Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2008

Sam Vanni muutti käsityksen suomalaisesta taiteesta

Kuten viime viikkoina olemme saaneet eri tiedotusvälineistä lukea, kuulla ja katsoa, taide on merkittävä osa suomalaista politiikkaa. Erityisesti keskustapuolueessa harrastetaan taiteen myyntiä osana poliittista rahankeruuta. Ikäväkseni olen kuitenkin huomannut, että kaikki taidetta myyneet poliitikot eivät edes ole muistaneet, kenen taiteilijan teoksia tukiryhmät ovat joutuneet myymään. Shame on you. Anyway, Sam Vannin taiteen ystävänä pääsin tänään osallistumaan tämän 1900-luvun yhden merkittävimmän  suomalaisen taiteilijan muistojuhlaan — tänään siis juhlittiin Vannin syntymän satavuotisjuhlaa (tosin Vannin syntymästä on sata vuotta vasta 6.7.2008). Sam Vanni, alun perin Samuel Besprosvanni syntyi Viipurissa vuonna 1908, mutta jo 13-vuotiaana hän muutti perheensä kanssa Helsinkiin. Viipurilaisesta syntyperästäään huolimatta häntä voidaan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Osta asunto metroaseman vierestä

Töölön metro merkitsee monelle tulevan metroaseman lähellä olevan kiinteistön tai asunnon omistajalle onnenpotkua, sillä asuntojen hinnat asemien lähelle nousevat varmasti. Jos haluat taattua arvonnousua, osta oma asunto tai sijoitusasunto siis läheltä tulevaa metroasemaa. Tosin Töölön metrosta ei ole vielä mitään päätöksiä, kaikki on vasta suunnitelmaa. Huonoimmassa tapauksessa metro valmistuu vasta yli kymmenen vuoden kuluttua. Alustavan suunnitelman mukaan Töölön metronlinjan Töölön aseman sisäänkäynnit ovat Töölöntorilla sekä Runeberginkadun ja Hesperiankatujen risteyksessä — siinä Relanderin muistomerkin pohjoispuolella. Stadionin pysäkki on Kisahallin pohjoispäässä Toivonkadulla (urheilijoiden ja putkavieraiden sisäänkäynti). Toinen sisäänkäynti tulee Eino Leinon kadun tienoille Mannerheimintien länsipuolelle. Mahdollinen hissiyhteys tulee Mannerheimintielle ratikkahallien pohjoispuolelle. Meilahden aseman itäinen sisäänkäynti tulee nykyisen huoltoaseman … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kaupunkisuunnittelu, Yleinen | 2 kommenttia

Rakennetaan Ryttylään kaupunki

Etelä-Suomen keskuksia halutaan tiivistää samalla kun uusiin tai kehittyviin asutuskeskuksiin täytyy päästä junalla — suurin piirtein näin vaaditaan eteläisen Suomen maakuntien tänään julkistamassa selvityksessä. Tarkoitus on lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja vähentää autoilua. Selvityksen lopputulos on arkijärjellä ajatellen ihan järkevä: täytetään eteläisen Suomen kaupunkien ja taajamien keskustojen tyhjät tontit ja tiivistetään nykyistä rakentamista. Kun tila loppuu, hyödynnetään junaratojen viereisiä taajamia. Kun nämäkin on täytetty, vedetään uusia ratoja Helsingistä itään ja länteen ja rakennetaan asemien viereen tiivistä taajamaa. Ajelen silloin tällöin junalla Helsingin ja Hämeenlinnan väliä ja aina ihmetyttää esimerkiksi Riihimäen jälkeisen Ryttylän seisakeen rauha. Seuraavalla pysäkillä Turengissa on eräänlainen taajama, mutta … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Miten Urpilainen pärjää Helsingissä

Helsingissä kannattaa olla aina hieman varuillaan, kun syntyjään lapualainen valitaan johonkin merkittävään tehtävään. Eikös se Kosolankin porukka yrittänyt tulla Helsinkiin näyttämään kaapin paikkaa, mutta jäivät sitten ammuskelemaan Mäntsälään ja Ukko-Pekan ärähtelyjen jälkeen aloittivat kunnon ryyppäjäiset. Saa nähdä, miten tämän demarien uuden puheenjohtajan, Lapualla syntyneen Jutta Urpilaisen käy, kun hän ryhtyy tekemään vallankumousta Helsingissä. Pohjalaiseksi tämä nuorehko nainen on tietenkin siinä mielessä omituinen, että hän ylipäätään on sosiaalidemokraatti. Olen ymmärtänyt, että vasemmistohenkiset ovat Pohjanmaalla osanneet piilottaa vakaumuksensa vakan alle. Mutta asiaan. City-lehden haastattelussa Jutta Urpilainen kannattaa pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä ja ilmaista joukkoliikennettä. Siihen nähden, että Urpilainen ei vielä ole ottanut oikein selvää kantaa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

Unioninkatu Suomen ja Venäjän liiton muistona

Tänä vuonna mutta erityisesti ensi vuonna Suomessa juhlitaan parinsadan vuoden takaista Suomen sotaa, jonka lopputuloksena Suomi liitettiin Haminan rauhassa Ruotsista Venäjään. Vaikka Suomi ja Helsinki ovat vuosisatojen varrella kokeneet monia historiallisia mullistuksia, Helsingin katujen ja aukioiden nimeämisessä nämä tapahtumat eivät juuri näy. Meillä ei ole Itsenäisyyden katua tai Vapauden aukiota eikä Talvisodan katua, vaikka monessa muussa maassa tällaiset nimet olisivat itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi Washingtonin keskustan kaksi pääkatua ovat Itsenäisyys ja Perustuslaki. Poikkeuksellisesti Suomen ja Venäjän ikuiselle liitolle on Helsingissä kuitenkin olemassa katu: Unioninkatu. Nimi on nykypäivän asukkaalle sen verran epäselvä, että nimeä ei ole vaihdettu suhdanteista huolimatta. Helsingin uudelleenrakentamiskomitean puheenjohtaja J. A. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Historiaa, Yleinen | 1 kommentti