Aihearkisto: Aiheeton

Helsingin lähiöt vastustavat kuntauudistusta

Helsingin lähiöt vastustavat voimakkaasti kuntauudistusta. Kaikkein voimakkainta vastustusta tulee lähiöstä nimeltä Kauniainen. -Olemme hoitaneet palvelumme esimerkillisesti houkuttelemalla lähiöömme rikkaita ihmisiä. Nyt meitä sitten ollaan rankaisemassa tästä loistavasta innovaatiosta. En ymmärrä, miksi kaikki kunnat eivät voisi hankkia rikkaita ihmisiä ja turvata siten palvelujaan. Sitä paitsi rikkaat ihmiset ovat siitäkin hyviä, että he eivät juuri käytä kunnallisia palveluja vaan suosivat yksityisiä, kadunkulkija Kauniaisista sanoo. Tähän on vaikea sanoa mitään vastaan. Entäpä Vantaa-lähiö? Miksi siellä vastustetaan liitosta Helsinkiin? -Vantaalainen identiteetti on meille kaikille vantaalaisille tärkeää, sillä olemme kaikki vantaalaiset syntyperään katsomatta henkisesti syntyneet vantaalaisiksi. Olemme ylpeitä vantaalaisuudestamme, kuten kärsämäkeläiset kärsämäkeläisyydestään tai piippolanvaarilaiset piippolanvaarilaisuudestaan. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 2 kommenttia

Hitas on hyvä!

Helsingin hitas-järjestelmä on pohjimmiltaan hyvä järjestelmä. Hitaksen avulla keskituloinen ihminen voi asua tyydyttävän kokoisessa omistusasunnossa Helsingissä — ja vieläpä ihan merellisissä maisemissa. Viime päivinä on meuhkattu siitä, että sijoittajat ovat ostaneet hitas-asuntoja ja panneet ne saman tien vuokralle. Asunnot oli myyty vanhojen sääntöjen mukaan. Uusien sääntöjen mukaan perhe saa ostaa vain yhden hitas-asunnon ja tämä estää tehokkaasti asunnon vuokrauksen sijoitusmielessä. Sitä paitsi ei vuokrausta voi kieltää kokonaan. Voihan perhe muuttaa tilapäisesti vaikkapa ulkomaille ja asunto on syytä vuokrata. Sitä paitsi hitas-omistaja maksaa jo nyt normaalia suurempaa vastiketta, joten markkinahinnalla vuokrattu hitas-asunto ei tuota yhtä paljon kuin ei-hitas-asunto. Juuri tuolla normaalia … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 11 kommenttia

G-piste tuo rahat takaisin

Onko Helsinkiin ehdotettu Guggenheim-museo kallis? Vastaus riippuu täysin siitä, mitä mieltä ihminen on ylipäätään tällaisesta hankkeesta. Jos Guggenheim-hanketta pitää lähtökohtaisesti kielteisenä, pitää hintalappuakin kalliina siitä riippumatta, mikä lopullinen miljoonaluku on. Ja vastaavasti, jos uskoo G-hankkeeseen, on hintakin kohdallaan. Lopulta kysymys on kuitenkin uskosta ja oletuksista. Mielestäni Guggenheim-hanke on hyvä yritys hankkia rahaatuovia turisteja Helsinkiin. G-pisteen tuominen Helsingin keskustaan on ennenkaikkea yritys muuttaa kaupunki entistäkin innostavammaksi paikaksi. Itse asiassa taide on tässä vain oheistuote. Absoluuttisesti G ei ole kallis: 140 miljoonaa euroa on pieni raha kun sitä vertaa vaikkapa Musiikkitaloon tai muihin vastaaviin hankkeisiin. Kun Helsinki myi vesilaitoksensa toissavuonna uudelle ylikunnalliselle … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 4 kommenttia

