Georgian kriisin yhteydessä sekä Georgian presidentti Mihail Saakashvili että Yhdysvaltain ex-presidentin Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski ovat verranneet tapahtumia Suomen talvisotaan.
Vertaus ei ole täysin pitävä, sillä Suomi joutui hyökkäyksen kohteeksi ampumatta yhtään laukausta. Kuuluisat Mainilan-laukauksethan olivat venäläisten työtä. Sen sijaan Georgiassa georgialaiset itse ampuivat näitä Mainilan laukauksia Etelä-Ossetiassa -- ja Venäjä sai erinomaisen tekosyyn moukaroida Georgiaa.
Tilanne on myös sikäli erilainen, että Venäjä lähti nyt ”puolustamaan” toisen valtion alueella olevaa kapinallisaluetta, joka on ihan oikeasti kapinallinen ja ilmeisesti enemmistö alueen asukkaista haluaa eroon Georgiasta. Talvisodassahan Neuvostoliitto lähti ”antamaan apua” Terijoen nukkehallitukselle, joka ei todellakaan edustanut ”Suomen kapinallisia”.
Niin tai näin, on mielenkiintoista, että Suomen talvisota on päässyt Georgian kriisin yhteydessä edustamaan maailmalla yhtä epäoikeudenmukaista sotaa Unkarin ja Tsekkoslovakian miehitysten rinnalla. Monethan ovat maailmalla ehtineet jo unohtaa talvisodan.
Asuessani Yhdysvalloissa yllätyin tavallisten amerikkalaisten Suomi-tietämyksestä. Kerran kaupan kassalla ja kerran turistikohteessa minulle tultiin puhumaan talvisodasta, kun selvisi että olen suomalainen. Toisaalta usein kävi niin, että ihmiset tiesivät Suomen sotahistoriasta vain sen, että taistelimme (jatkosodassa) saksalaisten kanssa Neuvostoliittoa vastaan.
Huvittavaa oli, että kun silloin 12-vuotias poikani piti talvisodasta esitelmän historian tunnilla, historianopettajalla ei ollut vähäisintäkään aavistusta, mikä talvisota oli.
Oppilaat olivat puolestaan innoissaan esitelmästä, joka koostui teksteistä, valokuvista, kirjoista ja filmistä, joka oli englanniksi tekstitetty. Kun poika pystyi vielä ryydittämään kertomaansa omien isovanhempien kokemuksilla, oli esitelmä ollut pojan mukaan menestys. Pojan isoäiti kun piilotteli itseään pellossa, kun venäläiset ampuivat lentokoneista evakuoitavia - ja pojan isoisä kertoi, kuinka oma koulu syttyi Helsingissä palamaan talvisodan ensipäivinä.
Talvisota jäi unholaan, kun toisen maailmansodan tapahtumat täyttivät ihmisten tietoisuuden. Entä nyt, jääkö Georgian kriisi unholaan? Tuskin, sillä nyt nyky-Venäjä on ensimmäistä kertaa Venäjänä (ei siis Neuvostoliittona) hyökännyt omien rajojensa ulkopuolelle. Ensimmäinen kerta on pahin, sillä tällä teolla Venäjä antaa muiden maiden ymmärtää, että toinenkin kerta saattaa olla mahdollinen.





yhtäläisyyksiäkin on. hyökkäystä oli valmisteltu pitkään. ja venäjä olisi todennäköisesti hyökännyt joka tapauksessa. tarkoitus oli hyökkäyksellä katkaista Georgia, jossa sitten onnistuttiin. sama oli aikomus talvisodassakin.
mutta georgian armeijan suoritusta ei voi verrata talvisotaan. parempi vertaus löytynee näin olympia-aikaan Ritolasta. kun koko porukka otti ritolat jo ennekuin vanja ehti edes näköetäisyydelle
Minä en ymmärrä tätä gruusialaista sanaleikkiä talvisodasta.
Muistaakseni Suomi menetti alueita talvisodan seurauksena.
Tunnustaako Gruusian presidentti nyt Venäjällä olevan laillisia turvallisuusetuja, jotka vaativat sekä Etelä-Ossetiaan että Abhaasian alueiden liittämistä äiti Venäjään?
