Aihearkisto: MM-sarja 2009

Olo kuin yksisarvisella

En tiedä yksisarvisista muuta kuin, että ne ovat taruolentoja ja niillä on otsassaan yksi sarvi. Minulla ei ole sarvea, mutta otsassa on silti aikamoinen ylimääräinen uloke. Se on kuvainnollinen, mutta silti hyvin todellinen. Ymmärrätte varmaa. En yleensä jää murehtimaan menneitä, koska eivät asiat siitä mihinkään muutu. En nytkään kieriskele pettymyksessäni, mutta aina, kun kauden kisat nousevat mieleen, alkaa yksisarvinenkin muistuttaa olemassaolostaan. Kaudesta jäi taas parannettavaa. Kauden päätöskisa oli huikea taistelu, joka meni pieleen lauantain aamupäivän lenkin kahdella viimeisellä pätkällä. Olimme Jarmo Lehtisen kanssa varmoja, että autossa täytyy olla jotain vikaa, kun emme tehneet virheitä ja silti jäimme Sebastien Loebistä jatkuvasti. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MM-sarja 2009 | 30 kommenttia

Cardiffin kaksintaistelu

Espanjan ralli sujui aika lailla odotusten mukaisesti. Citroenit menivät menojaan ja me otimme sen mitä saatavissa oli. Katalonia oli torjuntavoitto, jonka ansiosta mestaruus on edelleen omissa käsissä. Walesissä nähdäänkin taatusti yksi kaikkien aikojen kauden päätöskisoista. Katalonian rallin perjantai näytti meidän kannaltamme tosi huonolta. Päivän päätteeksi analysoimme tilanteen ja teimme joitakin muutoksia ajoomme. Huomasimme, että menetimme aikaa etenkin pätkillä, joissa leikkasimme paljon mutkissa. Lauantaina ja sunnuntaina vähensimme leikkaamista ja aikammekin paranivat. Asvalttiajomme vaatii jatkoanalyysia ja opettelua, mutta selvästi eteenpäin on taas menty. Kisan jälkeen juttelimme Sebastien Loebin kanssa lyhyesti Walesin asetelmista. Tilanne on nyt vähintäänkin herkullinen, sillä se kumpi meistä on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kysymykset ja vastaukset, MM-sarja 2009, Ralli, Sebasien Loeb | 11 kommenttia

Laki ja järjestys

Australian ralli oli huikea taistelu. Ajoimme kolme päivää aivan limitillä ja maalissa jouduimme tyytymään kakkossijaan. Asetelma muuttui hovissa, kun Citroeneille annettiin minuutin aikasakko ja minä nousin voittajaksi. Hämmentyneenä totesin, että hieno homma. Kisan tuomariston päätös, vaikka olikin tällä kertaa meille suosiollinen, oli kuitenkin jälleen osoitus rangaistusjärjestelmän puutteellisuudesta. Valpas katsastusmies huomasi sääntörikkeen, joka olisi ollut hylkäysperuste. Tuomaristo pohti asiaa pitkään, eikä taatusti vain sääntöjen näkökulmasta. Olen varma, että jälleen kerran tärkein seikka oli tarkoituksenmukaisuuden pohtiminen. Hylkäys tai kunnon aikasakko olisi saattanut käytännössä ratkaista MM-taistelun. Sitä päättäjät eivät halunneet. Ford-kuskeille annettiin Portugalissa 2007 viiden minuutin aikasakko, koska autojemme takasivulasit olivat 0,5 milliä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Australian ralli, Citroen, Katalonian ralli, MM-sarja 2009, Ralli, rangaistukset, Sebasien Loeb | 8 kommenttia

Mestaruus on mahdollinen

En olisi vielä kaksi tai kolme rallia sitten uskonut, että tulen Jyväskylään MM-pistejohdossa. Fiilis on nyt kyllä aika hyvä! Ollaan taas MM-taistossa mukana. Kun sain Argentiinasta nolla pistettä, niin siinä vaiheessa ajatukset omista MM-mahdollisuuksistani olivat aika huonot. Loeb oli silloin jo 20 pisteen päässä ja tuntui, että tämä oli tässä, eikä mestaruuteen ole mitään mahdollisuuksia. Mutta Loebillä on sittemmin ollut vähän huonoa tuuria ja minulla on kaikki natsannut kohdalleen. Nyt on voitettu kaksi rallia putkeen ja Sardiniassa olin toinen. Nyt on taas usko palautunut siihen, että pystytään Loebia vastaan taistelemaan. Loppukausi näyttää hyvältä ja hyviä ralleja on tulossa, joten mestaruus … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MM-sarja 2009 | 37 kommenttia

Mestaruudesta taas taistellaan

Kreikan ralli palautti uskoni mestaruustaisteluun. Argentiinan jälkeen oli vaikea uskoa, että pääsisin vielä iskuetäisyydelle. Nyt ollaan ja ohi pyritään. Täysillä. Kreikka nosti minut mukaan mestaruustaisteluun ja palautti minut voittojen tiellä pitkän odotuksen jälkeen. Vaikka mestaruuden voikin saavuttaa ilman ykkössijoja, niin silti voitot ovat henkisesti tärkeitä. Huippu-urheilija elää voitoista. Voitontahtomme on tavallista kovempi ja jos se ei saa tyydytystä, edessä on taatusti jossain vaiheessa turhautuminen. Voin vakuuttaa, että tunne ei ole ollut minullekaan vieras. Täytyy myöntää, että perjantai-iltana hiukan kylmäsi, kun huomasin joutuneeni auramieheksi vain kolmen sekunnin johdon turvin. Olin tutkinut eri kuskien aikoja ja arvelin 20 sekunnin eron Sebastien Loebiin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kreikan MM-ralli, MM-sarja 2009 | 21 kommenttia

