Ceausescun ansiosta meillä on uutiset joulunakin

Suomen tv-kanavilla oli vielä vuoden 1989 jouluaattona lähes täydellinen uutispimennys. Uutisia tuli toki radiosta, mutta eipä juuri mistään muualta. Nettiäkään ei vielä ollut olemassa eikä taivaskanavia juuri katseltu. Käytännössä ihmiset olivat siis jouluna lähes täydellisessä uutispimennossa.

Vuoden 1989 joulu muutti tilanteen. Romanian kansannousu oli käynnissä ja juuri joulun aikana vanha diktaattori poistettiin virastaan. Nicolae Ceausescun kuuluisa viimeinen puhe oli 20. joulukuuta ja hänet tapettiinkin sitten jo joulupäivänä eli 25. joulukuuta.

MTV:n silloinen ulkomaanreportteri Rauli Virtanen saapui Bukarestiin juuri jouluaattona ensimmäisenä suomalaisena toimittajana -- HeSarin kuvaajakin ehti paikalle vasta seuraavana päivänä. Tästä Raulin etulyöntiasemasta ei ollut kuitenkaan paljon hyötyä, koska uutislähetyksiä ei siis ollut aattona eikä pitänyt olla vielä joulupäivänäkään.

Uutistilanteen vakavuuden takia joulupäiväksi päätettiin kuitenkin tehdä uutislähetys, vaikka kaikki uutisihmiset ja tekniikan ihmiset olivat jouluvapailla. Lähetystä lähtivät tekemään uutispäällikkö Pentti Avomaa ja ankkuri Pirkko Arstila. Ongelmana oli lähinnä se, että koska tekniikan ihmisiä ei ollut paikalla, ei kansainvälisiä kuvavaihtoja saatu nauhoitettua.

Myöskään itse toimittajasta ei kuulunut mitään, sillä vielä 20 vuotta sitten yhteydet itäblokista etenkin vallankumousten aikoihin olivat varsin heiveröiset. Paras väline oli telex, siis kaukokirjoitin, jonka avulla Virtanen lähetti eräänlaisen joulukirjeen Bukarestistä Maikkarin uutishuoneeseen.

Joulupäivän uutislähetys olikin sitten hyvin yksinkertainen. Ankkuri luki Virtasen lähettämän joulukirjeen lyhyessä lähetyksessä. Siinä Virtanen kertoi dramaattisista Bukarestin tapahtumista. Kuvaa ei ollut.

Tapaninpäivän normaalilla uutislähetyksellä oli huimat kaksi miljoonaa katsojaa. Tuolloin päätoimittaja Tauno Äijälä päätti, että vuoden 1989 jouluaatto sai jäädä viimeiseksi jouluksi, jolloin uutisia ei televisiosta tule.

Niinpä tänään jouluaattona tuleva uutislähetys on Maikkarin historian 20. jouluaattona tuleva uutislähetys. Ja sen takia minäkin olen täällä tänään töissä.

Aihe(et): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

4 vastausta kohteessa Ceausescun ansiosta meillä on uutiset joulunakin

  1. Timppa sanoo:

    Eikös Valtion Televisio Yle aloittanut telkkariuutiset joulun aikaan jo noin kahdeksaa vuotta aikaisemmin kuin Maikkari – siis seuraavana vuonna siitä kun Neuvostojoukot marssivat “vapauttamaan” Afganistania. Afganistanin miehityshän tapahtui muistinvaraisesti (en ole tarkistanut) joulunpyhinä 1980, jolloin tosiaan länsimediat viettivät joulua, joten Suuri ja Mahtava sai touhuta itsekseen.

    Eli mikäli olen oikeassa, niin Joulu-uutiset telkkarissa ovat vanhempi keksintö, mitä PN blogissaan kertoo eikä niistä kaikki kunnia kuulukkaan Ajatusten Tonavalle ja Karpaattien Nerolle. Suurempi kunnia niistä mielestäni kuuluu Leonid-sedälle, joka asui aikanaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa.

  2. Jarmo sanoo:

    Kannattaa tsekata myös Kalle-Ville Lahtiselta, milloin hän matkusti Bukarestiin. Taisi olla samoihin aikoihin Virtasen kanssa, ellei jopa ennen?

  3. Pertti Nyberg sanoo:

    PN vastaa, että myös Yle aloitti joulunajan säännölliset (siis nimenomaan säännölliset) tv-uutiset vuonna 1990, siis Romanian tapahtumia seuraavana jouluna. Asiasta kerrottiin nyt joulupäivän Ylen uutislähetyksessä 25.12.2009 klo 21.50. Lähetys on nähtävissä Yle-Areenassa. Päinvastoin kuin Maikkari, Yle sai uutislähetyksen aikaiseksi myös 24.12.1989.

    Valitettavasti en tähän hätään ehdi tarkastaa, oliko Ylellä ylimääräistä uutislähetystä Afganistanin tapahtumien takia. Sotahan ei alkanut joulun pyhinä vaan niiden jälkeen eli 27.12.1979, jolloin Neuvostoliitto hyökkäsi aluksi laskuvarjojoukkoineen Kabuliin ja vaihtoi hallinnon. Oma muistikuvani on, että asiasta kerrottiin Ylen kanavilla vasta seuraavana päivänä.

    Kalle-Ville Lahtinen puolestaan tuli Bukarestiin vasta joulupäivänä yhdessä muutaman muun toimittajan kanssa.

  4. Rauli Virtanen sanoo:

    Nyberg kirjoittaa asiaa ja muistaa hyvin…
    …muistiani virkistää tallessa oleva junalippu Budapestista Bukarestiin 22.12.

    …mieleenpainuva kokemus, mutta myös turhauttava, koska täyden palvelun uutislähetyksiä ei ollut aattona eikä joulupäivänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>