Kaupunkilainen

Helsingin Länsisatamaan suunniteltu ruotsinkielinen kortteli valmistunee muutaman vuoden sisällä, jos rahoituskuviot onnistuvat. Korttelissa on tilaa 250-300 asunnolle, mutta asuntojen lisäksi sinne on tarkoitus rakentaa ruotsinkielisille tarkoitettuja palveluja: päiväkoti, koulu, taidetiloja jne.

Hankkeen yksi puuhamies Stefan Ahlman vakuuttelee eilisessä HBL:ssä, että tarkoitus ei ole tehdä mitään ruotsinkielisten gettoa vaan paikka, jossa hississä toivotetaan huomenia ensisijaisesti ruotsiksi.

Hieman erikoisesti korttelin tulevat hitas-talot aiotaan kierrättää erilaisten säätiöiden omistukseen, josta niitä sitten vuokrataan (ilmeisesti) ruotsinkielisille. Voi vain kysyä, miksi joillekin säätiöille pitää antaa asuntoja hitas-hinnalla eli halvalla, kun vuokra saa olla markkinahintatasoa. Sehän on suoraa tulonsiirtoa kaupungilta säätiöille.

Niin tai näin, mielestäni tällainen kokeilu on hieno yritys saada kaupungin sisään erikielinen saareke. Eikä tämä toki ole ensimmäinen kerta, kun vähemmän varakkaille ruotsinkielisille ollaan tekemässä omaa aluetta. 60-luvun lopulla samanlainen saareke rakennettiin nimittäin Kontulaan. Kolme vuokrakerrostaloa yhdessä päiväkodin ja koulun kanssa olivat täysin ruotsinkielinen saareke keskellä suomenkielistä aluetta. Kokeilu toimi hyvin ensimmäisen sukupolven ajan, jonka jälkeen talot alkoivat vähitellen seka-avioliittojen takia suomalaistua.

Länsisataman korttelin virallinen nimi on Victoria-kortteli -- ja tietenkin Ruotsin kruununprinsessa Victoria halutaan vihkimään kortteli sen valmistuttua.

Suomen pienimmässä kunnassa eli Ahvenanmaalla sijaitsevassa Sottungassa on vain 110 asukasta. Manner-Suomen pienin kunta on Suomenniemi, jossa asuu alle 800 ihmistä.

Nykyisin järkevänä kunnan asukaslukuna pidetään noin 20 000 ihmistä, jolloin kunta pystyy järkevästi järjestämään peruspalvelunsa. Pienimmät kunnat toki järjestävät terveys-, koulu- ja sosiaalipalvelujaan yhteistyössä naapurikuntien kanssa, mutta samalla voisi kysyä, miksi nämä pienimmät kunnat eivät saman tien liity yhteen.

Kuntien itsenäisyyttä perustellaan yleensä kehäpäätelmin: Suomessa on kunnallinen itsehallinto, joten itsenäinen kunta on… itsetarkoitus. Todellisuudehan pienet kunnat eivät ole mitenkään itsenäisiä vaan ne ovat täysin riippuvaisia valtionosuuksista -- siis rikkaampien kuntien maksamista avustuksista. Niin kauan kuin raha juoksee, pidetään elinkelvottoman pikkukunnan elämää hienona ja tavoiteltavana -- ja työllistäähän pikkukuntakin monta täysin turhaa työntekijää.

Suomessa on tällä hetkellä 336 kuntaa, joista vain 55:n asukasluku on yli 20 000. Kun kaikki kunnat pannaan riviin väkimääränsä mukaan, keskimmäisessä kunnassa Ilomatsissa on vajaat 6000 asukasta. Tämä kertoo siitä, että Suomen kunnat ovat keskimäärin todella pieniä -- ja kalliita.

Ruotsin väkiluku on Suomeen verrattuna lähes kaksinkertainen ja alueeltaan maa on selvästi Suomea suurempi. Kuntia Ruotsissa on kuitenkin vain 290. Pienimmässä kunnassa Bjurholmsissa asuu 2500 asukasta, ja yli 20 000 asukkaan kuntia on 120 kappaletta. Ja kun Ruotsin kunnat pannaan väkilukunsa mukaiseen järjestykseen, keskimmäisessä kunnassa on yli 15 000 asukasta -- eli 2,5 kertaisesti suomalaisen keskikunnan verran.

