyve. Opiskelu, osaaminen ja työnteko ovat olleet arvossa. Laiskottelijoille ei ole maksettu korkeita korvauksia ja joutenoloa on pidetty jopa moraalisesti arveluttavana. Yhteiskuntatieteilijä Max Weber nimesi 1900-luvun alussa kyseisen  kulttuurin protestanttiseksi etiikaksi. Keskeistä ahkeruuden palkitsemisen kulttuurille on yksityisen voitontavoittelun ohella kanssaihmisistä välittäminen, voittojen kohtuullisuus ja yhteisistä pelisäännöistä kiinni pitäminen.

Brooksin kritiikki kohdistuu sekä ahneisiin pörssinvälittäjiin että länsimaiden hallituksiin. Pörssinvälittäjät ja muut äkkirikastumisen toivossa toimivat pelurit murentavat ahkeruuden ja pitkäjänteisen työn normistoa. Itse lukisin samaan luokkaan monopoliasemassa tai määräävässä markkina-asemassa toimivien yritysten johdon sisäisen palkitsemiskulttuurin. Esimerkiksi suomalaisen energiayhtiön johdon ei liene vaikea takoa voittoa. Heidänkin työstään tulee tietenkin maksaa sen vaativuutta vastaavaa palkkaa, mutta viime vuosina esille nousseet suuret bonukset eivät vastaa kansan moraalitajua ahkeruuden palkitsemisesta.

Rehellisen työn palkitsemiseen kuuluu pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa myös  yhteisvastuun kanto verojen maksun muodossa. Tänä syksynä esille nousseet hoitoalan yritysten veronkiertojärjestelyt veroparatiisien kautta eivät saa ymmärrystä kansalta. Suomessa uudella ahneudella on myös kasvot. Fortumin entinen toimitusjohtaja Mikael Lilius komeilee nyt Mehiläisenkin omistavan ja Jerseyn saarelle voittonsa kotiuttavan Ambean hallituksen puheenjohtajana. Kansa nousee aiheesta tällaista yhteisvastuulle piut paut antavaa ahneutta vastaan. Sillä ei ole mitään tekemistä työn palkitsemisen kulttuurin kanssa.

Länsimaiden hallituksia Brooks syyttää vuosikausien alijäämäisestä taloudenpidosta. Sen syyksi hän mainitsee erityisesti poliitikkojen pelon äänestäjien tuomiosta.  Länsimaissa on ylläpidetty valheellisen korkeaa hyvinvoinnin tasoa lainarahalla. Poliitikot eivät ole uskaltaneet kertoa totuutta: joko veroja on nostettava tai etuuksia leikattava. Demokratioissa hallitukset ovat pelänneet äänestäjien tuomiota vaaleissa. Vallan menetyksen pelossa hallituspuolueet eivät ole uskaltaneet kertoa totuutta valtion finansseista. Oppositiopuolueet eivät vallantavoittelussaan ole uskaltaneet kertoa senkään vertaa.

Nyt on kuitenkin otettava lusikka kauniiseen käteen. Euron kriisi on eskaloitunut niin pahaksi, että julkisen talouden tasapainottamiselle ei enää ole vaihtoehtoja. Suomessakin eläkeikää on joko nostettava vuosilla, eläkkeitä on pienennettävä, tai eläkemaksuja korotettava. Sen lisäksi joko veroja on nostettava tai sosiaalietuuksia leikattava. Emme voi jatkaa elämistä velaksi. Raamisopimukseksi nimetty uusi tupo on hyvä alku. Suomi tarvitsee jälleen laajaa yhteisen sopimisen kulttuuria, jossa kaikki vastuuta kantavat poliittiset voimat sitoutuvat  hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen. Uskon kansan enemmistön hyväksyvän elintason tilapäisen laskun, mikäli toimien perusteet selitetään kunnolla. Vaaleissa voi voittaa myös vastuullisella politiikalla.

Tallennettu kategorioihin Vaalit, Yleinen | Avainsanoina , , , , | 18 kommenttia