Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2007

Tehtävää vuonna 2008

Vuoden vaihtuessa mediassa on tapana tehdä katsauksia menneeseen, mutta aikomukseni on nyt keskittyä tulevaan. Kuinka Helsingistä tehdään parempi paikka ensi vuonna? Tässä neuvojani. Tietullit: Helsingin niemi pitäisi vihdoin rauhoittaa turhalta ajamiselta. Tietullit olisi tehokkain tapa siirtää työmatkalaisia autoista busseihin ja juniin. Keskustakorttelit: Elävöitetään Senaatintorin aluetta ihan oikeasti. Ravintoloiden lisäksi kortteleihin pitäisi perustaa pari taidegalleriaa, yksi ruokakauppa ja vieläpä hyvätasoinen Alko. Johan tulisi liikettä ja elämää. Musiikkitalo: Ehdotin jo aiemmin paikalle avouimalaa. Pysyn ehdotukseni takana. Rakentaminen: Länsisatama ja Kalasataman alue pitäisi rakentaa nopeutetulla aikataululla. Alueille pitäisi myös rakentaa riittävän isokokoisia asuntoja, jotta Helsinki ei näivettyisi yksinasujien kyläksi. Molemmille alueille olisi saatava … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Matkalla kepu-landiaan

Kepulaisessa lehdessä naureskeltiin jokin aika sitten, että joulun aikana kaikki kaupunkien kepu-vihamieliset ihmiset pakkautuvat autoihinsa ja kaasuttavat kepulandiaan. Jos näin olisi, niin olisipa asiat kummallisesti. Tämähän tarkoittaisi sitä, että maaltamuuttajat eli juuri sieltä kepu-landiasta poismuuttaneet olisivat eniten kepu-vihamielisiä. Kuka muu täältä kaupungista sinne kepu-landiaan tulisi kuin juuri maaltamuuttaja, jonka sukulaiset ovat siellä kepu-landiassa. Kyllä se taitaa oikeasti olla niin, että sinne maaseudulle kaasuttavat juuri ne keskustapuolueen kannattajat ja niin sanottu normaaliväki jää kaupunkeihin — tai ajaa joulunviettoon kaupungista toiseen kaupunkiin. Aina silloin tällöin erilaisten juhlien viettämistä kaupungissa pidetään jotenkin vääränä. Tätä keskustelua käydään erityisesti juhannuksena mutta myös jouluna. En sano, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Helsinki ja Tallinna nyt samaa kaupunkia

Nyt se on vihdoin tapahtunut — on tätä odotettukin. Helsinki ja Tallinna ovat käytännössä yhtä ja samaa kaupunkia, kun rajavartijoiden työt on päätetty kahden kaupungin välillä lopettaa. Elämmekö nyt sitten Hellinnassa vai Talsingissa? Kyse on siis siitä, että Viro muiden itäeurooppalaisten valtioiden ohella on liittynyt Schengen-sopimukseen ja maiden välisten rajojen valvonta on päätetty lopettaa.  Raja Viron ja Suomen tai vaikkapa Helsingin ja Tallinnan välillä on nyt lähes samanlainen kuin Tornion ja Haaparannan tai vaikkapa New Yorkin ja New Jerseyn välillä. Vapaa liikkuvuus on hieno asia Tiedän, että konservatiivisimmat ihmiset pelkäävät rikollisuuden kasvavan rajamuodollisuuksien häviämisen myötä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ei tälläkään hetkellä ihmisiltä kysellä passeja tai henkilökortteja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Varokaa autoja Porvoossa