Yksi syy siihen, että Ruotsi on ostovoimamittauksissa selvästi Suomea rikkaampi maa, on se, että Ruotsissa aluetukiin ja hallinnolliseen byrokratiaan ei tuhlata niin paljon rahaa kuin Suomessa. Ehkäpä uuden hallituksen linjaukset, kuten valtionosuuksien leikkaukset, muuttavat kehityksen Suomenkin kannalta valoisammaksi.

Mauno Koivisto sanoi aikoinaan Säästöpankeista, että ne saavat mennä. Pitäisikö nyt pääministerin sanoa: Pienet kunnat saavat mennä.

Ensin tutkija Anu Kantola moukaroi Helsinkiä Suomen Kuvalehden perjantaisessa kolumnissaan ja tänään HeSarissa brittikriitikko Jonathan Glansey arvostelee Helsingin uusien asuinalueiden arkkitehtuuria -- ehkä molemmat tänäisen Helsinki-päivän kunniaksi (Stadin syntymästä on tänään 461 vuotta).

Molemmilla on sama sävel: Kantolan mukaan elävän kaupungin rakekentaminen on vaikeaa. Esimerkiksi Kantola ottaa Arabianrannan, josta hänen mukaansa puuttuu elävyyttä ja alue on sekä päivisin että viikonloppuisin kuollut -- Kantola kaipaa alueen rantaan kahviloita, ravintoloita, laitureita, melontapaikkaa. Glansey puolestaan ihmettelee Ruoholahdessa, että missä ovat ihmiset, mielikuvitus, puodit, kahvilat ja pikkuliikkeet. Eiranrannan talot ovat hänen mukaansa puolestaan kuin helikopterista pudotettuja.

Ihmisiä ei ole, koska heitä ei ole

Niinpä, Helsingin elävyys juutahtaa usein ihmisten puutteeseen. Missä ihmiset oikein ovat? Voin kertoa teille ja muillekin ihmettelijöille, että niitä ihmisiä ei nyt vain yksinkertaisesti ole. Helsingissä on ihmisiä liian vähän perinteisen kaupunkikulttuurin ylläpitämiseen muuallakin kuin keskustassa.

Kun asuin aikoinaan Pohjois-Haagan juna-aseman lähistöllä Lassilassa, ihmettelin alueen ostoskeskuksen vieressä ollutta “tuulitunnelia” -- siis kävelykadunpätkää, jossa ei ollut mitään. Ei siis mitään, ei edes ihmisiä.

Kun ihmettelin tätä alueen alkuperäisille asukkaille, sain vastauksen, että arkkitehdin mukaan kyseessä oli italialaistyyppinen kadunpätkä, jossa ihmiset tapaavat toisiaan, jutustelevat ja viettävät aikaansa. Eipä riittänyt Lassilassa ihmisiä tähän italialaiseen toimintaan kuten ei riitä monessa muussakaan Helsingin lähiössä.

Helsinki on kylmä pohjoinen kaupunki, jossa on liian vähän asukkaita. On turha mennä etsimään inspiraatiota etelästä, jossa on lämmintä ja paljon ihmisiä. Täällä on kylmää ja vähän ihmisiä.

Kauppakeskukset kansan keskelle

Entä miksi Ruoholahden ja Arabianrannan tapaisiin paikkoihin on pakko rakentaa kauppakeskuksia? Eikö juuri tällaisille alueille kannattaisi rakentaa kivijalkakauppoja, niin sitten niitä ihmisiä käyskentelisi kaduilla enemmän. Tai jos kauppakeskus on pakko rakentaa (esimerkiksi kylmän ilmaston vuoksi), pitäisikö se rakentaa saman tien asutuksen keskellä eikä reunalle.

Sitten aivan toinen asia on se, että miksi Helsingin uusille asuinalueille rakennetaan rumia taloja. Niitä rakennetaan, koska ne ovat halvempia kuin vanhat jugend-talot keskustassa.

Helsinki on poliitikkojen aluepoliittisin toimenpitein ja myös paikallispoliitikkojen saamattomuuden takia saatu niin kalliiksi kaupungiksi, että tänne ei ole järkevää rakentaa sellaisia taloja, joihin kenelläkään ei ole varaa. Ja halvalla saa pääsiasssa rumaa. Tosin Eiranrannassa on saatu myös kalliilla rumaa, mutta kun tulevaisuudessa lähistölle rakennetaan vielä rumempaa, niin kyllä niitä Eiranrannan ahtaasti pykättyjä talojakin ryhdytään pitämää ihan komeina.