Jyväskylää odotellessa

MM-taistelu oli sitten siinä. Siis jos Sebastien Loebille ei tule keskeytyksiä. Sen verran täytyy olla realisti, vaikka en voitoista ajamista lopetakaan. Itse asiassa asia on juuri päinvastoin. Argentiinan rallin lopputulos oli paha pettymys. 20 MM-pisteen kiinni kurominen seitsemässä kisassa on todella vaikeaa. Ilman vesipumpun hajoamista olisimme taatusti olleet kisassa ainakin toisena ja silloin Loebin johto olisi kasvanut vain kahdella pisteellä. Eikä ole edes sanottua, että Loeb olisi kisaa voittanut, sillä vauhtimme oli kohdallaan ja taistelu tiukkaa. Keskeytyksemme jälkeen Loeb ja hänen kartturinsa Daniel Elena tulivat harmittelemaan tapahtunutta. Mestari haluaa tietysti voittaa, mutta ennen kaikkea hän nauttii kunnon kisaamisesta. Meidän keskeytettyä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MM-sarja 2009 | 9 kommenttia

Luupäiden laji

Portugalin ralli todisti jälleen lajissa piilevät vaarat. Jari-Matti Latvalan hurja ulosajo olisi takavuosina taatusti päättynyt tragediaan, nyt vain auto meni lunastukseen ja miehen kisa pieleen. Se on pieni hinta kymmenien metrien pudotuksesta volttien kera. Silmät pyörivät itselläkin päässä, kun näin videon Jari-Matin ulosajosta. Se oli karmean näköinen, ja sen nähtyäni oli vielä pakko varmistaa ihmetellen, että kaverit olivat täysin kunnossa. Kansainvälinen Autoliitto on tehnyt hienoa työtä rallin turvallisuuden parantamiseksi ja nyt sen tulokset nähtiin konkreettisesti. Jari-Matti ja kartturi Miikka Anttila ovat ehjinä tai ylipäätään hengissä vain FIA:n turvallisuussatsauksen vuoksi. Eivät ole ainakaan ne rahat menneet hukkaan. Ralli on aina vaarallinen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MM-sarja 2009 | 3 kommenttia

Kyproksen pitkä perjantai

Yksi päivä kaiken muuttaa voi, sanotaan kai jossain murheellisessa Suomi-tangossa. Kyproksella se päivä oli perjantai. Kisa hävittiin kuuden ensimmäisen erikoiskokeen aikana, eikä silloin syntynyttä vahinkoa voinut enää korjata kahdeksalla muulla pätkällä. Perjantain asvalttiosuuksilla päärooliin nousivat renkaat. Sebastien Loeb hallitsi jälleen kumeilla kikkailun meitä paremmin. Loeb otti alleen kuluneet renkaat ja teki niillä tarvittavan eron. Testasimme runsaasti ennen kisaa, mutta renkaiden kulumisasteen testaus vaikutus jäi liian vähäiseksi. Se maksoi meille voiton. Tiesimme luonnollisesti, että kulunut sorarengas toimii asvaltilla paremmin, mutta meiltä puuttui varmuus siitä kuinka kuluneilla kumeilla todella voimme ajaa. Loeb ajoi avauspätkästä lähtien käytetyillä renkailla. Mestari otti siinä selvän riskin, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kyproksen MM-ralli, MM-sarja 2009, Portugalin MM-ralli, Sebasien Loeb | 17 kommenttia

Perkele!

Pahoittelut kielenkäytöstä, mutta siltä nyt tuntuu. Turha sitä on yrittää kierrellä tai selitellä. Norjan rallin lopputulos oli valtava pettymys. Sitä ei lievitä edes kisan huikea taistelu. Millä lohduttautua, kun on ajanut lähes täydellisen kisan, antanut kaikkensa ja silti toinen on nopeampi? Vastaus kuuluu: ei millään. Ralli on tulosurheilua ja vain kisan jälkeen jaettavilla pisteillä on merkitystä. Taistelusta ei tule tyylipisteitä. Sebastien Loeb on käsittämätön kuski. Hän kasvoi viiniköynnösten keskellä asvalttiteiden ympäröimänä, kun taas minä opettelin ajamaan kotijärven jäällä pikkupoikana, ja silti ranskalainen kepitti minut lumellakin. Välillä tulee tunne, että olen viisi vuotta liian vanha tai nuori. Kohtalon oikusta olen joutunut … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MM-sarja 2009, Ralli | 38 kommenttia

Tyly kisa

Kausi 2009 alkoi tutuissa merkeissä eli täysin väärällä tavalla. Sebastien Loeb on maailman paras asvalttikuski – siitä ei ole epäilystäkään – mutta Dani Sordo ei välttämättä ole toiseksi paras. Siinä kohtaa Irlannin ralli vääristää totuutta. Loeb karkasi jo perjantaina sen verran kauaksi, että voittotaistelu muuttui todellisuudesta lähinnä haaveeksi. Kakkossija sen sijaan oli edelleen haarukassa ja sitä lähdin myös lauantaiaamuna jahtaamaan. Jäin Sordosta lauantaiaamun ensimmäisellä ek:lla 0,6 sekuntia ja olin valmis vielä petraamaan vauhtia. Seuraavalla pätkällä ohjaustehostin kuitenkin hajosi ja taistelu oli ohi. Olen asennoitunut tähän kauteen niin, että voitan mestaruuden. Asenne ja tavoite on edelleen sama, vaikka Irlanti olikin pettymys. … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin MM-sarja 2009, Ralli | 10 kommenttia