Työpaikat Helsingistä pöpelikköön

Valtionhallinnon työpaikkojen siirtäminen pääkaupunkiseudulta pöpelikköön jatkuu uudenkin hallituksen aikana. Monet asuntonsa ja elämänsä Helsinkiin ja lähiympäristöön sijoittaneet pettyvät tulevien vuosien aikana.

Uuden hallituksen hallitusohjelmassa sanotaan, että valtionhallinnon työpaikkojen alueellistamista jatketaan aiempaa tasaisemmin maan eri osiin.

”Alueellistaminen” on tätä Orwellin uuskieltä ja tarkoittaa valtion työpaikkojen siirtämistä pääkaupungista muualle. ”Aiempaan tasaisempi jako” voi tarkoittaa mitä tahansa, mutta pelkäänpä sen tarkoittavan, että hajasijoitettavat työpaikat päätyvät yhä syrjäisemmille paikkakunnille.

Edellisen hallituksen aikanahan hajasijoitettavat työpaikat vietiin sentään pääasiassa kasvukeskuksiin -- siis muihin suurehkoihin kaupunkeihin ja taajamiin. Esimerkiksi Hämeenlinnan seutu ja Tampere ovat olleet merkittäviä hajasijoituskohteita. Tosin asukaslukuun suhteutettuna hyvin ovat pärjänneet sellaiset paikat kuin Ähtäri tai Kankaanpää noin muutaman pikkupaikan mainitakseni.

Uusikin hallitus jatkaa edellisen hallituksen tavoitetta eli siirtää noin 8000 työpaikkaa Helsingin seudulta maakuntiin vuoden 2015 loppuun mennessä. Tähän mennessä työpaikkoja on siirretty jo noin 3000 kappaletta.

Onneksi uudessa hallitusohjelmassa sentään puhutaan ”suurkaupunkipolitiikan vahvistamisesta” ja ”metropolipolitiikan käynnistämisestä”. Monet ovat jo iloinneet, että nyt ensimmäistä kertaa saadaan tällaisiakin järkeviä linjauksia hallitusohjelmaan.

Itse en olisi yhtä iloinen. Ensinnäkin tällaisia linjauksia olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten -- silloin kun Suomi kaupungistui. Toiseksi linjaukset ovat kauttaaltaan epämääräisiä eivätkä pidä sisällään mitään konkreettisia lupauksia vaan pelkkiä toiveita paremmasta tulevaisuudesta.

Toivottavasti olen väärässä.

Aihe(et): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

2 vastausta kohteessa Työpaikat Helsingistä pöpelikköön

  1. juupa juu sanoo:

    Onko sillä mitään merkitystä siirtyykö sieltä metropolista 3000-8000 työpaikkaa pöpelikköön? Jos jotain on niin eikö vain positiivista. Sehän helpottaa Helsingin valtavaa työvoimapulaa , asuntopulaa ja ruuhia jne

    Eikä ole nin paljon maalaisia kuseskelemassa nurkkiin. :)

  2. Toinen kaupunkilainen sanoo:

    Hyvä vaan, että siirtävät. Ei Helsingin ruuhkia kestä enää kukaan. Asukasmäärään nähden tiekapasiteetti on alkeellinen ja saa jonottaa ja odottaa ja odottaa. Sitä paitsi tontit ja asunnot loppuvat kesken pääkaupunkiseudulla, jos ei pian rakenneta uusia.
    Hajasijoittaminen SYRJÄISILLE paikkakunnille ihmetyttäisi minuakin. Kyllä se pitäisi tehdä muihin isoihin kaupunkeihin(, jos niitä nyt on). Millainen bisnes olisi muka kannattava kaukana keskuksesta? Pitää olla aika hyvä liikeidea, että tällaisen voi ylipäätään aloittaa. Kuljetusetäisyydet pöpeliköissä ovat suuret, joka maksaa, kuten myös osaavan työvoiman hankinta on vaikeaa. Esim diplomi-insinöörejä on varmaankin aika vaikeaa löytää kaukaa teknillisistä yliopistoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>