Mutta hei sinä brittiniilo, kyllä se Ruoholahden kanava on kaunis -- kesällä ja vielä syksylläkin. Tänäänkin töihin lähtiessäni kanavan reunan nurmikoille jäi lojumaan paljon auringonottajia. Veneet tulivat ja menivät hienon, uuden Crusellin sillan alitse. Ja on niitä kahviloita, baareja ja ravintoloitakin Ruoholahdessa ihan riittävästi -- muutama kivijalkapuotikin. Mutta joo, kyllä ne talot voisivat olla vähän kauniimpia.

Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, myös rakennukset voivat olla keskeisenä tekijänä positiivisessa syrjinnässä.

Kun kaupunginvaltuusto maanantaina keskusteli Guggenheim-museon mahdollisesta tulosta Helsinkiin, oli yhdeksi museon sijaintipaikaksi ehdotettu itäistä Helsinkiä. No, Guggenheim-museon johto tyrmäsi heti ajatuksen, koska tämän luokan pytingin pitää museon edustajien mielestä olla keskustassa.

Ajatus miljoonamuseosta Itä-Helsingissä perustuu nyt kuuluisaksi tulleeseen “posiitiiviseen syrjintään”. Pannaan merkkirakennus alueelle, jota ei pidetä sosiaalisesti haluttavana, ja vot… alue muuttui kuin itsestään paremmaksi kuin onkaan. Sormi pystyssä kuljeskeleva eliitti joutuu pakostakin käymään alueella, jonne ei muutoin suin surminkaan menisi.

Ajatustahan voi toki vastustaa, mutta mietitään vielä itse Guggenheimia. Eikö juuri Guggenheim-museon sijoittaminen aikoinaan Bilbaoon ollut juuri tällaista positiivista syrjintää. Espanjan reunalla oleva entinen teollisuuspaikkakunta halusi piristää ilmettään ja sitä Guggenheim-museo todella teki. Entäpä jos pytinki laitettaisiin Jakomäkeen. Kävisikö siellä samoin?

Pääkaupunkiseudun suuren ammattikorkeakoulun Metropolian kampusaluetta ollaan sijoittamassa Helsingin Myllypuroon. Ei sitä sinne sen takia sijoiteta, että siellä on tilaa vaan sen takia, että alueen maine hieman paranisi. Nuoret opiskelijat pelkällä olemassaolollaan freesaisivat vuokratalovaltaisen alueen imagoa.

Samalla tavalla on tehty muun muassa Ruoholahdessa, joka edellisen laman takia muuttui jo syntyessään vuokratalovaltaisemmaksi kuin alun perin oli tarkoitus. Alueelle sijoitettiin sitten konservatorio ja kansainvälinen koulu -- ehkä Ruoholahdesta oli helpompi löytää tontit, mutta kyllä mukana oli jälleen tätä positiivista syrjintää: Sijoitetaan merkkirakennuksia alueelle, jonne eivät taidegalleriat tule.

Jos kaikki Espoon visiot toteutuvat, Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa asuu viimeistään parin vuosikymmenen kuluttua jopa 350 000 ihmistä -- siis satatuhatta ihmistä enemmän kuin tällä hetkellä.

Espoon virkamiesjohdon mukaan mitään väkimäärätavoitteita ei ole, mutta luonnollinen kehitys saattaa johtaa uusiin ennätyksiin. Suurin syy väkimäärän kasvuun on yksinkertaisesti se, että ihmiset muuttavat työpaikkojen ja palvelujen perässä etelään. Tänne muuttaneet eivät puolestaan takaisin enää lähde; korkeintaan muuttavat ulkomaille.

Maalaiskylästä Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi

Vielä 1950-luvulla Espoon väkiluku oli vaivaiset 23 000 ja viljavat pellot ulottuivat Helsingin rajalle asti -- tuolloin Espoosta pääsi vielä Kivenlahden siltaa pitkin Neuvostoliittoon. Väkiluvun suunta muuttui 60-luvulla, jolloin Helsingin väkimäärä kääntyi yllättäen laskuun ja ihmiset pakenivat naapurikuntiin. Tällä hetkellä väen tunku etelään on niin voimakasta, että Espoon voimakkaan väkimäärän kasvun ohella myös Helsinki ja Vantaa kasvavat.