G-piste Katajanokalle – ota tai jätä

Guggenheim-museota ehdotetaan Katajanokalle Kanava-terminaalin nykyisen rakennuksen paikalle. Sinne se myös tulee, jos ylipäätään on tullakseen. Sen verran selkeäsanaisesti G-raportti paikan paaluttaa, että muita paikkoja on turha enää miettiä. Tänään julkistettu selvitys toteaa, että myös Töölönlahden aluetta tutkittiin, mutta Katajanokka oli lopulta ylivoimainen. Se kun sijaitsee Helsingin historiallisessa keskustassa turistivirtojen ja myös paikallisten kulkureittien keskiössä. Lisäksi tuleva museorakennus näkyisi hyvin merelle ja talo olisi myös luonteva pääte Esplanadeille. Eli suomennettuna Guggenheim-säätiö tulee museoineen Helsinkiin, jos kaupunki hyväksyy museon paikaksi Katajanokan. Eräänlainen ota tai jätä -projekti siis. Minä otan, vaikka nurisen tällaista sanelupolitiikkaa.

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 4 kommenttia

200-vuotias pääkaupunki juhlii kassi-palvelulla

Ensi vuonna Helsinki juhlii 200 vuotta kestänyttä pääkaupunkiasemaansa. Ehkä mielenkiintoisin ja ennakkoluulottomin juhlavuoden hanke on niin sanottu kassi-palvelu, jonka avulla kaupunkilaiset voivat lahjoittaa, lainata, myydä tai vaihtaa tavaroitaan muiden kaupunkilaisten kanssa. Halutessaan palvelun kautta voisi myös pyytää apua vaikkapa polkupyörän huoltamiseen tai sopia kimppakyydistä. Kassi-palvelu on Aalto-yliopistossa jo nyt toiminnassa oleva nettipalvelu, joka laajennetaan ainakin ensi vuoden ajaksi pääkaupunkiseudulle — tosin kokeilumielessä vain kolmeen kaupunginosaan. Se on myös osa designvuoden tapahtumia. Vastaavanlaisia kassi-palveluja on toiminnassa muutamalla omakotitaloalueella Suomessa. Netissä on nykyisinkin lukuisia osto- ja myyntipalstoja ja kauppojen ilmoitustauluilla on vastaavanlaisia ilmoituksia. Voikin hyvin kysyä, pystyykö kassi-palvelu tuomaan todella jotain uutta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | Jätä kommentti

Schwarzmannin Espoo-testi – totuus Espoosta?

Missä Suomessa voi asua? Visaiseen kysymykseen löydämme vastauksia Paul Schwarzmannin juuri julkaistusta kirjasta “How to marry a Finnish girl”. Olisiko esimerkiksi Espoo hyvä asuinpaikka? Schwarzmann kehottaa maahan muuttavaa ulkomaalaista tekemään testin. Olen kopioinut sen tuohon alle. -Oletko yli 30-vuotias? -Tai oletko yli 25-vuotias ja riittävän hullu halutaksesi lapsia? -Oletko avio-tai avoliitossa tai missään muussa epätoivoisessa, pitkäaikaisessa liitossa? -Tekeekö Audi A4 sinut onnelliseksi? -Jos olet ostanut Audi A4:n ja sitten naapurisi ostaa Audi A6:n — tuletko tällaisesta kateelliseksi, tarkistat naapurisi verotiedot ja puhkot kumit. -Tiedätkö mitä sauvakävely on? -Ruohonleikkuu, lumenluonti ja talon korjailu ovat miehekkäitä puuhia. -Onko mielestäsi Farmvillen pelaaminen mukava … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 kommentti

Helsingin kouluissa valtavat erot – ja kierre pahenee

Suomessa pidetään PISA-tuloksiin viitaten kouluja edelleen toistensa kopioina, siis erittäin samankaltaisina asuinpaikasta riippumatta. Vuonna 2005 PISA-tuloksia arvioitiin suomalaisselvityksessä näin: “Vanhemmat ja nuoret itse voivat kouluvalintaa harkitessaan luottaa pitkälle siihen, että oppimisen mahdollisuudet ovat kaikissa kouluissa suunnilleen samantasoiset, tai ainakaan ne eivät riipu juurikaan koulun sosioekonomisesta statuksesta.” Venla Berneliuksen Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaisema selvitys on kuitenkin karua luettavaa Helsingin osalta. Hänen mukaansa Helsingin koulujen erot ovat yhtä suuria kuin PISA-tutkimuksissa havaitut erot Irlannin, Kanadan ja Azerbaidžanin kouluissa. Suurin selittävä tekijä koulujen tason eroavaisuuksiin on asuinalueen sosioekenominen asema. Viime päivinä Helsingissä on puhuttu maahanmuutajien määrästä eri kouluissa. Ongelmana eivät kuitenkaan ole maahanmuuttajat sinänsä. Todellinen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 2 kommenttia