Kävin Helsingin itäisessä osassa eli Porvoossa jouluostoksilla. Tähän idylliseen pikkukaupunkiin pääsee ketterästi bussilla Helsingistä. Tunnin matka Helsingin keskustasta Porvoon keskustaan maksaa alle kympin, joten reissu on helppo tehdä. Aivan linja-autoaseman vieressä oli mukava menneen maailman glamouria huokuva kahvila, jossa lattet ja suussasulavat torttupalat maksoivat arviolta puolet Helsingin hinnoista. Tähän asti kaikki meni vielä hyvin. Sitten alkoi kävely ja kohtasimme porvoolaiset autoilijat. Kun kävimme uudella asuinalueella Porvoojoen toisella puolella, teiden yli ei päässyt, vaikka kuinka yritti suojatien reunalla osoittaa autoilijoille aiettaan ylittää katu. Ei sitten millään. Pahemmaksi tilanne muuttui Porvoon vanhassakaupungissa. Alueen kapeat kadut olivat täynnä jalankulkijoita, mutta niin ne olivat autojakin. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 3 kommenttia

Vapaavuori haluaa koppeja Helsinkiin

Asuntoministeri Jan Vapaavuori haluaa koppiasuntoja Helsinkiin. Tämän päivän Helsingin Sanomissa ministeri vaatii, että Helsinki luopuu asuntorakentamista säätelevistä neliömäärävaatimuksista. Helsinki vaatii, että rakennettavien asuntojen keskikoko on 75 neliötä. Käytännössä kokoomusministeri toistelee rakennusliikkeiden vaatimuksia — kuinkas muuten. Rakennusliikkeet kun valittavat, että suuret asunnot eivät mene kaupaksi. Enempää väärässä Vapaavuori ei voisi olla. Helsinki on täynnä koppiasuntoja ja nyt helsinkiläinen ministeri vaatii Suomen pääkaupunkiin lisää koppiasuntoja. Pitäisikö tänne rakentaa vaikkapa japanilaistyylisiä kahden neliön nukkumahotellikoppeja? Vai missäköhän Vapaavuori olettaa helsinkiläisten lapsiperheiden haluavan asua — ilmeisesti niissä rakennusliikkeiden himoamissa koppiasunnoissa. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, joten en jaksa tässä enempää argumentoida näin tyhmiä ministeritason ajatuksia vastaan. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kaupunkisuunnittelu, Yleinen | 5 kommenttia

Olemme vieläkin metsäläisiä

Vaikka usein näissä blogikirjoituksissani ihannoinkin kaupunkilaisuutta ja kerrostaloasumista ja kaikkea sen sellaista, niin pakko se on myöntää: Olen syntynyt metsälähiössä. Itse asiassa suurin osa suomalaisista taitaa tällä hetkellä asua metsälähiöissä. Suomen kaupungit ovat niitä täynnä. Tampereen Hervanta tai Helsingin Munkkivuori saattavat olla sosioekonomiselta statukseltaan hieman erilaisia, mutta metsälähiöitä ne ovat molemmat. Kaikki alkoi 50-luvulla, kun väki alkoi pakkautua kaupunkeihin ja maalaisille piti rakentaa asuntoja, joissa maalaismaisuus ja kaupunkilaisuus jotenkin yhdistyvät. Ensimmäiset metsälähiöt olivat itse asiassa kunnolla suunniteltuja. Esimerkiksi Espoon Tapiola ja Helsingin Etelä-Haaga ovat edelleen mukavia metsälähiöitä ainakin jos niitä verrataan uudempiin metsälähiöihin. Metsälähiöt olivat tarkan suunnittelun tulos Metsälähiöajatuksen taustalla … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Historiaa, Kaupunkisuunnittelu, Yleinen | Jätä kommentti