Länsimetro on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä kasvun moottoreista Espoossa. Kaupungilla on valtavat suunnitelmat jokaisen metroaseman lähettyville. Tapiolan muuttuessa vähitellen vanhuslähiöksi väestöä yritetään nuorentaa liittämällä Keilaniemi, Otaniemi ja Tapiola yhdeksi suureksi kaupunkimaiseksi alueeksi, jonne tulee ihan oikeita katuja Otaniemen metsäiseen rantaan saakka. Alueelle investoidaan viiden miljardin euron edestä ja jättitaloja nousee niin, että merinäköalaa on monelle muuttajalle.

Niittykummun metroasema oli alun perin tarkoitus rakentaa joskus tulevaisuudessa, mutta nyt on päätetty muuttaa tämäkin rähjäisten autokauppojen alue uudeksi uljaaksi asuinalueeksi. Sama kohtalo odottaa uinuvaa Finnoota, vaikka päätöstä metrolinjan jatkamisesta sinne ei olekaan vielä tehty.

Suurpeltoon tulossa ehkä sähköbusseja

Suurpeltoa rakennettaa jo nyt -- sinne investoidaan yli kolme miljardia euroa. Metroradasta syrjään jäävän Suurpellon ongelmana on joukkoliikenneyhteydet. Metron sivulinjaa sinne ei saada ja pikaraitiotiet on haudattu liian kalliina.

Nyt kaupungin virkamiesjohdossa on keksitty sähköbussit ekologisena vaihtoehtona -- ne kulkisivat heilurimaisesti etelän metroaseman ja pohjoisen juna-aseman välillä. Ongelmana on, että oikeita sähköbusseja ei Suomessa vielä ole kokeiltu (jos huomioon ei oteta trollibusseja tai hybridejä).

Espoo visioi metroradan varrelle samanlaista kaupunkirakennetta kuin 60 000 asukkaan Leppävaarassa. Leppävaaran suuruuden yksi mahdollistaja oli kaupunkirata, jonka takia alueelta pääsee nyt kaupunkiin (siis Helsinkiin) lähes yhtä ketterästi kuin jos käytössä olisi metro.

Espoossa halutaankin nyt valtiolta pikaista päätöstä kaupunkiradan jatkamisesta (niin sanottuun) Espoon keskustaan, josta myös aiotaan kehittää entistäkin isompi paikka. Valtio halutaan tietenkin mukaan rahoittamaan myös Länsimetron jatkoa Matinkylästä Kivenlahteen ja sieltä ehkä vieläpä Saunalahteen. Nämä hankkeet kilpailevat valtion rahoista Pisararadan ja Helsinkin itämetrosuunnitelmien kanssa.

Rakennetaanko jo liikaa? Ei sittenkään…

Joku voi ajatella, että rakentaminen menee jo järjettömyyksiin. Onhan Helsingissäkin jättimäisiä suunnitelmia Jätkäsaaressa, Kalasatamassa ja Östersundomissa sekä Keski-Pasilassa. Riittääkö näihin kaikkiin uusiin asuntoihin todellakin asukkaita? Mutta niin se vain on, että rakennusliikkeet harvoin rakentavat tappiolla ja toistaiseksi kaavoitetut alueet on lopulta rakenettu. Kysehän ei ole ainoastaan uusista asukkaista vaan myös asumisväljyyden kasvusta.

Oikeastaan ainoa tapa markkinataloudessa saada asuntojen hinnat pysymään kohtuullisina on kaavottaa asuntotontteja niin paljon kuin mahdollista. Jos väkeä sitten tulisikin jostain syystä vähemmän kuin on arvioitu, saisivat pääkaupunkiseutulaiset ainakin uudet asuntonsa hieman oletettua halvemmalla. Tosin en usko siihen itsekään, koska väkeä on aina tullut -- ja tulee vastakin ja talot täyttyvät.

Paljasjalalkaiset helsinkiläiset ovat olleet vähemmistönä omassa kaupungissaan jo vuosikymmeniä. Tuoreen tilasto-opuksen mukaan syntyperäisiä helsinkiläisiä on pääkaupungin väkimäärästä vain 41,8 prosenttia.

