Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2010

Kasvikset pelastavat maailman Helsingissä

Helsingin kaupunginvaltuuston päätös koulujen pakollisesta kasvisruokapäivästä tuntuu nettikirjoittelun perusteella jakavan kansaa. Eikä ihme, kasvisruoka jo pelkkänä sanana tuntuu jakavan ihmisiä samaan tyyliin kuin Mannerheim, Kekkonen, kettutarhaus tai ydinvoima. Ihminen on aikuisena harvoin takinkääntäjä. Ajatukset “oikeasta tavasta elää” on hankittu nuoruudessa joko kapinoimalla tai hyväksymällä omien vanhempien näkemykset. Aikuisuuden koittaessa nämä perusnäkemykset ovat sitten kiveen hakattuja totuuksia. Niinpä kasvissyönnin puolustajat ovat yleensä samalla tavalla fundamentalisteja kuin sen vastustajatkin. Mistä siis puhutaan, kun puhutaan kasvisruoasta? Kysehän ei ole pelkästään terveelliseksi määritellyn jänisruoan syönnistä, vaan myös ideologisesta valtataistelusta ja tulevaisuuden suunnan määrittelystä. Kun ihan fiksuina pidetyt Helsingin kaupunginvaltuutetut jaksoivat eilen illalla jauhaa tätä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 2 kommenttia

Metro tsöraa steissille, yes

Maailman pohjoisimman metroradan käytetyin asema on jälleen toiminnassa. Hienoa! Uutinen saattaa kuulostaa muun maan näkövinkkelistä pienehköltä. Tosiasia kuitenkin on, että aseman sulkeminen sekoitti kymmenien tuhansien pääkaupunkiseutulaisten päivittäistä elämää usean kuukauden ajan. Vajaan 30 toimintavuoden aikana metrosta on tullut oleellinen osa Suur-Helsingin joukkoliikennettä. Nykyhelsinkiläinen saattaa vain ihmetellä, kuinka kovasti metroa vastustettiin 70-luvulla. Ja vielä metron aloitettuakin liityntäliikennettä käyttävät kaupunkilaiset vaativat suoria bussilinjoja takaisin. Niin tullee valitettavasti käymään Espoossakin, kun metro lähivuosina laajenee sinne. Menee nimittäin aikansa, kun liityntäliikenteen aikataulut saadaan optimaalisen hyviksi. Ilman metroa olisimme pulassa Metro on kallis kapistus, mutta investointi tehdään pitkälle tulevaisuuden tarpeita ajatellen. Jos Helsingissä ei nyt … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 1 kommentti

Helsingin kuntaveron korotus maaseudun hyväksi

Helsingissä valtuutetut pohtivat kuntaveron nostamista nykyisestä 17,5 prosentista. Uudenmaan kunnista vain Kauniaisissa on Helsinkiä matalampi kuntavero. Helsinki ei ole poikkeus Suomessa — täälläkin menot kasvavat ja laman aikana vastaavasti tulot vähenevät. Kaupunkilaiset eivät tunnu olevan valmiita myöskään palvelutason laskuun. Kirjastot, koulut ja sairaalat halutaan pitää entisellään. Helsingissä veroäyrin korotus on kuitenkin ongelmallinen etenkin kahdesta syystä. Täällä asumiskustannukset ovat selvästi muuta maata korkeammat, jolloin veronkorotukset työntävät etenkin pienituloisia ja lapsiperheitä pois pääkaupungista. Toisekseen Helsingissä on laskettu, että kaupungin käyttöön jää reaalisesti tuosta 17,5 veroäyristä vain 13 veroäyriä. Loput 4,5 äyriä menevät erilaisina tulonsiirtoina ja avustuksina Suomen köyhemmän osan kustannuksiin. Jos Helsinki … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 7 kommenttia

Lumi tuli ja se myös pysyy

Lumisade on todellakin yllättänyt helsinkiläiset… vai onko se yllättänyt auraajat… vai peräti päättäjät. Eilen Helsingin pelastuslaitos kehotti helsinkiläisiä siivoamaan omien tonttiensa lisäksi katuja, jotta ambulanssit ja paloautot pääsisivät kohteisiinsa. Lunta on toki satanut paljon, mutta ei tässä nyt missään epänormaalissa tilanteessa olla. Mikä mättää? Tosiasiahan on, että aurausbudjettia supistettiin täksi talveksi parilla miljoonalla eurolla. Ja koska järjen käyttö näissä asioissa on kielletty, on myös lumikaaos ihan helsinkiläispäättäjien itse aiheuttama ongelma. Kun joulun jälkeen kävin Hämeenlinnan takamailla, parhaiten auratut tiet olivat ns. jumalan selän takana, kun taas Helsingin valtaväylä Mannerheimintie oli täynnä lunta ja sohjoa. Pitäisiköhän Helsingin anoa EU:lta sitä kuuluisaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Aiheeton | 3 kommenttia