Kaupunkilainen näki eläimen – lautasella

Erilaisten eläimiin liittyvien uutistapahtumien yhteydessä meitä kaupunkilaisia on syytetty siitä, että olemme vieraantuneita luonnosta. Että emme ymmärrä metsästystä, turkistarhausta tai vaikkapa tehomaatalouden tuotantotapoja. Emme usein ymmärräkään, mutta pitäisikö meidän ymmärtää? Emmehän me enää ymmärrä orjuutta, neekeriksi nimittelyä tai kuolemanrangaistustakaan. Joskus normaaleina pidetyt asiat eivät nimittäin ajan myötä välttämättä enää olekaan normaaleja. Onko eläimillä oikeuksia? Ihmisillä on toki ihmisoikeudet päinvastoin kuin eläimillä. Mutta onko eläimillä mitään oikeuksia? Näin tullaakin rajanvetoihin. Jos eläimien täytyy (kaupunkilaisten mielestä) nauttia jollakin tapaa onnellista elämää ennen ruoaksi tai karvahatuksi muuttumista, mikä on tuo onnellinen elämä. Minusta tuntuu, että kaupunkilaisilla ja maalaisilla on tästä asiasta kovin eri näkemykset ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kaupunkilaisjärkeä, Yleinen | Jätä kommentti

Espoolaiset pahoja valittajia

Sananmukaisesti Espoossa valitetaan koko ajan. Lauri Tarastin selvitys kertoo, että espoolaiset valittavat keskimäärin joka viidennestä kaavasta. Viime vuonna valitusprosentti Espoossa oli 23,1, kun se Helsingissä oli 4,8 ja Vantaallakin vain 10,3 prosenttia. Osasyynä tähän espoolaisten valitusintoon on se, että suuri osa Espoon kaavoista on muutoskaavoja — ne ovat siis suunnitelmia, jossa nykyistä jo rakenettua asuinaluetta täydennetään uudisrakentamisella. Asukkaat eivät luonnollisesti ole innostuneita siitä, että puistoiksi koetut tilat täyttyvät taloilla. Siitä siis valitukset. Ongelma Espoossa onkin, että tässä Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa ei ole oikein ymmärretty, mikä on kaupunki. Kaupunki ei ole alue, jonne on heitelty sinne tänne taloja. Kun taloja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kaupunkisuunnittelu | Jätä kommentti

Vantaan vettä vesihanoihin

Ensi huhtikuussa pääsevät helsinkiläisetkin maistelemaan uudenmakuista vettä, kun Päijänne-tunneli joutuu remonttiin ja Helsingin seudun vesihanoista tulee Vantaajoen vettä. Nokian ongelmien jälkitunnelmissa vettä maistellaan varmasti ihan toisella tavalla kuin tähän asti on ollut tapana. Helsingin Vesi vakuuttaa, että Nokian kaltaista ulosteveden sekoittumista talousveteen ei voi tapahtua. Putket kun menevät puhdistamolla siten, että mikään venttiilin avaaminen ei näitä vesiä voi sekoittaa. Yksittäisissä rakennuksissa vesi voi toki sekoittua, jos putket yhdistyvät ja joku vääntää väärän venttiilin väärään asentoon. Päijänne-tunneli on taannut helsinkiläisille hyvän vesijohtoveden. Muistan, kuinka ennen tunneliaikaa lapsuudessani äitini haki niin sanottua hyvää vettä lähteestä — siitä tehtiin sitten parempaa kahvia. Kyllä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

Mitä uutista itsenäisyyspäivässä?

Olin itsenäisyyspäivänä uutistuottajana. Oli hyvä olla töissä, sillä kuten edellisestä blogikirjoituksestanikin huomaa, en oikein kestä tätä suomalaista pönötysjuhlintaa. Kotona olisi puolison pakotuksella kuitenkin ollut pakko katsoa linnan juhlia. Mutta jouduin ojasta allikkoon. Töissä en päässyt päivästä pakoon sitten mitenkään. Uutisjutut oli pitkälti suunniteltu jo edellisinä päivinä, joten katsoin vain päältä kuinka jutut rakentuivat.  Toimittaja Juha Kaijan kanssa sovin, että hän laittaa kaikki päivän tapahtumat yhteen juttuun. Jutusta tuli hyvä ja monipuolinen. Erityisesti olin ilahtunut, että kunniamerkkien, seppeleen laskun ja sen sellaisen joukkoon mahtui Hurstin tilaisuudesta muutama tavallisen kansalaisen aatoskin. Kymmenen uutisissa juttu oli vielä monipuolisempi, kun linnan juhlinnan ja päivän muiden … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 5 kommenttia