Ehkä hieman yllättävästi tilastoista selviää, että Stadin stadilaisin paikka on Vantaan rajan lähettyvillä oleva Tuomarinkylä (eli Paloheinä ja Torpparinmäki). Alueen asukkaista 56 prosenttia on syntyperäisiä stadilaisia. Ehkäpä alueen omakotitalot kulkeutuvat suvussa seuraavalle polvelle, joten muuttoliikettä ei ole tapahtunut.

Vastaavasti vähiten syntyperäisiä helsinkiläisiä on nuortena aikuisten ja opiskelijoiden kansoittamassa Kalliossa ja Alppiharjussa.

Kallion peruspiirissä, johon kuuluvat Siltasaari, Linjat, Sörnäinen ja Torkkelinmäki, on paljasjalkaisia vain 27,8 prosenttia alueen asukkaista. Siis vain noin joka neljäs kalliolainen on syntynyt Helsingissä. Hitusen verran vähemmän paljasjalkaisia on Kallion pohjoispuolella Alppilassa ja Harjussa, jossa paljasjalkaisia on vähiten Helsingissä -- vain 27,4 prosenttia.

Kun Kalliota ja Alppiharjua voi pitää jonkinlaisena kaupunkikulttuurin kukoistuspaikkana, täytyy myöntää että tuota kukoistusta ylläpitävät nyt muukalaiset. Kiitokset teille siitä.

Kallion kaupunginosa Helsingissä on tunnettu vapaamielisyydestään -- elä itse rauhassa ja anna toisten elää tavallaan, sulassa sovussa ja toisia ymmärtäen.

Näin ainakin periaatteessa -- todellisuudessahan suvaitsevaisuus on ollut usein pakotettua. Kun en itse pääse varakkaampaan ja tasapäisempään kaupunginosaan, joudun pakosta hyväksymään itsestäni poikkeavat naapurihörhöt ja muut kummallisuudet.

Niinpä kalliolaisilta ei ole totuttu kuulemaan nimby-kansan näkemyksiä -- kummallisetkin naapurit on hyväksytty päin vastoin kuin vaikkapa Töölössä, jossa jokainen ex-asunnottomien talo nähdään potentiaalisena yhteiskunnan ikiaikaisten arvojen romahduttajana.

Ajat muuttuvat Kalliossakin. Porukka vaurastuu, omistusasujien määrä kasvaa ja esimerkiksi Helsinginkadun leipäjonot nähdään jo “asuntojen arvoa alentavana” tekijänä. Nimbyt ovat tulleet Kallioonkin. Mutta kalliolaisia pitää tietenkin paheksua muita enemmän, sillä hehän ovat niin suvaitsevaisia…

Mutta Kallion leipäjonot eivät ole vain epämiellyttäviä sinänsä. Sosiologi sanoisi, että leipäjonot sisältävät merkityksiä -- ja kaikki ovat epämieluisia mutta samalla kuitenkin niin tarpeellisia.

Yhteiskunnalle leipäjonot ovat ikävä muistutus köyhyyden olemassaolosta, valtiolle ne kertovat että valtiolliset tukiverkot eivät kaikesta vakuuttelusta huolimatta olekaan riittäviä, normi-ihmisille ne kertovat joko oman elämän onnistumisesta verrattuna leivän jonottajiin tai sitten ne pelottelevat ihmistä siitä, miten käy jos jää työttömäksi.

Melkein sanoisin, että jos Helsinginkadun leipäjonoja ei olisi, ne pitäisi keksiä. Toimittajienkaan ei tarvitse vaivautua pitkien matkojen päähän, kun uutisaihe löytyy kotikulmilta -- ja paheksuttavaakin löytyy monesta näkökulmasta.

Hesarin leipäjonojen vieressä toimii Pelastusarmeija, joka myös jakaa ruokaa tarvitseville. Pelastusarmeija tosin jakaa ruokaa ajanvarausperiaatteella, joten jonoja ei pääse syntymään. Tilakin on oma, joten kukaan ei voi häätää heitä. Pelastusarmeija ei taida toimia ihan tämän maailman mediasääntöjen mukaisesti.

Tähän asti maaltapaosta puhuttaessa on tarkoitettu yleensä työn perässä maalta kaupunkiin muuttavia ihmisiä.

Nyt näyttää siltä, että maaltapako ei rajoitu vain ihmisiin vaan myös eläimiin. Helsingissä on jo vuosia puhuttu citykaneista -- tänä keväänä on puolestaan seurattu Forumin huuhkajien elämää.