Jos olisin gruusialainen, niin käyttäisin enemmin retoriikassani vertauksia Afganistaniin. Afganistanin tapahtumat kun ovat luultavammin paremmin ihmisten muistissa, talvisotaa ei kun taida muistaa kuin muutama hassu suomalainen. lopputuloksen vielä harvempi.
tähän voisi sanoa että juoksuhaudoissa ei ollut ateisteja : kaikki rukoili.
georgialaiset on kristittyjä .venäläisistä enemmistö edelleen ateisteja.
georgialaiset luultavasti nyt rukoilee tosissaan siellä .
golgatan risti on syntemme sovituspaikka ja ainoa sielun pelastus .
niin se on että mitä tahansa maan päällä meille tapahtuu on parempi
laittaa välit kuntoon Jeesuksen kanssa .sitten tietää minne on menossa
oli sitten sota tai ei . Jeesus on historiallinen tosiaasia ja tapahtunut tosiasia.
jotain tapahtui golgatalla kun jumalan rakkaus kohtasi maailman pahuuden. syntien sovituksen voi ainoastaan ottaa vastaan koska se on lahja . rauha sydämessä on helpomi elää tämän sotkun keskellä ilman pelkoa että joutuu kadotukseen . parannuksen teko on soveliasta ja kuka tahansa joka uskoo jeesukseen pelastuu :joka huutaa avuksi herran nimeä se pelastuu amen . Jumala tarjoaa apuaan ja pelastustaan jokaiselle.anna Jeesus syntini anteeksi ja pelasta sieluni kiitos että kuolit puolestani ristillä ja nousit kuolleista .tunnustan suullani että jeesus on jumalan ainoa poika ja meidän herramme jonka jumala on kuolleista herättänyt .päästä pahasta ja anna pyhä henki olemaan kanssani ja sinun rauhasi sydämeeni amen . ( suomessa elää edelleen ihmisiä kun venäjä pommitti mm.evakkojunaa eikä siellä olleet tienneet osuuko vai ei ja se pelko on aiheuttanut paljon tuskaa koko elämän ajan . sen lisäksi venäjä on kokenut oikeissa sodissa mm.tzetsenia ja afganistan eli ne on ammattisotilaita ja niitä on täällä suomessakin hakemassa oleskelulupia maahamme .jopa yksi venäläinen armeijan radisti nainen hakee oleskelulupaa maahamme . sen lisäksi maamme rajoille on tuotu niin paljon pommeja ja aseita ettei ne siellä koristeena ole ja ne ei ole siviilejä vaan venäjän armeijan palkkalistoilla olevia ja heidän perheitään mitä asuu maamme rajalla olevissa kylissä ja kaupungeissa : ei venäläiset ole muuttunut mutta heidän aseensa on muuttunut nykyaikaisemmiksi.ei ne kiinan kanssa sotaharjoitusta tee huvikseen eikä aseista kuubaa tai aseista muslimeija jotka ampuvat jenkkejä ja israelia .tietävät mitä tekevät . sekin lukee raamatussa että harmageddonissa on venäjä mukana mutta se kaatuu miekkaan israelin vuorille . venäjä on karhu ja putin on susi ja se toinen vielä pahempi . pojat on koviksia .kaasuputki vaan aiheuttaa sen että venäjä pääsee kiristämään sillä . maassamme asuu jo niin paljon soluttautuneita sotilaita ettei meillä muuta ole kuin nato ja rukoilla jeesusta auttamaan ja antamaan syntimme anteeksi :kansamme on mennyt sikailussaan ehkä liian pitkälle jo.
soluttautuneet on jo johtoportaissakin ja toimivat venäjän hyväksi .
latvian venäläiset sanovat olevansa vahvempia kuin latvialaiset .siinä se mikä niillä on mielessä . venäjän valta .viroilaisilla on kokemusta viimeksi ja he ovat tosi oikeessa venäläisten suhteen . suojaudu suomi . saamme ehkä jonkun ei-venäläisen päättäjän laittamaan miinat takaisin maamme rajoille ja lopttemaan tonttien ja maan myynnin venäläisille . jos rukoilemme tätä . amen .johannes 3:16 .jokainen.
”Entä nyt, jääkö Georgian kriisi unholaan? Tuskin, sillä nyt nyky-Venäjä on ensimmäistä kertaa Venäjänä (ei siis Neuvostoliittona) hyökännyt omien rajojensa ulkopuolelle. Ensimmäinen kerta on pahin, sillä tällä teolla Venäjä antaa muiden maiden ymmärtää, että toinenkin kerta saattaa olla mahdollinen.”
Niinpä, kannattaisikohan siihen NATOon sittenkin liittyä, ettei vaan tulis ainakaan tänne.
Itse ainakin liittyisin ennen kuin on myöhäistä, jos saisi päättää.
hehe ” Venäjä sai erinomaisen tekosyyn moukaroida Georgiaa ” noh kai sen voi noinkin nähdä.