Luomu on iloinen asia – omalletunnolle

Helsinkiin on muutaman vuoden sisällä tullut useita luomukauppoja — uusimpana loppuviikolla avattava Kluuvin kauppakeskuksen alakerta. Tavoite on, että Hietalahden kauppahalli muuttuisi jollain aikataululla luomuhalliksi. Luomuruoka on tietenkin “hyvä juttu” — eli siitä on vaikea keksiä mitään kritisoitavaa. Ainakin mielikuvien tasolla luomuruoasta on tehty iloinen asia: eläimet kirmailevat vapaana, tuottaja saa enemmän rahaa, ruoan maku on huippua ja ja ja… kuluttaja saa hyvän mielen. Eläimethän eivät oikeasti kirmaile vapaana vaan esimerkiksi sika saa kaksinkertaisen elintilan ei-luomuasujaan verrattuna, eli alle puolitoista neliötä. Tuottajat valittavat luomutuotannon kalleudesta ja kun ruoan maku pohjautuu jokaisen henkilökohtaiseen mutu-tietouteen, ei tästä makuasiasta oikein voi kiistellä. Mitä meille … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 2 kommenttia

Kaikki olemme kaupunkilaisia – ehkä

Onko todella niin, että itse asiassa me kaikki suomalaiset olemme kaupunkilaisia, kuten kaupunkitutkija Pasi Mäenpää väittää tänään julkaistussa kirjassaan Helsinki — takaisin jaloilleen? Ainakin kysymys on kiehtova. Mäenpää ehdottaa, että meidän pitäisi paremminkin kysyä, onko enää olemassa maaseutua maalaisen elämäntavan mielessä. Asuuko maalla ihmisiä, jotka elävät ja tulevat toimeen oman talon ympärillä — ilman teollisen palkkatyön omaista työn ja vapaa-ajan ja -paikan erottelua kylämäisissä yhteisöissä ja sosiaalisissa suhteissa. Eipä heitä taida paljon olla. Itse asiassa lähes kaikki suomalaiset ovat Mäenpään mukaan asuinpaikastaan riippumatta kulttuurisesti kaupunkilaisia, vaikka muuta sanoisivatkin. Mäenpään mukaan olisi jo aika lopettaa kyselyt siitä, onko Suomessa ylipäätään kaupunkia … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 kommentti

Landbossa puistotkin ovat yksityisiä

Landbo on hyvin “sipoolainen” tai peräti amerikkalainen asuinalue uudessa Helsingin Östersundomin peruspiirissä. Landbo on nimittäin omakotitaloalue, jossa ei ole minkäänlaisia palveluja. Alueen kadut ovat yksityisiä ja jopa puistot ovat yksityisessä omistuksessa. Ennen Helsinkiin liittämistä sinne ei tullut edes busseja. Landbo on ehkä järkyttävin esimerkki huonosta kaupunkirakentamisesta. Östersundomin tai ns. liitosalueen suunnittelijat yrittävät nyt välttää Landbon virheratkaisut. Tosin alueen asukkaat eivät oikein ymmärrä, että liitosalueesta ollaan tekemässä ihan oikeaa kaupunkia katuineen ja kerrostaloineen. Kun asukkaat ovat kommentoineet yleiskaavaa, yleisin ajatus on ollut, että alueelle ei saisi rakentaa liikaa ja luontoa pitäisi säilyttää mahdollisimman paljon. Ehkä alueen asukkailla on kuvitelma jostakin Landbon … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 4 kommenttia