Tänään Helsingin kaupunki kertoo omilla nettisivuillaan, että kivikaupunki suorastaan houkuttelee eläimiä ravintoloiden ja harrastusmahdollisuuksien äärelle. “On havaittu, että kaupunki on houkutteleva ympäristö monelle eläinlajille. Tarjolla on runsaasti ravintoa, mikä houkuttelee eläimiä pesimään ja mahdollistaa suurten poikueiden kasvattamisen.”

Helsingin seudun eläimistöä näyttää lisäävän erityisesti citykanit, jotka ovat houkutelleet Stadiin kettuja, supikoiria ja kärppiä.

Koska kaupunkilainen ei aina tiedä, miten näihin maaltamuuttajiin ja täälläkin syntyneisiin luontokappaleisiin pitäisi suhtautua, kaupungin ympäristökeskus on kirjoittanut pitkän litanian ohjeita. Vastauksen löytää esimerkiksi kysymykseen “Miksi kaupunki ei tee mitään suojellakseen ihmisiä linnilta?”. Vastauksia löytää TÄÄLTÄ.

Helsinki lähikuntineen vaatii tulevalta hallitukselta lisää fyrkkaa.

Käytännössä alueen kunnat haluavat valtionosuusjärjestelmän kehittämistä niin, että myös maahanmuutto, asuinalueiden eriarvoistuminen ja joukkoliikenne otetaan huomioon rahaa jaetaessa. Tämä vaatimuslista löytyy pääkaupunkiseudun juuri julkistamasta hallitusohjelmatavoitelistasta. Löydät koko raportin TÄÄLTÄ.

Suomessa 61 kuntaa maksaa niin sanottua tasausta eli niiden valtionosuutta vähennetään tasauksen perusteella. Käytännössä valtio vähentää Helsingin tuloja tänä vuonna hieman yli 300 miljoonalla eurolla (Espoolta katoaa 182 ja Vantaalta 61 miljoonaa euroa).

Jokaisen helsinkiläisen kukkaro kevenee siis vuosittain vajaalla 600 eurolla, koska rahaa kannetaan täältä muualle. Nelihenkinen perhe köyhtyy vuodessa siis 2400 eurolla pelkästään sen takia, että asuu Helsingissä.

Hallitusohjelmatavoitteissa pääkaupunkiseudun kunnat vaativat, että pääkaupunkiseudun erityispiirteet on huomioitava aiempaa selkeämmin. Esimerkiksi maahanmuutuosta aiheutuvia kustannuksia ei alueen kuntien mukaan korvata riittävästi. Sama koskee joukkoliikennettä, jossa ns. taajamatuki sorsii suuria kaupunkeja.

Kun uutta hallitusta siis vaalien jälkeen muodostetaan, Stadi lähikuntineen on myös Säätytalolla lobbaamassa. Pyyntö on tuttu, mutta oikeutettu: Lisää fyrkkaa.

Euroopan unionin ideologiaan oleellisena osana kuuluva vapaa liikkuvuus ei näytä olevan Suomessa kovassa huudossa.

Näin voi päätellä MTV3:n uutisten tekemästä kyselystä, jonka mukaan kolme neljästä suomalaisesta haluaisi häätää tänne tulleet Romanian romanit.

No, eipä tämä nyt mitään uutta ole. Eiväthän suomalaiset haluneet sodan jälkeen karjalaisiakaan, vaikka näillä sentään oli jo lähtökohtaisesti Suomen passi. Monia karjalaisia haukuttiin ryssiksi.

Itse asiassa suuri osa Suomen niin sanotuista omista romaneista on lähtöisin Karjalasta. Helsinkiin sodan jälkeen tulleet romanit tai mustalaiset “asutettiin” Espoon Mäkkylään ja Helsingin Malmille hökkelikyliin. Ensin heitä yritettiin “asuttaa” maalaiskuntiin, mutta vihamielinen ympäristö pani monet romanit tulemaan etelään.

Jos monet meidän omista romaneista on niin sanottuja sotapakolaisia, nykyiset Romanian romanit lienevät sitten talouspakolaisia. Ja kun olemme Euroopan unionissa nauttimassa unionin monista eduista, olemme pakotettuja huolehtimaan myös näistä nykyisistä pakolaisista.

Jos me nyt ryhdymme eri tavoin häätämään romaneja, voimme saman tien häätää itsemme myös EU:sta.

Lue juttu romanikyselystä täältä.